perjantai 16. helmikuuta 2024

Kansainvälinen pakolaissopimus on korvattava oikealla ja kohtuullisella lailla

Rajavartiolaitoksen mukaan Venäjän hybridisodan syyrialaiset, somalialaiset, irakilaiset ja/tai jemeniläiset välineet ovat syyllistyneet Suomessa rikoksiin. Lisäksi muun muassa yhtä heistä on epäilty seksuaalirikoksesta. 

Poliisin arvion mukaan Suomeen on saapunut laittomasti myös sisäisen turvallisuuden vaarantavia henkilöitä. Näitä ovat esimerkiksi sellaiset, jotka ovat jossain vaiheessa elämäänsä syyllistyneet aselliseen väkivaltaan.

Tämä kaikki on tietenkin äärimmäisen ikävää. Osoittaahan se - valitettavasti - että kansainvälisiä humanitaarisen suojelun sopimuksia käytetään väärin siten, että niitä noudattavat valtiot riskeeraavat omien kansalaistensa turvallisuuden. 

Tässä mielessä lohtua toi kuitenkin se tieto, että Maahanmuuttoviraston toiminta on kehittynyt ja se on kyennyt tunnistamaan tulijoiden joukosta riskihenkilöitä. Siitä huolimatta kaikkien turvallisuusriskien tunnistaminen ei tietenkään onnistu, joten Venäjän hybridioperaatio on ollut sikäli onnistunut, että sen seurauksena suomalaisen yhteiskunnan perustukset ovat jälleen hiukan heikommalla tolalla kuin aiemmin. 

Tätä asiaa ei paranna edes se, että tulijat ovat nuoria miehiä, jollaiset voisivat lähtökohtaisesti paikata suomalaista työvoimapulaa. Siihen heistä ei kuitenkaan aiemman kokemuksen perusteella ole, vaan suurin osa asettuu yhteiskunnan eläteiksi, mikäli viranomaiset eivät onnistu palauttamaan heitä kotimaihinsa.

* * *

Tämä kaikki osoittaa jälleen kerran sen, etteivät kansainväliset ihmisoikeussopimukset ole ajan tasalla ja että Suomen ja EU:n tulisi vaatia niiden korvaamista tosiasioihin perustuvalla uudella sopimuksella, tai ellei se esimerkiksi kehitysmaiden vastustuksen takia onnistu, irtautua niistä yksipuolisesti. Tähän suomalaisia päättäjiä velvoittaa jo Olaus Petrin 1500-luvulta peräisin oleva tuomarinohje, joka kokonaisuutena kuuluu seuraavasti: "mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei saata olla lakikaan; sen kohtuuden tähden, joka laissa on, se hyväksytään".

Tässä on erityisen tärkeää huomata ohjeen - huonommin tunnettu - loppuosa, jota tänä talvena itärajalla nähty toiminta rikkoo kahdella tavalla. Ensinnäkään hybridisota itsessään ei ole hyväksyttävää. Toiseksi on selvää, ettei tulijoiden vastaanottama rikollisuus ole hyväksyttävää. Eikä sitä - kolmanneksi - ole myöskään maahan saapuneiden ihmisryhmien asettuminen veronmaksajien eläteiksi. 

Siksi Venäjän hyödyntämä turvapaikanhaun mahdollistava sopimus ei ole - Olaus Petrin sanoin - oikea eikä kohtuullinen, eikä sen tästä syystä pitäisi olla yhtäkään kansakuntaa sitova laki. Ja siksi se olisi siirrettävän historian roskasäkkiin ja korvattava vastaanottajan kannalta kohtuullisella sopimuksella.

22 kommenttia:

  1. Sikäli, että tästä aiheesta on kohkattu vuosikymmeniä, mutta hyvin vähän on tapahtunut, syy lienee hyveellisyysideologiassa. Tosin pientä oikeasuuntaista liikettä on havaittavissa.
    Oikeasuuntaisuus lienee perusteltua taloudellisen pakon edessä. Mikä muu syy voisi vaikuttaa ideologis/uskonnolliseen ihmiseen: hyveellisyysidea sivuuttaa järjen, hyvin usein, ikävä kyllä.
    Kun aiemmin perusteli tilanteen mahdottomuutta taloudellisilla faktoilla, oli "rasisti": tämä taikasana tehoaa kuin vuorisaarna kirkossakävijälle.
    Homo Sapiens, viisas ihminen, näyttäytyy epäviisaana, kun käy lukemassa esim. US-blogeja. Siellä mm. muuan kommunisti saarnaa venäläisen väkivallan kauneutta vrt. ukrainalaisten sikamaiseen natsiväkivaltaan.
    No. Tyhmyyksien lukeminen on masentavaa, en suosittele.
    Se toki kertoo siitä, miksi tilanne on se mikä se on.

    VastaaPoista
  2. Oikea kysymys tietenkin on tyyppiä: "Voiko ylikansallinen oikeus olla laillista?"

    Ihmettelen ihmettelemästä päästyänikin, miksi kouluissamme ei opeteta ihmisyyden perusasioita. Siis sellaisia kuin että jokaisen meistä tajuntaan syntyy varhaisimmassa lapsuudessa ensin hoitavan ihmisen hahmo, siis "sinä", ja vasta vuosia myöhemmin kehittyy se, mitä sanomme "minäksi". Tästä yleisen ihmisidentiteetin ja itseidentiteetin marssijärjestyksestä suoraan seuraa, että elämme kaikki aina ikään kuin toinen toistemme sieluissa, ja kaiken, mitä teemme toisillemme, sen teemme myös itsellemme, itsessämme.

    Tämä "kultaisen säännön" moraali on yleisnhimillinen, tutkitustikin, ja vaikka moni uskonto tai muu oppi on sitä koettanut yksityisomaisuudekseen julistaa, sitä se nimenomaan ei ole.

    Se on vain yksi, toki perustavanlaatuinen, tapa jolla lajimme pohjimmaisen sosiaalisuuden mekanismit toimivat. Olemme lajityypillisesti, lähtökohtaisesti ja olemuksellisesti sosiaalisia olentoja. Ja yhteisöjämme sisältä käsin yhteen sitovalla voimalla on nimi: se on moraali. Jokaisessa yhteisössä vallitsee sille ominainen -- ja yhteisöjä toisistaan erottava -- moraalilaatu.

    Eurooppalaisella uudella ajalla kehittyneellä individualismilla on ollut hyvät puolensa, mutta sokeuden asteelle kasvettuaan siitä on tullut yhteisöjemme tuhovoima. Nykyisin siis jopa jostain syystä totjumme kaiken ihmisyyttämme koskevat tositiedon, ja haluamme elää yliyleistävillä yleiskäsitteillä muotoiltujen stiiknafuulioiden -- "ihmisarvo- ja -oikeusideologioiden" harhoissa.

    Kun yhteisöt hajoavat, ihmisyydestä ei jää mitään jäljelle. Sosiopsyykkinen taantuma ja raaistuminen korjaavat lopulta potin. Vaikka individualistit narsismissaan palvoisivat erilaisuuden efektejä, lopputulos on hirvittävä.

    Niin se käy. Eurooppa tekee "outoa itsemurhaa". Tositieto, jota oman kulttuurimme kognitiivisill työkaluilla on viimeisen neljänsadan vuoden aikana koottu paljonkin -- ja myös ihmistä itseään koskevaa -- ei enää kelpaa meille muuhun kuin torjunnan kohteeksi. Käsitesekavilla laeilla noidumme ymmärryksemme. Ylikansallinen oikeus ei voi olla laillista.


    VastaaPoista
  3. Tämä kaikki on helvetin masentavaa, niin mikro- kuin makrotasolla, ja ne näyttävät luhistuvan toisiinsa. Miten tästä itsemurhasta tullaan ulos? Epäilen, etten ehdi nähdä exit-vaihetta, ainoastaan hitaan tuhon. Toivottavasti nousee joskus yhteisöjä, joissa asiat ovat paremmin, mutta minkä pohjalta ne voisivat nousta?

    VastaaPoista
  4. Jotenkin on käsittämätöntä, että on vallalla ajatus, että kolmansista maista voi tulla tänne kuka vaan. Ei tarvitse olla papereita ei mitään.
    Riittää kun sanoo rajalla taikasanan asylum ja ovet avautuvat, ilmainen elatus alkaa, rahaa jaetaan ja kun "kotikunnan" on valinnut - Kelan kautta tulee asumistukea ja toimeentulotukea.
    Miten tyhmiä länsimaissa oikein ollaan ja kuinka kauan tämä jatkuu? Näitä pitäisi jokaisen miettiä.

    Olin eilen katsomassa kun nuorempi perheen jäsen vannoi sotilasvalan. Katseltiin myös ohimarssia, kalustoaesittelyä, syötiin hernesopat ja otettiin nuori kyytiin valalomalle.

    Tuntuu niin ristiriitaiselta, että meillä on puolustusvoimat ja miespuolisilla velvollisuus käydä armeija, puolustaa maata jopa asein sekä osa naisista suorittaa palveluksen vapaaehtoisesti.
    Ja toisaalta raja on sepposen selällään, että kuka tahansa, mistä tahansa tulee sisään, että humpsahtaa. Eihän tässä ole mitään järkeä.

    Ei muualla maailmassa näin toimita, miksi se olisi länsimaiden "velvollisuus". Ei ole!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten kirjoitat, eihän tässä ole enää mitään järkeä - eikä mieltä. Nykyinen tilanne kertoo yhteisömme henkisestä rappiosta, myös moraalin turmeltumisesta (esim. sote-eliitti).

      Kun ihmiset tajuavat, ettei yhteiskunta enää palvele heitä, että he ovat vain yhteiskunnan hylkäämiä, syyllistämiä ja hyväksikäyttämiä, halukkuus puolustaa yhteiskuntaa laskee. Kun ei koeta enää osallisuutta, hylätään yhteisön normit. Suomessa on meneillään on yhteisön hajoamisilmiö. Lopputulemana katujen laki ja järjestys luhistuvat - alkaa vahvimman oikeus.

      Poista
  5. Päivi Nerg pitäisi saada takaisin sisäministeriön kansliapäälliköksi. Hänen aikanaan asiat olivat kunnossa eikä näitä huolia ollut. Silloin vanhan johtajan aikaan oli mahdollista sanoa:
    "Suomi on siinä aivan kärjessä, että me tiedetään jokainen henkilö, joka tänne on tullut, minkälaisella taustalla hän on tullut ja me pystytään niin kuin rekisterin kautta näkemään sitä tilannetta, minkä tyyppisiä ihmisiä meille tulee." 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nerg olikin viisaudessaan huippua. Muistini mukaan ihan oikea lypsytieteen tohtori. Joku viherkommari sisäministeri taisi hänet valita sinne sisäministeriöön päälliköksi. Pätevyysvaatimukset ovat tässäkin toteutuneet loistavasti.

      Poista
    2. Nimittäjä oli Päivi Räsänen. Nerg oli aiemmin ollut Kristillisdemokraattien jäsen, ja molemmat jossain herätysliikkeessä.

      Poista
    3. "Nerg olikin ... ihan oikea lypsytieteen tohtori." Hän on vain maisteri.

      Poista
  6. On siinä historiantutkijoilla naurussa pitelemistä kun joskus tulevaisuudessa länsimaiden osalta näitä aikoja selvitetään ja historiantutkimusta kirjoitetaan.
    "Mikä sai aikaan länsimaiden itsetuhoisuuden?"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samalla tavalla he niitä miettivät kuin me tänä päivänä Rooman romahdusta. Kylmän kliinisen ulkopuolisina, arvostusta tuntematta...

      Poista
  7. Presidenttiehdokas Rehnin ehdotus oli, että näitä kansainvälisiä sopimuksia täytyy alkaa järkeistämään nopeasti, ja muistaakseni jopa Urpilainen säesti, mutta totesi, että se on vaan niin toivottoman hidasta. (EU:ssahan nopesti syntyvät tunnetusti vain idioottimaiset säännökset.) Mutta joskushan se pitäisi aloittaa, ja sopiva ajankohta olisi juuri nyt.
    Rehn ehdotti myös, että Venäjä pitäisi julistaa turvalliseksi maaksi, jolloin sieltä tulevien "asylumia" ei tarvitsisi huomioida, vaan tulijat voitaisiin käännyttää suoraan takaisin tulosuuntaan. Jos oikein ymmärsin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helpoin ja nopein tie asian korjaamiseksi on, että aletaan noudattaa nitä sopimuksia siinä hengessä ja tarkoituksessa johon ne on aikonaan luotu. Lopetetaan tuo massamaahanmuutto kokonaan. Niin ettei taikasana merkitse muuta kuin palautusta lähtöruutuun. Ja lähtömaille kerrotaan, että nämä ovat teidän ikioma ongelmanne, tehkkää heille minkä parhaaksi näette.
      Huru-ukko

      Poista
  8. Yle tänään

    Seksuaalirikoksista tuomitut keskitetään tiettyihin vankiloihin

    https://yle.fi/a/74-20008814/64-3-210655

    Rikosseuraamuslaitos (Rise) kertoo keskittävänsä seksuaalirikoksista tuomittujen vankipaikat Mikkelin, Pyhäselän, Riihimäen, Turun ja Helsingin vankiloihin.
    Ensimmäiset uudet osastot perustetaan jo vuoden 2024 aikana.

    Myös sakkovankipaikkoihin tehdään muutoksia. Jatkossa miespuoliset sakkovangit sijoitetaan Pelson, Mikkelin, Helsingin ja Köyliön vankiloihin. Naispuoliset sakkovangit sijoitetaan pääsääntöisesti Hämeenlinnan vankilaan.
    Osastojen perustaminen ja vankipaikkojen keskittäminen tiettyihin vankiloihin on osa Risen laajempaa vankipaikkauudistusta.

    Risen mukaan Suomen suljetut vankilat ovat tällä hetkellä aivan täynnä. Vankien sijoittelu on suunniteltava niin, että rangaistuksen suorittaminen on turvallista eikä henkilökunnan työturvallisuus vaarannu.

    Aiemmin omia osastoja on perustettu naisille, alaikäisille ja turvallisuutta vaarantaville vangeille.

    ----------------------------

    Siis vankilat ovat jo aivan täynnä. Tarvitseeko taas listä kustannuksia elintasopakolaisten eli "turvapaikanhakijoiden" takia rakentamalla uusi vankila vai riittääkö Joutsenon aidattu alue kun Rajamenettelylaki tulee voimaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta tässähän on helppo ja halpa ratkaisu molempiin ongelmiin:

      jos kerran kaikki laittomat maahantunkeutujat pysyvät kiltisti Joutsenon vastaanottokeskuksen aidan sisäpuolella, kun niille on sanottu ettei sitä saa ylittää, mikseivät sitten vangitkin pysyisi?

      Että ei kun aitoja vaan sopivien asuinalueiden ympäri kiellolla, ettei siitä sitten saa kiivetä yli ja hei!
      Eipä ole enää vankilapaikoista puutetta!

      Poista
  9. Mitä tapahtuu tuotteelle, kun kysyntä kasvaa? Aivan, hinta nousee. Nousevatko palkat, kun työvoiman kysyntä kasvaa? Eivät, vaan työntekijöiksi haalitaan kehitysmaalaisia siinä toivossa, että joku suostuisi ruokapalkalla töihin. Tätä menoa monet tätä palstaa lukevat vapaamuuraritkin kannattavat.

    VastaaPoista
  10. Nämä kansainväliset sopimuksethan ovat nykypäivänä pelkästään kolmansien maiden kuten Venäjän hybridisodan apuvälineitä.
    Alkuperäisen merkityksensä ne ovat menettäneet jo aikoja sitten.

    Venäjän naapurina Suomen on syytä varautua periaatteessa mihin tahansa Venäjän taholta. Röyhkeys riittää mihin vaan.
    Ei ole kovin paljoa aikaa kun Prigožinin murhasta luettiin ja nyt Navalnyi. Jännä nähdä mikä on Aleksei Navalnyin virallinen kuolinsyy?

    https://yle.fi/a/74-20008814/64-3-210719

    Lukuvinkki

    Toimittajakööri on valmis tekemään mitä tahansa perussuomalaisvihassaan

    https://pt-media.org/2024/02/15/toimittajakoori-on-valmis-tekemaan-mita-tahansa-perussuomalaisvihassaan/

    VastaaPoista
  11. Jos on Frank Furedin kirja rajattoman maailman järjettömyydestä lukematta, ainakin videon verran kannattaa tutustua. Se avaa hyvin rajattoman maailman taustaideologiaa.
    https://youtu.be/tfUfVKHsMiE
    V-V F

    VastaaPoista
  12. Noniin! Navalnyi kuoli "luonnollisen" kuoleman ja Suomen rajoilla ei ole mitään hybridijotakin....
    Me tuskin saamme tietää, oliko kyseessä kalsarimyrkytys vai poloniumdrinksu...etc.
    Varmaa on kuitenkin se, että itänaapurin kusipää toteuttaa vielä kaikkea mahdollista ja kuviteltavissa olevaa skeidaa meille kaikille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keljumpi juttu on, että Washingtonin Wanhamies oli ehtinyt uhota Putlerille tapahtuvista "musertavista seurauksista" jos Navalnyi kuolisi vankilassa.
      Nysse Aleksei Navalnei liittys kuollei, hei!

      Tuleeko niitä seurauksia?
      Voiko Wanhamies vedota siihen, ettei hän enää muista onko joskus sellaista uhonnut?

      Poista
    2. Mietin samaa. Biden on vanha, mutta hän tuskin voi päättää yksin politiikasta, dramaattisista ratkaisuista jne. Kun taas Vladimir voi diktatorisesti toimia oman päänsä mukaan.
      No, varmaa on että seurauksia tästä Navalnyin murhasta tulee.

      Poista
    3. Johan siitä on seurauksia tullut. Kaikki läntiset johtajat jotka luulevat jotain olevansa ovat jo heristäneet ptinille sormea, että hyi sinua vladimir, nyt kyllä teit tuhmasti blaaa blaaa ja vielä kernna BLAAAA. Siinä ne seuraukset. Kun nämä meidän "suuret" johtajamme ovat olleet jo pari vuotta löysät housuissa niin ei niistä enää muuhun ole. Ei ole kkoskaan ollutkaan.
      Valitettavasti.
      Huru-ukko

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!