Luc Montagnier nousi merkittävään tieteelliseen asemaan saaden Nobel-palkinnon AIDS:ia aiheuttavan HIV:n löytämisestä yhdessä kollegoidensa kanssa. Hänen työnsä mahdollisti tämän viruksen diagnostisten testien ja sen aiheuttaman sairauden hoitojen kehittämisen ja sitä kautta lukemattomien ihmishenkien pelastamisen.
Elämänsä myöhemmät vuodet Montagier käytti kovalla työllä saavuttamansa maineen murskaamiseen kannattamalla erilaisia vaihtoehtoisia teorioita ja vastustamalla rokotuksia. Hänen perusteettomia väitteitänsä COVID-19:stä – että rokotteet edistäisivät vaarallisten varianttien syntymistä tai että virus olisi ihmisen kehittämä – tuettiin valheellista tietoa levittävillä kampanjoilla. Montagnier kuoli 89-vuotiaana 8. helmikuuta.
Montagnier syntyi 18. elokuuta 1932 Chabrisissa, Ranskassa. Hänen toisen maailmansodan aikaan osunutta lapsuuttaan varjostivat nälkä ja epävarmuus, mutta hänen kiinnostuksensa tieteeseen puhkesi myös varhain. Sen seurauksena hän aloitti toiminnan, joka on synnyttänyt lukemattomia tutkijoita eli räjähtävien yhdisteiden kanssa puuhastelun kotilaboratoriossa.
Myöhemmin hän kiinnitti ajastettuja kuvia ottavan kameran mikroskooppiin ja tutki viherhiukkasten vastetta valoon. Virologiasta hän innostui kuultuaan vuonna 1957 tehdystä löydöstä, jonka mukaan tupakan mosaiikkiviruksen RNA voi välittää tartuntoja.
Montagnierin virologinen asiantuntemus kehittyi, kun hän työskenteli useissa laboratoriossa ennen siirtymistään Pariisin Pasteur-instituuttiin vuonna 1972. Pasteur-instituutissa Montagnier erikoistui retroviruksiin eli RNA-viruksiin, jotka voivat lisätä DNA-kopion geneettisestä materiaalistaan isäntänsä genomiin.
Tämä sekä immuunisolujen viljelyssä tapahtuneet edistysaskeleet ja interferoneiksi kutsuttujen antiviraalisia proteiineja blokkaavien yhdisteiden käyttö herättämään lepotilassa olevat retrovirukset olivat hyödyllisiä vuonna 1983. Silloin eräs kollega nimittäin lähetti hänelle imusolmukekudoksen, joka oli otettu ranskalaiselta muotisuunnittelijalta, jonka arveltiin olevan AIDS:in alkuvaiheessa.
Kun ihmisillä diagnosoitiin siihen aikaan AIDS, nämä elivät usein jo monien infektioiden, syöpien ja muiden sairauksien kanssa, mikä vaikeutti taudin lähteen etsimistä. Tämän epävarmuuden keskellä taudin syistä spekuloitiin villisti.
Monet kannattivat teorioita, joiden mukaan se aiheutuisi sienistä tai kemiallisista altistumisista. Toiset taas näkivät, että immuunisoluluokkaan CD4+ kuuluvat T-solut olisivat ehtyneet AIDS:ia sairastavilta ihmisiltä, ja he ihmettelivät oliko kehon immuunijärjestelmä ryhtynyt tuhoamaan niitä. Montagnieria muistutettiin tunnetusta retroviruksesta, joka saattoi tartuttaa CD4+ T-soluja sekä tarttui veren ja seksuaalisen toiminnan kautta.
Montagnierin virologian yksikössä Pasteur-instituutissa Françoise Barré-Sinoussi eristi uuden retroviruksen imusolmukenäytteestä. Ryhmä kutsui sitä lymfadenopatiaan liittyväksi virukseksi (LAV). Montagnier esitteli tämän havainnon syyskuussa 1983 pienen tieteellisen kokouksen myöhäisillan sessiossa Cold Spring Harbor Laboratoryssa New Yorkissa, mutta hänen yleisönsä oli skeptinen. Montagnier totesi myöhemmin Nobel-elämänkerrassaan, että "tämä tilanne ei ole harvinaista tieteessä, koska uudet löydöt herättävät usein kiistaa".
Pian Montagnierin esityksen jälkeen Yhdysvaltain kansallisessa syöpäinstituutissa Bethesdassa, Marylandissa, työskentelevän virologi Robert Gallon johtama työryhmä auttoi vahvistamaan AIDS:in ja Montagnierin tiimin löytämän viruksen välistä yhteyttä (viruksen viralliseksi nimeksi tuli HIV vuonna 1986). Gallo oli aiemmin löytänyt muita retroviruksia, jotka infektoivat ihmisen soluja, nimeltään ihmisen T-lymfotrooppinen virus (HTLV-I ja HTLV-II). Vuonna 1984 hänen tiiminsä eristi retroviruksen näytteistä, jotka oli otettu AIDS-potilailta, ja hän ryhtyi kutsumaan sitä HTLV-III:ksi. Se osoittautui identtiseksi LAV:n kanssa, josta Montagnier oli toimittanut näytteet Gallon laboratorioon.
Montagnierin ja Gallon tutkimusryhmät kävivät tämän jälkeen eeppisen patenttisodan siitä, kenelle kuuluvat immateriaalioikeudet virukseen perustuvasta diagnostisesta testistä. Lopulta vuonna 1987 kiistan ratkaisivat Yhdysvaltain presidentti Ronald Reagan ja Ranskan pääministeri Jacques Chirac, jotka suostuivat jakamaan AIDS-testin immateriaalituotot maidensa kesken ja perustamaan kansainvälisen AIDS-tutkimus- ja koulutusrahaston.
Edellä kuvattujen tapahtumien perusteella monet olivat yllättyneitä, kun Gallo ei vuonna 2008 saanut osuutta Nobel-palkinnosta. Sen sijaan Montagnier jakoi fysiologian tai lääketieteen palkinnon Barré-Sinoussin kanssa. Samalla myös virologi Harald zur Hausen sai saman kunnian AIDS:iin liittymättömästä löydöstään, jonka mukaan ihmisen papilloomavirukset ovat yhteydessä kohdunkaulan syöpään.
HIV:n löytämisen jälkeen Montagnierin työ sai kuitenkin oudon käänteen. Hän nimittäin julkaisi sarjan kiistanalaisia artikkeleita väittäen, että joidenkin patogeenien erittäin laimennettu DNA lähettää sähkömagneettisia aaltoja.
Montagnier vetosi myös jo aiemmin hylättyyn käsitykseen vedellä olevasta muistista väittäen, että DNA muuttaa vettä tavalla, joka säilyttää jotkin molekyylien ominaisuudet, vaikka ne olisivat voimakkaasti laimennettuja (ranskalainen immunologi Jacques Benveniste oli väittänyt vedellä olevan tällaisen muistin vuoden 1988 Nature-julkaisussa, jonka todettiin myöhemmin perustuvan kokeisiin, joita ei pystytty toistamaan). 78-vuotiaana Montagnier lähti Ranskasta Kiinaan tutkimaan näitä asioita ja johtamaan tutkimuslaitosta Shanghain Jiao Tong -yliopistossa.
Ajan myötä Montagnier näytti olevan tyytyväinen tähän ristiriitaan ja lähti myös taistelemaan näkemyksensä puolesta. Hän omaksui homeopatian ja pseudotieteellisiä ajatuksia autismista saavuttaen aseman, josta Ranskan tiedeakatemian entinen presidentti Bernard Meunier totesi, että "hän ajautui tilaan, jossa yksikään tutkija ei kyennyt antamaan kommentteja tai selityksiä hänen myöhäisestä kehityksestään". Toiset olivat suoraviivaisempia ja esimerkiksi Science-lehden kolumnisti ja kemisti Derek Lowe kirjoitti vuonna 2012, että "Luc Montagnier on menettänyt otteensa".
COVID-19-pandemian aikana saavutettu Nobel-palkinto antoi uskottavuutta Montagnierin haitallisille näkemyksille, joiden mukaan COVID-19-rokote voisi olla haitallinen. Sen seurauksena hän antoi elämänsä viimeisissä vaiheissa kasvot sosiaalisessa mediassa rokotusvastaisille meemeille. Tuli vaikeaksi uskoa, että ne olivat kerran olleet muistopostimerkeissä johtuen hänen panoksestaan kansanterveyden hyväksi.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Onko karismaattinen guru uskottavampi kuin tieteentekijä?
Hölynpölyä
Tieteellinen huijaus
Onko karismaattinen guru uskottavampi kuin tieteentekijä?
Hölynpölyä
Tieteellinen huijaus
Tekstit
Tuollaisia yksilötarinoita varmaan tieteen kentiltä riittää. Jos saavutusten takana on ollut enemmän maineen ja materiaalisen hyödyn tavoittelua kuin aitoa tiedollista mativaatiota, juuri palkinnoista saattaa muodostua se tekijä joka sitten alkaa ohjailla liikaa kiinnostuksen kohteita.
VastaaPoistaJa vaikka tieteen historia onkin tuolta osin kovasti itseään toistava, minusta pitäisi myös kiinnittää enemmän huomiota siihen, miten tämä eurooppalais-länsimainen kulttuurikognitiomme on kokonaisuudessaan kriisiytymässä ja taantuu kulttuurisen narsismin hedonistiseen tilaan, jossa sukupolvien kasvu aikuiseen autonomiaan ei enää onnistu. Kun ihmisten elämästä tulee yksi suuri identiteettikriisi, he alkavat määritellä itseään kielteisestä käsin -- eli ssavat suurempaa varmuutta asennoituessaan jotain vastaan kuin yrittäessään kehittää itselleen jonkin positiivisen vision -- jolloin durkheimilaisen sosiologian mukaiset negatiiviset kultit valtaavat maailman.
Ja sellaisiahan ne nimenomaan ovat, nämä nykyiset yleisessä ajattelussa "palkitseviksi" tulevat aatteet antirasismista trumpismin kautta rokotevastaisuuteen. Hyvin moni kokee "totuudeksi" sen mitä kohtaan yhteiskunnallisessa keskustelussa kehittyy "kriittinen" kärki.
Yksilöitä elämäntarinoineen tulee ja menee, ja yhä useammat julkisuuden palkitsemat tyypit ovat sisäisesti yhä tyhjempiä jos tyhmempiäkin -- mutta todella huolissamme meidän pitäisi olla siitä, että olemme kadottamassa kokonaan kykymme arvioida kulttuurikognitiomme kasvavaa alennustilaa.
Joo, tällaisia yksilötarinoita tulee ja menee, Suomestakin muistan ainakin yhden. Arkkiatri Arvo Ylpöllä oli aikoinaan hyvät yhteydet Saksan lääketieteeseen 1920-1930 luvuilla. Sai siellä varmasti monenlaista "tietoa" ihmisistä ja ihmisroduista, joka varmasti vaikutti hänen ajattelutapaansa. Mutta kuitenkin, mikä oli se valtava työ lastenlääkärinä ja neuvolajärjestelmän kehittäjänä, ei voi muuta, kun nostaa hattua. Hän, jos kuka olisi ansainnut Nobelin palkinnon. Lapsikuolleisuus Suomessa pieneni hyvinkin dramaattisesti. Systeemi oli ja on vieläkin ainutlaatuinen maailmassa.
VastaaPoistaVeden muistista sen verran, että aina kun kusen ja sylkäisen päijänteeseen sanon aina juokaa sitä ja käykää suihkussa eduskuntataloon päin...
VastaaPoistaNämä nerot ovat usein särmikkäitä luonteeltaan. Esimerkiksi Kary Mullis. Hän jakoi Nobelin kemian palkinnon vuonna 1993 keksiessään elegantin tekniikan DNA-molekyylin osien vahvistamiseksi. (Analoginen transistorin keksimisen kanssa). Mullisin keksintö (PCR-menetelmä) muutti lääketieteellisen diagnostiikan ja rikospaikkatutkinnan kasvot täysin.
VastaaPoistaMuuten PCR on SARS-CoV-2-koronaviruksen standarditestien perusta.
Mullis viimeisteli PCR:ää koskevan paperinsa yksityiskohtaisesti ja toimitti sen tuolle professorin mainitsemalle Naturelle, jossa se hylättiin. Myös Science ohitti sen. Lopulta se julkaistiin vuonna 1987 Methods in Enzymologyssa:
https://www.sciencedirect.com/science/article/abs/pii/0076687987550236
Jotkut ovat sitä mieltä, että tuo polulaari Journal Nature on pahasti vinksahtanut politically correct:nismiin
On hyvin tunnettua, ettei julkaisufoorumien ns. laatu (eli impact factor) korreloi juuri lainkaan maailman tärkeimpien tieteellisten löydösten julkaisukanavan kanssa. Tuo PCR:n keksiminen ja julkaiseminen on epäilemättä yksi sellainen.
Poista