torstai 19. huhtikuuta 2012

Siirtyviä maalitolppia ja outoja ilmastomalleja

Törmäsin tänään tutkimukseen, jossa amerikkalainen tutkija Judah L. Cohen ynnä muut ovat etsineet syitä sille, miksi globaali ilmasto ei ole lämmennyt viimeisen reilun vuosikymmenen aikana. Menetelmänä tutkimuksessa on käytetty ilmastotilastojen ja mallinnuksen yhdistämistä, kuten tapana on.

Lyhyesti sanottuna Cohen kumppaneineen havaitsi, että ilmasto on suuressa osaa maapalloa lämmennyt, paitsi talvisin laajoilla alueilla Pohjois-Amerikassa ja pohjoisessa Euraasiassa, missä se on kylmennyt. Ilmastonmuutos on siis muuttunut jatkuvasta globaalista muutoksesta ajallisesti ja maantieteellisesti rajatuksi. Samalla todetaan, että mallien mukaan ilmaston lämpenemisessä pitäisi näkyäkin yleisesti vuosikymmenten mittaisia taukoja.

Tätä tutkimusta lukiessa pistää silmään kaksi tieteenfilosofisesti merkittävää asiaa.

Ensinnäkin minusta on outoa, että tämän artikkelin mukaan globaali ilmaston lämpeneminen ei ole keskeytynyt, vaikka globaalia lämpenemistä ei olekaan vuosikymmeneen tapahtunut, koska tänä aikana on tapahtunut ajallisesti ja paikallisesti rajattuja ilmastonmuutoksia, joiden yhteisvaikutuksena globaali ilmaston lämpeneminen on pysähtynyt. Ainakin toistaiseksi.

Suoraan sanottuna tämä haiskahtaa älylliseltä epärehellisyydeltä. Tilannehan on täsmälleen sama, kuin jos minä siirtäisin yhdestä ämpäristä litran vettä toiseen ämpäriin ja väittäisin ämpäreissä olevan veden määrän lisääntyneen, koska toisessa ämpärissä vesi on lisääntynyt, vaikka se onkin vähentynyt saman verran ensimmäisessä ämpärissä.

Toiseksi, vielä vuonna 2009 eräät tutkijat Science-lehdessä ilmoittivat viidentoista vuoden taukojen ilmaston lämpiämisessä olevan hyvin harvinaisia ilmastosimulaatioissa, ja totesivat että lämpeneminen jatkuu aivan varmasti kunhan odotetaan vielä muutama vuosi.

Tuo viisitoista vuotta tulee täyteen vuonna 2013, ja olen odotellut innokkaasti sen saavuttamista. Valitettavasti nyt puheena olevassa tutkimuksessa tätä falsifiointikriteeriä siirrettiin epämääräisesti ilmaistuiksi "vuosikymmeniksi". Kysymykseni siis kuuluukin, miten tällainen ns. maalitolppien siirtely sopii falsifiointiin perustuvaan popperilaiseen tieteenfilosofiaan? Vastaan itse: ei mitenkään eikä millään tavalla.

Kaiken kaikkiaan tämä tutkimus herätti itsessäni epäilyn siitä, mitä ne mallit nyt ihan oikeasti mahtavat ennustaa. Ainakin kaiken edelle kirjoittamani jälkeen nämä mallit vaikuttavat perin oudoilta itselleni sekä toisen alan tutkijana että ilmastomaallikkona. Kun vielä viralliset tilastot menneestä ilmastostakin tuntuvat elävän lähes ajatuksen nopeudella, olen sanalla sanoen hämmentynyt.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Australian ilmasto vaihtelee ennen näkemättömällä tavalla
Ilmastonmuutosteoria on nyt falsifioitu - vai onko?
Tiedonvälitystä vai mielipiteen muokkausta?



7 kommenttia:

  1. "Tuo viisitoista vuotta tulee täyteen vuonna 2013, ja olen odotellut innokkaasti sen saavuttamista. Valitettavasti nyt puheena olevassa tutkimuksessa tätä falsifiointikriteeriä siirrettiin epämääräisesti ilmaistuiksi "vuosikymmeniksi". Kysymykseni siis kuuluukin, miten tällainen ns. maalitolppien siirtely sopii falsifiointiin perustuvaan popperilaiseen tieteenfilosofiaan? Vastaan itse: ei mitenkään eikä millään tavalla."

    ensimmäinen ajatus, joka tästä tulee mieleen on, että mitä tarkkaan ottaen näin falsifioidaan. Se ettei kaikkia ilmastoon (esim. pilvet, aerosolit) vaikuttavien tekijöien merkitystä kunnolla tunneta, tuskin falsifioi ilmiön perusymmärrystä sen enempää, kuin evoluution hämärien alueiden määrä falsifioi evoluutioteoriaa.

    Toiseksi, tämä tulikin tästä mieleen:

    "Sokalin ja Bricmontin mukaan falsifioitavuus ei kykene myöskään erottamaan esimerkiksi tähtitiedettä ja astrologiaa, koska kummatkin tekevät teknisiä ennusteita, jotka ovat joskus virheellisiä."

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Falsifiointi

    VastaaPoista
  2. Falsifiointi on yksinkertaisesti hypoteesista johdettu ennuste, jonka toteutumista testataan havaintomateriaalilla. Se voi koskea esimerkiksi pilvien vaikutusta lämpötiloja, aerosolien käyttäytymistä tietyissä tilanteissa tai vaikkapa tulevia lämpötiloja. Maallikolle tämä viimeinen on luonnollisesti näistä helpoiten ymmärrettävä ja tarkastettava vaihtoehto.

    Oleellista kaikille tieteellisille teorioille on, että niistä on johdettavissa falsifioitava ennuste, jota voidaan testata sellaisella havaintomateriaalilla, josta voidaan teoriassa saada sekä positiivinen että negatiivinen vastaus.

    Sciencessa 2009 eräät tutkijat ilmoittivat hyvin selkeästi, etteivät mallit ennusta 15 vuotta pidempiä stagnaatiojaksoja. Tätä perusteltiin nimenomaisesti sillä, että noita malleja oli ajettu tietokoneella paljon, jotta voitaisiin ymmärtää miksi globaali lämpeneminen oli pysähtynyt.

    Tässä puheena olleessa tutkimuksessa mallien puolestaan väitettiin ennustavan kymmenien vuosien mittaisia stagnaatiojaksoja (väitteen perusteista en tiedä). Jos ja kun otamme vakavasti tuon kymmenien vuosien ennusteen, täytyisi tietää mikä seikka noissa malleissa on tällä välillä muuttunut.

    Jos jotain on muuttunut, tulemme mahdollisesti vuonna 2013 falsifioimaan vanhan mallin mukaisen ennusteen ja sitä kautta saattamaan sen aikaisen mallin (tai ainakin sen jonkin osan) tieteellisesti epäilyksenalaiseksi sekä samalla osoittamaan tutkijoiden väitteen siitä, että stagnaatio johtuu satunnaistekijöistä vääräksi. Jos taas malleissa ei ole sellaisia muutoksia, jotka selittäisivät kahdessa eri julkaisussa annetun aikarajan, on jälkimmäisen tutkimuksen mainitsema ennuste väärä (siis sitä ei ole johdettu malleista) ja kyse on vain "maalitolppien siirtelystä".

    Olen kyllä vahvasti sitä mieltä, että Popperlainen falsifiointi kyllä erottelee toisistaan astrologian ja astronomiman. Toinen tekee harvakseltaan vääriä ennusteita ja toinen taas harvakseltaan oikeita. Siten tähtitiede näyttäisi olevan lähempänä objektiivista totuutta (mitä se sitten onkaan) kuin astrologia.

    VastaaPoista
  3. Kiitos tarkennuksesta, tärkeää tietää, mitä oletetaan falsifioitavan.

    Ilmaston tutkiminen näyttää laukkaavan muuttuvan ilmaston perässä, niin, että käsitys muutoksen luonteesta muuttuu koko ajan.

    Itse olen hämmentynyt siitä, mitä on tämä puhe lämpenemisen pysähtymisestä/sen kiihtymisestä.
    Tämä ilmestyi juuri:
    http://www.wmo.int/pages/mediacentre/press_releases/pr_943_en.html

    WMO also announced preliminary findings of the soon to be released Decadal Global Climate Summary, showing that climate change accelerated in 2001-2010, which was the warmest decade ever recorded in all continents of the globe.

    The rate of increase since 1971 has been “remarkable” according to the preliminary assessment. Atmospheric and oceanic phenomena such as La Niña events had a temporary cooling influence in some years but did not halt the overriding warming trend.

    The “dramatic and continuing sea ice decline in the Arctic” was one of the most prominent features of the changing state of the climate during the decade, according to the preliminary findings. Global average precipitation was the second highest since 1901 and flooding was reported as the most frequent extreme event, it said.

    Toisaalta olen lukenut keskustelua, jossa pohditaan sitä, miksi lämpeneminen on ollut oletettua tasaisempaa. Syyksi on esitetty aerosolien vaikutusta, vesihöyryä, sekä lämmönkulkeutumisesta syvään mereen(meriveden lämpötilat). Näistä viimeksimainittu näyttää ainakin saaneen viimeksi lukemieni tutkimuslyhenteiden perusteella vahvistusta.

    Käsittääkseni malleista löytyy internetistäkin tietoa, jopa koodeja on tietyiltä sivustoilta koneille ladattavissa omia kokeiluja varten.

    VastaaPoista
  4. Tuossa ihmettelysi aiheessa on kyse siitä, että kymmenvuotisjakso 2001-2010 oli keskiarvoltaan lämpimämpi kuin edellinen 1991-2000. Näin siksi, että lämpeneminen kiihtyi lähes koko 1990-luvun, jolloin hiukan viileämpi 1990-luvun alku vaikutti jakson 1991-2000 keskiarvoa alentavasti, joka siten jää alemmaksi kuin seuraavalla vuosikymmenellä, vaikka lämpötilaestimaatit eivät sen jälkeen ole enää nousseetkaan.

    Täältä voit katsoa HadCRUT3-estimaatteja

    VastaaPoista
  5. Tämä ilmastomuutos on mielenkiintoinen asia, jota "Havaitsija" on aikoinaan käsitellyt varsin tarkasti: http://havaitsija.blogspot.com/2011/06/climate-change-hypothesis-evidence-does.html

    VastaaPoista
  6. Hauska huomata arvon professori että tekin olette päätyneet huomaamaan ilmastonlämpenemisjuttujen olevan valhetta.

    Minä olin nuorena vihreä ja huolissani ilmastonlämpenemisestä, mutta kun uskaltauduin tutustumaan ns. skeptikkoleirin kirjoituksiin, huomasin että he perustelevat kantansa paljon paremmin ja uskottavammin kuin ilmastomuutosuskovaiset.

    Olen yrittänyt tätä asiaa selittää monille tahoille lehdistöstä yritysmaailmaan ja poliitikoillekin, mutta perusteluja, virheiden osoittamista ja tilastojen kertomaa ei haluta ottaa vastaan. Ihmiset haluavat niin kovasti uskoa omaan ilmastonlämpenemisilluusioonsa että eivät halua kuullakaan vastaväitteitä.

    Luulen että minulta puuttuu tarvittava auktoriteetin sädekehä. Oletteko arvon professori itse koettanut olla asiasta yhteydessä mihinkään?

    Parhain terveisin Z

    VastaaPoista
  7. En ole varsinaisesti ilmastoskeptikko, mutta minua ärsyttää ilmastoasioiden tieteellisessä populaariuutisoinnissa ilmiselvä epärehellisyys, johon jopa tietyt tutkijat itse ovat syyllistyneet kuten tämänkin kirjoituksen pohjana oleva artikkeli osoittaa.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!