perjantai 7. helmikuuta 2025

Uhkaus, josta ei voi kieltäytyä

Norjalaiset ekofasistit aikovat häiritä Trondheimin MM-hiihtojen niin sanottua kuninkuusmatkaa eli 50 kilometrin hiihtoa. Uhkaus on varteenotettava, sillä nämä niin sanotut aktivistit ovat aiemminkin pyrkineet sabotoimaan hiihtokilpailuja.

Uhkauksen tehnyt Folk mot fossilmakta on kertonut aiheuttavansa ongelmia, ellei heidän kahteen ehtoonsa suostuta. Ne ovat seuraavat: 1. kaikki fossiilisten polttoaineiden yritysten näkyvät logot ja mainokset on poistettava sekä 2. koko MM-kisojen aikana on toistettava suurilla näytöillä lyhyttä tiedotusvideota fossiilisten polttoaineiden leviämisen estämistä koskevasta sopimuksesta.

Toisin sanoen kyse ei ole pelkästään vaatimuksesta, vaan Folk mot fossilmakta on tehnyt mafiaympyröistä tunnetun "tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä". Eli se kiristää MM-hiihtojen järjestäjiä tottelemaan uhkaamalla tuhota heidät - tai siis tässä tapauksessa kilpailun, johon niin järjestäjät kuin maailman parhaat hiihtäjätkin ovat valmistautuneet vaivaa ja kustannuksia säästämättä. 

Nähtäväksi jää, kuinka MM-hiihtojen järjestäjät suhtautuvat nyt nähtyyn kiristykseen. Järjestäjien kannalta helpointa olisi tietenkin suostua uhkaukseen ja toteuttaa ympäristöfasistien toiveet. Siinä olisi vain se ongelma, että näin toimien mafiamainen toimintatapa johtaisi suureen näkyvyyteen ja sen seurauksena vastaavia uhkauksia tultaisiin jatkossa näkemään yhä enemmän, mitä erilaisimmissa tapahtumissa sekä mitä kummallisimmista syistä. 

* * *

Kilpailujen järjestäjien harmaita hiuksia lisää myös se, että maastohiihdon kuninkuusmatkalla on tarkoitus kilpailla pitkällä - 8,3 kilometrin mittaisella - ladulla, jonka aukoton vartioiminen olisi lähes mahdotonta. Näin siitäkin huolimatta, että ekofasistit pyrkivät mitä todennäköisimmin maksimoimaan näkyvyytensä tekemällä hyökkäyksensä TV-kameroiden läheisyydessä. 

Tämä johtuu siitä, että yhteislähtökilpailuissa kamerat asetetaan siten, että koko latu tulee kuvatuksi, eli sabotaasi voidaan toteuttaa käytännössä lähes missä tahansa. Eikä asiaa helpota se, että 50 km kilpailut järjestetään Trondheimissa kahdesti eli sekä miehille että naisille.

Nähtäväksi siis jää, miten kansainvälinen hiihtoliitto ja norjalaiset kisajärjestäjät suhtautuvat ekofasistisen mafian uhkaukseen. Suostuvatko he näiden kiristykseen varmistaakseen sen, etteivät kilpailut päädy katastrofiin? Vai luottavatko siihen, että virkavalta - jolle järjestyksen pitäminen kuningaskunnassa viime kädessä kuuluu - huolehtii siitä, ettei Folk mot fossilmakta pääse sotkemaan tapahtumaa. 

* * *

Pidemmällä aikavälillä ekofasistien sabotaasin onnistuminen tai sen vaatimuksiin suostuminen tarkoittaisi kannustetta vastaaviin vaatimuksiin ja häiriköintiin myös tulevaisuudessa. Eikä pelkästään urheilukilpailuissa vaan kaikenlaisissa tapahtumissa, joissa voi saada näkyvyyttä häiritsemällä suuria ihmisjoukkoja tai aiheuttamalla muuta vahinkoa. 

Siksi olisi erinomaista, mikäli norjalainen yhteiskunta huolehtisi siitä, ettei kiristäjille annettaisi minkäänlaisia mahdollisuuksia tulkita MM-hiihtojen aikaisia tapahtumia omaksi edukseen. Eli 1. estäisi sabotaasin, 2. huolehtisi, ettei sen mahdollista yritystä esitettäisi julkisuudessa mainintaa suuremmalla palstatilalla, eikä 3. etenkään millään lailla positiivisessa valossa. Siis huolehtisi siitä, ettei "uhkaus, josta ei voi kieltäytyä" kuulu nykyaikaan, eikä sen käyttäminen edistä mitään asiaa. 

38 kommenttia:

  1. Ehdotan ekofasistien kuriin laittamista vanhanajan keinolla, sakinhivutuksella. Alan olla kurkkuamyöten täynnä näitä kaiken maailman punavihreän totalitarismin kannattajien toilailuja, joita globaalikommareiden media nostaa esille positiivisena huolestumisena kuvitteellisesta ilmastokatastrofista.

    Kansalaisten täytyy uskaltaa, kun poliisi tekee, mitä länsimaiset opportunistipiliitikot käskevät: katselevat näiden idealisti-idioottien tekemisiä sormiensa lävitse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turpiin vaan ja onnea, lällärit lakoon, kättä päälle ja käsiraudat. Siinä vanhojen hyvien aikojen elokuvien nimiä ja Jerry Cottonin yhden lehden aihe.

      Poista
    2. Selkäsauna tepsii näihin wannabepartisaaneihin, onhan se nähty egoapinoidenkin osalta.

      Poista
    3. Totean näin - jeesustellen - väkivalta ei ole koskaan oikea ratkaisu...

      Poista
    4. Nämä ilmastohihhulit saadaan kuriin, kun rahoitus katkaistaan, jota ameriikassa tehdään parhaillaan. Nuo hihhulit on monessa maassa sorosin rahoittamia puuhastelijoita, kuten meilläkin ne eloapinat.
      Jännää, ettei meidän mediassa tätä asiaa käsitellä lainkaan. Taitaa mennä liian läheltä ruokkivaa kättä.

      https://joannenova.com.au/2025/02/usaid-gave-68-million-to-the-wef-billionaires-ski-club-at-davos/

      Poista
    5. "Uusi raportti paljastaa George Sorosin maailmanlaajuisen valta-aseman",
      https://www.kansalainen.fi/uusi-raportti-paljastaa-sorosin-maailmanlaajuisen-valta-aseman/

      Poista
    6. Suomessa Koneen säätiö rahoittaa näiden leikkiparrisaanien toimintaa; siltä voisi ottaa verovapauden pois, koska ei ole millään tavalla yleishyödyllinen, vaan pikemminkin päinvastoin. Englannissa liikkeen perustaja istuu tiilenpäitä lukemassa ja se onkin ihan oikea paikka miettiä tekemisiään, jos pääkopassa on siihen tarvittavat vehkeet. Rohkenen kyllä epäillä.

      Poista
    7. Pienemmällä väkivallalla yhteiskunnan väkivaltakoneisto pääsee kun käyttää sitä kortistoa jossa näiden apinoiden nimet taatusti ovat, ja käyvät poimimassa heidät talteen kahta viikkoa ennen kisoja ja vapauttavat Huippuvuorille viikon kisojen jälkeen. Koko sakin, erittelemättä että ketkä heistä olivat aikeissa tehdä jotain.

      Poista
  2. Harmillista, että suksisauvat eivät enää ole rottinkia.Muutama napakka isku mielenosoittajan selän jatkeeseen olisi pedagogisesti onnistunut operaatio.
    Muuten olen sitä mieltä, että mieltä saa osoittaa niin paljon kuin haluaa. Toisten ihmisten elämää tai omaisuutta ei saa haitata tai vaurioittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä hiilikuitusauva ajaa saman asian.

      Poista
    2. Suksisauvalla kun tökkii mahaan niin pahin aktivismi laantuu.

      Poista
    3. "Muuten olen sitä mieltä, että mieltä saa osoittaa niin paljon kuin haluaa. Toisten ihmisten elämää tai omaisuutta ei saa haitata tai vaurioittaa."
      Tuossa on vain se ongelma että jos noin eivät tekisi niin kukaan ei huomaisi, että nyt sitä "mieltä" osoitetaan. Jotenkinhan se pittä ilmaista, että nyt me osoitetaan mieltä, eli rikotaan ja paskotaan ja mitä kaikkea nyt sattuvat keksimään ja "toimittajaoletetut kuvaavat ja kirjoittavat tunteellisia horinoita tapahtumista.

      Poista
  3. Taas todiste siitä, mitä tapahtuu, kun yhteiskunnalla, kuten Norjalla on mennyt liian kauan liian hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinkin hiihtomenestys on liian ylivoimaista ollakseen luonnollista. Öljyrahoilla on kehitetty ainutlaatuisen hyvä dopingsysteemi, vai onko niillä vain voideltu testaajat.
      Eikös afrikkalaisten juoksijoiden hyvä menestys ilkeiden puheiden mukaan johdu siitä, että testaajat saavat osan palkintorahoista. Oliko tästä juttua ihan medioissakin.

      Poista
    2. Verrattuna esim. Suomeen ja Baltian maihin Norja luistaa Ukrainatuesta. Aika itsekästä ja tyhmääkin, koska Norjalla on maarajaa ryssäin kanssa 4 kilometriä vaille 200 km.

      Poista
  4. Vaihdettaan salaa kuninkuusmatka, ampumahiihtoon ja perinteisten maalien sijaan, kohteet ovat terroristiset viherhaisevat.

    VastaaPoista
  5. Ilmastohuijarit asialla!
    Rockefellerin & Co:n hyödyllisiä idiootteja.

    VastaaPoista
  6. Nämä pyrkivät aiheuttamaan yhteiskuntaan juuri sitä sekaannusta mikä on Putinin mieleen.

    VastaaPoista
  7. Maailman valmiiksi saattaminen lienee idea. "Guru" kertoo kuinka se tehdään ja tyhmät yksilöt tottelevat.
    Maailmassa on siksikin liikkuvia osia, että metodismi: sosiaalinen tai uskonnollinen ei toimi.
    Vihreys on uskonto joka elää - vain ja ainoastaan - uskomuksiensa varassa, ottamatta huomioon maailman kokonaisuutta, koska eivät kykene siihen. (eivät toki muutkaan: tieto on sirpaloitunutta).
    Harmillista on se, että ideologis/uskonnolliset aatteet putoavat aina kiville, mutta kukaan ei opi siitä mitään.

    VastaaPoista
  8. Piiperöt väittää että ihminen aiheuttaa ilmasomuutoksen, jaa... Miljardeja vuosia maapallo eli lämmössä joka oli Suomenkin kohdalla +20 astetta enemmän kun nyt, eikä tuolloin ihmistä ollut olemassa missään muodossa. Ensinnäkin se, mitä piiperöt väittää ilmastontuhoajaksi.. hiilidiksidi, on yhtä tärkeä, itse asiassa oikestaan tärkeämpi kuin happi maapalolle. Ihiten pitää tallata mielisairaiden päättäjien mukaan jotka on määritelly että sukupuoliakin on lukemattomia ihmisillä ja mieskin voi synnyttää... Voi, voi noita jotka valtamediaa uskoo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos kerran ihminen on juurisyy, MIKSI VÄESTÖRÄJÄHDYSTÄ EI SUITSITA?

      Poista
    2. Hys hys, ei siitä saa puhua!

      Poista
  9. Vihreiden menestyminen ja olemassaolo perustuu nuorten ihmisten tietämättömyyteen ja pelkoon, jota joidenkin vastuuttomien agitaattoreiden on helppo lietsoa. Eiväthän nuo lapset tiedä edes perusasioita vaikkapa hiilidioksidin ehdottomasta tärkeydestä maapallon elämälle.
    Muutamalla iskulauseella saadaan lapset pois raiteiltaan, hyvänä esimerkkinä Greta Thunberg, josta jopa tehtiin aikuisten median voimin esikuva kaikille nuorille. Autistinen lapsi sitten vietiin pitämään puheita maailman talouskokouksiin ja YK:n foorumeille. Ja Suomessa pantiin paremmaksi, ja tehtiin Gretasta kunniatohtori. Olihan sekin episodi. Tosin oppiaine eli teologia oli kyllä osuva.
    Koulussahan tuon onnettoman olisi pitänyt olla.
    Nyt sitten tuokin aivopesu kantaa hedelmää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. If diesel isn't burnin', I ain't earnin'.

      Poista
    2. Se hiilidioksidin määrä ilmakehässä on jotain 0,4 prosenttia. Vaikea on kuvitella, että sillä olisi niin massiivinen vaikutus kuin nyt joka puolella toitotetaan. Professori voisi viisaana miehenä kertoa, pitääkö paikkansa, että ensin nousee ilman lämpötila ja vasta sen jälkeen hiilidioksidin määrä eikä päinvastoin?

      Poista
    3. Se on itse asiassa 0,4 promillea. Oli sen verran reilut 50 vuotta sitten kun jouduin hiukan opiskelemaan meteorologiaakin. On edelleen saman verran. Joku vaan on keksinyt ruveta puhumaan miljoonasosista, että saisi nåkymään jotalin eroja lukemissa. Mutta 350 - 449 miljoonasosaa on kuitenkin vain 0,4 promillea. Ei mitään eroa käytännössä.

      Poista
  10. Professori seuraa itsekin hiihtoa joten arvasin että tämäkin tieto tulee: 50 km yhteislähtönä taas, älyttömin järjestely kaikkikin urheilumuodot huomioiden. Eli noin 49 km peesaillaan ja sitten hiihdetään kilpaa. Ei ole enää minkään sortin "kuninkuusmatka", ei edes kuningaskunnassa.
    -jussi n

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meneppä ite hiihtämään edes vaikka 5 kilometriä.

      Poista
    2. Jussi puhuu asiaa. Itse ei tarvitse osata tai pystyä, jotta voi arvostella ammattilaisten työtä. Vai osaavatko esimerkiksi autoarvosteluja kirjoittavat toimittajat itse valmistaa autoja?

      Poista
    3. Ei tarvitse olla lehmä tietääkseen, onko maito hapanta.

      Poista
    4. Tuo joka kertoo 50km hiihtoa joskin leikiksi. Suosittelen menemään ihan huvikseen hiihtämään tuon matkan ja sen jälkeen tulla tänne viisastelemaan.

      Poista
  11. Ei ole urheilu enää entisensä. Luetuimmat lehdet, valtamedian iltalehdet, ovat nyt kansoitetut ihan uusiin kantimiin ripustetuilla urheilusankareilla.

    Siellä ne poseeraa muitten kaunottarien rinnalla, ja ihan kilvan. Niitten ihmissuhdesotkuista kerrotaan uutisina. Niistä tulee isoina poliitikkoja, saa hyvät äänisaalitt. Ja tietysti ne kokoaa ympärilleen nykyajan yleisön, ja kannutushuudot ovat vaihtuneet kaikenlaisten maailmanloppujen kannatushuudoiksi.

    Se on Orwellin valvova pullosilmä nyt viihdeohjelmaa. Sieltä ne uudet sankarit ja poliitikotkin nousee.

    Ei ole urheilu entisensä. Nykyajan lajit ovat missikilpailu ja euroviisut, ei enää pajavasaran heitto ja suutarin silmien puhkuminen. Ei euroviisuissa pärjää ellei ole hyväkuntoinen hoo, eikä katujengissä ellei osaa oikeasti nyrkkeillä. Tai ampua.

    Ei nyt eletä enää Tapani Nikun, Heikki Hasun tai Veikko Hakulisen aikoja, ei äitee halua kukaan olla. Nyt eletään loputtoman murrrosiän, toisenlaisten miehuus- ja naisellisuusihanteiden, parinmuodostuksen ja juorumedian aikaa, kulttuurisen narsismin aikaa. Hyväksykää se, te saatanan tuna... boomerit. Get over it.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika monet taitavat lukea juorulehti Seiskaa, mutta harvat kuitenkaan taitavat uskaltaa myöntää sitä.

      Poista
    2. Hakulinen tuli toisena maaliin ja sanoi, että "Kaaduin kerran, kusin kahdesti".
      Kisan voittanut Venäjän Kuzin oli kaatunut kaksi kertaa, Hakulinen kerran.
      Hehheh.

      Poista
  12. Millä tavalla Folk mot fossilmaktan tyypit itse aikovat matkustaa paikalle? Hiihtämälläkö?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja luultavasti heiltä löytyy lähes uusinta mallia olevat kännykät ja kaikki muutkin länsimaiden teollistumisen tuoman vaurauden mahdollistamat härpäkkeet.

      Poista
  13. Aika arvattavaakin että ns proffa ei kirjoita mitään fanittamastaan länsimaisesta yli-ikäisestä lapsinerosta

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!