Uusi ennuste: pohjoinen merijää sulaa jo 2030-luvulla

Helsingin sanomat kertoi Nature Communications -lehdessä julkaistusta mallinnuksesta, jonka mukaan arktinen alue saattaisi sulaa kokonaan jo vuonna 2030 tai ainakin 2030-luvulla. En ehtinyt aamulla lukea itse tutkimusraporttia, mutta HS:n mukaan pohjoisen merijään sulaminen näin nopeasti voitaisiin välttää vain tekemällä lähiaikoina suuria päästövähennyksiä.

Nyt on siis vuosi 2023 eli puhumme seitsemän seuraavan vuoden aikana tapahtuvasta kehityksestä. Tutkimus taas perustui - HS:n mukaan - vuoteen 2019 asti kerättyyn aineistoon. Sen jälkeen on arktisen jääpeitteen päivittäinen minimilaajuus muuttunut NSIDC:n mukaan seuraavasti.

2019: 4,166 miljoonaa km2
2020: 3,793 miljoonaa km2
2021: 4,757 miljoonaa km2
2022: 4,692 miljoonaa km2

Kuten arvoisa lukijani huomaa, ei jään vuotuisessa minimikoossa ole tapahtunut minkäänlaista trendinomaista muutosta tänä aikana. Jos jää olisi katoamassa vuoteen 2030 mennessä, pitäisi sen minimikoon kuitenkin supistua vuoden 2019 laajuudestaan vuosittain keskimäärin 0,379 miljoonaa neliökilometriä. Toisin sanoen edellä olevan listan tulisi näyttää seuraavalta.

2019: 4,166 miljoonaa km2
2020: 3,409 miljoonaa km2
2021: 3,030 miljoonaa km2
2022: 2,651 miljoonaa km2

  

Toisin sanoen jään sulaminen oli vuoden 2022 syyskuussa aikataulustaan jäljessä jo 2,041 miljoonaa neliökilometriä eli 43 prosenttia. Jos taas tarkoitettiin vuotta 2039 eli puhutaan jään sulamisesta 2030-luvulla, olisi sen laajuuden pitänyt tasaisen vauhdin taulukon mukaan näyttää tältä.

2019: 4,166 miljoonaa km2
2020: 3,749 miljoonaa km2

2021: 3,541 miljoonaa km2
2022: 3,333 miljoonaa km2 

Tässäkin tapauksessa jään sulaminen oli vuoden 2022 syyskuussa aikataulustaan jäljessä jo 1,151 miljoonaa neliökilometriä eli jään laajuuden olisi pitänyt olla noin kolmanneksen pienempi kuin se oli todellisuudessa. 

HS:n jutun eli edellä linkitetyn tutkimuksen johtopäätös on sikälikin epäuskottava, että pohjoisen merijään sulaminen on viimeisen 15 vuoden aikana ylipäätään hidastunut aivan oleellisesti verrattuna pariin aiempaan vuosikymmeneen. Ja kuten ensimmäisestä edellä olevasta taulukosta ilmenee, on se kyseiseen tutkimukseen käytetyn tutkimusaineiston jälkeisinä vuosina pikemminkin laajentunut kuin supistunut. 

Siksi on vaikea uskoa, että tutkimuksen ja HS:n jutun ennuste jään sulamisesta ensi vuosikymmenellä - ja etenkin seitsemän seuraavan vuoden kuluessa - pitäisi paikkansa. Ainakin se edellyttäisi aivan oleellista muutosta jään laajuuden nykyiseen kehitykseen. 

Jäädään siis seuraamaan tilanteen etenemistä - tulinhan tässä jälleen kerran dokumentoineeksi tämän blogin muistiin yhden ilmastontutkijoiden hypoteesin, jonka aika tulee joko falsifioimaan tai osoittamaan oikeaksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Uutta tietoa ilmastomalleista
Suomalaisten syyllistäminen on syytä lopettaa!
Uusi malli pohjoisen napajään kehityksestä

Tieteellinen tieto ei tue Kristiina Silvanin ihonvärilausuntoa

Tutkijan tehtävänä on yrittää ymmärtää todellisuutta täsmälleen sellaisena kuin se on. Tämä tarkoittaa tieteellisten teorioiden ja hypoteesien muodostamista niistä tiedoista, joita kulloinkin on käytettävissä sekä koejärjestelyiden suunnittelemista niiden koettelemiseksi. 

Erityisen tärkeää on pyrkimys osoittaa vallitsevia teorioita vääräksi. Tällöin keskeiseksi seikaksi nousee sen varmistaminen, että koejärjestely vastaa varmasti juuri haluttuun kysymykseen, eikä vääristy jonkin suunnittelussa huomaamatta jääneen ilmiön takia. Ja tämän välttämiseksi on palattava tämän kirjoituksen ensimmäiseen kappaleeseen, eli suunnitteluvaiheessa on otettava huomioon mahdollisimman tarkoin kaikki jo aiemmin tiedossa olevat asiat, jotka voisivat vaikuttaa kokeen tulokseen. 

Edellä kuvattu on yleensä mahdollista useimmilla tieteenaloilla. Poikkeuksiakin on kuten esimerkiksi historia, jonka kulkua ei voi toistaa. 

Olen itse omalla tieteellisellä urallani muotoillut tutkimuskohteisiini liittyen monenlaisia hypoteeseja ja testannut niitä. Usein hypoteesini ovat saaneet vahvistusta, mutta toisinaan olen myös joutunut tunnustamaan ne vääräksi. Jälkimmäisessä tapauksessa olen joutunut tunnustamaan vajaan tietämykseni tutkittuun asiaan ja muotoilemaan tutkitun ilmiön selityksen uudelleen.

* * *

Edelle kirjoittamaani taustaa vastaan hämmästyin lukiessani uutista siitä, kuinka Puola on ottanut maaperälleen peräti 2,5 miljoonaa ukrainalaista, mutta kieltäytyy edelleen päästämästä rajan yli Lähi-Idästä saapuvia turvapaikanhakijoita. Samassa jutussa nimittäin lainattiin Ulkopoliittisen instituutin tutkija Kristiina Silvania, jonka mukaan tähän eroon "ei ole muuta selitystä kuin että nämä ovat valkoisia ja kristittyjä".

Koska kyseessä on tutkija, ihmisten pitäisi periaatteessa voida luottaa siihen, että näin selkeän kannan taustalla on kiistatonta tutkimustietoa. Siis esimerkiksi tutkimuksia siitä, millä tavalla puolalaiset suhtautuvat erivärisiin tai eriuskoisiin ihmisiin. Ja mistä syistä he suhtautuvat siten kuin suhtautuvat.

* * *

Siksi selvittelin hiukan tähän liittyvää tieteellistä kirjallisuutta ja tein aihepiiriin liittyen seuraavia havaintoja. Täydellinen kirjallisuuskatsaus tämä ei kuitenkaan ole. 

Yksi. Korkeamman koulutuksen ja ammattitaidon omaavat ihmiset suosivat maahanmuuttoa todennäköisemmin kuin matalan koulutuksen saaneet riippumatta maahanmuuttajien ammattitaidon tasosta. Asenne on samanlainen sekä työssä olevien että työtä tekemättömien parissa, joten suhtautumisella tulijoihin ei ole juuri lainkaan tekemistä sen kanssa, että ihmiset pelkäisivät tulijoiden vievän työpaikat heidän edestään. Sen sijaan selitys ihmisten asenteisiin tulijoita kohtaan tuntuisi löytyvän heidän omista arvoistaan ja uskomuksistaan.

Kaksi. Ihmisten maahanmuuttoasenteita muokkaavat huolet tulijoiden kulttuurivaikutuksista – ja vähemmässä määrin sen taloudellisista vaikutuksista – koko kansakuntaan.

Kolme. Rodulliset tai kulttuuriset ennakkoluulot ovat tärkeä osa maahanmuuttoa koskevia asenteita. Tämä rajoittuu kuitenkin maahanmuuttoon maista, joissa on etnisesti erilainen väestö.

Neljä. Kantaväestöön kuuluvat ihmiset suhtautuvat maahanmuuttoon negatiivisesti erityisesti sellaisilla alueilla, joilla asuvista ihmisistä suuri osa on syntynyt EU:n ulkopuolella ja joilla maahanmuuttajaväestön työttömyysaste on korkea. Asiaan vaikuttaa myös kantaväestön työttömyysaste: jos se on korkea, ovat myös asenteet EU:n ulkopuolelta tulevaan maahanmuuttoon vähemmän negatiivisia.

Viisi. Kontaktit maahanmuuttajiin vähentävät heihin kohdistuvia negatiivisia mielipiteitä, erityisesti ammattitaitoisten ihmisten kohdalla. Maahanmuuttajavirrat saavat kuitenkin keskitasoisesti ja matalasti koulutetut ihmiset arvioimaan negatiivisesti maahanmuuton taloudellisia seurauksia. Kaiken kaikkiaan ihmisten koulutustaso selittää suurimman osan maahanmuuttajien taloudellisen merkityksen kognitiivisesta arvioinnista, ainakin korkean tulotason maissa.

Kuusi. Belgiassa sekä yksityiset vuokranantajat että kiinteistönvälittäjät syrjivät marokkolaisen nimen omaavia ihmisiä. Alueiden kantaväestön omat asenteet tai heidän kokemansa uhka ei kuitenkaan vaikuttanut syrjintään sen enempää alueilla, joilla väestön asenteet olivat kielteisempiä tai koettu uhka oli suurempi. Asuntoja vuokraavat kutsuivat kuitenkin vähemmän sekä belgialaisnimisiä että marokkolaisnimisiä ehdokkaita paikkakunnille, joilla asenteet ovat negatiivisia tai koettu uhka maahanmuuttajien taholta on suurempi. 

Seitsemän. Ihmiset osaavat yhdistää ihonvärin sävyn eri maahanmuuttajaryhmiin ja heidän välisensä erot tässä kyvyssä liittyvät heidän ennakkoluuloihinsa ja mielipiteisiinsä maahanmuutosta. 

* * *

Tieteellistä kirjallisuutta - tutkimusraportteja ja yhteenvetoartikkeleita - olisi ollut todella paljon enemmänkin, mutta riittäköön tämä satunnaisotos tähän. Totean kuitenkin, etten löytänyt tukea ulkopoliittisen instituutin tutkijan näkemykselle ihonvärin merkityksestä puolalaisten erilaiselle käyttäytymiselle eri maahanmuuttajia kohtaan. 

Lähimmäksi Silvanin näkemystä osui tuo seitsemäs tutkimusraportti, jossa todettiin ihmisten olevan tietoisia eri maahanmuuttajien ihonväreistä sitä paremmin, mitä negatiivisempia heidän asenteensa tulijoihin olivat. Mutta siinäkään ihonväri ei siis ollut asenteita selittävä tekijä, vaan seurausta ihmisten muista syistä johtuvista asenteista.

Ja noissa kuudessa ensimmäisessä artikkelissa oli sitten valotettu mitä nuo muut syyt voisivat olla. Ja siltä osin ulkopoliittisen insituutin tutkijan väite kristinuskosta saa jonkinlaista tukea. Mutta siinäkään kyse ei liene itse uskonnosta vaan yhteys lienee pikemminkin tulkittava mittatikuksi vastaanottavan väestön ja maahanmuuttajien välisen kulttuurisen eron suuruudesta.

* * *

Koska olen itse tutkija, olen aina tarkka siitä, mitä sanon omaan tieteenalaani kuuluvista asioista julkisuudessa - oli kanavana sitten perinteinen tai sosiaalinen media tai esiintyminen erilaisissa tilaisuuksissa. Se tarkoittaa pyrkimystä siihen, että puhun vain tietoa, jolle on olemassa vahva tutkimuksellinen peruste. 

Jos sitten kuitenkin vaikka MTV3:n toimittaja pyytää vastauksia asioista, jotka ovat heikommin tunnettuja, annan toki hänelle parhaaseen ymmärrykseeni perustuvan vastauksen. Mutta tuon samalla esille näkemykseeni liittyvän epävarmuuden. Ja näinhän tein myös tässä kirjoituksessa kirjaamalla sanat "täydellinen kirjallisuuskatsaus tämä ei kuitenkaan ole". 

Siksi en voi tutkijana sietää sellaisia perusteettomia lausuntoja, jollaisen Ulkopoliittisen instituutin tutkija Kristiina Silvan oli antanut MTV3:lle. Näin erityisesti siksi, että tieteen kaapuun verhottuina niitä ei voi pitää eettisesti hyväksyttävinä. Ja lisäksi ne hämärtävät tieteellisen ja arkitiedon välistä eroa ja sellaisina heikentävät tutkitun tiedon merkitystä ja arvostusta yhteiskunnassamme.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksi ukrainalaisten ja muiden tulijoiden ihonvärillä on merkitystä?
Maahanmuuttajien kohtaamisteoria osoittautui virheelliseksi
Mitä Valko-Venäjän hybridisota kertoo meistä eurooppalaisista?

Arktiset salamat lisääntyvät, mutta pitäisikö meidän olla huolissamme?

MTV3 julkaisi artikkelin, jonka mukaan "ilmastonmuutoksen karut merkit näkyvät arktisilla alueilla yhä enemmän: salamointi on kasvanut alueella huomattavasti ja tutkijoiden mukaan tämäkin on seurausta ilmaston lämpenemisestä". Jutussa haastateltu tutkija-meteorologi kertoi myös, että "arktisen alueen muutokset voivat merkitä sekä äärimmäistä kylmyyttä että valtavia lämpöaaltoja tai muita äärimmäisiä sääolosuhteita koko Eurooppaan".

Tutkija-meteorologin mukaan "on mahdollista, että myös salamoinnin seurauksena syntyneet metsäpalot lisääntyvät tulevaisuudessa". Tämä on tietenkin aivan erityisen huolestuttavaa meille suomalaisille, jotka asumme maailman pohjoisimmassa valtiossa, jonka hyvinvointi on rakennettu pitkälle metsiin perustuvan talouden varaan. 

* * *

Ilmastotieteen vallitsevan dogmin mukaan globaali lämpeneminen on riippuvainen ilmakehän kasvihuonekaasuista (tärkeimpänä hiilidioksidi) ja vieläpä siten, että tuo muutos on ajan myötä kiihtyvä. Tästä dogmista voidaan johtaa testattavissa oleva hypoteesi, jonka mukaan ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden ja sen lämpötilan välinen tilastollinen riippuvuus saavutetaan ajan myötä lyhenevässä aikajaksossa. 

Parhaiten tuo hypoteesi voidaan testata maapallon pohjoisimmissa osissa, koska edellä mainitsemani dogmin perusteena käytetyt ilmastomallit ennustavat lämpenemisen olevan nopeinta maapallon pohjoisimmissa osissa. Arktisen merijään pinta-alan minimikoon kehitys suhteessa ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden muutoksiin tarjoaa tätä varten erinomaisen aineiston. 

Siksi olen vuodesta 2018 alkaen analysoinut näiden kahden muuttujan välisen tilastollisen yhteyden kehittymistä. Saamani tulokset olen puolestaan julkaissut kuvana, jossa on sinisellä merkitty niiden vuosien lukumäärä, joiden jälkeen ilmakehän hiilidioksidin ja arktisen merijään minimikoon välinen yhteys on ollut tilastollisesti merkitsevä. Aineiston laajuuden takia olen tulkinnut merkitseviksi vain aikasarjat, jotka ovat saavuttaneet tilastollisen merkitsevyyden 0,1 prosentin riskitasolla kahtena vuotena peräkkäin (tarkemmat perustelut täällä). 

Ilmastonmuutostutkimuksen vallitsevasta dogmista seuraa arktisen merijään minimikoon koon supistumisen kiihtyminen ajan myötä. Ja kuten alla olevasta kuvasta näkyy, tämä myös toteutuu varsin hyvin vuosien 1979 ja 2001 välillä (siniset pylväät).

Sen sijaan vuodesta 2002 alkaen ei hiilidioksidin ja napajään minimikoon välillä ole edellä ilmoittamieni kriteereiden perusteella ollut tilastollisesti lainkaan merkitsevää yhteyttä, vaan tilastollisen merkitsevyyden puuttuessa punaisiksi piirtämäni pylväät lyhenevät vuosi vuodelta. Näin siksi,  että tarkasteltavien vuosien määrä on vuosi vuodelta pienempi. Toisin sanoen ilmastotieteen vallitseva dogmi on viimeisten 19 vuoden ajan ollut räikeässä ristiriidassa napajään pinta-alasta saatujen mittaustulosten kanssa.

Tieteen yleisten periaatteiden mukaan tämä tarkoittaa, että tuon dogmin perusteena olevissa malleissa on jonkinlainen vika eli se on virheellinen. Tämän seurauksena tuota mallia tulisi joko korjata siten, että se antaisi empiiristen mittausten kanssa yhteensopivia tuloksia tai vaihtoehtoisesti tulisi koko malli ja siihen perustuva dogmi hylätä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pohjoisen merijään sulaminen siirtyi 20 vuodella
Millä perusteilla luonnontieteelliset tutkimukset vanhenevat?
Arktinen napajää sulaa kiihtyvällä tahdilla - vai sulaako?

Palauttaako Etelä-Afrikan uusi omicron-koronamuunnos meidät pandemialta?

Viime viikon suuri uutinen oli uusi koronavirusvariantti, joka sai nimekseen omicron. Ensin sen kerrottiin levinneen nopeasti Etelä-Afrikassa ja sittemmin saapuneen myös Eurooppaan. Ja tänään kuulimme sen saapuneen ehkä myös Suomeen.

WHO:n tuoreen päivityksen mukaan ei vielä ole tiedossa tarttuuko omicron aiempia SARS-CoV-19-kantoja nopeammin tai pystyykö se kiertämään rokotteiden tai aiemman tartunnan aiheuttaman immuniteetin. Eikä liioin onko se aiempia virusmuotoja virulentimpi vai lauhkeampi. 

Koska asia kiinnostaa minua kovasti, päätin ryhtyä seuraamaan koronaviruksiin liittyviä tilastoja Etelä-Afrikasta. Niinpä kokosin alla oleviin kuvaajiin uusien tartuntoja määrät, kuolleiden määrät sekä näiden välisen suhteen. Olkaapa siis hyvät, arvoisat lukijani!

Itse olen taipuvainen näkemään kuvaajista kolme asiaa. Ensimmäinen niistä osoittaa uusien tartuntojen määrän alkaneen lisääntyä noin 24. marraskuuta eli vajaa viikko sitten. 

Toinen kuvaaja taas osoittaa, että hiukan tuota käännettä aiemmin (22. marraskuuta) kuolleiden määrä oli romahtanut aiemmalta tasoltaan, mutta sen jälkeen noussut uudelleen tuota piikkiä edeltävälle tasolle. Tartuntojen ja kuolleiden määrän uuden nousun välistä parin päivän aikaeroa voisi selittää oireiden ilmaantumisen ja viruksen testaamisen välinen viive - mutta varmaa tämä ei ole. 

Kolmas kuvaaja on mielestäni kaikista tärkein. Sen mukaan kuolleiden osuus suhteessa tartuntoihin on alkanut romahtaa jo 10. marraskuuta eli selvästi ennen kuin tautitapausten määrä lähti uuteen nousuun. Eikä ole sen jälkeen noussut aiemmalle tasolleen, vaan on jatkanut laskuaan tartuntojen määrän lisääntymisestä huolimatta. 

Kolmannesta kuvaajasta voisikin tehdä oikopäätä sen johtopäätöksen, että omicron olisi oleellisesti lauhkeampi eli vähemmän virulentti kuin koronaviruksen aiemmat versiot. Sen perusteella voisi jopa ennustaa, että omicron on se tekijä, joka meidät lopulta pelastaa kuolettavalta koronavirukselta ja siihen liittyvältä elämisen hankaluudelta! 

En kuitenkaan vielä tee näitä johtopäätöksiä ja ennusteita monestakaan syystä - enkä suosittele sitä teillekään, arvoisat lukijani. Näin siksi, ettemme esimerkiksi tiedä omicron-tartunnan saaneiden eteläafrikkalaisten ikää eli alttiutta vakavalle tautimuodolle, vaikka sillä tiedetään olevan kuolleisuuteen todella radikaali vaikutus. Emmekä tiedä paljon muitakaan yksityiskohtia. 

Lisäksi on syytä huomata, että SARS-CoV-19 aiheuttaa kuoleman tyypillisesti vasta yli 17 päivän kuluttua tartunnasta eli viikon tai kahden kuluttua oireiden ilmaantumisesta. Siksi se ei välttämättä näy vielä lainkaan Etelä-Afrikan tilastoissa, jotka kääntymällä uuteen nousuun osoittaisivat edellä tekemäni ennusteen vääräksi - eli falsifioisivat sen. 

Tämä kaikki synnytti minussa niin paljon ajatuksia, että päätin kirjoittaa tämän ajatukseni heti työpäivän jälkeen ja jakaa tuotokseni päivän toisena bloggauksena (ensimmäinen tässä). Ja siksi aion lähiaikoina myös seurata tarkasti Etelä-Afrikan koronatilanteen jatkokehitystä ja mahdollista pandemian nopeaa päättymistä. 

Sitä ennen haluan painottaa, ettei edelle kirjoittamastani huolimatta ole vielä syytä huoahtaa. Sen sijaan edelleen on syytä huolehtia omasta ja läheisten turvallisuudesta kaikin tarjolla olevin keinoin! 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nyt tiedämme pääsikö korona karkuun kiinalaislaboratoriosta
SARS-CoV-2 on muuttumassa virusfossiiliksi
Miksi niin monet virukset tarttuvat lepakoista ja jyrsijöistä ihmisiin?

Nyt tiedämme pääsikö korona karkuun kiinalaislaboratoriosta

COVID-19-pandemia on synnyttänyt monenlaisia salaliittoteorioita ja väitteitä. Yksi vakavimmin otettavista on ollut väite siitä, että virus olisi karannut kiinalaisesta tutkimuslaboratoriosta. 

Siksi oli kiintoisaa lukea tuoreesta Nature-lehdestä, että tähän asiaan liittyen on saatu uutta tutkimustietoa. Sen mukaan ensimmäisten vuosina 2019 ja alkuvuonna 2020 eristettyjen koronavirusten genomit jakautuvat kahteen erilaiseen ryhmään, jotka tunnetaan A- ja B-linjoina. 

B-linja on nykyisten koronavirusten esi-isä, mutta viruksen alkuperän suhteen oleellinen kysymys on, että ovatko nämä varhaiset linjat voineet kehittyä toisistaan ihmisessä, vai ovatko ne peräisin erillisistä tartunnoista eläimistä ihmisiin. Jos erillisiä, olisi viruksen alkuperä laboratoriokarkurina äärimmäisen epätodennäköistä.

A- ja B-linjat erotetaan toisistaan kahden nukleotidin perusteella, mutta on olemassa joitakin varhaisia virussekvenssejä, joissa toinen näistä tuntomerkkinä käytetystä nukleotidista on samanlainen kuin toisessa linjassa. Tämä on aiemmin tulkittu siten, että nämä virukset olisivat välivaiheita näiden eri linjojen evoluutiossa yhdestä toiseksi.

A- ja B-linjat eroavat kuitenkin myös monissa muissa sekvenssinsä kohdissa. Kun nyt tarkasteltiin niiden jakaantumista näiden välimuotoina pidettyjen virusten genomeissa, huomattiin että kussakin virussekvenssissä ne olivat samanlaisia kuin jommassakummassa linjassa, eivätkä linjojen välisiä sekamuotoja. 

Tällainen kaksijakoisuus olisi äärimmäisen epätodennäköistä, mikäli koronaviruksen linjat olisivat peräisin yhdestä virustartunnasta eläimistä ihmisiin. Näin uudet analyysit ovat käytännössä falsifioineet väitteen SARS-CoV-2 viruksen laboratorioalkuperästä, eikä kiinalaisilla tutkimuslaboratorioilla siten ole osaa eikä arpaa pandemian synnyssä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hölynpölyä
SARS-CoV-2 on muuttumassa virusfossiiliksi
Koronaviruksen evoluutiosta nyt ja tulevaisuudessa

Myllypuron kielilukion tapahtumat haastavat vallitsevan doktriinin

Virallisen doktriinin mukaan humanitaariset maahanmuuttajat muuttuvat länsimaisen käytöskoodin omaaviksi ihmisiksi kunhan vain onnistumme kotouttamaan heidät. Eli opettamaan kielitaidon ja ohjaamaan heidät menestyksen polulle suomalaisessa yhteiskunnassa. Näin siksi, että pohjimmiltaan kaikki ihmiset ovat samanlaisia. 

Tämä näkemys joutui mielenkiintoiseen valoon Helsingin Myllypurossa sijaitsevan kielilukion tapahtumien seurauksena. Siellä syttyi nimittäin joukkotappelu, jonka lopettaminen vaati poliisin läsnäolon - ja joka jatkui vielä poliisin poistuttua.

Kyseessä on siis erikoislukio, eli sitä käyvät opiskelijat ovat ehdottomasti menestyksen polulla suomalaisessa yhteiskunnassa. Mutta kyseessä on myös koulu, jota sen johtokunnan puheenjohtaja kuvasi seuraavasti: "kansallisuuksia on kymmeniä".

Koulun tapahtumista kertovien valtamedioiden uutiset eivät ole maininneet mitään rähinöitsijöiden etnisestä taustasta. Ainoastaan sen, että tappelu sai alkunsa siitä, ettei abien 100 aamun juhlaan päästetty mukaan nuorempia lukiolaisia. Sen sijaan sosiaalisessa mediassa olevien väitteiden mukaan väkivaltaisesti käyttäytyneet henkilöt olisivat olleet varsin tummahipiäisiä ja uhrit kantasuomalaisia. 

Jos ja kun nuo väitteet pitävät paikkansa, kyse on mitä suurimmassa määrin maahanmuuttopolitiikasta ja sitä tämän kirjoituksen alkuun muotoilemastani suomalaista maahanmuuttopolitiikkaa ohjaavasta doktriinista sekä sen käyttökelpoisuudesta ihmisoikeuspolitiikan perustana. 

Tieteelliselle kielelle muotoiltuna mainittu doktriini on tieteellinen hypoteesi, jonka Helsingin kielilukion tapahtumat näyttäisivät falsifioivan. Eli osoittavan sen vääräksi ja siten kelvottomaksi ohjaamaan suomalaista maahanmuuttopolitiikkaa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mitä Valko-Venäjän hybridisota kertoo meistä eurooppalaisista?
Kouluvalintojen syistä
Rasistista huutelua Helsingin Maunulassa?

Pohjoisen merijään sulaminen siirtyi 20 vuodella

Arvoisa lukijani saattaa muistaa vuonna 2009 tehdyn arvion, jonka mukaan pohjoinen merijää saattaa sulaa jo vuonna 2030. Sen taustana lienee ollut vuoden 2007 tilanne, jolloin pohjoisen jääpeitteen koko oli pienimmillään sitten vuoden 1979, jolloin asiasta oli ruvettu pitämään tilastoa.  

Vuoden 2007 ennätys lyötiin viittä vuotta myöhemmin eli vuonna 2012. Viime vuonna koko maailman ilmastotutkijat - ja heidän lisäkseen ainakin allekirjoittanut - jännittivät jälleen, saadaanko jään pienuushistoriaan uusi ennätystä kuvaava tilastomerkintä. Kuten muistamme, näin ei kuitenkaan käynyt, mutta vuoden 2007 tulos sentään pudotettiin mittaushistorian kolmanneksi.

Niinpä ilmastotiedekin on ottanut askeleen eteenpäin ja alan yhteisö on julkaissut uusia laskelmia, jotka perustuvat parhaisiin ilmastoennusteisiin. Niiden mukaan arktisen merijään kokonaan pois sulamisen ajankohtaa on siirretty vuoden 2009 arviosta parikymmentä vuotta eteenpäin 2050-luvulle. Samalla tehtiin uusi ennuste, jonka mukaan Barentsinmeri ei jäätyisi vuoden 2100 kieppeillä enää edes talviaikaan. 

Omalta osaltani päivitin perinteisen laskelmani ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden ja pohjoisen napajään pinta-alan tilastollisesta riippuvuudesta. Ensin mainittuna olen käyttänyt Mauna Loan mittauksia ja jälkimmäisenä NSICD:n julkaisemia syyskuun tilastoja. Asiasta löytyy pidempi selvitys täältä.

Saamani tulos on koottu seuraavaan kuvaan. Siinä on tilastolliseen merkitsevyyteen päätyvät aikasarjat merkitty sinisellä värillä ja pylväiden korkeus ilmoittaa tähän tarvittujen vuosien lukumäärän. 

Jos vertaamme kuvaa viimevuotiseen, näemme, että hiilidioksidin ja merijään minimikoon suhteen löytyy tilastollinen merkitsevyys edelleenkin vasta vuodesta 2001 alkavasta aikasarjasta, jolloin se syntyi kymmenessä vuodessa eli nopeammin kuin kertaakaan tilastohistorian aikana. 

Sen jälkeen tilastollisesti merkitsevää uutta aikasarjaa ei sitten ole nähtykään, vaan punaisella merkitseväni pylväät ilmoittavat yksinkertaisesti vain testaukseen käytettyjen vuosien määrän. Siten tekemäni aikasarja ei millään tavalla tue käsitystä napajään kiihtyvästä sulamisesta. 

Eli jos käytämme kuvassa näkyvää tulosta ilmastonmuutoksen etenemisen proxyna, emme löydä minkäänlaista tukea sille, että ilmastonmuutos olisi kiihtymässä, emmekä oikeastaan näe, että se olisi enää edes lämpenemässä. On kuitenkin niin, ettei pohjoinen merijää ole ainakaan kasvamassa, sillä - kuten edellä jo tuli todettua - esimerkiksi mittaushistorian pienimmät napajään minimikoot löytyvät vuosilta 2012, 2020 ja 2007, eli tilastohistorian 14 viimeiseltä vuodelta, ja muutenkin jään vuosittainen minimikoko on ollut merkittävästi pienempi kuin viime vuosituhannen puolella. 

Joka tapauksessa tekemäni analyysi osoittaa, että ilmastontutkijoiden uudelle mallille on ollut selvä tilaus. Nähtäväksi tosin jää, että syntyykö alan tiedemiehille ja -naisille jossain vaiheessa jälleen tarvetta reivata jään sulamisvuotta nyt ennakoidusta vuodesta 2050 eteenpäin. 

Tätä taustaa vastaan alkaa olla aika kysyä vakavasti, että onko meillä ihan oikeasti aivan hirvittävä hoppu alentaa kasvihuonepäästöjä? Vai kannattaisiko sittenkin kuunnella vuoden eurooppalaiseksi valittua Petteri Taalasta ja todeta hänen laillaan, ettei nyt kannata vaatia ihmisiltä mahdottomia uhrauksia, vaan viedä asiaa eteenpäin siten, etteivät he käänny koko asiaa vastaan. Ja ettei kiirehtimällä aiheuteta korvaamatonta vahinkoa kenellekään.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Valtionjohtajien virtuaalikokous synnytti kauhukuvia - entä faktat?
Tutkimustietoa faktantarkastajille ja päätösentekijöille
Kasvihuonekaasut eivät liity napajään koon muutoksiin

Nyt jännittää!

Ihmistä jännittävät monenlaiset asiat. Yksi sellainen on oman ajatuksen eli kirjoituksen asiallisten argumenttien pysyvyys sen jälkeen, kun se on saatettu julkisuuteen.

Juuri nyt minua jännittää se, kuinka käy pohjoisen napajään. Onhan nimittäin niin, että viimeksi kun sen koosta kirjoittelin, se oli parissa kuukaudessa supistunut merkittävästi oltuaan sitä ennen vuodenaikaan nähden suurempi kuin aikoihin.

Edellisellä kerralla kirjoittaessani näytin myös kuvan, jossa ilmastonmuutoksen tai ainakin napajään sulamisen vuodenaikaisvaihtelu näkyi selvästi. Muutos on talvisin pieni tai jopa olematon, kun taas kesällä ja etenkin alkusyksystä aina lokakuulle saakka sulaminen on ollut vuosi vuodelta vauhdikkaampaa. Siten jonkinlainen jään sulamisen nopeutuminen suhteessa aiempiin vuosiin oli hyvinkin odotettavissa.

Nyt napajään sulaminen on kuitenkin edennyt aivan poikkeuksellisen vauhdikkaasti ja juuri tällä hetkellä pohjoisen merijään laajuus on merkittävästi pienempi kuin vastaavana ajankohtana kertaakaan vuodesta 1979 alkaneessa mittaushistoriassa. Itseäni jännittävä kysymys on siten, että jatkuuko tämä ennenäkemätön tai ainakin aiemmin mittaamaton sulaminen aina syyskuun lopulle asti ja saammeko jälleen ihmetellä mittaushistorian pienintä napajäätä. Edellinen ennätyshän tehtiin kahdeksan vuotta sitten eli syksyllä 2012.

Samalla voimme jännittää sitä, että syntyykö napajään pinta-alan ja Mauna Loalta mitatun ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden välille jälleen tilastollisesti merkitsevä korrelaatio aiempaa lyhyemmässä ajassa kuin edellisellä kerralla asiaa tarkastellessani. Näin oma pitkäaikainen ilmastonmuutoksen ja kasvihuonekaasujen falsifiointiyritykseni kääntyisi taas ainakin hiukan paremmin yhteensopivaksi ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen kanssa.

Yksi iso kysymys tietenkin liittyy tuon pohjoisen napajään sulamisen syihin. Miksi juuri nyt ja miksi vielä niin nopeasti sen jälkeen kun se vielä äskettäin näytti olevan laajenemassa lähes entisiin mittoihinsa. Tähän muutokseen lienevät syynä Siperian ennätykselliset lämpötilat ja niihin liittyvät valtavat metsäpalot arktikselle asti leviävine ja jään sulamaista nopeuttavine nokilaskeutumineen.

Onko siinä sitten kyse ilmastonmuutoksen etenemisestä vai satunnaisesta ekstreemivuodesta? Jääkäämme siis jännittämään kuinka Siperian, napajään sekä Elmon, Suomen ja Kainalniemen käy. Ja tietenkin jääkarhujen, jotka uusimman tiedon perusteella ovat häviämässä miltei kokonaan sukupuuttoon tällä vuosisadalla.

Ja niin. Onko skeptisyyteni ihmisen aiheuttamaan ilmastonmuutokseen siis sittenkin vailla pitäviä perusteita?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Huhtikuussa jää sulaa
Helmikuussa napajää oli suurempi kuin vuosina 1980-1982
Kasvihuonekaasut eivät liity napajään koon muutoksiin

Kasvihuonekaasut eivät liity napajään koon muutoksiin

Australian metsäpalot ja Suomen surkea talvi ovat jälleen nostaneet ilmastohuolen valtakunnan puheenaiheeksi. Se on bloggarin kannalta hyvä asia, sillä näin tämä kirjoitukseni eli kuluvan vuoden analyysini ilmakehän hiilidioksidin ja pohjoisen merijään välisestä riippuvuudesta saa toivottavasti maksimaalisen huomion.

Tämän analyysin perusteet löytyvät täältä, mutta tässä vielä lyhyt kertaus. Vallitsevan ilmastoteorian mukaan globaali lämpeneminen on riippuvainen ilmakehän kasvihuonekaasuista (tärkeimpänä hiilidioksidi) ja vieläpä siten, että tuo muutos on ajan myötä kiihtyvä. Siitä voidaan johtaa käyttämieni tilastojen avulla testattavissa oleva hypoteesi, jonka mukaan ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden (mitattuna Mauna Kealta) ja sen lämpötilan (mitattuna pohjoisen napajään syyskuun pinta-alana eli sen pienimmillään ollessa) välinen tilastollinen riippuvuus saavutetaan ajan myötä lyhenevässä aikajaksossa.

Se tarkoittaa, että mikäli testattavana oleva hypoteesi on oikea, eli ilmaston lämpeneminen johtuu ilmakehän hiilidioksidipitoisuudesta, tulisi alla olevassa kuvassa olevien tilastolliseen merkitsevyyten tarvittavia vuosimääriä kuvaavien pylväiden lyhentyä koko esitetyn aikasarjan ajan vasemmalta oikealle. Mikäli näin ei käy, on hypoteesi hylättävä.

Kuten kuvasta näkyy, on pohjoisen merijään pinta-ala käyttäytynyt ilmastonmuutosteorian mukaisesti aina vuoteen 2001 asti (siniset pylväät). Sen jälkeen (punaiset pylväät) on kuitenkin tapahtunut äkillinen muutos, eikä napajää ole enää supistunut tilastollisesti merkitsevästi.

Tässä on huomattava, että mainitun muutoksen jälkeisten eli punaisten pylväiden tasainen pieneneminen ei enää johdu tilastollisen merkitsevyyden saavuttamisajan lyhenemisen vaan yksinkertaisesti niiden kuvaaman aikasarjan lyhenemisen takia. Ensi vuonna ne muuttunevat jälleen yhtä pykälää (eli vuotta) korkeammiksi, ellei sitten käy niin, että napajään pinta-ala alkaa jälleen supistua eli arktisen alueen ilmasto lämmetä.

Johtopäätöksenä tästä analyysistä voidaan siten todeta, ettei arktinen napajää tue yhteyttä ilmaston lämpenemisen ja ihmisen tuottaman ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden välillä. On siis luovuttava ainakin siitä käsityksestä, että ilmastonmuutos eteneisi juuri nyt pohjoisella napa-alueella kiihtyvästi.

Lämpenemisen sijaan analyysini tukee ajatusta siitä, että maapallon pohjoisimpien kolkkien ilmasto lämpeni kiihtyvästi muista kuin kasvihuonekaasusyistä 1980-luvulta 2000-luvun alkuun, minkä jälkeen muutos on hidastunut oleellisesti.

Tämän johtopäätöksen mukaisesti napajää saavutti toistaiseksi pienimmän pinta-alansa (kuukausikeskiarvolla mitattuna) vuonna 2012, mitä seuraavat vuodet 2007, 2016, 2019, 2011, 2008 ja 2010. Tämä tilasto antaa ymmärtää, että napa-alueen ilmasto olisi - maailman ilmatieen järjestön raportin kanssa yhteensopivasti - lämmennyt vielä hiukan 2000-luvulta 2010 luvulle. Mutta ei siis kuitenkaan yhtä nopeasti kuin 1980 ja 1990-luvuilla, koska edellä kuvattu analyysini ei paljasta tältä aikaväliltä tilastollista merkitsevyyttä.

Arvoisa lukijani voi tietenkin pohdiskella siitä, tarkoittaako tämä analyysini myös sitä, ettei ilmasto lämpenisi kiihtyvästi myöskään maapallon muissa osissa. Mikäli hän pitäytyy edelleen siinä, ettei näin ole vaan esimerkiksi Australian metsäpalot osoittavat ilmaston lämpenevän kiihtyvällä vauhdilla, on hänen silloin loogisen johdonmukaisuuden nimissä luovuttava siitä käsityksestä, että tuo lämpeneminen etenisi pohjoisella napa-alueella kaksi kertaa nopeammin kuin muualla. Se tarkoittaa, että näin ennustavat nykyiset ilmastomallit tuottavat virheellistä tulosta ainakin tältä osalta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Joulukuussa ei lyöty lämpöennätyksiä
Napajää ei tue yhteyttä globaalin lämpenemisen ja ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden välillä
Kasvihuonekaasuilla ja globaalilla lämpenemisellä ei ole syy-seuraussuhdetta

Millä perusteilla luonnontieteelliset tutkimukset vanhenevat?

Suomen metsäyhdistyksen Hannes Mäntyranta kirjoitti jokin aika sitten Maaseudun tulevaisuudessa siitä kuinka Yleisradio päätti vihreän konsultin ohjaamana, että kymmenen vuotta vanha puiden vuosilustoihin perustuva tutkimus on vanhentunut. Ja lisäksi asiasta kertonut Suomen Kuvalehti jätti asiaa kommentoimaan pyrkineen tutkimusta tekemässä olleen tutkijan vastineen julkaisematta.

Toki mediataloilla on oikeus julkaista mitä haluaa. Toisaalta on selvää, etteivät puiden lustoihin perustuvat mittaustulokset muutu mihinkään kymmenessä eikä edes tuhannessa vuodessa. Siten tutkimuksen "vanhentuneeksi" osoittaminen edellyttäisi sen osoittamista, mikä noiden lustojen tulkinnassa on tehty väärin. Tätä ei kuitenkaan ole tehty sen enempää tieteellisessä kirjallisuudessa kuin vihreiden konsulttienkaan piirissä.

Mäntyrannan kirjoitus palasi mieleeni kun luin tänään Helsingin Sanomista tamperelaisen eläkeläisen kirjoituksen, jossa tämä halusi luottaa tieteeseen, mutta ettei se ole helppoa koska "uutiset ovat kertoneet lähinnä siitä, että ilmasto on kehittynyt eri tavalla kuin mallit ovat ennustaneet". Kirjoituksensa lopuksi hän toisti sen, mitä olen itsekin tässä blogissa tuonut esiin eli että "luottamustani ilmastotieteeseen auttaisi suuresti, jos ilmastotutkijat kertoisivat sel­keästi, millä kriteereillä he katsovat ilmastomallien ennustuskyvyn tulleen tai tulevan testatuksi".

Asia ei ole vähäpätöinen nyt kun ilmastomallien perusteella koko globaalia taloutta ollaan panemassa uuteen uskoon. Kuten kaikki suuret muutokset, aiheuttaa tämä manööveri joillekin ihmisille hyötyä ja toisille tappioita.

Erityisesti jälkimmäisten uhrausten kannalta olisi tärkeää, etteivät heidän uhrauksensa osoittautuisi perusteettomiksi. Siksi myös ilmastomallit olisi asetettava normaalin tieteellisen falsifiointikäytännön alaiseksi.

Lopuksi oikaisen tamperelaisen eläkeläisen kirjoituksesta yhden virheen. Hänen mukaansa "ilmasto­malli.. on äärimmäisen moni­mutkainen, vain harvojen ymmärtämä ja virheille altis tietokoneessa ajettava useiden osamallien muodostama kokonaisuus".

Tämä antaa asiasta liian yksinkertaisen kuvan: tuntemani Ilmatieteen laitoksen - ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta vakuuttuneen - tutkijan mukaan mallit ovat todellisuudessa niin monimutkaisia, ettei niiden kokonaisuutta kykene täydellisesti ymmärtämään yksikään ihminen maailmassa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ilmasto on lämmennyt lähes yhdellä asteella - mutta mistä?
Siirtyviä maalitolppia ja outoja ilmastomalleja
Selityksenä rikki?

Arktinen napajää sulaa kiihtyvällä tahdilla - vai sulaako?

Ilmastonmuutos on viime päivinä ollut näkyvästi esillä. Jopa suomalaislapset ovat reagoineet - tai heidät on ohjattu reagoimaan - vastustamaan tulossa olevaa katastrofia. Lienee siis syytä olla erittäin huolissaan.

Puhun siis siitä katastrofista, joka uhkakuvien mukaan tulee ajamaan 150 miljoonaa ilmastopakolaista kodeistaan ja joka nostaa merenpinnan niin korkealle, että maailman alavilla paikoilla sijaitsevat rannikkokaupungit ja atollisaaret jäävät sen alle. Samalla luonto muuttuu rajulla vauhdilla ajaen eliölajin toisensa jälkeen sukupuuttoon. Lisäksi valtavat hellejaksot tulevat kurittamaan Suomeakin jopa 40°C kuumuudella ja toisaalta rankkasateet lisääntyvät ennen näkemättömiksi.

Niinpä tulevissa vaaleissa meidän halutaan valitsevan sellaiset kansanedustajat, jotka pakottavat suomalaiset syömään kasvisruokaa, ottavat rajattomasti vastaan ilmastopakolaisia, kieltävät polttomoottoriautot sekä ajavat alas kotimaisen metsäteollisuuden tulevaisuuden. Ja samalla pelastavat aivan pian katoamassa olevan arktisen jääpeitteen, joka sulaa kiihtyvällä nopeudella vieden jääkarhut mennessään.

* * *

Koska ilmastonmuutos näkyy parhaiten arktisella alueella arvelin, että siellä jos jossain tämä ilmaston kiihtyvä lämpeneminen on selkeimmin havaittavissa. Näin siitä huolimatta, etteivät sen laajuuden ja ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden välinen suhde oikein tuekaan tätä näkemystä.

Päätin siis tarkastella napajään pinta-alan supistumisen kiihtyvyyttä hiukan toisesta näkökulmasta. Eli muotoilin hypoteesin, jonka mukaan globaalin ilmaston kiihtyvä lämpeneminen näkyy napajään kiihtyvänä sulamisena.

Sen pohjalta muotoilin edelleen napajäätilastojen pohjalta testattavan hypoteesin, jonka mukaan napajään tulisi yleensä ottaen olla pienempi kuin vastaavana kuukautena edellisen kymmenen vuoden aikana sitä varmemmin, mitä pidemmälle siirrytään ajassa eteenpäin.

* * *

Seuraavaksi päätin ottaa tarkasteluun nuo tilastot vuosilta 1979-2018 (eli vuodet, joissa data on saatavilla kaikilta kuukausilta). Niistä sitten vertailin vuodesta 1989 alkaen jokaisen kuukauden keskimääräistä napajään pinta-alaa edellisen kymmenen vuoden vastaavan kuukauden pinta-alaan, ja otin vertailuluvuksi niiden kuukausien määrän, joissa pinta-ala oli pienempi kuin tarkasteltavan kuukauden pinta-ala.

Otan tässä valaisevan esimerkin, eli tästä tarkastelusta puuttuvan tammikuun 2019 tilanteen. Silloin napajään pinta-ala oli 12,1 miljoonaa neliökilometriä. Sitä edeltävänä kymmenenä tammikuuna se oli tätä pienempi vuosina 2010, 2011, 2013, 2016, 2017 ja 2018. Siis kuusi kertaa, joten tälle kuukaudelle olisi tullut vertailuluvuksi kuusi, mikäli olisin ottanut kuluvan vuoden ensimmäisen kuukauden mukaan tarkasteluuni.

* * *

Kun laskin kaikkien tarkasteluvuosien jokaiselle kuukaudelle vastaavat arvot vuosille 1989-2018 sain kullekin vuodelle 12 vertailuarvoa (yhden jokaiselta kuukaudelta), jotka vaihtelivat nollasta kymmeneen. Kun piirsin tulokset Excelissä kuvaksi, syntyi seuraava hässäkkä.

Koska hässäkästä oli vaikea nähdä napajään kiihtyvää luonnetta, laskin vielä jokaiselle vuodelle kuukausien keskiarvot ja niille 10 vuoden liukuvan keskiarvon. Ja sen pohjalta piirsin seuraavan kuvan.

Kuvasta näkyy, että vuodesta 1989 aina vuoteen 2006 asti napajään koko käyttäytyi odotetusti - eli mitä pidemmälle aika eteni, sitä vähemmän oli aiempien kymmenen vuoden aikana niitä kuukausia, joissa napajään pinta-ala olisi ollut kyseistä vuotta pienempi. Voidaan siis sanoa, että tällä aikavälillä napajään sulaminen kiihtyi. 

Sen jälkeen onkin vaikeampaa, sillä kuva ei jää IPCC:n luomien odotusten mukaisesti matelemaan nollan kieppeille, vaan ponkaisee uudelleen ylös kuvion alkuvuosien tasolle. Tämä ei tarkoita, että napajää olisi esimerkiksi vuonna 2013 ollut yhtä laaja kuin vuonna 1994, sillä kyllä se oli silloin selvästi pienempi, koska napajää pieneni vuosien 1994 ja 2003 välisenä aikana ensin kiihtyvällä ja sittemmin hidastuvalla vauhdilla. 

Itse asiassa pohjoisen napajään koko pieneni nopeasti 1990-luvun vaihteesta aina vuoteen 2007 asti, minkä jälkeen sen koossa ei ole tapahtunut yhtä systemaattista muutosta. Se on siis muutamina viime vuosina ollut pienempi kuin useimpina muina tilastoon kirjattuina vuosina, mutta kiihtyvää sulamista ei enää ole näkyvissä. Vuonna 2018 napajään keskimääräinen koko oli mittaushistorian viidenneksi pienin - vielä pienempi se oli vuosina 2016, 2007, 2012  ja 2017.

* * *

Palataanpa sitten siihen edellä esittämääni hypoteesin testaukseen. Edelle kuvaamani analyysin tulokset osoittavat, ettei napajään kuukausittainen koko ole vuodesta 1979 lähtien ollut yhä selkeämmin pienenevä suhteessa vastaavina kuukausina edellisen kymmenen vuoden aikana mitattuihin kokoihin. Ei ainakaan viimeisen 12 vuoden aikana. Testattava hypoteesi tuli siten falsifioiduksi

Siten on myös hylättävä se yleinen hypoteesi, jonka pohjalta muotoilin tuon testattavan hypoteesin. Eli ilmastonmuutoksen väitetty kiihtyminen ei näy napajään vuosi vuodelta yhä nopeampana sulamisena. Tulos on varsin mielenkiintoinen ottaen huomioon, että ilmastonmuutoksen väitetään näkyvän parhaiten juuri arktiksella.

Tämä tarkoittaa, että meidän on hylättävä joko se ajatus, että ilmastonmuutos näkyisi arktiksella paljon selvemmin kuin muualla maapallolla tai vaihtoehtoisesti meidän on hylättävä ilmastonmuutoksen kiihtyvä luonne, joka tekee alussa listaamani toimenpiteet kasvissyönnistä suomalaisen metsäteollisuuden alasajoon niin kiireisiksi.

Jatkossa pyrin seuraamaan ilmastonmuutoksen etenemistä myös tässä esittämän tarkastelutavan perusteella. Totta puhuen on suorastaan kutkuttavan jännittävää odottaa kaikkien tämän vuoden kuukausien kulumista, sillä - kuten edellä totesin - oli napajään pinta-ala viime tammikuussa suurempi kuin kuutena kymmenestä edeltävästä vuodesta. Ja seitsemäntenäkin vuonna se oli vain saman kokoinen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Napajää ei tue yhteyttä globaalin lämpenemisen ja ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden välillä
Suomalaispuolueet päättivät ilmastonmuutoksen torjuntakeinoista
Jääkarhujen epäselvä kohtalo

Napajää ei tue yhteyttä globaalin lämpenemisen ja ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden välillä

Yllä oleva kuva saattaa arvoisasta lukijastani näyttää tutulta. Syynä on se, että tammikuun 27. päivänä 2018 aloitin blogimerkintäni hyvin samankaltaisella kuvalla.

Kuvassa on esitetty X-akselille merkityistä vuosista eteenpäin laskettuna niiden vuosien määrä, joiden jälkeen yhteys ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden ja pohjoisen napajään minimikoon välillä on regressio-analyysin mukaan tilastollisesti merkitsevä yhden prosentin riskitasolla (P < 0,01) kahtena vuotena peräkkäin.

Hiilidioksidipitoisuuden estimaattina olen käyttänyt Mauna Loan pitkää aikasarjaa ja globaalina lämpötilaestimaattina napajään kokoa sinä kuukautena (syyskuu), jolloin se on pienimmillään. Napajäähän päädyin siksi, että olen aiemmin havainnut kaikenlaisten mittauksiin perustuvien ilmakehän lämpöestimaattien muuttuvan vuosien kuluessa (enkä siksi luota niihin). Napajään vuotuinen minimikoko kuitenkin korreloi tilastollisesti erittäin merkitsevästi lämpötilaestimaatteihin.

Yhden prosentin riskitason käyttämiseen päädyin puolestaan siksi, että laskin tätä kirjoitusta varten 740 regressiota, joten tavanomaisella viiden prosentin riskitasolla (P < 0,05) olisi ollut odotettavissa lähes 40 "väärää tilastollista merkitsevyyttä".

Koska yhden prosentin riskitasollakin sellaisia oli odotettavissa noin seitsemän, päätin laskea aikasarjat aina siihen asti, kunnes vastaan tuli kahden peräkkäisen vuoden tilastollisesti merkitsevä riippuvuus. Vain yhteen tilastolliseen merkitsevyyteen päätyviä aikasarjoja oli aineistossani yllättävänkin hyvin odotuksia vastaavasti eli viisi kappaletta.

Palautan arvoisan lukijani mieleen vielä sen teoreettisen viitekehyksen, johon alussa ollut kuva liittyy. Vallitsevan ilmastoteorian mukaan globaali lämpeneminen on riippuvainen ilmakehän kasvihuonekaasuista (tärkeimpänä hiilidioksidi) ja vieläpä siten, että tuo muutos on ajan myötä kiihtyvä. Siitä voidaan johtaa käyttämieni tilastojen avulla testattavissa oleva hypoteesi, jonka mukaan ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden ja sen lämpötilan välinen tilastollinen riippuvuus saavutetaan ajan myötä lyhenevässä aikajaksossa.

Se tarkoittaa, että mikäli testattavana oleva hypoteesi on oikea, eli ilmaston lämpeneminen johtuu ilmakehän hiilidioksidipitoisuudesta, tulisi kuvassa olevien pylväiden lyhentyä koko esitetyn aikasarjan ajan vasemmalta oikealle. Mikäli näin ei käy, on hypoteesi hylättävä.

Edellä oleva kuva ei vasemman laitansa osalta ole muuttunut viime vuodesta. Se tarkoittaa, että vuodesta 1979 vuoteen 2001 asti pylväät lyhenevät. Sen sijaan kuvan oikeassa laidassa oleviin vuoden 2001 jälkeisiin pylväisiin on tullut pituutta yhden vuoden verran lisää, koska näiltä punaisella värillä merkitsemiltäni vuosilta alkaviin tilastoihin ei edelleenkään sisälly kahta perättäistä yhden prosentin riskitasolla tilastollisesti merkitsevää yhteyttä ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden ja napajään pinta-alan välillä. Siten nyt tekemäni analyysi vahvistaa vuoden takaista johtopäätöstäni.

Sen mukaan tämä analyysi ei tue ilmastomalleihin kirjattua kasvihuonekaasujen ratkaisevaa roolia viime vuosikymmenien ilmaston lämpenemisen perimmäisenä syynä. Sen sijaan se näyttäisi osoittavan, että hiilidioksidin ja ilmaston lämpenemisen välinen yhteys vuosina 1979-2001 oli vain korrelatiivinen, eikä syy-seuraussuhde.

Tulos on samansuuntainen kuin myös aiempina vuosina tekemissäni analyyseissä ilmakehän hiilidioksidin ja ilmastotilastojen mukaisen lämpenemisen välisestä riippuvuudesta (niitä voi seurata alkaen täältä ja edeten kohti menneisyyttä hyperlinkkien kautta). Siten tämän blogin historiassa tehdyt analyysit asettavat yhä kyseenalaisempaan valoon ilmastotieteilijöiden esittämän hypoteesin ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden ratkaisevasta merkityksestä globaalin ilmaston lämpenemisen taustalla.

Nähtäväksi jää, muuttuuko tämä tilanne ja siitä tehty johtopäätös tulevina vuosina. Tiedehän ei tunne lopullisia totuuksia, vaan korjaa tarvittaessa itse itseään. Niin myös tässä blogissa esitetyt analyysit, joista tämä merkintä raportoi viimeisimmän.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hämmentäviä ilmastouutisia
Jääkarhujen epäselvä kohtalo
Kasvihuonekaasuilla ja globaalilla lämpenemisellä ei ole syy-seuraussuhdetta

Kasvihuonekaasuilla ja globaalilla lämpenemisellä ei ole syy-seuraussuhdetta

Arvoisa lukijani varmaan hämmästyi avatessaan tämän kirjoituksen ja havaitessaan tekstin sijaan yllä olevan kuvan. Kyse on siitä, että olen jo vuosia seurannut ilmakehän hiilidioksidin ja ilmaston lämpenemisen välistä suhdetta ja halusin tänään näyttää siihen liittyvän uuden analyysini tuloksia esittävän kuvan.

Kuva ei kuitenkaan liene itsestään aukeava, joten on syytä kertoa, että siinä on esitetty X-akselille merkityistä vuosista eteenpäin laskettuna niiden vuosien määrä, joiden jälkeen tuo yhteys on regressio-analyysin mukaan yhden prosentin riskitasolla tilastollisesti merkitsevä (P < 0,01) kahtena vuotena peräkkäin. 

Hiilidioksidipitoisuuden estimaattina olen käyttänyt Mauna Loan pitkää aikasarjaa ja globaalina lämpötilaestimaattina napajään kokoa sinä kuukautena (syyskuu), jolloin se on pienimmillään. Napajäähän päädyin siksi, että olen aiemmin havainnut kaikenlaisten mittauksiin perustuvien ilmakehän lämpöestimaattien muuttuvan vuosien kuluessa sekä huomannut napajään koon korreloivan tilastollisesti erittäin merkitsevästi lämpötilaestimaatteihin.

Yhden prosentin riskitason käyttämiseen päädyin puolestaan siksi, että laskin tätä kirjoitusta varten yli 500 regressiota, joten tavanomaisella viiden prosentin riskitasolla (P < 0,05) olisi ollut odotettavissa yli 20 "väärää tilastollista merkitsevyyttä". 

Koska yhden prosentin riskitasollakin sellaisia oli odotettavissa puolenkymmentä, päätin laskea aikasarjat aina siihen asti, kunnes vastaan tuli kahden peräkkäisen vuoden tilastollisesti merkitsevä riippuvuus. Vain yhteen tilastolliseen merkitsevyyteen päätyviä aikasarjoja oli aineistossani yllättävänkin hyvin odotuksia vastaavasti eli neljä kappaletta. 

Palautan arvoisan lukijani mieleen vielä sen teoreettisen viitekehyksen, johon alussa ollut kuva liittyy. Vallitsevan ilmastoteorian mukaan globaali lämpeneminen on riippuvainen ilmakehän kasvihuonekaasuista (tärkeimpänä hiilidioksidi) ja vieläpä siten, että tuo muutos on ajan myötä kiihtyvä. Siitä voidaan johtaa käyttämieni tilastojen avulla testattavissa oleva hypoteesi, jonka mukaan ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden ja sen lämpötilan välinen tilastollinen riippuvuus saavutetaan ajan myötä lyhenevässä aikajaksossa. 

Se tarkoittaa, että mikäli testattavana oleva hypoteesi on oikea, tulisi kuvassa olevien pylväiden lyhentyä koko esitetyn aikasarjan ajan vasemmalta oikealle. Mikäli näin ei käy, on hypoteesi hylättävä.

Kuvasta nähdään, että ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden ja napajään minimikoon välisen tilastollisen merkitsevyyden välinen yhteys tosiaankin tiivistyy vuodesta 1979 aina vuoteen 2001 alkavaan aikasarjaan asti. Siinä ajassa tilastolliseen merkitsevyyteen (jossa P < 0,01) tarvittava ajanjakso lyhenee 30 vuodesta vain kymmeneen. 

Jos analyysini olisi tehty vuonna 2002 ja siten päättynyt tähän, olisin ilman epäilyksiä tehnyt sen johtopäätöksen, että tutkimani tilastot tukevat vahvasti hiilidioksidin keskeistä roolia globaalin lämpenemisen keskeisenä ajurina. Havaitulle ilmiölle on kuitenkin myös toinen mahdollinen selitys, eli kasvihuonekaasujen pitoisuuden ja lämpenemisen välinen jostain kolmannesta syytä johtuva korrelaatio: siis jokin vähän samantapainen yhteys kuin hukkumisten ja jäätelönsyönnin välillä vallitsee.

Koska nyt on kuitenkin vuosi 2018 ja olen jatkanut analyysiäni vuoteen 2017 asti, siirryn vuoden 2001 jälkeisiin havaintoihin. Silloin tilanne muuttui dramaattisesti, eikä (kahta peräkkäistä) tilastollista merkitsevyyttä esiinny enää lainkaan (minkä olen havainnollistanut merkitsemällä pylväät punaisiksi), vaikka sarjan pituus on venynyt jo 16 vuoteen. Sen jälkeen kuvan pylväät lyhenevät vuosi vuodelta, koska tarkastelu on tehty vain vuoden 2017 tilastoihin saakka.

Yhteenvetona edelle kirjoittamastani totean, ettei tekemäni analyysi tue ilmastomalleihin kirjattua kasvihuonekaasujen ratkaisevaa roolia viime vuosikymmenien ilmaston lämpenemisen perimmäisenä syynä. Sen sijaan se näyttäisi osoittavan, että niiden välinen yhteys viime vuosituhannen lopulla oli vain korrelatiivinen, eikä syy-seuraussuhde. 

Sen sijaan tulos on samansuuntainen kuin aiempina vuosina tekemissäni analyyseissä ilmakehän hiilidioksidin ja ilmastotilastojen mukaisen lämpenemisen välisestä riippuvuudesta. Nähtäväksi jää, muuttuuko tämä tilanne ja siitä tehty johtopäätös tulevina vuosina. Tiedehän ei tunne lopullisia totuuksia, vaan korjaa itseään tarvittaessa.

Lopuksi toivon, etteivät myös napajäätikköjen mitatut koot ala elää samalla tavalla kuin ilmaston lämpötilastot. Esittämieni regressioiden laskeminen on nimittäin varsin työlästä, enkä haluaisi jälleen ensi vuonna laskea kaikkea tässä esitettyä uudelleen, vaan ainoastaan täydentää lukuja vuoden 2018 tilastojen perusteella.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Havaintoja globaaleista ilmastoestimaateista ja arktisista jäätilastoista

Myös RSS:n globaalit lämpötilaestimaatit ovat jälkikäteisen muokkauksen kohteena

Kasvihuonekaasut ja huippulämmin vuosi 2016

Kasvihuonekaasut ja huippulämmin vuosi 2016

Kuten kaikki lukijani luultavasti tietävät, oli kulunut vuosi globaalien lämpötilojen mittaushistoriassa (oikeammin estimointihistoriassa) ennätyslämmin. Syynä siihen oli varmuudella vuoteen sattunut poikkeuksellisen voimakas El Niño-ilmiö, mutta ilmastomallien mukaan myös ihmisen toiminnallaan nostattamat kasvihuonekaasupäästöt.

Olen jo vuosia laskeskellut huvikseni ilmakehän hiilidioksidikonsentraation ja globaalin ilmaston keskilämpötilan välistä regressiota koska analyysin avulla on periaatteessa mahdollista testata kasvihuonepäästöihin perustuvan ilmastonmuutoshypoteesin paikkansapitävyyttä.

Edellinen kirjoitukseni aiheesta on reilun vuoden takaa. Totesin siinä seuraavaa: "Tässä vaiheessa analyysini... osoittavat pikemminkin nykyisiin ilmastomalleihin sisällytetyt ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden ja maapallon keskilämpötilan väliset riippuvuussuhteet vääriksi."

Tänä vuonna oli siten äärimmäisen kiintoisaa palata globaalin ilmaston ja hiilidioksidikonsentraation välisiin suhteisiin. Olisiko analyysini tuloksissa lopultakin nähtävissä vahva tuki ihmisen aiheuttamalle ilmastonmuutokselle?

Analyysimenetelmistä sen verran, että käytin globaalin ilmaston muutoksen mittarina satelliittimittauksiin perustuvaa RSS-aineistoa ja kasvihuonekaasukonsentraation lähteenä Mauna Loan hiilidioksidimittauksia.

Ja sitten itse asiaan. Seuraavaan kuvaan olen piirtänyt hiilidioksidikonsentraation ja ilmakehän lämpötilojen välisen riippuvuuden tilastolliset merkitsevyydet.

Kuvassa Y-akselilla on vuodesta 2016 taaksepäin ulottuvan aikasarjan pituus ilmoitettuna siten, että esimerkiksi vuoden 2013 kohdalla on laskelmissa huomioitu neljä vuotta eli vuodet 2013-2016. Niiden aikana on hiilidioksidin konsentraation ja ilmaston lämpenemisen välinen korrelaatio ollut tilastollisesti merkitsevä (eli pienempi kuin 0,05).

Verrattaessa kuvaa vuoden 2015 vastaavaan kuvaan (täällä) nähdään, että kaikki tilastolliset merkitsevyydet ovat edellisvuotta pienemmät. Tämä johtuu luonnollisesti ennätyslämpimästä vuodesta 2016, koska hiilidioksidikonsentraatio nousee tasaisesti vuosi vuodelta.

Edelleen nähdään, että 7-22 vuotta eli vuosista 1995-2010 vuoteen 2016 ulottuvien pidempien aikasarjojen kohdalla ei löydy lainkaan tilastollista merkitsevyyttä. Sitä aikaisempien osalta sellaiset taas näkyvät.

Vuoden 2015 kuvassa on edelleen huomattava, että tilastollinen merkitsevyys puuttuu vuodesta 1994 vuoteen 2010 alkaen ja vuoteen 2015 ulottuvista eli 6-21 vuoden mittaisista aikasarjoista. Eli tämän vuoden aikasarjojen tilastollinen merkitsevyys ulottui näinä kahtena vuonna vuotta 1994 lukuun ottamatta samoihin vuosiin.

Tosin eroa on myös aivan viimeisinä vuosina, eli lähivuosien lyhyiden tilastollisesti merkitsevien riippuvuuksien aika on pidentynyt viime vuoden kahdesta kolmeen vuoteen. Tämä johtuu siitä, että näiden vuosien lämpötilaestimaatti on kasvanut jatkuvasti vuodesta 2011 alkaen pudottuaan silloin vuodesta 2010 noin 0,33 astetta. Kuten vuosi sitten kirjoitin, tämän kehityksen jatkuessa tulisi ilmastonmuutoshypoteesi saamaan aikanaan vahvan tuen myös tässä analyysissä.

Ilmastonmuutoshypoteesin mukaan globaalien lämpötilojen tulisi nousta kiihtyvästi. Siksi on mielenkiintoista verrata edellä käsittelemiäni laskelmia edelliseen huippuvuoteen eli vuoden 1998 tilanteeseen. Piirsin silloisen tilanteen seuraavaan kuvaan.

Kuvasta nähdään, että tuolloin hiilidioksidikorrelaation ja globaalin lämpenemisen välinen riippuvuus näytti aivan oleellisesti nykytilannetta selkeämmältä, sillä tilastollisesti merkitseviä olivat lähes kaikki silloin käytettävissä olleet aikasarjat. Poikkeuksia olivat vain vuodesta 1998 vuosiin 1996, 1995, 1994 ja 1987 ulottuvat aikasarjat. Ei siis ihme, että tuolloin pidettiin ilmaston lämpenemisen ja kasvihuonekaasujen välistä yhteyttä kiistattomana.

Johtopäätöksenä näistä analyyseistä on todettava, ettei ilmastonmuutoshypoteesi saanut ainakaan alkuperäisessä muodossaan edelleenkään tukea. Sellainen olisi vaatinut tilastollisesti merkitsevien aikasarjojen lyhentymistä aiemmista. Näin ei kuitenkaan siis käynyt ainakaan vuoteen 1998 verrattuna.

Mutta jatketaan vielä, koska yhtä vuotta paremman kuvan hiilidioksidikonsentraation ja ilmakehän globaalin lämpötilan välillä saadaan katsomalla muitakin vuosia. Seuraavassa taulukossa on ilmoitettu ne vuodet, joita pidemmälle ulottuvat aikasarjat ovat tilastollisesti merkitseviä (RSS datan alkuvuoteen 1979 asti).

2016, 1994
2015, 1992
2014, 1992
2013, 1992
2012, 1992
2011, 1992
2010, 1993
2009, 1992
2008, 1992
2007, 1993
2006, 1993
2005, 1993
2004, 1993
2003, 1993
2002, 1992
2001, 1989
2000, 1986
1999, 1990
1998, 1993

Seuraavaan kuvaan olen vielä piirtänyt tilastollisesti merkitsevien aikasarjojen alkamisen ja tarkasteluvuoden erotuksen. Kiihtyvää ilmaston lämpenemistä ennustavan ilmastonmuutoshypoteesi-skenarion mukaan aikasarjan tulisi olla tilastollisesti merkitsevä ajan mittaan yhä lyhyempinä aikasarjoina. Eli kuvaan piirrettyjen pylväiden tulisi lyhentyä vasemmalta oikealle.

Kuvasta nähdään kohtuullisen selvästi, että pylväiden pituudet ennusteen vastaisesti nousevat vasemmalta oikealle eli analyysi falsifioi ajatuksen, jonka mukaan ilmastonmuutos kiihtyisi nousevan hiilidioksidikonsentraation seurauksena.

Tässä tarkastelussa on erityisen mielenkiintoista, ettei edes huippulämmin vuosi 2016 tuonut kokonaiskuvaan oleellista muutosta, vaikka hiukan vähensikin pysyvään tilastollisesti merkitsevään korrelaation vaadittavaa aikaa.

Toisaalta on myös niin, ettei koko ajatusta ilmakehän hiilidioksidin ja globaalin lämpenemisen välillä voida ainakaan vielä hylätä. Niiden välillähän näyttäisi kaikesta huolimatta olevan riippuvuussuhde, vaikka se ei käykään vuosi vuodelta yhä selvemmäksi. Analyysini siis falsifioi ainoastaan sen, että ilmastonmuutos olisi kiihtyvä prosessi, jossa ilmakehän lämpötila olisi vuosi vuodelta yhä enemmän kasvihuonekaasujen dominoima.

Toisaalta on syytä huomata, että 20 vuoden takaiset hiilidioksidin ja globaalin lämpötilan korrelaatiot johtuvat 1980-luvun nykystä selvästi kylmemmistä lämpötiloista ja niiden nopeasta noususta 1990-luvulla. Siksi ilmakehän globaali lämpötila on kiistatta noussut, mutta tässä esitetyn analyysin mukaan saattaa kuitenkin olla, että kohonneille lämpötiloille kannattaisi etsiä muita(kin) syitä kuin ilmakehän kasvihuonekaasujen konsentraation kohoaminen ihmisen toiminnan seurauksena.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ilmastotilastoon ilmaantui piikki
Ylen ilmastouutinen tilastotiedon valossa
Hiilidioksidikonsentraation ja ilmaston keskilämpötilan välinen korrelaatio ei palannut vuonna 2015

Hiilidioksidikonsentraation ja ilmaston keskilämpötilan välinen korrelaatio ei palannut vuonna 2015

Lämpömittarini näyttää parhaillaan noin 25 pakkasastetta. Täällä etelässä ei kuitenkaan voi vielä puhua samanlaisista paukkupakkasista kuin pohjoisessa. Siellähän elohopea on lehtitietojen mukaan pudonnut peräti -40,7 ºC:een.

Suomen kylmästä talvisäästä huolimatta kulunut vuosi on mainittu ehdokkaana jopa kaikkien aikojen lämpimimmäksi. On siis sopiva hetki tarkastella jälleen globaalin ilmastonmuutoksen etenemistä.

Teen sen samoin kuin olen jo useiden vuosien ajan tehnyt. Eli tarkastelemalla maapallon estimoidun keskilämpötilan ja Mauna Loalta mitatun ilmakehän hiilidioksidikonsentraation välisen tilastollisen riippuvuuden kehitystä. Sarjan edellinen kirjoitus löytyy täältä.

Seuraavaan kuvaan olen merkinnyt vuodesta 1979 alkavien ja vuoteen 2015 ulottuvien lämpötilasarjojen ja ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden välisen riippuvuuden tilastollisen merkitsevyyden. Toisin sanoen vuoden 1979 kohdalla on 37 vuoden ja vuoden 2013 kohdalla kolmen vuoden aikasarja, joiden riippuvuutta ilmakehän hiilidioksidikonsentraation kehityksestä on tarkasteltu tilastotestin avulla.

Kuvasta nähdään, että ilmakehän hiilidioksidipitoisuudella ja keskilämpötilalla on tilastollinen riippuvuus pisimmissä aikasarjoissa. Käytettäessä tavanomaista viiden prosentin riskitasoa, katoaa riippuvuus kuitenkin vuodesta 1993 palatakseen takaisin vuodesta 2011 alkavaan aikasarjaan.

Yleiskuva on lähes täsmälleen samanlainen kuin vuosi sitten laskemieni aikasarjojen kohdalla, vain sarjan viimeiseksi on ilmaantunut tilastollista merkitystä vailla oleva uusi pylväs. On kuitenkin huomattava, että myös vuoden 2012 kohdalla tilastollinen merkitsevyys on lähestynyt, joskin P=0,05 taso jäi ainakin toistaiseksi saavuttamatta.

Joudun siis kysymään saman kysymyksen kuin vuosi sitten. Onko hiilidioksidin ja maapallon keskilämpötilan välinen tilastollinen merkitsevyys sittenkin palannut oltuaan pitkään kadoksissa? 

Vai onko kyseessä vain tilastollinen sattuma. Se on mahdollista koska käytettäessä viiden prosentin riskitasoa tuottaa myös satunnaisluvuista koottu aineisto tilastollisen merkitsevyyden yhdelle havainnolle kahdestakymmenestä. Toisin sanoen tilastollinen testaus tuottaa virheellisen merkitsevyyden aina yhdelle kahdestakymmenestä havainnosta. 

Saadakseni asiaan selvyyden tarkastelen seuraavassa ilmakehän alaosan lämpötilan kehitystä viimeisen 15 vuoden aikana. Se on kuvattu alle.

Kuvasta nähdään, ettei itse maapallon alailmakehän lämpötilassa ole tapahtunut 15 vuoden aikana kovin merkittäviä trendinomaisia muutoksia vaan pikemminkin näemme satunnaiselta vaikuttavaa heilahtelua. Sellaiselta vaikuttaa myös vuodesta 2011 alkanut lämpötilan nousu, joka selittänee kyseisestä vuodesta alkavan aikasarjan tilastollisesti merkitsevän riippuvuuden tasaisesti nousevasta hiilidioksidipitoisuudesta. 

Tässä blogissa vuosittain tehtyjä analyysejä voidaan käyttää ilmastomallien pohjalta tehdyn hypoteesin falsifiointiin. Noiden mallien sanomahan on se, että ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden ja muiden kasvihuonekaasujen konsentraation noustessa maapallon ilmakehän keskilämpötila kasvaa.

Näin ei kuitenkaan näyttäisi tapahtuvan, joten tässä tehty analyysi viittaa vahvasti siihen, ettei ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden ja ilmakehän alaosien keskilämpötilalla ole ollut keskenään riippuvuussuhdetta viimeisten 15 vuoden aikana. 

Tässä vaiheessa näyttää todennäköiseltä, että se tilastollinen merkitsevyys joka voidaan havaita pisimmistä aikasarjoista olisi syntynyt siitä korrelaatiosta, joka liittyi ilmaston nopeaan lämpenemiseen 1980- ja 1990-luvuilla ja jäädessä sen jälkeen korkealle tasolle. Ja vuodesta 2011 alkanut tilastollisesti merkitsevä aikasarja puolestaan näyttäisi olevan lähinnä tilastollinen sattuma.

 Seuraavassa vielä asian selventämiseksi kuva koko RSS-aikasarjan kestolta.

Kuvasta nähdään punaisella merkitty trendinomainen lämpötilan nousu, joka kuitenkin päättyy saavutettuaan huipun vuoden 1998 kohdalla. Sen jälkeen muutosta ei ole tapahtunut kuten yllä esitetty viimeisten 15 vuoden lämpötilakehityksen näyttävä kuva osoittaa.

Tässä yhteydessä on kuitenkin huomattava, että mikäli vuodesta 2011 alkanut ilmakehän lämpiäminen jatkuu myös tulevina vuosina, se alkaa tuottamaan yhä useampia tilastollisesti merkitseviä ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden ja keskilämpötilan välisiä riippuvuussuhteita. 

Tämä tarkoittaisi sitä, että tässä blogissa tehtävät analyysit alkaisivat tukea ilmastomallien kautta luotuja skenarioita ilmaston lämpenemisestä. Tässä vaiheessa analyysini kuitenkin osoittavat pikemminkin nykyisiin ilmastomalleihin sisällytetyt ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden ja maapallon keskilämpötilan väliset riippuvuussuhteet vääriksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Pari sanaa Pariisin ilmastosopimuksen seurauksista ja taustoista

Ban Ki-moon ja Pariisin ilmastokokous

Alaska ja globaali ilmastonmuutos

Hiilidioksidin vaikutus globaaliin ilmaston lämepenemiseen

Hiilidioksidin vaikutus globaaliin ilmaston lämepenemiseen

Tämä kirjoitus on jatkoa kirjoitussarjalle, jonka edellinen osa löytyy täältä. Valitettavasti en enää pysty käyttämään samaa lämpötilatiedostoa kuin aiemmin (HadCRUT3), sillä sitä ei ole päivitetty viime toukokuun jälkeen.

Tässä tarkastelussa siirryn käyttämään satelliittidataa, vaikka se alkaakin vasta vuodesta 1979. Näin siksi, etten ole havainnut mitään sen luotettavuutta kyseenalaistavaa - toisin kuin ehkä paremmin tunnetuista maanpinnan mittauksiin perustuvista HadCRUT4 ja GISS -aikasarjoista. 

Tällä kertaa laskin kaikki mahdolliset regressiot hiilidioksidin ja satelliittidatan mukaisen maapallon vuotuisen keskilämpötilan välille. Näin toimien tein muutamia mielenkiintoisia ja vahvasti aiempia havaintojani tukevia huomioita.

Yllä olevasta kuvasta nähdään Mauna Loalta mitatun ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden ja maapallon alailmakehän satelliittimittauksiin perustuvan vuotuisen keskilämpötilan välisen regression tilastollinen merkitsevyys. Kaikki kuvaan piirretyt aikasarjat ulottuvat vuoteen 2014, joten jokainen aikasarja on vuoden edellistä lyhyempi. 

Siirryttäessä kuvassa vasemmalta oikealle huomaamme, että vuodesta 1979 alkavasta aikasarjasta aina vuodesta 1992 alkavaan sarjaan asti hiilidioksidin ja keskilämpötilan välinen riippuvuus on poikkeuksetta tilastollisesti merkitsevä (P < 0,05). Nämä tilastollisesti merkitsevät aikasarjat ovat siis keskenään eripituisia ja 36-23 vuotta pitkiä. 

Vuodesta 1992 alkavan aikasarjan jälkeen tilastollinen merkitsevyys kuitenkin katoaa kokonaan, joskin vuodesta 2011 alkaneessa vain neljän vuoden mittaisessa aikasarjassa hiilidioksidin ja ilmakehän keskilämpötilan välinen yhteys on jälleen tilastollisesti merkitsevä. 

Tällä perusteella näyttää siis siltä, että tilastollisesti merkitsevän yhteys maapallon keskilämpötilan ja hiilidioksidipitoisuuden väliltä olisi kadonnut pariksikymmeneksi vuodeksi palaten taas aivan viime aikoina merkitseväksi. Näin ollen kyseessä voisi olla vain satunnainen häiriö ja edessämme olisi sittenkin ilmastotieteen valtavirran käsityksen mukaiseen hiilidioksidin ja keskilämmön aiheuttama kauhea ilmastokatastrofi. 

Vai onko sittenkään? 

Havaitsemamme huolestuttavan nelivuotisen aikasarjan merkityksen ymmärtämiseksi meidän on tarkasteltava viimeisen 15 vuoden aikaista maapallon keskilämpötilan muutosta. Olen piirtänyt ilmaston kuukausittaisen vaihtelun seuraavaan kuvaan.

Kuvasta näemme, etteivät viimeiset neljä vuotta ole suinkaan olleet erityisen lämpimiä, mutta niiden aikana lämpötila on noussut melko tasaisesti vuoden 2011 aikaisesta kuopastaan. Vielä selvempi lämpötilan nousujakso löytyy vuosien 2008-2010 väliseltä jaksolta. Tilastollinen tarkastelu paljastaa myös sieltä lyhyen ja tilastollisesti merkitsevän jakson. 

Koska jälkimmäistä jaksoa seuraavien vuosien tiedot ovat käytössä, voidaan tarkastella mitä sen jälkeen tapahtui. Lyhyesti sanottuna jo vuotta pidempi eli vuodesta 2008 vuoteen 2011 jatkuva aikasarja on kaukana tilastollisesta merkitsevyydestä (P = 0,586). Tämä osoittaa kyseessä olevan vain hyvin lyhyen lämpenevän aikajakson aiheuttaman tilastollinen sattuman, kuten kuvassa näkyvä maapallon keskilämpötilan hyvin jyrkkä nousu (2008-2010) ja sitä seurannut lasku (2011-2012) osoittavat. 

Edelle kirjoittamani analyysit osoittavat, etteivät yksittäiset kovin lyhyet aikasarjat ja niiden tilastolliset vertailut kerro luotettavasti hiilidioksidipitoisuuden ja ilmaston keskilämpötilan välisestä suhteesta. Sellaiset ovat itse asiassa odotusten mukaisia, sillä käyttäessämme tilastollisen merkitsevyyden rajana P-arvoa 0,05 tarkoitamme sitä, että pidämme merkitsevänä regressioita jotka syntyvät harvemmin kuin joka kahdeskymmenes kerta (eli todennäköisyydellä 0,05). 

Siten tällaisessa tarkastelussa yksi kahdestakymmenestä mittauksesta on aina tilastollisen merkitsevä pelkästään sattuman vaikutuksesta. Sellaista on tilastotiede!

Samalla on kuitenkin huomattava, että mikäli muutaman viime vuoden nouseva lämpötilatrendi jatkuu, myös yhteys ilmaston lämpenemisen ja ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden välisestä riippuvuudesta voi jälleen saada ihan oikeaakin lisätukea. Palaan asiaan ensi vuonna, mikäli tarvetta ilmenee.

* * *

Koska olemme nyt todenneet liian lyhyisiin aikasarjoihin liittyvän ongelman, tarkastelkaamme ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden ja keskilämpötilan merkitystä hieman pidemmistä aikasarjoista. Valitaan tarkasteluun kymmenen vuoden pituiset aikajaksot. Tämän tarkastelun tulos on esitetty seuraavassa kuvassa.

 

Yllä olevassa kuvassa esitetty kymmenvuotisjaksojen mukaan rakennettu analyysi alkaa palkilla, joka kertoo ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden ja keskilämpötilan välisen tilastollisen korrelaation vuosien 1979 ja 1988 välillä. Viimeinen palkki kertoo korrelaation vuosien 2005 ja 2014 välisenä aikana. 

Kuvasta näemme, että ainoat tilastollisesti merkitsevät kymmenvuotisjaksot olivat vuosina 1989-1998 ja 1992-2001. Samoihin aikoihin myös useat muut kymmenvuotisjaksot olivat kohtuullisen lähellä tilastollista merkitsevyyttä, mutta tällä vuosituhannella tuo raja on siirtynyt yhä kauemmas.

Tämän tarkastelun perusteella voidaan päätellä, että ilmakehän hiilidioksidin ja keskilämpötilan välinen riippuvuus oli suurinta 1990-luvun aikana kadotakseen sitten lähes kokonaan. Tämä käsitys vastaa yleistä käsitystä ilmakehän lämpenemisen pysähtymisestä huolimatta hiilidioksidipitoisuuden tasaisesta kasvusta. 

Lopuksi esitän vielä kuvan, jossa näkyvät ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden ja keskilämpötilan välisten suhteiden tilastolliset merkitsevyydet 15 vuoden jaksoissa samaan tapaan laskettuna kuin edellisessä kymmenvuotisjaksokuvassa.

Kuvasta nähdään, että suurimmassa osassa sarjan keskivaiheilla olevista 15-vuotisjaksoista ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden ja keskilämmön välillä on ollut tilastollisesti merkitsevä yhteys. Tuo yhteys katosi varsin nopeasti 1990-luvun loppupuolella alkaneista 15-vuotsijaksoista. 

* * *

Kaikkiaan tämä tarkastelu osoittaa, että ihmisen eli kasvihuonekaasujen aiheuttama ilmastonmuutos näyttää olleen vahvimmillaan 1990-luvulla. Sen jälkeen hiilidioksidin ja lämpötilan välinen riippuvuus on varsin selkeästi kadonnut. 

Yksi mahdollinen selitys näille havainnoille on se, että ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden nousun ja maapallon keskilämpötilan kehittyminen määräytyvät eri tekijöiden perusteella, mutta nämä tekijät vaikuttivat samansuuntaisesti erityisen vahvasti 1990-luvun aikana. Tai sitten ilmakehään on vaikuttanut tuntemattomia tekijöitä, jotka ovat väliaikaisesti peittäneet kasvihuonekaasujen vaikutuksen. Tai maapallon ylimääräinen lämpö on yksinkertaisesti kadonnut jonnekin, josta emme havaitse sitä.

Joka tapauksessa on selvää, että ilmakehän hiilidioksidin määrän ja maapallon keskimääräisen lämpötilan välinen suhde tukee varsin heikosti teoriaa ihmisen toiminnan aiheuttamasta jatkuvasti kiihtyvästä ilmastokatastrofista.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Mutta miksi Suomen ilmasto on lämmennyt yli kaksi astetta 1800-luvun puolivälistä?

Arviot globaalin ilmaston kehityksestä ovat epätarkentuneet viime aikoina

Noen vaikutus ilmastoon luultua pienempi