sunnuntai 13. joulukuuta 2020

Valtionjohtajien virtuaalikokous synnytti kauhukuvia - entä faktat?

MTV3 kertoi yli 70 valtionjohtajan osallistuneet virtuaaliseen ilmastokokoukseen. Sen aikana  YK:n pääsihteeri António Guterres kysyi, että "voiko kukaan kiistää, että olemme kohtaamassa hätätilan? Sen takia kehotan kaikkia maailman johtajia julistamaan ilmastohätätilan omissa maissaan siihen asti, kun hiilineutraalius on saavutettu."

Ehkäpä juuri tämän kokouksen innoittamana Yle julkaisi jutun siitä, kuinka suomalaisten pitäisi muuttaa radikaalisti elämäntapaansa, jotta maailma pelastuisi lämpenemiseltä. Siihen sisältyi kysymys siitä, "miltä tuntuisi, jos tietäisit, että seuraavan 30 vuoden aikana voit tehdä korkeintaan 10 kaukolentoa, etkä mitään muuta".

Jutussa kerrottiin myös suomalaisten hiilirepusta, joka on tiukimman laskelman mukaan "jo käytetty loppuun, eikä autoilua, lentämistä eikä oikein mitään tavallista ole laskelman mukaan enää mahdollista nykytavoilla tehdä". 

Ylen artikkelin lopussa oli kaavakuva siitä, kuinka Suomi voisi saada hiilipäästönsä kuriin vuoteen 2035 mennessä. Siinä keskeinen rooli on maankäyttösektorilla eli käytännössä hiiltä sitovalla metsänkasvulla, jonka sitoman hiilen määrän pitäisi kyseisenä vuonna olla yhtä suuri kuin kaikkien maamme hiilipäästöjen yhteensä. Sitä juttu ei valaissut, miten tämä päästöjen kompensaatio vaikuttaisi metsäteollisuuteen, eli suoraan tai välittömästi meidän kaikkien suomalaisten elintasoon.

Myös Iltalehti repäisi asialla. Se kirjoitti kauhukuvasta, jossa ilmastonmuutos tuhoaisi tunturitkin. Tai ainakin niiden avoimet laet sekä niillä elävän kasviston ja eläimistön. 

Siksi on jälleen aika tarkastella kuinka tämä hirmuinen oman elämäntapamme jatkuvuutta ja luontoa uhkaava kehitys näkyy maapallon siinä osassa, jonka pitäisi ilmastonmallien mukaan reagoida kasvihuonekaasujen lisääntymiseen kaikista herkimmin. Se on pohjoinen napa-alue, jonka käyttökelpoisena proxynä toimii napajään pinta-ala. 

Kuten muistamme, ei napajään vuotuinen minimikoko viime syyskuussa saavuttanut vuoden 2012 ennätysminimiä, mutta sijoittui kuitenkin toiseksi. Näitä tilastoja julkaiseva National Snow and Ice Data Center NSIDC ei valitettavasti kerro päivittäisiä tietoja jään pinta-alasta. Siksi meidän on tyydyttävä tarkastelemaan jään laajuudesta (sisältäen jäämassojen väliin jäävän sulan veden alueet) kertovia päivätilastoja. 

Tämän laajuustilaston mukaan jää on edelleenkin vuodesta 1979 alkaneen joulukuisen aikasarjan mukaan kakkostilalla. Tosin tilastokärki on muuttunut vuodesta 2012 vuoteen 2016 eli kahdeksan ajastajan sijasta neljän vuoden taakse. Lämmintä on siis piisannut, mutta ei kuitenkaan mitään kovin radikaalia muutosta. 

Kun mitattu tilastohistoria on näinkin lyhyt, on tietenkin hyvä muistaa, että onhan näitä lämpökausia ollut aiemminkin. Seitsemän vuoden takaisesta kirjoituksestani lainaten: "Suomessa oli 7000 vuotta sitten selvästi nykyistä lämpimämpää - minkä vahvistavat tunturiylänköjen lammista löytyneet vanhat puufossiilit. Lapin puufossiileista voidaan havaita ilmaston viilenneen noin 6000 vuotta sitten ja lämpötilojen sen jälkeen vaihdelleen varsin paljon. Myös meillä pieni jääkausi näkyy erittäin kylmänä jaksona ennen viimeisten vuosisatojen lämpenemistä. Toisin sanoen näyttäisi siltä, että Suomen ilmasto on varsin uskollisesti seuraillut koko maailman ilmastokehitystä."

Pyydän lukijaani huomaamaan nuo tunturiylänköjen lampien puufossiilit. Ne kertovat siitä, että tunturimme eivät ole aina olleet puuttomia - eivät edes viime jääkauden jälkeisellä ajalla. Siten pohjoisen luontomme lajisto on aiemmin selvinnyt sellaisesta vaiheesta, jossa tunturien laet ovat olleet metsien peitossa. 

Ja näin ne tulevat tekemään myös nyt käynnissä olevan ihmisen kasvuhuonekaasupäästöjen syyksi pannun ilmastonmuutoksen aikana - ellei sellaista sitten aiheuta ihmisten muu toiminta. Siihen viittasi tämänpäiväinen mielipidekirjoitus, joka väitti naalien ahdingon johtuvan susien hävittämisestä porotalouden takia, minkä seurauksena naalien kanssa kilpailevat ja niiltä resursseja vievät ketut ovat runsastuneet.

Loppukaneettina todettakoon, että vaikka ilmaston lämpeneminen viimeisten kymmenien tai jopa muutaman sadan vuoden aikana onkin epäilemättä fakta, on todellisuus paljon monimutkaisempi kuin kasvihuonekaasuihin juuttuneet alarmistiset kauhukuvat näyttäisivät osoittavan. Tämä meidän kaikkien on hyvä muistaa juuri nyt, kun meiltä vaaditaan oman elämämme radikaalia muuttamista näiden kauhukuvien varjolla. 

Ja muistetaan samalla, että tälle lämpenemiselle on esitetty myös muita selityksiä kuin ihmiskunnan hiilipäästöt. Niiden osalta nyt aluillaan oleva talvi tarjoaa mielenkiintoisen tilaisuuden, jonka luonteesta kasvihuone- ja aurinkoteoria tarjoavat toisistaan radikaalisti poikkeavat ennusteet

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tutkimus osoitti EU:n ja Suomen ilmasto- ja biodiversiteettisuunnitelmat järjettömiksi
Ristiriitaiset ennusteet ensi talven säistä
Ristiriitaiset ennusteet ensi talven säistä


 

12 kommenttia:

  1. "Voiko kukaan kiistää, että olemme kohtaamassa hätätilan?" Ei voi, koska kiistäjät leimataan denialisteiksi, mikä on tieteelliseltä kuulostava lyömäase, jolla tykitaan eri mieltä olevien turvat.

    VastaaPoista
  2. Tässä näkyy taas kerran tämän eriytymättömän viestinnän synnyttämät ongelmat. Ne, joita viesti koskee, ovat paksunahkaisia eivätkä piittaa. Ne, joita se ei oikeastaan koske, yrittävät pelokkaina heittäytyä entistä tottelevaisemmiksi ja jumalisemmiksi. Mikä on tulos? Heistä tulee varottava esimerkki siitä, kuinka typerää on kuunnella kaiken maailman varoituksia.

    VastaaPoista
  3. Niin sanottu vihreä ajattelu on pohjimmiltaan eskatologia, jota maallistunut aikamme tarvitee. Se palautuu ja perustuu ihmisen varhaislapsuuden kokemuksellisiin alkutekijöihin, "kaikkiallisuuden" tajunnallisiin elementteihin ja erityisesti "objektina" olemisen lokatiiviseen jäsennykseen, eli uhriajatteluun.

    Siksi vihreät eskatologiat voivat maallistuneessa ajattelussamme korvata muut uskonnolliset tarpeet ja kilpailla sen toisen uuden ajan valtauskonnon kanssa, joka myös perustuu varhaisen lapsuuden tajunnallisille eväille. Nimittäin "taloususkonnon" kanssa, joka perustuu siis "rahaan" sisältyvälle kaikkivoipaisuuskuvitelmalle.

    Vihreä eskatologia on yksinomaan -- sanoisin näin, siitä huolimatta että kaikissa niissä kymmenissä maailmanlopun ennusteissa joita vihreä ajattelu on lyhyen valtakautensa aikana jo ehtinyt esittää -- vahvaa uhriajattelua, eikä siinä pintakerroksena esiintyvää päämäärärationalista järkeä pidä ottaa järkenä ollenkaan. "Ilmastonmuutos" on yhtä toistamaton kuin kumoamatonkin kuvitelma, joka vetoaa ihmismieleen nimenomaan ja vain eskatologisten ominaisuuksiensa vuoksi.

    Jos päämäärärationaalisella ajattelulla olisi vihreässä ajattelussa pienikään todellinen rooli, uskonnoille ominaisia kognitiivisia dissonansseja ei siinä esiintyisi. Mutta nyt saman vihreät ihmiset voivat yhtäältä saarnata "ilmastonmuutoksesta", toisaalta samaistua uhriajattelunsa pohjalta kehitysmaalaisiin kansainvaeltajiin, ja toivottaa hetä satojen miljoonien määrässä tervetulleiksi maalistueeseen hyvinvoivaan Eurooppaan.

    VastaaPoista
  4. Professori Veli Pohjonen kirjoitti Etiopiassa olleen teemapäivä, jolloin istutettiin 350 miljoonaa puuta. Vaikka siitä olisi puoletkin paikallisjohtajien huijausta on se aivan mahtava saavutus 100 miljoonaiselle kansalle.

    Kyseessä oli nopeasti kasvava eukalyptuspuu ja muut hyötypuut, joista ihmiset voivat myöhemmin korjata järkevästi satoa. Sellaiseen kampanjaan löytyy porukkaa.

    EU antaa vuodessa 54 miljardia kehitysapua Afrikkaan, joka käytetään valtapuolueen hallintoon, aseisiin,nelivetoautoihin,korruptioon ja kaikkeen turhuuteen. Suomi antaa miljardin, joka menee samaan, mutta nykyisin ilmeisesti feministilähettiläiden luentoihin, joita "kuuntelee" parhaimmillaan kaksi nussivaa kulkukoiraa.

    Tsadin,Libyan ja Malin alla on jättimäiset vesivarat, joita pumppaamalla noista maista voisi 10 vuodessa tulla vauraita ja vihreitä maanviljelyskeitaita.

    Kaikki pitäs aina tehä itte!

    VastaaPoista
  5. Suomen osuus maailman hiilidioksidipäästöistä on siis noin promille. Asiaa voinee havainnollistaa näin: vuodessa on 8760 tuntia, Suomen promillen osuus on vajaa yhdeksän tuntia, ja muun maailman 8751 tuntia. Kannattaa lisäksi huomata, että esim Kiina vain kasvattaa päästöjään, koska sillä "kehitysmaana" on lupa siihen. Vaikka Suomi lakkaisi olemasta, sillä ei olisi mitään merkitystä globaaliin tilanteeseen. Se pitäisi saada jotenkin näiden vihervaemmiston tolvanoiden tajuntaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hulluinta tuossakin on se, ettei hiilidioksidilla ole mitään mitattavissa olevaa vaikutusta ilmakehän lämpötilaan.
      Miksi siitä niin kovasti vouhotetaan?

      Poista
  6. Onhan tämä ilmastosirkus hulvaton näytelmä.
    Eikös suomikin ole jo hiilineutraali kun kaikki nielut otetaan mukaan laskuihin. Jostain syystä nuo 4 miljoonaa hehtaaria ojittamattomia soita ei lasketa nieluihin. Jo pelkästään tämä seikka paljastaa koko keisarin alastomaksi.

    VastaaPoista
  7. Tämä koko ilmastonmuutoksesta nostettu juttu on aivan 100% huijaus se täysin selvä asia jokaiselle itsenäiselle rationaaliselle ajattelijalle!

    Ilmasto muuttuu jatkuvasti ja on muuttunut aina.

    Ihmiskunnan saastepäästöihin puuttuminen on toinen asia, joka on tietysti tärkeä .
    Mutta ilmastovouhotuksen sotkeminen tähän on jotain aivan muuta kuin sitä, että luontoa suojeltaisiin ,vaan se on politiikkaa! Ja kun se on politiikkaa, niin se on vain poliittisten puolueiden -ja ideologisten intressien taistelua , sillä ei lopultakaan ole mitään tekemistä luonnon suojelun eikä minkään todellisen uhan torjumisen kanssa!!
    Vihreä liike on hyvä esimerkki koko keissistä- vihreällä liikkeellä on yhtä vähän tekemistä luonnosuojelun kanssa idällä lännen.
    Vaikka se alun alkaen on päässyt vallankahvaan juuri luonnonsuojelu teeman avulla tänä päivänä ihan muut agendat on sen pääasia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaalikonevastausten perusteella vihreät ovat demareista vasemmalla, ja siellähän ei ole muita kuin kommunisteja. Tämä kannattaa pitää mielessä kaikkien, joilla on kuvitelma vihreista jonain hyviä asoita ajavana liikkeenä. Jos sellainen aika on joskus ollut, se on nyt taakse jäänyt. Vihreät ovat narsististen fanaatikkojen joukko, joka ei pysty rationaaliseen ajatteluun.

      Poista
    2. Ai niin, myös Sirpa Pietikäinen on demareista vasemmalle.

      Poista
    3. Osallisena globaalin rikollisen ns. "eliitin" harvainvaltaisen Uuden maailmanjärjestyksen tyrannian agendassa EU-diktatuuri on heittämässä veronmaksajien varoja paitsi mm. suuren ilmastohuijauksen kankkulankaivoon myös lisää taas Kalergi-suunnitelman toteuttamisen kiihdyttämiseen eli kantaeurooppalaisten matalan intensiteetin kansanmurhan nopeuttamiseen:

      "EU-parlamentilta lähes 10 miljardia euroa turvapaikkajärjestelmään EU:n 7-vuotissuunnitelman ajalle",
      https://www.kansalainen.fi/eu-parlamentilta-lahes-10-miljardia-euroa-turvapaikkajarjestelmaan-eun-7-vuotissuunnitelman-ajalle/

      "EU-komission puheenjohtaja: Siirtolaisten vastaanottaminen ei ole vapaaehtoista – se on velvollisuus",
      https://www.kansalainen.fi/eu-komission-puheenjohtaja-siirtolaisten-vastaanottaminen-ei-ole-vapaaehtoista-se-on-velvollisuus/

      "Suomen tuhoamisohjelma",https://www.magneettimedia.com/suomen-tuhoamisohjelma/

      Mm. erilaisiin väestötieteellisiin tilastollisiin faktoihin perustuva prof. Gunnar Heinsohnin synkkä ennuste:
      "950 miljoonaa afrikkalaista ja arabia tekevät lopun Euroopasta vuosisadan puoliväliin mennessä",
      https://www.kansalainen.fi/950-miljoonaa-afrikkalaista-ja-arabia-tekevat-lopun-euroopasta-vuosisadan-puolivaliin-mennessa/

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  8. Ja Ruotsissa:

    Vattenfall sulkee atomivoimalan Ruotsissa ja rakentaa Viroon.

    https://www.svt.se/nyheter/inrikes/vattenfall-bygger-nya-karnkraftverk-i-estland

    Lentäminen on pannassa Ruotsissa, mutta uusiin kenttiin on kiva investoida muualla maailmaa:

    https://www.aerotime.aero/26635-sweden-to-invest-2-billion-into-airports-growth-in-vietnam



    VastaaPoista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!