sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Kulttuuri muokkaa evoluutiota

MTV3 oli löytänyt mielenkiintoiset tiedeuutisen liittyen ihmisen evoluutioon. Sen mukaan Malakassa elävän merestä pitkään elantonsa saaneen Bajau-yhteisön jäsenillä on heidän kulttuuriinsa liittyviä evolutiivisia sopeumia.

Bajau-yhteisön elämäntapa on säilynyt samanlaisena ainakin tuhannen vuoden ajan ja sisältää mm. sukeltamista kymmenien metrien syvyisissä vesissä. Niinpä heidän elimistönsä joutuu kestämään hapenpuutetta paljon enemmän kuin muiden ihmisten. Toisin sanoen hapenpuutteen kestämistä parantavien geneettisten muutosten voisi olettaa lisääntyvän ajan myötä.

Tätä kysymystä lähti selvittämään tutkijajoukko, joka julkaisi tuloksensa Cell-lehdessä. Niiden mukaan luonnonvalinta on tosiaankin suosinut bajaulaisten parissa hapettomassa ympäristössä happea kantavien punasolujen määrää lisäävän pernan kokoa kasvattavien mutaatioita. Tutkimukset paljastivat myös, että valinta oli muokannut heimon jäsenten sukellusrefleksiin vaikuttavia geenejä.

Mielenkiintoista kyllä, yksi luonnonvalinnan suosimista geeneistä näyttäisi olevan denisovalaista alkuperää. Siis Aasiassa kehittyneen ja siellä aikanaan eläneen, mutta sittemmin kadonneen ihmislajin ja bajaulaisten esi-isien välisten pariutumisten kautta nykyihmisiin siirtynyt geeni.

Kaiken kaikkiaan tutkimus osoitti kauniisti kulttuuri- ja geneettisen evoluution välisen vuorovaikutuksen. Molemmat vaikuttavat toisiinsa aina ja kaikkialla. Siten kulttuurimme muutoksilla tulee olemaan suuria vaikutuksia myös meidän jälkeläisiimme.

On tietenkin mahdotonta sanoa mitä nuo muutokset tarkalleen ottaen ovat, mutta jos elämä muuttuu entistä hektisemmäksi ja arvaamattomammaksi, ovat jälkeläistemme genomit sellaisia, että ne suosivat elämää nykyistä hektisemmässä ympäristössä. Jos se taas muuttuu seesteisemmäksi, valikoituvat jälkeläisillemme sellaiset geenit, jotka ovat hyödyllisiä rauhallisessa maailmassa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Naisen evoluution uusi suunta
Ihmiskokeita
Hottentottien genetiikkaa

5 kommenttia:

  1. Mikroevoluutiota? Lajin sisäistä muuntelua?

    VastaaPoista
  2. Eikös tuo bloggauksen viimeinen lause tiivistä juuri sen, miksi läntinen Eurooppa Pohjoismaita myöten on nyt kaulaansa myöten arabi-, afro- ja afgaani-invaasion suossa:

    liian kauan liian seesteisinä jatkuneet olosuhteet ovat jo parissa sukupolvessa periyttäneet länsi- ja pohjoiseurooppalaisille rauhallisessa maailmassa hyödylliset geenit, joiden heikentäminä ne eivät enää kykene puolustautumaan maahantunkeutumista vastaan?

    Vai olisiko kyse sittenkin vain tämän rauhan ja hyvinvoinnin kauden myötä opitusta käyttäytymisestä, ja jopa sen medelsvenssonin sisällä asuukin edelleen jotain viikingistä, joka vain odottaa päälleen kasatun Sivistyneen Kulttuurin painolastin kuoreen tulevaa murtumaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jälkimmäisestä. Eivät geenien runsaussuhteet yleensä muutu kovin paljon parissa sukupolvessa. Poikkeuksena kuitenkin tappavat tautiepidemiat, joiden seurauksena kuolleiden ihmisten geenit katoavat.

      Poista
  3. Mutta kun evoluutio on kokonaan satua!

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!