maanantai 18. elokuuta 2014

Ebola-epidemia ja afrikkalaisen tyhmyyden aiheuttama riski koko maailmalle

Kirjoitin pian Afrikan nykyisen Ebola-epidemian alkamisen jälkeen bloggauksen, jossa totesin viruksen leviävän ihmisten välillä huonosti. Niinpä arvelin epidemian päättyvän aika nopeasti.

Ennusteeni meni mitä ilmeisimmin pieleen, sillä afrikkalainen tragedia näyttää pahenevan päivä päivältä. Tautiin on sairastunut paikallisten lisäksi niin afrikkalaisia kuin eurooppalaisiakin auttajia - ja ihmisten mukana virus on siirtynyt maasta toiseen. Viimeisimmän tiedon mukaan myös Eurooppaan. Olinko siis väärässä viruksen suhteen?

Ilmeisesti olin, sillä saatavilla olevien tietojen perusteella minulle on syntynyt käsitys, ettei nyt leviävä viruskanta ole aivan niin tappava kuin aiemmat Afrikassa epidemioita aiheuttaneet kannat. Mikäli näin on, se tarjoaa taudinaiheuttajalle enemmän tartutusaikaa sairaasta ihmisestä terveeseen. Mutta tämä ei liene tärkein selitys, vaan se liittyy afrikkalaisiin ihmisiin.

Ensimmäinen syy on ehdottomasti länsiafrikkalaisten kyvyttömyys kulttuurinsa muuttamiseen. Vainajat halutaan edelleen haudata perinteisin eli virukselle altistavin menoin. Valistuksesta huolimatta tavoista pidetään härkäpäisesti kiinni.

Toinen, ja vielä ongelmallisempi asia, liittyy paikalliseen tapaan saada tahtonsa läpi. Tarkoitan tällä niitä tapauksia, joissa ihmiset ovat hyökänneet sairaaloihin vapauttaakseen siellä eristyksissä olevat potilaat tartuttamaan muita ihmisiä. Näin on tapahtunut useita kertoja, kuten aiemmasta kirjoituksestani ja eilisestä uutisesta ilmenee.

En tiedä mikä on poliittisesti korrekti selitys tälle kaikelle, mutta itse olen taipuvainen näkemään taustalla Saharan eteläpuolisten afrikkalaisten alhaisen älykkyyden. Vaikka edellä siteeraamaani Lynnin ja Vanhasen tutkimusta on kritisoitu paljon, lienevät sen yleiset johtopäätökset kuitenkin oikeita.

Entä tulevaisuus? Ilman länsimaiden apua Ebola tappaisi tulevina vuosina Afrikassa todennäköisesti valtavan määrän ihmisiä. Pahimmillaan kaikki ne, jotka eivät ole perinnöllisesti vastustuskykyisiä virukselle. Tätä osuutta ei tunneta, mutta kyse saattaa olla sadoista miljoonista ihmisistä.

Nykyisessä maailmassa tämä ei kuitenkaan ole mahdollista, vaan apua on jo toimitettu ja jatkossa toimitetaan yhä enemmän. Erityisen merkittävää on se, että afrikkalaisille tarjotaan valmiiden lääkkeiden puuttuessa testausvaiheessa olevia uusia lääkkeitä. Olettaen ainakin osan niistä tehoavan epidemia saataneen pysäytetyksi ennen pahinta katastrofia.

Riskinä kunnolla testaamattomien lääkkeiden jakamisessa on se, että osa lääkkeistä saattaa osoittautua sivuvaikutuksiltaan vaarallisiksi. Mikäli näin käy, se tule johtamaan syytteisiin länsimaiden rasismista afrikkalaisia kohtaan. Toivotaan siis afrikkalaisille tarjottavien lääkkeiden olevan sekä tehokkaita että turvallisia.

Entä muu maailma?

On varsin ilmeistä, että Lähi-idän sekavissa oloissa viruksen aiheuttama epidemia on mahdollinen. Toisaalta sen aiheuttamaa epidemiaa Euroopassa, Amerikassa tai Itä-Aasiassa on pidettävä erittäin epätodennäköisenä.

Täysin turvassa emme kuitenkaan ole, sillä yhä uusien ihmisten sairastuessa kasvaa viruksen populaatio ripeästi. Tällöin sen genomiin syntyy yhä enemmän mutaatioita, joista pieni osa auttaa sitä sopeutumaan yhä paremmin ihmisiseen. Jos jokin näistä mutaatioista johtaa viruksen leviämiskyvyn oleelliseen muutokseen, on koko maailma vaarassa.

Tämän riskin takia olisi äärimmäisen tärkeää, että ihmisten välillä leviävä ebola-epidemia saataisiin pysäytettyä mahdollisimman pikaisesti. Toivotaan siis, että länsimainen apu pystyy selättämään afrikkalaisen kulttuurin ja tyhmyyden aiheuttamat ongelmat epidemian taltuttamisessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Auta siinä sitten
Afrikkalaisuus Suomen historian valossa
Pelko palasi Afrikkaan - mutta voiko se palata Eurooppaan?


9 kommenttia:

  1. Suurin ongelma itse taudin osalta lienee se, että se saisi kyvyn levitä ilmateitse hengityksen kautta, kyvyn kellua ilmassa ja levitä tuulen mukana, ja tarttua hengitysteitse. Tämä mutaatio toteutuu jossain vaiheessa, ellei se ole jo nyt toteutunut.

    VastaaPoista
  2. Niinhän se, luonolla on tapana jostain kehittää tappavaa tautia kun popula alkaa paisuun, esimerkkina vaikkap jänisrutto ..

    -jpt-

    VastaaPoista
  3. Aiheeseen liittyen:

    http://jukkaaakula.livejournal.com/12026.html

    Miksi AIDS leviää nimenomaan Afrikassa.

    VastaaPoista
  4. Tänään julkaistu artikkeli Ruotsista jonka koululaitoksella on suuria ongelmia johtuen tulijoiden osaamiseroista:

    Kasvavat osaamiserot ovat vakava yhteiskunnallinen ongelma

    Alkuperäinen ruotsinkielinen artikkeli:
    http://fof.se/tidning/2014/7/artikel/skolans-vaxande-kunskapsklyftor

    VastaaPoista
  5. Tällä kertaa karttamista ei voi kutsua rasismiksi vaan itsesuojeluvaistoksi. Vaikka riski onkin pieni, on se kuitenkin nollaa suurempi.

    VastaaPoista
  6. On myös mahdollista että joku roistovaltio muokkaa Ebolasta paremmilla ominaisuuksilla varustetun bioaseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En usko. Siihen tarkoitukseen on paljon parempiakin ehdokkaita.

      Poista
  7. Niin, rasismiahan se olisi jos karttaminen kohdistuisi vain tietynrotuisiin ihmisiin - mutta uskon, että itsesuojeluvaistoinen karttaa riskialueelta tulevia ihmisiä näiden rodusta riippumatta.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!