sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Kesäajasta normaaliaikaan - henkilökohtaiset seuraukset

Huomenta.

Yleensä laitan kännykkäni herättämään itseni sillä viimeisellä hetkellä, joka mahdollistaa töihin menemisen ajoissa. Käytännössä heräilen yleensä vartista puoleen tuntia ennen kännykän herätysääntä. Virkeänä,  hyvin nukkuneena ja täynnä tarmoa aloittamaan päivän työt.

Tänä aamuna olemme siirtyneet kesäajasta normaaliaikaan. Minulle tämä merkitsee seuraavia asioita.

Tästä illasta alkaen menen kellon siirtämisen takia nukkumaan tuntia myöhemmin kuin sisäinen kelloni arvelee sopivaksi. Aamulla kuitenkin alan heräillä reilua tuntia ennen kuin se olisi välttämätöntä, koska sisäinen kelloni ei tietenkään ymmärrä ajan siirtyneen. Käytännössä öinen uneni siis jää toista tuntia lyhyemmäksi kuin normaalisti.

Aluksi tämä ei haittaa, koska minulla ei ole ennestään kertynyttä univelkaa. Nyt sitä kuitenkin alkaa syntyä, minkä seurauksena tulen hiljalleen väsyneemmäksi. Mutta sisäinen kello ei anna periksi; aamuinen herätys ei siirry hiljalleen eteenpäin niin kuin luulisi.

Viimeistään tämän viikon lopulla väsymys alkaa vaikuttaa työni tekemiseen ja muuhunkin elämään. Ajatukset eivät luista, työnteko muuttuu tavallista tehottomammaksi ja hermot kiristyvät. Perhe saa keskuuteensa ikävän mörököllin, joka tosin syyn tiedostaessaan yrittää käyttäytyä ihmisiksi.

Vanhasta kokemuksesta tiedän, että noin kahden viikon kuluttua väsymys lopulta murtaa sisäisen kellon vallan ja alan nukkua pidempään. Sen jälkeen nukun muutaman päivän joka aamu sikeästi kännykän herätykseen asti, kunnes pahimman univelan alkaessa kadota vietän yhden yön sängyssäni  kiemurrellen ja unen päätä etsiskellen. Sen jälkeen unirytmini palautuu parin päivän kuluessa normaaliksi, herään hiukan ennen kännykän herätysääntä ja olen virkeä. Myös työnteko alkaa vähitellen luistaa ja elämän huumori palautuu.

Myös perhe huoahtaa helpotuksesta kun äreä mörökölli on taas normalisoitunut. Ja jää odottamaan, mitä tapahtuu keväällä kun kelloja taas siirrellään.

Edellä kuvaamani tapahtumasarja alentaa selkeästi elämäni laatua syksyisin. Ja hiukan samantapainen tapahtumasarja keväisin. Ilmeisesti suurin osa ihmisistä sopeutuu huomattavasti minua paremmin kellon siirtelyyn, mutta myös itseni kaltaisia on paljon. Ja heidän lisäkseen ainakin lapsiperheet, eläinten omistajat ja vanhukset. Hyötyjä kellon siirelystä ei ilmeisesti ole, ei ainakaan kovin merkittäviä.

Edustuksellisen demokratian keinoin tähän asiaan ei ilmeisesti saa parannusta, sillä asia on liian merkityksetön noustakseen esille vaalien yhteydessä. Näin siitä huolimatta, että unitutkijat lopettaisivat tämän hölmöilyn.

Pitäisikö minun siis alkaa kannattaa Muutos 2011 -puoluetta, joka ottaisi demokraattisen prosessin oleelliseksi osaksi sitovat kansanäänestykset? Sellaisen voisi sitten järjestää kellojen siirtelystäkin - ja vapauttaa minut tästä turhasta riesasta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Elämme kolmen sekunnin jaksoissa
Talven merkkejä

9 kommenttia:

  1. Kesäajan hyödyt ovat ilmeiset, varsinkin syksyllä.

    Päivän valoisa aika pitenee tunnilla kesäajan ansiosta, ja se sekä piristää mieltä, vähentää v*tutusta että myös mahdollistaa ulkoliikunnan ja ulkona toimimisen tuntia pitempään iltaisin kuin jos noudatettaisin keskiaurinkoaikaa.

    Ei ole ollenkaan kivaa että pimeä tulee nyt jo neljältä.

    VastaaPoista
  2. Ja mikähän oli se etu, joka kellojen siirtelystä saadaan? Eikö mainitsemasi etu olisi saatavissa pitämällä kellot pysyvästi kesäajassa?

    VastaaPoista
  3. Jep. Mutta kesäaika on tunnin etuajassa normaaliajassa. Suomessa se merkitsee UTC+3. Venäjällähän tehtiin näin.

    Toki aika on pelkkä sopimuskysymys. Juutalaisten päivä alkaa aina auringonnoususta ja päättyy aina auringonlaskuun - tunnin pituus vain vaihtelee päivittäin.

    [V*tuttaa kun talvella ei arkipäivisin saa luonnonvaloa muutoin kuin ruokatunnilla.]

    VastaaPoista
  4. Mitä jos pidettäisiin kellot koko ajan samassa ajassa, eikä siirreltäisi niitä eestaas? Tämä olisi helpompaa.

    VastaaPoista
  5. En kannata kellojen siirtelyä. Tilanteeseen joutuu kuitenkin sopeutumaan. Onko sinulle iso ongelma, jos herätessäsi kello näyttää tunnin aikaisempaa aikaa kuin tavallisesti, jos olet saanut nukkua riittävästi? Laittaisin kyllä herätyksen kellon mukaan samaan aikaa, mutta jos herään aikaisemmin, keksisin kyllä aamulla jotakin tekemistä. Heräämisaika siirtyisi päivä pävältä kohti keelon mukaista, ja nukkumaan menoa voisi vastaavasti hiljalleen myöhäistää.

    P.S Olisi laittanut Googletilini tähän, mutta nykyään systeemi alkaa tivaamaan joidenkin käyttöehtojen hyväksymistä.

    VastaaPoista
  6. Joskus olen kokeillut päiväryhtmin siirtämistä kokonaan tuntia aiemmaksi (siis kellon siirtämättä jättämistä). Se onnistuu minulle itselleni ihan hyvin, mutta kun on tuo muukin perhe, joka protestoi.

    Käytännssä syksyn ongelma tulee minulle nukkumaan menosta. Lapsiperheessähän tuntia aikaisempi nukkumaan meneminen ei käytännössä onnistu herkkäuniselle, murrosikäinen kun ei sellaiseen suostu. Kellon siirtämisen seurauksena syntyy siis tunnin univelka per yö, koska en myöhäisemmästä nukkumaanmenosta huolimatta osaa nukkua vastaavasti aamulla.

    Ensi vuonna ajattelin kokeilla oikein kunnon valvomista sinä yönä kun kello siirretään. Jospa kunnon järkytys unirytmiin sitten siirtäisi sisäisen kellonkin kertarysäyksellä?! Pääsisi ainakin lyhyemmällä siirtymäkaudella. Onko kenelläkään kokemusta tällaisesta?

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!