Suomi on joutunut tiukan paikan eteen. Pankkiensa riskisijoitusten kanssa tuskailevat Saksa ja Ranska haluaisivat käyttää pienempien EU-kumppaneidensa verovaroja kansalaistensa omaisuuden pelastamiseen. Tätä varten ne tarvitsevat avoimen valtakirjan Euroopan pysyvän kriisirahaston varojen käyttämiseen. Tai ainakin sellaisen valtakirjan, ettei Suomen tapainen pieni, mutta asiansa hoitava maa pääse sotkemaan isoisten operaatioita.
Onneksi Saksan ja Ranskan tavoite on Suomen perustuslain vastainen. Eikä edes Suomen hallitus halua hyväksyä saksalais-ranskalaisia vaatimuksia. Ja vaikka isoisten epäilemättä ankaran painostuksen alla lopulta haluaisikin, se ei siihen kykene.
Ranskan ja Saksan haluama muutos tulisi nimittäin viedä eduskunnasta läpi kahden kolmasosan enemmistöllä. Näillä näkymin se ei ole mahdollista, vaikka kaikki hallituspuolueet painostettaisiin asettumaan tällaisen esityksen taakse - niin epäsuosittu tuollainen päätös olisi, etteivät sen enempää perussuomalaiset kuin keskustalaisetkaan tule asettumaan sen taakse. Eivätkä hallituksen rivitkään pysyisi ehjinä tuollaisessa äänestyksessä, etenkin kun ainakin valtiovarainministeri Urpilainen on liputtanut vahvasti taitamattomien sijoittajien oman vastuun ja itsenäisen Suomen puolesta.
Suomen kansa voi siis edelleen katsoa luottavaisesti tulevaistuuteensa - verorahojamme ei tulla näillä näkymin hassaamaan saksalais-ranskalaisten pankkien pelastamiseen ilman meidän suostumustamme. Samalla voimme toivoa, etteivät EU:n isot lähde etsimään keinoja näpäyttää armasta isänmaatamme. Mikäli niin kävisi, voitaisiin samalla unohtaa puheet EU:n demokraattisuudesta, avoimesta päätöksenteosta ja jäsenmaiden kohtelun tasapuolisuudesta. Se ei lupaisi hyvää EU:n tulevaisuudelle.
Tämänkertainen tilanne on mielenkiintoinen myös Suomen historian valossa. Maallammehan on poikkeuksellisen vahvat perinteet laillisuuteen turvautumisessa. Hädän hetkellä perustuslakiin sitoutuminen on aiemminkin auttanut ulkoista painostusta vastaan. Näin kävi esimerkiksi sortovuosina ja toista maailmansotaa edeltäneiden ja seuranneiden vaiheiden aikana. Poikkeuksellisen ja samalla ikävän laillisuuteen turvautumisesta tekee tällä kertaa se, että perustuslain suojaa tarvitaan niitä vastaan, joiden kanssa olemme Euroopan Unioniin liittyessämme halunneet jakaa yhteisen kohtalon. Mitähän tästä pitäisi oikein ajatella?
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kreikasta Italiaan, Espanjaan ja Ranskaan
Ei se hullu ole joka pyytää...
Tehdään oikein!
Tekstit
-
Eipä nyt äkkiä tule mieleen millä tavoin Suomessa olisi turvauduttu perustuslakiin ENNEN toisen maailmasodan vaiheita ja missä asiassa se olisi silloin tuonut avun. Ainoana mahdollisuutena voisivat olla Lapuan liikkeen ja Mäntsälän kapinan tapahtumat, mutta nekin olivat jo niin varhain että eivät liity toisen maailmansodan vaiheisiin.
VastaaPoistaEnnen II maailmansotaa laillisuuteen vedottiin neuvotteluissa alueluovutuksista Neuvostoliiton kanssa: (ylle linkkaamastani tekstistä) "Toki perustuslaillisuudesta ja siihen luettavista arvoista kiinnipitämisestä löytyy parempiakin esimerkkejä Suomen kohtalonhetkistä. Syksyllä 1939 pikkuvaltio toisensa jälkeen taipui Hitlerin ja Stalinin vaatimusten edessä. Itse asiassa kaikki muut pikkuvaltiot, joita Saksan ja Neuvostoliiton hyökkäämättömyyssopimuksen salainen lisäpöytäkirja koski, taipuivat taistelutta kohtaloonsa."
VastaaPoistaMutta Neuvostoliiton kanssa käydyt neuvottelut alueluovutuksista (tai aluevaihdoista) syksyllä 1939 tapahtuivat toisen maailmansodan aikana Saksan jo hyökättyä Puolaan ja Englannin ja Ranskan julistettua Saksalle sodan. Eivät ennen toisen maaimansodan tapahtumia. Toki maailmansodan aikana Suomi useamman kerran vatosi perustuslakiinsa.
VastaaPoistaNeuvottelut alkoivat jo vuonna 1938, ennen maailmansodan puhkeamista syyskuussa 1939. Tapahtumien kulku on kuvattu hyvin esimerkiksi Wikipedian "Talvisodan tausta" artikkelissa. Toki neuvottelujen viimeinen vaihe käytiin sodan jo ollessa käynnissä.
VastaaPoistaYhdysvalloissa valmistaudutaan jo rajuihin mellakoihin.
VastaaPoistaMillä tavalla perustuslakiin sitoutuminen auttoi Suomena vuosina 1938-1945? Saimmeko siitä etua tai hyötyä?
VastaaPoistaVaikea sanoa. Laillisuuteen sitoutumisen takia Suomi osoitti joustamattomuutta sotaa edeltäneissä neuvotteluissa ja ajautui sen seurauksena talvisotaan. Toisaalta se vältti Baltian maiden kohtalon Neouvostoliiton miehityksestä seuraavan 50 vuoden ajan.
VastaaPoistaItse olisin kallistumassa tässä tarkastelussa laillisuusperiaatteen osalta Suomen saaman hyödyn kannalle, kahden sodan vaatimasta raskaasta verosta ja sotakorvauksista huolimatta. Ja onhan muistettava, että Suomi olisi myöntyväisyyslinjallakin voinut ajautua sotatantereeksi.
Sotien jälkeen myöntyväisyyslinja näytti voittavan laillisuuslinjan, mutta myös silloin Paasikivi pystyi toisinaan piiloutumaan eduskunnan selän taakse ja näin välttämään Neuvostoliiton vaatimuksia. Käsittääkseni silloin laillisuuslinjasta oli selvä etu Suomen kannalta, vaikka sen rooli olikin varsin pieni.