maanantai 30. heinäkuuta 2018

Afrikkalaista koneinsinööriä odotellessa

Mugaben jälkeisessä Zimbabwessa ollaan lopultakin siirtymässä normaaliaikaan. Maassa on vaalit ja niissä kaksi varteenotettavaa ehdokasta, joista kumpi tahansa voi tulla valituksi.

Tosin ajatuksia herättää se, että maan oppositio on jo etukäteen ilmaissut epäilevänsä vaalivilppiä ja pelkäävänsä vaalikomission olevan puolueellinen. Asia selvinnee myöhemmin, sillä äänestystä on tarkkailemassa yli sadan hengen joukko Euroopan Unionista.

Tässä vaiheessa on meidän kuitenkin uskottava tai ainakin toivottava, että afrikkalaisen johtajuuden kierre on lopultakin päättynyt Mugaben pitkän valtakauden aikana romahtaneessa entisessä Afrikan vilja-aitassa. Pientä toivoa tulevaisuudelle antaa ainakin se, että nykyinen hallinto ylipäänsä on järjestänyt vaalit ja että se on myös ottanut järjen käteen ja alkanut palauttaa viljelysmaata maassa vielä oleville valkoisille.

Tosin näiden määrä on pudonnut yli 90 prosentilla muutamassa vuosikymmenessä, eikä jäljelle jääneillekään ole tarkoitus palauttaa kaikkea aiemmin vietyä maaomaisuutta. Onneksi ainakin Ylen haastattelema valkoinen maanviljelijä arveli Zimbabwessa olevan "paljon todella hyviä mustia maanviljelijöitä". Toivokaamme, että hänen näkemyksessään oli kyse faktasta eikä pelon laukaisemasta poliittisesti korrektista valkoisesta valheesta.

Toivoa antaa myös se, että Yle onnistui löytämään haastateltavakseen zimbabwelaisen nuoren, joka opiskeltuaan maailmalla tahtoi kouluttaa nuoria Zimbabwelaisia. Tämän mielestä maa nousee kukoistukseen startup-yritysten avulla, joten koulutukseen on satsattava.

Toivottavasti tulemme jatkossa siis näkemään myös sellaisia afrikkalaisia koneinsinöörejä, joiden paperit eivät ole kadonneet. Ja jotka eivät ole jättäneet kotimaataan paremman elintason toivossa.

Edelle kirjoitetun perusteella uskon, että Zimbabwella on juuri nyt todellinen mahdollisuus kääntää kurssinsa kohti parempaa. Siksi on syytä toivoa heidän onnistuvan. Samalla on syytä muistaa, että onnistuminen on kiinni ainoastaan heistä itsestään.

On siis syytä toivoa, että tänään valittava presidentti on kansansa asialla, eikä pelkästään tavoittelemassa omaa etuaan. Ja mikäli näin on, ettei valta johda korruptoitumiseen ja yhteen uuteen lukuun afrikkalaisen johtajuuden kauhukertomuksessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Jaakko Lehmusvesi: valkoista ihmistä ei sorreta maailmassa
Afrikkalaisen rasistin valta kaatui
Mistä YK:n arvoton näytelmä kertoo?


5 kommenttia:

  1. Ja nyt sitten nenäpäivää ja kukkaron nyörit auki, että saadaan koulutusta Zimbabveen! Kuinkahan paljon sinne Mugaben sveitsiläiselle tilille on Suomestakin tähän mennessä kehitysavun nimissä sinne rahaa kärrätty?

    Mutta jospa otetaankin kaikki halukkaat tänne yliopistoihin ilmaiseksi opiskelemaan, sillä ei kai se nyt vähempi kelpaa kuin DI?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mugabelle on varmaan kertynyt Suomen kehitysavusta sellainen kymmenen-parinkymmenen prosentin siivu, kehitysavuistahan leijonanosa jää antajamaahan, avustusjärjestöjen suurten kulujen vuoksi.

      Poista
  2. Mun mielstä ""kehitysapua" pitää maksaa vain toteutuneiden tulosten mukaan. Kaikki ennelta maksettu kun pyrkii kasaantumaan, vain ja ainostaan hallitsevan luokan kukkaroihin. Eli katotaan nyt miten "simpapvessa" menee. Tuleeko vaalivoittajasta taas vain uusi riistäjä.
    Mitä pahoin pelkään.
    Huru-ukko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän se todennäköisin skenaario on, mutta ollaan ainakin vielä optimisteja, koska ilmassa on myös positiivisia viitteitä.

      Poista
  3. Kokkeja ainakin on tulossa:

    http://www.phoenixism.net/?p=25921

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!