keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa

Pirjo Junttila-Vitikka kirjoitti tänään Helsingin Sanomien yleisönosastolla nuorten kesätöiden hakemisesta. Hänen sanomansa oli, että ujojen nuorten on vaikea löytää kesätöitä. Syyksi ongelmaan Junttila-Vitikka esittää rohkeusvalmennuksen puutetta.

Minullakin on lapsia. Vanhin lapseni ei ensimmäisenä kesänä töitä hakiessaan onnistunut, seuraavalla sen sijaan tärppäsi heti alussa. Myös esikoiseni onnistui toisena kesätyön hakuvuotenaan. Mikä siis oli heidän salaisuutensa tänä aikana, jolloin nuorten todellakin on liian vaikea saada kesätöitä ja sitä kautta arvokasta työkokemusta.

Molempien kohdalla prosessi eteni siten, että kun kesätyö tuli kotona puheeksi, kävimme lapsen kanssa keskustelun siitä miten työtä haetaan. Kerroimme miten työhakemus tehdään ja kommentoimme ensimmäisiä versioita.  Neuvoimme myös kärsivällisyyteen: on ihan tavallista että vaikka hakemuksia lähettäisi kymmeniin työpaikkoihin ei välttämättä saa yhtään vastausta.

Seuraavaksi kävimme läpi miten käyttäydytään kysyttäessä työtä suoraan työnantajalta. Rakettitiedettä tämä ei ole: käskimme olemaan siistejä, esittäytymään, kertomaan työpaikan tarpeesta ja esittelemäään koulutodistuksen ja tet-todistuksen. Kun toiselle lapselleni oli kerrottu, että vastaus annettaan jonkin ajan kuluttua, kehotin häntä itse kohteliaasti tiedustelemaan asiaa annetun ajan täytyttyä. Se johtikin tulokseen.

Oleellista tässä kaikessa on, että hyvien ohjeiden varassa lapsi uskaltaa ottaa työnantajaan yhteyteen, vaikka olisi kuinka ujo. Asian helpottamiseksi vanhempien kannattaa myös käydä tärkeimmät työnantajalle sanottavat repliikit läpi, ja antaa niihin mallit. Näin nuorille syntyy selkeä toimintamalli.

Mitä arempi nuori on, sitä tarkemmin tilanteet kannattaa käydä läpi; samalla kuitenkin painottaen että ihan tavallisia ihmisiä ne työnantajatkin ovat. Ja usein heillä on omiakin lapsia, joten kyllä he ymmärtävät että nuorta työnhakijaa jännittää. Tahdon siis sanoa, että asioiden käsittely kotona vähentää pelkoa ja kynnys työpaikan hakemiselle madaltuu hiljalleen.

Tällaisen omakohtaisen kokemuksen jälkeen olin aika hämmästynyt lukiessani Junttila-Vitikan kirjoituksen. Se oli sinänsä hyvin asiallinen ja käsitteli aihetta monipuolisesti. Mutta samalla se paljasti kaikessa alastomuudessaan sen, miten monet tänä päivänä ajattelevat lasten ja nuorten kasvatuksesta: vastuu ei ole vanhemmilla vaan jossain muualla. Ilmeisesti yhteiskunnalla koska kirjoituksessa kaipailtiin rohkeusvalmennusta.

Totuus kuitenkin on, ettei lapsen kasvatusta voi ulkoistaa. Eikä lasta kannata päästää kotoa ilman, että tämä on opetettu erottamaan oikean väärästä, tekemään ruokaa, siivoamaan, tiskaamaan, sovittamaan menonsa tulojen tasolle, huomioimaan muiden ihmisten tarpeet, pettymään toiveissaan tai hoitamaan esimerkiksi kesätyön hakemisen kaltaiset asiat. Muuten tulee tehneeksi rakkaalle jälkeläiselleen varsinaisen karhunpalveluksen. Sellaisilla eväillä on nimittäin vaikea selvitä kylmässä maailmassa, missä äiti tai isä eivät kuitenkaan ole auttamassa.


Tahdon siis sanoa, ettei lasten kasvatusvastuuta kannata antaa muualle - ei ainakaan jos rakastaa lastaan!



Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Koejännityksestä eroon helposti
Vauraiden ihmisten kakarat vähäarvoisempia kuin muiden lapset?
Kiinalainen juttu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!