torstai 9. toukokuuta 2024

Gallupdemokratian vastainen päätös

Eduskunta hyväksyi eilen hallituksen esityksen uusiksi lakkoilemisen pelisäännöiksi. Sen seurauksena poliittisten työnseisausten enimmäiskestoa rajoitetaan siten, etteivät ne voi kestää pidempään kuin 24 tuntia ja muiden poliittisten työtaistelutoimenpiteiden - kuten ylityökieltojen - kestoksi määrättiin enintään kaksi viikkoa. Tavallisiin eli omaa työnantajaa vastaan suunnattuihin työtaisteluihin muutos ei vaikuta.

Olen hyvin iloinen tästä päätöksestä, sillä harva asia on maamme lainsäädännössä ollut niin typerä ja vahingollinen kuin ammattiliittojen oikeus kampittaa demokraattista päätöksentekoa tuottamalla kiusaa sivullisille - eli yrityksille ja niiden asiakkaille. Esimerkkeinä tästä ovat olleet toistuvat vientiteollisuuden toimintaa kampittavat satamien sulkemiset ja tavallisten työntekijöiden arkea vaikeuttavat julkisen liikenteen lakot

Toivoa sopii, että nyt tehty päätös tulee voimaan mahdollisimman pikaisesti - kuten ministeri Arto Satonen (kok) lupasi - ja ettei se johda jonkinlaiseen revanssihenkeen syksyn tuloneuvotteluissa. Suomen tilannehan on edelleen vakava, koska talouskasvu on ollut pysähdyksissä jo vuodesta 2008 alkaen - eli peräti 16 vuotta. 

Sen seurauksena suomalaisen hyvinvointivaltion rahoituspohja on pettänyt viimeistään Sanna Marinin hallituskaudella. Ja siksi juuri nyt on suorastaan polttava tarve kasvun uudelleenkäynnistämiseksi sekä julkisten menojen tasapainottamiseksi. 

* * *

Yle julkaisi tänä aamuna uuden puoluekannatusmittauksen. Sen mukaan talouskasvua palvelevia poliittisia muutoksia ärhäkästi vastustanut SDP on nostanut kannatuksensa peräti 24,5 prosenttiin. Ja samalla valtiovarainministeripuolue Perussuomalaiset on menettänyt kannatuksestaan aimo siivun. 

Tämä on Suomen tulevaisuuden kannalta ikävä uutinen, sillä vaikka SDP:n kannatuslisäys onkin tullut enimmäkseen muilta vasemmistopuolueilta - joiden yhteenlaskettu kannatus putosi 1,3 prosenttiyksiköllä - osoittaa se kuitenkin, että sisällöllisesti tyhjän ja kansakuntaa repivän retoriikan ärhäkkä esittäminen näyttää vielä 2020-luvullakin vetoavan osaan suomalaisista äänestäjistä. 

Ikävää on myös se, että vaikka valtiovarainministeriötä vastuullisesti hoitaneen Riikka Purran (ps) johtaman puolueen kannatuslaskuun on osoitettavasti selkeitä - ja ohimeneviä - syitä (yksi ja kaksi), osoittaa se kuitenkin, etteivät suomalaiset äänestäjät osaa vielä tänä päivänäkään arvostaa poliittisesta pyrkyryydestä ja kansan suosion kosiskelusta riippumatonta asioiden hoitamista. Siis sellaisesta jakopolitiikasta pidättäytymistä, jota Sanna Marinin hallitus harjoitti vielä koronapandemian jälkeenkin.

Kaikeksi onneksi seuraaviin eduskuntavaaleihin on vielä noin kolme vuotta. Ja Petteri Orpon hallituksen kansantaloutemme nousu-uralle tähtäävien päätösten vaikutuksille on siten vielä kohtuullisesti aikaa. Tämä toki edellyttäen, ettei hallitus sorru gallupdemokratiaan, jossa puoluekannatusten vaihtelut näkyvät päätöksenteossa siten, että tarpeelliset - mutta medioiden ja kansan parissa epäsuositut - päätökset jäävät tekemättä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
SDP:n teki epäuskottavan esityksen
Valtamedia harhautti "unohtamalla" tärkeimmän
Asioiden tärkeysjärjestyksestä

34 kommenttia:

  1. Joka puolue, joka edustaja näyttelee ja pettää äänestäjiään. Minulla on painettuna todisteet paperille joka puolueesta ja jokaisesta edustajasta. Sen takia tulee lähes oksennus kun vaikka luen tai kuulen hitusenkin edustajien ulosantia. Ei ole puoluetta eikä edustajaa jota äänestäisin, ei, se äänestämättä jättäminen ei ole ääni kellekkään. Eikä sillä olisi mitään väliäkään sillä joka puolue on vaarallinen Suomelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistä olet kotoisin?

      Poista
    2. "Mistä olet kotoisin?" Suomesta. Minun joka solu sykkii iäsnmaalleni, siksi minä vuodan sisäisesti verta aina kun tätä maata sorretaan.

      Poista
    3. Kalergi-suunnitelma9. toukokuuta 2024 klo 10.15

      Ketkä tätä maata sortavat?
      Maanpetturit, jotka ovat ylimpien globalistikommunistien käsikassaroita.
      Kun heidän puheitaan kuuntelee, kannattaa pitää mielessään seuraava anekdootti, jossa on totta ainakin toinen puoli:
      Mistä tietää, että poliitikko valehtelee? Kun hänen huulensa liikkuvat!

      Poista
    4. Asiahan on niin, että hallituksessa tehdyt päätökset ovat aina enemmän tai vähemmän kompromisseja. Mikään puolue ei saa siellä kaikkia omia päätöksiään läpi. Eduskunta lopulta päättää ja siellä on tätä nykyä vastassa änkyrävasemmisto ja vihreät, jotka syyttävät nykyhallitusta ongelmista ja varsinkin rahapulasta, josta ovat itse suurimmalta osin vastuussa. Ei ole ihme, että velkaviisikossakin kato käy.

      Poista
    5. Kalergi-suunnitelma9. toukokuuta 2024 klo 11.26

      ”Kansani pelastumiseen ja onnelliseen tulevaisuuteen en hetkeksikään ole menettänyt uskoani. Pahimmat vihollisemme ovat omassa keskuudessamme ne, jotka itsekkäistä syistä ovat valmiit uhraamaan kansakunnan elinedut ja ne, jotka jatkuvasti ja toistuvasti julistavat totuutena sitä, minkä tietävät valheeksi.”
      Risto Ryti (1895-1956)

      Poista
    6. Kyllä sitä jaksetaan yhtä asiaa esittää puolustukseksi. Mutta kun persut itse ensinnäkin täysin omasta halustaan allekirjoitti eu:n uuden maahanmuuttolain, vai eikö persuilla ole edes oman kehonsa hallintaakaan vaan sitä ohjaa joku muu? Älkää naurattako. Mutta minulle on sama mitä lampaat tekee, minä en jaksa enää kiinnittää persu uskoviin mitään huomioita, heille näköjään kaikki menee läpi mitä persut tekee, ei silmät aukea vaikka suomeen alkaa rynnimään miljoonia 3 maailman tulijoita sen lain voimin minkä persut allekijoitti. Näyttivät kyllä että Suomen kansalaisten turvallisuus ei heitä kiinnosta.

      Poista
  2. Pisa-tulokset kertoo, että vähälahjaiset ja syntyjään tyhmät lisäävät prosenttiosuuttaan kansata. Tyttö Sutturaisen ja Oidipus-Antti Lindtmanin kaltaisia sosialistipopulisteja äänestäviä on huolestuttavissa määrin.
    Ihana-Sanna on joidenkin mielestä maailman vaikutusvaltaisin ja kaunein - punaiset lasit pääsä katseltuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalergi-suunnitelma9. toukokuuta 2024 klo 10.29

      Lisää synnytyskoneita Somaliasta.
      Eilisiltana TV:ssä viherkommarien Sofia Virta vaati kiintiöpakolaisten ja muiden pakolOisten määrän lisäämistä - niinkuin jo noidenlaisten yli kolmen miljardin euron vuotuiset kustannukset eivät olisi yhtään mitään - kun suurella työllä ja tuskalla yritetään saada kokoon ainakin kolmen miljardin euron lisäsopeutus valtiontalouteen.
      Viherkommareilla on pää pilvissä ja jalat irrallaan maasta.

      Poista
    2. Älykkyysosamäärään kiinnitetään aivan liian vähän huomiota puhuttaessa maahanmuutosta. Sehän johtuu tietysti yleisestä ihmisoikeus- ja tasa-arvohaihattelusta ja poliittisesta korrektiudesta, jonka mukaan ihmisethän nyt ovat kuitenkin pohjimmiltaan samanlaisia kaikkialla. Kuitenkin esim puolustusvoimat teettää kaikilla alokkailla "palikkatestin", jonka perusteella arvioidaan soveltuvuutta erilaisiin tehtäviin. Maahanmuuttajille ei sen sijaan tarvita mitään testejä, vaan kaikki ovat tervetulleita, ja voidaan todeta summamutikassa kuten aikoinaan Sdp-meppimme Miapetra Natrium-Pimpula, että puolet tulijoista nyt vähintäinkin voisivat kuulua Akavaan. No herra Natriumhan onkin maahanmuuttoteollisuuden palveluksessa, joten tieto on varmasti luotettava.

      Poista
    3. Kalergi-suunnitelma9. toukokuuta 2024 klo 13.53

      Kun sanoin edellä, että viherkommareilla on pää pilvissä ja jalat irrallaan maasta, niin siihen voi lisätä että osalla heistä taitaa jatkuvasti olla pää "pilvessäkin"!

      Poista
    4. Atte näyttää aina siltä kuin olisi pössytellyt, kun ei naama meinaa mitenkään pysyä peruslukemilla, vaikka olisi kuinka vakavasta asiasta kysymys.

      Poista
  3. Riikka Purrahan kehui jo kepun ohjelman olevan sama kuin hallituksella. Mahdollisen hallituskriisin sattuessa kepu voi siis hypätä lennosta Ärkoopeen tilalle, kunhan ensin Annikka Saarikko saadaan kangettua lapsivuoteeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkosen Kepu tulee syömään jonkin verran Perussuomalaisten kannatusta.
      Vasemmistoa äänestävät näyttävät osaavan taktisen äänestämisen.
      Suurin puolue alkaa kasata hallitusta, kannattajat tulevat ajamaan SDP:tta suurimmaksi.
      Suomeen ei oikeastaan sovi kolmea isoa oikeistopuoluetta.

      Poista
    2. Moni olisi voinut Saarikkoa varoittaa, mutta hinku hallitukseen taisi olla liian kova. Nyt kehtaa jo harharetkensä myöntää, mutta liian myöhäistä keskustan kannatukselle taitaa olla.

      Poista
    3. Väki maaseudulla vähenee joten kepun suuruuden päivät ovat auttamatta ohi.

      Poista
    4. Saarikko oli juuri sitä mitä kepu halusi johtoonsa. Siellä on muitakin vihervasemmistolaisia kuin hän. Kaikki kepulaiset tiesivät mikä hän on naisiaan jo paljon ennen hänen valintaansa puheenjohtajaksi. Kepu johtoon nousi näitä vihervassuja kun he hausivat kaupunkeihin ja viemään äänestäjäkuntaa vihreiltä ja sossuilta. He tiesivät ettei kokkarit tai persut heitä kaupungeissa äänestä, joten yrittivät nyt sitten tuota. Persielleen meni. Tuo Saarikon selittely että hallitukseen meno olisi ollut virhe, on ihan täyttä valehtelua häneltä. He nimenomaan halusivat sinne vihervassujen kanssa. Hehän olivat vaalien jälkeen kuninkaantekijän asemassa, se kumman, kokkarit vai sossut, hallitukseen he suostuvat, saa hallituksen aikaan. Ei sossut olisi saaneet hallitusta aikaan jos kepu ei olisi sitä halunnut. Eli se valinta että meillä oli edellisenä hallituksena punakööri, oli ihan Saarikon porukan tahto, hehän niin päättivät. He olisivat olleet hallituksessa myös toisella valinnalla. Mutta Saarikko ON vihervasemmistolainen, ei se löysiä ole viittä vuotta puhunut vaan ihan sitä mihin uskoo.

      Poista
  4. Isot oppositiopuolueetkin ovat valtiontalouden sopeutustarpeen suuruudesta lähes samaa mieltä. Vain konstit ovat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Opposition "sopeutusta" on verojen kiristäminen.
      Todellista sopeutusta on turhien menojen karsiminen.

      Poista
  5. PT-media eilen

    Balkanilaiselle taksiraiskaajalle muutaman vuoden tuomio Helsingissä

    https://pt-media.org/2024/05/08/balkanilaiselle-taksiraiskaajalle-muutaman-vuoden-tuomio-helsingissa/

    Artikkelista poimittua

    Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 43-vuotiaan sarjaraiskaaja Albert Ajetin 5 vuoden ja 7 kuukauden vankeuteen törkeästä raiskauksesta, törkeästä seksuaalisesta kajoamisesta sekä seksuaalisesta ahdistelusta. Uhreja oli kolme ja kaikki olivat kehitysvammaisia naisia, joita Ajeti kuskasi invataksilla.
    ...
    Sarjaraiskaaja

    Ajeti ei ollut raiskauspuuhissa ensimmäistä kertaa, mutta on aivan käsittämätöntä, että miten häntä ei ole tuomittu ehdottomaan vankeuteen aiemmin.
    Kesällä 2021 Ajeti tuomittiin pakottamisesta seksuaaliseen tekoon 7 kk ehdolliseen vankeuteen. Teko tapahtui miehen kuljettamassa taksissa.
    ---------------------------

    Periaatteessa hänet on kertaalleen tuomittu aikaisemmin mutta jos tulkitaan, että
    Ajeti on ensikertalainen, niin hän istuu tuomiostaan puolet, eli vajaa 2 vuotta 10 kuukautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusi laki ei tällaista uusiutuvaa ensikertalaisuutta enää hyväksy.

      Poista
    2. "Uusi laki ei tällaista uusiutuvaa ensikertalaisuutta" Luuletko että on enää kauaa mitään lakia tässä maassa kun Suomeen alkaa ryömimään miljoonia 3 maailman tulijoita? Sillä tuo tapahtuu ehkä jo kuluvan vuotena. Siinä ei paljoa ole iloa jonkun lain tiukkenemisesta. Tämä maa on tuhoutunut ihan kohta. Mikään ei enää Suomea pelasta.

      Poista
    3. Mutta kerran....... me olimme täällä.

      Poista
  6. Globalistikommareiden omistama media luo yleisen ajattelutavan, jonka ainakin 80 prosenttia kansasta omaksuu kyselemättä. Nykyiset "länsimaisia arvoja kunnioittavat" hallintolampaat ovat moraalittomia jälkikristillisiä eli pakanallisia kulttuurikommunisteja edes tajuamatta sitä. Ainoa tarkoitus noille on haalia tavaraa ja elämyksiä, mikä asenne ei todellakaan suosi säästeliästä elämistä.

    Surkuhupaisaa on, että samaan aikaan ylipainoiseksi paisunut väki kannattaa mukamas vihreitä arvoja. Suomalaisetkin saavat ihastella televisiosta ökyhuviloita, joissa on mukamas huomioitu kierrätys. Pihoissa välkehtivät paljut, joissa on varmaan kiva lillua sampanjaa juoden ja katsellen vihreää luontoa, mihin se todellinen vihreys jääkin.

    Elämme sktsoa aikaa, ystävät hyvät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalergi-suunnitelma9. toukokuuta 2024 klo 10.01

      "Globalistikommareiden omistama media luo yleisen ajattelutavan, jonka ainakin 80 prosenttia kansasta omaksuu kyselemättä. Nykyiset "länsimaisia arvoja kunnioittavat" hallintolampaat ovat moraalittomia jälkikristillisiä eli pakanallisia kulttuurikommunisteja edes tajuamatta sitä..."
      Juuri noin, juuri noin!
      Olen erittäin ilahtunut, että tämän "virallista totuutta" edustavan blogin lukijoissa on sinunlaisiakin, jotka vielä uskaltavat pukea totuuden sanoiksi.

      Poista
    2. Kalergi-suunnitelma9. toukokuuta 2024 klo 10.06

      Globalistikommareiden omistamaa mediaa olisi asiallisempaa sanoa PROPAGANDA-mediaksi, eikä valtamediaksi.

      Poista
  7. siis: pidättäytymistä sellaisesta jakopolitiikasta, jota

    VastaaPoista
  8. Tuon on varmaan hallitukselta hyvä päätös, kun saavat vihdoin aikaiseksi sen poliittisten lakkojen rajoituksen tiettyihin aikarajoihin. Kun katsoi yhtä YLE:n propagandaohjelmaa MOT, missä esiintyi AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko, niin olipa ylimielinen kaveri, varmaan jonkin verran vituttaa, kun menee se paras valtti pois, eli voi seisottaa Suomea milloin haluaa. Tuosta YLE:n kannatusmittauksesta ei kannata olla huolissaan. Se on ollut aina jonkin verran tarkoitushakuinen. Nyt on EU-vaalit tulossa ja pitää saada "laitaoikeisto" ja "äärioikeisto", mitä ne sitten ovatkaan, yleisön piirissä näkymään siten ettei niillä olisi muka paljonkaan kannatusta. Seuraava gallupin tekee varmaan HS, jossa SDP saa vielä suurempia lukemia ja perussuomalaiset jää jopa keskustaa pienemmäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On hyvä muistaa, että gallupit ei äänestä, ihmiset äänestää ja onneksi suurin osa suomalaisista äänesti oikein viime keväänä.
      Saatiin katastrofihallitus vaihdettua ja Suomen pelastaminen alkuun. Tästä on hyvä jatkaa.

      Poista
    2. Kalergi-suunnitelma9. toukokuuta 2024 klo 16.35

      Kun tässä EU-vaalit ovat tulossa, niin on hyvä taas palauttaa mieleen, miten meillä vallankahvassa olleet globalistikommunistiset maanpetturit ujuttivat maamme tuon monsterin alaisuuteen, josta itävaltalainen politiikantutkija käytti nimitystä EU - huomispäivän Super-Neuvostoliitto:
      "Suomi liittyi EU:hun salaten ja valehdellen",
      http://www.erkkiaho.com/blogarchive/78.htm

      Poista
    3. Euro on ollut Suomelle tuhoisa, se on kyllä tullut todettua aika monelta taholta.
      Siinä voisi joku harjoittaa jo julkista katumusta, sen verran hähmäinen se liittymisprosessi taisi olla.

      Poista
    4. Gallupeja ei voi pitää minkään mittarina ennen kuin julkaistaan se, mitä ja missä muodossa sanatarkasti kysymykset on esitetty. Miksi näin ei tehdä? Olisi mielenkiintoista tietää, varsinkin kun ei ole itse ikinä osunut mihinkään otantaan.

      Poista
    5. Se on tosiaan kummallista. Itselläni on ikää jo muutama vuosikymmen eikä myöskään ole koskaan, missään kyselty puoluekantaa tai ketä kannattaa...

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!