Äänestyskopissa on syytä huomioida aluetason palveluiden ja valtakunnanverotuksen välinen yhteys

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo kertoi näkemyksensä siitä, kuinka Keskusta on tuomassa kansalaisten maksettavaksi maakuntaveroa. Hänen mukaansa "Keskusta sanoo, että jos sitten jatkossa siirretään lisää tehtäviä maakunnille, niin sitten vero".

Annika Saarikko (kepu) vahvisti asian toteamalla, että "jos siirtyisi muita tehtäviä jotka ehkä kasvattaisivat tulopohjaa, alueiden elinvoima- ja aluekehitys-tyyppiset asiat, sitten voitaisiin tätä [veroa] harkita". 

Maakuntien Suomi on mielenkiintoinen rakennelma. Sen on ainakin alkuvaiheessa tarkoitus toimia siten, että kullekin maakunnalle annetaan määräraha, jonka varassa ne toteuttavat itsenäisesti niille määrätyt tehtävät. Käytännössä tämän pitäisi tarkoittaa suomalaisille valtionverotuksen kiristymistä ja vastaavasti kunnallisveron laskemista.

Näin ainakin teoriassa. Samalla on selvää, että aluetason päättäjät - siis juuri nyt valittavana olevat henkilöt - joutuisivat toimimaan määrärahan varassa ilman mahdollisuutta vaikuttaa merkittävästi tulopuoleen. Ja siitä huolimatta heidän pitäisi kuitenkin heti alkuun toteuttaa vaalilupauksia, kuten vaikkapa ilmaista ehkäisyä alle 25-vuotiaille, sekä palkantasauksia.

Näin syntyisi nollasummapeli, jossa vaalilupausten toteuttaminen edellyttäisi jonkin toisen aluetason palvelun supistamista tai ainakin toiminnan tehostamista. Ja tämän seurauksena olisi selvää, että maakunnista asetettaisiin hyvin nopeasti valtakunnantason päättäjille kovia paineita aluerahoituksen kasvattamiseen. 

Se olisi luonnollisesti kiusallista etenkin jokaiselle istuvalle hallitukselle ainakin siinä tapauksessa, etteivät kansalaiset ymmärtäisi aluetason palveluiden ja valtakunnanverotuksen yhteyttä. Heidän ratkaisunsahan olisivat niiden suunnasta riippuen pettymyksiä joko veronmaksajille tai aluepalveluiden käyttäjille. 

Poliitikoille kivuton ratkaisu olisi siten maakuntaveron käyttöön ottaminen, jolloin syntyisi yhteys verojen ja kulujen välille. Tosin alueiden taloudellinen eriarvoisuus pakottaisi valtiovallan tasapainottamaan näiden välistä yhteyttä alueille suunnattavilla valtionosuuksilla samaan tapaan kuin se tekee nykyisin kunnille. 

Tämän hetken - eli aluevaalien - tärkein kysymys on siten palvelujen ja niiden kustannusten välinen suhde. Ja sen seurauksena kokonaisveroasteen kehitys muutenkin rankasti verottavassa Suomessa. Lisäksi nousee kysymys siitä, pitäisikö valtuustoihin valita terveydenhuoltoalan ammattilaisia, jotta päätökset pohjautuisivat todelliseen ammattitaitoon? Vai sittenkin henkilöitä, jotka ymmärtäisivät kulujen ja talouden välisen yhteyden? 

Oma ratkaisuni on äänestää ehdokasta, joka ei anna hintavia vaalilupauksia ja tähdentää menojen kurissa pitämistä toteuttamalla palvelut tehokkaasti sekä karsimalla tarpeettomia menoja. Maakuntaveron osalta asia on yksioikoinen: jokainen verotustaso lisää automaattisesti veronmaksajan taakkaa, joten sitä kannattavaa henkilöä tai puoluetta en tule missään tapauksessa äänestämään nyt enkä tulevaisuudessa.

Lopuksi tahdon sanoa, että juuri nyt ovat käsillä erityisen - siis aivan poikkeuksellisen - tärkeät vaalit. Ja siksi myös teidän, arvoisat lukijani, kannattaa käydä äänestämässä, koska vaalien tuloksella on pitkäaikaiset seuraukset. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Sote-uudistuksen kustannus unohtui laskea
Laittomien terveydenhuolto on älyllisesti epärehellistä
Kiinassa demokratiaa ollaan supistamassa, mutta Suomessa laajentamassa - vai ollaanko?

Vihreiden ärhäköityminen on hyvä asia

Vihreät on kunnallisvaalitappionsa jälkeen ärhäköitynyt politiikassa. Siinä sille on antanut vahvaa tukea kansalaisvaikuttamisen ja ekoterrorismin välistä rajaa haastava Elokapina-liike. 

Erityisen rajusti puolue on haastanut hallituskumppaniaan ja punavihreän politiikan aisankannattajaa Keskustaa metsäpolitiikasta. Nähty keskustelu olisi poliittista viihdettä parhaimmillaan, ellei kyse olisi Suomen talouden ja kansalaisoikeuksien kannalta kuolemanvakavasta kysymyksestä. 

Tuottaahan metsäsektori edelleen leipää sadoille tuhansille suomalaisille metsänomistajille ja puuta hyödyntävissä yrityksissä työskenteleville sekä vastaa lähes viidenneksestä viennistämme. Lisäksi suurin osa metsistämme on yksityisessä omistuksessa, joka on turvattu perustuslakiamme myöden. 

Vihreiden aktivoituminen ei olekaan tarkoitettu suomalaisten enemmistön tuen saamiseksi vaan oman potentiaalisen äänestäjäkunnan houkuttelemiseksi. Siitä kertoo esimerkiksi europarlamentaarikko Ville Niinistön (vihr) metsäpoliittinen kommentti ministeri Jari Lepälle (kepu), jossa hän töksäytti, että "kyse on vanhanaikaisesta luonnonvarojen ryöstöpolitiikasta, jota Keskusta edellyttää".

Puheenjohtaja Maria Ohisalo (vihr) puolestaan lupasi Vihreiden toteuttavan kaikki lupauksensa. Tämä oli ilmiselvä vastaus Elokapinan vaatimuksiin, joissa hallitusta syytettiin saamattomuudesta ilmastonmuutoksen torjunnassa ja vaadittiin jopa mahdottomia.

Merkittävä oli myös Emma Karin (vihr) puheenvuoro, jossa tämä vaati suomalaisia metsiä ja niiden käyttöä koskevan päätösvallan siirtämistä Euroopan Unionille. Ja esitti punavihreille poliitikoille tyypillisen ja tosiasiassa irrelevantin kysymyksen: "miten on mahdollista, että Suomi on lobbaamassa osana EU:ta kansainvälisen YK:n biodiversiteettisopimuksen puolesta ilman, että olemme valmiita samaan täällä".

Vaikka Vihreiden ärhäköityminen vaalitappion jälkeen onkin johtanut edellä kuvattuihin rajuihin kannanottoihin, kannattaa järkevän ihmisen nukkua yönsä entistä rauhallisemmin. Tosiasiahan kuitenkin on, ettei politiikassa pärjätä - ainakaan pitkällä aikavälillä - asemoitumalla mihinkään ääripäihin, vaan rakentamalla yhteiskuntaa kaikkien kansalaisten parhaaksi. 

Siten nähty kehitys on erittäin suotavaa, koska Vihreät on käytännön politiikassaan osoittautunut Suomen kansalle äärimmäisen vahingolliseksi ja nyt nähty äärivihreiden vaatimusten seuraaminen vierottaa omaan ajatteluun kykeneviä kansalaisia entistä tehokkaammin puolueesta. Näin Vihreiden merkitys suomalaisessa politiikassa tulee tämän hallituskauden jälkeen vähenemään entisestään. 

Nähtäväksi kuitenkin jää, koska hallituskausi päättyy. Onhan mahdollista, että koko valtioneuvosto kaatuu Vihreiden irtiottoihin jo ennen vaalikauden loppua etenkin nyt, kun Keskusta onnistui tosipaikassa eli kunnallisvaaleissa selättämään heikon gallupkannatuksensa ja siten sen kynnys hallituksen kaatamiseen laski ainakin piirun verran. 

Oma veikkaukseni on, että ratkaisuja ei tehdä ennen syksyä, mutta sen aikana tilanne joko kärjistyy hallituskriisiksi tai laukeaa jonkinlaiseen linnarauhaan. Kumpi näistä valikoituu, riippuu paitsi Vihreistä ja Keskustasta, myös pääministeri Sanna Marinin (sd) johtamistaidoista.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vihreän suunnitelmatalouden kukkasia
Kiihkofeministinen vasemmistopuolue
Satiiri Vihreiden alamäen syistä

Uudenvuodenlupauspyyntö valtamedialle, poliitikoille ja virkamiehille

Helsingin Sanomat kertoi, että hovioikeus oli korottanut erään Amir Husseinin törkeästä raiskauksesta saamaa tuomiota. Raiskaus oli tapahtunut Amir Husseinin kotona, jonne uhriksi joutunut 16-vuotias tyttö oli tullut vapaaehtoisesti tapailtuaan miestä muutaman päivän ajan. 

En syyllistä tyttöä hänen luottamuksestaan Amir Husseinia kohtaan. Päinvastoin ymmärrän häntä hyvin. Parin vuoden takaisessa mediatodellisuudessa hänellä nimittäin ei oikeastaan edes voinut olla tietoa näiden amirhusseinien aiheuttamista riskeistä nuorille neidoille.  

Tämä pitää paikkansa edelleen, sillä en ole havainnut valtamediassa juuri lainkaan kirjoituksia, ohjelmia tai uutisia, jossa olisi varoitettu nuoria - tai edes vanhempia - naisia amirhusseinien kanssa pelehtimiseen liittyvistä riskeistä. Parin viime vuoden aikana olemme sentään saaneet lukea tämän kirjoituksen laukaisseen uutisen kaltaisia juttuja noiden tapaamisten seurauksista, mutta emme siis edelleenkään suoria varoituksia (paitsi sitä poikkeusta, joka vahvistaa säännön).

Sosiaalisessa mediassa noita varoituksia toki esiintyy, mutta valtamediamme, monet poliitikkomme ja jopa virkamiehemme ovat innokkaasti varoitelleet, ettei niihin kannata luottaa. Niin kuin ei monissa asioissa kannatakaan, mutta juuri tässä kyllä kannattaisi.

Koska naisiin ja erityisesti alaikäisiin lapsiin kohdistuvat seksuaaliväkivallanteot ovat vakava asia, pyydän kaikkia maamme valtamedioita, poliitikkoja ja virkamiehiä antamaan ensi yönä uudenvuodelupauksen, jossa he sitoutuvat edistämään amirhusseinien aiheuttaman raiskaus- ja väkivaltariskiin liittyvän tietoisuuden leviämistä maamme nuorison parissa. 

Samalla toivotan lukijoilleni oikein hyvää vuoden 2020 viimeistä päivää sekä mukavaa ja turvallista uuden vuoden vastaanottoa!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hämeenlinnan murha on monesta syystä merkittävä
Löytyykö vastuunkantajaa?
Hallitus haluaa naisten juoksevan pakoon miehen nähdessään

Miltä Emmanuel Macronin pyrkimykset näyttävät juuri nyt?

Ranska valitsi eilen odotetusti presidentikseen oman poliittisen liikkeensä ehdokkaan Emmanuel Macronin. Suomen lehdistössä on sen seurauksena arvioitu tuloksen merkitystä Ranskalle, EU:lle ja Suomelle. Seuraavassa muutamia arvioita.

Macronin taloudellisia tavoitteita ovat esimerkiksi työmarkkinoiden joustavuuden, tuottavuuden ja kilpailukyvyn kasvattaminen, julkisen sektorin pienentäminen ja työajan pidentäminen. Hän haluaa myös syventää integraatiota EU:n sisällä, mm. EU:n yhteisvastuuta tulisi lisätä.

Euroalueella tulisi olla käytössään oma budjetti, jota käyttämällä voitaisiin tehdä enemmän investointeja. Myös Saksan valtavaa vientiylijäämää tulisi vaalivoittajan mukaan tasata.

Suomelle tärkeässä Venäjä-politiikassa Macron on pitkälti niillä linjoilla, joista EU:ssa on aiemmin sovittu. Siten hän ei aja radikaalia muutosta, ja yhteisymmärrys muiden jäsenten kanssa löytynee.

Arvoituksellisimmassa kommentissaan Macron lupasi tehdä kaikkensa seuraavan viiden vuoden aikana, jottei ranskalaisilla olisi "enää mitään syytä äänestää ääripuolueita". Tämä on tietenkin erinomainen tavoite, mutta ainakaan minä en ymmärtänyt miten hän aikoo toteuttaa sen.

Tuleva presidentti kertoi myös Euroopan ja muun maailman odottavan, että Ranska puolustaa kaikkialla valistuksen henkeä, jota kaikkialla uhataan. Hänen mukaansa "he odottavat, että puolustamme kaikkialla vapautta ja suojelemme sorrettuja".

Macronin Ranska tulee myös olemaan terrorismin vastaisen taistelun eturintamassa, mitä ikinä se sitten tarkoittaneekin. Tuskin kuitenkaan maahanmuuttopolitiikan kiristämistä, vaikka maa onkin viime vuosina kärsinyt muslimiterrorismista enemmän kuin mikään muu Euroopan maa.

* * *

Kaiken kaikkiaan näyttää siis siltä, että Macron pyrkisi tekemään Ranskan talouteen samantapaisia linjauksia kuin Sipilän hallitus Suomessa. EU-politiikassa integraation lisääminen tarkoittaisi tulonsiirtomekanismeja pohjoisesta etelään ja jäsenmaiden päätösvallan kaventamista entisestään. Ulkopolitiikassa ei liene odotettavissa suuria muutoksia, mutta maahanmuuttopolitiikka saattaa muutua entistä löperömmäksi.

Toisaalta ranskalainen kielenkäyttö poikkeaa pohjoismaisesta siinä, ettei aivan kaikkea ole tarkoitettu kirjaimellisesti otettavaksi. Siten tässä vaiheessa on vaikea sanoa kuinka suuri osa edelle kirjoitetusta johtaa muutoksiin ranskalaisessa politiikassa.

Erityisesti näin on nyt kun tulevalla presidentillä ei ole tahtoaan toteuttamassa omaa vahvaa puoluetta parlamentissa. Se saattaa tosin korjaantua valtakauden aikana, mutta ainakin aluksi Macron tarvitsee jokaisen ajamansa muutoksen taakse nyt hävinneiden puolueiden tuen, mikä ei välttämättä ole kovin helppoa. Vaarana on siten koko ranskalaisen lainsäädäntötyön jämähtäminen samaan tapaan kuin Suomessa kävi Kataisen hallituskaudella.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Toimittaja Pekka Mykkänen koki yllätyksen
Kommunisteilla ratsastaminen on lyhytnäköistä
Humanitaarinen maahanmuutto ja sammakko kattilassa

Mitä meidän tulee oppia keskustan uudesta noususta?

Ylen uusin mielipidetiedustelu osoittaa keskustan nousseen Suomen kannatetuimmaksi puolueeksi. Tämä voidaan lukea erityisesti puheenjohtaja Juha Sipilän ansioksi, joka on ohjannut puolueen vahvalle asialinjalle käytännössä kaikissa viime aikoina esille nousseissa asioissa.

Sen sijaan kovana pelimiehenä tunnettu perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on epäonnistunut kanavoimaan kansalaisten viimeaikaisen tyytymättömyyden oman puolueensa lisäkannatukseksi. Uskoisin tämän johtuvan Soinin harrastamasta halpahintaisten irtopisteiden keruusta, räkyttämisestä, joka ei ole saanut tuekseen samanlaista asialinjaa kuin kilpaileva oppositiopuolue.

Mitä tästä opimme?

Ainakin sen, että pelkällä epäkohtien arvostelulla saavutettavalla suosiolla on rajansa - jopa sellaisessa tilanteessa, jossa hallitus on tehnyt käytännöllisesti katsottuna kaikki mahdolliset virheet. Ja niitähän riittää niin EU-tason kuin kotimaan politiikassakin. Ehkäpä Soinin joukkojen kannattaisi harkita linjansa muuttamista...

Ehkä vielä tärkeämpää on se, että viime kädessä asialinjalla ja vakavasti otettavien vaihtoehtojen esittämisellä voi kääntää uuteen kukoistukseen jopa syöksykierteessä olevan puolueen kannatuksen. Tämä on Sipilän keskusta osoittanut meille suorastaan rautalangasta vääntäen.

Ehkä tärkein opetus on kuitenkin se, minkä me vanhemmat äänestäjät olemme vuosien mittaan huomanneet ja minkä poliitikot tietävät meitäkin paremmin. Nimittäin sen, että äänestäjän muisti on lyhyt: kansa ei näytä muistavan keskustan takinkäännöstä esimerkiksi EU-politiikassa, jossa edellinen puheenjohtaja Matti Vanhanen yhteistuumin Jyrki Kataisen kanssa oli ennen vaaleja ajamassa rahallista tukea Kreikalle. Ja vaalien jälkeen keskusta ryhtyi vastustamaan sitä. Puolue oli myös korviaan myöden sotkeutunut lainvastaiseen taloudellisten tukijoidensa salaamiseen, vaikka oli itse ollut päättämässä asiasta.

Vanha sanonta "kepu pettää aina" on syntynyt juuri keskustan oivallisesta kyvystä sanoa yhtä ja tehdä toista. Puoluetta äänestäessään vaalikarja ei siis voi tietää mitä hänen antamastaan äänestä seuraa, mikäli puolue sen avulla pääsee valtaan. Ehkä yllättävintä koko asiassa on se, että jopa kaksi puolueen entistä puheenjohtajaa on ilmaissut asian ihan suoraan.

Edelle kirjoittamani jälkeen jään itsekseni ihmettelemään, onko nykyisen keskustan gallupkannatuksen taustalla ihmisten luja usko siitä, että Sipilän johdolla puolue lopulta muuttaa tämän ikiaikaisen linjansa? Vai eivätkö he vain muista?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksi Katainen valehteli Himas-kohussa?
Demarinuorten jäsenrekisterissä ilmaa
Kesksutan linja: äänestämällä ei voi vaikuttaa.

Valtion tehtävät

Metsäteollisuus on vanhastaa luonut suomalaista hyvinvointia. Metsäntutkimuslaitoksen parin päivän takaisen tiedotteen mukaan sen viennin reaaliarvo kasvoi vuonna 2010 kokonaista 17% edellisestä vuodesta. Komea prosenttiluku, vaikka edellinen vuosi olikin taantuman painama.

Metsäteollisuuden koko vienti on 11 miljardia euroa. Se on paljon: 20% koko Suomen tavaraviennin arvosta. Suurimman suomalaisen metsäjätin eli UPM:n koko liikevaihto oli viime vuonna 8,9 miljardia euroa, josta voittoa 731 miljoonaa, eli vajaa 10%. Vastaavasti ICT-alan jättiläisen Nokian liikevaihto oli 42,4 miljardia euroa, josta liikevoittoa 1,8 miljardia eli reilut neljä prosenttia.

Valtion talousarvioesitys vuodeksi 2011 päätyy puolestaan  loppusummaan 50,4 miljardia euroa, josta 8,8 miljardia on uutta velkaa. Näin koko valtionvelka kasvaa noin 85 miljardiksi euroksi. Tästä pääsemmekin Suomen valtiontalouden keskustelun ytimeen.

Ylle keräämistäni luvuista näemme, että Suomen valtio elää velaksi nyt suunnilleen sellaisella vauhdilla, joka vastaa koko metsäteollisuuden vuotuisen viennin arvoa tai yhden suuren metsäjätin koko liikevaihtoa. Koko tähän asti kerätty velka puolestaan vastaa suunnilleen maan suurimman rahasammon Nokian vuoden liikevaihtoa - tai toisin päin ajatellen sen maksamiseksi pitäisi käyttää Nokian 45 vuoden tai UPM:n 115 vuoden liikevoitto.

Valtiontalouden ongelma on siis jättimäinen ja pahenee sitä enemmän, mitä pidempään nykyistä valtiotalouden linjaa jatketaan.

Ongelma näyttää olevan tiedostettu, vaikka aliuutisoitu. Tähän viittaa se, että poliitikot ovat esitelleet talouskasvutoiveita ja menojen leikkauslistoja (esimerkki, esimerkki, esimerkki). Toisaalta joitain kommentteja kuunnellessaan (esimerkki, esimerkki, esimerkki) tuntuu siltä, ettei ihan koko ongelman vakavuutta ole vieläkään ymmärretty.

Tosiasia kuitenkin on, että Suomen valtiolla on tolkuton määrä velkaa. Ehkä vähemmän kuin monella muulla, mutta silti tolkuttomasti. Ja se on otettu tarkoituksella taloustaantuman lieventämiseksi. Hyvä niin, mutta nyt on kuitenkin tullut aika maksaa laina.

Tässä työssä aiemmin esittämäni tarpeellisten julkisten toimintojen lista toimii hyvänä ohjenuorana. Tärkeitä julkisia tehtäviä ovat seuraavat neljä.

Väkivaltamonopolin ylläpito. Maassa ei voi olla vieraita joukkoja tai "no go" alueita. Siellä ei voi olla mahdollista harjoittaa rikollista toimintaa ilman huomattavaa riskiä kiinnijäämisestä. Tällainen yhteiskunta ei olisi stabiili, turvallinen eikä ennustettava ja johtaisi lopulta taloudelliseen ja yhteiskunnalliseen kaaokseen.

Tutkimuksen ja koulutuksen edistäminen. Kansakunnan hyvinvointi on näistä kiinni, sillä länsimaista elintasoa ei pitkällä aikavälillä voi pitää yllä millään muulla keinolla kuin innovaatioilla ja osaavalla työvoimalla. Tässä suhteessa julkisella sektorilla on erityinen velvollisuus huolehtia maailmanluokan perustutkimusedellytyksistä ja siitä juontavasta soveltavasta tutkimuksesta. Tämän linjan päästä voivat yritykset sitten ottaa kiinni ja luoda tuotekehityksen kautta menestystuotteita. Tämä oli aikanaaan yksi Nokian nousun kulmakivistä.

Terveydenhuollosta huolehtiminen. Kansainväliset vertailut ovat osoittaneet, että julkisella sektorilla toteutettu terveydenhuolto on yksityistä tehokkaampaa. 

Yhteiskunnan turvaverkon säilyttäminen. Tämän pitää olla riittävä ylläpitämään yhteiskuntarauha, mutta ei missään tapauksessa työntekoa passivoiva. Jälkimmäisestä seuraa se, että viimeaikainen huutelu turvan tasosta on tässä taloustilanteessa vastuutonta ja käsittämätöntä.

Muut yhteiskunnan ylläpitämät toiminnot eivät nähdäkseni ole välttämättömiä, joten lama-aikana säästöt pitää kohdistaa niihin rankalla kädellä. Kaikkien valtion kulujen tarpeellisuus on tässä tilanteessa  harkittava perusteellisesti, laaja-alaisesti ja mahdollisimman objektiivisesti. Ja on uskallettava tehdä kipeät päätökset. On kuitenkin huomattava, että julkisella sektorilla kannattaa ylläpitää sellaisia toimintoja, jotka tuottavat enemmän kuin niihin panostaminen maksaa. Siten esimerkiksi liikunnan tukeminen lienee perusteltua terveydenhoitokulujen tehokkaana leikkaajana.


Koska valtiontalouden tila on vakava, on vaalilupauksia syytä kuunnella tarkalla korvalla. Nyt tarvitaan poliittista suoraselkäisyyttä, ja puheet tuottamattomista lisämenoista tai valtionvelan vähättelystä on syytä kuulla tarkasti. Ja lisätä sellaisten esittäjät sille listalle, jolta ehdokasta ei valita. 


Nyt jos joskus on päättäjiksi saatava vaikeisiin mutta oikeudenmukaisiin päätöksiin kykeneviä ihmisiä - siis sellaisia jotka toimivat äänestäjänsä parhaaksi.  


Ollaan siis tarkkana siellä äänestyskopissa!


Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Asiaan!
Toimiiko alueellistaminen hyvinvoinnin lähteenä?
Maahanmuutosta rikastuttava voimavara
Lisää ruokaa Irlannin tiikerille?

Asiaan!

Vaalit lähestyvät kovaa vauhtia ja puolueiden välinen nokittelu kiihtyy. Yleisen keskustelun, mielipidekyselyjen ja rimanalitusten lisäksi olen alkanut kaivata muutakin eli konkretiaa tavoittelevaa asiakeskustelua. Näin vaatii lisäkseni esimerkiksi keskustan Timo Laaninen.

Omalta kohdaltani äänestyspäätös näissä vaaleissa ratkeaa pitkälti seuraavien kuuden asiakokonaisuuden pohjalta.

1. Mikä on puolueiden/ehdokkaiden näkemys Suomen tiedepolitiikasta? Jatketaanko nykyisellä linjalla, jossa painotetaan poliittisesti/kaupallisesti motivoitua soveltavaa tutkimusta (kuten ennen Neuvostoliitossa). Vai uskotaanko perinteiseen länsimaiseen  innovaatiojärjestelmään, jonka moottorina on uutta tietoa etsivä perustutkimus - ja jonka pohjalta versovat uudet sovellukset. Toisin sanoen, onko tarkoitus ohjata valtion tiederahat Tekesin, strategisten huippuosaamisen keskittymien (SHOK) ynnä muiden yrityselämän lyhytaikaisia tarpeita palvelevien kanavien kautta, vai haluttaisiinko niistä nykyistä merkittävämpi osa nykysuuntauksen vastaisesti sittenkin kanavoida Suomen Akatemian, eli tieteellisten kriteerien kautta.

EU:n tasolla kyse on puiteohjelmien ja European Research Councilin välisestä rahanjaosta. Jälkimmäinenhän perustettiin sen jälkeen kun oli todettu Euroopan häviävän tieteentekijänä (ja innovaatioiden tuottajana) USA:lle siitä syystä ettei sillä ole ollut koko yhteisön laajuista perustutkimusrahoittajaa.

2. Mikä on puolueiden/ehdokkaiden näkemys suomalaisen julkisen sektorin supistamistarpeesta, ja keinoista sen ratkaisemiseen? Kannatetaanko juustohöylämallia, vai halutaanko saneerata vähemmän tärkeinä pidettyjä julkisia toimintoja. Jos jälkimmäistä, niin mitä olisivat säästökohteet? Ja miksi?

Tässä kohdassa haluaisin puolueiden/ehdokkaiden siis tuovan esiin mitä julkisia palveluita he pitävät enemmän ja mitä vähemmän tärkeinä. Vai onko heillä halukkuutta eli rohkeutta tällaiseen priorisointiin ja vastakkainasetteluun, jossa joku tuntee itsensä aina väärinkohdelluksi. Omasta mielestäni tällainen priorisointi on pohjoismaisen hyvinvointivaltion säilyttämisen ehdoton edellytys - kunhan se on tehty oikein.

3. Mikä on puolueiden/ehdokkaiden näkemys suomalaisesta verotusjärjestelmästä? Tähän liittyen haluaisin kuulla selkeästi perustellun ehdotuksen verotaakan jakamisesta tulo- ja kulutusveroihin. Eli kuinka pitkälle verotuksen keinoja halutaan käyttää elintasoerojen poistamiseen tai nettotuloerojen kasvattamiseen? Lisäksi minua kiinnostavat (samasta syystä) ehdokkaiden näkemykset ansiotulo- ja pääomaverotuksen suhteesta.

4. Mitä puolue/ehdokas aikoo tehdä suomalaisen yrityselämän piristämiseksi. Suomalainen hyvinvointi voidaan ylläpitää vain talouskasvua tuottavan yrityselämän avulla. Esimerkiksi julkiselta sektorilta ulkoistettuja toimintoja hoitavat niin sanotut palveluyritykset eivät kansantalouden kannalta poikkea julkisesta sektorista, eikä niihin kannattaisi haaskata kansainvälisesti alhaisella tasolla olevaa suomalaisten yrittäjien potentiaalia. Sen sijaan vapailta markkinoilta toimeentulonsa hakevien yritysten toimintaedellytykset pitäisi viilata huippukuntoon.

5. Mikä on puolueiden/ehdokkaiden näkemys vaikeuksiin joutuneiden EU-maiden auttamisesta. Halutaanko jatkaa Kreikan mallilla, vai onko joitain muita ajatuksia? Jos on, niin minkälaisia? Etenkin olen kiinnostunut siitä, miten vaikeuksiin joutuneille EU-maille velkarahalla annettujen lainojen takaisin maksaminen varmistetaan.

6. Ja lopuksi kaikille blogiani lukeneille itsestäänselvä asia, eli maahanmuuttopolitiikka. Tässä minua kiinnostavat erityisesti sekä turvapaikanhakijoiden kohteluun liittyvät näkemykset että vakaviin rikoksiin syyllistyneiden kohtelu. Toki kuulisin mielelläni näkemyksiä myös työperäisestä maahanmuutosta, maahanmuuttajien kotouttamisesta ja pakolaispolitiikasta. No, totuuden nimessä tästä aihepiiristä on joitain näkemyksiä jo kuultukin.

Edellä olevien kuuden kohdan lisäksi annan vielä bonuspisteen, jos puolue/ehdokas lupaa toimia jokavuotisen kellonsiirtelyn lopettamiseksi.

Aikaisempia ajatuksia tästä aihepiiristä:
VTT:n johtajat tietovarkaissa
Toimiiko alueellistaminen hyvinvoinnin lähteenä
Puolueiden maahanmuuttoasenteista
Populismin vastavoima