sunnuntai 19. elokuuta 2018

Autonpolttamisen juurisyy ja sen opetukset Suomelle

Lapsiaan aikanaan Rautatientorilla kasvattanut kolumnisti Tommi Nieminen esitti aamun lehdessä, että mitä useamman auton jengiläiset polttavat Ruotsin lähiöissä, sitä paremman vaaliaseen saa Jussi Halla-aho. Väite pitänee sinänsä paikkansa, mutta tapa millä se esitettiin vaatii pienen kommentin.

Nieminen sanoi kuin itsestäänselvyytenä, että autojen poltettamisen  "juuret ovat syrjäytymisessä". Väite on virheellinen, sillä syrjäytyminen ei ole juurisyy, vaan uusruotsalaisten kulttuurin seuraus.

Tarkoitan sitä, että omista integroitumista ehkäisevistä tavoista kiinni pitämisen seurauksena tulijoiden kotoutuminen ei onnistu, mistä seuraa Niemisen mainitsema syrjäytyminen. Siten maahanmuutto-ongelmien varsinainen juurisyy on tulijoiden länsimaisen yhteiskunnan kanssa yhteensopimattomasta kulttuurista kiinni pitäminen. Ja sen salliminen, ellei suorastaan siihen kannustaminen, Ruotsissa.

Nieminen arveli myös, että jengien syntyyn vaikuttaa moni tekijä: eriarvoistuminen, kaupunkisuunnittelu, kotouttaminen, poliisin ja sosiaaliviranomaisten toiminta sekä yhteiskunnan ilmapiiri. En epäile, etteikö näillä kaikilla olisi merkitystä, mutta keskeisin tekijä on kuitenkin samalle alueelle kertyvien sellaisten maahanmuuttajien määrä, jotka ovat säilyttäneet oman kulttuurinsa ja siihen liittyvät länsimaisen elämäntavan vastaiset tapansa.

Suuressa joukossa ne säilyvät paremmin kuin yksittäisillä henkilöillä tai perheillä. Tiedämme tämän esimerkiksi Suomen tataareista, jotka ovat säilyttäneet islaminuskon, mutta muilta osin tuskin poikkeavat meistä muista suomalaisista - eivätkä syrjäydy yhteiskunnastamme sen enempää kuin muutkaan.

Länsimaisen elämäntavan kanssa ristiriitaisen kulttuurin piirissä elävien ihmisten määrän keskeinen rooli maahanmuuttajien integroitumisen esteenä tarkoittaa sitä, että mikäli Suomessa halutaan välttää Ruotsiin ongelmat, olisi pystyttävä ehkäisemään samaan kulttuuripiiriin kuuluvien maahanmuuttajien keskittyminen samoille alueille.

Kuinka se tehdään tilanteessa, jossa tulijat puolestaan tahtovat nimenomaisesti asettua samoille seuduille on yksi haaste. Toinen haaste on siinä, miten yhä suurempi samaan kulttuuripiiriin kuuluvien maahanmuuttajien joukko voitaisiin ylipäänsä hajasijoittaa.

Tehokkain ja käytännössä ainoa ratkaisu näihin kahteen haasteeseen on se, että huomioidaan kotouttamisen vaikeudet jo turvapaikanhakuprosessissa. Eli asetetaan turvapaikoille vuotuinen yläraja, joka on määritetty siten, ettei maahamme synny suuria suomalaisesta elämänmenosta poikkeavia kulttuurikeskittymiä.

Nykyisessä tilanteessa, jossa Niemisen mainitsemiin Turun Varissuolle, Vantaan Hakunilaan ja Helsingin Jakomäkeen on jo syntynyt edellä kuvatun kaltaisia kulttuurikeskittymiä, turvapaikanhakijoiden kiintiön tulisi olla nolla tai vain muutamia henkilöitä.

Tätä eivät ole ymmärtäneet Suomessa muut poliittiset puolueet kuin Jussi Halla-ahon johtamat Perussuomalaiset. Siksi olisi tärkeää, että heidän maahanmuuttopoliittinen linjansa omaksuttaisiin sellaisenaan suomalaisen turvapaikkapolitiikan perustaksi.

Koska se tuskin tapahtuu muuten kuin halla-aholaisten vaalimenestyksen kautta, on jonkinlainen "Halla-jytky" vuoden 2019 vaaleissa äärimmäisen toivottavaa. Vaihtoehtona on maahanmuuttajalähiöidemme muuttuminen ennemmin tai myöhemmin Ruotsin mallin mukaisiksi ongelmalähiöiksi, joissa autot palavat, jengit hallitsevat ja taistelevat sekä viranomaiset ambulansseja myöden tarvitsevat poliisisaattueen tehtäviä hoitaessaan. Ja lähiöiden asukkaat jäävät veronmaksajien elätettäviksi.

Tätä taustaa vastaan on arvioitava myös Niemisen loppukaneettia "perussuomalaiset vetävät kevään vaalikeskustelut sellaiseen solmuun, että muidenkin puo­lueiden on pakko ottaa kantaa Ruotsin suureen autonpolttosirkukseen. Se on muille kivuliasta. Voitettavaa on vain perussuomalaisilla."

Se on puolitotuus: alkuosaltaan luultavasti totta, mutta viimeisen lauseen osalta harhaanjohtava. Avoimen maahanmuuttokeskustelun - ja sen seurauksena toivottavasti syntyvän "Halla-jytkyn" - voittajia ovat nimittäin Perussuomalaisten lisäksi kaikki muutkin Suomessa asuvat. Mukaan lukien niin kantaväestö kuin uussuomalaisetkin; niin perussuomalaisia äänestävät kuin heitä vastaan vaalilipukkeensa täyttäneet ja lopulta myös kolumneja kirjoittelevat tomminiemiset.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Saksaan suljettuja vastaanottokeskuksia
Ihmisarvoinen yhteiskunta, jossa sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo saattavat toteutua
Äänestäjien näkemykset käyvät parhaiten yhteen Laura Huhtasaaren kanssa

26 kommenttia:

  1. Luin saman artikkelin aamulla. Ei muuta lisättävää kuin että nyt on menossa "viimeinen taisto" internationalistisella sosialismilla ja globalistisella kapitalismilla Euroopassa. EU:n Brysselin baabelintornin "minareettien" vaimenevat multikulltturisuus kutsut hukkuvat kansallisvaltioiden todellisuuteen heräävien tavallisten ihmisten vaatimuksiin turvata oman kansan kulttuuri ja tavat.

    Miten kiitollisia saammekaan olla edellisten sukupolvien uhrauksiin nykyisen (vielä) elänmänmuodon ja elintason saavuttamiseen! Itse aion aktivoitua puolustamaan kansallisvaltiotamme heti kun pääsen eläkkeelle ...

    Setarkos

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noin, juuri noin, kun kerrankin joku puhuu asioista niiden oikeilla nimillä ja puhuu asioiden todellisista juurisyistä!

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
    2. "...nyt on menossa "viimeinen taisto" internationalistisella sosialismilla ja globalistisella kapitalismilla Euroopassa."

      Mistä tuossa "viimeisessä taistossa" on kysymys?

      "The drive of the Rockefellers and their allies is to create a one-world government, combining super-capitalism and Communism under the same tent, all under their control ... Do I mean conspiracy? Yes I do. I am convinced there is such a plot, international in scope, generations old in planning, and incredibly evil in intent." - Congressman Larry McDonald, 1976, "The Rockefeller File", http://www.whale.to/b/allen_b.html#Introduction

      In 1983, Congressman McDonald was either killed or captured. Either way, he was eliminated. See the story below:...", https://www.reddit.com/r/conspiracy/comments/34833l/the_drive_of_the_rockefellers_is_to_create_a/

      Miten se liittyy"Brysselin Baabelin torniin"?

      "Euroopan unionin valmistelu laitettiin alulle 50-luvun Bilderberg-
      kokouksissa. Lord Rothschild ja Laurence ROCKEFELLER valitsivat 100
      vaikutusvaltaisinta elitistiä integroimaan Euroopan - ei suinkaan
      muodostaakseen mielekkäämmän tulevaisuuden tavalliselle kansalaiselle,
      vaan tehokkaammin toimivan valvontakoneiston ja kaiken alistamisen
      talouden ylivallalle.... Lopullisena päämääränä
      sillä [pienen valtaeliitin muodostama
      ydinjoukko] on alistaa koko maailma yhden hallinnon alaisuuteen. Tässä uuden
      maailmanjärjestyksen hirmuvallassa ei ole keskiluokkaa, vaan vain
      eliitti ja sitä kuuliaisesti palvelevat köyhät alamaiset, joiden elämä
      on läpikotaisin kontrolloitua huipputeknologian valvomassa
      poliisivaltiossa." - Daniel Estulin, The True Story of the Bilderberg Group

      Miten edelläsanottu liittyy kehitysmaalaisten, erityisesti afrikkalaisten elintasopakolaisten MASINOITUUN massaivaasioon Eurooppaaan?

      EU:n aatteellisen isän, kreivi Richard Coudenhove-Kalergin suunnitelma eurooppalaisten risteyttämisestä aasialaisten ja afrikkalaisten kanssa, ks. "Suomen tuhoamisohjelma", https://idiotiantyranniasta.wordpress.com/2015/03/31/suomen-tuhoamisohjelma/

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  2. Oletetaan että tällä hetkellä Suomessa tällä hetkellä valtaapitävät tietävät että lopputulos tässä monikulttuuriprojektissa tulee olemaan hyvä ja toimiva yhteiskunta. Mihin tuo tieto siinä tapauksessa perustuu? Onko suomalaisilla geneettinen erityispiirre joka saa homman onnistumaan vaikka muualla samoin toimien lopputulos on ollut eitoivottu? Vai ovatko viranomaiset maassamme niin paljon pätevämpiä kuin muualla? Jos kyse on viranomaisosaamisesta niin siitähän saisi vientituotteen.

    VastaaPoista
  3. US tänään:

    "Kokoomus ja siniset jyrkästi eri linjoilla hallituksessa: ”Ei nyt ruveta sentään punavihreää politiikkaa tekemään”

    Artikkelista poimittua:

    "Kokoomuksen ministeri kertoivat tiistaina perustavansa vihapuhetta ja nettikiusaamista kitkevän asiantuntijatyöryhmän."

    https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/256511-kokoomus-ja-siniset-jyrkasti-eri-linjoilla-hallituksessa-ei-nyt-ruveta-sentaan

    ----------------------------
    Mykkänen ja Terho sanailivat - missä järki?

    VastaaPoista
  4. Tuhka muisteli lukeneensa miten noiden lähiöiden kuolujen tilasta ja oppilaiden laaduista.

    Lievästi sanottuna sielä on ongelmia. Tilat ja opettejat ovat kovilla häiriöiden ja ihan oikean tuhotyön takia. Tämä syö resursseja ja aikaa opetustyöltä.

    Pahinta on se etteivät oppilaat halua oppia ja häiritsevät toisten oppilaiden töitä, se ei lupaa hyvää. Nykyaikaisessa monimutkaisessa yhteiskunnassa tarvitaan melkoinen määrä tietoja ja taitoja, joita tarvittaisiin että mahdollisuudet hyviin työpaikkoihin tulisi ja pystyisi luomaan toimivia yrityksiä. Sekä ihmisistä tulii veronmaksajia joilla yhteiskunnan toimintoja pidettäisiin yllä.

    Tämä on nyt muuttunut resurrseja kuluu mutta uusia tuloja ei ole. Koska näillä nuorilla ei ole taitoja jotka nykyaikana olisivat haluttuja, he eivät työllisty. Pahempaa on se että he alkavat tuhota ympäröivää yhteiskuntaa.

    Tässä voi olla taustalla se syy että he näkevät että oma kultuuri ei tuota tai pysty antamaan parempaa kuin länsimainen kultuuri ja työ. Koska omaa ei voi muuttaa ja se ei pärjää kilpailussa, he voivat vain yrittää tuhota sen kultuurin jonka näkevät kilpailijana.

    Tämä on karu tilanne.

    VastaaPoista
  5. Kanniaisen mukaan kansallinen turvallisuus ja oma valtio on julkishyödyke, joka saa viisaat ihmiset puolustamaan sitä vaikka omalla hengellään.
    Ilmeisesti Suomi ei ole enää suomalaisille poliitikoille julkishyödyke, koska siitä hyötyvät vain laiskat ja saamattomat.

    VastaaPoista
  6. Yle tänään:

    "Tuhansien Venezuelasta epätoivossa pakenevien matka uhkaa tyssätä Kolumbiaan – "Meidän on tehtävä töitä, tai lapsemme nääntyvät nälkään"

    "Peru ja Ecuador ovat alkaneet vaatia maahantulijoilta passia, kun ennen pelkkä henkilökortti on riittänyt."

    https://yle.fi/uutiset/3-10359889

    --------------------
    Herää Eurooppa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punaliberaalille punaporvari Petturi Urpolle, silloiselle sisäministerille riitti pelkkä sana 'asylum' syksyllä 2015, kun hän avosylin otti vastaan 30000 kehitysmaalaista Sipilän partalasta ja muuta elintasopakolaista p-aukiseksi velkaannetun Suomen veronmaksajien kustantamaan täysihoitoon, vaikka hän Dublinin sopimuksen perusteella olisi voinut käännyttää ne takaisin turvalliseen maahan Ruotsiin. Sitä Suomen valtionvelkaa melkein 50 miljardilla eurolla paisuttaneen J.Käteisen "vastuullista" Kansattoman Kokoomuksen suomentuho-politiikkaa!

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  7. Perussuomalaiset ja Ruotsidemokraatit syrjäytetään maidensa hallituksista jo ennen vaaleja tehdyillä muiden puolueiden keskenään tekemillä sopimuksilla. Se on kiistaton todiste siitä, että valtaa pitävät puolueet eivät aio tehdä mitään konkreettista turvapaikkapolitiikan aiheuttamien ongelmien ratkaisemiseksi.

    VastaaPoista
  8. "Toinen haaste on siinä, miten yhä suurempi samaan kulttuuripiiriin kuuluvien maahanmuuttajien joukko voitaisiin ylipäänsä hajasijoittaa." Haaste on ylitsepääsemätön, koska kun aletaan hajasijoittaa maahanmuuttajia kantaväestön alueelle, kantaväestö alkaa muuttaa alueelta pois. Massamaahanmuutto kolmannen maailman maista ei vain toimi, ei vaikka kuinka unelmoisimme moninaisesta kanssakäymisestä. Syrjäytyyhän tässä kehityksessä myös kantaväestöä, keitä siitä syytettäisiin.

    VastaaPoista
  9. Olen joskus puhunut siitä, että barbaarien laumaantumisen ehkäiseminen olisi välttämätöntä, jos barbaarikultuurin edustajia halutaan suomalaistaa. Nähdäseni se on samansuuntainen ajatus kuin mitä blogistikin esittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö juuri tästä ollut kyse siinä tunnetussa prosessissa, jossa tataarimme integroituivat osaksi suomalaista yhteiskuntaa?

      Islamilainen populaatio päästettiin maahan vain hyvin, hyvin pieninä erinä, eikä heille sallittu minkäänlaisia kantaväestön ylitse käveleviä erikoisoikeuksia.
      He saivat pitää oman uskontonsa ja heille suotiin sen harjoittamiseen omat tilansa - siinä kaikki!

      Tällä reseptillä islamilaiset voivat todistettavasti integroitua länsimaiseen juutalais-kristilliseen yhteiskuntaan.

      Mutta vain ja ainoastaan tällä.

      Poista
  10. Ruotsin (ja monen muunkin maan) maahanmuuttajamellakat tunnustetaan pakon edessä, mutta kiusallisina tosiasioina niistä mieluiten vaiettaisiin. Maamme kartellimedia on tähän asti niin tehnytkin, mutta internetin avulla tieto hakee uudet väylät.

    Valtaeliitti on valmis hyväksymään millaiset rauhattomuudet ja uhrit hyvänsä, kunhan liittovaltiokehitys etenee. Kyllä eliittikin tietää, että tosilleen vastakkaiset kulttuurit ennustavat maahan pysyviä ja pahenevia ongelmia ja kustannuksia. Niistä huolimatta eliittipäättäjät ovat huolissaan vain siitä, että maahan tuotu rikollisuus ja turvattomuus vaikuttaa eliittipuolueiden äänestäjiin. Paljaimmillaan tämä näkyi Kokoomuksen viimeaikaisissa suunnitelmissa lisätä sensuuria ja mielipidevainoa.

    Käynnissä on Suomen tahallinen, massiivinen velkaannuttaminen omien päättäjiemme toimesta. Koko Suomi näyttää olevan rakennustyömaata. Joka paikan mylläämiseen on yhtä äkkiä rahaa, samoin valtavaan maahantulijavyöryyn. Tarkoitus on saattaa maan talous sellaiseen konkurssiin, että Suomi on pakko liittää velkaunioniin ja asettaa liittovaltion hallintaan. Tapahtuu konkurssipesän haltuunotto, eikä tarvita enää kiusallisia kansanäänestyksiä tai eduskunnan käsittelyjä. Niiden manipuloinnin tuloshan on aina epävarma, vaikka käytettävissä olisikin tavalliseen tapaan valtamedian propagandakoneisto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Käynnissä on Suomen tahallinen, massiivinen velkaannuttaminen omien päättäjiemme toimesta."

      Sitähän oli tuo Brysselin politrukin viralla palkitun J.Käteisenkin toimesta tehty valtionvelan kasvattaminen melkein 50 miljardilla jo pelkästään hänen hallituskausinaan. Se oli yhtä "vastuullista" kuin konkurssikypsäksi tietämäänsä Kreikkaa rahoittaneiden ulkomaisten pankkigangstereiden keinotteluvoittojen pelastaminen Suomen veronmaksajien selkänahasta ja PettUri Urpon jo tähän mennessä aiheuttamat monien miljardien kustannukset kehitysmaalaisille elintasopakolaisille tarjotusta ilmaisesta täysihoidosta.

      Poista
  11. Seuraavasta saa käsitystä, mitä kehitysmaalaisten elintasopakolaisten MASINOITUA massainvaasiota vastustavat voivat odottaa kohtaavansa vastaisuudessakin:

    "Li Sigrid Andersson – väkivaltaisen vasemmiston puheenjohtaja?

    Li Sigrid Andersson on eduskuntapuolueen puheenjohtajana vastuullisessa tehtävässä, mutta hän ei tahdo kantaa vastuuta omiensa väkivaltarikollisuudesta. Olisi oikein puhua myös väkivaltaryhmittymän puheenjohtajasta.

    Vasemmistoliiton puheenjohtajan vilpillinen menettely on ollut mahdollista suomalaisen korruptoituneen vasemmistojournalismin avustuksella.

    Yleisradiossa toimii kyllin monta vasemmistoon tai punavihreään aatekiihkoon antautunutta kirjoittelijaa, jotka aatteensa nimissä eivät kerro enää todellisuudesta ja tapahtumista, vaan he kehittävät omaa ”todellisuutta”. Tämä tuli ilmi myös Turun terrori-iskun muistopäivän ”uutisoinnissa”, jossa pienehkö vasemmistolaisten vastamielenilmaus määriteltiin kymmenkertaiseksi suuruudeltaan.

    Li Sigrid Andersson oli etukäteen luonnehtinut mainittua vasemmistolaisten vastamielenilmausta ”tavallisten turkulaisten” toiminnaksi. Poliisillekin oli alusta alkaen selvää, ettei kyseessä ole ”tavallisten turkulaisten” toimintaa. Siksipä poliisi ennakoivana toimena pysäytti Helsingistä lähteneen vasemmistoanarkistien bussin, jotta nämä eivät pääse ilkivallan tekoihin Turussa.

    Turun muistopäivän aineiston perusteella on selvästi havaittavissa, että vasemmistolainen Antifa otti osaa monenlaiseen häiriö- ja väkivaltatoimintaan. Useat vasemmistolaisista oli myös naamioituneet.

    Siinä missä äärivasemmisto on tullut yhä vaarallisemmaksi turvallisuusuhkaksi yhteiskuntarauhalle, niin äärioikeistoksi nimetty osapuoli esiintyi Turun muistotilaisuudessa tilanteen arvoa kunnioittaen hartaasti ja rauhallisesti. Silti äärivasemmisto herjasi kaikkia muita osapuolia natseiksi!

    Pahimmin kyvyttömyytensä rehelliseen yhteiskunta-analyysiin osoitti professori Pauli Aalto-Setälä, jonka mukaan Turun muistotilaisuuden rauhallinen osapuoli olisi pitänyt suinpäin teljetä tyrmään! Professorin mielipide ei anna hyvää oletusta yliopiston opetustasosta.

    Pauli Aalto-Setälä on itsessään erikoinen ”akateemikko”. Hänet voisi luulla valeprofessoriksi, hiukan niin kuin Pekka Haavisto, mutta Pauli Aalto-Setälä pääsi Turun yliopistossa professoriksi suorittamatta akateemista loppututkintoa, eikä puhettakaan tohtorin väitöskirjasta ja tutkinnosta!"...

    Koko artikkeli: https://mvlehti.net/2018/08/19/li-sigrid-andersson-vakivaltaisen-vasemmiston-puheenjohtaja/

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puoluejohdon suuntautuneisuuden ja käytännössä osoitettujen tekemisten/tekemättä jättämisten perusteella näyttää siltä, että siinä missä meillä on Kansaton Kokoomus niin meillä on myös Kansaton Vasemmisto:

      ”VASEMMMISTOLLA EI OLE OMAA KANSAA”,
      http://rayhablogi.blogspot.com/2018/05/vasemmmistolla-ei-ole-omaa-kansaa.html

      Kummatkaan eivät palvele heidät valinnutta KANSAA vaan kumartavat "vieraita herroja".

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  12. Tämä on eräs hyvinkin mahdollinen tulevaisuudennäkymä myös Suomelle, mikäli vaaliuurnilla annetaan taas valtakirjat nykyisenlaista "pakolais"-politiikkaa ajaville poliitikoille:

    "Saksaa kurittavat rikollisiksi kasvatetut maahanmuuttajat",
    https://www.kansalainen.fi/saksaa-kurittavat-rikollisiksi-kasvatetut-maahanmuuttajat/

    VastaaPoista
  13. Hesarin juttuja lukiessa tulee usein aika surrealistinen olo, ikäänkuin tunne että ei elä samassa maailmassa kirjoittajan kanssa. Tässäkin toimittaja löytää mielenkiintoisia syitä Ruotsin ongelmiin, eli mm. kotouttaminen, poliisin ja sosiaaliviranomaisten toiminta sekä yhteiskunnan ilmapiiri. Eli siis nämä asiat ovat hänen mielestään huonolla tolalla Ruotsissa. Näin sivusta seuraajalle on kyllä syntynyt hiukan erilainen kuva. Eiköhän Ruotsissa ole ollut juuri noissa asioissa erittäin maahanmuuttajaystävällinen, ymmärtävä ellei suorastaan palvova asenne yhteiskunnan puolelta. Että jos sellaisella asenteella saadaan tuollainen lopputulos, niin eipä kannata ainakaan tässä ottaa mallia Ruotsista. Tosiasiassa ainoa malli, jolla pystytään välttämään ongelmat on Halla-Ahon esittämä linja, eli tulijoiden lukumäärän voimakas vähentäminen. Itse asiassa haittamaahanmuutto pitäisi lopettaa kokonaan, koska sen ylläpito nykyisellään edellyttää velanottoa, joka on täysin moraaliton tapa näytellä hyväntekijää. Seuraukset jäävät myös tulevien sukupolvien kannettaviksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Brysselin Pravda julisti taas muullekin viherpunikki-toimittajien dominoimalle valtaVALEmedialle tyypillistä "totuutta":

      "Hesari alitti riman jälleen kerran!
      “Kuinka ne kehtaavat, ja kyllähän ne kehtaa."

      Moni lukijamme on varmasti kuullut lauseen: “Jos valtamedia tekisi työnsä ilman omaa agendaansa ja puolueellisuutta, vaihtoehtomediaa ei tarvittaisi”.

      Ja tämän todistaa sunnuntain Hesari uutisella, jossa ei ole totuuden hiventäkään.

      Sen “uutisointi” lauantaisesta Turun terrori-iskun vuosipäivästä on niin törkeää valehtelua ja vähättelyä, että sitä on pakko oikoa.

      Jo pelkkä otsikko on harhaanjohtava, kyseessä oli puhdas terrori-isku oikeudenkin määritelmän mukaan, mutta vieläkään yksikään “vastuumedia” ei sitä sanaa suostu käyttämään.

      Lisäksi otsikossa kerrotaan vähätellen kuinka poliisi selvittää “lippalakkivarkautta”.

      Tuon roskamedian mukainen pikku “lippalakkijuttu” kuitataan kertomalla ”nujakasta”, jossa äärioikeistoon kuuluneelta marssijalta vääntyi nilkka.

      Varkauden uhri kun ei ollut marssimassa, vaan kuvaamassa tapahtumaa. “Nujakka” on taas ilmeisesti Hesarin oma termi suunnitellulle iskulle äärivasemmiston puolelta, josta hyökkäys todistettavasti aloitettiin. Ja hyökkäyksen uhri toimitettiin luu murtuneena ambulanssilla sairaalaan..."

      Koko artikkeli: https://mvlehti.net/2018/08/19/hesari-alitti-riman-jalleen-kerran/

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  14. Yle 20.8.18

    "Euroopan unionilta ei ole tulossa kriisitukea maataloudelle – hallitus sorvaa tukea budjettiin, keskusjärjestöt kannattavat"

    https://yle.fi/uutiset/3-10360317
    ----------------------------

    Euroopalla on varaa syöttää, juottaa, hyysätä, elättää jne kaikenmaailman Lähi-itäläisiä ja Afrikkalaisia
    mutta eikö muka ole varaa tukea oman ruokamme tuotantoa kun on poikkeuksellinen tilanne?
    Mepit, komissaarit ynnä muut - huomio! Mitä teette palkkanne eteen?
    Minusta niistä miljardeista mitä turhiksiin syydetään, voisi hyvin priorisoida ja tukea omia tällä kertaa!

    VastaaPoista
  15. Karkaako Kalergi-suunnitelmaa toteuttavalta EU-komissiolta ja sen globalistipankkigangsteri-takapiruilta käsistään ”ulos päästämänsä pullonhenki”, masinoitu (pääasiassa) muslimi-invaasio Eurooppaan?

    ”Jihadistien tavoitteena ei ole sota vaan kaksoisvalta?

    Alkuperäinen, Muslimiveljeskunnan 1920-luvulla laatima, Euroopan islamisointi-suunnitelma perustui maahanmuuttoon ja eurooppalaisia nopeampaan lisääntymiseen. Valloitus olisi tässä skenaariossa väkivallaton, kunnes maahantulijat saavuttaisivat enemmistön. Sen jälkeen vasta riisuttaisiin naamiot.

    Tätä suunnitelmaa luonnehti Algerian diktaattorin Houari Phoumedienne YK:n yleiskokouksessa v.1974 pitämässään puheenvuorossa:
    Eräänä päivänä miljoonat ihmiset jättävät eteläisen pallonpuoliskon mennäkseen pohjoiselle pallonpuoliskolle. Eivätkä ne eivät mene sinne ystävinä. Sillä he menevät sinne valloittamaan. Ja he ovat valloittava sen pojillaan. Meidän naistemme kohtu antaa meille voiton.

    ”Phoumedienne-suunnitelman”, joka siis oikeastaan oli jo Muslim Brotherhoodin perustajan Hassan al Bannan idea, heikkous on mahdollisuus, että eurooppalaiset eivät sittenkään ole teuraslampaita, vaan heräävät huomaamaan vaaran liian aikaisin?

    Rauhanomainen maahanmuutto, joka al Bannan skenaariossa olisi kestänyt sukupolvia, toisi Eurooppaan islamilaisen enemmistön, ja ”rauhanomaisen” voiton. Hätäisimmät eivät tähän uskoneet, ja ilmaantui rinnakkainen strategia. Sanomme sitä Bin Ladinin – al Zarqawin suunnitelmaksi. Nämä herrat perustivat al Qaedan, ja al Zarqawi oli läsnä vielä ”islamilaisen kalifaatin” (ISIS, ISIL, Da’esh) perustajatiimissä.

    Heidät voidaan määritellä jyrkiksi jihadisteiksi, vaikka päämäärä oli täysin sama, kuin al Bannalla: Maailmanlaajuinen kalifaatti so. islamilainen teokratia, jossa toisuskoiset alistetaan ja orjuutetaan…”

    Koko artikkeli: https://summerwar2016.wordpress.com/2017/05/05/jihadistien-tavoitteena-ei-ole-sota-vaan-kaksoisvalta/

    Muslimien hallitsema Eurooppa/maailma ei välttämättä olisi yhteensopiva Wall Streetin/Lontoon Cityn globalisti-pankkigangsterien EU-diktatuurin ja Uuden maailmanjärjestyksen agendan kanssa. Esim. koronkiskonta kielletään Koraanissa ja Rotschildin velkaponzi-imperiumi - johon Suomikin on kytketty euron kautta - perustuu juuri koronkiskontaan!
    (Ks. myös "The Hidden History of the Incredibly Evil [Rotschild] Khazarian Mafia", https://www.veteranstoday.com/2015/03/08/the-hidden-history-of-the-incredibly-evil-khazarian-mafia/)

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  16. "Ruotsissa palaa lisää autoja – valemediat hiljenevät asiasta!
    Tämä on ilmeisesti uusin lisäys viime viikon terroritekoihin, jossa ympäri läntistä Ruotsia sytyteltiin autopaloja.

    Noin sata autoa vahingoittui, kun kaksi autoa sytytettin tuleen autotallissa Uppsalan Gränbyssa sunnuntain 19.8. ja maanantain 20.8. välisenä yönä, noin kello 02.00 Palokunta oli paikalla noin kaksi tuntia palon syttymisen jälkeen.

    Autotallissa paloi varsinaisesti vain kaksi autoa, mutta silti lähes sata samassa tilassa ollutta autoa vahingoittui kuumuudesta. Palon arvellaan olleen tahallaan sytytetty, mutta kuten tavallista, Ruotsin poliisilla ei ole tekijöistä vielä mitään hajua.

    Tämä on ilmeisesti uusin lisäys viime viikon terroritekoihin, jossa ympäri läntistä Ruotsia sytyteltiin autopaloja, ja jota Ruotsin poliisi kutsui koordinoiduksi hyökkäykseksi. Lauantai-iltana 18.8. läntisessä Ruotsissa koettiin taas uusi autopalojen aalto, jossa kahdeksan autoa sytytettiin palamaan, jokaisen yhteydessä ainakin muutama lähellä ollut ajoneuvo kärsi vaurioita. Eikä tekijöistä tietenkään ole mitään tietoa..."

    Koko artikkeli: https://mvlehti.net/2018/08/20/ruotsissa-palaa-lisaa-autoja-valemediat-hiljenevat-asiasta/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saksalais-ruotsalaisen Henning Witten mukaan autojen polttamiset Ruotsissa ovat otaksuttavasti ISIS-armeijan harjoitus. Siihen viittaa se, että tuhopoltot olivat hyvin organisoituja. Terroristeilla oli täysin mustat univormut kuten ISIKSELLÄ on tapana tehdä yleensä.

      Witten mukaan niin monen terroristin toiminnan koordinointiin pystyy vain yksi toimija: Ruotsiin vuosina 2014/15/16 salakuljetettu kokonainen ISIS-armeija, Säpon eli Suomen Supoa vastaavan poliisin tuella:
      ”Hel ISIS-armé redan i Sverige med stöd av Säpo, nya indicier från 2016”, http://whitetv.se/en/no-free-medium-in-sweden/1584-hel-isis-arme-redan-i-sverige-med-stoed-av-saepo-nya-indicier-fran-2016.html

      ISIS on Mossadin ja CIA:n luomus ja siksi se ei koskaan hyökkää Israelia vastaan. Mossadilla on hallinnassaan mm. Ruotsin poliisit rikollisten poliisipäälliköiden ja syyttäjien avulla joten tuhopolttojen takana olevia todellisia tekijöitä tuskin tullaan paljastamaan. (Johtava sionisti Rotschildin alainen Mossad ja Rockefellerin kontrolloima CIA)

      http://whitetv.se/en/mind-control-mk-ultra/2160.html

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  17. US 21.8.18

    "Sisäministerin puhe ”riskilähiöistä” harmittaa Helsingissä: ”Väärä viesti valtiolta”

    https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/256641-sisaministeri-kai-mykkaselle-palaute-nasima-razmyarilta-helsingista-vaara-viesti
    ------------------------

    Onko tässä Naziman kommentissa älyllistä epärehellisyyttä - kenties tarkoituksella?

    VastaaPoista
  18. PT-media 20.8.18

    "Myös koulujen tuhopoltot ovat suuri ongelma"

    "Kouluihin kohdistuneet tuhopoltot kulkevat suurin piirtein käsi kädessä autopolttojen kanssa.
    Valtakunnallisesti koulupalot ovat tuplaantuneet parin vuoden aikana."

    Kun jossain roihuaa autoja, siellä roihuaa myös koulut. Mutta myös päiväkodit ovat kovalla koetuksella.
    Joitakin vuosia sitten esimerkiksi Botkyrkassa oli jatkuvia koulupaloja.
    Niinpä kunta laittoi koulun julkisivut uuteen uskoon ja ne vuorattiin palon kestävillä mineraalilevyillä.
    Niin ikään Rinkeby akademian julkisivua kiertää metallihäkki, joka ottaa vastaan palopommit.

    Luvut vaihtelevat, mutta kuten huomaa oli viime vuosi huippuvuosi. Lähes koulu per päivä.

    https://pt-media.org/2018/08/20/myos-koulujen-tuhopoltot-ovat-suuri-ongelma/

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!