tiistai 4. helmikuuta 2014

Hyvin kotoutuneita somaleita

Yle uutisoi tänään USA:n Fort Morganista, että siellä on erittäin suuri ja hyvin kotoutunut somaliyhteisö. Näkemystä tukevat myös Fort Morganin rikostilastot, joiden mukaan paikka on selvästi turvallisempi kuin USA keskimäärin.

Yle listaa myös keinot, joilla somaliyhteisö on saatu kotoutettua. Tässä tärkeimmät kohdat suoraan Ylen uutisesta lainattuna.

"Aloimme tavata pakolaisyhteisön johtajia ja puhuimme heille laeista ja siitä, miten voisimme heitä auttaa.... Pidimme esimerkiksi liikennesääntötunteja jopa 35 ihmisen ryhmille".

"Kaupunki päätti, ettei somaleja varten luoda uusia rakenteita, joissa on etuliite "pakolais-sitä" tai "maahanmuuttaja-tätä", vaan asiat hoidettiin samalla tavoin kuin kantaväestölläkin."

"Pyrimme välttämään rinnakkaisrakenteita, koska niillä on negatiivinen vaikutus yhteisöön"

Myös Suomessa on paljon somalimaahanmuuttajia, mutta he kokevat runsaasti väkivaltaa ja uhkailua ja heidän nuorisoaan uhkaa syrjäytyminen. Sen sijaan Fort Morgan on onnistunut siinä, missä Suomessa on epäonnistuttu. Niinpä ehdotan, että otamme mallia amerikkalaisista. 

Tähdennettäköön siis somaleille ja muillekin tulijoille Suomen lakien noudattamista sekä odotetaan heidän käyttäytyvän kuin kantaväestönkin eikä järjestetä heille mitään erioikeuksia. Siis kotoutumistuet pois, asumisen erityisjärjestelyt pois, omat uimavuorot ja kaikki muut hyvää tarkoittavat maahanmuuttajaetuoikeudet pois jne...Ehkäpä näin toimien myös Suomen somalit kotoutuvat osaksi suomalaista yhteiskuntaa?

Paitsi että on tässä yksi ongelma...

Ylen uutisen mukaan somalit nimittäin saapuivat Fort Morganiin työskentelemään, koska siellä oli huutava pula lihanpakkaajista. He olivat siis työperäisiä, eivätkä humanitaarisia maahanmuuttajia kuten Suomessa. Toisin sanoen he saavat elantonsa vastineeksi tekemästään työstä.

Tuhannen taalan kotouttamiskysymys kuuluukin, että mahtaakohan vastikkeellisella ja vastikkeettomalla tulonmuodostuksella olla jotain tekemistä ihmisten sopeutumisen kanssa? 

Jos on, niin sitten meillä on ongelma. Suomessahan on huutavan työvoimapulan sijaan kasvava työttömyysongelma. Sen seurauksena somaleille on vaikea löytää töitä ilman kantaväestöstä poikkeavaa erityiskohtelua - jonka välttäminen on keskeinen osa Fort Morganin menestystarinaa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Homoseksuaalien urheilijoiden turvallisuus on taattava myös tulevaisuudessa
Onko kermakaramelli rasistinen?
Pakolaispolitiikka ja politiikka

3 kommenttia:

  1. "Idle hands are the devil's playthings"

    Ihmiseen on kai tehdasasetuksena koodattu tarve olla tarpeellinen ja hyödyllinen yhteisölleen. Ellei tätä tarvetta voi tyydyttää, syntyy ongelmia.

    Elannon hankkiminen itselle ja lähipiirille työtä tekemällä on yksinkertaisin tapa tyydyttää tämä tarve. Jos ihmiseltä kielletään mahdollisuus merkityksellisen työn tekoon tavalla tai toisella, ihmisestä tulee tikittävä aikapommi joka ennemmin tai myöhemmin aiheuttaa ikävyyksiä vähintään itselleen.

    Ihminen saadaan syrjäytettyä ulkopuoliseksi monella keinolla. Ehkä pirullisin tapa on estää ihmisen integroituminen yhteisöön on kasvattaa hänen päähänsä kaiken muun alleen peittävä ajatus toiseudesta; Kaikki mitä minulle tapahtuu on seurausta siitä että olen ******* joten en voi itse vaikuttaa siihen mitä minulle tapahtuu.

    Yhteisön ulkopuolisen on myös vaikea motivoida itseään noudattamaan yhteisön sääntöjä joten se päähän iskostettu ajatus toiseudesta jalostuu äkkiä ajatukseksi ettei minua koske samat säännöt kuin muita.

    Suomalainen käsitys kotouttamisesta on kummallinen. Meille tuodaan ihmisiä eksoottisista kulttuureista ikään kuin etnisiksi lemmikeiksi joiden integroituminen suomalaiseen kulttuuriin halutaan estää koska sehän tarkoittaisi ihqun diversiteetin vähenemistä.

    VastaaPoista
  2. Uutisen kuultuani katsoin huvikseni Fort Morganin rikosuutisia. Sieltä opin, että sisarpuolensa puukottaneen Abdin vankilatuomiosta oli pudotettu neljä vuotta pois ja Abdin tuomion pituudeksi tuli kohtuullinen 26 v.

    Sanoisin, että USA:n hyvinkin ankara rikoslaki on myös tekijä jota ei kannata jättää täysin huomiotta kun mietitään kotoutumista.

    Ehkäpä myös Fort Morganin asukkaiden mahdollisuus marssia sheriffin toimistoon ja pyytää lista kaupungin rekisteröidyistä seksuaalirikollisista auttaa arvioimaan kotoutumisen onnistumista ja siten osaltaan kannustaa kaupungin virkamiehiä realistiseen kotouttamispolitiikkaan.

    Herja

    VastaaPoista
  3. 9 somalia joukkoraiskasi naisen 1990 Nastolan vastaanottokeskuksessa.
    Kyseessä oli ensimmäisiä somaliryhmiä Suomessa.
    Miksi Suomi ottaa pääasiassa somaleita?
    Etenkin vielä sen jälkeen kun ovat käytännössä osoittaneet yli 20v mitä porukkaa ovat?
    Ei voi ymmärttää. Päättäjät täysin vieraantuneita todellisuudesta.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!