torstai 18. toukokuuta 2023

Suomalaisten syyllistäminen on syytä lopettaa!

Me suomalaiset olemme saaneet tottua siihen, että meitä syyllistetään ilmastonmuutoksen aiheuttamisesta. Koska Suomen kokonaispäästöt ovat kohtuullisen pienet, vedotaan siihen, että henkeä kohden laskettuna ne ovat kuitenkin suuret (esimerkki). 

Siksi oli hauska huomata, että maailmanpankin keräämien tietojen mukaan hiilidioksidipäästämme henkeä kohden olivat vuonna 2019 pienemmät kuin esimerkiksi kiinalaisilla, eteläafrikkalaisilla, malesialaisilla. turkmenistanilaisilla tai palaulaisilla. Syynä tähän on se, että meidän päästömme ovat supistuneet nopeasti kun taas monilla muilla mailla tällaista käännöstä ei ole tapahtunut. 

Näemme myös, että tässä suhteessa suurimpia päästelijöitä ovat Persianlahden rantavaltiot Qatarin johdolla. Ja muita "huippumaita" ovat esimerkiksi Kanada, Luxemburg, Australia ja USA. Myös Venäjä, Tshekki, Puola ja Viro ovat 30. sijalla köllöttelevän Suomen edellä. 

Oli myös mielenkiintoista katsoa, kuinka sijoilla 31-35 sijaitsevien valtioiden hiilidioksidipäästöt ovat kehittyneet suhteessa Suomeen. Niistä vain Irlannin päästöjen kehitys oli edes lähes samankaltaisesti laskeva kuin Suomella. Iranilla oli loivaa laskua, Bahamalla kasvu oli pysähtymässä ja Mongolialla kasvoi edelleen. Israelin päästökehityksessä oli aiemmin jopa nopeampi lasku kuin Suomella, mutta sekin näyttäisi pysähtyneen. 

Siten ainakin tässä käsittelemäni tilaston valossa on selvää, että suomalaisten sijoitus henkeä kohden lasketuissa hiilidioksidipäästöissä on kovaa vauhtia putoamassa. Siksi on jännittävä nähdä, missä vaiheessa suomalaiset mediat havahtuvat tähän tosiasiaan ja kehuvat meitä suomalaisia esimerkillisestä toiminnasta. Vähintäänkin medioiden olisi syytä lopettaa meidän syyllistämisemme!

* * *

Tässä yhteydessä en voi olla kirjaamatta muistiin sitä, että Maailman ilmatieteen järjestö WMO teki seuraavaksi viideksi vuodeksi ennusteen. Sen mukaan vuosien 2022–2026 aikana nähdään 93 prosentin todennäköisyydellä mittaushistorian lämpimin vuosi ja samanlaisen 93 prosentin todennäköisyydellä tämän vuoden alusta alkaneen viisivuotisjakson keskilämpötila on korkeampi kuin sitä edeltäneellä viisivuotisjaksolla.

Jäädäänpä siis seuraamaan tilanteen kehitystä, sillä Petteri Taalaksen johtaman organisaation ennusteen täytyy tarkoittaa sitä, että erityisesti muuta maailmaa nopeammin lämpenevää arktista peittävä merijää sulaa viimeistään vuoden 2026 syyskuussa pienemmäksi kuin koskaan ennen vuodesta 1979 alkaneen mittaushistorian aikana. Sillä sehän on se tilasto, jota tässä blogissa on seurattu jo vuodesta 2017.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Uutta tietoa ilmastomalleista
Saksa on hiilidioksidipäästöjen suurvalta, mutta nielukääpiö
Pohjoisen merijään pinta-ala ei ole supistunut sitten vuoden 2001, mutta onko nyt alkanut muutos?

31 kommenttia:

  1. Pitkään aikaan yksikään media ei ole muistuttanut Suomen karmeasta kolonialismihistoriasta. Eivätkä älyn jättiläiset afrikkalaisten rakentamasta Helsingin ydinkeskustasta.

    VastaaPoista
  2. Kyllä ne todelliset ongelmat on ihan jossain muualla kuin suomalaisten toiminnassa.
    Toimittajat eivät vaan pysty mihinkään muuhun kuin omien syyllistämiseen.
    Tässä esimerkki ongelmasta

    Yle 11.5.2023

    Intia haalii alennuksella myytävää venäläistä öljyä

    https://yle.fi/a/74-20008814/64-3-152667

    Artikkelista poimittua

    Intian Venäjältä ostaman öljyn määrä kymmenkertaistui viime vuonna, sanoo Intian valtion hallitsema pankki Bank of Baroda.
    ...
    Länsimaiden vähennettyä venäläisöljyn käyttöä sodan takia, on Venäjä myynyt sitä alennuksella muun muassa Intiaan.
    Intia on tämän vuoksi säästänyt öljyostoissaan viime vuonna noin viisi miljardia dollaria.
    -------------------

    Tämän jälkeen Intia jalostaa öljyn ja myy halvalla eteenpäin. Ja lisää fossiilisten polttoaineiden käyttöä maailmalla.

    Intiassa on miljardiväestö ja sillä olisi globaalia merkitystä jos siellä tehtäisiin jotain toimia. Tehdäänkö niitä?

    VastaaPoista
  3. Eikös ne absoluuttiset päästöt ole tärkeämpiä kuin väkilukuun suhteutetut? Jos Suomessa lisäännytään kohtuudella, pitääkö meitä syyllistää siitäkin? Kehitysmaidenhan pitäisi rajoittaa päätöntä sikiämistään ja laittaa tehtaidensa piippuihin kunnon suodattimet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kysyjä: "Eikös ne absoluuttiset päästöt ole tärkeämpiä kuin väkilukuun suhteutetut? "
      On ne, koska lisääntyminen yli ympäristön kantokyvyn ei ole tavoiteltava, hyvä asia missään. Näin ollen on biasoitua tiedettä laskea kapitaperusteisesti ongelmakaasuja, jotka leviää kaikkialle maapallolla.
      Ne on arvioitava maittain, koska maiden hallitukset on vastuussa siitä, miten heidän alueillaan toimitaan; myös väestönsä määrästä ja sen ympäristövaikutuksista.

      Poista
  4. Tuo laskutapa per nuppi on aivan älytön ja antaa täysin virheellisen kuvan tilanteesta. Valtamedia ei ole jostakin kumman syystä julkaissut tuoretta Nasan tutkimusta, joka kertoo, että Suomi on jo hiilineutraali. Jokunen päivä sitten oli tv:n ykkösaamussa haastateltavana Björn Wahlroos, joka kertoi, että EU:n direktiivien toteuttamisessa ollaan muualla Euroopassa paljon luovempia ja vaikea on uskoa muualtakaan maailmasta, että ilmoiteutut luvut pitäisivät kutinsa ihan just jetsulleen. Niillä tehdään sekalaista politiikkaa, mutta suomalainen maksaa aina ja tyhmien päätösten takia nykyään myös muiden puolesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nasan tutkimuksen mukaan Suomi on hiilinielu, minkä tutkimuksen Ollikaiset ja vihervasemmisto tyrmäsivät virheellisenä, vaikkeivat olleet edes vilkaisseetkaan koko tutkimukseen. Tunnettu tietokirjailija ja ilmastoaktivisti Risto Isomäki oli taas sitä mieltä, että kannattaisi katsoa, ei se Nasa aina virheellistä tietoa jaa.

      Poista
  5. Näin henkilökohtaiset päästöt lisääntyvät. Nykyisessä asunnossa oli kolmihenkinen perhe. Sitten lapsi aikuistui ja muutti pois. Kului parikymmentä vuotta ja puoliso sairastui ja joutui hoivakotiin. Nyt asunnon lämmityksestä aiheutuvat päästöt lasketaan kokonaan minun piikkiin, kun alunperin lämmityksen päästöt jakautuivat kolmelle.

    VastaaPoista
  6. Tuo päästöt per henkilö on mielenkiintoinen laskutapa. Suomalaisten määrä vähenee, joten syntisäkkimme kasvaa, vaikka vähennämme päästöjä. Afrikkalaisten määrä lisääntyy noin 35 miljoonalla joka vuosi. Heidän päästönsä per henkilö vähenevät, vaikka kokonaispäästöt kasvavat.

    VastaaPoista
  7. Tyttöhallitus on linjannut, että päästövähennykset on kohdistettava sinne, missä väestöllä on varaa maksaa. Lisäksi teollisuusmaiden on maksettava ylimääräistä siitä, että ovat saastuttaneet ilmaiseksi koko teollisen ajan. Siitä seuraa, että olemme noin 150 vuotta takamatkalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihme, että tuota takamatkaa ei sovelleta keksintöihin. Afrikkalaisten pitäisi odotella vielä 150 vuotta, että saisivat käyttää kännykkää ja ottaa rokotteita.

      Poista
    2. Kummallista, että keskiajalla oli todistetusti lämpimämpää kuin nyt. Miten tämä selitetään? Ongelma ei taidakaan olla hiilidioksidi, vaan kysymys on muista tekijöistä sekä ilmaston luonnollisista vaihteluista. Se ei vaan sovi agendaan, sillä ei voi tehdä politiikkaa eikä pelotella ihmisiä.

      Poista
  8. Hassua on sekin, ettei seuraavaa tutkimusta ole juurikaan mainittu:
    https://climate.nasa.gov/news/3251/nasa-space-mission-takes-stock-of-carbon-dioxide-emissions-by-countries/?fbclid=IwAR1RweH8gCA4bJlYzOtvadarGX1aFyhbn1LmehNQp7RkGkJPAJSmVqMSl0k

    -Lukija

    VastaaPoista
  9. Tuossa kartassahan suomi onkin söpösti vaaleanvihreä eli nollarajan ylittänyt

    - Lukija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on just tuota punavihreiden maalittamista vihatotuuksilla. Selvästi tarvitsemme sensuuria, koska oikeuttamme puhua ideologista totuutta uhataan.
      Ääni turvatilsta

      Poista
  10. Arvatkaapa kuka siitä ottaa sitten kunnian, jos Suomalaiset sattuisivatkin menemään sinne alakastiin hiilidioksidipäästöissä? No sehän olisi tietysti tämän vihreän siirtymän ansiota. Jos ja kun todetaan Suomen metsät todellisuudessa hiilinieluiksi, sekin on vihreän siirtymän ansiota. Täysin käsittämätöntä on, että Suomen metsät muka tuottavat enemmän hiilipäästöjä kuin sitovat?? Onko ne aina tehneet näin. Varmaan keksivät, että meidän pitää maksaa takautuvasti 50-luvulta lähtien tulleet päästöt, jos kerran metsät pitää ennallistaakin sinne 50-luvun tasolle. Eikös meidän pitäisi siinä tapauksessa hakata puolet metsistä pois, jotta niitä olisi 1950-luvun tason verran?

    VastaaPoista
  11. Niin, keneen enää luotat?
    Kukaan ei vieläkään ole pystynyt osoittamaan minkäänlaisen ilmastokriisin olemassaolemista. Kovasti siitä meuhkataan, mutta...
    https://aijaa.com/e8nTCz

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on nyt muotia ja kuten muoti yleensäkin, se ohimenevää ja aiheuttaa paljon melua tyhjästä. Meneeköhän tämä vouhotus muodista ja milloin? Tuleeko tilalle vielä hullumpaa?

      Poista
  12. Jos Kekkonen eläisi, hän karjahtaisi: ”Saatanan tunarit, tehkää hiilinieluista sellaiset laskelmat, että lisäkuluja ei Suomelle tule.”

    VastaaPoista
  13. Pian saamme uusia ohjeita, kuinka voimme lähettää kaikki rahamme ilmastopäästömaksuina jonnekin.

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/marin-matkustaa-tanaan-bilderberg-ryhman-kokoukseen-lissaboniin/8700960

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai olisiko työhaastattelu kyseessä?
      Onhan samarin ansiokkaasti onnistunut tuhoamaan maatamme WEF:in agendan mukaisesti.

      Poista
    2. Olisiko tuota mollamarinia palkittu kunniatohtorin arvonimellä, ellei olisi WEF-koulutettava?

      Poista
    3. Tuota hattua on jaettu kaiken maailman poppareille ja näyttelijöille.
      Ei sen saamiseen tarvita mitään säkenöivää älykkyyttä eikä syvällistä viisautta, vaan naamansa esille tuominen.
      Ei sen kummempaa.

      Poista
  14. Tässä olisi proffalle, ja miksei muillekin hyvää lukemista. Nämä eivät ole "ilmastotiedettä", vaan tiedettä ilmastosta ja siihen vaikuttavista asioista.
    https://wvanwijngaarden.info.yorku.ca/publications/

    VastaaPoista
  15. Mitäs mieltä viisaammat ovat seuraavasta, onko se faktatietoa vai kirsikanpoimintaa?

    https://isthereaglobalwarmingpause.com/

    Jamppa vaan

    VastaaPoista
  16. Ja vähemmän näkee mediassa kirjoittelua siitä, mitä hyötyjä ilmaston lämpeneminen tuo suomalaisille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutin syksyllä 1984 Turkuun Pohjois-Pohjanamaalta ja ajattelin, että pääsenpä karkuun kovia pakkasia. Alkuvuonna 1985 paukkuivat vuosisadan pakkaset ja kaupunkilaiset kävelivät pitkin Aurajoen jääkantta. Tunsin oloni huijatuksi.

      Muistaakseni seuraava tai sitä seuraava talvi oli aivan erilainen. Helmikuussa lunta ei ollut yhtään. Jo silloin innokkaimmat ennustelivat, että lumiset talvet ovat mennyttä. Nostin peukkua.

      Lähes neljäkymmentä vuotta myöhemmin lykin maaseudulla perse pystyssä lumia pihaltani miettien, mihin tämä kaikki mahtuu. Arvatkaapa, jaksanko empaattisesti kuunnella tämän päivän ilmastoahdistuneiden pelkoja?

      Poista
  17. Mitenhän noissa päästölaskelmissa painotetaan vientiteollisuuden tuotteet? Oletan että Suomen paperiteollisuuden päästöt Suomen päästöjä ja Kiinan vienti teollisuuden päästöt Kiinan päästöjä. Pitäisikö tällöin yksittäisen ihmisen päästöt laskea jollain muulla tavalla kuin yksinkertaisesti jakamalla valtion päästöt väkiluvulla? Vai huomioidaanko se jo nyt?

    VastaaPoista
  18. Suomen vienti on suomen päästöjä, Kiinan vienti esim. suomeen on myös suomen päästöjä!

    VastaaPoista
  19. Nyt voi käydä niin, että Suomi joutuu ostamaan hiilinieluja Italiasta, koska on hirttänyt itsensä kansainvälisiin sopimuksiin ja määritellyt itselleen sellaisia tavoitteita, joihin ei nyt päästäkään! Onko kuultu mitään järjettömämpää? Nyt näiden laskelmien ja kunnianhimoisten tavotteiden tekijöiden nimet esiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä niillä nimillä?
      Julkista tietoahan ne ovat koko ajan olleet, ei mitään salaisuuksia.
      Seuraisiko jonkinlainen kauhia Jumalten Kosto, jos ne lueteltaisiin täällä?

      No minäpä kerron:
      ei yhtikäs mitään.
      Ei nyt eikä vastaisuudessa.

      Poista
  20. Seuraava syytös; suomalaisia tullaan syyttämään rasisteiksi kun kysellään kustannuksista:

    IL tänään

    Säätytalo pommittaa sisäministeriötä kysymyksillä – Mielessä säästöt turvapaikanhakijoista?
    Reformipöytä 8 on pyytänyt selvitystä muun muassa turvapaikanhakijoiden uusintahakemuksista ja vastaanottorahasta.

    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/9bd86005-5868-40e3-87ee-1cbdda65c0d5

    Artikkelista poimittua

    Hallitusneuvottelijat pyytävät hyvin yksityiskohtaisia tietoja turvapaikanhakijoista, ilmenee materiaaleista, joita hallitusneuvottelijat ovat pyytäneet ja
    saaneet reformipöytien ja jaostojen käyttöön hallitusneuvotteluja varten.

    Turvallinen ja kriisinkestävä oikeusvaltio -reformipöydän eli reformipöytä 8:n sihteeri Dani Niskanen esitti sisäministeriön ylijohtajan Minna Hulkkosen
    3.5. tapahtuneeseen kuulemiseen liittyen asiakirjapyynnön, jossa kysytään, ”mikä on Ruotsissa turvapaikanhakijan vuorokausihinta verrattuna Suomeen.”

    Sisäministeriö toimitti reformipöytään seuraavan tiedon:

    – Koko vastaanottojärjestelmän majoitusvuorokauden hinta vuonna 2022 oli 26 euroa.
    Ruotsin maahanmuuttoviraston vuosikertomuksen mukaan vastaanottovuorokauden kustannus vuonna 2022 oli 377 kruunua eli noin 33 euroa.
    ...
    ...
    Lisäksi kokoomuksen Antti Häkkäsen johtama reformipöytä 8 on pyytänyt sisäministeriön maahanmuutto-osastolta selvitystä turvapaikanhakijoiden
    uusintahakemuksista, turvapaikka-asioiden tulkkauksesta ja vastaanottorahasta.

    Vastaanottorahan määrä on yksinasuvalle ja yksinhuoltajalle 348,50 euroa kuukaudessa.
    Mikäli vastaanottokeskuksessa tarjotaan ateriat, on etuuden määrä 102,15 euroa kuukaudessa.
    Vastaavat summat muille yli 18-vuotiaille ovat 294,42 ja 84,12 euroa ja perheensä kanssa asuvalle lapselle 222,32 ja 66,10 euroa.

    Vuoden 2023 talousarviossa vastaanottorahaa koskevan määrärahan arvioitu käyttö on noin 82 miljoonaa euroa.

    Vastaanottorahan kategorinen laskeminen nykytasosta voi sisäministeriön mukaan osoittautua ongelmalliseksi.
    ...
    ...
    VM ja sisäministeriö eri linjalla

    VM:n meno- ja rakennekartoituksessa esitetään, että maahanmuuton menojen tehostamisen kautta voisi olla saavutettavissa noin 100 miljoonan euron vuosittainen säästö.
    ////////////////////////////////

    Minusta tämä 0,1 mrd "säästötavoite" on suorastaan vittuilua suomalaisia kohtaan. Pauli Vahtera voinee kommentoida, että kulut on aivan toisella tasolla.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!