Keskusrikospoliisi kertoi, että itärajan sulkemiseen johtaneen Venäjän hybridioperaation aikana Suomeen saapuneiden ihmisten joukosta on tunnistettu noin 50 henkilöä, joiden epäillään syyllistyneen rikoksiin maassamme. Kirjo on laaja sisältäen sekä henkeen, terveyteen ja omaisuuteen kohdistuvia rikoksia että seksuaali-, huumausaine- ja liikennerikosepäilyjä ja viranomaisia vastaan kohdistuneita epäiltyjä rötöksiä.
Joukosta on myös tunnistettu muutamia kymmeniä henkilöitä, joiden on saatujen tietojen perusteella arvioitu mahdollisesti uhkaavan sisäistä turvallisuutta Suomessa. Kaiken kaikkiaan kyse on siten melkoisesta paskasakista, jollaista kukaan täysjärkinen ei toivo maahamme.
Nähtäväksi kuitenkin jää, miten itärajan sulkemisesta itkuvirsiä rustannut - eli sen avaamista vaatinut - laitavasemmisto suhtautuu asiaan. Eli tunnustetaanko myös Vasemmistoliitossa ja Vihreissä hallituksen tekemän itärajan sulkemispäätöksen järkevyys?
* * *
Kun nyt kerran kehitysmaalaisista maahanmuuttajista kirjoitin, niin en malta olla nostamatta esille myöskin Habiballah Kheirallahia ja Habib Nazaria, jotka saivat yhdeksän ja reilun kahden vuoden rangaistukset teinityttöjen raiskaamisista ja sen yrittämisestä.
Nämä tapaukset eivät sinänsä ole mitenkään erikoisia, enkä tiedä missä joukossa Kheirallah ja Nazar ovat tulleet Suomeen. Selvää kuitenkin on, että heidän tänne ottamisestaan päätöksen tehneet viranomaiset ovat tehneet hirvittävän virheen, josta seksuaalisen väkivallan kohteeksi joutuneet tytöt ovat joutuneet maksamaan järkyttävän hinnan.
Tapaus ei kuitenkaan ole ensimmäinen eikä viimeinen. Eikä se tule vaikuttamaan sitä eikä tätä poliittisen vasemmiston intohimoiseen suhtautumiseen EU:n alueelle ja Suomeen tulevaan - erityisesti islamilaisista maista lähteneiden - kehitysmaalaisten virtaan. Eikä edes siihen, että tästä vasemmiston intohimosta tulevat kärsimään eniten etnisesti suomalaiset nuoret.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lontoossa tapahtuu yksi raiskaus per tunti
Vasemmistoliitto avaisi rajat Putinin hybridisodalle
Suomalaisten suosikki esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista
kikkeli
VastaaPoistaPunavihreiden asenteeseen tulee muutos vasta, kun muslimeja on niin paljon, että punavihreiden jälkikasvua raiskataan rutiininomaisesti, mutta sitten on jo myöhäistä.
VastaaPoistaEi lesbosuhteista synny lapsia. Vanhan liiton työmieskommunisteilla niitä oli.
PoistaAno 8.49
VastaaPoistaVaikka mitä tapahtuisi, tuskin tulee mitään muutosta kuten ei ole tullut Ruotsissakaan.
Vai että "kotimaista" terroria tällä kertaa...
IS eilen
Väkivallan aalto ryöpsähti Ruotsissa
Ruotsin pääministeri kuvailee tapahtumia kotimaiseksi terrorismiksi.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010996064.html
Artikkelista poimittua
Ruotsissa on sattunut 30 räjähdystä tammikuun aikana. Viimeisen vuorokauden aikana tapahtui viisi räjähdystä, joista neljä oli Tukholman alueella.
Asiasta kertovat ruotsalaislehdet Aftonbladet ja Expressen. Aftonbladetin mukaan räjähdyksiä on enemmän kuin koskaan ennen.
Expressenin mukaan useita ihmisiä on loukkaantunut, kun portteja, ikkunoita ja ovia on tuhoutunut räjähdysten seurauksena. Lehden mukaan 30:stä räjähdyksestä kymmenen on sattunut Tukholman ja viisi Göteborgin läänin alueella.
Årstabergissä eteläisessä Tukholmassa räjähti kerrostalon lähellä tiistaina ennen kello viittä illalla. Kukaan ei loukkaantunut räjähdyksessä, mutta kyseisessä talossa asuva henkilö kertoo Aftonbladetille, että räjähdys tuntui koko rakennuksessa.
Lisäksi tiistaina rautatieasemalla Lundissa Etelä-Ruotsissa ammuttiin useita laukauksia, Expressen kertoo. Ruotsin poliisin mukaan 30-vuotiasta miestä oli ammuttu ja tämä oli kuollut saamiinsa vammoihin.
Poliisi on ottanut kiinni 17-vuotiaan pojan ja tutkii tapausta murhana.
Ruotsin pääministeri Ulf Kristersson kuvailee tapahtumia kotimaiseksi terrorismiksi.
– Rikollisjengit osoittavat täyttä välinpitämättömyyttä kansaa kohtaan. Tämä on kotimaista väkivaltaa, jota vastaan meidän tulee taistella koko yhteiskunnan voimin, pääministeri kommentoi Aftonbladetille.
Maltillisen kokoomuksen eli Moderaattien puheenjohtaja ja nykyinen Ruotsin pääministeri sanoo näin?
PoistaTämä tarkoittaa, että Ruotsia ei pelasta vihervasemmisto, ei sos.demit, ei moderaatit. Ainoa toivo on Ruotsidemokraatit kunhan vaan äänestäjät sen ymmärtäisivät.
Vastaavasti Suomessa ainoa varteenotettava puolue, joka vastustaa haittamaahanmuuttoa - on Perussuomalaiset.
Tämä on syytä muistaa äänestyskopissa.
Nyt täytyy sanoa, että maailmankirjat ovat sekaisin. Iltalehti paljasti näiden raiskaajien nimet. Eli Habiballah Kheirallahia ja Habib Nazaria. Tätä ei ole tapahtunut herran ties miesmuistiin. Nimistähän voi jo tietysti päätellä, että nämä suvakkien ja viherkommarien suosimat sankarit eivät ole alkuperäisiä Suomalaisia. Ehkä he eivät ole edes Suomen kansalaisia, koska muutenhan Iltalehtikin julistaisi ilosanomaa, että Suomalaiset miehet raiskasivat. Nyt nimet viittasivat jo niin selvästi tiettyyn kulttuuriin, että vaikea on vääntää mustaa valkoiseksi. Tuo 50 maahantunkeutujan rikollisuus ei varmaankaan ollut mikään yllätys, mutta viherkommarit ja SDP kääntävät sen luonnollisesti tilastoihin mahtuvaksi. Tekeväthän kantasuomalaisetkin rikoksia kuuluu kuin yhdestä äänestä näiden suusta, jotka vastustavat rajaturvallisuuslakia ja joka kääntyy näiden rikollisten suosioiden suussa luonnollisesti käännytyslaiksi.
VastaaPoistaSekin, että, "kyllä ne Suomalaisetkin raiskaa" perustuu isosti valehtelulle, sillä toki, raikaa kantaväestökin mutta kun tuohon joukkoon lasketaan kansalaisuuden saaneet 3 maailman kansalaiset. Tuo jos mikä on vääryys kaikelle sillä mitä vihervasemmisto ja vasemmisto pitää oikeiden Suomalaisten tekemäksi. Aina jos vaikka tapahtuu joukkoraiskaus, se on aina 3 maailman tulijoiden tekemä, vaikka media noita julistaisi kantasuomalaisiksi.
PoistaParempaa rasismia.
Poista"kyllä ne Suomalaisetkin raiskaa" -Mutta aivan oleellista on, että harvat suomalaiset raiskaukset tapahtuvat täysin eri kontekstissa, kuten päihde-piireissä ja dysfunktionaalisten parisuhteiden ja avioliittojen riita-ja erotilanteissa. Niissä ei ole saalistus-elementtiä joita nämä kehitysmaalaisten tekemät ovat kaikki järjestään.
PoistaEli satunnaisen ihmisen uhriksi joutuminen on suomalaisessa raiskauksessa harvinaista tai lähes mahdotonta, ellei itse edesauta tilanteeseen joutumista esim. hengaamalla huume-piireissä. Voi kun nuorille saataisiin jotain kautta teroitettua ettei kehitysmaalaisten kanssa pidä olla missään tekemisissä.
Joskus maahantunkeutujien rikastus osuu oikeaan kohteeseen, kuten Marinin tapauksessa. Ohisalo olisi tietysti vielä sopivampi tapaus, jolle joku matu voisi alkaa osoittaa sitkeää lemmenkaipuutaan.
VastaaPoistaPitkästä aikaa löyty sentään yksi Marinia kehuva artikkeli:
Poistahttps://dailystormer.in/fat-slut-baerbock-buck-broken-by-trump-administration/
Toinen esimerkki "oikeaan osumisesta" on se, oliko se Brysselissä tapahtunut, kun vihreiden (oliko se joku puoluesihteeri tai sen tapainen) edustajan joku matu hakkasi lähes "kasviksi", kun hän oli erehtynyt lähtemään tutustumaan kaupungin "rikastusalueeseen".
PoistaVoi vain toivoa, että noita "oikeaan osumisia" alkaisi edes silloin tällöin tapahtua Suomessakin. Hyviä ehdokkaita osumien kohteiksi olisivat tietysti, Ohisalo, Sofia Virta, Biaudet, Veronika Honkasalo sekä monet muut.
PoistaTosin kasviksi hakkaaminenkin muuttuisi näiden suvakkien silmissä kiitettäväksi veganismiksi.
PoistaLaitavasemmisto on aiheuttanut sisäisen turvallisuuden heikkenemisen, laitaoikeisto on auheuttanut ulkoisen turvallisuuden heikkenemisen, me kansalaiset olemme ristitulessa.
VastaaPoistaBlogistin esittelemä tapaus alleviivaa osuvasti vihervasemmiston pahuutta ja vihaa Kanta-Suomalaisia kohtaan. Mikään muu poliittinen suuntaus tuskin pyrkii näin sinnikkäästi tuhoamaan sisäistä turvallisuutta maassamme ja valitettavasti he onnistuivat siinä jo vuosia sitten...
VastaaPoistaMitäs se tekee Suomen turvallisuudelle mitä maapallon väestön tuhoamista "valkoisten" Davosissa suunnitellaan, siellä myös persujen edustajikin touhusi kuola suussaan. Minkähän takia, miettikääpä sitä persujen äänesttäjät. Tuollaisten ttekojen takia minä en ole enää vuosiin kannattanutt yhtäkään puoluetta, sillä kaikki ovat sitä samaa Suomen tuhoa aiheuttavaa mutaa. Jos ette tiedä mitä Davosissa tehdään, niin kehotan lukemaan siitä. Se ajaa kaiken hulluuden edelle millä tuhoaan kaikkin ihmisten elämisen halut ihan täysin. Noiden sana kuuluu, "kukaan ei omista mitään, ja ovat onnellisia", tuota hullumpia ei ole kukaan.
VastaaPoistaTotisesti, he eivät tiedä mitä tekevät. Miten nämä pölvästit saisi herätettyä unelmistaan? Sotako siihen sittenkin tarvitaa? Pankaa jo uunit lämpenemään, valkoinen liha on terveellisempää kuin punainen ja musta.
PoistaOlet pahasti kuutamolla tosiasioista. "Kukaan ei omista mitään, ja ovat onnellisia" on kyllä vasemmiston oppikirjasta, ei persujen.
PoistaMutta taidat olla se trolli, joka löytää joka asiaan syylliseksi persut. Ota nyt pää pois sieltä hanurista ja koeta herätä todellisuuteen.
Tuo joka minua väitti trolliksi, osoitti täysin tiettämätttömyytensä. Noin se menee kun kyseessä on persut ja noiden kannattajat. Niinpä, Davosin päättäjät on ttuon sanoman mukaan säätämässä maailmaa, kyse onkin siitä että persujen edustaja istui ko paikassa kun siellä viimeksi päättettiin maapallon suuntaa. Minua suorastaan väsyttää kaltaisesi inttäjät, miksi elätte sokena eläen jonkun mukaan, seuraamatta miksi asiat on muuttunut. Kuten jo historissa yli 30 vuotta sitten kun kirjoitin mihin Suomi ajautuu jos vihreät, vasemmisto ja sdp pääsee valtaan, minua haukuttiin ja naurettiin pihalle monista paikoista. Mutta mitenkäs sitten tulevaisuudessa kävikään, kaikki mitä kerroin, kävikin toteen. Nyt tapahtuu ihan samaa täällä, te haukuttte ja nauratte, mutta odottakaapa tulevaisuutta, näette miten persut todella maansa petti.
Poista30 vuotta sitten olit näköjään jyvällä asioista, mutta nyt selvästikin olet pudonnut kelkasta totaalisesti. Yritä nyt seurata mitä persujen ministerit tekevät, äläkä puhu jostain Davosin istujasta. Vähän eri meininki nyt kuin edellisen älyvapaan viisikon aikana.
PoistaYritä hankkia edes hieman sivistystä turtias-venäjä äänestäjä harmi, että te ajatte venäjän ja kokoomuksen asiaa helvetin hormoni-liima-haistelijat, ettekä edes tajua sitä.
PoistaTyhmiä ja kuolleita yhdistää sama asia kumpikaan ei tiedä missä tilanteessa ovat.
Olipa sivistynyt vastaus. Taidatpa olla todella sekaisin.
PoistaMuistuupa mieleen noin vuodelta 2015 sellainenkin asia sarjassa tositarinoita hölmölästä, kun aikuisia karvaranteita vietiin jostaiin mielipuolisesta syystä tutustumaan päiväkoteihin ja kouluihin. Eräskin poliisipäällikkö puolusteli käytäntöä sillä, että täytyyhän näiden tulijoiden saada tutustua medän prinsessoihimme.
VastaaPoistaAuta armias näitä idiootteja ! Tällaisella aivottomalla typeryydellä meillä on suhtauduttu ties minkälaisiin pään roikottajiin ja massamurhaajiin, joiden taustaa ei tunne muut kuin ehkä sisäministeriön legendaarinen kansliapäällikkö Päivi Nerg.
Onneksi persut ovat hallituksessa.
Nerg virkahenkilönä puhui niin kuin sisäministeri (fanfaareja) Petteri Orpo hänen käski puhua.
PoistaVaikea sanoa, kuka siinä surkeassa näytelmässä määräsi vuorosanoista, mutta Orpo ja Sipilä kyllä seurasivat koomassa ja tumput suorina, kun Ruotsi roudasi moniosaajia Suomeen.
PoistaEi tainnut seurata tumput suorana jakoomassa vaan olivat huolehtimassa, että tulijoille järjestetään kantoapua ja kaikkea muuta matuprosessia edistävää.
PoistaJamppa vaan
Ja Orpon mielestä pelkkä tulijoiden motiivien arvostelu oli rasismia. Vuonna 2015 syötettiin suomalaisille paksua pajunköyttä syyrialaisista pakolaisista, naisista ja lapsista, vaikka maahan tunki suurimmaksi osaksi irakilaisia nuoria miehiä. Nykyään Kokoomus, vihervasemmisto ja elinkeinoelämä kuin yhdestä suusta paasaavat Euroopan ulkopuolelta haalittavien työperäisten maahanmuuttajien tarpeellisuudesta, vaikka tyhmempikin tietää, että halpatyövoima on älytön ratkaisu mille tahansa länsimaalle. Näytöt on jo nähty ja ne puhuvat puolestaan.
PoistaSamalla tavoin kuin vastikkeettomiin tulonsiirtoihin perustuva hyvinvointi-yhteiskunta on yhteensovittamaton avoimien rajojen kanssa, niin sosiaalidemokraattiset ihmisoikeus-tuomiot ovat yhteensovittamattomia eri arvo- ja kulttuuripohjan omaamien ihmisryhmien kanssa, esim. sellaisten joiden mielestä teinityttöjen raiskaaminen ei ole rikos.
VastaaPoistaIrakissa voi kai nykyisin mennä naimisiin yhdeksänvuotiaan kanssa laillisesti. Joten siitä voi päätellä, mikä on islamin suhtautuminen lasten ja naisten oikeuksiin. Muslimeja ei pitäisi päästää länsimaihin, sen pitäisi olla jo selvää tyhmimmällekin.
PoistaEi voi sovittaa yhteen holtitonta maahanmuuttoa ja hyvinvointivaltiota, nyt leikataan esim.asumistukea, ei enää riitä KELA:n rahat.
PoistaNiin kiitos kokoomuksen ja sen soluttautujien mm. sosdemiin yhdeksäkyt luvulla tuottava valtion omistus on myyty, ei tarvita vahteraa laskemaan kuinka paljon koko suomen sähkölaskustakin valuu muualle kuin takaisin valtion kassaan siinä jää osakekaupat pieniksi..
PoistaYle tänään
VastaaPoistaSaksassa palomuuri murtui – CDU ja AfD äänestivät yhdessä maahanmuuttoa koskevasta päätöslauselmasta
Päätöslauselmassa suositetaan pakolaisten vastaanottamisen lopettamista Saksan rajoilla, sekä ympärivuorokautista poliisivartiointia maan kaikille rajapisteille.
https://yle.fi/a/74-20140206
Artikkelista poimittua
Merz: Pysyviä kontrollitoimia rajalle
Saksassa käydään ennenaikaiset liittopäivävaalit 23. helmikuuta.
Kannatuskyselyjä johtavan kristillisdemokraattien eli CDU:n johtaja Friedrich Merz on luvannut kovia tiukennuksia maahanmuuttopolitiikkaan, jos hän nousee liittokansleriksi.
Hän on muun muassa vaatinut pysyviä kontrollitoimia rajalle, laittoman maahantulon pysäyttämistä kokonaan sekä kansallisten lakien käyttämistä toimeenpanossa, koska hänen mukaansa EU-lait eivät toimi.
Keskiviikkona hyväksytyssä päätöslauselmassa suositetaan pakolaisten vastaanottamisen lopettamista Saksan rajoilla käytännössä kokonaan, sekä ympärivuorokautista poliisivartiointia maan kaikille rajapisteille.
Hallituspuolueista sosiaalidemokraatit ja Vihreät vastustivat esitystä keskiviikon äänestyksessä.
-----------------------------------------------------------
SVT: Ruotsalaisen jengipomon setä ammuttiin kuoliaaksi Tukholmassa
Uhri oli pahamaineisen rikollisverkosto Foxtrotin johtajan läheinen, ruotsalaismediat kertovat.
https://yle.fi/a/74-20140228
Artikkelista poimittua
Median tietojen mukaan uhri oli pahamaineisen rikollisverkosto Foxtrotin johtajan, Rawa Majidin, setä.
Ampumisen yhteydessä pidätettiin yksi henkilö, joka iltapäivälehti Aftonbladetin mukaan on noin 30-vuotias mies.
Poliisi tutkii rikosta murhana, törkeänä ampuma-aserikoksena ja murhan yrityksenä. Viimeksi mainittu rikosnimike liittyy epäilyyn siitä, että pidätetty henkilö olisi ampunut kohti poliisia.
Kerrankin proffalta asiallinen teksti audi kuskit jotka ajavat helvetin rikesakon tuoman turvan takia jatkuvaa ylinopeutta on saatava pois maasta nilkki asenteineen, köyhälle suomalaiselle rikesakko on helvetin paha isku..
VastaaPoistaTässäpä parin audikuskin yhdenkaupungin tulevaisuuden pilausta ja nilkkeilyä:
Poistahttps://www.vahtera.blog/post/miksi-puolet-porin-energiasta-myyd%C3%A4%C3%A4n-ruotsiin
Entinen kolmesta ylinopeudesta tai muusta rikkomuksesta kahteen? vuoteen kortti hyllylle oli just hyvä.
PoistaEdellinen EU-komissio maksoi lobbareille EU-parlamentaarikkojen lobbaamisesta vihreä siirtymän kannalle. Kätyrinä demari-Timmermans. Asia ei ylitä suomalaisen median uutiskynnystä, onko siis kyseessä ihan tavanomainen toimintatapa?
VastaaPoistahttps://www.telegraaf.nl/nieuws/1287315486/lobbyschandaal-in-brussel-eu-betaalde-milieuclubs-in-het-geheim-voor-promotie-van-groene-plannen-timmermans
-V-VF