lauantai 30. maaliskuuta 2024

Kansainväliset ihmisoikeussopimukset ovat kuin väkivaltainen avioliitto

Yle kertoi yhdeksän vuotta sitten Suomeen saapuneesta kurdimiehestä, jonka turvapaikkapyyntö on hylätty 12 kertaa, mutta hän on edelleen Suomessa ja jättänyt uuden hakemuksen. Toisin sanoen mies väärinkäyttää kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia.

Samassa jutussa kerrottiin myös irakilaisesta, joka on Suomessa suorittanut vankeusrangaistuksen taposta ja hautarauhan rikkomisesta, viidestä pahoinpitelystä, laittomasta uhkauksesta ja lähestymiskiellon rikkomisesta. Myös hän on jättänyt vankilasta vapauduttuaan uuden turvapaikkahakemuksen estääkseen maastapoistamispäätöksen toimeenpanon. Eli väärinkäyttänyt kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia sekä aiheuttanut vakavaa haittaa suomalaiselle yhteiskunnalle.

Jutussa mainittiin myös marokkolaismies, jonka turvapaikkahakemuksen Maahanmuuttovirasto hylkäsi vuonna 2019. Hän oli aiemmin esiintynyt toisella nimellä Algerian kansalaisena sekä tehnyt useita valituksia, uusintahakemuksia ja rikoksia.

Tällä hetkellä miestä epäillään muun muassa törkeästä huumausainerikoksesta, kuudesta vahingonteosta, vainoamisesta, yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä, laittomasta uhkauksesta ja lähestymiskiellon rikkomisesta. Niinpä hän on tehnyt jälleen uuden turvapaikkahakemuksen, joten maastapoistamisprosessi keskeytettiin. Näin myös mies on väärinkäyttänyt kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia sekä aiheuttanut vakavaa haittaa suomalaiselle yhteiskunnalle.

Yle kertoi myös somalimiehestä, joka oli ollut välillä Somaliassa, mutta palanut Suomeen, ja ollut epäiltynä 35 rikoksesta - muun muassa törkeästä pahoinpitelystä ja ryöstön yrityksestä sekä törkeästä ryöstöstä. Myös hän on jälleen hakenut turvapaikkaa Suomesta. Siis väärinkäyttänyt kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia sekä aiheuttanut vakavaa haittaa suomalaiselle yhteiskunnalle. 
 
Sisäministeri Mari Rantanen (ps) on saman jutun mukaan ilmoittanut, että Suomessa "täytyy tehdä muutoinkin sellainen ajatuksenmuutos, että jos henkilöllä ei ole todettu olevan kansainvälisen suojelun perusteita ja asia on vielä vahvistettu oikeudessa, niin silloin lähtökohdan pitää olla se, että henkilö poistuu maasta tai hänet poistetaan maasta".

Omalta osaltani totean, että koska kansainvälisten ihmisoikeussopimusten väärinkäyttäminen ja sen turvin haitan aiheuttaminen vastaanottavalle yhteiskunnalle on sekä mahdollista että yleistä, on näiden sopimusten moraalinen legitimiteetti olematon vähän samaan tapaan kuin esimerkiksi avioliiton, jossa yksi osapuoli pahoinpitelee puolisoaan kerta toisensa jälkeen. Ja siksi niihin tai niiden tulkintaan on saatava sellainen muutos, ettei edellä kuvatun kaltaisia tapauksia enää tapahdu. 

Ellei se ole mahdollista, on Suomen syytä irtisanoutua kansainvälisestä turvapaikkajärjestelmästä ja luotava - jos niin halutaan - oma järjestelmä pakolaisuuden hallitsemiseksi. 

20 kommenttia:

  1. Mitä, jos päättäjät sen sijaan että höpisevät kansainvälisistä sopimuksista, kertoisivat mitä ne ovat, missä ne on vahvistettu ja mitä ne sisältävät. Viimeisisin eli YK:n laatima GCM allekirjoitettiin Marokossa joitakin vuosia sitten. Kansalle kerrottiin, ettei se ole sitova, mutta miksi sellainen ylipäänsä sitten tehtiin? Ja ovatko muutkin sopimukset oikeasti suostuksia kuten oli esim. Pariisin ilmastosopimus, mutta meillä ylireagoidaan ja otetaan kaikki sitovina, joita täytyy viimeiseen päälle noudattaa? Muuten maan brändi kokee maailmalla kovan kolauksen ja meidät hukka perii. Tällaistako se on nykyään itsenäisyys? Edes kellonajoista ei saada itse päättää!

    VastaaPoista
  2. Hätä ei lue lakia eikä valta sopimusta. Näinhän menettelevät kaikki ihan oikeasti itsenäiset ja vahvat valtiot. Jos esimerkiksi USA joutuu tilanteeseen jossa joku sopimus aiheuttaa ongelmia, niin he yksinkertaisesti unohtavat koko sopimuksen.

    Mutta täällä Suomessa lait ja sopimukset ja aivan erityisesti kansainväliset ihmisoikeussopimukset ovat korruptoituneiden poliitikkojen pyhiä kirjoituksia joita ei saa mennä arvostelemaan tai muuttamaan. Ja lakien tulkintaankin on oikeus vain muutamalla vanhalla ihmisoikeusstalinistilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai piispalla. Kirkko ampuu nyt kyllä pahasti omaan jalkaansa vaatimalla hylkäämään kaiken sen, mitä hallitus yrittää maan suojelemiseksi tehdä.

      Poista
  3. Taisin olla ensimmäinen, joka paljasti turvapaikkatehtailun. Ystäväni oli 10 vuotta sitten maahanmuuttajien suomen kielen opettajana, ja oli törmännyt viisi kertaa turvapaikkaa hakeneeseen. Selvitimme, miten ihmeessä tämä voi olla mahdollista. Ja olihan se.

    Ulkomaalaisten oikeudet Suomessa ylittävät kaiken järjellisyyden, eikä suomalaisilla ole missään asiassa mahdollisuutta valittaa tehdystä viranomaispäätöksestä kymmeniä kertoja.

    Jos suomalainen valittaa hallinto-oikeuteen, hän joutuu maksamaan 270 euron oikeudenkäyntimaksun. Korkein hallinto-oikeus veloittaa valituksesta 530 euroa. Toista kertaa samasta asiasta ei voi valittaa.

    Maahanmuuttajat voivat valittaa vaikka lopun ikänsä, eivätkä he maksa mitään tästä pelleilystä. Päinvastoin. Valtio maksaa valituksia tehtailevien juristien hävyttömät palkkiot. Valtion oikeusapu kattaa koko valitustoimeksiannon tulkkauksineen.

    Turvapaikkatehtailu on Suomen nopeimmin kasvavia bisneksiä. Juristit, pakolaisavut ja -neuvonnat sekä maahanmuuttajien tulkkibisnekset tekevät isoja tilejä tehtaillessaan copy-paste-tekniikalla uusia valituksia ja turvapaikkahakemuksia. Moraalia näillä juristeilla ei ole lainkaan, siitä on ikävä esimerkki Suomen saama tuomio EIT:stä valekuolleen irakilaisen tapauksessa.

    Kaikki tietävät, että maahanmuuttajat valehtelevat ummet ja lammet. Valheet olisi helppo osoittaa laittamalla heidän tarinansa tekoälypohjaiseen valheen- ja plagioinnin selvittämiseen tehdyilä ohjelmilla, joilla mm. väitöskirjojen rehellisyyttä tutkitaan. Mutta eihän se käy, koska se lopettaisi tehtailun. Kukaan ei saisi oleskelulupaa.

    Tässä ei ole järjen hiventäkään. Maailmassa on muutama miljardi ihmistä, jotka voivat tulla Suomeen pyörittämään turvapaikkatehdasta. Eikä eduskunta saa aikaan lakia, joka sen lopettaa. Asia on yksinkertainen: hae turvapaikkaa, jos et saa voit valittaa kerran, mutta siihen se loppuu. Uutta hakemusta ei voi jättää ja se varmistetaan sormenjäljillä.

    Maailma ei ole oikeudenmukainen, eikä se tällaisella pelleilyllä sellaiseksi muutu. Kukaan ei ole kiinnostunut suomalaisten oikeusturvasta. Mutta jokainen ulkomaalainen saa satakertaisen oikeusturvan ja elatuksen, vaikka hän olisi murhaaja, raiskaaja ja sarjarikollinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pauli taas terävästä kommentistasi, vaikka se verenpainetta kohottaakin.
      Tähän on tultu, koska maassamme on ollut vääränlainen "akkavalta" ja sitä tukenut media. Voi olla, että nykyhallituksen kovilla naisilla on tekemistä pääministerinsä "tulijoiden motiivinkin arvostelu on rasismia" lausuneen kanssa.
      Nykytilanteessa on lisäksi outoa, että maan taloudelliseen romahdukseen ajavaa SAK:n vallankumoushallitusta ei saada oikeuden eteen mittavasta talousrikoksesta.

      Poista
    2. Hallitus on merkittävillä lakimuutoksilla tehnyt itsestään neuvotteluosapuolen työntekijöitä kohtaan ja nyt työntekijäjärjestöt ovat käynnistäneet täysin lakien sallimalla vastatoimilla poliittisia lakkoja lakimuutosten estämiseksi ja asianmukaisten neuvottelujen käynnistämiseksi. Siihen ei hallitus ole suostunut. Työntekijöillä on täysi oikeus puolustaa etujaan.
      On aivan varmaa, että asiasta ei hyvää seuraa. Jos työehdot Suomessa merkittävästi huononevat niin nuorempi osa kansalaisista karistaa tämän maan pölyt jaloistaan. Eikö hallitus ymmärrä tätä asiaa.

      Jamppa vaan

      Poista
    3. Ei hallitus keneltäkään muultakaan ryhmältä kysy lupaa säätää heitä koskevia lakeja. Siihen vaikuttamisen paikka on vaaleissa, ei yrittämällä pakottaa hallitus tekemään niin kuin jokin intressiryhmä haluaa. Se on voi voi jos häviää vaalit, tiedän miltä se tuntuu koska edellinen hallitus tunki melkoisen määrän moskaa meikäläisen kurkusta alas. En olisi niihin suostunut jos olisin jotain voinut tehdä, mutta en sentään alkanut vallankumousta tekemään kuten tämä Ay-liike ja SDP nyt. Se ei kuulu demokratiaan että yrittää pakottaa demokraattisesti valitun enemmistöhallituksen omaan tahtoonsa. Se on kapinaa ja maanpetosta, ja siksi sitä nämä AY-peelotkin kutsuisivat jos kyse olisi jostain muusta ryhmästä kuin heistä itsestään. Natsien vallankumousta ja kapinaa huudettaisiin.....

      Poista
    4. Liekohän paljon tekemistä sillä tyypillä noiden kanssa joka on ollut "riippumattomassa" tuomarinvalintalautakunnassa ja ihmisoikeustuomioistuimessa eu:ssa. Pienet on piirit.

      Poista
    5. Kaverit on valittanut EIT:lle tuosta "kuolemasta", mutta onneksi tuollaista ei koskaan saataisi julkisuuteen. Ties vaikka koko juttu olisi sen takia tehtykin, että saataisiin suomelle tuomio. Kuka tietää.

      Mutta tuomion perusteluthan olivat:

      https://yle.fi/a/3-11068247

      Joka tarkoittaisi sitä, että ketään ei voitaisi karkoittaa koska kaikki kuolee joskus.

      Poista
  4. Halosen johdolla Suomi suuressa typeryydessään allekirjoitti miinat kieltävän sopimuksen.
    Sen johdosta jouduttiin kehittämään hyppypanos koska uhka ei ole mihinkään poistunut - päinvastoin.

    Nyt on ajauduttu ojasta allikkoon eikä ole muuta vaihtoehtoa kuin irtisanoa Suomelle haitalliset sopimukset, joita elintasopakolaiset käyttävät väärin.
    Varmasti samaa ajatusta löytyy muistakin maista alkaen Iso-Britannia, Ranska, Hollanti, Saksa jne eli maista, joissa tajutaan tulijoiden aiheuttama tuhoisuus.

    Valitettavasti Ruotsi on jo niin syvällä tuhossa ettei sitä pelasta edes sopimuksista irtaantuminen.

    VastaaPoista
  5. Lukuvinkki:

    Mannerlaattojen liikettä

    Ajan ilmiöitä

    https://timo-vihavainen.blogspot.com/2024/03/mannerlaattojen-liiketta.html

    VastaaPoista
  6. ”Edistykselliset ihmisoikeusjuristit” tehtailevat näitä valituksia. Siinä kiitos Suomelle ilmaisesta koulutuksesta. Hyi hitto!

    VastaaPoista
  7. Kun suoperäisen takametsän kansaa hallitaan seitsemän sataa vuotta vieraalla hallintokielellä, ei ole odotettavissa että näin kasvatettu kansa vielä viiteen sataan vuoteen lakkaisi tuntemasta pelkoa ja kuuliaisuutta mitä tahansa "kansainväliseltä taholta" tulevaa ohjeistusta kohtaan.

    Ja koska samaan psyykenkuvaan kuuluu se että yksistä yksilöistä tulee miellyttäjiä ja toiset tapaavat purustella käsiään taskussa nyrkkiin, ei ole odotettavissa, että kansa saavuttaisi yksimielisyyden missään sitä kohtaavassa kohtalonkysymyksessä. Me tulemme aina jakautumaan ihan poikkeuksellisella tavalla kahtia.

    Psykohistoriallinen itseymmärrys meiltä puuttuu kokonaan. Sen edellytyksenä olisi tietysti paljon nykyistä parempi ja syvempi käsitys psykologiasta ja sosiologiasta. Ne taas ovat oppiaineita, joita kouluissamme opetetaan vain ''rimmäisen vähän ja sekin vahvasti vääristyneessä muodossa.

    Joten elämme de jure "kansainvälisten sopimusten" orjallisina nöyristelijöinä, ja kaikki yritykset korjata edes täydellisesti ajastaan jääneitä ja käsitesekavia lakipykäliä kilpistyvät siihen, että niistä tulee de facto meillä sisäistä kahtiajakautumista provosoivia tabuja.

    Ajastaan jääneistä yksiarvoisista yhtenäiskultttuuri-instituutioistamme on nyt kirkko pahiten eksyksissä, ja kuten aina kriisiytyvissä yhteisöissä, sielläkin on sorruttu yrityksiin kirkastaa kannanottoja taantumalla keskiaikaisen käsiterealismin stiinafuulioihin -- nyt ovat yliyleistävät yleiskäsitteet hyvää valuuttaa kun jokin maagista "valtaa" ylläpitävä aatekulissi pitäisi kuvitteellisen seurakunnan ja historiallisen kansankirkon hypoteettisten herrakansalaisten silmissä säilyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhtä lailla virolaiset olivat suoperäisen takametsän kansaa, jota hallittiin satoja vuosia vieraalla hallintokielellä.
      Vaan eipä virolaisilla ole tällaista huorailevaa orjailumentaliteettia kaiken vierasperäisen edessä.

      Miksi ei?

      Poista
    2. ""... eipä virolaisilla ole tällaista huorailevaa orjailumentaliteettia kaiken vierasperäisen edessä...""

      Miksi ei? Siksi että kulttuurit ja kansat ovat erilaisia. Emme voi päätellä käsitteistä -- määreistä -- todellisuuteen päin.

      Kulttuurit ovat kovia kognitiivisia tosiasioita.

      Poista
  8. Tämähän on yhdenlainen korruption muoto..hyvyyden kaapuun verhottu..politiikot ovat järjestäneet juristi-kavereilleen leipäpuun..saa laskuttaa niin paljon kuin ilkeää..asua kaupungissa hyvin ja olla hyvä ihminen

    VastaaPoista
  9. Karkotetaan turhakkeet. Jos joku ämmä valittaa, niin majoitetaan hakija hänen kämppäänsä. Kansainvälisille moitteille ei tarvitse korvaansa lotkauttaa. Mitä sanktioita muka olisi odotettavissa, jos Suomi ei välitä sopimuksesta, joka on vain suositus?

    VastaaPoista
  10. Onkohan meillä kantasuomaisilla pottunokilla joku geeniperimävirhe veressä, että aina meitä suomalaisia pitää jonkun ulkopuolisen mollata ja kyykyttää. Sitten henkisesti alistumme, jonka jälkeen vasta voidaan alkaa elää tässä jatkuvassa murheessa hammasta purren?

    VastaaPoista
  11. Nyt kun on kuulemma muodissa lakkoilla demokraattisesti valittua hallitusta vastaan, niin ehkä turvapaikanhakijat voisivat mennä turvapaikanhakulakkoon. Päälle vielä diskorahan vastaanottolakko niin joko rupeaa hallituksella puntti tutisemaan?

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!