EU myönsi 2,5 miljardin tukipaketin Syyrian islamistitaustaiselle hallinnolle

Euroopan unioni on luvannut syyrialaisille noin 2,5 miljardin euron tukipaketin. Belgianalgerialaisen tasa-arvo-, valmius- ja kriisinhallintakomissaari Hadja Lahbibin mukaan "kansainvälinen yhteisö on tänään vahvistanut vahvan solidaarisuutensa Syyrian kansaa kohtaan sen kaikessa moninaisuudessa... Euroopan unioni seisoo jatkossakin Syyrian kansan rinnalla, ei ainoastaan ​​kiireellisiin humanitaarisiin tarpeisiin vastaamisessa, vaan myös oikeudenmukaisen, osallistavan ja vakaan tulevaisuuden rakentamisessa. Yhdessä emme tarjoa vain apua – investoimme toivoon, kestävyyteen ja tielle kohti kestävää rauhaa."

Toivoa tietenkin sopii, että islamistitaustainen Syyrian johto on komissaarin kanssa samaa mieltä EU:n - eli myös suomalaisten veronmaksajien - antaman rahan käytöstä, eikä ryhdy alistamaan mitään maan monista kansallisuuksista tai uskonnollisista ryhmistä. Hallinnon alku ei kuitenkaan ole ollut kovin lupaava, koska maassa ryhdyttiin pian vallanvaihdon jälkeen tappamaan sekä alaviittejä että kristittyjä.

Toinen asia on, että monen EU-maan talous on melkoisissa vaikeuksissa. Ja surkeinta sen kehitys on viime vuosina ollut - missäpä muuallakaan kuin - Suomessa. 

Samaan aikaan Venäjän uhka on pakottanut eurooppalaisia nostamaan omaa sotilaallista kykyään nopeasti ja aivan uudelle tasolle. Eikä se tapahdu ilmaiseksi, vaan esimerkiksi Saksa on juuri tänään muuttamassa jopa perustuslakiaan löytääkseen rahaa oman turvallisuutensa varmistamiseen.

Siksi on kysyttävä, että onko 2,5 miljardin eurooppalaisilta kerätyn euron lahjoittaminen Syyriaan ihan varmasti järkevää rahankäyttöä? Vai voisivatko syyrialaiset itse ottaa vastuun tulevaisuudestaan siten kuin suomalaisetkin ottivat toisen maailmansodan jälkeen? Tai jo sitä aiemmin vuosien 1917 ja 1918 tapahtumien jälkeen?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksi suomalainen lehdistö vaikenee muslimien kristittyihin kohdistamasta vainosta?
Trump säätää maahanmuuttoa, mutta joutuuko EU maksamaan?
Syyriaan vallankumous, entä sitten?

Häpeällisen vähäinen 250 miljardin dollarin lahja

Kuten kaikki tiedämme, on jouluaatto tasan kuukauden kuluttua. Ja että silloin saapuu joulupukki jakamaan lahjoja kaikille kilteille lapsille - ja jakaa niitä vähän tuhmemmillekin - eikä vaadi vastineeksi mitään.

Tiedämme myös, että jotkut lapset kirjoittavat sivukaupalla lahjatoiveita ja pettyvät, kun eivät saakaan kaikkea toivomaansa. Tämä tuottaa joulupukille - ja hänen tontuilleen pahan mielen - mutta siitä huolimatta hän palaa vuoden kuluttua uusien lahjojen kanssa.

Ilmeisesti kehittyvissä maissa ja saarivaltioissa on kuultu joulupukista ja arveltu, että länsimainen veronmaksaja on sen inkarnaatio. Ja siksi niiden asukkaat haluavat lahjaksi riihikuivaa rahaa - ja vieläpä tuplasti enemmän kuin sen 250 miljardia dollaria, jonka länsimaat olivat perjantaihin mennessä luvanneet.

Näin voisi ajatella ainakin siitä, että rahaa saamassa olleiden kehittyvien maiden ja saarivaltioiden edustajat kävelivät ulos ilmastokokouksen neuvotteluista YK:n ilmastokokouksessa Azerbaidzhanin Bakussa, koska heidän mielestään 250 miljardin dollarin "ehdotukset ovat häpeällisiä". Niin sanotut kansalaisjärjestöt ilmeisesti jakoivat tämän näkemyksen, koska ne vaativat, että on "parempi jättää koko sopimus tekemättä kuin tehdä huono sopimus, ja tämä on hyvin, hyvin huono sopimus". 

O tempora, o mores! Eikö ahneudella ole mitään häpyä eikä rajaa?

Tämän näytelmän jälkeen olisin halunnut Suomen vetävän tarjouksensa pois ja ilmoittavan, ettei suomalainen veronmaksaja ole joulupukki. Eikä hän jaa rahojaan sellaisille ihmisille, jotka halveksivat hänen lahjaansa. Ja vieläpä sellaista hyvän tahdon osoitusta, jonka maksamiseksi hänen pitäisi ottaa uutta lainaa entisten päälle.

Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan kokouksessa nostettiin ilmastorahoituksen määrää vielä 50 miljardilla. Näin siitä huolimatta, että maailman 45 vähiten kehittyneen maan ryhmä ilmoitti tyytymättömyytensä tämänkin lahjan kokoon. 

Siis vähän kuin pikkulapsi, joka pettyy joululahjaksi saamiinsa kymmeneen lahjapakettiin koska joulupukille osoitetulle listalle oli kirjattu sata toivetta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Eksistentiaalinen uhka ja älyllinen epärehellisyys
Voiko kehitysmaalaiset lahjoa, Maria Ohisalo?
Marinin hallituksen hinta

Pyhän maan joululahja

Kristillisessä - ja nykyisin maallistuneempienkin länsimaisten ihmisten -  joulussa korostuvat yli 2 000 vuoden takaiset tapahtumat nykyisen Israelin alueella sekä niiden muistoksi annettavien lahjojen antaminen. Siksi haluan tänä jouluna muistaa niin sanotun Pyhän maan asukkaita ehdotuksella pysyvän rauhan saamiseksi heidän välilleen.

Uudenlainen ratkaisu tarvitaan kahdesta syystä. Niistä ensimmäinen on Israelin luonne juutalaisvaltiona ja toinen vuoden 1948-49 tapahtumissa suunnattoman virheen - arabikansojen ehdotuksesta kotiensa jättämisen - tehneen palestiinalaisväestön harjoittama terroristinen väkivalta juutalaisia kohtaan, jotka molemmat ovat estäneet rauhan solmimisen Pyhän maan asukkaiden välille.

Siten ratkaisua on haettava siltä pohjalta, että Israelin luonne juutalaisvaltiona säilyy, mutta samalla palestiinalaisten harjoittama terroristinen toiminta loppuu. Nämä ehdot eivät toteudu nykyisin paljon esillä olevassa kahden valtion mallissa, eivätkä etenkään juutalaiset ole kiinnostuneet myöskään sellaisesta yhden valtion mallista, jossa terrorismia vuodesta toiseen harjoittaville palestiinalaisille annettaisiin Israelin kansalaisuus. 

Siksi tässä tilanteessa tarvitaan luovaa ajattelua. Mutta ensin on odotettava nyt käynnissä olevan sodan loppumista, jotta rauhan esteistä suurin eli palestiinalaisten terroristijärjestö Hamas poistuu näyttämöltä. 

Sen jälkeen on istuttava neuvottelupöytään, jossa ovat edustettuina Israelissa asuvat juutalaiset ja palestiinalaiset sekä Jordania, Egypti ja mahdolliset muut arabimaat sekä neuvotteluiden puolueettomat välittäjät. Lopputuloksena on hyväksyttävä ratkaisu, jossa palestiinalaisille annetaan vapaus joko muuttaa pois Israelista Jordaniaan, Egyptiin tai muihin arabimaihin tai vaihtoehtoisesti jäädä odottamaan juutalaisvaltion kansalaisuutta. 

Arabimaihin muuttaville palestiinalaisille tulee antaa kansalaisuus esimerkiksi viiden vuoden kuluttua maahan asettumisesta edellyttäen, että he täyttävät sen ehdot ja käyttäytyvät asiallisesti. Sen sijaan Israelin alueella elämisen valitsevat jäisivät toistaiseksi ilman kansalaisuutta, mutta sen myöntäminen taattaisiin heille lähtökohtaisesti 30 vuoden kuluttua. 

Lähtökohtaisesti siksi, että kansalaisuuden ehdoksi asetettaisiin palestiinalaisterrorismista luopuminen. Koska se tuskin kuitenkaan onnistuisi sormia napauttamalla, olisi rakennettava väkivallasta luopumiseen kannustava kehikko. 

Siksi olisi päätettävä, että jokaisesta palestiinalaisten tekemästä terroriteosta sopimuksen voimassaolon ensimmäisen vuoden aikana kansalaisuuden myöntämistä siirrettäisiin eteenpäin yhdellä viikolla. Vastaavasti sopimuksen toisesta vuodesta kymmenenteen vuoteen jokainen terroriteko siirtäisi kansalaisuuden saamista yhdellä kuukaudella. Tämän jälkeen seuraavan kymmenen vuoden jaksolla jokainen terroriteko siirtäisi kansalaisuuden saamista yhdellä ja siitä eteenpäin viidellä vuodella.  

Tällainen järjestelmä tarjoaisi palestiinalaisille nykyisestä umpikujasta ulos vievän tien, mutta myös vahvan motivaation pidättäytyä terroristisista teoista. Väkivallan loppumisen seurauksena myös luottamus Israelin juutalaisten ja palestiinalaisten välillä kasvaisi vuosi vuodelta ja johtaisi vähä vähältä vahvistuvaan taloudelliseen integroitumiseen, joka vahvistaisi edelleen rauhanomaista kehitystä.

* * * 

Edelle kirjaamassani ehdotuksessa on oleellista se, että ajanjakso on pitkä eli minimissäänkin 30 vuotta. Oletettavasti varsin suuri osa palestiinalaisista ei jäisi Israeliin odottamaan näin pitkää aikaa, vaan valitsisi mieluummin muuttamisen johonkin arabimaahan, jossa täysien kansalaisoikeuksien saaminen onnistuisi oleellisesti lyhyemmässä ajassa. Näin Israelin luonne juutalaisvaltiona ei vaarantuisi, vaikka jäljelle jäävät palestiinalaiset saisivatkin kansalaisuuden. 

Pitkä ajanjakso on oleellinen myös siksi, että kolmen vuosikymmenen aikana ehtii kasvaa myös kokonaan uusi sukupolvi palestiinalaisia ja juutalaisia, joiden elämää ei varjosta jatkuva väkivalta ja sorto, vaan rauhanomainen rinnakkaiselo. Tämä johtaa etnis-uskonnollisten rajojen merkityksen vähenemiseen, mikä vahvistaa yhteiskuntaa ja johtaa lopulta tilanteeseen, jossa palestiinalaisille myönnettävä kansalaisuus ei aiheuta ylitsepääsemättömiä reaktioita myöskään juutalaisten parissa.

Ja näin rauha saapuu lopulta myös kristillisen joulun syntysijoille! Ja sielläkin asuville ihmisille tulee rauha ja hyvä tahto toisiaan kohtaan. 

Tällä ehdotuksellani toivotan hyvää joulua kaikille lukijoilleni! Sekä myös Pyhän maan asukkaille, joiden toivon pitävän lahjastani!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Oikein hyvää ja salaista joulua!
Nauttikaa joulusta!
Joulumuisto

Korkoa korolle

Viime päivinä on kauhistelu aikanaan velaksi luodun EU:n elvytyspaketin nousevia korkoja. Kuluvalla budjettikaudella 2021–2027 paketin korkomenot ovat 17–27 miljardia euroa suuremmat kuin aiemmin on oletettu. Siten myös suomalaisten taakka jo muutenkin rajusti tappiollisesta paketista kasvaa. 

Vähemmälle huomiolle on jäänyt se, että meillä on muutenkin paljon lainaa. Siitä vuosittain noin miljardi on otettu siksi, että voisimme signaloida omaa hyveellisyyttämme koko muulle maailmalle. Ja aivan samoin kuin kaikkien muiden lainojen korko, on näidenkin lähinnä korruptioon uppoavien lainojen korko kasvattamassa tavallisten suomalaisten maksuvelvoitteita.

Lisäksi on huomattava, että jos kasvaneita korkoja maksetaan lainalla, saadaan vastikkeeksi korkoa korolle. Eli myös koronmaksuun käytettävästä lainasta on aikanaan maksettava korko. 

Siksi suomalaisten vallankäyttäjien tulisi ymmärtää, että vaikka julkisten palveluiden tuottaminen omalle kansalle saattaa tulla kalliiksi, on sitäkin tyhmempää jakaa vastikkeetonta velkarahaa muille kansoille. Se on - nimittäin - viime kädessä pois juuri niistä palveluista, joista me tässä hyvinvointiyhteiskunnassa haluamme kaikista mieluiten pitää kiinni. Siis terveydenhuollosta, tutkimuksesta ja koulutuksesta, turvallisuudesta ja niin edelleen.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Petteri Orpon hallitus ja Suomen talouden surullinen tila
Suomella ei ole varaa ylläpitää korkeaa veroastetta
Kepun petokselle on tulossa kova hinta

Voiko kehitysmaalaiset lahjoa, Maria Ohisalo?

Vihreiden Maria Ohisalo otti kantaa kehitysapuun. Hänen mukaansa "kehitysyhteistyö ei ole mitään Kankkulan kaivoon heitettyä rahaa, kuten ainakin yksi hallitusneuvotteluissa mukana olevista puolueista näyttää ajattelevan... Toivon todella, että Säätytalolla ymmärretään kehitysyhteistyön arvo muuna kuin vain euroina. Se on turvallisuuskysymys.”

Tällä hän tarkoitti, että kehitysmaat pitäisi lahjoa olemaan globaalissa kilpailussa lännen puolella sen sijaan, että ne asettuisivat Kiinan ja Venäjän tueksi globaalissa idän ja lännen välisessä kilpailussa. Nopeasti ajatellen Ohisalon ajatuksessa vaikuttaisikin olevan jonkinlainen järki, sillä onhan koirakin paras kaveri sille perheenjäsenelle, joka antaa sille ruokaa ja muita herkkuja. 

Ja näinhän länsimaat ovat todellakin tehneet. Wikipedian mukaan vuonna 2019 yli miljardin euron tukea antoivat länsimaista Australia, Itävalta, Belgia, Kanada, Tanska, EU:n instituutiot, Suomi, Ranska, Saksa, Italia, Japani, Hollanti, Norja, Etelä-Korea, Espanja, Ruotsi, Sveitsi, Iso-Britannia, ja USA. Muista maista samaan joukkoon pääsivät Kiina, Intia, Arabiemiraatit, Turkki, Qatar ja Venäjä. 

Näistä suurimmat lahjoittajat olivat Kiina, USA ja Intia, joiden kaikkien kontribuutio oli yli 30 miljardia. Niiden jälkeen tulivat yli 10 miljardin lahjoituspotilla Saksa, Iso-Britannia, Japani, EU:n instituutiot, Ranska ja Qatar. Venäjän kehitysapu oli melkein täsmälleen saman suuruinen kuin Suomen. 

Kun edellä olevia listoja (tai tarkemmin Wikipedia-sivua) tarkastelee, voisi - mikäli Ohisalon logiikka pitäisi paikkansa - länsimaiden kuvitella saaneen lahjarahallaan kehitysmaiden varauksettoman tuen idän ja lännen välisessä kilpailussa. Ja etenkin suhteessa Venäjään. 

Asiaa voinee tarkastella esimerkiksi katsahtamalla, miten eri maat ovat suhtautuneet YK:ssa Venäjän hyökkäykseen Ukrainaa vastaan. Tästä asiasta kertoi viime lokakuussa Helsingin Sanomat.

Sen mukaan "YK:n yleiskokous hyväksyi keskiviikkona selvin luvuin päätöslauselman, joka tuomitsee Venäjän laittomat alueliitokset Ukrainassa. 143 maata äänesti puolesta ja 35 maata pidättäytyi äänestämästä. Vastaan äänestivät Venäjän lisäksi Valko-Venäjä, Pohjois-Korea, Nicaragua ja Syyria."

Lisäksi länsimaiden toiveesta ja lahjarahasta huolimatta "äänestyksestä pidättäytyneitä maita olivat Algeria, Armenia, Bolivia, Burundi, Eritrea, Eswatini (eli entinen Swazimaa), Etelä-Afrikka, Etelä-Sudan, Etiopia, Guinea, Honduras, Intia, Kazakstan, Keski-Afrikan tasavalta, Kiina, Kirgisia, Kongo, Kuuba, Laos, Lesotho, Mali, Mongolia, Mosambik, Namibia, Pakistan, Sri Lanka, Sudan, Tadžikistan, Tansania, Thaimaa, Togo, Uganda, Uzbekistan, Vietnam ja Zimbabwe".

Minun nähdäkseni edelle kirjoittamani tosiasiat eivät juurikaan tue Ohisalon väitettä siitä, että kehitysmaat voitaisiin lahjoa kehitysavulla asettumaan länsimaiden rinnalle maailmanpoliittisissa kysymyksissä. Pikemminkin herää ajatus siitä, että Afrikan ja muiden kehitysmaiden miehet hymyilevät huvittuneina partaansa ihmetellessään länsimaisten miesten sinisilmäisyyttä - tasa-arvo- ja wokelluskysymyksistä tietämättöminä he tuskin osaavat ajatella, ettei kyse ehkä sittenkään ole läntisistä miehistä vaan pikemminkin kaikenlaisista mariaohisaloista.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Poistaako kiinalainen kapitalismi afrikkalaisten ruokapulan?
Hallitus: kehitysapu on sisäistä turvallisuutta ja uuden tiedon tuottamista tärkeämpää
Maria Ohisalolta uusi linjaus

Marinin hallituksen hinta

Valtiovarainministeriö teki listan, jossa se eritteli keinoja, joilla voitaisiin saattaa maamme budjetti tasapainoon. Lista sisälsi Ylen uutisen tietolaatikon mukaan seuraavat asiat.

1. Suomen kehitysyhteistyömäärärahojen bruttokansantulo-osuuden asteittainen laskeminen kohti OECD-maiden keskiarvoa: noin 200–300 miljoonaa euroa.
2. Pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanoton uudistaminen ja oleskelulupamenettelyn tehostaminen: noin 100 miljoonaa.
3. Puolustusvoimien toimintamenojen ja puolustusmateriaalihankintojen indeksikorotusten pienentäminen esimerkiksi 1–1,5 prosenttiyksiköllä 3–4 vuoden ajaksi: noin 70–140 miljoonaa
4. Poliisin, vankiloiden, tuomioistuinten ja Suomen ulkomaanedustustojen toimitilaverkon tehostaminen: noin 20–30 miljoonaa.
5. Poliittisten erityisavustajien määrän vähentäminen ja poliittisen toiminnan tuen pienentäminen: noin 10–15 miljoonaa euroa.
6. Korkeakoulutettujen tukien (opintolainahyvitys, aikuiskoulutustuki ja opintoraha) leikkaaminen tai muuttaminen lainapainotteiseksi: 100–500 miljoonaa euroa
7. Korkeakoulujen lukukausimaksujen käyttöönotto sekä EU/ ETA-maiden ulkopuolisten opiskelijoiden nettomaksujen korotus: kymmeniä tai muutamia satoja miljoonia euroja pitkällä aikavälillä
8. Useampien samantasoisten tutkintojen suorittamisen rajaaminen ammatillisessa ja korkeakoulutuksessa: 250 miljoonaa,
9. Ammatillisten tutkintojen palauttaminen osin kaksivuotisiksi: noin 100 miljoonaa,
10. Varhaiskasvatusmaksujen korottaminen 150–200 miljoonaa,
11. Vapaan sivistystyön rahoituksen leikkaaminen: noin 50–90 miljoonaa,
12. Kulttuurin, liikunnan ja nuorisotyön valtionavustusten keskittäminen ja pienistä valtionavustushauista luopuminen: 200–400 miljoonaa ja
13. Yksityisen kopioinnin hyvitysjärjestelmän lakkauttaminen: noin 10 miljoonaa euroa sekä ylimääräisten taiteilija-, sanomalehtimies- ja urheilijaeläkkeiden lakkauttaminen: noin 20 miljoonaa euroa.
14. Vanhusten ympärivuorokautisen hoivan 0,7 työntekijän vähimmäismitoitus asiakasta kohti puretaan: 240 miljoonaa euroa,
15. Perusterveydenhuollon hoitotakuun purkaminen tai keventäminen: noin 130 miljoonaa,
16. Sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakasmaksujen korottaminen erikoissairaanhoidossa ja vanhusten pitkäaikaishoidon tulosidonnaisten maksujen korotus: 50 miljoonaa ja
17. Lastensuojelun jälkihuollon ikärajan lasku 23 vuoteen: 12 miljoonaa euroa vuonna 2024, sen jälkeen 24 miljoonaa euroa vuodessa.
18. Yleisen asumistuen uudistaminen, kuten opintotuen saajien siirtäminen takaisin asumislisän saajiksi (200 miljoonaa euroa), ansiotulovähennyksen poisto (noin 120 miljoonaa), omavastuuprosentin korottaminen 42 prosentista 50 prosenttiin (noin 55 miljoonaa euroa),
19. Eläkkeensaajien asumistuen yhdistäminen yleiseen asumistukeen: 180 miljoonaa,
20. Ansiosidonnaisen työttömyysturvan työssäoloehdon uudistaminen: 250 miljoonaa,
21. Ansioturvan ikäsidonnaisten poikkeussääntöjen poistaminen: 150–170 miljoonaa,
22. Työttömyysturvan lomakorvausten jaksotuksen palauttaminen: n. 150 miljoonaa,
23. Työttömyysturvan lapsikorotusten poistaminen: noin 300 miljoonaa,
24. Omavastuupäivien palauttaminen aktiivimallia edeltäneelle tasolle: noin 40 miljoonaa,
25. Vuorotteluvapaajärjestelmästä luopuminen 20 miljoonaa,
26. Hintakilpailuun kannustava lääkkeiden viitehintasääntely: 30–45 miljoonaa
27. Yksityisen sairaanhoidon korvauksista luopuminen: n. 100 miljoonaa euroa
28. Lapsilisän yksinhuoltaja- ja sisarkorotuksista luopuminen: noin 220 miljoonaa euroa ja
29. Perhevapaakorvauksista luopuminen ja vanhempainrahan määräytymisperusteiden muuttaminen: nettona 45–100 miljoonaa euroa.
30. Maa- ja puutarhatalouden kansallisesti rahoitetun tuen pienentäminen koko maassa: 60–100 miljoonaa euroa, vuoden 2030 tasolla 160–200 miljoonaa euroa tai
31. Pohjoisen tuen pienentäminen tai lopettaminen: 75–100 miljoonaa, vuoden 2030 tasolla 160–300 miljoonaa,
32. Luonnonhaittakorvauksen pienentäminen: 70-150 miljoonaa, vuoden 2030 tasossa esimerkiksi 150–200 miljoonaa,
33. Luonnonsuojelurahoituksen vähentäminen: 15–40 miljoonaa ja
34. Hanketoiminnan ja valtionavustusten supistaminen, noin 10–20 miljoonaa.
35. Valtion pääomasijoitustoimintaa harjoittavien yhtiöiden yhdistäminen, niiden budjettirahoituksen lakkauttaminen ja osakeomistusten siirtäminen valtioneuvoston kansliaan: 20 miljoonaa euroa, lisäksi osinkotulojen kasvu 50–80 miljoonaa euroa
36. Varustamotukien kohdentaminen vain merenkulkuun liittyvään työhön: noin 20 miljoonaa tai tuen poistaminen kokonaan: 90 miljoonaa
37. Uusien liikennehankkeiden hankevarauksen supistaminen: 100–300 miljoonaa
38. Suurten ratahankkeiden suunnittelun keskeyttäminen ja hankeyhtiöiden purkaminen: noin 240 miljoonaa
39. Perusväylänpitoon varatun rahoituksen laskeminen: 300 miljoonaa
40. Joukkoliikenteen tukien sekä ilmastoperusteisten investointitukien karsiminen: noin 30 miljoonaa
41. Valtion asuntorahastosta myönnettävien takausten poistaminen kohteista, joilla ei ole sosiaalista tarveharkintaa: takauslainat 285 miljoonaa euroa vuodessa, omistusasuntolainojen valtiontakaus yhteensä 2,7 miljardia euroa pidemmällä aikavälillä
42. Ylen rahoituksen laskeminen 20 prosentilla: 120 miljoonaa euroa.

Näiden lisäksi VM listasi yhdeksi mahdolliseksi säästökohteeksi indeksikorotusten leikkauksen, joka iskisi esimerkiksi eläkkeisiin, etuuksiin ja moniin määrärahoihin. Työeläkeindeksiin, kansaneläkeindeksiin ja kuluttajahintoihin sidottujen etuuksien indeksikorotusten pienentäminen 1 prosenttiyksiköllä vuodessa neljän vuoden ajaksi toisi noin 1,5 miljardin euron säästön, mikäli sen ulkopuolelle jätettäisiin toimeentulotuki.

* * *

Ensin positiivinen asia. Lista on mittava ja kattava ja sen suuruusluokka lienee oikea. 

Ja sitten pari vähemmän positiivista huomiota. Niistä ensimmäinen on listalla olevan lahjarahan vähentämisen pieni määrä: kehitysavun miljardiluokan potista tingittäisiin vain parikymmentä prosenttia, jolla saavutettaisiin OECD-maiden keskitaso. 

Toisin sanoen lahjarahan jakamisen antaman hyvesignaloinnin tuoma mielihyvä nähdään VM:ssä tärkeämmäksi kuin esimerkiksi suomalaisten eläkeläisten toimeentulo, koulutuksen tarpeet tai maamme puolustuskyky, joista voitaisiin supistaa puolisen miljardia nyt esitettyä vähemmän, mikäli kehitysmaihin suuntautuvasta lahjarahasta tingittäisiin vaikkapa 80 prosenttia. 

Ja vielä enemmän, jos toimittaisiin tosiasiallisen varallisuutemme mukaisesti, eli jätettäisiin lahjat antamatta kunnes julkinen talous olisi ylijäämäinen. Eli sinne olisi kertynyt maksuvaraa. 

Toinen huomioni liittyy pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanoton aiheuttamien kulujen vähentämiseen. En tiedä mitä VM:ssä on tarkalleen ajateltu, mutta toivottavasti "oleskelulupamenettelyn tehostaminen" tarkoittaa valitusoikeuden rajaamista yhteen kertaan. Tällä olisi moninkertainen hyöty julkisen sektorin taakaksi muodostuvan väestönosan kasvun hidastumisen, sen paapomiseen tarvittavan maahanmuuttoklusterin supistumisen sekä oikeuslaitoksen kuormituksen vähenemisen kautta.

Kolmas huomioni liittyy siihen, että VM maalasi myös kuvan siitä, kuinka ihmisten, yritysten ja kuluttajahintojen verotusta kiristämällä voitaisiin kerätä valtiovallan käyttöön useiden miljardien potti. En epäile, etteikö tämä pitäisi paikkaansa lyhyellä aikavälillä, mutta epäilen vahvasti, että pidemmällä aikavälillä tällainen toimenpide vähentäisi yritteliäisyyttä ja lisäisi juuri niiden ihmisten ja yritysten maastamuuttoa, joiden maksamat verot ovat suurimpia. Lopputuloksena valtion menot jopa laskisivat verrattuna verotuksen pitämiseen nykyisellä - jo sinänsä korkealla - tasolla.

* * *

Lopuksi on syytä alleviivata se tosiasia, että edelle kirjattu ikävänoloinen lista olisi tarpeeton, mikäli Antti Rinteen/Sanna Marinin johtama nykyinen punavihreä hallitus olisi jatkanut edeltäjänsä talouspoliittisella linjalla. Olihan valtion tulot/menot saatu 800 miljoonaa euroa plussalle vuoteen 2018 mennessä, mutta jo vuonna 2019 onnistui nykyinen hallitus kääntämään sen 1,395 miljardia euroa miinukselle. Ja seuraavana vuonna 2020 mennessä persnettoa tulikin jo yli 18 miljardia euroa, josta se koronakulujen poistuttua on laskenut 10 miljardin euron vuosittaiseen suuruusluokkaan.

Nähtäväksi jää, mitä Suomen kansa päättää vajaan kuukauden kuluttua jatkosta. Halutaanko antaa tuki maamme demarivetoiselle ajamiselle velkakriisiin, vai tuetaanko muutosta terveempään talouspolitiikkaan. 

Eikä merkityksetöntä ole sekään, mitä Kokoomus, Perussuomalaiset ja Keskusta päättävät tulevissa hallitusneuvotteluissa. Lähteekö joku niistä rakentamaan SDP:n ja muiden jakopoliittisten puolueiden kanssa uutta hallitusta, vai muodostetaanko Kokoomuksen ja Perussuomalaisten muodostaman rungon varaan maahamme budjetin tasapainottamis- ja talouden tervehdyttämishallitus? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vaalit osoittivat miksi Viron talous kohenee, mutta Suomen ei
Kirjoitus uppoavasta Suomesta
Kansalta vahva tuki nykypolitiikan jatkamiselle myös vaalien jälkeen

Perussuomalaiset ja Kokoomus linjasivat arvonsa

Eilinen päivä oli sikäli mielenkiintoinen, että suuret oppositiopuolueet Perussuomalaiset ja Kokoomus esittivät vaihtoehtobudjettinsa. Niistä Perussuomalaiset karsisi valtion menoja yli miljardilla eurolla - suurin osa liittyen maahanmuuton ja kehitysavun kuluihin, mutta myös esimerkiksi Ylen ja Sitran rahoitusta pienennettäisiin.

Kokoomus pani vielä paremmaksi ja esitti peräti kahden miljardin leikkauksia valtion kuluihin, lähinnä leikkaamalla sosiaaliturvasta ja yritystuista. Samalla puolue vähentäisi ansiotuloverotusta, mutta kiristäisi tupakan ja alkoholin verotusta. Perussuomalaiset puolestaan ilmoitti poliittiselle puolueelle ainutkertaisesti, ettei lisäisi valtion kuluja lainkaan.

Nämä linjaukset ovat sikäli mielenkiintoisia, että ne kuvasivat puolueiden ajatusmaailmaa ja arvoja varsin mielenkiintoisella tavalla. Perussuomalaisilla lähtökohtana näytti olevan suomalaisiin kohdistumattoman lahjarahan minimointi, kun taas kokoomuslaiset pyrkivät ohentamaan valtion kulutusta kotimaassa - ja siirtämään verotusta progressiivisesta tuloverotuksesta kohti kaikkia ihmisiä samalla tavalla kirpaisevia haittaveroja, joista voi kuitenkin välttyä kulutustaan muuttamalla.

Nämä linjaukset vastasivat myös kysymykseen, jonka esitin melkein tasan kuukausi sitten. Kirjoitin tuolloin, että "nähtäväksi... jää, millä tavalla oppositiopuolueemme osoittavat hallitusta suuremman halunsa julkisen sektorin tehtävien priorisoimiseen ja valtiontalouden tasapainottamiseen. Tähän niille tarjoutuu oiva tilaisuus, kun ne julkistavat parhaillaan tekeillä olevat varjobudjettinsa vuodelle 2023".

Seuraavaksi asiaan palataan varsinaisesti keväisten vaalien jälkitunnelmissa, kun kansan parissa suurimman kannatuksen saaneen puolueen puheenjohtaja ryhtyy kokoamaan hallitusta. Mikäli hän tulee Kokoomuksesta tai Perussuomalaisista, tulee jommankumman nyt esittämä varjobudjetti toimimaan pohjana tulevan hallituksen talouspoliittisille linjauksille. Ja siksi nyt nähdyt linjaukset ovat poikkeuksellisen merkittäviä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mihin heidät on valittu?
Juho Romakkaniemi piirsi kuvan valtionvelasta
Petteri Orpo avasi ensi vaalikauden hallituspelin

Sote-uudistuksen kustannus unohtui laskea

Yle julkaisi eilen tiedon, jonka mukaan sote-alueiden perustamiseen liittyvä terveydenhoitoalan työntekijöiden palkkojen harmonisointi kunkin alueen korkeimpien nykypalkkojen mukaisiksi maksaisi enemmän kuin siihen on varattu budjetissa varoja. Työntekijäpuolen sopimusasiantuntijan mukaan "suurinkaan esitetty summa, 434 miljoonaa, ei riitä". 

Itse asiassa palkkaharmonisoinnin rahoitusta pidetään sosiaali- ja terveysalan työntekijäjärjestöissä täysin riittämättömänä. Avoimeksi siis jää mikä riittää ja kuka maksaa. 

Tai no. Lisäkustannusten kuittaaja ei jää epäselväksi: se on veronmaksaja joko lisäverona tai muista palveluista tinkimisenä. Mutta varojen riittävyyttä voidaan vain arvailla, koska Ylen jutun mukaan edes valtiovarainministeriöllä ei ole siitä käsitystä. 

Tästä voidaan päätellä, että sotealueet perustettiin tietämättöminä syntyvistä kustannuksista. Jokainen arvioikoon itse, oliko tämä maan johdolta eli Sanna Marinin (sd) hallitukselta vastuullista toimintaa. 

* * *

Aina voidaan leikkiä ajatusleikkejä, joten tehdään niin. 

Jos palkankorotusten summa on kaksinkertainen verrattuna siihen varattuun 434 miljoonaan euroon, vastaa se suunnilleen kuluvalle vuodelle arvioitua perintö- ja lahjaveron tuottoa (855 miljoonaa euroa). Jos se taas olisi kolminkertainen, puhuttaisiin jo tupakkaveron arvioidusta tuotosta (1 212 miljoonaa euroa).

Menopuolella kaksinkertaistuminen tarkoittaisi suuruusluokaltaan suunniteltuun kansainväliseen kehitysyhteistyöhön budjetoituja menoja (noin 849 miljoonaa euroa). Kolminkertaistuminen puolestaan veisi rahaa yhtä paljon kuin on ajateltu käyttää koko ammatilliseen ja lukiokoulutukseen (1 281 miljoonaa euroa). 

Oman mielenkiintonsa asialle luo se, etteivät nyt aluevaaleihin valmistautuvat puolueet puhu halaistua sanaa siitä, millä keinoin ne rahoittaisivat sote-uudistuksen. Tosin eilisessä Ylen vaalikeskustelussa vihervasemmiston Jussi Saramo (vas) ja Atte Harjanne (vihr) ilmoittivat halunsa lisätä maakuntaveron julkisten varojen keruun repertuaariin. 

Nähtäväksi siis jää, millä tavalla veronmaksaja maksaa hoitonsa ja muiden palveluiden kustannukset. Tapahtuuko se yleisen valtionverotuksen vai ehdotetun maakuntaverotuksen kautta? Vai päädytäänkö lopulta tinkimään joistain muista julkisista menoista - ja jos, niin mistä?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Veronmaksajan taksvärkkipäivä - vaiettu aihe
Hoidetaanko vai annetaanko kuolla?
Ollako sosialisti vai ei, kas siinäpä vasta kysymys!

Hienoja tavoitteita

Eilinen oli Perussuomalaisten vaihtoehtobudjetin julkaisupäivä. Sen suhteen minut teki tyytyväiseksi yhden ison kissan nostaminen pöydälle.

Perussuomalaiset nimittäin budjetoisi reilun puolen miljardin euron leikkauksen kehitysapuun ja vajaan 300 miljoonan säästön maahanmuuttoon liittyviin menoihin verrattuna hallituksen linjauksiin - eli esitti lähes miljardin euron hyväntekeväisyyspotin uudelleenallokointia. Lisäksi puolue linjasi, että kehitysapua tulisi tulevaisuudessa maksaa vain ja ainoastaan budjetin ylijäämästä, ja että turvapaikanhakijoiden määrä pitäisi laskea nollaan.

Nämä ovat hienoja tavoitteita. Ja poikkeavat oleellisesti siitä, mihin Sanna Marinin (sd) hallitus on sitoutunut.

Hyvä tavoite on myös valtion velkaantumisen vähentäminen. Siltä osin Perussuomalaisten vaihtoehtobudjetti vähentäisi - verrattuna hallituksen budjettiesitykseen - valtion menoja 728 miljoonaa euroa ja tuloja 681 miljoonaa, jolloin velanottotarve pienenisi 47 miljoonaa euroa. Toisin sanoen puolueen esittämä muutos valtion velkaantumiseen olisi lähinnä kosmeettinen suhteessa hallituksen budjettiesityksen lähes 7 000 miljoonan euron alijäämään.  

Oleellista tässä on kuitenkin huomata se, että Perussuomalaisten varjobudjetista käytettäisiin lähes yksi miljardi hallituksen esitystä enemmän suomalaisten hyvinvoinnin ja tulevaisuuden edistämiseen sen sijaan, että veronmaksajien selkänahasta revitty raha vain lahjoitettaisiin muualle. Ja juuri tämän periaatteen toivoisi olevan kaikkien puolueiden johtotähtenä sitten, kun jälleen käydään hallitusneuvotteluita. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Onko Annika Saarikko kuuro, ymmärtämätön vai epärehellinen?
SDP ojentelee pitkiä sormiaan kohti nuorten lompakoita
Hallitus: kehitysapu on sisäistä turvallisuutta ja uuden tiedon tuottamista tärkeämpää

Hallitus: kehitysapu on sisäistä turvallisuutta ja uuden tiedon tuottamista tärkeämpää

Suomessa on viime päivinä käyty poliittista debattia erityisesti hallituksen jo aiemmin (tässä virkkeessä olevat linkit ovat toukokuulta) sopimista leikkauksista poliisin ja tieteen rahoitukseen. Ja syytä onkin, sillä riittävin resurssein varustettu poliisi on tae maan sisäisen turvallisuuden säilymisestä ja tiede on ylivoimaisesti paras keino tuottaa uutta tietoa poliittisten päätösten ja taloudellisten innovaatioiden pohjaksi.

Syytökset ovat lentäneet tällä kertaa erityisesti hallituksen sisällä - ja ministeri Maria Ohisalo (vihr) on jo ehtinyt ilmoittaa, että tieteen rahoittamiseksi hän olisi valmis ottamaan suomalaisen veronmaksajan (lue nuorison ja tulevien sukupolvien) kontolle lisää velkaa. Vastuullaan olevan poliisien resurssien supistamisen suuntaamisen hän ei kuitenkaan halunnut ottaa kantaa.

Ohisaloa on peesannut näissä näkemyksissä myös opetusministeri Li Andersson (vas), joka haluaa perua ainakin tieteen rahoitusleikkaukset etsimällä budjetista muita säästökohteita - sellaisia kuitenkaan nimeämättä. 

Valtionvarainministeri Annika Saarikko (kepu) taas on ilmoittanut poliisitoimen budjetoinnin suhteen, että "minulla on valmius määrärahan korottamiseen, mutta samalla muistutan, että jakamaton kokonaisuus on todella pieni". Toisin sanoen budjetin ollessa 6,7 miljardia alijäämäinen, kyse on hallituksen ottamasta velkarahasta, jonka käytöstä ei ole vielä ehditty päättää.

Itse olen kiinnittänyt huomiotani siihen kuinka kyvyttömiä hallituksemme jäsenet ovat huomaamaan, että ensi vuoden budjettiin sisältyy valtavia summia käytännössä lahjaksi annettavia varoja. Tarkoitan tällä kehitysapuun menevää reilua miljardia euroa, joista vajaan sadan miljoonan leikkaamisella voitaisiin korjata sekä tieteen että poliisin rahoituspulma. 

Koska kukaan ministereistä ei ehdota tällaista ratkaisua, tarkoittaa se loogisesti sitä, että maamme hallituksen näkemyksen mukaan kehitysapuun annetut lahjarahat ovat tärkeämpiä kuin tietoon perustuva yhteiskunnallinen päätöksenteko, teollisuutemme (ja muunkin yrityselämän) tuotekehityksen tieteellisen perustan kehittäminen tai sisäinen turvallisuus. 

Olisi hienoa, mikäli mahdollisimman moni suomalainen osaisi tehdä käydystä keskustelusta tämän loogisesti yksiselitteisen johtopäätöksen. Ja mikäli olisi hallituksen kanssa siitä eri mieltä, välittäisi tiedon poliittisille päättäjille seuraavan kerran vaaliuurnilla käydessään.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sanna Marinin hallitus pelaa vihreää uhkapeliä
Suomalaisten rahoittajien halveksuntaa
Kissanhännänvetoa

Sanna Marinin hallitus ja kylvetty raha

Suomen valtionvelka kasvoi vuonna 2020 yhteensä 18 465 miljoonalla eurolla ja päätyi sen seurauksena 124 833 miljoonaan euroon, mikä on 53,1 prosenttia maamme bruttokansantuotteesta. Summaa voi verrata myös valtion budjetin 65 200 miljoonan euron loppusummaan, johon nähden velka nousi lähes kaksinkertaiseksi.

Tätä taustaa vastaan oli mielenkiintoista havaita, että Sanna Marinin (sd) hallitus on viime vuonna nostanut humanitaariseen apuun käytettyjä varoja 45 prosentilla 115 miljoonaan euroon. Tämä on siis rahaa, jolle ei edes odoteta saatavan mitään vastinetta. Koko kehitysyhteistyöhön oli viime vuodelle budjetoitu 1000 miljoonaa euroa eli noin 1,5 prosenttia koko valtion budjetista.

Lisäksi olemme hyväksymässä Etelä-Euroopan talouksien rahoittamiseksi noin 4 500 miljoonan euron tulonsiirron - eli lahjoitamme näille maille rahasumman, joka vastaa noin seitsemää prosenttia valtion koko viime vuoden budjetista. Näin siksi, että maksuosuutemme elvytyspaketista on noin 6 600 miljoonaa euroa, jota vastaan Unioni myöntää meille viimeisimmän arvion mukaan 2 100 miljoonaa omaan käyttöömme.

Samalla taloutemme kasvuvauhti on heikkoa: olimme professori Sixten Korkmanin mukaan siinä lajissa vuosina 2008-2019 sijalla 134 yhteensä 141 vertaillun maan joukossa. Niinpä hänen näkemyksensä Suomen tulevasta kasvusta on jotenkin alistuneen kohtalonuskoinen: "kukaan ei tiedä, mitä huominen tuo tullessaan.... lohtua voi hakea presidentti Mauno Koiviston sanoista: ´ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin´".

Nähtäväksi - tai toivottavaksi - jää, onko Korkmanin koivistolainen optimismi perusteltua. Joka tapauksessa on selvää, ettei Marinin hallitus ole onnistunut tehtävässään vahvistaa kestävästi Suomen taloutta, kuten esimerkiksi Nesteen uuden biojalostamon sijoituspäätös osoittaa, vaikka suurten rahasummien lahjoitteleminen ympäri maailmaa sellaista edellyttäisikin. Asia ei kuitenkaan näytä huolettavan kovin suuresti asiasta vastaavaa ministeriä.

Tähän pitäisi tulla jonkinlainen loppukaneetti. Jääköön sellainen kuitenkin kirjoittamatta, koska edelle kirjoittamani ei taida kaivata rautalangasta vääntämistä. Outoa on vain yksi asia: miksi Suomen kansa äänesti vuonna 2019 sellaisen eduskunnan, jonka tuella Sanna Marinin hallitus pysyy vallassa koko kuluvan vaalikauden, mikäli se vain itse niin haluaa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Epäonnistuiko Sanna Marinin hallitus tärkeimmässä tehtävässään?
Onko kestävä kehitys mahdollista mustassa Afrikassa?
Tekeekö muutama lintu kesän?