Helsingin sanomat oli kysellyt koululaisten vanhemmilta ja opettajilta syitä siihen, miksi kaikille ei kelpaa oman asuinalueen lähikoulu. Aloin lukea siitä kertovaa juttua suurella mielenkiinnolla ja yllätyin sen tasapainoisuudesta ja rehellisyydestä.
Jutusta kävi ilmi että kouluvalintojen syynä oli lähinnä tieto maahanmuuttajien aiheuttamista ongelmista, minkä haastatellut opettajat vahvistivat. Samalla muutamassa kommentissa nostettiin esille suurimpia ongelmia. Tulkoot ne siis välitetyksi myös tämän blogin lukijoille.
Vanhempien perimmäinen huoli koski lasten saamaa opetusta. Erään vanhemman mukaan "opinnoissa ei edetä yhtä pitkälle kuin kouluissa, joissa oppilaat ovat kiinnostuneita opiskelusta ja osaavat käyttäytyä aikuisia ja toisia oppilaita kohtaan kunnioittavasti. Häiritsevästi ja aggressiivisesti käyttäytyvät oppilaat syövät opettajalta täysin ajan hänen perustyöltään eli opettamiselta."
Juttuun haastateltu opettaja puolestaan totesi, että "lapset joutuvat olemaan jatkuvasti peloissaan, eikä oppiminen onnistu ilman turvallista oppimisilmapiiriä." Tätä alleviivasi erään yläasteensa kauempaa valinneen oppilaan lähikoulusta käyttämä termi hänen ilmoitettuaan, ettei halua "lähigangstakouluun".
Yhden vanhemman näkemys ongelmien korjaamiseksi tarpeellisen avoimen keskustelun esteistä ei jättänyt tulkinnanvaraa: "nämä ovat näitä asioita, mitä ei saa sanoa ääneen, sillä leimaudut heti rasistiksi". Myös opettaja kertoi, että ongelmallisissa kouluissa työskentelevä "opettaja saa helposti rasistin leiman".
Jutussa haastatellun tutkija Venla Berneliuksen näkemys oli rehellinen: "koulutusjärjestelmä ei pysty tasoittamaan taustan tuomia eroja oppilaiden välillä. Tällainen todellisuus määrittelee oppilaiden koko kouluhistoriaa."
Hän totesi myös, ettei kyse ole vanhempien harrastamasta koulushoppailusta, vaan nämä suhtautuvat vain "huolestuneesti ympäristöihin, jotka he kokevat turvattomiksi". Toisin sanoen vastuulliset vanhemmat eivät halua ottaa riskiä omien lastensa kanssa, vaan toivovat heille turvallista koulua ja asiallista opetusta.
Entä paljon puhuttu kotouttaminen ja maahanmuuttajien integroituminen yhteiskuntaan. Siitä eräs opettaja totesi näin: "aggressiivisia vanhempia on paljon, ja kaikki eivät suostu hankkimaan lapselleen apua. Kulttuurierot, vanhempien itsensä kokemat traumat sekä haasteet arjen hallinnassa heijastuvat suoraan oppilaiden koulunkäyntiin."
Edellä lienee tullut sanotuksi kaikki oleellinen. Totean kuitenkin tähän lopuksi, että tämä(kin) uutinen osoittaa nykyisen maahanmuuttopolitiikan täydellisen typeryyden ja suorastaan huutaa sen korjaamista.
Ellei näin tehdä, saatamme jossain vaiheessa olla älyllisen epärehellisyytemme kanssa tilanteessa, jossa syntyy halua esimerkiksi PISA-testien manipuolintiin, kuten on käynyt läntisessä naapurimaassamme. Puhumattakaan muista ongelmista, joista voimme niin ikään hakea mallia Itämeren länsirannalta.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miten musliminaisten kouluttaminen ja työllistäminen pelastaisi kulttuurimme?
Kuinka työllistää luku- ja kirjoitustaidoton ihminen?
Miksi vaikenet, Venla Bernelius?
Tekstit
Tämä kaikki on ihan totta. Lisäksi haasteita tuovat mielenterveyden ongelmat, avioerot ja uusioperheiden kuviot, työttömyys ja sen myötä tulevat ongelmat, sekä jonkin verran digitalisaation vaikutus heikoimpien ja keskittymiskyvyttömien lasten suoriutumiseen jne. Kaikki ongelmat eivät johdu maahanmuutosta, mutta kun näitä yhteen ynnää, niin on selvää, että tiettyjä ongelmia tahdotaan valita ennakolta pois, kun niitä ongelmia ja haasteita joka tapauksessa riittää.
VastaaPoistaKysymykseen miksi yhteiskunnassa "älyllinen epärehellisyys" voi kasvaa käsittämättömiin mittasuhteisiin -- niin että valtaosa väestöstä voi tykönään ajatella asioista ilman polittisen korrektiuden kiertoilmauksia, mutta juuri kukaan ei missään yhteydessä tohdi ottaa kipeitä tosiasioita julkisesti esille -- on teoreettisluontoisia vastauksia, jotka löytyvät sosiaalisen sitovuuden ja tunnustuksellisen normipaineen ilmiistä, mutta ehkä käytännöllisempi idea olisi että yhteiskuntamme päättäjät katsoisivat peiliin ja tunnistaisivat sen rujon tosiasian, että oma maamme on taantumassa ja ajautumassa niin sonotuille "totalitaristisille" järjestelmille ominaisen silmien ummistamisen ja puhumattomuuden kulttuurin huomaan.
VastaaPoistaYYA-aikaan meillä oli sielullisesti harhautuneita tosikkoja, "taistolaisia", jotka ottivat kommunismin doktriinit tosissaan ja olivat valmiit todistamaan oman uskonsa "totuudellisuuden" uhraamalla ihmisiä "luokkaoikeuden" alttarille. Nyt meillä on todellisuudetajuttomiin, likimain keskiaikaista skolastiikkaa muistuttaviin käsiteteoreettisiin ideologioihin hurahtaneita poliitikkoja ja yhteiskuntatutkijoitakin, jotka epätoivon vimmalla sementoivat tunnustuksellisia käsitesiltoja ajattelussa ammottavien tabuaukkojen ylle.
YYA-ajan vaarallisin, mutta myös tarpeellisin mies oli pilapiirtäjä Kari Suomalainen, joka jonkinlaisena valtakunnan hovinarrina yksin sai nauraa ulkopolitiikan tekopyhyydelle. Jos joku ymmärtää kansallisen tragedian -- sen että ihmisille riittää kun saavat päivittäisen ilon hetkensä pilapiirroksen oivalluksesta, joka keskellä yleistä tekopyhyyttä todistaa että jossain pinnan alla on joku joka osaa ajatella -- tämän ymmärtäjä voi ymmärtää myöskin sen, miten pitkälle yhteiskunta voi tekopyhiin totuuksiinsa sulkeutua. Sanoisin että nyt joku Halla-aho toimii valtakunnan hovinarrina.
On ymmärrettävää, etteivät kotisuomalaiset vanhemmat halua lapsiaan kouluihin, jotka ovat muuttuneet monikulttuurisiksi vihakasvattamoiksi. Ymmärrän hyvin kaikkia vanhempia jotka toteuttavat niin sanottua "valkoista pakoa". Sitä toivoisin, että yhmä useampi ymmärtäisi ettei ole olemassa mitään huomispäivän monikulttuurista onnelaa. On vain koko ajan syvemmälle totalitaristisen järjestelmän pakkoihin ja lukkoihin vajoava, hajoava yhteiskunta.
Hienoa, että tästä vihdoinkin kirjoitetaan. Ehkä Suomessa voidaan välttää Ruotsin kehitys?
VastaaPoistaKirjoittelullako se vältetään?
PoistaVarmuuden vuoksi HS on sijoittanut tämän(kin) hallitsemattoman maahanpääsyn seurauksista kertovan uutisen maksumuurin taakse. Komppaava tiedostava media vaikenee uutisesta kokonaan. Kiitos professorille tästäkin tiedon jakamisesta ja "vastuullisen median" vastuullisuuden esiin tuomisesta.
VastaaPoistaMielenkiintoista oli myös lukea aiheen kirvoittamia ihmisten, pääasiassa tunteesiin perustuvia primitiivisiä kommennteja. Päälimmäisenä oli kauna ja kostonhalu pääasiassa keskiluokkaisille vanhemmille jotka kehtaavat ajatella ja suunnitella lapsillensa parempaa tulevaisuutta. Vielä ällistyttävämpää oli se viha joka kohdistettiin lapsiin joiden menestymistä vanhemmat pääasiassa suunnittelivat ja toteuttivat. Tämä viha lapsia kohtaan on samanlaista mitä mm kulakkien lapset joutuivat kokemaan. Onko pääkaupunkilaisen keskiluokkaisen lapsen hirvittävin rikos se että on sattunut syntymään keskiluokkaiseen perheeseen?
VastaaPoistaHelsingissä on heittämällä 100 000 "nuorta aikuista" jotka eivät mitenkään voi kuulua keskiluokkaan, kauhea ajatuskin. Mutta pahoja aavistuksia tulevaisuudesta ja siis vihaista puhetta kyllä piisaa. Sitä vihaisempaa kun lähtee ihastuttavasta kaupunkilaisesta. -jussi n
PoistaTyöskentelin vajaat kaksi vuosikymmentä eräässä vielä 2000-luvun alussa erittäin arvostetussa kauppaoppilaitoksessa. Koulussa oli jo tuolloin melko paljon venäläistaustaisia opiskelijoita, jotka olivat erittäin kohteliaita, ystävällisiä, fiksuja ja kiinnostuneita opiskelusta. Samanlaisia olivat myös ns. kantasuomalaiset opiskelijat. Heitä kaikkia oli ilo ja kunnia opettaa. Siinä sai käyttää omaa substanssiosaamistaan todella monipuolisesti. Välillä erityisesti aikuisopiskelijoiden ryhmissä syntyi erittäin hienoja keskusteluja, joista opettajakin saattoi saada uutta tietoa suoraan työelämästä. Silloin 2000-luvun alussa totesin joskus jopa ääneen: ”Vau, voiko näin hyvää työpaikkaa ollakaan?”
VastaaPoista2010-luvulle tultaessa ja sen kuluessa alkoi yhä enemmän näkyä oppilasaineksen tason heikentyminen. Pikku hiljaa kaikki vaikeat asiat karsittiin opetussisällöistä pois, jotta käytännössä kukaan ei jäisi valmistumatta. Opettajana saattoi samanaikaisesti hyvin havaita samanaikaisesti vieraskielisten nimien osuuden kasvu opetusryhmissä. Se oli seurausta 2010-luvun vaihteessa tulleen johdon linjauksesta (lue ahneudesta), että ”me tulemme olemaan mamu-koulu, koska heidän myötänsä saamme enemmän rahaa.” Taso laski aivan naurettavan alas. Surullinen esimerkki tasosta ja johdon suhtautumisesta siihen oli antaa stipendi eräälle maahanmuuttajaopiskelijalle, joka ei ollut päässyt edes kaikista opinnoista läpi, mutta joka valmistui silti, koska hän oli muka työssä hankkinut vaaditun osaamisen. Osaamistahan ei tietenkään testattu kovinkaan syvällisesti.
Erään tietyn eteläisen maanosan kansalaisuuden omaavien tai heidän jälkeläistensä valmistumisia tai oikeastaan niiden puuttumisia ihmettelemme edelleen entisten kollegoiden kanssa. Joka vuosi heitä aloitti muutamia kymmeniä, mutta valmistuneiden joukosta heitä sai etsiä.
Lopulta tein päätöksen jättää koko opetusala ja siirtyä ICT-asiantuntijan työhön. Sitä ei ole tarvinnut katua.
Jos joku kysyy, kannattaako hänen lapsensa hakea opiskelemaan tähän loistavan tulevaisuuden taaksensa jättäneeseen oppilaitokseen, niin sanon suoraan, että ei missään nimessä - ja ihan täysin riippumatta kysyjän etnisestä taustasta.
Työskentelin vajaat kaksi vuosikymmentä eräässä vielä 2000-luvun alussa erittäin arvostetussa kauppaoppilaitoksessa. Koulussa oli jo tuolloin melko paljon venäläistaustaisia opiskelijoita, jotka olivat erittäin kohteliaita, ystävällisiä, fiksuja ja kiinnostuneita opiskelusta. Samanlaisia olivat myös ns. kantasuomalaiset opiskelijat. Heitä kaikkia oli ilo ja kunnia opettaa. Siinä sai käyttää omaa substanssiosaamistaan todella monipuolisesti. Välillä erityisesti aikuisopiskelijoiden ryhmissä syntyi erittäin hienoja keskusteluja, joista opettajakin saattoi saada uutta tietoa suoraan työelämästä. Silloin 2000-luvun alussa totesin joskus jopa ääneen: ”Vau, voiko näin hyvää työpaikkaa ollakaan?”
VastaaPoista2010-luvulle tultaessa ja sen kuluessa alkoi yhä enemmän näkyä oppilasaineksen tason heikentyminen. Pikku hiljaa kaikki vaikeat asiat karsittiin opetussisällöistä pois, jotta käytännössä kukaan ei jäisi valmistumatta. Opettajana saattoi samanaikaisesti hyvin havaita samanaikaisesti vieraskielisten nimien osuuden kasvu opetusryhmissä. Se oli seurausta 2010-luvun vaihteessa tulleen johdon linjauksesta (lue ahneudesta), että ”me tulemme olemaan mamu-koulu, koska heidän myötänsä saamme enemmän rahaa.” Taso laski aivan naurettavan alas. Surullinen esimerkki tasosta ja johdon suhtautumisesta siihen oli antaa stipendi eräälle maahanmuuttajaopiskelijalle, joka ei ollut päässyt edes kaikista opinnoista läpi, mutta joka valmistui silti, koska hän oli muka työssä hankkinut vaaditun osaamisen. Osaamistahan ei tietenkään testattu kovinkaan syvällisesti.
Erään tietyn eteläisen maanosan kansalaisuuden omaavien tai heidän jälkeläistensä valmistumisia tai oikeastaan niiden puuttumisia ihmettelemme edelleen entisten kollegoiden kanssa. Joka vuosi heitä aloitti muutamia kymmeniä, mutta valmistuneiden joukosta heitä sai etsiä.
Lopulta tein päätöksen jättää koko opetusala ja siirtyä ICT-asiantuntijan työhön. Sitä ei ole tarvinnut katua.
Jos joku kysyy, kannattaako hänen lapsensa hakea opiskelemaan tähän loistavan tulevaisuuden taaksensa jättäneeseen oppilaitokseen, niin sanon suoraan, että ei missään nimessä - ja ihan täysin riippumatta kysyjän etnisestä taustasta.
Työskentelin vajaat kaksi vuosikymmentä eräässä vielä 2000-luvun alussa erittäin arvostetussa kauppaoppilaitoksessa. Koulussa oli jo tuolloin melko paljon venäläistaustaisia opiskelijoita, jotka olivat erittäin kohteliaita, ystävällisiä, fiksuja ja kiinnostuneita opiskelusta. Samanlaisia olivat myös ns. kantasuomalaiset opiskelijat. Heitä kaikkia oli ilo ja kunnia opettaa. Siinä sai käyttää omaa substanssiosaamistaan todella monipuolisesti. Välillä erityisesti aikuisopiskelijoiden ryhmissä syntyi erittäin hienoja keskusteluja, joista opettajakin saattoi saada uutta tietoa suoraan työelämästä. Silloin 2000-luvun alussa totesin joskus jopa ääneen: ”Vau, voiko näin hyvää työpaikkaa ollakaan?”
VastaaPoista2010-luvulle tultaessa ja sen kuluessa alkoi yhä enemmän näkyä oppilasaineksen tason heikentyminen. Pikku hiljaa kaikki vaikeat asiat karsittiin opetussisällöistä pois, jotta käytännössä kukaan ei jäisi valmistumatta. Opettajana saattoi samanaikaisesti hyvin havaita samanaikaisesti vieraskielisten nimien osuuden kasvu opetusryhmissä. Se oli seurausta 2010-luvun vaihteessa tulleen johdon linjauksesta (lue ahneudesta), että ”me tulemme olemaan mamu-koulu, koska heidän myötänsä saamme enemmän rahaa.” Taso laski aivan naurettavan alas. Surullinen esimerkki tasosta ja johdon suhtautumisesta siihen oli antaa stipendi eräälle maahanmuuttajaopiskelijalle, joka ei ollut päässyt edes kaikista opinnoista läpi, mutta joka valmistui silti, koska hän oli muka työssä hankkinut vaaditun osaamisen. Osaamistahan ei tietenkään testattu kovinkaan syvällisesti.
Erään tietyn eteläisen maanosan kansalaisuuden omaavien tai heidän jälkeläistensä valmistumisia tai oikeastaan niiden puuttumisia ihmettelemme edelleen entisten kollegoiden kanssa. Joka vuosi heitä aloitti muutamia kymmeniä, mutta valmistuneiden joukosta heitä sai etsiä.
Lopulta tein päätöksen jättää koko opetusala ja siirtyä ICT-asiantuntijan työhön. Sitä ei ole tarvinnut katua.
Jos joku kysyy, kannattaako hänen lapsensa hakea opiskelemaan tähän loistavan tulevaisuuden taaksensa jättäneeseen oppilaitokseen, niin sanon suoraan, että ei missään nimessä - ja ihan täysin riippumatta kysyjän etnisestä taustasta.
Työskentelin vajaat kaksi vuosikymmentä eräässä vielä 2000-luvun alussa erittäin arvostetussa kauppaoppilaitoksessa. Koulussa oli jo tuolloin melko paljon venäläistaustaisia opiskelijoita, jotka olivat erittäin kohteliaita, ystävällisiä, fiksuja ja kiinnostuneita opiskelusta. Samanlaisia olivat myös ns. kantasuomalaiset opiskelijat. Heitä kaikkia oli ilo ja kunnia opettaa. Siinä sai käyttää omaa substanssiosaamistaan todella monipuolisesti. Välillä erityisesti aikuisopiskelijoiden ryhmissä syntyi erittäin hienoja keskusteluja, joista opettajakin saattoi saada uutta tietoa suoraan työelämästä. Silloin 2000-luvun alussa totesin joskus jopa ääneen: ”Vau, voiko näin hyvää työpaikkaa ollakaan?”
VastaaPoista2010-luvulle tultaessa ja sen kuluessa alkoi yhä enemmän näkyä oppilasaineksen tason heikentyminen. Pikku hiljaa kaikki vaikeat asiat karsittiin opetussisällöistä pois, jotta käytännössä kukaan ei jäisi valmistumatta. Opettajana saattoi samanaikaisesti hyvin havaita samanaikaisesti vieraskielisten nimien osuuden kasvu opetusryhmissä. Se oli seurausta 2010-luvun vaihteessa tulleen johdon linjauksesta (lue ahneudesta), että ”me tulemme olemaan mamu-koulu, koska heidän myötänsä saamme enemmän rahaa.” Taso laski aivan naurettavan alas. Surullinen esimerkki tasosta ja johdon suhtautumisesta siihen oli antaa stipendi eräälle maahanmuuttajaopiskelijalle, joka ei ollut päässyt edes kaikista opinnoista läpi, mutta joka valmistui silti, koska hän oli muka työssä hankkinut vaaditun osaamisen. Osaamistahan ei tietenkään testattu kovinkaan syvällisesti.
Erään tietyn eteläisen maanosan kansalaisuuden omaavien tai heidän jälkeläistensä valmistumisia tai oikeastaan niiden puuttumisia ihmettelemme edelleen entisten kollegoiden kanssa. Joka vuosi heitä aloitti muutamia kymmeniä, mutta valmistuneiden joukosta heitä sai etsiä.
Lopulta tein päätöksen jättää koko opetusala ja siirtyä ICT-asiantuntijan työhön. Sitä ei ole tarvinnut katua.
Jos joku kysyy, kannattaako hänen lapsensa hakea opiskelemaan tähän loistavan tulevaisuuden taaksensa jättäneeseen oppilaitokseen, niin sanon suoraan, että ei missään nimessä - ja ihan täysin riippumatta kysyjän etnisestä taustasta.
Duplikaatit saa poistaa, kiitos! En tiedä, mistä kertautuminen johtuu, koska klikkasin Julkaise-nappia vain kerran, minkä jälkeen poistuin sivustolta.
VastaaPoista