Arktinen napajää sulaa kiihtyvällä tahdilla - vai sulaako?

Ilmastonmuutos on viime päivinä ollut näkyvästi esillä. Jopa suomalaislapset ovat reagoineet - tai heidät on ohjattu reagoimaan - vastustamaan tulossa olevaa katastrofia. Lienee siis syytä olla erittäin huolissaan.

Puhun siis siitä katastrofista, joka uhkakuvien mukaan tulee ajamaan 150 miljoonaa ilmastopakolaista kodeistaan ja joka nostaa merenpinnan niin korkealle, että maailman alavilla paikoilla sijaitsevat rannikkokaupungit ja atollisaaret jäävät sen alle. Samalla luonto muuttuu rajulla vauhdilla ajaen eliölajin toisensa jälkeen sukupuuttoon. Lisäksi valtavat hellejaksot tulevat kurittamaan Suomeakin jopa 40°C kuumuudella ja toisaalta rankkasateet lisääntyvät ennen näkemättömiksi.

Niinpä tulevissa vaaleissa meidän halutaan valitsevan sellaiset kansanedustajat, jotka pakottavat suomalaiset syömään kasvisruokaa, ottavat rajattomasti vastaan ilmastopakolaisia, kieltävät polttomoottoriautot sekä ajavat alas kotimaisen metsäteollisuuden tulevaisuuden. Ja samalla pelastavat aivan pian katoamassa olevan arktisen jääpeitteen, joka sulaa kiihtyvällä nopeudella vieden jääkarhut mennessään.

* * *

Koska ilmastonmuutos näkyy parhaiten arktisella alueella arvelin, että siellä jos jossain tämä ilmaston kiihtyvä lämpeneminen on selkeimmin havaittavissa. Näin siitä huolimatta, etteivät sen laajuuden ja ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden välinen suhde oikein tuekaan tätä näkemystä.

Päätin siis tarkastella napajään pinta-alan supistumisen kiihtyvyyttä hiukan toisesta näkökulmasta. Eli muotoilin hypoteesin, jonka mukaan globaalin ilmaston kiihtyvä lämpeneminen näkyy napajään kiihtyvänä sulamisena.

Sen pohjalta muotoilin edelleen napajäätilastojen pohjalta testattavan hypoteesin, jonka mukaan napajään tulisi yleensä ottaen olla pienempi kuin vastaavana kuukautena edellisen kymmenen vuoden aikana sitä varmemmin, mitä pidemmälle siirrytään ajassa eteenpäin.

* * *

Seuraavaksi päätin ottaa tarkasteluun nuo tilastot vuosilta 1979-2018 (eli vuodet, joissa data on saatavilla kaikilta kuukausilta). Niistä sitten vertailin vuodesta 1989 alkaen jokaisen kuukauden keskimääräistä napajään pinta-alaa edellisen kymmenen vuoden vastaavan kuukauden pinta-alaan, ja otin vertailuluvuksi niiden kuukausien määrän, joissa pinta-ala oli pienempi kuin tarkasteltavan kuukauden pinta-ala.

Otan tässä valaisevan esimerkin, eli tästä tarkastelusta puuttuvan tammikuun 2019 tilanteen. Silloin napajään pinta-ala oli 12,1 miljoonaa neliökilometriä. Sitä edeltävänä kymmenenä tammikuuna se oli tätä pienempi vuosina 2010, 2011, 2013, 2016, 2017 ja 2018. Siis kuusi kertaa, joten tälle kuukaudelle olisi tullut vertailuluvuksi kuusi, mikäli olisin ottanut kuluvan vuoden ensimmäisen kuukauden mukaan tarkasteluuni.

* * *

Kun laskin kaikkien tarkasteluvuosien jokaiselle kuukaudelle vastaavat arvot vuosille 1989-2018 sain kullekin vuodelle 12 vertailuarvoa (yhden jokaiselta kuukaudelta), jotka vaihtelivat nollasta kymmeneen. Kun piirsin tulokset Excelissä kuvaksi, syntyi seuraava hässäkkä.

Koska hässäkästä oli vaikea nähdä napajään kiihtyvää luonnetta, laskin vielä jokaiselle vuodelle kuukausien keskiarvot ja niille 10 vuoden liukuvan keskiarvon. Ja sen pohjalta piirsin seuraavan kuvan.

Kuvasta näkyy, että vuodesta 1989 aina vuoteen 2006 asti napajään koko käyttäytyi odotetusti - eli mitä pidemmälle aika eteni, sitä vähemmän oli aiempien kymmenen vuoden aikana niitä kuukausia, joissa napajään pinta-ala olisi ollut kyseistä vuotta pienempi. Voidaan siis sanoa, että tällä aikavälillä napajään sulaminen kiihtyi. 

Sen jälkeen onkin vaikeampaa, sillä kuva ei jää IPCC:n luomien odotusten mukaisesti matelemaan nollan kieppeille, vaan ponkaisee uudelleen ylös kuvion alkuvuosien tasolle. Tämä ei tarkoita, että napajää olisi esimerkiksi vuonna 2013 ollut yhtä laaja kuin vuonna 1994, sillä kyllä se oli silloin selvästi pienempi, koska napajää pieneni vuosien 1994 ja 2003 välisenä aikana ensin kiihtyvällä ja sittemmin hidastuvalla vauhdilla. 

Itse asiassa pohjoisen napajään koko pieneni nopeasti 1990-luvun vaihteesta aina vuoteen 2007 asti, minkä jälkeen sen koossa ei ole tapahtunut yhtä systemaattista muutosta. Se on siis muutamina viime vuosina ollut pienempi kuin useimpina muina tilastoon kirjattuina vuosina, mutta kiihtyvää sulamista ei enää ole näkyvissä. Vuonna 2018 napajään keskimääräinen koko oli mittaushistorian viidenneksi pienin - vielä pienempi se oli vuosina 2016, 2007, 2012  ja 2017.

* * *

Palataanpa sitten siihen edellä esittämääni hypoteesin testaukseen. Edelle kuvaamani analyysin tulokset osoittavat, ettei napajään kuukausittainen koko ole vuodesta 1979 lähtien ollut yhä selkeämmin pienenevä suhteessa vastaavina kuukausina edellisen kymmenen vuoden aikana mitattuihin kokoihin. Ei ainakaan viimeisen 12 vuoden aikana. Testattava hypoteesi tuli siten falsifioiduksi

Siten on myös hylättävä se yleinen hypoteesi, jonka pohjalta muotoilin tuon testattavan hypoteesin. Eli ilmastonmuutoksen väitetty kiihtyminen ei näy napajään vuosi vuodelta yhä nopeampana sulamisena. Tulos on varsin mielenkiintoinen ottaen huomioon, että ilmastonmuutoksen väitetään näkyvän parhaiten juuri arktiksella.

Tämä tarkoittaa, että meidän on hylättävä joko se ajatus, että ilmastonmuutos näkyisi arktiksella paljon selvemmin kuin muualla maapallolla tai vaihtoehtoisesti meidän on hylättävä ilmastonmuutoksen kiihtyvä luonne, joka tekee alussa listaamani toimenpiteet kasvissyönnistä suomalaisen metsäteollisuuden alasajoon niin kiireisiksi.

Jatkossa pyrin seuraamaan ilmastonmuutoksen etenemistä myös tässä esittämän tarkastelutavan perusteella. Totta puhuen on suorastaan kutkuttavan jännittävää odottaa kaikkien tämän vuoden kuukausien kulumista, sillä - kuten edellä totesin - oli napajään pinta-ala viime tammikuussa suurempi kuin kuutena kymmenestä edeltävästä vuodesta. Ja seitsemäntenäkin vuonna se oli vain saman kokoinen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Napajää ei tue yhteyttä globaalin lämpenemisen ja ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden välillä
Suomalaispuolueet päättivät ilmastonmuutoksen torjuntakeinoista
Jääkarhujen epäselvä kohtalo