lauantai 23. tammikuuta 2021

Sanna Marin neuvotteli rahahanan ahneimmille

Muistamme varmasti kaikki sen, kun Sanna Marin (sd) ylpeänä esitteli neuvottelutulosta EU:n elpymisrahastosta. Siis siitä, johon meidän pitää maksaa 6,6 miljardia, ja josta meidän piti saada ensin 3,2 miljardia ja nyttemmin vain 2,7. Kaupan päälliseksi - ja paljon itse euroja tärkeämpänä seikkana - otimme samalla pitkän loikan kohti EU:n tulonsiirtomekanismia, jossa rahavirrat valuvat asiansa hyvin hoitaneista pohjoisista jäsenmaista kohti Välimerta. 

Yksi asia yhdistää sekä meidän saamistemme alentamista 2,7 miljardiin, että tulonsiirtounionia. Se on se, että niihin luotu mekanismi sisältää insentiivin talouden löperölle hoitamiselle rankaisemalla asiansa hyvin hoitaneita ja palkitsemalla niitä, joita oman osuutensa hoitaminen ei kiinnosta.  

Tämän ei olisi pitänyt tulla mitenkään yllätyksenä, sillä puheenjohtaja Jussi Halla-aho totesi edellä kuvaamani ongelman välittömästi Marinin viimekesäisten riemunkiljahdusten jälkeen. Siten puheenjohtaja Annika Saarikon (kepu) äskeinen mediaspektaakkeli voidaan nähdä pelkkänä... niin, mediaspektaakkelina, vaikka hän sinänsä olikin oikeassa sanoessaan, että "vaikuttaako tämä reilulta? No ei sinnepäinkään."

Koko edelle kirjoittamani vyyhti kertoo ennen kaikkea sen seurauksista, että EU:sta on tullut kunnianhimoisten, mutta kyvyttömien kakkosrivin poliitikkojen temmellyskenttä. Sellaisia ovat olleet esimerkiksi meidän taannoinen komissaarimme Jyrki Katainen (kok) tai komission nykyinen puheenjohtaja Ursula von der Leyen (kannattaa lukea tämä Wikipedia-artikkeli) tai europarlamentin jäsenet kuten lähes koko Suomen edustajajoukko Sirpa Pietikäisestä (kok) Silvia Modigiin (vas). 

Jos kunkin maan eturivin poliitikoillakin on vaikeuksia hahmottaa laajoja kokonaisuuksia ja niiden seurauksia, on se vielä vaikeampaa niille, joiden kyky ei riitä ymmärtämään edes kulloinkin käsillä olevien asioiden tärkeimpiä piirteitä etenkään silloin, kun niihin liittyy heidän oma ideologiansa. Sen seurauksena syntyy edelle kirjoittamani kaltaisia päätöksiä, joissa kyllä jaetaan paljon rahaa, mutta unohtuu kokonaan mekanismi, jolla myös omaa aktiivisuutta ja korren kantamista yhteiseen kekoon palkittaisiin. 

Toisin sanoen pääministeri Marin olisi voinut olla ylpeä siitä, jos hänen neuvottelemansa elvytysrahasto ei palkitsisi pelkästään taloudellista passiivisuutta ja koronaviruspandemian hoitamisen leväperäisyyttä, vaan korvaisi ainoastaan ne menetykset, jotka ovat aiheutuneet siitä huolimatta, että jäsenvaltiot, niiden poliittiset johtajat ja kansalaiset ovat tehneet parhaansa. Nyt kuitenkin tehtiin pelkkä rahahana, jonka alle ovat mukinsa työntäneet innokkaimmin juuri ne, jotka muutenkin ovat ahneimmin EU:n tarjoamien ilmaisten lounaiden perässä - tai ei siis ilmaisten, vaan meidän pohjoisten kansojen kustantamien.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mistä Halla-ahon ja kepulaisten viikonlopun sanailussa oli kyse?
EU:n hyödyllisyydestä suomalaisille
Mistä EU:n komission ehdottamassa elpymisrahastossa on kyse?


12 kommenttia:

  1. Olisikohan Suomen syvävaltio nyt järjestämässä näitä koronatiedotuksia jatkuvalla syötöllä, jotta pidettäisiin maan "johto" siinä, missä saavat vähiten vahinkoa aikaan, siis kertomassa vaalikarjalle kameroiden edessä koronatilanteesta. Pääministeri Marin on kyllä ylipalkattu roolissaan.

    Ohisalolle olisi pitänyt järjestää apua traumojensa hoitoon. Nyt ministeriksi päästyään haluaa pelastaa kaikki maailman kurjat ahdingostaan, hinnalla millä hyvänsä. Pelastusveneeseen ei mahdu kuin rajallinen määrä, joten pohja odottaa kaikkia. Son morjens.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohisalo on kylläkin varsin valikoiva pelastettavien suhteen. Kärkisijalla ovat aidot terroristit ja ylipäänsä meille mahdollisimman vihamielistä kulttuuria edustavat.

      "Pelastetut" aloittavat rasismiulinan tänne saavuttuaan, koska heille se on opetettu jo matkaoppaissa. Siitä seurauksena ovat loputtomat A-studiot, joissa toimittajat, maahantulleet apuraha-rasisimintutkijat ja ihmisoikeusprofessorit ruoskivat suomalaisia, jotka ovat kaikkien edellämainittujen maksumiehiä.

      Poista
    2. Tuota tulijoiden ostamista tyytymättömyyteen ja vastuuttomuuteen en jaksa olla ihmettelemättä. Mitä noilla "kotouttajilla" mahtaa olla mielessä kun tekevät sellaista. Ei ainakaan kotoutettavien etu.

      Poista
  2. Tieto mahdollisuudesta päästä joskus rahakkaisiin EU-virkoihin saattaa vaikuttaa siihen, miten hyviä sopimuksia poliitikkomme käyvät neuvottelemassa Brysselissä. Hehän neuvottelevat siellä mahdollisten tulevien työhönottajien kanssa. Silloin voi tärkeimmäksi tavoitteeksi tulla se, että sopu säilyy, kuten meidän kassaneidillämme. Kataisen kohdallakin vastuunkanto kotimaassa loppui välittömästi, kun kutsu juoppo-Junckerilta kävi. Karmeaa on katsella, millainen Suomen EU-asoiden hoitaja on esim idioottimainen Tytti Tuppurainen, joka on häpeilemättä todennut, että oman kansan edun ajattelu on vahingollista. Suomessa voi siis nykyisin todellakin olla ministeri, joka sanoo noin !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki hillotolpalla näyttäisi oleva paljon vaikutusta.

      Poista
  3. Onhan Sannalla rahahanat kunnossa.

    "Ministerit ja virkamiehet koronan alkuviikoista: terveys ja talous turvattiin – Kiurun ministeriö oli liikaa vastuussa, Marinin liian vähän"
    https://yle.fi/uutiset/3-11747897

    Ostopalveluna suoritettiin "analyysi Suomen menestymisestä koronaepidemian suhteen".
    Ministerit ja koronaviruksen torjunnassa avainasemassa olleet virkamiehet arvioivat, että Suomi onnistui keväällä koronaviruksen torjunnassa terveysnäkökulmasta hyvin.

    Kuten Yle asian tulkitsi:

    "Näkemykset perustuvat 22 poliittisen päättäjän ja 25 virkamiehen haastatteluihin. Selvitys perustuu asianosaisten haastatteluihin, ei ulkopuolisten arvioihin. Poliitikot ja virkamiehet arvioivat siis itse, miten koronakevät meni niin kuin omasta mielestä."

    Ehkäpä tulevia vaaleja ajatellen tärkein oli johtopäätös "Pääministeri Sanna Marinin viestintää kuvattiin haastatteluissa erittäin selkeäksi ja jämäkäksi."

    Ylen juttu pohjaa raporttiin: "Konsulttiyhtiö Deloitte kokosi haastattelujen annin raportiksi (siirryt toiseen palveluun).
    "https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/162677/2021_1_VN_Selvitys.pdf?sequence=1&isAllowed=y

    Deloitte: "Deloitte, is an Anglo-American multinational professional services network."
    https://en.wikipedia.org/wiki/Deloitte

    Paljonkohan maksoi? Varmasti enemmän kuin Princess Speech -kurssi tai jopa enemmän kuin King's Speech...
    https://www.imdb.com/title/tt1504320/

    Joku suomalainen konsultti olisi varmasti kyennyt kymppitonnilla päivän pohdinnan jälkeen toteamaan: Pääministeri Sanna Marinin erittäin määrätietoisella johdolla Suomi selvisi kevään koronaepidemiasta hyvin. Pääministeri olisi sitten itse erittäin selkeällä ja jämäkällä ulosannillaan sen meille kertonut. Ois tullu varmaan paljon halvemmaks.

    VastaaPoista
  4. Kiva freudilainen lipsahdus, kun Annika Saarikosta tulee Anneli Saarikko. Kumpuaa varmaan Keskustaan olemuksellisesti kuuluvista mielikuvista.

    Tunnustuksellisuuden asteelle taantuneessa ajattelussamme kaikkein vaarallisimpia ovat kuitenkin ne mielikuvat jotka syntyvät niin yliyleistettyjen yleiskäsitteiden varassa, ettei mielikuvilla ole enää mitään yhteyttä reaalimaailmaan. Eli kun ollaan de facto palauduttu keskiaikaisen skolastisen käsiterealismin mielenmaisemiin.

    Numeerinen talousajattelu on jo kokonaan siirtynyt tälle alueelle. Yhteisvaluuttaa tarvitaan nimenomaan siksi ettei mikään kansallisten yhteyskuntien reaaliseen elämään olemuksellisesti kuuluva voisi estää muodostamasta puhtaasti numeerisia "totuuksia". Eli de facto kuplia.

    Toinen yhtä vakava yliyleistämisen käytäntö koskee "ihmisarvo- ja -oikeusideologioita" jotka palautuvat yli-ihmisajatteluun. Ne ovat eräänlainen vertaistason vastine -- tosin näennäisesti eri etumerkillä varustettuna -- kuin natsien kuvitelma itsestään arjalaisen rodun jumalallisina edustajina.

    VastaaPoista
  5. Marin on vallanhimoissaan valmis maksamaan maailmanennätyssumman tulevasta Brysselin palkkiovirastaan.
    Uskallampa väittää, että siitä 6.6 miljardista ja 13 miljardin takausesta meillä irtoaa 1 miljardi ja 13 miljardia menee maksuun.
    Saksan valtinvarainministeri ja Macron ilmoitti jo aikoja sitten, että tukipaketti tulee olemaan jatkuvasti käytössä oleva mekanismi ei siis kertaluontoinen.
    Meille on jäänyt maksajan osa koska joillakin se hillotolpan kiima menee heittämällä ohi kansan edusta.
    Elämme tosiaan ahneiden aikaa ja härskein kusettaja voittaa.
    Britit tajusi tämän ja erosi euvostoliitosta juuri oikeaan aikaan,onnea heille siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen verta että britit ei olis varmaankaan eronneet, jos olisivat rahaa saaneet eikä olleet maksumiehinä, Mutta ovatki fiksumpia kuin Marini ja kumppanit ..

      Poista
  6. Suomea olisi pantu kuntoon 6.6 miljardilla eurolla reippaasti. Nyt näistä rahoista lahjoitetaan yli puolet muille maille. Ei, ei ei. Näin ei hoideta maan asioita.

    VastaaPoista
  7. Hyvä myös suhteuttaa tämä 6,6 miljardia euroa siihen, että viimeisten Pauli Vahteran arvioiden mukaan maahanmuuton vuosikustannus suomalaisille on ilmeisesti jo 4...5 miljardia ja jos siihen lisätään kehitysavun kustannukset niin suomalaiset rahoittaa muiden maiden kansalaisia melkein yhtä suurella summalla vuosittain.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!