Halusiko Ano Turtiainen juhlistaa Venäjän alennustilaa?

Valta kuuluu kansalle -puolueen Ano Turtiainen kulutti eilen eduskunnan aikaa kysymällä, millä tavalla Suomi aikoo juhlistaa kesällä ratifiointinsa 30-vuotispäivää viettävää Suomen ja Venäjän välistä valtiosopimusta. Pääministeri Sanna Marin (sd) vastasi, että "näissä vallitsevissa olosuhteissa olettaisin, että emme mitenkään". 

Marinin vastaus nauratti kansanedustajia, mutta tosiasia on, ettei Turtiaisen performanssissa ollut mitään huvittavaa. Venäjähän on johtajansa Vladimir Putinin hallintokauden aikana ajautunut yhä enemmän eristyksiin ja sitä kautta heikkouden tilaan. Nykyisin maan talous toimii kuin kehitysmailla eli perustuu ennen kaikkea raaka-aineiden vientiin. 

Samalla maan bruttokansantuote on laskenut merkittävästi verrattuna kymmenen vuoden takaiseen. Ja päätelleen Venäjän heikosta sotamenestyksestä Ukrainassa on myös sen sotilaallinen voima rapautunut. 

Tämä tilanne on surullinen sekä venäläisten että maailman muiden ihmisten kannalta. Neuvostoliiton perillisen kehitys Turtiaisen mainitseman sopimuksen aikana on ollut äärimmäisen kaukana niistä mahdollisuuksista, joita Venäjällä olisi ollut Putinin astuttua demokraattiseen markkinatalousyhteiskuntaan tähdänneen Boris Jeltsinin seuraajaksi. 

Toki historia on sellainen tieteenala, ettei siinä voi testata vaihtoehtoisia teorioita kontrolloiduin kokein, mutta arvoisan lukijan lienee helppo päätellä, miltä Venäjän elinolot ja talous näyttäisivät, mikäli maassa olisi vallinnut todellinen monipuoluedemokratia ja sananvapaus, se olisi aikanaan integroitunut globaaliin talousjärjestelmään ja siten houkutellut oleellisesti enemmän ulkomaisia investointeja, sikäläisten lasten ja nuorten koulutus olisi perustunut oikeaan tieteelliseen tietoon ja maassa syntynyt varallisuus olisi ohjattu takaisin talouteen sen sijaan, että se on kanavoitu presidentin lähipiirille sijoitettavaksi ulkomaille. 

Näin ei ole kuitenkaan tapahtunut, vaan entinen suurvalta on tuhonnut itsensä viimeistään presidenttinsä käynnistämän Ukrainan sodan myötä. Jatkossa sen talous - hylkiövaltiona - on entistä suuremmissa vaikeuksissa ja voi parhaimmillaankin pelastautua vain jonkinlaiseksi Kiinan raaka-ainelähteeksi. Siis samaan rooliin, johon idän suurvalta on jo pitkään ohjannut Afrikan maita.  

En tiedä mitä Turtiainen eilen ajatteli kysymystä asetellessaan, mutta minun nähdäkseni Venäjällä nähdyssä kehityksessä on viimeisten vuosikymmenien aikana näkynyt kovin vähän juhlimisen aihetta. Ellei kansanedustajalla sitten ollut mielessään ilakointi Venäjän nykyisestä alennustilasta? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Perinteinen vasemmisto on edelleen rähmällään itään - mutta Vihreät ei
Koronahörhöille on tulossa oma puolue - mutta mitä muuta Valta kuuluu kansalle-puolue haluaa
Kirsi Piha ja Ano Turtiainen ne yhteen soppii, huomenna viedään pussauskoppiin!

Perinteinen vasemmisto on edelleen rähmällään itään - mutta Vihreät ei

Ylen ohjelma suomettuneisuuden ajasta toi nuoremmallekin sukupolvelle tuulahduksen siitä tunkkaisuudesta, joka Suomessa vallitsi minun nuoruudessani. Silloinhan lähes koko maa hyssytteli Venäjän ei kun Neuvostoliiton tekemisiä ja tapahtumia ainakin julkisuudessa. 

Käytännössä tämä koski ennen kaikkea Kansandemokraatteja ja Keskustaa, mutta samaan oli muidenkin puolueiden taivuttava aina Sosialidemokraatteja ja Kokoomuksen ylivoimaista enemmistöä myöden, mikäli halmusi valtaa - kuten kaikki nämä puolueet hamusivat. Poikkeuksen muodostivat ainoastaan Veikko Vennamon Suomen maaseudun puolue, jonka jälkeläisiä ovat nykyiset Perussuomalaiset, Perustuslailliset sekä muutamat yksittäiset oikeiston kansanedustajat.

Siksi oli mielenkiintoista katsoa, millä tavalla kansanedustajat vastasivat Ylen kyselyyn Venäjän uhasta Suomelle. Sen mukaan 72 vastaajaa 120:stä katsoi itänaapurin aiheuttaman uhan kasvaneen siten, että tätä mieltä olivat yhtä Kokoomuksen edustajaa lukuun ottamatta kaikki Kokoomuksen, RKP:n, Kristillisdemokraattien ja Vihreiden vastaajat.

Sen sijaan enemmistö SDP:n, vasemmistoliiton ja keskustan edustajista ei nähnyt idästä tulevan uhan kasvaneen. Perussuomalaiset sen sijaan jakaantuivat siten, että 12 vastaajaa katsoi uhan kasvaneen, kun taas kymmenen mielestä mitään muutosta ei ollut tapahtunut. Siten Vennamon suoraselkäinen Venäjä-perintö ei ole säilynyt puolueessa yhtenäisenä nykyaikaan asti. Myöskään kansanedustaja Turtiainen (valka) ei nähnyt muutosta tapahtuneen - varsin odotetusti.

Kyselystä nähdään, että maamme perinteisessä poliittisessa vasemmistossa sekä Keskustassa elää edelleen romanttinen kaipuu Neuvostoliiton aikaan, jolloin itänaapurin tekemiset selitettiin yksi toisensa jälkeen parhain päin - tai ainakaan niitä ei moitittu. Sen sijaan Vihreiden parissa tätä taakkaa ei ollut, ehkäpä Heidi Hautalan (vihr) pitkään jatkuneen Venäjä-kriittisyyden takia, joten lopultakin löytyi selkeä ero heidän ja vasemmistoliittolaisten ajettelun välillä. Muutenhan puolueet ovat olleet viime vuosina kuin kaksi marjaa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Älyllistä epärehellisyyttä
Aikamme tyhmyyksiä
Vuoden 1918 tapahtumat uusiksi?

Koronahörhöille on tulossa oma puolue - mutta mitä muuta Valta kuuluu kansalle-puolue haluaa

SARS-CoV-2:n vastaisten toimien kritiikistään tunnettu kansanedustaja Ano Turtiainen päätti perustaa oman puolueen ja keräsi tarvittavat kannattajakortit yhden päivän aikana. Nähtäväksi jää, viittaako tämä siihen, että Suomeen on syntymässä uusi merkittävä puolue. 

Katselin puolueen ohjelmaa ja opin sieltä seuraavia asioita. 

Puolue kannattaa suoraa demokratiaa, Suomen itsenäisyyttä ja puolueettomuutta sekä EU:n vapaakauppa-aluetta. Se haluaa huolehtia maan sisäisestä turvallisuudesta ja suhtautuu kriittisesti totalitaarisiin hallintomalleihin. 

Turtiaisen puolue haluaa Suomen olevan omavarainen ja pitävän maan strategiset monopolit jatkossakin valtion omistuksessa. Se kannattaa tasaveroja ja keventäisi yritysten verotusta sekä parantaisi erityisesti yksinyrittäjien asemaa. Samalla se pyrkii keventämään hallintorakenteita ja turvaamaan ihmisten oikeuden omiin tietoihinsa.

Ympäristöpoliittisesti puolue kannattaa puhtaan teknologian kehittämistä, mutta suhtautuu kriittisesti ilmastonmuutokseen liittyvään rahastamiseen. Se on koulutusmyönteinen, mutta suuntaisi opiskelua enemmän itsenäisen ajattelun suuntaan ja pois poliittisluonteisesta ohjailusta ja virkanimityksistä. Lakiasioissa puolue vaatii perustuslain tinkimätöntä noudattamista.

Tieteen ja taiteen puolue haluaa olevan monipuolista ja riippumatonta: kaikkea pitää voida tutkia ja kritisoida. Se arvostaa kaikkea sellaista, joka vahvistaa kansallista itsetuntoa ja tuottaa hyvinvointia suomalaisille.

Puolue ei hyväksy nykyistä massamaahanmuuttoon johtanutta politiikkaa, vaan vaatii sen muuttamista lainmukaiseksi ja hallituksi. Suomen tulee ylläpitää uskottavaa puolustuskykyä, joka perustuu asevelvollisuuteen. 

Kaiken kaikkiaan ohjelmassa on paljon hyviä ja tärkeitä asioita. Nähtäväksi kuitenkin jää, kuinka suureen kansanosaan se vetoaa eli onko edessä sinisten kohtalo, vai syntyykö puolueesta Perussuomalaisten suhteen samanlainen ääniä syövä liike kuin harkimolaisista syntyi Kokoomukselle.

On kuitenkin syytä huomata, että Kokoomus on viimeisten gallupmittausten mukaan harkimolaisista huolimatta Suomen suosituin puolue. Asialle voidaan tietenkin löytää monenlaisia selityksiä, mutta yksi niistä on se, että harkimolaisten olemassaolon seurauksen poliittisen keskustelun aihevalinnat ovat siirtyneet kohti Kokoomusta suosivia aiheita. 

Siten on mahdollista, että mikäli Turtiaisen puolue lähtee lentoon, saavat myös Perussuomalaisia suosivat puheenaiheet nykyistä enemmän tilaa suomalaisessa poliittisessa keskustelussa. Ja sitä kautta sen kannatus pysyy joko ennallaan tai jopa kasvaa nykyisestä. 

Näin voisi käydä erityisesti siinä tapauksessa, että Valta kuuluu kansalle onnistuu aktivoimaan vaaliuurnille niitä äänestäjiä, joita halla-aholaiset eivät ole onnistuneet saamaan liikkeelle. Paljon on toki kiinni myös siitä, kuinka Perussuomalaisten tuleva puheenjohtaja onnistuu tehtävässään.

Joka tapauksessa on selvää, että Turtiaisen henkilöhistoria ehkäisee perussuomalaisia tähän mennessä äänestäneen koulutetun ja taloudellisesti hyvinvoivan kansanosan siirtymistä hänen puolueensa kannattajiksi riippumatta siitä, kuinka erinomainen sen puolueohjelma on. Siksi en usko myöskään siihen, että Valta kuuluu kansalle onnistuisi kokonaan syrjäyttämään Perussuomalaiset Suomen poliittiselta kartalta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kirsi Piha ja Ano Turtiainen ne yhteen soppii, huomenna viedään pussauskoppiin!
George Floydin murha vahvisti vihreää maahanmuuttopolitiikkaa
Punavihreä narratiivi

Kirsi Piha ja Ano Turtiainen ne yhteen soppii, huomenna viedään pussauskoppiin!

Suomalaiset suuret oppositiopuolueet ovat kovin erilaisilla kursseilla. Siinä missä perussuomalaiset ovat hitsautumassa yhtenäiseksi konservatiivi-oikeistolaiseksi puolueeksi, ovat kokoomuslaiset keskenään ilmiriidoissa. 

Näistä kehityslinjoista avautuvat myös eiliset poliittiset henkilöratkaisut. Niistä merkittävämpi on takavuosien poliittisen tähdenlennon Kirsi Pihan (kok) kieltäytyminen Helsingin pormestariehdokkuudesta. 

Piha valaisi päätöksensä taustoja seuraavasti: "jos en olisi varma siitä, että valtaosa kokoomuslaisista ajattelee samaan suuntaan kokoomuslaisuudesta kuin itse, en voisi olla tässä puolueessa. On toinen asia kuitenkin pystyä edustamaan pormestariehdokkaana sitä arvojen kirjoa, joka tällä hetkellä kokoomuksessa on."

Pihan on tulkittu kritisoineen puolueen arvokonservatiivista siipeä, johon kuuluvat esimerkiksi Wille Rydman ja Atte Kaleva, jotka tunnetaan mm. kokoomuslaisiksi kriittisistä maahanmuuttopoliittisista näkemyksistään. Piha puolestaan avaisi ovet kaikille tulijoille, koska puolet Helsingin bussikuskeista on maahanmuuttajataustaisia. Hän haluaisi myös tehdä Helsingistä pohjoismaisen edelläkävijän ilmastonmuutoksen torjunnassa.

Käytännössä Pihan ehdokkuus lienee ollut seurausta Helsingin tilanteesta, jossa Kokoomuksen ainut varteenotettava haastaja suurimman puolueen asemasta on Vihreät: Pihahan voisi kilpailijan kanssa samansuuntaisten poliittisten linjaustensa takia viedä näiltä ääniä. Niinpä hänen kieltäytymisensä ehdokkuudesta tarkoittanee pääkaupunkimme siirtymistä Vihreiden käsiin. 

Eilisen päivän toinen poliittinen henkilölinjaus eli Ano Turtiaisen erottaminen Perussuomalaisista oli ainakin lyhyellä aikavälillä vähemmän merkityksellinen. Omalta osaltaan se kuitenkin linjasi sitä eroa, joka vallitsee hänen entisen puolueensa ja maamme marginaalisen äärioikeiston välillä.

Turtiainenhan oli jo aiemmin erotettu puolueen eduskuntaryhmästä, eikä hänen poliittisilla linjauksillaan ole ollut sen jälkeen juurikaan yhtymäkotia halla-aholaisten kanssa, päinvastoin. Tähän Turtiainen on myös itse viitannut, tosin ylitulkiten suorastaan harhaisesti omaa merkitystään.

Selvää kuitenkin on, että Turtiaisen käytös - viimeisimpänä piittaamattomuus kansanedustajien koronaturvallisuudesta ja puhemiehen uhkailu - on arveluttanut monia sellaisia äänestäjiä, joita Perussuomalaisten poliittinen linja on sinänsä kiinnostanut. Nyt tuo este on poissa, joten saattaa hyvinkin käydä siten, että puolue saa Turtiaisen erottamisen seurauksena pienen kannatuslisäyksen kuntavaaleja ajatellen. 

Ei liene pelkästään spekulointia, että osa näistä äänistä valuu Kokoomukselta Kirsi Pihan eroamisilmoitukseen liittyvien kannanottojen jälkeen. Onhan selvää, etteivät puolueen kansallismieliset arvokonservatiivit sulata helposti syytöksiä, joita esimerkiksi Hanna Gullichsen (kok) tuli samassa yhteydessä lausuneeksi.

Kaiken kaikkiaan voidaan todeta, että molemmat henkilöpäätökset vaikuttavat samaan - Perussuomalaisia suosivaan ja Kokoomusta pudottavaan - suuntaan poliittisen oikeiston sisällä. Jopa niin saumattomasti, että vanhaa lastenlorua mukaillen voitaisiin riimitellä seuraavasti: Kirsi ja Ano ne yhteen soppii, huomenna viedään pussauskoppiin...

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:  
Taposen ja Turtiaisen Twitter-sanailu on vietävä oikeuteen
Mikä kokoomusta vaivaa, kun kannatus ei tahdo nousta?
Ville Rydman kaipasi tervettä järkeä

George Floydin murha vahvisti vihreää maahanmuuttopolitiikkaa

Kuten arvoisat lukijani tietävät, on USA:ssa kuohunut viime päivinä poliisin videoidun kiinnioton seurauksena henkensä menettäneen afroamerikkalaisen henkilön takia. Tapahtumat saivat alkunsa George Floyd-nimisen miehen jouduttua epäillyksi väärän rahan levittämisestä ja ryhdyttyä vastustamaan pidätystä tehneitä poliiseja. 

Tapauksessa kuollut afroamerikkalainen ei ollut mikään terve mallikansalainen, vaan taparikollinen, jolla oli sydänsairaus ja korkea verenpaine. Hänen elimistöstään löytyi ruumiinavauksessa myös fentanyyliä ja metamfetamiinia. Lisäksi hän oli koronaviruspositiivinen.

Hänet mahdollisesti tappanut poliisikaan ei ollut mikään uivelo, vaan hänestä oli tehty viranhoidossa 18 valitusta, joista kaksi johti kurinpitomenettelyihin. Lisäksi hänellä oli poikkeuksellisen kaunis itäaasialainen vaimo.

Tapausketjun hahmottamiseksi on keskeistä ymmärtää, että amerikkalaisessa yhteiskunnassa afrikkalaistaustainen väestönosa on muihin verrattuna äärimmäisen väkivaltainen. Erityisen merkittävää on se, että poliisin kuolemaan johtaneista tapauksista musta väestönosa aiheuttaa noin 38 prosenttia, vaikka heidän osuutensa väestöstä on vain 12 prosenttia. 

Siten afroamerikkalaisen miehen pidätykseen liittyy joka kerta ja väistämättä ylimääräistä jännitystä, minkä seurauksena poliisien kynnys väkivaltaan on alhaisempi kuin muiden väestöryhmien kanssa toimittaessa. Tällä en tarkoita enkä puolustele sitä, etteikö George Floydin kuolemaan johtaneisiin tapahtumiin olisi sisältynyt tarpeetonta voiman käyttöä. Tai ettei musta väestönosa kokisi Yhdysvalloissa monenlaista syrjintää.

Sen sijaan tahdon sanoa, että mustan väestön kohtaama rasismi ei ole heistä itsestään riippumatonta. Taustalla on valkoisten ennakkoluulojen lisäksi myös liian monien afroamerikkalaisten näitä ennakkoluuloja vahvistava käyttäytyminen - ei pelkästään väkivaltaisuuden tai poliisiampumisten, vaan myös paljon vähäisempien rikosten suhteen.

Suomessa George Floydin kuolemaan liittyen merkittävin tapaus lienee perussuomalaisen kansanedustajan Ano Turtiaisen tekemään "taideteokseen" liittynyt erottaminen puolueensa eduskuntaryhmästä. Puheenjohtaja Jussi Halla-ahon kannalta kyseessä oli se vähä, mitä voitiin enää tehdä kyseisen kansanedustajan tökerön käytöksen aiheuttaman vahingon minimoimiseksi.

Tarkoitan tällä sitä, että Turtiaisen kuollutta miestä halventava taidepläjäys vahvisti jälleen kerran suomalaisen äänestäjäkunnan joukossa yleistä kuvaa perussuomalaisista sivistymättöminä ja jollain lailla vinksahtaneina helppoheikkeinä, joilla ei ole vakavasti otettavaa tarjottavaa maallemme. Kyse oli siis periaatteessa juuri samasta kuin afroamerikkalaisten rikollisten vaikutuksessa yhdysvaltalaisiin poliiseihin ja valkoiseen väestöön.

Lopputuloksena Turtiaisen taiteesta voidaan nähdä ainakin se, että monet halla-aholaisten äänestämistä nykyisen vihervasemmistohallituksen vaihtoehtona harkinneet eivät tule näin tekemään. Sitä kautta vahvistuvat suhteellisesti ne poliittiset voimat, jotka ajavat sellaista politiikkaa, joka on vastakkaista Perussuomalaisen puolueen ohjelmalle. 

Tätä ei korvaa se, että suomalaisten joukossa on epäilemättä jonkin verran Turtiaisenkin taidetta arvostavia. On kuitenkin selvää, etteivät heidän äänensä riitä muuttamaan vaikkapa maamme vihreää maahanmuuttopolitiikkaa, vaan siihen tarvitaan maamme asukkaiden hyvää käytöstä ja asiallista toimintaa arvostavaa enemmistöä.

Ilmeisesti tämä on kuitenkin liian vaikeaa ymmärtää sekä Ano Turtiaiselle, että mahdollisesti myös joillekin muille perussuomalaisille poliitikoille. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Taposen ja Turtiaisen Twitter-sanailu on vietävä oikeuteen

Terhi Kiemunki haitanaiheuttajana

Tynkkynen ulos, entä sitten?

Punavihreä narratiivi

Helsingin Sanoissa julkaistiin Tommi Niemisen avoin kirje, jossa tämä ihmetteli aikuisuuden katoamista joidenkin kansanedustajien puheista. Nimeltä mainiten hän kirjoitti Perussuomalaisten Ano Turtiaisesta, Juha Mäenpäästä ja Veikko Vallinista, mutta ihmetteli myös saman puolueen julkisten johtohahmojen Jussi Halla-ahon ja Laura Huhtasaaren antamaa tukea puolueeseen kuulumattomalle Junes Lokalle. Niemisen mukaan tämä on "äärioikeistolainen, jonka yksityiskohtaisissa fantasioissa joukkoraiskataan nimeltä mainittuja punavihervasemmiston naisia".

En ole varsinaisesti seurannut  Lokan viestintää, enkä siksi tiedä Niemisen väitteiden todenperäisyyttä. Tässä yhteydessä olisi kuitenkin ollut asiallista, että Niemisen olisi hänen "fantasioidensa" lisäksi kertonut, että se oli juuri Junes Lokka, joka toi julkisuuteen oululaisen raiskausringin, josta maamme valtamedia oli visusti vaiennut. Ehkäpä Halla-ahon ja Huhtasaaren hänelle antaman tuen takana on tämä valtamediallemme äärimmäisen häpeällinen tosiasia?

Tähän liittyen välitettäköön tässä myös PT-median uutinen, jonka mukaan "Jyväskylässä ja naapurikunnissa on menossa vastaavankaltainen seksuaalirikosrypäs kuin Oulussa... tapaukset eivät ole tulleet esille lähinnä sen takia, että paikkakunnalla ei ole omaa Junes Lokkaa". Toivon mukaan valtamediamme on oppinut Oulun tapauksesta ja selvittää pitääkö PT-Median väite paikkansa - ja uutisoi löydöksensä riittävällä näyttävyydellä antaen kunnian/moitteet kyseisen väitteen ensimmäiseksi esille nostaneelle PT-Medialle.

Mutta palataan Turtiaisen, Mäenpään ja Vallinin kielenkäyttöön. Se on tosiaan ainakin ajoittain ollut varsin epäsivistynyttä, mutta ainakin kansanedustaja-aikana pikemminkin maskuliinista suunsoittoa kuin varsinaista vihapuhetta, saati kiihottamista kansanryhmiä vastaan.

Siksi minusta oli hämmästyttävää, että Nieminen vertasi näiden miesten puheita kymmenien vuosien takaisiin äärivasemmistolaisten Pirkko Turpeisen ja Oili Suomen pitämiin avoimiin vallankumouspuheisiin, joiden ilmeisen vakavana tarkoituksena oli kapina laillista esivaltaa vastaan.

* * *

Katselin eilen TV:stä erästä ajallemme tyypillistä draamaa, jonka viitekehykseksi oli rakennettu varsin tavanomainen vihervasemmistolaisten "hyvien" ja talouskonservatiivisten "pahojen" voimien välinen ristiriita. Sitä katsellessani jäin miettimään, että miksi viihdeteollisuutemme ajaa niin laajana rintamana vihervasemmistolaista narratiivia. Sama ajatus oli käynyt jo aiemmin mielessäni katsellessani TV-uutisista nuorten taiteilijoiden haastatteluita, joista kuuluivat erittäin vahvoina vihervasemmistolaisen eskatologian kaiut.

Miksi kukaan median esillä pitämä länsimainen käsikirjoittaja ei kirjoita, ohjaaja ohjaa, taiteilija taiteile tai räppäri räppää teoksia, joissa olisi talousliberaali tai kansalliskonservatiivinen narratiivi? Eli miksei esimerkiksi dekkarin tapahtumien taustalla ole koskaan viherpunaisen suunnitelmatalouden unelmahöttöpolitiikan aiheuttama taloudellinen kaaos ja pakkovalta, maahanmuuttajamiesten öisillä kaupungin kaduilla aiheuttama pelko tai maaseutuelinkeinojen punavihreän narratiivin nimissä aiheutettu toivottomuus - ja miksei tarinan sankari nykyisin enää juuri koskaan edusta perinteisiä länsimaisia hyveitä?

En tiedä mistä punavihreän narratiivin kannatus taiteilijoiden ja viihteentekijöiden parissa johtuu. Onko kyse siitä, että taidekoulutus vetää valmiiksi tällaisia ihmisiä puoleensa? Vai siitä, että koulutukseen sisältyy sitä tukevaa propagandaa? Vai yksinkertaisesti siitä, että taidetta ja viihdettä esille tuovat foorumit nostavat esille vain yhdenlaista narratiivia, jolloin luovien taiteilijoiden, käsikirjoittajien ja ohjaajien on elääkseen noudatettava heidän määräämiään askelmerkkejä?

Niin tai näin. Katson Tommi Niemisen kirjoituksen Turtiaisesta, Mäenpäästä ja Vallinista liittyvän tähän punavihreään narratiiviin. Ja juuri siksi siihen ei sisältynyt esimerkiksi sitä, että politiikan toisella laidalla perussuomalaisten annetaan yleisesti ja avoimesti ymmärtää olevan rasisteja, fasisteja tai jopa natseja kuten kansanedustaja Veronica Honkasalon (vas) ja Jari Tervon Twitteriin kirjoittamat esimerkit osoittavat.

Siihen ei sovi myöskään rehellinen puhe siitä, että hallitsemattomaan kehitysmaalaisten maahanmuuttoon sisältyvät valtavat riskit, joiden aiheuttaman todellisuuden kanssa eletään naapurimaassamme Ruotsissa. Sehän kilpailee maailman johtajan asemasta mm. maahanmuuttajiin assosioituneiden raiskausten, räjäytysten ja autojen tuhopolttojen sarjoissa.

Itse näen, että Tommi Nieminen sen enempää kuin kukaan hänen kollegansakaan ei ole vallitsevan narratiiviin takia kirjoittanut Helsingin Sanomissa avointa kirjettä maatamme hallitsevan punavihreään aatteeseen liittyvistä ongelmista mukaan lukien poliittisiin vastustajiin kohdistuva kielenkäyttö. Ja tuskinpa lehti sellaista julkaisisikaan, vaikka joku sille sellaisen lähettäisi.

Siksi mainittujen Turtiaisen, Mäenpään ja Vallinin valinta kansanedustajiksi kielenkäytöstään huolimatta on nähtävä kansan syvien rivien vastareaktioksi maatamme ja sen kulttuurielämää hallitsevaa punavihreää narratiivia vastaan. Heitä voi halutessaan toki kauhistella Niemisen tavoin, mutta tosiasiassa näiden miesten valinta eduskuntaan kertoo vain siitä, että demokratia toimii Suomessa edelleen.

Näin siis huolimatta siitä, että media ja kulttuurieliittimme antavat punavihreää narratiivia edustaville poliittisille voimille valtavan ja kritiikittömän yksipuolisen tuen, mistä huolimatta niillä on vain 76 paikkaa eduskunnassamme. Mutta ehkäpä tuo tuki on kuitenkin antanut niille vähäisestä kannatuksesta huolimatta hallitusvallan - kiitos punavihreää narratiivia tukemalla äänestäjänsä pettäneet keskustalaiset ja ruotsinkieliset aisankannattajat.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Autonpolttamisen juurisyy ja sen opetukset Suomelle
HS:n Tommi Nieminen kaipasi keskustelua
HS:n toimittaja kasvatti lapsia Rautatientorin mielenosoitusten välimaastossa

Taposen ja Turtiaisen Twitter-sanailu on vietävä oikeuteen

Esimerkiksi Iltalehti ja Helsingin Sanomat kertoivat tänään, että poliisin ylikomisario Jari Taponen on tehnyt rikosilmoituksen kansanedustaja Ano Turtiaista (ps) vastaan tämän Twitter-viestistä. Tapaus on mielenkiintoinen sananvapauden kannalta.

Kaikki alkoi Taposen nyky-Suomen vihervasemmistolaisten käytäntöjen mukaisesta opastuksesta.

"#Sananvapaus on keskeinen #perusoikeus, joka ei kuitenkaan ole täysin rajoittamaton. Sanan kohteena olevilla ihmisillä on myös oikeutensa, joita yhteiskunta suojelee... Henkilöitä tai henkilöryhmiä loukkaavat sanat eivät ansaitse sananvapauden suojaa."

Kansanedustaja Turtiainen provosoitui viestistä ja kirjoitti siihen vastineen.

"Sananvapaus on vapaus sanoa mitä tahansa. Se on toinen juttu jos sanoilla syyllistyy johonkin rikokseen, esim uhkailuun tai vaikka rikokseen kehottamiseen. Mutta sinua tai kaltaistesi munatonta nillittäjäryhmää voi sanoin kuvailla ihan miksi vain. Turha uhriutua."

Jälkimmäinen oli se viesti, joka johti rikosilmoitukseen. Erityisesti sen kohta, jonka voi tulkita poliisimiehen nimittelyksi termillä "munaton nillittäjä".

Twitterissä syntyi tästä asiasta tietenkin mielenkiintoinen keskustelu. En ryhdy referoimaan sitä, koska jokainen voi katsoa edellä olevista linkeistä mitä sitten tapahtui. Referoitakoon tässä kuitenkin vielä seuraavat kaksi riitapukareiden Twiiteissä ollutta selventävää lausahdusta.

Taponen: "Sananvapautta ei voi käyttää perusteena muiden perusoikeuksien (esim 6, 7 ja 10§§) loukkaamiseen. Tai voi, mutta siitä voi joutua vastuuseen."

Turtiainen: "Virkamiehenä kyseenalaistat sääntömme, oikeutemme ja vapautemme. Loukkaat sillä koko Suomen kansaa. #Sananvapaus on tai ei ole, ei ole mitään siltä väliltä."

Nähdäkseni nämä kaksi näkemystä ovat asian syvässä ytimessä. Taponen on tulkinnut suhteellisen tavanomaisen, vaikka toki negatiivisen, ilmaisun omien perusoikeuksiensa rikkomiseksi ja perustellut asiaa vielä lakipykälillä. Turtiainen puolestaan on asettunut laveamman sananvapauden kannalle rajaamalla vain suoranaisen uhkailun tai rikokseen kehottamisen pois. Ja kuten alussa totesin, Taponen (tai joku hänen bulvaaninsa) on päättänyt viedä asian oikeuden ratkaistavaksi.

Jos asia etenee oikeuteen ja siellä loppuun asti - kuten itse asiassa toivon - saamme lopultakin linjauksen suomalaisen (hovi- tai korkein oikeus) ja eurooppalaisen (EU:n ihmisoikeustuomioistuin) sananvapauden rajoista. Mikäli näin käy, voimme katsoa Taposen tehneen palveluksen Suomen kansalle.

Jos sitten kuvittelemme, että molemmat oikeudenkäyttölinjaukset ovat Taposen kannalla, on suurena riskinä se, että suomalainen oikeuslaitos täyttyy kunnianloukkausjutuista. Tästä mahdollisuudesta varmistuin tehtyäni Twitterissä haun omasta mielestäni Turtiaisen käyttämää termiä rankemmasta loukkauksesta "kusipää".

Pelkästään kuluvan kuukauden aikana sitä oli käytetty kymmeniä kertoja kuvaamaan toista ihmistä - useimmiten keskustelukumppania. Näiden lisäksi kusipääksi solvattuihin kuuluivat mm. Björn Wahlroos,  Jussi Halla-aho, Sanna Marin, Jari Taponen, Jari Tervo, Tanja Vahvelainen ja Junes Lokka.

Itse luonnollisesti sanoudun irti kaikkien mainittujen osalta tästä luonnehdinnasta ja korostan nostaneeni tapaukset esille vain siksi, että voin näin osoittaa halventavien luonnehdintojen kohteita olevan runsaasti Twitterissä, missä Taposen ja Turtiaisen sanailu tapahtui.

Tässä todellisuudessa onkin mielenkiintoista nähdä, nostetaanko nyt myös edelle kirjaamistani tapauksista oikeusjuttuja nostettuani ne tässä esille. Itseäni kiinnostaa aivan erityisesti tekeekö ylikomisario Jari Taponen omalta kohdaltaan rikosilmoituksen, vai katsooko hän luonnehdinnan "munaton nillittäjä" olevan vähäisempi loukkaus - ja siksi lakipykälien suojaama - kuin kohteena olevan henkilön virtsan sijaintipaikkaan viittaava "kusipää".

Toisaalta onhan sekin mahdollista, että joko suomalainen esitutkinta, oikeus tai viimeistään EU:n ihmisoikeustuomioistuin toteavat Turtiaisen syyttömäksi. Tämä olisi hyvä siinä mielessä, että näin suomalaisten sananvapauden supistamiseen ei jatkossa voisi käyttää sanavalintoja, vaikka ne joissain tapauksissa olisivatkin huonoa käytöstä - kuten Turtiaisen sanavalinta kiistatta oli.

Lopuksi haluan muistuttaa Jari Taposta ja Ano Turtiaista siitä, että niin kauan kuin yhteiskunnassa on todellinen sananvapaus, se ei voi olla läpeensä mätä. Sen sijaan jokaisesta läpeensä mädästä yhteiskunnasta puuttuu todellinen sananvapaus.

Toivon heidän molempien lukevan kaksi edellistä virkettä vielä toiseenkin kertaan ja ymmärtävän miten niiden sanoma suhtautuu heidän viestintäänsä Twitterissä ja sen ulkopuolella.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Päivi Räsänen, Raamattu ja homoseksuaalisuus
Husu ei kiihottanut
Al-Taeen ja Halla-ahon kirjoitusten "pieni" ero