maanantai 17. kesäkuuta 2024

Helsingin sanomat sepitti salaliittoteorian

Helsingin sanomat kertoi toukokuun 20. päivänä, että "Helsingissä voi pian tienata taskurahaa tuhoamalla lupiineja". Jutun mukaan "kaupunki aikoo joukkoistaa rikkakasvien kitkemisen mobiilipelillä".

Vieraslajit.fi-sivuston mukaan "komealupiini on säädetty kansallisesti haitalliseksi vieraslajiksi. Haitallista vieraslajia ei saa päästää ympäristöön eikä tuoda Suomeen EU:n ulkopuolelta eikä myöskään toisesta EU-maasta, pitää hallussa, kasvattaa, kuljettaa, saattaa markkinoille, välittää taikka myydä tai muuten luovuttaa."

Lisäksi siellä kerrotaan, että "komealupiinin voittokulkua on mahdoton enää kokonaan pysäyttää, mutta sen leviämisen hillitsemiselle on hyvät perusteet"... Komealupiinin uhkaamia ensisijaisesti niityillä eläviä lajeja ovat mm. vaarantunut (VU) hirvenkello (Campanula cervicaria), erittäin uhanalainen (EN) horkkakatkero (Gentianella amarella) ja erittäin uhanalainen (EN) saunionoidanlukko (Botrychium matricariifolium)... Komealupiinin rehevöittämällä kasvupaikalla... elävät hyönteiset joutuvat väistymään pientareilta. Se myös kilpailee pölyttäjistä alkuperäisten kasvien kanssa. Lupiinien siitepölyn sisältämä myrkyllinen alkaloidi, lupaniini, voi haitata kimalaisten lisääntymistä."

Sekä edelleen "komealupiini vaikuttaa paikallisiin päiväperhospopulaatioihin... komealupiinin on havaittu vähentävän hyönteisten kokonaismäärää ja vaikuttavan negatiivisesti erityisesti kovakuoriaisiin, kaksisiipisiin, perhosiin ja muurahaisiin... Se heikentää myös kulttuurimaisemia... Komealupiinin on paikoin havaittu vaikeuttavan metsänuudistamista tukahduttamalla puiden taimia... Komealupiini on myrkyllinen sisältämiensä alkaloiden vuoksi."

* * *

Sitten kävi niin, että kansanedustaja Ari Koponen kirjoitti sosiaalisessa mediassa, että "Vieraslaji saapuu pyytämättä ja yllättäen. Se leviää ja lisääntyy hallitsemattomasti, kunnes on levinnyt niin laajalle, että jättää alleen paikalliset lajit. Suomessa eritoten etelässä ongelma on jo suuri. Käykää talkoisiin lupiinien poistamiseksi."

Tämä innosti Helsingin sanomat arvelemaan, että "Perussuomalaiset eivät malta lopettaa kaksois­viestintää". Ja kertoi halunneensa "kuulla Koposelta sen, miksi hän juuri nyt huolestui lupiineista... miksi Koponen ei ole katsonut aiheelliseksi puuttua monen kommentoijan käsitykseen siitä, että vieraslajeista puhuessaan hän todellisuudessa tarkoittaa muualta Suomeen saapuneita ihmisiä."

Sekä teki johtopäätöksen, jonka mukaan silloin "kun omasta julkaisuista tehdystä mahdollisesta virhetulkinnasta ei kanneta vastuuta, jää ilmoille ikuinen epäilys. Vaikka lupiini olisikin vain lupiini, on tarkoituksen­hakuinen sanavalinta myös syötti jatkaa maahan­muutto­vastaista keskustelua sosiaalisessa mediassa."

* * *

En tietenkään tiedä, onko Koponen tarkoittanut viestillään pelkästään lupiineja vai myös maahanmuuttajia. Minun nähdäkseni molemmat vaihtoehdot ovat sinänsä mahdollisia. 

Selvää on kuitenkin, ettei Helsingin sanomilla ole muuta tavoitetta kuin jatkaa viimekesäistä operaatiotaan perussuomalaisten mustamaalaamiseksi. Ja se on siitä syystä julkaissut artikkelinsa, jossa se esitti oman tulkintansa Koponen kirjoituksesta sekä tulkitsi vaikeutensa saada kansanedustajaa kiinni tueksi omalle teorialleen. 

Toisin sanoen Helsingin sanomien toimittaja on sepittänyt salaliittoteorian, jolla se pyrkii vaikuttamaan suomalaisten käsityksiin yhdestä hallituspuolueestamme. Ja on siksi toiminut tietoisesti vastoin journalistin ohjeiden kahdeksatta kohtaa, jonka mukaan "journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen". 

Paitsi jos lehdessä katsotaan salaliittoteorioiden keksimisen olevan sellaista.
 
Ottaen huomioon Helsingin sanomien aiemmat kirjoitukset perussuomalaisista poliitikoista, on syytä epäillä, ettei lehdellä ole edes pyrkimustä objektiiviseen journalismiin. Enkä sano tätä siksi, etteikö yksityinen media saisi sananvapauden nimissä kirjoitella mitä sattuu, vaan siksi, että lehden lukijakunnan olisi hyvä huomata tämä sekä suhtautua lehteen siitä syystä pikemminkin propagandatuuttina kuin vakavasti otettavana tiedotusvälineenä.


74 kommenttia:

  1. Vuosia olen antanut ääneni persuille, jotta puolue pääsisi kitkemään vieraslajit, jotka tukahduttavat suomalaisten talouden ja lisääntyvät räjähdysmäisesti uhaten sellaisia maailmanmittapuussa harvinaisia lajeja kuin savolaiset, karjalaiset ja pohjalaiset. Varsinaissuomalaiset ja uusmaalaiset ovat varmaan jo mennyttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansanedustaja Ari Koposen tekstissä oli kyllä aivan selvä asiavirhe. Vieraslajit nimittäin harvemmin tulee pyytämättä ja yllättäen. Yleensä ne ovat ainakin tänne Suomeen tulleet ihmisten toimesta. Voisi nyt mainita vaikka minkin, piisamin ja kanadanmajavan. Suurempiakin nisäkkäitä on siirtoistutettu Suomeen ihmisen toimesta, sellaisia jotka kasvavat jopa yli 100 kiloisiksi!

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  2. Lupiineja ei sentään tarvitse elättää, eikä niille tarvitse maksaa KELA-korvauksia. Ehkkä voisi ajatella, että hyönteisille maksettaisiin korvauksia EU:n ilmastorahastosta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein, ihminen on sitä mitä hän tuntee olevansa. Minä tunnen olevani nokkosperhonen. Rahaa minulle heti.Tuore journalistiikan professori(?) Laura Saarikivi sanoi tuleville toimittelijoille (noin suurinpiirtein):"Tulkaa tänne, me opetamme teille kuinka muuttaa maailmaa."

      Poista
    2. Eli jatkossakin media pursuaa näitä typyköitä, joilla on enemmän intoa ja aatetta kuin älliä. Jo se, että joku ylipäänsä kuvittelee voivansa muuttaa maailman kertoo narsismin ja suuruudenhulluuden lisäksi myös siitä, että kaikki ruuvit ei ole tallella. Sellaisia putkahtelee esiin aika ajoin, viimeisin "hyvä" esimerkki herra P. tuossa itärajan takana.

      Poista
    3. 29051453, eilen IS/IL:ssä oli joku juttu yhdestä tapauksesta, joka identifio itsensä karhuksi. Ja kotona on aina sellanen nallepuku päällä. Näitä tosiaan piisaa...


      Ja tänään ne (JSN-mediat) taas ylistää itseänsä maailman luotetuimmaksi mediaksi. Siitä huolimatta, että vieläkään ne ei ole saaneet aikaiseksi kerrottua esim. afgaanien viime aikaisista puukkokepposteluista Saksassa (vaikka vältellen ovat niistä lyhyesti uutisoineet). Toisin kuin saksalainen media, joka heti kertoi taustat ja kaiken kun ne tuli esille.

      Ero tähän meidän "maailman luotettavimpaan mediaan" on valtava... Oulun viikonlopun veitsileikeistäkään ei kerrottu kuin vain siitä yhdestä koska oli narratiiviin sopiva. Siitähän kun siellä myös yksi tulija murhasi valkolaisen seuraavana päivänä oltiin hipihiljaa. PT-media kertonut näistä ja myös seuraavan yön puukkohipasta, jossa kukaan ei kylläkään kuollut.

      Poista
    4. Lupiinit tulee oikeasti kalliiksi ja nimenomaan niiden takia menetetään pelloilta ihan riittävästi ...

      Poista
    5. Ei nota lupiineja paljon pelloilla kasva kyllä, tienvarsilla nitä näkee paljon..

      Poista
  3. Onpahan taas ns proffalta todellinen rimanalitus. Persu heitti idioottimaisen jutun nettiin ja piste. Persut nyt vaan on tyhmempää kansanosaa, kannattaa hyväksyä tosiseikat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Anonyymi17. kesäkuuta 2024 klo 7.16" osoittaa yhdellä sormella ulospäin - ja kolmella sisäänpäin, itseään.

      Poista
    2. Vastaanottokeskuksen suvakki on päässyt kesälaitumelle viisastelemaan.

      Poista
    3. Mikä ihmeen rimanhalitus? Läppähän oli hyvä ja tukee Perussuomalaisten ajatusta maahanmuutosta ja sen ongelmista. Pitäisikö tällaisenkin viestinnän varalle olla suvakeille turvallinen tila?

      Poista
    4. Haluisko ano nyt avata tuota enemmän kun tosiaan kiinostaisi se ympäristö ja sen vaikutus jossa tullaan tuollaisiin päätelmiin..

      Poista
  4. Tämän palstan alustaja proffa ja opetuslapsensa eivät ole ryssiä kummempia. Asia kuin asia valehdellaan mutkalle. Miten te tulette toimeen itsenne kanssa? Eikö jatkuvasta valehtelusta tule pää kipeäksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tässäkään ole valehdeltu. Yritä sinäkin pysyä asiassa ja totuudessa.

      Poista
    2. Ano 7.35: Tarkennatko sen, mikä kohta tekstissä oli valehtelua ja miksi. Pelkkä suunsoitto ei ole validi argumentti.

      Poista
    3. "En tietenkään tiedä, onko Koponen tarkoittanut viestillään pelkästään lupiineja vai myös maahanmuuttajia. Minun nähdäkseni molemmat vaihtoehdot ovat sinänsä mahdollisia. "

      Tässä. Jos oikeasti uskot, että kyse on lupiineista kun persu puhuu vieraslajeista, olet typerä.

      Jos ymmärrät kuten jokainen järkevä ihminen ymmärtää, että kyse on maahanmuutosta, ja silti jankkaat, olet putinin oppilas.

      Sinun seuraajasi tällä palstalla näytävän ymmärtävän että kyse on maahanmuutosta.

      Poista
    4. Lisäksi kehitit jonkun idioottimaisen salaliittoteorian.

      Poista
    5. Uskominen tai typeryys - tai tosiasioissa pitäytyminen, kuten itse tein - ei ole valehtelemista, enkä edelleenkään tiedä mitä Koponen on tarkoittanut, koska kyse voi olla yhtä hyvin kummasta tahansa. Näin siksi, että molemmille vaihtoehdoille on olemassa hyvät perustelut: lupiinin torjuntaan on olemassa yleisesti tunnustettu tarve (lainasin sen esille tuodakseni vieraslaji.fi:n tekstin) ja asia oli esillä lehdistössä noin viikko sitten. Toisaalta perussuomalaisten on aiemminkin epäilty harjoittaneen maahanmuuttajaretoriikassaan kaksoisviestintää, minkä perusteella kyseessä voisi olla myös sellainen, vaikka aiemmat tapaukset eivät tietääkseni koskekaan juuri Koposta. Siten meillä ei ole tietoa kummasta oli kyse, vaan molemmat vaihtoehdot ovat mahdollisia. Summa summarum: et osoittanut kommentillasi, että olisin valehdellut missään kohtaa.

      Sen sijaan sinä teit ennakkoluuloihisi perustuvan oletuksen huomioimatta lupiinin torjunnan tarvetta tai sitä, että asia oli esillä lehdistössä äskettäin. Sama koskee Helsingin sanomien toimittajaa, joka sentään esitti tekstinsä lopussa varauman siitä, ettei hänen oletuksensa ehkä sittenkään ole oikea. Tämä ei muuta sitä asiaa, että monet - myös sinä kommenttisi perusteella - lukevat hänen kirjoituksensa perussuomalaisten maineelle kiusallisena faktana riippumatta siitä, mitä hän halusi kommentillaan todellisuudessa sanoa.

      Siitä olen toimittajan kanssa kuitenkin samaa mieltä, että asian nyt noustua keskusteluun, olisi hyvä, mikäli Koponen tarkentaisi tarkoitustaan. Valitettavasti hän ei ole tehnyt näin ainakaan Helsingin sanomissa, viestipalvelu X:ssä tai Suomen uutisissa.

      Poista
    6. leviihän ne pikipäät ja vievät elintilaa, se on fakta. ei sihen mitään salaliittoja tarvi.

      itte koitin istuttaa lupiineja tohon mun takapihan niitylle, ja uitut, ne kuoli kaikki talvella LOL, ja muutamana kesänä koitin istuttaa, mut uitut

      Poista
    7. Proffa on todella ulalla maailmasta.

      Poista
  5. Vastuunsa tunteva kansanedustaja on perustellusti huolissaan lisääntyvästä ongelmasta.
    Tämä vihervasemmiston mainostama ilmaston lämpeneminenhän aiheuttaa sen, että vieraslajit ja niiden aiheuttamat haitat lisääntyvät myös Suomessa.
    On siis perusteltua ryhtyä tarvittaviin torjuntatoimiin maamme pelastamiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kuitenkaan tarvitse ampua tykillä hyttystä tai yrittää pelastaa koko maailmaa. Mutta hei! Elokapinalle olisi tässä mahtava paikka osoittaa, että välittävät luonnosta; kaduilla istumisen sijaan voisivat mennä nyhtämään lupiineja tieleikkauksista, joissa niitä kasvaa miljoonittain tällä hetkellä autoilijoiden silmänilona. Mitäpä sitten tilalle ja mistä rahat? Kas, siinäpä kysymys! En pidätä hengitystä vastausta odottaessa.

      Poista
    2. Koneen säätiön ääliöt voisi kustantaa noiden elokapinallisten lupiininkitkemisleirin. Menisi niidenkin rahat johonkin hyödylliseen.
      Huru-ukko

      Poista
    3. Älä unta näe. Lupiinien repiminen on fyysistä työtä.
      Ei Elokapinan nykynuorista ole mihinkään muuhun kuin istumaan perseellään, räpläämään kännykkää ja soittamaan suutaan.
      Ja kun ei siinäkään pärjätä, täytyy kutsua Ruotsista Greta apuun.
      Toivottavasti Helsinkiläisillä pinna kestää taas ensi viikolla.

      Poista
    4. Ei Gretaa kannata enää kutsua; on siirtynyt Hamasin leiriin osoittamaan mieltään muiden vasemmistolaisten kanssa Israelia vastaan.

      Poista
  6. PT-media eilen

    Islamistit merkkasivat Espoossa reviiriä

    https://pt-media.org/2024/06/16/islamistit-merkkasivat-espoossa-reviiria/

    Espoossa saatiin tänä aamuna useissa paikoissa auringonnousun aikaan reipasta allahu akbaria, kun muslimimiehet kerääntyivät merkkaamaan reviiriä ja juhlistamaan Eid al-Adha–juhlaa.

    Video on Espoon islamilaiselta alueelta Kivenlahdesta, jonne kokoontui heti sunnuntaina aamutuimaan kymmenpäinen miesjoukko loitsuamaan paikalliselle urheilukentälle allahia. Joikaaminen jatkui monta tuntia.

    Samankaltaista menoa saivat espoolaiset maistaa myös ainakin Matinkylässä ja Espoon keskustassa.

    Islamilaisessa maailmassa eidin aikaan miljoonat eläimet menettävät päänsä, kun eläimiä halal-teurastetaan. Joissakin maissa veri virtaa pitkin katuja.

    VastaaPoista
  7. Monet fiksuina pitämäni ihmiset muuttuvat typeryksiksi tai valehtelijoiksi kirjoittaessaan perussuomalaisista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku puolijauhoisten persukammoisten trollihyökkäys taitaa olla käynnissä, kun alkaa olla niin paljon levottomia ja älyvapaita sepustuksia kommenteissa.

      Poista
  8. HS takaa suuret lukijamäärät lupiinipäivitykselle. Twiitillä oli 177.000 näyttöä maanantaina klo 8.50.

    Sen sijaan HS ei ole noteerannut kahta toissa viikolla julkaisemaani kirjoitusta, joissa osoitan, ettei humanitaarisesta maahanmuutosta ole ollut mitään muuta kuin haittaa suomalaiselle yhteiskunnalle. Ei minkäänlaista hyötyä. Eikä viime viikon kirjoituksiani, joissa osoitan YLEn johdon valehtelevan Sipilän hallituksen indeksijäädytyksen aiheuttaneen 50 miljoonan euron leikkaukset Ylen toiminnassa. Tosiasiassa viimeisen vuoden 2018 jäädytys vähensi Yle-veroa 9 miljoonaa euroa. YLE-vero nosti TV-maksun uudelle korkealle tasolle, joka tuottanut jäädytysvuotenakin liian suuret verotulot Ylelle.
    HS hyväksyy, että Ylen johto valehtelee kansanedustajille, mutta sen sijaan pitää paheksuttavana totuutta lupiineista.

    HS:n toimitus istuu somessa kyttäämässä kansanedustajien twiittejä, mutta jättää tietoisesti selvittämättä isot yhteiskunnalliset ongelmat.

    VastaaPoista
  9. Ehkä tuo ei ollut Koposelta kovin viisas postaus, HS:n jutussa lupiinien poistamisesta innostettiin henkilökohtaisiin toimiin.
    Oliskohan häneltä tarkentamisen paikka...

    SK

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei ollut, todennäköisesti jurrisen alakoulutasoinen pökellys.

      Mutta sen viestin valkopesu tällaisilla persupalstoilla on jo typeryyden huipentuma.

      Poista
    2. Ano 9.51: Kerrotko tarkemmin, missä kohtaa tekstiä valkopesin Koposen viestiä. Ja annat perustelun väitteellesi. Pelkkä suunsoitto ei ole validi argumentti.

      Poista
    3. Hehee, poistit vastaukseni:)

      Poista
    4. Proffa, ei näiltä 12. vuoden humanistiopiskelijoilta voi vaatia perusteluja

      Poista
  10. Hyysärin hipit ja persut ovat vertaisryhmä, joka ihan vaistonvaraisesti löytää toisensa. HeSan naiset ja persujen äijät ovat viharakkaussuhteessa, ihan niinkuin äärivasemmisto ja äärioikeistokin.

    Hipit ovat noin yli viiskytvuotta ajastaan jäljessä . Antakee kaikkien kukkien kukkia.

    Yhteiskunnallisen keskustelumme tasosta saadaan päivittäin märkiä rättejä jokaisen oikeasti ajattelevat yksilön silmille. Ei auta akatemiatkaan asiaa, kun kouluttajat ja koulutettavat ovat ajattelussaan samaa vertaistasoa, tarkoitan puoluetta.


    VastaaPoista
  11. Eiköhän kyse ole pakkomielteisesistä toimittajista. Pakko-oireinen häiriö ilmenee monissa muodoissa, mutta useimmiten se esiintyy potilaan pakonomaisina ajatusmalleina ja/tai tapana tehdä joitakin rituaalinomaisia tehtäviä eli pakkotoimintoja, joiden tarkoituksena on suojella ihmistä oletetulta uhkalta tai katastrofilta.

    VastaaPoista
  12. Voi voi, aikamoinen peppukipu vihervasemmistolaisilla kun pitää tännekin tulla öyhöttämään. Ihan oman pahanolon terapiaahan tuo on, koska ei tuolla mihinkään vaikuteta, tai siis muuhun kuin siihen että he vain todistavat korkeimman omakätisesti kirjoituksillaan olevansa wannabe koulukiusaajia, joiden taidot eivät riitä edes siihen. Kiusata yritetään, mutta yrityksille nauraa kaikki. Säälittäviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Uuteen Suomenkin kommenttiosioon vaaditaan nykyään kirjoittamaan omalla nimellä. Oudon vasemmistolaista väkeä siellä nykyään onkin ja kun ei muuta osata, alkaa henkilökohtainen herjaaminen ja haukkuminen, vaikka sen ymmärtääkseni pitäisi olla kiellettyä.

      Poista
  13. Rinnastus on ehkä sopimaton. Mutta voiko silti perustellusti väittää, etteikö suurimittainen maahanmuutto voisi vaikuttaa yhteiskuntaan tavalla, joka on hyvinkin analoginen niille vaikutuksille, joita vieraslajeilla on luontoon ja ekosysteemeihin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, turha lupiineja on parjata, sillä eivät ne ole tietoisesti tänne tulleet.

      Poista
    2. Eikös lupiinit saapuneet Suomeen 1960 -luvulla valtiollisen Tie- ja vesirakennushallituksen toimesta kaumistamaan Suomen maanteiden pientareita.

      Poista
    3. Mutta itse ne eivät tänne hinkuneet.

      Poista
    4. Niin mutta valtion myötävaikutuksella ja tuottamana.

      Poista
    5. Onhan meillä oikein oppikirjaesimerkki siitä miten maahanmuutto vaikuttaa alkuperäiskansojen tilanteeseen, ensin hitaasti, sitten kiihtyvästi ja lopulta kansanmurhana ja alkuasukkaiden pakottamisena reservaateihin. Kokonaisten mannerten laajuisena tapahtumana, Pohjois-Amerikka, Etelä-Amerikka ja Australia. Aasian maat olivat viisaampia estäessään kaikin voimin maahanmuuton vastaavana aikana, ja he hallitsevat omia maitaan vielä nykyäänkin. Samaa ei voi sanoa natiiveista noilla kolmella alueella. Tulijoiden määrä ja sikiäminen voittivat.

      Poista
    6. Tietääkseni Tie- ja vesirakennushallitus ei istuttanut maanteiden varrelle lupiineja, kurttulehtiruusuja kylläkin, varsinkin moottoriteille ajoratojen väliin. Nyt sekin luokitellaan haitalliseksi vieraslajiksi. Sekä lupiineja että kurttulehtiruusuja Suomessakin kyllä oli kasvatettu koristekasveina jo paljon aikaisemmin, mutta vasta viime vuosikymmeninä ne ovat laajemmalti villiintyneet.

      Poista
    7. Anonyymin kommenttiin näkemys: määrällisesti pienempi määrä esim. vierasta kasvilajia alkaa vallata aluetta ja alkuperäinen kasvisto vähenee. Sen seuraamuksena vieraslaji ottaa vallan yhä suuremmalta alueelta. Mielestäni tämä kuvaa hyvin vieraslajien leviämistä ja haittojen kasvua vieraslajien lisääntymistä ja yhä uusien alueiden valtauksesta. Vieraslajien uusien alueiden valtaamisen voimakkuus myös vaihtelee lajista riippuen.

      Poista
  14. Eihän Koponen kuitenkaan kirjoittanut mitään sopimatonta. Jos joku (tietenkin) tuon tulkitsee vertauskuvallisesti, että se tarkoittaakin jotain muuta kuin niitä lupiineja, niin omassa päässä se vika on, jos siitä loukkaantuu. Jos rupeaa päässä pyörimään että kyllä se Koponen nyt pahasti loukkasi maahanmuuttajia, voi kamalaa, eihän niistä saa koskaan sanoa pahaa sanaa. Ei edes niin, että joku voi sen tulkita pahaksi. Juuri tässä asiassa kaikki vertauskuvallinenkin ilmaisu on äärimmäisen kiellettyä! Miksi ihmeessä, mikä tuossa on niin kauheaa?

    pimstonta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on kauheaa,Ylen mielestä, että tässä kiihotetaan ihmisiä väkivaltaan tiettyjä kansanryhmiä vastaan.

      SK

      Poista
  15. Tuli ylimääräinen sananpuolikas tuohon loppuun.

    VastaaPoista
  16. Meillä ei enää ole varaa elintasopakolaisiin!
    Kutsutaan heitä sitten nimellä "turvapaikanhakija" tai "vieraslaji".

    Yle tänään

    Valtiovarainministeriöltä dramaattinen kuvaus Suomen taloudesta: ”Etenemme veitsen terällä”

    Velkamäärä suhteessa bkt:hen kasvaa jo tänä vuonna yli 80 prosenttiin, ministeriö ennustaa. Tulevina vuosina miinusta tulee lisää, vaikka taantuma päättyy ja talous alkaa kasvaa.

    https://yle.fi/a/74-20094468

    Artikkelista poimittua

    VM ennustaa, että julkisyhteisöjen velkasuhde kasvaa jo kuluvana vuonna yli 80 prosenttiin. Julkisyhteisöjen velkasuhde kuvaa kuntien, hyvinvointialueiden ja valtion velkaa suhteessa bruttokansantuotteeseen.

    Tulevina vuosina, joille VM ennustaa kohtalaista talouskasvua, julkisen talouden alijäämät pienenevät, mutta eivät läheskään riittävästi estämään velkaantumisen kasvua. Velkaantumisen tahti kyllä hidastuu, mutta velkamäärät jatkavat yhä kasvamistaan.
    ...
    ...
    VM näkee julkisen talouden kehityksessä hyviä ja huonoja kehityskulkuja. Käydään ensin läpi positiiviset.

    Taantuman väistyminen ja kasvun käynnistyminen pienentävät tulevien vuosien alijäämiä. Kun julkinen talous on alijäämäinen, osa menoista pitää rahoittaa velalla.
    Hallituksen tekemät sopeutustoimet alkavat VM:n arvion mukaan niin ikään kohentaa julkista taloutta. Muutaman vuoden kuluessa myös työllisyystilanne paranee. Työllisyys kohenee maahanmuuton ja hallituksen työllisyystoimien ansiosta.

    Entä huonot uutiset?

    Ensinnäkin verokertymä jää uusiempien tietojen mukaan siitä, mitä aiemmin ennustettiin. Se kasvattaa alijäämää.

    Toiseksi kuntien ja hyvinvointialueiden menot kiihtyvät odotettua nopeammin. VM kuvaa hyvinvointivalueiden hiljattain raportoimia talouslukuja huolestuttaviksi.

    Kolmanneksi rahaa uppoaa odotusten mukaisesti korkokuluihin selvästi entistä enemmän.

    VastaaPoista
  17. Kuinka paljon kansainavellus on jo maksanut? Onko kolme neljäsosaa valtionvelasta haittamaahanmuuton seurausta?

    Ja sitten tyuo itse asia: kertokaapas journalistit ja juristeristit syys, miksi esimerkiksi kulttuurisista hylkimisrealktioista tai kulttuurisesta rikollisuudesta ei muka saa puhua avoimesta? Ihan mihin äänensävuyyn tahasnsa --jos kärjekkäitä äänenpainoja tarvirtaan, se ei suinkaan ole noiden tosiasioiden syy, vaan sen syy ettei asioista avoimesti keskustella ja pinnanalaiset paineet ovat jo kasvaneet liikaa.

    On tosiasiasia -- lukekaa tämä nyt moneen kertaan, hyvät journalistit ja juristeristit: on sosiologisesti åerusteltava tosiasia, etteivät keskenään liian erilaiset tai eri kehitystasolla olevat kulttuurit voi sopeutua toisiinsa. Kysymys eiu ole yksilöistä -- ei asenteista eikä ideologioista -- vaan siitä että ihminen on pohjimmiltaan yhteisöeläin.

    Länsimaiden hurjat humanistit ovat toki yrittäneet viedä eurooppalaisella uudella ajalla syntynyttä ja kehittynyttä "demokratiaa" jos jonkinlaisiin vieraskulttuureihin, mutta ei ole onnistunut eikä tule onnistumaan. Onko journalisteille ja juristeristeille jotenkin liian vaikeaa ajatella, ettei homma onnistu myöskään toisin päin? Ei tänne keskelle demokratiaa voi tuoda teokratiaa.


    VastaaPoista
  18. Siinä mene rehu pilalle jos sinne lupiinia päätyy joukkoon, onneksi helsinginsanomien toimittajat sen enempää kuin helsinkiläiset ei siitä ymmärrä mitään ehkä itkevät, että lehmillä pitää olla oikeus monimuotoiseen rehuun ja siihen kuuluu lupiini..

    VastaaPoista
  19. On sääli, että vasemmistovihreät ovat löytäneet tänne häiriköimään. Luulisi, että heillä on omia sivustoja, joissa voi meuhkata ideologioitaan so. puhua tyhmiä kaltaistensa kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämähän on ollut jo kaksi vuotta perinne, kun Tampereen yliopisto sulkee ovensa kesäksi ja tyttö saa liikaa vapaa-aikaa.
      Nyt alkoi kolmas vuosi.

      Poista
    2. Juu, teillähän onkin aikaa ympäri vuoden, ei ole lomaa kun ei ole työtäkään:))

      Poista
    3. Itselläs on "työtä" vain sen takia, että näitä ihailemiasi loisia virtaa maahan. Varmaan Kelan lappujen täyttäminen jihadistien puolesta on tullut tutuksi, mutta sinun työsi ei tuota mitään, päin vastoin.

      Poista
  20. "Sen sijaan sinä teit ennakkoluuloihisi perustuvan oletuksen huomioimatta lupiinin torjunnan tarvetta tai sitä, että asia oli esillä lehdistössä äskettäin. Sama koskee Helsingin sanomien toimittajaa, joka sentään esitti tekstinsä lopussa varauman siitä, ettei hänen oletuksensa ehkä sittenkään ole oikea. Tämä ei muuta sitä asiaa, että monet - myös sinä kommenttisi perusteella - lukevat hänen kirjoituksensa perussuomalaisten maineelle kiusallisena faktana riippumatta siitä, mitä hän halusi kommentillaan todellisuudessa sanoa."

    Eli olet proffa ihan oikeasti joko suuri typerys tai sitten putinin trolli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ad hominem -argumentointi tulkitaan yleisesti tappion tunnustamiseksi väittelyssä.

      Poista
    2. Vai niin. Esitin vain arvailuja minkä tyypin höppeli olet. En ad hominem.

      Toki nyt jo taudinkuva alkaa olla selvä

      Poista
    3. Pelkän älämölön pitäminen keskustelussa on noloa. Siinä todistaa että kuuluu kognitiiviseen alaluokkaan jolla ei ole älyä, kykyä eikä sivistystä asialliseen keskusteluun. Kuten teillä täällä älämölöivillä vihervassareilla tyypillisesti on laita.

      Poista
  21. Jäädään odottelemaan tämän persu kansanedustajan aloitetta tienvarsien niittämisestä.

    Toivottavasti sille tulee proffan persuosastolta kannatusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se niittäminen enää auta. Kun on kerran päästänyt vieraslajin leviämään jokapaikkaan, ei siitä pääse eroon millään pienellä toimella. Vaaditaan totaalinen ratkaisu. Ja se nyt on jotain jota ainakaan persut eivät tule vaatimaan. Tuo uutinenhan oli vihervasemmiston vaatimuksista, ehkä he haluavat koventaa toimia siihen mittaan että ne tehoavat?

      Poista
    2. Huomaako proffa edes nyt, mitä koneistoa on käynnistämässä?

      Haluaako ns proffa olla yksi väkivaltakierteen käynnistäjä?

      Poista
    3. Sulla on heikko tuo lukutaito, mutta kyllä sen ymmärtää, liikaa pössyttelyä liian nuorest alkaen. Siinä sanotaan nimenomaan päinvastoin. Yritähän edes, kyllä se siitä jotenkin sujuu luetun ymmärtäminen sinultakin.

      Poista
  22. Kuinkas Mäenpään kävi, kun erehtyi puhumaan vieraslajeista? Kyllä vihervasemmisto kohta vaatii luottamusäänestystä Koposesta. Vieraslaji on vaarallinen sana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asioitahan voi sanoa monella tapaa kuten vihervasemmisto, Orpo, Stubb jne.

      Joitakin vuosia sitten kaikki maahanmuuttajien väristen tekemät raiskaukset, kuorma-autolla ajot ihnmisten päälle, autopalot, puukotukset jne. jne olivat "yksittäistapauksia".
      Ei saanut yleistää eikä ne olleet minkään seurauksia vaan vain "yksittäistapauksia. Ja se tärkein "Emme saa antaa pelolle valtaa".

      Kunnes sekä Ruotsista, Ranskasta, Saksasta jne alkoi tulemaan uutisia jatkuvalla syötöllä näistä teoista. Hiljeni lapsellisen naivit lässytykset.

      Entä sitten "väestönvaihto". Sellaisesta ei kuulemma juuri tällä hetkellä saa puhua eikä kirjoittaa, se kun on sitä salaliittoa.
      Faktaa kuitenkin on "väestön vaihtuminen".

      Ruotsissa kantaväestö jää muslimien syntyvyyden jalkoihin muutamassa vuosikymmenessä.

      Vuonna 2035 yli neljännes helsinkiläisistä vieraskielisiä.

      Espoossa arvioidaan vuoden 2023 lopussa olevan 314 152 henkeä.
      Espoon vieraskielisen väestön määrä kasvaa ennusteen mukaan vuoden 2022 lopun 67 000 asukkaasta 139 500 asukkaaseen vuoteen 2040 mennessä eli 72 500 asukkaalla.

      Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Vantaan väkiluku oli 247 447 vuoden 2023 lopussa.

      Vuonna 2030 vieraskielisen väestön määrän ennustetaan Helsingissä olevan noin 154 700, Espoossa 95 000 ja Vantaalla 91 000 henkeä.

      Uudellamaalla asuvan vieraskielisen väestön määrä kasvaa nopeasti: määrän ennustetaan nousevan nykyisestä 265 000 hengestä 562 000 henkeen vuoden 2040 loppuun mennessä.

      Tähän kun lisätään kantasuomalaisten (mahdollinen) muutto pois - white flight - sekä suomalaisten syntyvyyden lasku niin mitä ovat Helsinki, Espoo ja Vantaa vaikka 20 vuoden päästä?

      Poista
    2. Joo, saa suvakkiämmät laittaa säkin päälleen ja pitää turpansa kiinni yhteiskunnallisista asioista. Persumiehet eivät enää siinä vaiheessa apuaan tarjoa.

      Poista
    3. Persumiehiltä ei ns apua ole kaivannut kukaan koskaan.

      Poista
    4. Vannomatta paras, voipi tulla vielä sekin päivä sinulle tyttönen eteen....

      Poista
  23. 3/4 valtion velasta johtuu vieraslajeista. Laitetaan nyt reilusti lupiini mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onneksi tulee ennallistamisasetus

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!