Poliitikot ja Kreikka

Olipa mielenkiintoista seurata lehdistöstä kansanedustajiemme edesottamuksia Kreikan tilanteeseen liittyen. Mielipiteet noudattivat hienosti poliittisia linjoja: oikean laidan Katainen ei nähnyt virheitä kuin Kreikassa kun taas vasemman laidan kulkijat syyllistivät lainat antaneita rahoitusinstituutioita.

Tosiasiassahan molemmat ovat sekä oikeassa että väärässä. Vikaa on tietenkin sekä onnettomaan elämäntapaan vajonneessa Kreikan kansassa, kansaa nuoleskelleissa poliitikoissa että holtittomaan lainanantoon syyllistyneissä luotonantajissa. Ja lisäksi sellaisissa EU-maiden poliitikoissa, jotka tiesivät Kreikan menosta, mutta eivät puuttuneet siihen.

Ehkä eniten minua tässä mietityttää jälleen kerran tämä meikäläisten poliitikkojen epärehellisyys. Miksei tätäkin asiaa voisi tyynesti ottaa tosiasiana ja samalla nähdä sen kaikki puolet? Eli miksi ihmeessä täytyy tämäkin ikävä asia nähdä omien ennakkoluulojen läpi?

Entä itse ratkaisu valtavasta luotosta? Omasta mielestäni kreikkalaisten auttamista voi harkita vasta siinä vaiheessa, kun he osoittavat haluavansa muutosta huonoihin tapoihinsa. Eli minä en halua verorahojani käytettävän sellaisen kansan auttamiseen, joka on suoraan valehdellut muille, ja pitänyt samaan aikaan kulutusjuhlaa heidän kustannuksellaan, eikä osoita merkkejä tapojensa parantamisesta.

Miniminä luotonantoon pitäisin sekä Kreikan hallituksen uskottavaa ohjelmaa maan taloudenpidon korjaamiseksi että kansan selkeästi ilmaistua tahtoa maan tapojen muuttamiseksi. Ohjelman olemme saamassa, mutta ennen lainanantoa on odotettava myös nykyisen kaltaisten mielenosoitusten loppumista.

Entä luottolaitokset? Jos tilanne päätyisi siihen, ettemme tarjoa lainaa Kreikalle, seuraa siitä ongelmia pankeille ja muille sijoittajille. Hehän ovat ottaneet voitonhimossaan luottoriskin, mutta haluaisivat nyt päästä kuin koira veräjästä kun riski uhkaa toteutua. Tämän hyväksyminen olisi tietenkin väärin, joten vastikkeetonta tukea ei niillekään pidä antaa.

Koska etenkin pankkien kaatuminen kuitenkin suurella todennäköisyydellä johtaisi muualla Euroopassa ongelmiin, on niiden pelastamiseksi joka tapauksessa tehtävä jotain. Tässä lähtisin siitä, että sijoittaja (esim. pankki) saa EU:lta tukea osakkeita tai muuta omistusosuutta vastaan siten, että sillä on tulevaisuudessa oikeus ostaa tämä osuus takaisin hinnalla, johon sisältyy sekä veronantajan sijoittama pääoma, että kohtuullinen tuotto. Nähdäkseni tätä kautta vältettäisiin suurimmat Kreikan ongelman eskaloitumisen riskit ja samalla varmistettaisiin veronmaksajien omaisuuden turva.