Suosittua juuri nyt!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste stagflaatio. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste stagflaatio. Näytä kaikki tekstit

lauantai 30. lokakuuta 2021

Sosiaalinen ilmastorahasto tarkoittaisi 150 euron lahjoitusta jokaiselta suomalaiselta muulle Euroopalle

EU:ssa on jo jonkin aikaa ollut tekeillä sosiaalinen ilmastorahasto osana Euroopan vihreän talouden ohjelmaa. Sen avulla jäsenmaat voisivat auttaa kansalaisia rahoittamaan energiatehokkuutta ja uusia lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmiä sekä käyttämään puhtaampaa liikennettä. 

Jäsenmaille siitä myönnettäisiin vuosina 2025–2032 yhteensä 72,2 miljardia euroa mikäli ne itse sijoittaisivat samaan tarkoitukseen yhtä paljon. Siten sosiaalisesti oikeudenmukaiseen siirtymään olisi käytettävissä yhteensä 144,4 miljardia euroa. 

Suomi maksaisi siitä muhkeat 1 230 miljoonaa ja saisi takaisin vähemmän muhkeat 387 miljoonaa euroa, joten nettomaksuosuutemme olisi 843 miljoonaa euroa. Se tarkoittaa noin 150 euroa per suomalainen.

Suomessa poliittinen kenttä ja Helsingin sanomat vaikuttavat olevan torjuvalla kannalla, vaikka hallitukselta ei olekaan saatu yksiselitteistä kannanottoa asiaan. Syynä yksimielisyyteen lienee kansalaisten muistissa vielä hyvin olevat vakuuttelut siitä, että EU:n elpymisväline olisi ollut ainutkertainen yhteisvastuuväline, joka EU-kansalaisten maksettavaksi otetaan.

* * *

Kun puhutaan EU:n rahankäytöstä, on tavallisen kansalaisen syytä muistaa, että jokainen julkisella sektorilla käytetty euro pikkukunnista Euroopan Unioniin on lähtöisin työtä tekevän veronmaksajan lompakosta.  Tämä koskee myös epäsuoria veroja kuten päästötulleja, joiden hintoja korottavan vaikutuksen kuluttaja joka tapauksessa joutuu maksamaan. Ja siksi puhe EU:n menojen rahoittamisesta omalla varainkeruulla on älyllisesti epärehellistä kansalaisten sumuttamista.

Edelle kirjoittamallani en tahdo kiistää sitä, etteikö vihreästä siirtymästä koituisi jäsenmaille ja niiden kansalaisille ongelmallisia tilanteita. Jo nyt olemme nähneet, kuinka energian hinta on lähtenyt EU:ssa kiitolaukkaan, koska Saksa on aiemmin päättänyt ajaa oman ydinvoimansa alas ja joutuu nyt maksamaan fossiilisesta energiasta päästömaksujen takia aiempaa korkeampaa hintaa.

Asiaa on kärjistänyt lisäksi se, että myös Aasiassa on vihreän siirtymän seurauksena syntynyt kasvava tarve Keski-Euroopan kannalta tärkeään maakaasuun, joka on niin ikään nostanut energian hintoja EU:ssa.  

Tämä kaikki on johtanut kiihtyvään inflaatioon. Sen monet talousasiantuntijat taas pelkäävät lopulta johtavan stagflaatioon, jonka perimmäinen syy on raaka-aineiden tai muiden tuotannontekijöiden hintoja kohottava kallistuminen. Ja joka saattaa johtaa pidentyneeseen lamaan ja sitä kautta ihmisten elämän mitä todennäköisimmin varsin epätasa-arvoiseen kurjistumiseen.

Sitten on vielä asia, josta poliitikot vaikenevat. Se on EKP:n viimeistään Kreikan pelastuspaketista alkanut vastikkeettoman rahan syytäminen markkinoille ottamalla kelvottomia velkakirjoja omiin taseisiinsa. Onko siitä seurannut markkinoilla olevan rahan määrän kasvu johtamassa euron uskottavuuden laskuun?

En tässä kirjoituksessa väitä tietäväni mihin kehitys johtaa - se rooli olkoon varattu ennustajaeukoille. Sen sijaan panen tyytyväisenä merkille, että Suomessa näyttäisi vallitsevan yksimielisyys siitä, ettei suomalaisia haluta panna maksumiehiksi vihreän siirtymän aiheuttamille ongelmille eteläisen ja itäisen Euroopan maissa. 

Ja toivon, että hallitus epäselvistä ilmaisuistaan huolimatta tulee pitämään kannastaan kiinni EU:n taholta epäilemättä tulossa olevan kovan painostuksen edessä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sanna Marinin hallitus ja kylvetty raha
Sanna Marin neuvotteli rahahanan ahneimmille
Mistä EU:n komission ehdottamassa elpymisrahastossa on kyse?

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!