Mafiamaista ammuntaa ja ymmärtämättömyyttä Ruotsissa ja Suomessa

Ruotsin ja pohjoismaiden vanhin yliopistokaupunki - muun muassa Carl von Linnén ja Anders Celsiuksen Uppsala - sai eilen maistaa uusruotsalaista kulttuuria, kun sähkölaudalla paennut hoikka, täysin mustiin pukeutunut ja naamioitunut miesampuja tappoi kolme ihmistä keskellä kaupunkia. Ainakin yksi ammutuista oli ollut tutkittavana mafiapomo Ismail Abdon sukulaiseen kohdistuneesta hyökkäyksestä. 

Tapaus osoittaa jälleen kerran ruotsalaisen yhteiskunnan muutoksesta pumpulinpehmeästä kansankodista kohti väkivaltaista kehitysmaalaista yhteiskuntaa. Ainakaan vielä länsinaapuriamme ei kuitenkaan voi verrata vaikkapa Kongon demokraattiseen tasavaltaan, jossa on käynnissä krooninen ja jatkuvasti uhreja vaativa etnisesti rajautuneiden rikollisjärjestöjen välinen sisällissota, jossa armoa ei pyydetä tai ainakaan anneta. 

Onneksi Suomessa ei olla samassa tilanteessa, vaikka eiliseen uutiskokelmaan kuuluikin espoolainen ampumistapaus, jossa kaksi katujengiä - espoolainen ja keravalainen - ottivat yhteen Espoon Puustellinmäessä. Asiasta kertoneen MTV3:n mukaan Helsingin poliisin katujengirikosten tutkintaryhmä on saamassa valmiiksi esitutkinnan tapauksesta, jossa keravalaiset käyttivät tuliaseita. 

* * *

Hallituksen äskettäisistä veronalennuspäätöksistä käyty keskustelu on jostain syystä jumittunut siihen, tulevatko hyvätuloiset vajaata työviikkoa tekevät julkisen sektorin lääkärit jatkossa tekemään enemmän töitä, jos palkasta jää käteen suurempi osa. Tämä on absurdia, sillä vastaus on varsin yksiselitteinen: eivät tule, kuten  Lääkäriliiton tutkimuspäällikkö Jukka Vänskä ja taloustieteilijä Mauri Kotamäki eilen totesivat. 

Siitä pitää huolen lääkäreiden koulutuspolitiikka, jonka tarkoituksena on jo vuosikymmeniä ollut tuottaa mahdollisimman vähän lääkäreitä, jotta näiden palkkataso saataisiin epäluonnollisen korkeaksi. Tässä yliopistojen lääkärimafia on myös onnistunut. 

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että veronalennukset olisivat olleet turhia. Niiden suurin vaikutus nimittäin syntyy vasta pidemmällä aikavälillä, kun ahkeruudesta, yritteliäisyydestä ja koulutuksesta syntyvästä tulonlisästä jää käteen enemmän kuin nykyisin. 

Lisäksi yhteisöveron alennuksen seurauksena kasvava yrittäjätulon kasvu motivoi yritystoimintaan sellaisia ihmisiä, joilla olisi siihen intoa ja osaamista, mutta jotka eivät ota ensimmäistä askelta siksi, että palkkatyön ja käteen jäävän yrittäjätulon ero on heistä liian pieni, jotta epäonnistumisen riskiä kannattaisi ottaa. 

Eniten hämmästelen tässä asiassa sitä, että pääministeri Petteri Orpo (kok) on itse puhunut tässä yhteydessä lääkäreistä. Eikö hän tosiaan ymmärrä tätä asiaa, jonka korjaamiseksi helppo ja tehokas keino olisi lääkärinkoulutuksen lisääminen ja sitä kautta julkisella sektorilla toimivien lääkäreiden palkkatason laskeminen aikakin isoissa kaupungeissa? 

Lisäbonuksena saataisiin myös täytettyä nykyistä paremmin maaseudun lääkärinvirat tarjoamalla palkkaporkkanaa eli säilyttämällä nykyinen tulotaso suurten asutuskeskusten ulkopuolella. 

* * *

Lopuksi nostan esille Helsingin sanomien jutun automaattisesti tarkentuvista silmälaseista. Sellaiset on jutun mukaan kehitetty Suomessa Ixi-nimisessä huipputeknolgisessa startup-yrityksessä, josta odotetaan Ouran kaltaista miljardiyhtiötä. 

Toivoa sopii, että Ixi ja sen omistajat saavat kerättyä riittävän pääoman nopeaa kasvua ja maailmanmarkkinoiden valtaamista varten - ja sitä kautta tuottamaan rahavirtaa myös suomalaiselle verokarhulle, jotta sekin pääsisi tasapainoon. Alku on ainakin ollut lupaava, sillä rahaa ovat tarjonneet virolainen Plural-rahasto, Suomen valtion pääomasijoitusyhtiö Tesi, ranskalainen jättirahasto Eurazeo sekä yhdysvaltalainen teknologiajätti Amazon.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kehitysmaalaisten ammuskelua ja veneilyä
Hallitusohjelman toteuttaminen on äärimmäisen tärkeää
SDP:n kateudesta ja vastakkainasettelusta ponnistava retoriikka myrkyttää yhteiskunnallisen ilmapiirin

HS:n mukaan nuorisoväkivalta ei yhtä tärkeää kuin närpiöläisen tomaatinviljelijän rikosepäily

Helsingin sanomien mukaan närpiöläistä "Jan-Erik Siggiä ei ole tuomittu mistään rikoksesta eikä vielä ole selvää, nostetaanko häntä vastaan syytteitä. Tapaus on nyt siirtynyt syyttäjälle syyteharkintaan. Todennäköisesti kesän jälkeen kerrotaan, nostetaanko epäiltyjä vastaan syytteitä."

Tästä huolimatta lehti teki yksityiskohtaisen artikkelin Siggin mahdollisista vakavista rikoksista. Miehen nimi tuotiin julkisuuteen, "hänen yhteiskunnallisen asemansa vuoksi ja jotta epäily ei leimaa muita paikallisia viljelijöitä".

Jäin jutun luettuani ihmettelemään, miksi tuo jälkimmäinen perustelu ei käy edes rikoksista tuomittujen afrikkalaisten tai lähi-itäläisten maahanmuuttajien nimien kertomiseen. Tai miksei "maahanmuuttajien merkittävä yhteiskunnallinen vaikutus" kelpaa edes heidän taustansa kertomiseen, jos kerran yksityisen ihmisen nimen ja taustan mainitsemiseen riittää hänen yhteiskunnallinen asemansa?

* * *

Tätä jouduin ihmettelemään lukiessani samaisen HS:n numeron juttua siitä, kuinka 13-vuotias poika oli ryöstetty ja pahoinpidelty arabianrantalaisen kotinsa porraskäytävässä. Tekijöistä kerrottiin ainoastaan pari-kolme vuotta uhria korkeampi ikä. Ja heidän lukumääränsä.

Ryöstetyn äiti kertoi myös, että "poika kertoi jälkikäteen, että kavereilta on muualla Helsingissä varastettu päältä vaatteita, mutta ilman väkivaltaa". Siis ketkä tai minkälaiset ihmiset ovat varastaneet vaatteita nuorten päältä? 

* * *

Tässä asiassa olisi myös tyhmimmänkin punavihreän toimittajan aika ymmärtää, että median vaikeneminen rikosten tekijöistä ja taustoista johtaa juuri siihen, mille HS perusti rikoksesta epäillyn - mutta syyttömyysolettaman perusteella syyttömän - henkilön nimen julkaisemisen. Eli syyttömien lähi-itäläisten ja afrikkalaisten maahanmuuttajanuorten kollektiiviseen syyllistämiseen.

Vai arveleeko jutun kirjoittanut Pipsa Sinkko-Westerholm ihmisten kuvittelevan, että pääkaupungin nuorisorikolliset ovat jusseja, pekkoja ja villejä tai vladimireja ja olegeita? Ehei, kyllä suurin osa suomalaista yhdistää nämä tapaukset muhammedeihin ja ahmedeihin ja samalla kaikkiin lähi-itäläis- ja afrikkalaistaustaisiin nuoriin. Siis myös sellaisiin, jotka eivät ole elämässään tehneet ensimmäistäkään rikosta ja pyrkivät parhaansa mukaan integroitumaan suomalaiseen yhteiskuntaan.

Ja mitä tulee asian yhteiskunnalliseen merkitykseen, niin ei kai tuoreeseen hallitusohjelmaan olisi kirjoitettu vähäpätöisestä asiasta, että "hallitus tunnistaa nuoriso- ja jengirikollisuuden lisääntymisen vakavaksi ongelmaksi. Hallitus on sitoutunut ottamaan käyttöön tarvittavat keinot nuoriso- ja jengirikollisuuden määrätietoiseksi torjumiseksi ja vähentämiseksi." Eikä tätä toteamusta seuraisi lähes kahden sivun mittaista tekstiä siitä, mitä asialle aiotaan tehdä.

* * *

Lopuksi en voi olla mainitsematta uutista, jossa kerrottiin Kongosta saapuneiden islamistimilitanttien surmanneen 41 koululaista Länsi-Ugandassa. Olin sikäli yllättynyt, etten ollut koskaan ajatellut islamin olevan merkittävä uskonto Kongossa. 

Mutta näin se vain on siitä huolimatta, että englanninkielisen Wikipedian mukaan ainoastaan yksi prosentti kongolaisista olisi muslimeja. Sen sijaan HS:n jutussa mainitusta islamistisesta Liittoutuneiden kansainvälisten voimat -järjestöstä oli jopa oma suomenkielinen Wikipediasivu, jonka mukaan järjestö on kongolais-ugandalainen ja sen tavoitteena on saattaa sharia-laki voimaan Ugandassa. Tätäkään HS ei tosin katsonut tarpeelliseksi kertoa.

Pitäisikö tässä lopuksi todeta - edelleen julkisuudessa katkeruuttaan vuodattavaa - Timo Soinia mukaillen, että "missä islam, siellä ongelma"? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Uutta tietoa kristittyjen ja muslimien välisistä eroista
Mystinen nuorisoaines tekee väkivaltarikoksia
Enemmän ja vähemmän onnistunutta kuntatason maahanmuuttopolitiikkaa

Päästökauppa ja narun päässä oleva pässi

Helsingin sanomat julkaisi valaisevan jutun päästökompensaatioista. Valaisevan siksi, että se - ehkäpä tahtomattaan - tuli maalanneeksi tarkan kuvan siitä, kuinka röyhkeät kaupustelijat vievät ilmastonmuutoksesta huolestuneita ihmisiä kuin pässiä narusta. 

Näin lienee käynyt paljolti siksi, että näiden ahdistuneisuus on sumentanut järjen. Tässä pelissä pässin rooliin on kaksi vaihtoehtoa: joko päästöoikeuksista maksava yrittäjä on hyväntahtoinen hölmö ja uskoo tekevänsä hyvää tai vaihtoehtoisesti hän on löytänyt röyhkeänhelpon keinon vedättää ympäristöahdistuneita asiakkaitaan.

Päästökompensaatioissa on pyrkimyksestä korvata omia tai yrityksen tuottamia kasvihuonekaasuja lisäämällä hiilen sidontaa jossain muualla. Siis asiasta, jonka suomalainen ilmastoguru Petteri Taalas totesi ylikorostuneen, koska ongelman ratkaisu on saavutettavissa vain luopumalla fossiilisesta energiasta. 

HS:n jutussa toimittaja oli haastatellut suomalaisia toimijoita, jotka olivat hyvittäneet yritystensä päästöjä maksamalla ulkomaiselle yritykselle - siis kolmannelle osapuolelle - metsien suojelusta Kongossa. Lisäksi oli haastateltu suomalaista tämän kolmannen osapuolen kilpailijan vastuullisuusjohtajaa. 

Näen tässä asetelmassa kaksi suurta ongelmaa. Kuinka yksinkertainen ihmisen pitää olla syytäessään rahaa Kongon kaltaiseen yhteiskuntaan ilman kouriintuntuvaa vastinetta? Entä onko hyvän lehtimiestavan mukaista ottaa asiantuntijan rooliin kritiikin kohteena olevan yrityksen kilpailijaa? 

* * *

Itselleni HS:n artikkelista jäi päällimmäisenä mieleen haastateltujen ilmeisen hyväntahtoinen yksinkertaisuus - tai vaihtoehtoisesti ilmastoahdistuneiden asiakkaidensa röyhkeä harhaanjohtaminen. Siitä kertoi vastaansanomattomasti rahojaan Kongoon syytäneen ravintolan toimitusjohtajan lausahdus, jonka mukaan "kritiikki ei saa voittaa hyvää tarkoitusta". 

Arvoisat lukijani, en nyt kommentoi tätä kommenttia, mutta lukekaapa se uudelleen oikein ajatuksen kanssa. Uskomatonta, vai mitä?

* * *

Toki artikkeliin oli saatu myös lähes riippumaton asiantuntija. Tosin vain lähes riippumaton, koska hänelläkin oli aiemmin ollut yhteys kritiikin kohteena olevan yrityksen kilpailijaan. 

Tämä asiantuntija oli Helsingin yliopiston aerosoli- ja ympäristöfysiikan professori Markku Kulmala, joka kertoi suhtautuvansa koko päästökompensaatioon kriittisesti. Hänen mukaansa sen suurin ongelma on kompensaatiohankkeiden päästövähennysten puutteellinen mittaaminen, jonka seurauksena rahalle saatavasta vastineesta ei ole mitään varmuutta.

Kaiken kaikkiaan nyt lukemani artikkeli vahvisti sitä johtopäätöstä, jonka tein tasan vuosi sitten. Siinä on kyse villistä rahastuksesta, jossa lopputulos saattaa olla hyödytön tai pahimmillaan jopa haitallinen. Ja siksi ainakin osa päästökaupan myyjistä on liikkeellä vain siksi, että on havainnut mahdollisuuden kerätä kokoon mahdollisimman nopeasti mahdollisimman paljon tuohta eli rikkautta.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Uhkakuvat muutoksessa
Oikeudenmukainen kompensaatio hiilinieluista
Ilmastonmuutoksen torjunta on kallista riskipeliä

Kehitysmaalaista ajattelua

Rokotekielteisyys on koronapandemian aikana saanut jonkin verran näkyvyyttä medioissa. Samoin sen vastaiset toimet, kuten Itävallan päätös pakottaa ihmisiä ottamaan rokotteita. Myös Suomessa on väläytetty rokotepakkoa, mutta se ei ole ainakaan vielä saanut edes asiantuntijoiden puoltoa, enkä myöskään minä kannata tässä asiassa pakkokeinoja. 

Rokotekielteisiä kommentteja on nähty useita kertoja myös tämän blogin keskusteluosiossa (esimerkki ja toinen). Tämä on luonnollisesti hiukan outoa tosiasioihin perustuvaan päätöksentekoon pyrkivässä länsimaassa, mutta taustalla lienee laajempi ilmiö eli viime aikoina voimistunut ajatustapa, jota tämän aamun mielipidekirjoittaja kuvasi näin: "nykypäivälle tyypilliseen kriittisyyteen liittyy usein myös tapa käyttää latautuneita käsitteitä, raflaavia yleistyksiä sekä erinäisiä kriittisiksi miellettyjä taustateorioita, joiden mukaan lähes kaikki asiat tiedosta ja totuudesta lähtien ovat vain sosiaalisia konstruktioita vailla mitään universaalimpaa ulottuvuutta".

* * *

Tätä taustaa vastaan oli mielenkiintoista lukea Nature-lehdestä artikkeli, jossa kerrottiin kehitysmaalaisten koronarokotteisiin kohdistuvasta kielteisyydestä. Niihin liittyenhän päiviteltiin pitkään länsimaiden itsekkyyttä, kun ne mieluummin rokottivat omia kansalaisiaan moneen kertaan sen sijaan, että olisivat toimittaneet kehitysmaille rokotteita. 

Nyt tuosta länsimaiden "synnistä" on kuitenkin päästy eroon ja rokotteita on artikkelin mukaan jaossa riittävästi myös kehitysmaissa. Mutta vastoin odotuksia ne eivät kelpaa siellä sitäkään vähää kuin länsimaissa. Sen seurauksena vain 64 prosenttia Afrikkaan toimitetuista rokotteista on saatu käytetyksi. 

Omikron-muunnoksesta aikanaan ilmoittaneessa Etelä-Afrikassa rokotusvauhti on pudonnut neljännekseen sitä, mitä se oli syyskuussa. Näin siitä huolimatta, että väestöstä vain 44 prosenttia on rokotettu edes yhteen kertaan. 

Kongossa rokotteet eivät käy kaupaksi oikein muille kuin niille, jotka haluavat lentää jonnekin. Eikä ongelmana ole rokotteiden saatavuus vaan niihin kohdistuva epäluottamus.

Tämä ei ole kuitenkaan koko totuus, sillä jo silloin kun rokotteet tulivat saataville, oli niihin suhtautuminen kehitysmaissa kielteisempää kuin länsimaissa. Sen jälkeen tilanne on mennyt entistä heikommaksi, ja esimerkiksi 43 prosenttia libanonilaisista ei aio missään tapauksessa rokotuttaa itseään. Papua-Uusi-Guineassa taas peräti 80 prosenttia ei aio ottaa rokotetta tai ole harkinnut asiaa. Niinpä sikäläisestä väestöstä vain kolme prosenttia on rokotettu.

Kehitysmaalaisten kriittisyyteen on monin paikoin johtanut se, että paikalliset terveydenhuoltojärjestelmät ovat usein niin tehottomia, että rokotteet ovat lähellä vanhentumista ennen kuin ne ovat ihmisten saatavilla. Eikä asiaa ole ainakaan parantanut se, että osa kehitysmaihin viedyistä rokotteista on ollut länsimaiden ylijäämätavaraa, jonka viimeinen käyttöpäivä on jo senkin takia lähellä.

Toisaalta rokotteiden nopea kehittäminen on aiheuttanut pelkoa niiden turvallisuudesta. Samoin niiden käyttöön liittyvien ohjeistuksien muutokset ovat lisänneet epäilyjä. 

Myös kehitysmaissa yleinen epäluulo hallituksia kohtaan aiheuttaa haluttomuutta ottaa rokotteita. Toisaalta siellä, missä luotetaan yleisesti lääketieteen tutkijoihin ja asiantuntijoihin, on suhtautuminen rokotteisiin myötämielisempää.

Eikä kehitysmaissakaan voi väheksyä sen länsimaista lähtöisin olevan disinformaatiotulvan virtaa, joka liittyy rokotteisiin. Se on monin paikoin jopa syrjäyttänyt tieteeseen perustuvan tiedon, kuten kehitysmaissa usein muutenkin. 

Kongossa on myös paikallisia syitä. Esimerkiksi jatkuvat sodat ja Ebola-epidemiat ovat aiheuttaneet epäluottamusta sekä paikalliseen poliittiseen johtoon että länsimaisiin tuotteisiin. Mikä pahinta, koronarokotteeseen liittyvä kielteisyys on monin paikoin siirtynyt myös muihin rokotuksiin. 

Tansaniassa taas on levinnyt ajatus, että ellei virus ole vielä tarttunut, ei se sitten varmaan enää tartukaan. Eikä rokotukselle siten ole enää tarvetta. 

Naturen kirjoituksessa todettiin lopuksi, ettei kehitysmaalaisten rokotekielteisyys ole kovin vahvaa. Esimerkiksi kolmannes rokotteita välttelevistä eteläafrikkalaisista olisi valmis kuitenkin ottamaan sellaisen, mikäli sitä ilman ei pääsisi kansainväliselle matkalle.  

Siksi rokotuskattavuutta voitaisiin nostaa yksinkertaisesti viemällä rokotuksesta kertovia asiantuntijoita ihmisten pariin sen sijaan, että käytetään rahaa massamedian informaatiokampanjoihin. Tämä on aikanaan toiminut hyvin AIDS:in osalta. 

Lisäksi terveydenhuollon pariin muiden syiden - esimerkiksi tuberkuloositarkastukset tai AIDS-lääkitykset - takia hakeutuneille kannattaisi tarjota rokotusmahdollisuutta. Näin toimien rokotuksen ottamisesta ei aiheutuisi näille ihmisille ylimääräistä lisävaivaa. 

* * *

Ajattelin ensin, että teen edellä olevasta omia johtopäätöksiäni, mutta päätin lopulta poistaa jo kirjoittamani ja jättää tämän kirjoituksen johtopäätösten tekemisen arvoisan lukijani tehtäviksi. Toivotan siten teille - arvoisat lukijani - mielenkiintoisia ajatuksia täksi pyhäpäiväksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Omikronin alhaiselle virulenssille löytyi syy
Kieltolain opetus vaikuttaa koronapakkoon
Niin makaa kuin petaa - myös Intiassa

Afrikkalaisnaisten hedelmällisyysluku laskee, mutta elinikä kasvaa

Helsingin sanomat kertoi pääkirjoituksessaan, että maapallon väkiluku ei kasva korkean syntyvyyden vaan alhaisen kuolleisuuden vuoksi. Näin siksi, että syntyvyys laskee kaikkialla maailmassa lukuun ottamatta Saharan eteläpuolista Afrikkaa.

Tämä HS:n näkemys herätti mielessäni pari ajatusta. 

Ensinnäkin koin tarpeen tehdä jonkinlaista faktantarkistusta. Sopiva lähde löytyi helposti hakukoneen avulla, joten tarkasteltakoon sieltä löytynyttä karttakuvaa.

Kuvasta näemme, että naisten lapsimäärä on edelleen suuri paitsi Afrikassa, niin myös Lähi-idässä, Etelä- ja Keski-Aasiassa sekä joissain muissa valtioissa. Mutta toki sen kehitys on viimeisinä vuosikymmeninä ollut laskeva lähes kaikissa maailman maissa. 

Mielenkiintoista kyllä, mainitulla sivulla olevan kuvaajan mukaan myös Saharan eteläpuolisen Afrikan naisten hedelmällisyysluku on laskenut - toisin kuin HS:n pääkirjoitus antoi ymmärtää - varsin lineaarisesti noin 0,06 lapsen vuosivauhdilla. Näin laskien tämän alueen naisten lapsiluku saavuttaisi kahden lapsen tason niinkin pian kuin 45 vuoden kuluttua. Eli joskus 2060-luvulla.

Tosiasia kuitenkin on, että mikäli oletamme afrikkalaisten eliniän kasvavan samalla aikavälillä nykyisten oletusten mukaisesti, on mustan mantereen väkimäärä siinä vaiheessa edelleen paljon ripeämmässä kasvussa kuin pelkästään hedelmällisyysluvut antaisivat ymmärtää. Näin siis siinä tapauksessa, ettei Afrikan nopea väestönkasvu missään vaiheessa johda sotien, tautien, ruuan loppumisen tai muiden syiden takia kuolleisuuden nopeaan kasvuun tai suoranaiseen romahdukseen. 

Samaan aikaan eurooppalaisten maiden alhainen lapsiluku tulee johtamaan kantaväestön määrän pysyvään alenemiseen, jota ainakin nykyiset poliitikot pyrkivät mielellään kompensoimaan maahanmuutolla. Jos sama linja jatkuu, korvautuu myös EU:n väestö ainakin osittain muualta tulleilla ihmisillä.

Oleellinen kysymys tässä kehityksessä on se, mitä tapahtuu eurooppalaiselle elämäntavalle ja kulttuurille. Ja mitä tapahtuu tänne muuttavan väestön kyvylle ylläpitää EU:n alueen hyvinvointia. 

Tosiasiahan on - vaikka se kuinka haluttaisiin kieltää - ettei Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ole pystytty luomaan EU:n alueeseen edes jollain tavalla vertailukelpoista hyvinvointia kuin valkoisten pitkään hallitsemassa Etelä-Afrikassa. Siellä taloudellista romahdusta ei kuitenkaan ole tapahtunut vallansiirron jälkeen, joten ainakin toistaiseksi myös EU:n tulevan väestönvaihdon suhteen voidaan olla taloudellisessa mielessä optimisteja.

Toisaalta Etelä-Afrikka on maailman rikostilastoissa kolmannella sijalla Venezuelan ja Papua New Guinean jälkeen, mikä ei lupaa hyvää. Etenkin kun tässä tilastossa on kärkipäässä paljon afrikkalaismaita, vaikka siitä puuttuu kokonaan iso osa sellaisista maanosan maista - kuten Kongo, Keski-Afrikka ja Etelä-Sudan - joiden voisi kuvitella sijoittuvan tällä listalla erittäin korkealle. 

Nähtäväksi siis jää, minkälaisen Euroopan ja muun maailman me jätämme lapsillemme elettäväksi. Pahoin pelkään, ettei se juurikaan muistuta sellaista paratiisia, josta kehitysoptimismin kulta-aikana minun lapsuudessani uneksittiin. 

Aiempia ajatuksia samsta aihepiiristä:
Kulttuuri istuu syvässä - ja se määrittää myös suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden

Tuhoaako post-imperialistinen historia koko maapallon?
Monikulttuuri ja väestöräjähdys tuottivat maailman kurjimman elinpaikan

Isoja lapsia vai teoistaan vastuullisia ihmisiä?

Iltalehdessä oli ikävä uutinen siitä, kuinka kongolainen puolisotilaallinen järjestö oli tappanut kokonaisen metsästäjä-keräilijäyhteisön. Asiassa ei sinänsä ollut mitään kovin uutta, sillä onhan Afrikan pinta-alaltaan suurin valtio tunnettu väkivaltaisista konflikteistaan. 

Kiinnitin kuitenkin huomiotani jutun sävyyn, sillä tappaminen peilattiin siinä maan historiaan. Sen mukaan "koko Kongon historia on täynnä toinen toistaan surullisimpia tarinoita. Luonnonvaroiltaan äärimmäisen rikkaan maan kohtalo lyötiin lukkoon Belgian raakalaismaisen siirtomaavallan aikana (1885–1960)."

Annettiin siis ymmärtää, että metsästäjä-keräilijöiden surmaaminen on suoraa seurausta 60 vuotta sitten päättyneestä siirtomaa-ajasta, vaikka kongolaiset ovat sen jälkeen olleet vapaita kehittämään maataan kuten tahtovat. Tästä syntyi omassa mielessäni välittömästi yhteys Helsingin Sanomissa olleeseen huumoritutkijan haastatteluun, jossa tämä pohti sitä, kuinka vain jokin aika sitten homoseksuaaleista, lyhytkasvuisista ja romaneista sai vitsailla vapaasti, vaikka nykyään sellaista pidetään törkeänä.

Mutta eikö vielä paljon törkeämpää kuin epäasiallinen vitsailu, ole Iltasanomien jutun kaltainen lähestymistapa, jossa kongolaisista maalattiin kuvaa jonkinlaisina isoina lapsina, joilla itsellään ei ole mitään vastuuta siitä, mitä maassa on tapahtunut reilusti yli puolen vuosisadan aikana? Ja emmekö me juuri Suomessa ole oppineet karvaimman kautta, että tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. 

Tämä pätee myös Kongossa. Ja siksi he ovat ansainneet sen, ettemme me eurooppalaiset tuomitse heitä ylenkatsoen pelkiksi isoiksi lapsiksi vaan täysivaltaisiksi aikuisiksi ihmisiksi, jotka päättävät asioistaan itse. Ja ovat myös täysimittaisesti vastuussa näiden päätösten seurauksista. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Onko ihmisissä ja kulttuureissa eroja?
Monikulttuurisuus kantaa jälleen synkkää satoa
Miten lopetamme maailman pahimman humanitaarisen kriisin?

Onko ihmisissä ja kulttuureissa eroja?

Kuvitellaanpa tilanne, että suomalaisista pikkunisäkkäistä tarttuisi ihmisiin tappava virus, joka leviäisi tartunnan saaneista ja jopa kuolleiden ruumiista edelleen muihin ihmisiin. Onneksi taudille olisi olemassa pikavauhtia kehitetty tehokas rokote ja taudin leviämistä voitaisiin rajoittaa rokottamattomien parissa pitämällä tartunnan saaneet eristyksissä, vaikka varsinaisia hoitokeinoja ei olisikaan.

Mitä maassamme tapahtuisi? Eli mitä ihmiset tekisivät, kun viranomaiset vaatisivat tartunnan saaneita karanteeniin, jotta he eivät levittäisi virusta muihin ihmisiin? Ymmärtäisivätkö he alistua määräyksiin vai ryhtyisivätkö sen sijaan tartunnan saatuaan piilottelemaan viranomaisilta ja sitä kautta levittämään virusta muihin ihmisiin?

Entä muuttuisivatko hautauskäytännöt sellaisiksi, ettei virus leviäisi niiden kautta? Eli pitäytyisivätkö sukulaiset koskettelemasta kuollutta ja jättäisivät tämän asiansa osaavien viranomaisten haltuun? Vai asettuisivatko he vastahankaan ja antaisivat vainajalle viimeisen tervehdyksen ihokosketuksineen kaikkineen?

Entä toivottaisivatko ihmiset rokottamaan ja tartunnan saaneita hoitamaan tulleet viranomaiset avosylin vastaan suomalaisiin kyliin ja kaupunginosiin? Vai ryhtyisivätkö avoimeen vastarintaan jopa äärimmäistä väkivaltaa käyttäen ja syytäen auttajiaan kunnioituksen puutteesta ja perinteiden halveksumisesta?

* * *

Kongon demokraattisessa tasavallassa on parhaillaan käynnissä edellä kuvaamani kaltainen tilanne. Siellä ebola-epidemia on jatkunut jo jonkin aikaa, mutta sitä ei ole saatu kuriin huolimatta rokotteen olemassaolosta ja todistetusti epidemian pysäyttävien toimenpiteiden olemassaolosta.

Syynä ovat paikalliset ihmiset ja heidän kulttuurinsa. Kongolaiset eivät tule testauttamaan oireitaan pelätessään joutuvansa karanteeniin mikäli virus löytyy.

He eivät myöskään halua ruumiita hävitettävän asianmukaisesti vaan perinteisiä ja viruksen tartuntaa edistäviä kongolaisia hautausseremonioita noudattaen. Kaiken kukkuraksi epidemia-alueilla on tehty jopa aseellisia iskuja avustustyöntekijöitä vastaan.

Kongolaisten vastarinta on johtanut pakkotoimiin, joiden seurauksena ongelmat ovat vain kasvaneet. Niitä on sittemmin pyritty ratkomaan kuskaamalla alueelle sosiologeja ja antropologeja, jotka pyrkivät taivuttelemaan paikallisia johtohenkilöitä suosiollisiksi hoitotoimenpiteille sekä toisaalta auttamaan sellaisten menetelmien kehittämisessä, jotka kunnioittaisivat paikallisia ihmisiä ja heidän kulttuuriaan.

Nähtäväksi jää, miten kauan kestää ennen kuin kongolainen epidemia saadaan hallintaan. Selvää kuitenkin on se, että mitä pidempään viruksen hävittäminen ihmisistä kestää, sitä useampia kuolonuhreja se aiheuttaa.

* * *

Afrikkalaisten ja heidän kulttuurinsa aiheuttamat ongelmat ebolan suhteen eivät ole mitään uutta. Kirjoitin aiheesta jo viisi vuotta sitten, kun Guineassa oli tehty hyökkäys lääkärit ilman rajoja -järjestöä vastaan sikäläisen ebola-epidemian aikana.

Samana vuonna nostin esille myös sikäläisen kulttuurin aiheuttamat ongelmat. Tuolloisen kirjoitukseni loppukaneetissa tiivistin asian näin: "toivotaan siis, että länsimainen apu pystyy selättämään afrikkalaisen kulttuurin ja tyhmyyden aiheuttamat ongelmat epidemian taltuttamisessa".

Samaan toivomukseen on hyvä lopettaa myös tämä kirjoitus ja jäädä miettimään, että onko ihmisissä ja kulttuureissa sellaisia eroja, jotka selittäisivät niihin kuuluvien kansojen yleistä menestystä elinolosuhteiden ja vaurauden luomisessa. Pohdintaan saattaa auttaa tämän kirjoituksen alkuun kuvittelemani tilanne Suomessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mitäpä muutamasta viruksesta?
Korruptio lisää ebolan leviämisriskiä Sierra Leonessa
Pelko palasi Afrikkaan - mutta voiko se palata Eurooppaan?

Monikulttuurisuus kantaa jälleen synkkää satoa

Yleisradio kertoi siitä, kuinka Kongon demokraattisessa tasavallassa on katastrofaalinen humanitaarinen kriisi. YK:n elintarvikeviraston päällikön David Beasleyn mukaan yli kolme miljoonaa ihmistä on nyt vaarassa menehtyä nälkään. Länsimaista apua tarvitaan siis kipeästi.

Minun nuoruudessani Kongoa hallitsi pahamaineinen diktaattori, Mobutu Sese Seko, joka harjoitti valtakaudellaan kleptokraattista diktatuuria, joka tunnettiin maailmalla korruptoituneisuudestaan ja nepotismistaan. Olisi voinut kuvitella, että hänen jälkeensä luonnonvaroiltaan rikkaan maan elinolot olisivat alkaneet kohota.

Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan maassa on kerta toisensa jälkeen syntynyt aseellisia konflikteja. Kongoa käytetäänkin usein esimerkkinä liiallisten luonnonvarojen mukanaan tuomasta kirouksesta.

Toisaalta on myöskin niin, että Kongon alueella elää noin 200 eri etnistä ryhmää, joista mongot, lubat, kongot ja zandet muodostavat yhdessä 45 %. Ja mehän tiedämme sen, että monikulttuuriset yhteiskunnat ovat herkästi konflikteihin ajautuvia.

Siksi esitän tässä hypoteesin, jonka mukaan Kongon kirous ei ole 57 vuotta sitten päättynyt länsimainen imperialismi eikä luonnonvarojen tuoma kirous. Sen sijaan maan jatkuviin kriiseihin ajava perusongelma on yhteiskunnan monikulttuurisuus, jonka haittavaikutuksia tukee väestön alhainen koulutusaste ja  holtiton (2,5 prosentin) väestönkasvu sekä mahdollisesti myös heikot älynlahjat.

Mikäli hypoteesini on oikea, on Kongon tämänkertainenkin kriisi nähtävä ennen kaikkea osana monikulttuurisuuden synkkää satoa, joka ylläpitää paitsi sekasortoa, niin myös koulutusolojen ankeutta sekä sitä kautta heikkoa älykkyysosamäärää ja nopeaa väestönkasvua.

Kongon noidankehä on siis valmis, eikä sen katkaisemisesta ole juuri edes puhetta sen enempää Afrikassa kuin muuallakaan  (säännön vahvistava poikkeus 23-vuoden takaa). Vain taudin oireita paikkaillaan katastrofiavulla - ja samalla tilataan seuraava katastrofi oven taakse.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Monikulttuuri ja väestöräjähdys tuottivat maailman kurjimman elinpaikan
Etnis-kulttuurinen segregoituminen etenee Suomessakin
Etelä-Sudanin kehityksestä Google-haun valossa

HS: olemme tyhmiä verrattuna afrikkalaisiin

Pääkaupungin mahtilehden toimittaja Sami Sillanpää jysäytti tänään uutispommin. Hän nimittäin kertoi tuntevansa itsensä Afrikassa usein tyhmäksi, sillä menee siellä mihin maahan tahansa, ihmiset osaavat useampia kieliä kuin hän.

Esimerkkeinä hän kertoo eteläafrikkalaisesta taksinkuljettajasta, joka osaa yhtätoista kieltä sekä kongolaisesta tuttavastaan, joka osaa kuutta afrikkalaista ja kolmea eurooppalaista kieltä. Jälkimmäisten kongolainen kertoi olevan niin helppoja, että oli opetellut kaksi niistä ihan itse. Kieltämättä kyvykästä.

Uutinen on loistava. Tällainen osaamispotentiaalihan tarkoittaa sitä, että Afrikan maiden talous tulee nousemaan raketin lailla lähivuosina ja sikäläisten ihmisten elintaso ohittanee väestön ylivertaisen älykkyyden varassa Euroopan ja Pohjois-Amerikan luultavasti jo meidän elinaikanamme.

Sitä odotellessa Afrikasta maahamme tulevat maahanmuuttajat oppivat Suomen kielen ilman vaikeuksia: ellei joku opeta, niin kyllä tulija oppii uuden kotimaansa kielen ihan omin päin. Niin tai oikeastaan kielet, sillä kyllä tuolla lahjakkuudella oppii varmasti saman tien molemmat kansalliskielemme alta aikayksikön.

Kiitos Sami Sillanpäälle hänen mainiosta kirjoituksestaan, joka karisti mielestäni huolen Afrikan ja afrikkalaisten tulevaisuudesta. Erityisesti oli helpottava huomata, että Lynn ja Vanhanen ovat olleet väärässä afrikkalaisten älykkyyden suhteen. Samoin kuin amerikkalaiset älykkyystutkijat, joiden mukaan mustat ovat maan muita etnisiä ryhmiä merkittävästi tyhmempiä.

On myös hieno huomata, että maahanmuuton myötä suomalaisten keskimääräinen älykkyys tulee nousemaan tulevaisuudessa. Kun vain otamme maahamme riittävästi afrikkalaisia ja naitamme tyttäremme heille (poikia ei oikein voi naittaa, koska tulijoiden joukossa on vain vähän naisia), saamme huippuluokan älykköjä lastenlapsiksemme. Siis sellaisia, joiden seurassa tunnemme itsemme usein tyhmäksi. Aivan samoin kuin toimittaja Sillanpää tuntee itsensä Afrikassa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Uusi askel Afrikassa
Intialaisten katkeruudesta suomalaisia kohtaan
Ihmisryhmien kollektiivinen älykkyys ja c-faktori

Miten lopetamme maailman pahimman humanitaarisen kriisin?

Helsingin Sanomat on tänään nostanut esiin Kongon levottomuuksiin liittyvän humanitaarisen kriisin kutsuen sitä pahimmaksi humanitaariseksi kriisiksi sitten toisen maailmansodan.

Siis pahemmaksi kuin minun lapsuudessani järkyttänyt miljoonan ihmisen kuolemaan johtanut Biafran kriisi, aika ajoin monia miljoonia ihmisiä tappava Sahelin kuivuus, 14 - 43 miljoonaa uhria vaatinut Kiinan kulttuurivallankumous, punakhmerien 1,2-3 miljoonaa ihmistä vaatinut terrori Kamputseassa, 800 000 ihmisen kuolemaan johtanut Ruandan kansanmurha tai nykyinen mediamaailman suosima Syyrian sisällissota.

Ja toden totta, Kongon pitkään jatkuneet väkivaltaisuudet ovat tuottaneet puolenkymmentä miljoonaa kuollutta ja miljoonia pakolaisia. Heikoimmassa asemassa ovat epäilemättä vammaiset kuten myös HS antaa ymmärtää.

Esitän siis tässä kirjoituksessa vetoomuksen kaikille Kongon väkivaltaisuuksiin osallistuville, että he lopettaisivat väkivaltaisuudet, takoisivat miekoistaan auroja ja ryhtyisivät rakentamaan maansa hyvinvointia sen esimerkin mukaan, jonka Suomi antoi oman verisen sisällissotansa jälkeen.

Tosin samalla pelkään pahoin, ettei vetoomukseni kantaudu kongolaisten korviin ja vaikka kantautuisikin, ei sillä olisi mitään vaikutusta. Tästä huolimatta avaimet tämän karmean humanitaarisen kriisin ratkaisemiseksi ovat paikallisten ihmisten käsissä.

Kriisi kun jatkuu täsmälleen niin kauan, kuin riittävän moni ihminen jatkaa väkivaltaisuuksia. Ja päättyy juuri sillä hetkellä, kun väkivaltaisuuksia tekevien määrä putoaa niin pieneksi, etteivät he enää pysty terrorisoimaan muita.

Sitä en sen sijaan tiedä mitä minä ja eurooppalaiset voisimme tehdä asialle. Annammeko lisää edelle kirjoittamani kaltaisia juhlallisia vetoomuksia? Entä suostuisikohan rauhannobelistimme Ahtisaari lähtemään paikan päälle neuvottelemaan? Tai pitäisikö kongolaiset asettaa kauppasaartoon? Vai lähetämmekö suomalaiset Hornetit, saksalaiset Leopardit ja Ranskan muukalaislegioonan paikan päälle pakottamaan  osapuolia rauhaan?

Vai tulisiko meidän ajatella positiivisesti, käynnistää EKP:n setelipaino ja lisätä kehitysapuamme Kongoon niin suureksi, että kaikki voisivat kieriskellä rahoissaan ja ryhtyä nauttimaan uusista rikkauksistaan? Vai kenties kutsua kaikki halukkaat kongolaiset tervetulleiksi nauttimaan eurooppalaisesta hyvinvoinnista? Tai ostaa kongolaista reilun kaupan kahvia?

En tiedä. En oikeasti tiedä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomi ja Etelä-Sudan nousivat maailman kärkeen!
Kuinka humanitaarinen kriisi kesytetään?
Korruptio lisää ebolan leviämisriskiä Sierra Leonessa