Voiko naisen sukuelimen tuhoaminen olla vähäisempi teko kuin tavallinen raiskaus?

Poliisi on aloittanut ensimmäiset esitutkinnat hyvin tunnettujen maahanmuuttajaryhmien parissa tapahtuvista – tyttöjen sukupuolten silpomisesta.  Toivon mukaan tapauksiin tulee selvyys ja syylliset saavat rangaistuksen. 

Asiasta kertoneen uutisen mukaan tyttöjen sukuelinten silpomiseen eli niin sanottuun ympärileikkaukseen syyllistynyt voidaan tuomita vankeusrangaistuksiin, joiden kesto voi vaihdella yhdestä kymmeneen vuoteen. Toisin sanoen haitari on varsin suuri. 

Omalta osaltani toivoisin, että ensimmäisiä tapauksia aikanaan käsittelevät oikeusistuimet olisivat tehtäviensä tasalla ja pidättäytyisivät soveltamasta asteikon alimpia rangaistuksia. Perustelen tätä sillä, että lain mukaan jo perusmuotoisesta raiskauksesta on tuomittava vähintään vuoden mittainen vapausrangaistus – eikä kai kukaan täysjärkinen voi pitää naisen sukuelinten pysyvää vahingoittamista sen väkisin käyttämistä vähäisempänä tekona? 

Siksi on myös ihmeteltävä lainsäätäjien – siis ministereiden ja kansanedustajien – ajatuksenjuoksua, kun nämä ovat implisiittisesti kirjanneet lakiin näkemyksen, jonka mukaan pysyvän ruumiillisen vahingon aiheuttaminen olisi samanarvoinen teko kuin hetkellisen vahingon tekeminen. Näin siitä huolimatta, että myös raiskauksella on toki myös pysyviä ja vakavia henkisiä seurauksia – mutta eikö sellaisia ole monin verroin enemmän erityisen raa´aksi väkivallaksi katsottavalla silpomisella? Ja eikö sellaisen kohdistaminen tyypillisesti kasvuikäisiin tyttöihin tee ympärileikkauksesta vieläkin tuomittavamman?

Jos itse olisin lainsäätäjä, olisin aloittanut silpomisen rangaistusasteikon siitä, mihin se tavanomaisten raiskausten osalta loppuu. Sekä lisännyt lakiin myös silpomisesta päätöksen tehneen vanhemman tai vanhempien maastakarkotuksen, mikäli nämä eivät ole syntyperäisiä suomalaisia. Onhan sukuelinten tahallinen vahingoittaminen tekona sellainen, joka osoittaa täydellistä piittaamattomuutta suomalaisen yhteiskunnan arvoista ja lainsäädännöstä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ihmissalakuljettajille elinkautinen?
Mari Rantasen ja Leena Meren ministeriöt oikealla asialla
Paljastuvatko seksuaalisesti häiriintyneet kulttuurit?

Älä koskaan aliarvioi inhimillisen typeryyden voimaa

Alkujaan tieteiskirjallisuudesta peräisin olevan sanonnan mukaan ihmisen typeryyden voimaa ei pidä koskaan aliarvioida. Tästä tarjosi tuoreen esimerkin Hausjärvellä autoillut nuori BMW-kuljettaja. 

Hän nimittäin ajeli autollaan vasta ajetulla ladulla, mikä on jo sinällään tyhmää. Bemarimies päätti kuitenkin osoittaa pystyvänsä parempaan, ja kiisti tehneensä mitään väärää.   

Luulisi, ettei tästä pystyisi enää parantamaan. Mutta luulo ei ole tiedon väärtti, sillä seuraavaksi tämä kaikkien idioottien sankari otti ja ajoi latukoneen kuljettajan päälle pyrkiessään karkaamaan. 

Ilmeisesti hän ei vähäisellä järjellään ymmärtänyt, että hänestä ja autosta oli jo hyvät tuntomerkit. Ja siksi voi vain kuvitella sitä, mitä tapahtuu poliisin hakiessa häntä vastaamaan teostaan. 

Puhumattakaan siitä, kun hän aikanaan kuulee oikeuden määräämän rangaistuksen teoistaan, joista vakavin lienee vähintäänkin Rikoslaissa mainittu vaaran aiheuttaminen, josta voi päästä parhaimmillaan lukemaan tiilenpäitä jopa kahdeksi vuodeksi.

Päivän aiempi merkintä:
Maduron kausi loppu, eikä sen perään jäänyt haikailemaan kuin YK:n Antonio Guterrez

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tyhmyys tiivistyy Helsingin yliopiston opiskelijoissa
Harvinaisen typerää toimintaa
Tuhma, tyhmä ja hölmö

Kansainvälinen lainsäädäntö kannusti Fitburgin kaapelisabotaasiin

Ankkuria laahannut laiva – Fitburg – vioitti eilen Suomenlahden pohjassa kulkenutta kaapelia. Suomen rannikkovartiosto toimi totutun tehokkaasti, dokumentoi valokuvin ankkurin roikkumisen ja otti aluksen talteen.

Tapaus etenee seuraavaksi tarkempaan tutkintaan ja aikanaan epäilemättä oikeuteen. Tämä kuulostaa sinänsä hyvältä, mutta kiinnittäisin – arvoisat lukijat – huomionne siihen, mitä tapahtui viime lokakuussa. 

Silloin Helsingin käräjäoikeus ilmoitti jättävänsä tutkimatta – samankaltaisessa tapauksessa – Venäjän varjolaivastoon kuuluvan Eagle S -aluksen syytteen ja siihen perustuneet korvausvaatimukset. Oikeus katsoi, että tapaukseen ei voida soveltaa Suomen rikoslakia. 

Asiaan otti tuolloin kantaa kansanedustaja Jarno Limnéll (kok), jonka mukaan "tarvitaan selkeämpää lainsäädäntöä ja kansainvälisiä sopimuksia, jotka antavat valtioille mahdollisuuden käsitellä tämänkaltaisia tekoja myös talousvyöhykkeillä ja kansainvälisillä vesillä". Sellaisia ei ole kuitenkaan ilmaantunut kuluneiden parin kuukauden aikana. 

Siksi minusta on selvää, että Fitburgin – ilmeisen selvästi Venäjän määräämä kaapelisabotaasi – oli loogisesti ottaen Helsingin käräjäoikeuden päätöksen ja kansainvälisen lainsäädännön puutteellisuuden seuraus. Onhan selvää, että jos kaapeleiden rikkomisesta ei seuraa mitään, voi Putinin hallinto jatkaa aivan huoletta niiden sabotoimista. 

Siksi on helppo ennustaa, että Suomenlahden ja Itämeren pohjassa kulkevia kaapeleita rikotaan – niin sanotusti vahingossa – myös jatkossa. Ja sitä jatkunee siihen asti, kunnes kansainväliseen lainsäädäntöön säädetään tarvittavat pykälät odotettavissa olevasta Venäjän ja sen bulvaanien vastustuksesta huolimatta.  

* * *

Jos Fitburgin tapauksessa haluaa nähdä jotain positiivista, niin sellaista oli epäilemättä suomalaisten viranomaisten toiminnan tehokkuus. Kaapelinrikkoja selvitettiin nopeasti ja se saatiin myös pysäytetyksi. 

Edellä mainitsemani lainsäädännöllisen ongelman takia laivan omistajan ja/tai miehistön ainoaksi sanktioksi jouduttaneen etsimään vikoja laivan kunnosta, mikä viivästyttäisi sen liikkeelle lähtemistä. Näin laivan miehistö joutuisi nyhjäämään edes vähän aikaa Kirkkonummen rannikolla. 

Olisikin mielenkiintoista tietää, että onko laivan varustamo ja/tai sen miehistö tehnyt Vladimir Putinin hallinnon kanssa sopimuksen noiden päivien korvaamisesta ruplina vai jonakin vahvempana valuuttana. Ruplan kurssihan on viime aikoina ollut samanlaisessa laskussa kuin se kuuluisa lehmän häntä, joten venäläisvaluutalla korvattavien päivien arvo laskee ajan myötä. 

Joka tapauksessa laivan mahdolliset puutteellisuudet on selvitettävä ennen sen päästämistä pois Suomen aluevesiltä. Sekä tietenkin vaatia pienimpienkin laivasta löytyvien vikojen huolellista korjausta ennen sille – ja sen miehistölle – annettavaa lähtölupaa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Johtaako Suomen näyttävä operaatio Itämeren tilanteen eskaloitumiseen?

Finland Detains Russia-Linked Ship Suspected of Cable Damage

Kansainvälinen oikeus on ongelma

Ukrainalainen ja suomalainen rintamakarkuruus

MTV3 teki jutun ukrainalaisten sotilaiden rintamakarkuruudesta. Sen mukaan pelkästään tänä vuonna on nostettu peräti peräti 60 000 syytettä asemansa hylänneitä sotilaita vastaan.

Tästä syystä muistutan teitä – arvoisat lukijani – suomalaisten kokeneen samanlaisia ongelmia vuonna 1944. Ne ratkaistiin kuitenkin nopeasti ja tehokkaasti, mikä osoittaa, että rintamakarkuruus voidaan saadaan pois päiväjärjestyksestä hyvinkin nopeasti – mikäli niin vain tahdotaan. Epäilemättä myös Ukrainassa. 

* * *

Talvisodan aikana suomalaiset pysyivät erinomaisesti rintamalla ja moraali oli korkealla, mutta Kannaksen eturintaman romahtaessa vuonna 1944 Neuvostoliiton suurhyökkäyksen paineen alla jätti myös moni suomalaissotilas paikkansa. Sen seurauksena kesäkuussa 1944 arveltiin yksiköistään kadonneen noin 30 000 sotilasta, joista osa oli eksyneitä, mutta moni myös tietoisesti karanneita.

Tämä johti siihen, että eduskunta sääti lain sotaväen kovennetusta rikoslaista, joka mahdollisti kuolemantuomion "pelkuruudesta taistelussa" eli rintamakarkuruudesta. Tämä johti kenttäoikeuksien pikapäätöksiin sekä joidenkin upseereiden omankädenoikeuteen, joiden seurauksena puolisensataa suomalaista karkuria ja sodasta kieltäytyjää kohtasi loppunsa omien käsissä. 

* * *

Näitä tapahtumia on kauhisteltu myöhemmin jälkiviisauden erehtymättömällä moraalilla – Veikko Huovisen mukaan kaikista parhaalla ja imelimmällä viisauven lajilla. Tosiasia kuitenkin on, että juuri mainittujen pikatuomioiden – ja niistä kaikkialle puskaradion levittämän tiedon – ansiosta suomalaisten sotilaiden rintamakarkuruus saatiin hallintaan. 

Siten nopea ja riittävän tehokas rintamakarkuruuteen puuttuminen mahdollisti muun muassa Talin-Ihantalan torjuntavoiton. Siis sen Ihantalan ihmeen, joka pysäytti puna-armeijan suurhyökkäyksen ja pelasti Suomen itsenäisyyden.

Päivän aiempi merkintä:
Amazonin pedofiiliset seksilelut

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaiset - maailman parhaita
Länsimaiden aseapu ja Karjalan menetys
Suomen ensimmäisen tasavallan loppu

Raiskauslain muutos epäonnistui

Yleisradio kertoi tapauksesta, jossa mies oli ryhtynyt naisen kanssa seksuaaliseen kanssakäymiseen. Se oli alkanut molemminpuolisessa yhteisymmärryksessä, mutta daami oli kesken kaiken halunnut keskeyttää aikuisten leikin. Ja näin oli myös tapahtunut. 

Seuraavana päivänä nainen oli kuitenkin kertonut kaverilleen ja vielä muutaman päivän kuluttua myös seksuaaliväkivallan uhreille tarkoitetun Seri-keskuksen väelle, että mies olisi ensin kuristanut häntä ja sen jälkeen vielä raiskannut. Siten hän sai kokonaisuuden vaikuttamaan vahvasti siltä, että kertomus pitäisi mitä todennäkäisimmin paikkansa, vaikka mies tietenkin kiistäisikin asian oikeudessa.

Ellei tapauksesta olisi ollut muuta tietoa, olisi oikeus joutunut tilanteeseen, jossa vastakkain olisivat olleet naisen tarina ja niitä vahvistavat kertomukset ulkopuolisille sekä miehen väite yhteisymmärryksestä illan aikana. Onneksi näin ei kuitenkaan ollut, vaan miehellä oli lisäksi älykellossaan äänitaltiointi lemmenpuuhien ajalta. Eikä siitä ilmennyt mitään naisen kertomusta tukevaa, joten mies vapautettiin syytteistä. 

Asiasta kertonut Ylen uutinen ei mainitse, tuliko naiselle oikeudessa seurauksia valehtelusta tai väärän syytöksen esittämisestä. Toivottavasti näin, mutta se ei ole tämän jutun pääasia. 

 

Tapaus nimittäin osoittaa erinomaisesti sen, kuinka heikossa tilanteessa syytön ihminen on silloin, kun häntä yritetään tarkoituksella lavastaa syylliseksi seksuaalirikoksesta. Ilman äänitallennetta syytteessä ollut mies olisi hyvinkin todennäköisesti voinut saada tuomion "todennäköisin syin" raiskauksesta tai ainakin jäänyt - oikeudenkäynnistä tietoisten ihmisten mielissä - ikuisesti leimatuksi rikoksesta mitä hän ei ollut tehnyt. Ja vaikkei edes kumpikaan näistä vaihtoehdoista olisi toteutunut, on hän joka tapauksessa joutunut kestämään äärimmäisen tunnemyrskyn, johon on sisältynyt myös ahdistusta ja epätoivoa.

Tästä syystä teidän, arvoisat lukijani, on syytä panna merkille tutkinnanjohtaja Jutta Antikaisen vastaus kysymykseen siitä, että mahdollistaako uusi raiskauslaki aiempaa helpommin tutkintapyynnön kiusallaan tekemisen toisesta henkilöstä poliisille: "kyllä se on mahdollista".

On tietenkin selvää, ettei oikeusvaltiossa saa olla lainsäädäntöä, jonka perusteella ihminen on helposti lavastettavissa syylliseksi vakavaan rikokseen. Ja siksi hallituksen ja eduskunnan tulisi mitä pikimmin ryhtyä toimiin vuoden 2023 alussa voimaan tulleen lain muuttamiseksi vastaamaan tarkoitustaan eli mahdollistamaan seksuaalirikollisten rankaisemisen ilman, että sitä voidaan käyttää helposti syyttömien ihmisten saattamiseen vaikeuksiin. 

Asia on vakava, sillä raiskauksen lavastamisyrityksiä tulee esille silloin tällöin (esimerkki ja toinen). Siitä huolimatta perättömien syytösten todellinen määrä on arvoitus, koska on mahdollista - ja nykyisen lainsäädännön perusteella jopa todennäköistä - että osa yrityksistä johtaa myös väärään tuomioon.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yhden kuukauden raiskauksia

Miten vanhat tekstiviestit vaikuttavat Rydmanin, hallituksen ja Helsingin sanomien tulevaisuuteen?
Sarjaraiskaajan vapauttamisesta kokonaisena

Ensikertalainen rikollinen

Yksi suomalaisen oikeusjärjestelmän omituisimmista piirteistä on se, että henkilö voi tehdä eläessään useita rikoksia siten, että ne tulkitaan aina ensikertalaisen tekemiksi. Tämä johtuu siitä, että tekijää pidetään ensikertalaisena, jos hän ei ole suorittanut rikoksesta tuomiota vankilassa käsiteltävänä olevaa rikosta edeltäneiden kolmen vuoden aikana.

Tälle outoudelle on nyt kuitenkin tulossa loppu, sillä Petteri Orpon (kok) esitys siitä, että rikoksentekijä voi vankeusrangaistusta suorittaessaan olla ensikertalainen ainoastaan kerran, lähti lausuntokierrokselle tällä viikolla. Sen tavoitteena on muuttaa ehdonalaisen vapauttamisen järjestelmää siten, että se on yleisesti hyväksyttävä ja ymmärrettävä sekä uskottava ja oikeudenmukainen.

Nähtäväksi jää, kuinka nopeasti laki tulee muutetuksi, vai tuleeko lainkaan. Sille löytyy nimittäin myös vastustajia - muuallakin kuin sarjarikollisten joukossa. Esimerkiksi vuonna 2018 aie pidentää ensikertalaisuuden palauttamiseen vaadittavaa aikaa kolmesta viiteen vuoteen kohtasi kovaa vastustusta.

Iltalehden tuolloisen jutun mukaan "seitsemän asiantuntijan antamassa lausunnossa lakiesitykseen suhtaudutaan avoimen kriittisesti, neljässä siihen suhtaudutaan positiivisesti ja neljässä lakiesityksen sisältöä ei kommentoida esimerkiksi siksi, ettei esitys kosketa tuomioistuinten toimivaltaa".

Esille tuotiin muun muassa epäily siitä, ettei uudistuksella olisi juurikaan ennaltaehkäiseviä vaikutuksia. Lisäksi arveltiin, että sen aiheuttamiin kustannuksiin tarvittavat parin miljoonan euron rahat olisi parempi käyttää mieluummin lisäämään tuomioistuinten tai vankien kuntouttamisen resursseja. 

Orpon hallituksen esityksessä muutos olisi siis radikaalimpi kuin aiemmassa esityksessä ja siksi myös lausuntokierrokselta lienee odotettavissa mielenkiintoista kritiikkiä. Tosiasia kuitenkin on, että demokraattisen valtion lainsäädännön keskeinen tehtävä on muuntaa kansalaisten yleinen oikeuskäsitys muodolliseksi oikeusjärjestykseksi. 

Siten tässä asiassa on oleellista vain se, että esitys rikoksentekijän ensikertalaisuuden palauttamisen poistaminen täyttää juuri tämän tavoitteen. Lisäksi se muuttaa Suomen lainsäädännön vastaamaan paremmin muiden maiden ehdonalaisten vankien vapauttamista koskevaa lainsäädäntöä, mikä ei liene merkityksetön asia sekään.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

14-vuotiaan tytön monikulttuurinen pahoinpitely
Outo uutinen
Ismaelin ensimmäinen kiinnijääminen rikoksesta ei ollut sattuma

Stalinismia kirkossa ja torilla

Poliittisen äärivasemmisto demonstroi eilen jälleen kerran ääretöntä typeryyttään. Se teki näin jopa kahteen kertaan. 

Ensimmäinen performanssi tapahtui Helsingin tuomiokirkossa järjestetyn juhlajumalanpalveluksen aikana. Siellä punikit heiluttelivat banderollia ja örisivät jotain omia höpinöitä. 

Toivoa sopii, että tällaiseen käytökseen liittyvä laki pannaan toimeen asianmukaisesti. Sen mukaanhan se, joka meluamalla, uhkaavalla käyttäytymisellään tai muuten häiritsee jumalanpalvelusta, kirkollista toimitusta, muuta sellaista uskonnonharjoitusta taikka hautaustilaisuutta, on tuomittava uskonrauhan rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

Toinen äärivasemmiston oman typeryyden demonstraatio tapahtui Töölöntorilla, missä natseja vastustaviksi itseään kutsuvat typerykset häiritsivät noin viidensadan osallistujan kansallismielistä kulkuetta. Poliisi puuttui asiaan ja toimitti 54 rettelöitsijää putkan pahnoille. 

Kuten aiemmin kirjoitin, oli poliisilla jo etukäteen tieto äärivasemmiston aikeista häiritä kulkuetta. Siksi tässä tapauksessa olisi syytä soveltaa rikoslain kohtaa, jossa todetaan, että se, joka jättää noudattamatta poliisimiehen yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi taikka tehtävän suorittamiseksi toimivaltansa rajoissa antaman käskyn tai kiellon, on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, niskoittelusta poliisia vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kolmeksi kuukaudeksi. 

* * *

Edelle kuvaamani tapahtumat ovat erityisen surullisia siksi, että ne kertovat siitä, kuinka suomalainen äärivasemmisto ei kunnioita laissa säädettyjä suomalaisten oikeuksia. Tässä suhteessa oleellista on huomata, että tämä tarkoittaa kyseisten henkilöiden vastustavan demokraattista yhteiskuntaa ja sen takaamia kaikkia koskevia oikeuksia. Ja sen sijaan he kaipaavat totalitarismia. 

Toisin sanoen on nähtävä, että meillä on keskuudessamme henkilöitä, joiden ajatusmaailma ei viime kädessä eroa periaatteiltaan Stalinin, Hitlerin tai Pol Potin ajatusmaailmasta. Heidän kohdallaanhan poliittinen aate oikeutti erimielisten oikeuksien kaventamisen, häiritsemisen ja - kuten viime vuosisadalla nähtiin myös Suomessa - lopulta myös murhaamisen. 

Jollain lailla lohdullista tässä asiassa on kuitenkin se, ettei suomalaisten stalinistien määrä ole kovin suuri. Jokaisen suomalaisen sopii toivoa, ettei se sellaiseksi myöskään kasva.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Itsenäisyyspäivän tapahtumia ja niskurointia
Verinen sisällissota
Pitäisikö väkivaltainen vasemmisto kieltää?