torstai 4. marraskuuta 2010

Toimiiko alueellistaminen hyvinvoinnin lähteenä?

Valtionhallinnon alueellistamisen tarkoitus on hyvä - pitää koko Suomi asuttuna. Vaan miten on käytännössä.

Alueellistamista eli hajasijoittamista harjoitettiin korkeakoulupolitiikassa jo 1960-luvulla. Tuloksena oli väestömäärään nähden ehkä jopa maailman tihein korkeakouluverkko.

Jos kuitenkin katsotaan suomalaisten korkeakoulujen tasoa, voivat kansainvälisesti hyvätasoisiksi kutsua itseään vain Helsingin yliopisto sekä varauksin Oulun ja Turun yliopistot. Aalto-yliopisto ja Itä-Suomen ja Jyväskylän yliopistot ovatkin sitten maailmanlaajuisesti neljänsadan tuolla puolen. Näiden maamme parhaiden lisäksi on Suomessa myös valtava joukko muita korkeakouluja, joiden taso on korkeintaan kansallinen tai valitettavan usein suorastaan maakunnallinen.

Hajasijoittamisen kautta hajalleen levitetty resursointi ja liian pienissä yksiköissä toimivat tutkijaryhmät lienevätkin yksi tärkeimmistä syistä siihen, että sellaiset tieteelliset huippusaavutukset joista palkitaan Nobelilla ovat jääneet suomalaisilta lähes kokonaan haaveeksi. Ja samalla parhaaseen tieteelliseen tietoon perustuvat korkean teknologian innovaatiot.

On kuitenkin muistettava, että hajasijoittamisen tavoitteena ei ollut tieteen ja korkeakoulutuksen korkea taso vaan virkamiesten tuottaminen syrjäseuduille ja julkisten rahojen ohjaaminen maakuntien elvyttämiseen. Tässä suhteessa Oulu ja Jyväskylä ovat ainakin osin yliopistojensa avulla onnistuneet nousemaan kasvu-uralle. Sitä kautta niihin on keskittynyt yhä suurempi osa maakuntiensa väestöstä. Sama koskee jossain määrin suurinta osaa muistakin yliopistopaikkakunnista. Sikäli korkeakoululaitoksen alueellistaminen on siis vähentänyt maakuntien, vaikka ei kylläkään maaseudun, autioitumista.

En tässä ota enempää kantaa korkeakoulupolitiikkaan, vaan siirryn lähemmäs nykyaikaa.

Alueellistamista on harrastettu jatkuvasti myös korkeakoululaitoksen ulkopuolella. Kaikki muistamme vaikkapa poliisin tietohallinnon siirtämisen Lappiin, jonka seurauksena lähes koko henkilökunta irtisanoutui. Tai  lääkelaitoksen hajasijoittamisen Kuopioon, joka myös johti henkilöstön laajamittaisiin eroihin ja toiminnallisiin ongelmiin. Samoin Metsäntutkimuslaitoksen Joensuun yksikköä on viime vuosina kasvatettu rajusti pääkaupunkiseudun kustannuksella. Ongelmaksi on tosin ajoittain muodostunut pätevän työvoiman saaminen laitoksen itäsuomalaisiin tutkijanvirkoihin. Niitä on ekonomistien piirissä yleisesti liikkuvien kuulopuheiden mukaan jouduttu täyttämään joko tieteellisesti varsin vähän meritoituneilla henkilöillä tai muodollisesti pätevien hakijoiden puutteessa jättämään jopa täyttämättä - ja sitten siirtämään täytettäväksi pääkaupunkiseudulle.

Huolimatta esimerkiksi poliisin tai lääkelaitoksen henkilökuntaan kohdistuneista ja irtisanoutumisiin johtaneista laillisuuden raja-aitoja kulkevista menettelyistä on valtionhallinnon alueellistaminen kokonaisuutena epäonnistunut jopa omien tavoitteidensa saavuttamisessa: valtion virkoja on hävinnyt maaseudulta selvästi enemmän kuin niitä on sinne siirretty. Siirtojen toiminnallista hintaa eli sitä mitä on tapahtunut etenkin asiantuntijaorganisaatioiden työlle ja laadulle tuskin koskaan edes selvitetään.

Tämä hallinnon alueellistaminen sai jälleen jatkoa: tällä kertaa alueellistamisen uhka koskee hätäkeskuksia. Niiden toiminta ei sinänsä vaadi poikkeuksellista osaamista, kuten lääkelaitoksen kaltaisissa tutkimuslaitoksissa, mutta toisaalta virheiden sattuminen maksaa välittömästi ihmishenkiä. Siten tämän alueellistamisen hinta saattaa olla kova, mutta tulee onneksi maksetuksi nopeasti. Yliopistojen ja tutkimuslaitoksen hajasijoittamisen kaltaista toiminnan laadun pitkäaikaista laskua siitä ei kuitenkaan ole odotettavissa.

Kaikki edellä kirjoittamiani tapaukset ovat siis johtaneet ainakin hetkellisiin ongelmiin. Nähdäkseni alueellistamisen kannalta on erotettava ne valtion toiminnot, joiden siirtämisestä aiheutuu pitkäaikaisia ongelmia. Niiden alueellistamisella on todennäköisesti tehty korvaamatonta vahinkoa koko Suomen kilpailukyvylle yhä enemmän tietoa ja osaamista vaativassa globaalissa kilpailussa, jossa korkea elintaso on mahdolista ylläpitää ainoastaan muuta maailmaa korkeammalla tiedon ja osaamisen tasolla. 

Lisäksi alueellistamisen yllä osittain referoitu historia osoittaa, ettei valtion toimintojen hajasijoittaminen korkeasta hinnastaan huolimatta ratkaise edes maaseudun autioitumisongelma, vaan se on ratkaistava toisin keinoin.

Avain maaseudun hyvinvoinnille ei ole valtion toimintojen alueellistamisessa. Se on taloudellisessa toimeliaisuudessa.

Ihmisten pitäisi lopettaa siirtyminen työn perässä kasvukeskuksiin ja sen sijaan keskittyä rakentamaan elinehtoja kotiseudulleen. Jos yrittämisen ja tekemisen halua on, voivat maakunnatkin säilyä elinvoimaisina. Näin on tähän saakka menestynyt yliopistojen hajasijoituksen ulkopuolelle pitkäksi aikaa jäänyt Etelä-Pohjanmaa, jonka työttömyys on suomalaisittain alhainen ja yritysten määrä suhteessa väkilukuun korkea. Jos pohjalainen yrittäminen vielä yhdistyisi korkeaan koulutukseen, nousisi maakunnan asukkaiden elintasokin valtakunnan huipulle.

Samalla tavalla ajatellen muissakin maakunnissa ihmisten tulisi ottaa itse vastuu tulevaisuudestaan. Jos kotiseutu on rakas, tulisi jokaisen miettiä millä tavalla siellä ylläpidetään elämisen edellytykset - ja toimia sen mukaisesti. Samalla tavalla on asenteen oltava kohdallaan koko Suomessa, jos haluamme tuhansien järvien maan säilyttävän asemansa hyvinvoivana länsimaana.

3 kommenttia:

  1. Luin muutamia artikkeleistasi. Sääli, että kommentteihin en törmännyt. Vapaaehtoinen vuoropuhelu ei taida olla oikein meidän suomalaisten juttu?

    Aluepolitiikan toteuttamisen tuhlauksesta olen itsekin usein kirjoitellut. Sen rahoitus pitäisi kääntää, tai ainakin riittävästi kokeilla mitä vaikutuksia kääntämisellä olisi?

    Karkeasti yleistäen nykyisin varat viedään maakuntiin käytettäväksi sikäläisten mielestä hyödyllisesti. Miksei niitä voisi kilpailuttaa siten, että kasvukeskusten "osaajat" voisivat kilpailutukseen osallistua? Kriteerinä esimerkiksi vaikutus maaseudun elinkelpoisuuden säilymiseen ja paranemiseen.

    Ohessa blogini.

    http://hakki47.blogit.kauppalehti.fi/

    VastaaPoista
  2. Kyllähän blogini on tosiaan herättänyt aika vähän kommentteja. Mistä se sitten kertookaan? Ehkäpä suomalaista?

    Tuo aluepolitiikka on aika monitahoinen kysymys, mutta varmaa on, että sillä saralla rahoja on käytetty käsittämättömän tehottomasti. Asian läpuivalaisemista ja uusia keinoja tarvittaisiin kipeästi. Kuten tuohon ylle kirjoitin, avainasemassa on kuitenkin ihmisten oma tahto pitää kotiseutunsa vauraana.

    Sama koskee laajemmassa mitassa myös koko Suomea - jos suomalaiset yrittäjät haluavat pitää kotimaansa vauraana, he teettävät työnsä täällä. Ja jos työntekijät haluavat sama, he tekevät hommansa niin, että yrittäminen kannattaa. Näin se vain on.

    VastaaPoista
  3. Ei kommentteja? Miksi ihmettelet. Ei tämmöinen enää kiinnosta koska esim. Helsingissä on nykyään vallalla asenne että suomalaiset eivät enää tarvitse näin laajaa valtakuntaa ja maakuntiaan. Väestö voidaan siis tyhjentää pois ja jopa edistää kyseistä kehitystä. Mitähän mieltä laajaa Suomea puolustaneet veteraanit olisivat? No.. vaaleissa tavataan.

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!