Suomen talouden supistuminen on maailman kymmenenneksi nopeinta

Yle julkaisi eilen uutisen, jonka mukaan Suomen talouden kasvu on bruttokansantuotteella mitattuna koko maailman kymmenenneksi heikointa. Itse asiassa kasvua ei ole ollut lainkaan, vaan BKT on supistunut 0,3 prosentilla eli Suomen talouden supistuminen on maailman kymmenenneksi nopeinta.

Arvion tehneen Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n mukaan Suomi on kärsinyt erityisesti Venäjälle suuntautuvan kaupan hyytymisestä. Siitä huolimatta se suhtautuu positiivisesti maamme tulevaisuuteen, koska hallituksen - paljon sisäpoliittista porua herättäneet - budjettileikkaukset ovat tasapainottaneet tilannetta. 

Kaiken kaikkiaan IMF arvelee, että Suomen talous on kyllä jo nousemassa taantumasta, mutta lyhyen aikavälin kasvu jatkuu edelleen vaimeana. Erityisesti julkisen talouden alijäämä syvenee edelleen ja siksi sitä pitää sopeuttaa edelleen julkisen velan vähentämiseksi. 

Myös työmarkkinoilla tarvitaan lisätoimia työllisyysasteen nostamiseksi ja koulutusta tulisi suunnata vastaamaan tarkemmin työelämän tarpeita. Lisäksi tarvitaan rakenteellisia uudistuksia yritysten innovaatiokyvyn ja kasvun vahvistamiseksi sekä palvelusektorin tuottavuuden lisäämiseksi. 

IMF näki myös pankkisektorilla kehittämisen tarvetta, jotta esimerkiksi ihmisten ja yritysten korkea velkaantuneisuus, kyberhyökkäykset tai laitosten omat likviditeettikriisit eivät johtaisi vaikeuksiin. Toki pankkien varautuminen erilaisiin uhkiin sai myös kiitosta.  

* * *

Tässä yhteydessä oli jossain määrin outoa, ettei IMF tuonut esille yhtä keskeistä Suomen talouteen liittyvää ongelmaa. Eli maamme kuulumista eurojärjestelmään, vaikka monella talouden alalla kanssamme kilpaileva Ruotsi luottaa omaan valuuttaansa. 

Ero näkyy siinä, että naapurimaamme keskuspankki teki pari päivää sitten päätöksen jo neljännestä ohjauskoron laskemisesta tänä vuonna ja se oli suurin sellainen yli kymmeneen vuoteen. Samalla se ilmoitti laskevansa korkoa vielä tämän jälkeenkin, jos maan muutenkin positiivinen talouskasvu sitä vaatii. Suomen pankilla taas ei ole koronlaskuoikeutta, vaan se noudattaa tässä asiassa Euroopan keskuspankin päätöksiä, johon pienen pohjoisen valtion talousongelmat eivät vaikuta sitä eikä tätä.

Lisäksi on syytä huomata, että kruunun kurssi on kymmenessä vuodessa laskenut eli devalvoitunut siten, että yhdellä eurolla saa silloisen 9,2:n sijasta nykyisin 11,5 kruunua.  Tämä tarkoittaa kotimaan kulujen osalta ruotsalaisyrityksille noin 25 prosentin alennusta suhteessa euromaihin, mikä suomalaisten kilpailijoiden olisi pitänyt pystyä tuottamaan jollain muulla tavalla. 

Ei siis ihme, että esimerkiksi ruotsalais-suomalaisessa metsäyhtiössä Stora-Ensossa ruotsalaisille tehtailla menee mukavasti, mutta suomalaiset kyntävät syvällä. Tai että SSAB:n investoi fossiilivapaaseen teräksen tuotantolaitokseen Luulajassa eikä Raahessa. 

Tai että Suomen talouskasvu on negatiivista ja Ruotsin kasvaa - humanitaarisen maahanmuuton aiheuttamista ongelmista huolimatta - lähes prosentin vuosivauhtia ilman, että maa olisi velkaantumassa Suomen tapaan. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kyselyn mukaan paikallinen sopiminen lisää työpaikkoja ja talouskasvua
Olli Rehn tarjoaa poliitikoille karvasta lääkettä
Ruotsin kruunu ajaa hallituksen ja ay-liikkeen vastakkain

Kunta-alaan sopimus aiheutti vaikeasti selvitettävän vyyhdin

Suomessa solmittiin jokin aika sitten kunta-alalle hankala työsopimus, jossa työntekijöiden palkat sidottiin muiden palkankorotuksiin. Totesin tämän mallin ongelmallisuuden jo aiemmin eli edelleen kesken olevien hoitajien vaatimusten yhteydessä.

Sopimuksen solmimisen jälkeen on yksityisellä sektorilla ja aivan erityisesti vientiteollisuudessa kipuiltu. Uusin ulostulo nähtiin teknologiateollisuuden työnantajilta, jotka ehdottivat työehtosopimusta, jossa ei mainittaisi lainkaan palkankorotuksia. 

Näin toimien kunta-alan työntekijöiden palkannousuille ei löytyisi vertailukohtaa, eikä niiden määrittely olisi helppoa. Myös Suomen yrittäjien toimitusjohtaja on ollut samoilla linjoilla.

Vaikka kunta-alan sopimus herätti paljon närää myös yksityisen sektorin työntekijäpuolella, ei Teollisuusliiton puheenjohtaja innostunut ajatuksesta, vaikka ei hyväksykään kunta-alan ratkaisumallia. Hänen pelkonaan oli se, ettei työnantaja nostaisi työntekijöiden palkkoja lainkaan, mikäli niitä ei mainittaisi sopimuksessa: "käytännössä työnantaja tarjoaa tässä meille nollaratkaisua":

Oman lisänsä tähän vyyhteen tuo kiihtyvä inflaatio. Työntekijäpuolelta todettiinkin, että "kun inflaatio hakkaa kahdeksaa tai kymmentä prosenttia, niin voi kysyä, onko kukaan huolissaan työntekijöiden ostovoimasta".

Todettakoon tässä, että inflaation kiihtyminen alkoi jo ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan. Ja sen perustukset luotiin itse asiassa viimeistään noin kymmenen vuotta sitten, kun EKP ryhtyi ostamaan ongelmavaltioiden velkakirjoja pois markkinoilta - eli EU ryhtyi käytännössä painamaan rahaa. 

Tämän päälle tulivat koronakauden hulppeat - ja velkavetoiset - avustukset maasta riippuen joko yrityksille ja/tai ihmisille. Sekä kaiken kukkuraksi kansainvälisen kaupan sekoaminen Venäjän hyökkäysen takia sekä vihreän siirtymän aiheuttama energiakustannusten nousu.

Jos ja kun nyt lähdetään sopimaan kilvan yhä kovempia palkankorotuksia, ei inflaatio ainakaan seisahdu. Eivätkä numerollisesti aiempaa suuremmat palkankorotukset näy ihmisten ostovoimassa. 

Nähtäväksi jää, millä tavalla nyt käsillä oleva suma purkautuu. Selvää on tässä vaiheessa ainoastaan se, että rahaa sukanvarteensa säästäneille on edessä harvinaisen vaikeat ajat, joiden seurauksena heidän omaisuutensa olisi sijoitettava taiten, jotta inflaatiopeikko ei söisi siitä leijonan osaa. Ja vieläkin hankalammaksi käy nuorten asuntovelkaisten asema.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lakkokenraali Rytkönen pelaa kovaa peliä
Ilmastonmuutoksen torjunta on kallista riskipeliä
Pääministeri pelaa uhkapeliä ihan pokerina

Pääministeri pelaa uhkapeliä ihan pokerina

Suomen hallitus on ottanut reilun kahden vuoden vallassaolonsa aikana suruttomasti velkaa. Ensi vuodelle sitä on suunniteltu otettavaksi karvan vaille seitsemän miljardia. 

Summaa suhteutti paremmin ymmärrettäväksi Kalle Isokallio omassa blogissaan. Hänen mukaansa "valtio... kerää ensi vuonna veroina kansalaisten palkoista kuusi miljardia" tai "arvonlisäveroprosentti pitäisi korottaa yli kolmeenkymmeneen". Kannattaa lukea koko kirjoitus.

Verkkouutiset selvensi Pääministeri Sanna Marin (sd) ajatuksia kertomalla tämän puoluevaltuuston kokouksessa pitämästä puheesta, jossa tämä kertoi, että "hallituksen talouspolitiikan ansiosta pitkän aikavälin taloudellinen kestävyys on parempi kuin miltä tilanne näytti ennen koronaa".

Marin kertoi myös näkemyksenään, että hallituksen taloustoimet ovat johtaneet nopeaan kasvuun, jonka myötä velkaantuminen on taittumassa. Ja siksi "velkasuhteen taittuminen, joka vielä vuosi sitten näytti vaativan miljardileikkauksia ja vuosikymmenen aikaa, voi toteutua jo lähivuosina ilman merkittävää sopeutusta."

Toivon todella, että pääministeri olisi oikeassa. Valitettavasti taitaa kuitenkin olla niin, että kuluneen vuoden talouskasvun ensisijainen moottori on ollut koronarajoitusten poistuminen, minkä seurauksena ihmiset ovat panneet menemään sitä rahaa, jota heille on pandemian aikana kertynyt sukanvarteen.

Toki osa tuosta rahasta on peräisin hallituksen ottamasta velkarahasta. Ja sen suhteen on niin, ettei siitä tarvitse juurikaan maksaa korkoa, ei ainakaan ennen kuin korkotaso nousee tai Suomen uskottavuus velanottajana laskee. 

Ottaen huomioon, että inflaatio on jo lähtenyt liikkeelle, on kuitenkin myös korkotason nousu todennäköistä lähivuosina. Yhdysvalloissa rahan arvo on tuoreimman tiedon mukaan laskenut 6,2 prosenttia vuodessa. Myös EU:ssa inflaatio on kiihtymässä nopeasti ja on Suomessakin noussut jo 3,2 prosenttiin. 

Inflaatio puolestaan on kaksiteräinen miekka. Rahan arvon laskiessahan velanmaksu periaatteessa helpottaa. Kuvio kuitenkin muuttuu, mikäli velkaa on niin paljon, että inflaatiota velanantajille kompensoivien korkojen määrät muodostuvat niin suuriksi, että niiden maksaminen aiheuttaa ongelmia. 

Valitettavasti tilanne Suomessa on juuri tällainen. Valtionvelkamme on 132,2 miljardia euroa, joten jokainen korotusprosentti maksaisi meille 1,32 miljardia euroa eli melko tarkalleen ulkoministeriön vuotuisen määrärahan verran. Se on noin kaksi prosenttia koko budjetin loppusummasta.

Jos nyt sitten oletetaan, että kävisi melkein kuin rapakon takana ja inflaatio ryhtyisi laukkaamaan viiden prosentin vauhdilla ja korkomenot nousisivat sitä vastaavalle tasolle, pitäisi budjettiin löytyä pikaisesti 6,6 miljardia euroa eli kymmenys koko valtionbudjetin loppusummasta. Marinin näkemyksen mukaan tämä tulisi hallituksen avittamasta talouskasvusta, mutta ellei se onnistuisi, tulisi meidän pystyä keräämään valtiolle uusia tuloja joka vuosi suunnilleen saman verran kuin Isokallio kuvasi ensi vuodeksi otettavan uuden valtionvelan määrää. 

Sen lisäksi meidän pitäisi kaiken järjen mukaan pystyä vielä vähentämään velkaantumisastettamme, eli pienentämään uuden velan määrää. Se tarkoittaisi vieläkin kovempaa verkkokarhun kynsien raapaisua veronmaksajille. 

Oma näkemykseni on, että Marinin alussa siteeraamani näkemykset ovat uskomatonta uhkapeliä kaikkien suomalaisten tulevaisuudella - ja vielä ihan pokerina. Jos inflaatio ja korot pysyvät aisoissa, hän on kyllä oikeassa. Mutta jos kuitenkin käy niin, että Suomi Marinin uskomuksista huolimatta seuraa muuta maailmaa, olemme veret seisauttavassa velkakriisissä. 

Eikä siinä silloin taida lohduttaa edes se, että joillain muilla mailla menisi vielä paljon heikommin. Ei, vaikka niiden takia kävisikin todennäköisesti siten, että EKP ryhtyisi painamaan lisää rahaa pelastaakseen Euroopan julkiset taloudet, mikä viime kädessä pelastaisi myös Suomen valtiontalouden.

Mutta - ja se on iso mutta - tämä olisi vieläkin kovempaa uhkapeliä, jonka taustaoletuksena olisi, ettei sivistyneessä Euroopassa voisi nykyaikana toistua Saksan 1920-luvun tai Zimbabwen vuosituhannen vaihteen hyperinflaatio, joka viimeistään hoitaisi pois koko korko-ongelman, mutta tuhoaisi samalla yhteiskunnan vakauden. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sanna Marinin hallitus pelaa vihreää uhkapeliä
Tuhoaako hallitus Suomen tulevaisuuden?
Valtionvelka kääntyi laskuun

Sosiaalinen ilmastorahasto tarkoittaisi 150 euron lahjoitusta jokaiselta suomalaiselta muulle Euroopalle

EU:ssa on jo jonkin aikaa ollut tekeillä sosiaalinen ilmastorahasto osana Euroopan vihreän talouden ohjelmaa. Sen avulla jäsenmaat voisivat auttaa kansalaisia rahoittamaan energiatehokkuutta ja uusia lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmiä sekä käyttämään puhtaampaa liikennettä. 

Jäsenmaille siitä myönnettäisiin vuosina 2025–2032 yhteensä 72,2 miljardia euroa mikäli ne itse sijoittaisivat samaan tarkoitukseen yhtä paljon. Siten sosiaalisesti oikeudenmukaiseen siirtymään olisi käytettävissä yhteensä 144,4 miljardia euroa. 

Suomi maksaisi siitä muhkeat 1 230 miljoonaa ja saisi takaisin vähemmän muhkeat 387 miljoonaa euroa, joten nettomaksuosuutemme olisi 843 miljoonaa euroa. Se tarkoittaa noin 150 euroa per suomalainen.

Suomessa poliittinen kenttä ja Helsingin sanomat vaikuttavat olevan torjuvalla kannalla, vaikka hallitukselta ei olekaan saatu yksiselitteistä kannanottoa asiaan. Syynä yksimielisyyteen lienee kansalaisten muistissa vielä hyvin olevat vakuuttelut siitä, että EU:n elpymisväline olisi ollut ainutkertainen yhteisvastuuväline, joka EU-kansalaisten maksettavaksi otetaan.

* * *

Kun puhutaan EU:n rahankäytöstä, on tavallisen kansalaisen syytä muistaa, että jokainen julkisella sektorilla käytetty euro pikkukunnista Euroopan Unioniin on lähtöisin työtä tekevän veronmaksajan lompakosta.  Tämä koskee myös epäsuoria veroja kuten päästötulleja, joiden hintoja korottavan vaikutuksen kuluttaja joka tapauksessa joutuu maksamaan. Ja siksi puhe EU:n menojen rahoittamisesta omalla varainkeruulla on älyllisesti epärehellistä kansalaisten sumuttamista.

Edelle kirjoittamallani en tahdo kiistää sitä, etteikö vihreästä siirtymästä koituisi jäsenmaille ja niiden kansalaisille ongelmallisia tilanteita. Jo nyt olemme nähneet, kuinka energian hinta on lähtenyt EU:ssa kiitolaukkaan, koska Saksa on aiemmin päättänyt ajaa oman ydinvoimansa alas ja joutuu nyt maksamaan fossiilisesta energiasta päästömaksujen takia aiempaa korkeampaa hintaa.

Asiaa on kärjistänyt lisäksi se, että myös Aasiassa on vihreän siirtymän seurauksena syntynyt kasvava tarve Keski-Euroopan kannalta tärkeään maakaasuun, joka on niin ikään nostanut energian hintoja EU:ssa.  

Tämä kaikki on johtanut kiihtyvään inflaatioon. Sen monet talousasiantuntijat taas pelkäävät lopulta johtavan stagflaatioon, jonka perimmäinen syy on raaka-aineiden tai muiden tuotannontekijöiden hintoja kohottava kallistuminen. Ja joka saattaa johtaa pidentyneeseen lamaan ja sitä kautta ihmisten elämän mitä todennäköisimmin varsin epätasa-arvoiseen kurjistumiseen.

Sitten on vielä asia, josta poliitikot vaikenevat. Se on EKP:n viimeistään Kreikan pelastuspaketista alkanut vastikkeettoman rahan syytäminen markkinoille ottamalla kelvottomia velkakirjoja omiin taseisiinsa. Onko siitä seurannut markkinoilla olevan rahan määrän kasvu johtamassa euron uskottavuuden laskuun?

En tässä kirjoituksessa väitä tietäväni mihin kehitys johtaa - se rooli olkoon varattu ennustajaeukoille. Sen sijaan panen tyytyväisenä merkille, että Suomessa näyttäisi vallitsevan yksimielisyys siitä, ettei suomalaisia haluta panna maksumiehiksi vihreän siirtymän aiheuttamille ongelmille eteläisen ja itäisen Euroopan maissa. 

Ja toivon, että hallitus epäselvistä ilmaisuistaan huolimatta tulee pitämään kannastaan kiinni EU:n taholta epäilemättä tulossa olevan kovan painostuksen edessä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sanna Marinin hallitus ja kylvetty raha
Sanna Marin neuvotteli rahahanan ahneimmille
Mistä EU:n komission ehdottamassa elpymisrahastossa on kyse?

Palaako inflaatio?

Yhdysvallat on pumpannut talouteensa runsaasti rahaa COVID-19-pandemian käynnistyttyä. Ja samoin on tarkoitus tehdä EU:ssa, kuten hyvin tiedämme.

Lyhyellä tähtäimellä tarkoituksena on tietenkin se, että pandemian torjuntatoimet aiheuttaisivat mahdollisimman vähän tuhoa yrityskentässä. Tavoite on siis sinänsä hyvä.

Kaikilla teoilla on kuitenkin seurauksensa. Ja juuri nyt näyttää siltä, että Yhdysvalloissa on inflaatio lähdössä laukalle. Toki 4,2 prosentin lukema on vielä pieni meille, jotka olemme maksaneet asuntolainoistamme aikanaan jopa yli 10 prosentin vuotuista korkoa.

On todennäköistä, että inflaatio lähtee liikkeelle myös EU:ssa, joten siihen tilanteeseen on hyvä itse kunkin varautua. Siitä syystä kannattaa jo nyt palauttaa mieliin, mitä inflaatiosta seuraa. Otettakoon siksi apuun aina kaiken tietävä Wikipedia. 

Sen mukaan yksi inflaation suurimmista ongelmista on sen vaihteluiden yllätyksellisyys: esimerkiksi pankkitalletus menettää arvoaan inflaation kiihtyessä, mikä on epäoikeudenmukaista pankkitalletuksen tehnyttä kansalaista kohtaan. Siten kenenkään ei kannata makuuttaa rahojaan ainakaan kiinteäkorkoisissa määräaikaistalletuksissa tai velkakirjoissa. 

Sen sijaan juuri nyt saattaisi kannattaa ottaa kohtuuhintaista lainaa, sillä inflaatio laskee lainan reaaliarvoa. Tämän seurauksena takaisin maksettavan rahan arvo pienenee kuin pyy maailmanlopun edellä - toki olettaen, että käytettävissä oleva raha (palkka, yrittäjätulo, eläke tai vaikkapa lainalla tehty sijoitus) ylittää inflaation.

Inflaatio ei sinänsä ole haitallista, sillä jatkuva ja ennakoitava hintojen nousu edistää kuluttamista, koska samalla rahamäärällä saa huomenna vähemmän kuin tänään. Toki kuluttamisen edistämisen siunauksellisuudesta voidaan esittää ympäristöperusteinen vastalause. 

Inflaation seurauksena syntyy myös kustannuksia. Esimerkiksi yritykset joutuvat jatkuvasti päivittämään hinnastojaan ja palkkoja on nostettava useammin, mikä aiheuttaa kuluja. 

Hintojen nostaminen tiheästi lisää myös yleistä tyytymättömyyttä ja vaihteleva inflaatio vaikeuttaa pitkän aikavälin taloussuunnittelua. Uhkapelihenkisille se tarjoaa nykyistä vakaan rahanarvon aikaa parempia mahdollisuuksia keinotteluun - vaikkapa tekemällä sijoituksia lainaa ottamalla.

Jos sitten käy niin, että rahan pumppaaminen yhteiskuntaan vie uskon koko rahajärjestelmään, saattaa inflaatio karata kokonaan käsistä. Tästä Wikipedia esittää esimerkkinä sen, kuinka Saksan markan arvon romahdus 1920-luvulla johti Hitlerin valtaannousuun. 

Tuoreempiakin esimerkkejä olisi ollut. Esimerkkinä vaikkapa Mugaben Zimbabwe tai tämän päivän sosialismin nimiin vannova Venezuela.

Ei nyt kuitenkaan mennä asioiden edelle. Tulevat kuukaudet näyttävät kuinka Yhdysvaltain inflaation kehitys jatkuu. Ja sen seurauksena voimme ruveta ennakoimaan, miten EU:n talous reagoi keskuspankkinsa rahanpumppaamiseen. 

Täytyy siis toivoa, että EU:n hallinto pystyisi tarvittavasti reagoimaan viiveettä USA:n tapahtumiin, ja muuttamaan linjaansa mikäli rapakon takana joudutaan ongelmiin. Tässä mielessä on kuitenkin vaikea nukkua yönsä rauhassa, sillä ikävä kyllä esimerkit EU:n kyvystä reagoida asioihin nopeasti ja järkevästi ovat valitettavan vähissä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Uutta Nokiaa odotellessa
Onnistumisen ei pitäisi olla vaikeata Marinin hallitukselle
Merkelin/Macronin yhteisvastuulainan hinta olisi Suomelle kova

Eurooppalaista ja suomalaista loiskiehuntaa

Euroopan Unioni on organisoinut itsensä uudelleen mielenkiintoisella tavalla. Unionin huippuvirkoihin valittiin saksalainen konservatiivi Ursula von der Leyen (komission puheenjohtaja), ranskalainen keskustaoikeistolainen Christine Lagarde (Euroopan keskuspankin johtaja) ja espanjalainen sosialisti Joseph Borrell (ulkopolitiikan korkea edustaja) ja Belgialainen liberaali Charles Michel (Eurooppa-neuvoston johtaja). Euroopan parlamentin presidentiksi nousi italialainen sosialisti David Sassoli.

Oleellista näissä nimityksissä oli ensinnäkin nimitettyjen länsieurooppalaisuus ja poliittinen vanhakantaisuus. Toisin sanoen itäeurooppalaiset syrjäytettiin kokonaan samoin kuin EU:n liittovaltiokehitykseen kriittisesti suhtautuvat uudet voimat. Lopputuloksena lienee EU:n sisäisen hajaantuneisuuden voimistuminen.

Toinen - ja aivan erityisen oleellinen - asia oli juristi ja poliitiko Lagarden nimittäminen keskuspankin johtoon. Vaikka hänellä onkin kokemusta kansainvälisen valuuttarahaston johtamisesta, ei hänellä ole todellista talouspoliittista osaamista. Näin ollen EU on jälleen ottanut yhden askeleen yhä syvempää politisoitumista eli substanssiosaamisen korvaamista yleisellä retoriikalla.

* * *

Suomessa Yle julkaisi uuden mielipidetiedustelun tulokset. Niiden mukaan Keskustan ryhtyminen vihervasemmiston aisankannattajaksi on otettu tyrmistyksellä vastaan puolueen kannattajakunnassa - puolueen kannatus on pudonnut kevään vaaleista peräti 2,1 prosenttiyksikköä eli noin 15 prosenttia.

Tämä reaktio on erittäin tervetullut ja osoittaa, ettei äänestäjäkuntaa voi sittenkään kohdella kuin maatalon lypsykarjaa. On siis syytä toivoa, että asia ymmärretään myös Keskustan tulevassa johdossa ja ministeri-Audin takapenkin houkuttavuus suhteutettaisiin siihen hintaan, joka tulee maksettavaksi, mikäli maan talous tuhotaan seuraavan neljän vuoden aikana SDP:n ja Vihreiden johdolla toteutettavan jakopolitiikan seurauksena.

Näkemystäni vihervasemmiston onnistuneesta vallankaappauksesta tukee myös se, että vasemmiston sisällä sekä Vasemmistoliitto että Vihreät näyttäisivät saaneen SDP:tä äänestäneitä ihmisiä taakseen. SDP:n suosiohan on laskenut vaalien 17,7 prosentista 1,6 prosenttiyksikköä kun taas Vihreiden on noussut 2,8 ja Vasemmistoliitonkin 0,6 prosenttiyksikköä.

Yhteenvetona tästä kaikesta on todettava, että politiikka elää syvää loiskiehunnan kautta sekä EU:ssa että Suomessa. Mitä tämä tarkoittaa eurooppalaiselle ja suomalaiselle hyvinvoinnille, elämäntavalle ja sivistykselle jää nähtäväksi tulevina vuosina kun EU:n ja Suomen uuden johdon linjaukset alkavat näkyä yhteiskunnallisina ja taloudellisina muutoksina.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kohti kriisitunnelmia
Demokratiaa, EU, demokratiaa!
David Cameron ja pullon henki

Lainojen sijoittajavastuu Kreikassa

Olemme viime päivinä saaneet lukea uutisia, joiden mukaan Kreikka on lunastamassa lainojaan takaisin noin kolmanneksella alkuperäisestä lainasummasta. Takaisin lunastettavista lainoista suurin osa on peräisin kreikkalaispankeista, jotka näin joutuvat kärsimään pieleen menneistä sijoituksistaan kirvelevän tappion. Tämän perusteella äkkinäinen voisi luulla, että mm. suomalaisten vaatima ja hallituksen vahvistama sijoittajavastuu on toteutumassa kreikkalaisten pankinomaistajien kohdalla.

Jo pitkään ainakin allekirjoittaneelle  on ollut selvää, ettei Kreikka pysty selviytymään lainoistaan. Tämän on myös esimerkiksi Sixten Korkman todennut yksiselitteisesti. Siinä mielessä meneillään oleva operaatio on oikeansuntainen, ja auttaa maata selviämään ongelmistaan. Sen sijaan sijoittajavastuun toteutumisen kannalta toimenpide on vähän niin ja näin.

Vai onko lukijani jo unohtanut tämän noin puolen vuoden takaisen uutisen, jonka mukaan "kreikkalaisia pankkeja kannattelevat tällä hetkellä vaietut noin sata miljardia euroa.....varsinaisesti salaista tuki ei ole, mutta siitä ei juuri ole kerrottu julkisesti. Ekp....kertoo pankin käyttäneen 121 miljardia euroa".

Toisin sanoen Kreikan lainojen takaisinostoon liittyvän sijoittajan vastuun näyttävät kantavan Euroopan keskuspankin kautta eurooppalaiset veronmaksajat. Siis sinä, minä, Saksan Müller, Ranskan Rousseau ja heidän unionikaverinsa Espanjan Hidalgoa myöden. 

Aikanaan sitten nähdään minkälainen sijoitus tämä EKP:n kautta toteutettu operaatio on; onko se hyvän koron vai suorastaan veret seisauttavan persneton tuottava sijoitus. Varmaa kuitenkin on, kuten aiemmin kirjoitin, ettei eurooppalainen talous siirry kasvu-uralle ennen kuin Etelä-Euroopan asiat ovat järjestyksessä tai maat ovat ulkona eurojärjestelmästä ja ehkä koko EU:sta.

Onneksi tämä europainosteinen ja -rahoitteinen kreikkalaisten valtiolainojen alekauppa tai sen taustat eivät ole salaisia, sillä sellainen ei sopisi demokratiaan. Mutta vielä reilumpaa olisi uutisoida asia selväkielisesti, ettei lukijan tarvitsisi kokonaiskuvan saadakseen yhdistellä uutisia itsekseen.

Aiempia ajatuksia samasta aiheesta:
EU luopui tulevasta talouskasvusta
Primitiivinen ja surkea kulttuuri

Soini maailman huipulle - Katainen pelkää

Kreikkalaisten pankkien osakkeista lainan vakuutena

Juuri eilen kirjoitin niistä motiiveista, jotka ohjaavat eri euromaiden toimintaa Kreikan talouskriisin yhteydessä. Samalla ehdotin, jälleen kerran, Kreikan päästämistä selvitystilaan ja sitä luotottaneiden pankkien pelastamista merkitsemällä niiden osakkeita.

Tänään aamulla minulle sitten selvisi, että suomalaisten lainojen takauksiksi olisi tulossa kreikkalaisten pankkien osakkeita. Muuten hyvä, mutta ongelman muodostaa se, ettei Kreikka mitä todennäköisimmin selviä kuiville edes euromaiden tuella. Sen annettaneen mennä konkurssiin välittömästi, kun saksalaisten ja ranskalaisten pankkien omistajien riskit on sosialisoitu eurooppalaisten veronmaksajien maksettavaksi.

Tässä yhteydessä saattaa sitten käydä niin, että Kreikan valtion ohella selvitytilaan joutuvat myös maan pankit, jolloin Suomen takuut muuttuvat arvottomiksi. Nähdäkseni siis varsin arveluttavia takuita meille nyt tarjotaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ei se hullu ole joka pyytää...
Suuri kusetus

Ei se hullu ole joka pyytää...

Palaan pitkän tauon jälkeen Kreikan tukipakettiin. Syynä on se, ettei valtamediassa ole vieläkään (ainakaan minun silmiini) tuotu esiin eri toimijoiden loogisia ja siis todennäköisiä motiiveja.

Aloitetaan Kreikasta. Maan talous on sekaisin ja kuralla, eikä sen talous tasapainottuisi edes siinä tapauksessa, että sen lainat armahdettaisiin - tai se kieltäytyisi maksamasta niitä. Maan hallituksella on siis intressi pitää tilanne mahdollisimman pitkään nykyisellä tolalla. Sillä aikaa tämän kahden suvun hallitseman näennäisdemokratian eliitti voi kahmia itselleen vielä viimeiset edut eikä kansan tarvitse tosissaan kiristää vyötään.

Entä Italia, Espanja, Portugali, Irlanti, Viro ja mahdolliset muut euroalueen nettosaajat. Niiden ei kannata puuttua EU:n tarjoamien tukien virtaan, sillä eurooppalaisen rahapolitiikan järkevöittäminen saattaisi riskeerata niidenkin nauttimat tukirahat. Näissä maissa on siis parempi olla tässä tilanteessa hiljaa ja nauttia siitä mitä EU niille tarjoaa.

Saksa, Ranska ja muut sellaiset maat, joissa toimivat pankit tai vakuutuslaitokset ovat rahoittaneet Kreikkaa suurilla summilla luonnollisesti haluavat kaikki euromaat ja mielellään kenet tahansa muunkin maksamaan tukea. Muussa tapauksessahan niiden pitäisi itse pelastaa holtittomasti Kreikkaan rahaa lainanneet pankkinsa. Motiivina on siis tässäkin tapauksessa pelkkä pyrkimys hyötyä muiden rahoista.

Erityisvivahteen näiden lainoittajamaiden käyttäytyminen saa vielä siitä, että pelastettavana ovat paitsi pankit itsessään, myös niiden suuromistajat (ja heidän omaisuutensa). En liene kovin väärässä, jos arvelen jälkimmäisten mitä todennäköisimmin olevan poliittisten johtajien tuttuja tai kavereita. Tämä koskee myös EKP:n pankkiireja kuten pääjohtaja Trichetiä, joka  ajaa tukirahoja Kreikalle kuin käärmettä pyssyyn niin pankkimiehenä kuin ranskalaisena.

Entä Suomi? Miksi suomalaiset kokevat Kreikan tukemisen eri tavalla kuin kaikki muut?

Ensinnäkään Suomella tai sen luottolaitoksilla ei ole suuria saatavia eikä siis myöskään juuri mitään voitettavaa Kreikan pelastamisoperaatiossa. Toiseksi, suomalaiset ovat EU:n nettomaksajia, joilla on intressi katsoa rahankäytön perään. Pelkästään nämä kaksi seikkaa asemoivat Suomen tässä asiassa ainutlaatuiseksi euromaiden joukossa. Lisäksi psykologisesti tärkeää lienee se, että Suomella on pitkä historia (sotakorvaukset, 1990-luvun pankkikriisi) itsensä nostamisesta omin voimin - ei tunnu reilulta joutua kaiken sen jälkeen toisten holtittoman toiminnan maksajaksi.

Näyttää siis siltä, että euromaat toimivat kukin omien intressiensä mukaisesti. Totuutta ei kuitenkaan kukaan europoliitikko halua sanoa. Eikä edes media. Toivottavasti Persujen pelko kuitenkin pitää Urpilaisen ryhdikkäänä ja saa tämä pitämään loppuun asti kiinni takauksista.

Tai ellei, toistan vanhan ehdotukseni siitä, että helpointa olisi vain sosialisoida ongelmapankit merkitsemällä niiden osakkeita EU:lle uutta pääomaa vastaan. Ja antaa Kreikan mennä selvitystilaan. Näin pankit pelastuisivat ja eurooppalaiset veronmaksajat saisivat takauksensa pankkien osakkeina. Ainoastaan virhepäätöksiä tehneet pankinomaistajat menettäisivät omaisuuttaan - mutta juuri niinhän kapitalismissa kuuluu ollakin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suuri kusetus
Kreikan parlamentti päätti säästää
Lajityypillistä käytöstä

Suuri kusetus

Taitaa Kreikan velkojen sosialisointi alkaa valmistua, kun Kreikka voidaan lopulta päästää saneeraukseen. Näin päättyy eurooppalaisen veronmaksajan suuri kusetus, jolla eurooppalaisten pankinomistajien luottoriskit on siirretty EKP:lle. Aika näyttää toistetaanko temppu Portugalin, Espanjan ja Italian kanssa. Ja miten tämä kaikki vaikuttaa vähän vakavammin ongelmiinsa suhtautuvien irlantilaisten tahtoon selvittää asiansa?

Kreikan tilanne olisi pitänyt ymmärtää jo vuonna 2009, kun maan korot alkoivat nousta. Sen sijaan siinä vaiheessa maan kykyyn selvitä luotettiin ja ilmeisesti jo tuolloin EKP päätti ottaa hoitaakseen maan lainoittamisen, jotta sen ei tarvitsisi maksaa yksityisille markkinoille kohtuutonta korkoa. Käytännössä  tämä tarkoitti sitä, että EKP:n varoilla maksettiin pois yksityisiä lainoja - toisin sanoen sosialisoitiin niiden kelvottomat luotot.

Vaihtoehtoina tälle veronmaksajan kusetukselle eli heidän rahojensa vastikkeettomalle kylvämiselle olisivat olleet pankkien päästäminen talousvaikeuksiin tai vaihtoehtoiseti niiden vahvistaminen  merkitsemällä tukirahojen vastineeksi omistusosuutta - siis noiden pankkien sosialisoiminen. Jostain syystä jälkimmäistä keinoa ei ole haluttu käyttää.

Tässä tilanteessa on hyvä muistaa, että euroon siirtyminen on monessa asiassa auttanut suomalaisia ja muita Länsi-Euroopan maita, joiden taloutta horjutettiin valuuttaspekuloinnin keinoilla oikein urakalla 1990-luvun lamaa rakennettaessa. Vahvaan yhteisvaluuttaan eli euroon siirtyminen vakautti tilanteen, mutta samalla synnytti uuden aikapommin, kun osallistujamaille ei luotu selkeitä sääntöjä talouskurista eikä vähäisistäkään säännöistä pidetty kiinni. Tuloksen näemme nyt: kevyesti yhteistyöhön suhtautuneet eteläeurooppalaiset ovat vaikeuksissa, joista meidän asioistamme huolehtineiden pitäisi heidät nyt pelastaa.

Mikäli pelastusoperaatio saadaan vietyä loppuun, mitä epäilen, jää jäljelle koko eurokriisin aiheuttanut perusongelma. Pohjoisen Euroopan maissa työn tuottavuus on yksinkertaisesti niin paljon korkeampi kuin etelän, ettei yhteisvaluutta ole jatkossakaan mahdollista kuin rakentamalla pysyvä varallisuudensiirtojärjestelmä, jolla maiden väliset erot kuitataan. Siis samalla periaatteella kuin Helsingin seutu tukee valtionosuuksien kautta vaikkapa Savukosken kuntaa.

Etelä-Euroopan maat sisältävän eurojärjestelmän hyötyjen ja haittojen arvoinnissa on siis pohjimmiltaan kyse siitä, mitä etuja taloudellisesti heikkojen alueiden mukana pitämisestä seuraa, ja millä tavoin ne suhtautuvat järjestelmän ylläpidosta pohjoiselle aiheutuviin kustannuksiin. Mikäli saavutettavat hyödyt ovat suuremmat kuin uhraukset, on Suomen kannattanut - ja kannattaa jatkossakin - olla mukana järjestelmässä tukemassa kriisimaita.

Mikään asia ei kuitenkaan olisi oikeuttanut EU:n eliittiä sosialisoimaan ranskalaisten ja saksalaisten pankkien luottotappioita edes kysymättä laskun maksajalta eli eurooppalaiselta veronmaksajalta. Siksi olen tässä tekstissä kutsunut tapahtumassa olevaa eurooppalaisten veronmaksajien suureksi kusetukseksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kreikan parlamentti päätti säästää
Kreikka ja EU-poliitikot
Lajityypillistä käytöstä
Portugalin valtionvelka ja muita omituisuuksia