Kansainvälinen laki kaipaa uudistamista

USA:n presidentti Donald Trumpia voi vilpittömästi onnitella siitä, että hän poisti sosialistidiktaattori Maduron Venezuelan johdosta. Se oli hyvin tehty siitäkin huolimatta, että teko oli mitä ilmeisimmin kansainvälisen lain vastainen. 

Siksi on syytä ihmetellä sitä, ettei Suomessa – eikä käsittääkseni muuallakaan – ole syntynyt keskustelua kansainvälisen lain oikeutuksesta. Eli miksei kukaan kritisoi sitä, että tämä laki suojelee kaiken maailman diktaattoreita laittomasti anastetun vallan menetykseltä? 

Omalta osaltani toivoisin, että Venezuelan tapahtumat käynnistäisivät tältä osin kansainvälisen lainsäädännön uudistamisen. Tai ainakin valmistavan poliittisen keskustelun sen tiimoilta. 

* * *

Tässä suhteessa saattaa olla jopa kiire. Iranissa on nimittäin parhaillaan menossa kansannousu, jonka tavoitteena on poistaa vallasta maan islamistinen hallinto. Levottomuuksien syynä on se, että maan pappisvalta on siirtänyt maan keskiaikaan ja taannuttanut ihmisten – erityisesti naisten – elinolot sietämättömiksi. 

Juuri nyt saattaa olla niin, että presidentti Trump on parhaillaan valmistelemassa iranilaisten auttamiseen tähtäävää operaatiota. Mikäli asia on niin, ja USA:n asevoimat auttavat persialaisia kaatamaan oman kansansa kurittamisen lisäksi myös kansainvälisen terrorismin tukemisesta tunnetun hallituksensa, tulevat oikeusoppineet ja vasemmiston kellokkaat epäilemättä moittimaan jälleen kerran maan operaatiota kansainvälisen lain vastaiseksi. 

On tosin totta, että Iranin mullahit nousivat valtaan kansan tukeman kapinan avulla. Samoin se, että maassa on järjestetty vaaleja, joissa on valittu poliittisia päättäjiä. 

Näillä ei kuitenkaan ole ollut viimeistä sanaa maan asioista, vaan niistä ovat päättäneet islamistiset uskonoppineet. Eikä maan johdolla mitä ilmeisimmin ole maan asukkaiden enemmistön kannatusta.

Siten myös Iranin uskonnollinen johto on diktatuuri – joskaan ei sosialistinen – jonka jokainen vähänkään järjissään oleva ihminen haluaisi kaatuvan. Ja – ainakin omalta osaltani – toivoisin, että se voisi tapahtua siten, että kansainvälinen laki sallisi sen. 

* * *

Tässä yhteydessä on tärkeää huomata myös se, että presidentti Donald Trump nosti jälleen viime yönä esille Grönlannin aseman. Sen on vihjailtu tarkoittavan, että USA:n asevoimat saattaisivat valloittaa maailman suurimman saaren tanskalaisilta.

Jos näin kävisi, se olisi kansainvälisen lain vastaista. Eli arvoisa lukijani saattaa hyvinkin pohtia mielessään, että olenko tällä tekstillä – eli kansainvälisen lain ilmeisten epäkohtien korjaamisvaatimuksilla – oikeuttamassa mahdollista Grönlannin kaappaamista tanskalaisilta?

Vastausta on haettava tässä käsitellyn kolmen tapauksen taustoista. Ensinnäkin Tanskassa on vapaa demokratia, joten sen poliittinen johto on kansan valitsemaa. Sama koskee Grönlannin paikallishallintoa, joka on kyllä ilmaissut halunsa itsenäistyä.

Tämän on estänyt Grönlannin taloudellinen napanuora Tanskaan, joka on toistaiseksi estänyt ryhtymästä tuumasta toiseen. Tanskalaisille Grönlannin itsenäistyminen kuitenkin sopisi sikäli, etteivät he asettuisi vastahankaan. 

* * *

Itse tämän kirjoituksen pääasiaan liittyen on oleellista huomata tietyt rajaukset, jotka liittyvät ulkopuolisella interventiolla kaadettavan hallinnon laillisuuteen, oikeutukseen ja suosioon kansan parissa. Sekä tietenkin myös ihmisoikeuksien kunnioitus. 

Maduron hallinolla sen enempää kuin Iranin mullaheillakaan ei ole ollut – ainakaan viime aikoina – niistä mitään. Näissä diktatuureissa ihmisiltä ovat puuttuneet myös perimmäiset ihmisoikeudet, kuten vapaus ilmaista mielipiteensä, mutta grönlantilaisille mikään näistä ei ole ongelma osana Tanskan valtiota. 

Siksi olen sitä mieltä, että nykyistä kansainvälistä lainsäädäntöä pitäisi muokata siten, että nykyisin täysin kielletty aseellinen interventio vieraaseen valtioon sallittaisiin tarkoin rajatuissa tapauksissa. Nuo rajat tulisi toki määritellä tarkasti, eikä niihin saisi jättää porsaanreikiä. 

Samalla tulisi huolehtia, ettei kansainvälinen lainsäädäntö estäisi pahimpien diktaattoreiden eliminoimista silloin, kun heidän kelvottomuudestaan ei ole varteenotettavia epäilyksiä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maduron kausi loppu, eikä sen perään jäänyt haikailemaan kuin YK:n Antonio Guterrez
Kapina fanatismia vastaan
YK:n pääsihteeri toivoi USA:n iskun jälkeen rauhaa, mutta minkälaista?

Maduron kausi loppu, eikä sen perään jäänyt haikailemaan kuin YK:n Antonio Guterrez

USA poisti Venezuelan sosialistidiktaattorin Nicholas Maduron vallasta ja kuljetti tämän Yhdysvaltoihin odottamaan oikeudenkäyntiä. Siellä valtansa menettänyttä hirmuhallitsijaa tullaan syyttämään muun muassa huumeterrorismista sekä konekiväärien ja muiden tuhovälineiden hallussapidosta Yhdysvaltoja vastaan.

Venezuelassa valta siirtyi varapresidentti Delcy Rodríguezille eikä maassa ole tiettävästi enää amerikkalaisia sotilaita. Toivon mukaan maan uusi johtaja ymmärtää tilanteen ja ryhtyy pikaisesti toimiin rehellisten vaalien järjestämiseksi. 

Niissä sitten voittakoon se, jota Venezuelan kansan enemmistö ilmaisee kannattavansa. Ja oli se sitten viimevuotisen Nobelin palkinnon voittaja María Corina Machado tai joku muu, saakoon hän amerikkalaisten tuen palauttaessaan valtionsa jälleen demokraattisen hallinnon johdettavaksi, sen talouden markkinamekanistisilla periaatteilla toimivaksi ja ulkopolitiikassaan Kiinan sijasta läntisiin demokratioihin tukeutuvaksi. 

Venezuelalle on Maduron aikana kertynyt kuitenkin paljon merkittäviä ongelmia. Siis sellaisia kuin 2000-luvun aikana romahtanut talous, lisääntynyt huumerikollisuus ja nyt tehdyn operaation jälkeen myös Trumpin mahdolliset vaateet maan öljyvaroihin. Ja siksi venezuelalaisten kannalta on keskeistä löytää kaikkiin näihin sellaisia ratkaisuja, jotka ovat tehokkaita ja saavat taakseen ihmisten tuen.

* * *

Tässä yhteydessä on syytä huomata YK:n pääsihteerin Antonio Guterrezin käsittämätön reagointi tapahtuneeseen. Sen sijaan, että tämä olisi ilmaissut tyytyväisyytensä diktaattorin kaatumiseen, hän katsoi asiakseen olla syvästi huolissaan Yhdysvaltain iskusta Venezuelaan, koska se ei kunnioita kansainvälistä oikeutta. 

Ihanko oikeasti tämä maailmanjärjestön johtoon asetettu hyypiö on kuvitellut, että Maduron hallinto olisi sitten tehnyt niin? 

Onni onnettomuudessa on, ettei YK:lla ole tosiasiallisia mahdollisuuksia vaikuttaa Venezuelan tapaukseen, eikä länsimaista näyttäisi löytyvän tukea Guterrezin absurdille "huolelle" tai Maduron hallinnolle. Ja vaikka olisikin, Donald Trump tuskin välittäisi sellaisesta edes sen vertaa kuin amerikkalaisten karjatilojen nautoja kiusaavista paskakärpäsistä.

Kaiken kaikkiaan venezuelalaisten tulevaisuus näyttääkin – Guterrezista huolimatta – kohtuullisen valoisalta, ainakin verrattuna muutaman päivän takaiseen. Toki pitkään jatkuneen sosialistisen diktatuurin aiheuttaman ankeuden purkaminen vie aikansa, mutta määrätietoisella työllä kansa voi saada mitä se ansaitsee. 

Toistaiseksi emme kuitenkaan tiedä, mitä tämä tarkoittaa. Ja siksi voimme jäädä vain odottamaan, mitä venezuelalaiset itse tahtovat – kunhan presidentti Trumpin hallinto ensin palauttaa heille päätöksenteko-oikeuden omiin asioihinsa.

JK kello 8:03. Tätä kirjoitusta voi toki verrata esimerkiksi MTV3:n toimittajien näkemykseen siitä, että Venezuelan vallansiirto olisi alku jonkinlaiselle suurelle salaliitolle, jossa USA, Kiina ja Venäjä pyrkivät jakamaan maailman keskenään. Toki myönnän, että tässä tapauksessa on nähtävissä piirteitä myös sellaisesta, mutta asiassa ei sinänsä ole mitään uutta. Ovathan suurvallat aina pyrkineet maksimoimaan vaikutusvaltaansa – joskus avoimemmin ja joskus piilotellummin, mutta aina juuri niillä keinoilla, joita ne ovat sillä hetkellä pitäneet tehokkaimpina. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sitä saa, mitä tilaa
Sananvapauden itsesensuurin perustelut, käytännöt ja seuraukset
Maailmanpolitiikan pilkkeitä

Kansainvälinen lainsäädäntö kannusti Fitburgin kaapelisabotaasiin

Ankkuria laahannut laiva – Fitburg – vioitti eilen Suomenlahden pohjassa kulkenutta kaapelia. Suomen rannikkovartiosto toimi totutun tehokkaasti, dokumentoi valokuvin ankkurin roikkumisen ja otti aluksen talteen.

Tapaus etenee seuraavaksi tarkempaan tutkintaan ja aikanaan epäilemättä oikeuteen. Tämä kuulostaa sinänsä hyvältä, mutta kiinnittäisin – arvoisat lukijat – huomionne siihen, mitä tapahtui viime lokakuussa. 

Silloin Helsingin käräjäoikeus ilmoitti jättävänsä tutkimatta – samankaltaisessa tapauksessa – Venäjän varjolaivastoon kuuluvan Eagle S -aluksen syytteen ja siihen perustuneet korvausvaatimukset. Oikeus katsoi, että tapaukseen ei voida soveltaa Suomen rikoslakia. 

Asiaan otti tuolloin kantaa kansanedustaja Jarno Limnéll (kok), jonka mukaan "tarvitaan selkeämpää lainsäädäntöä ja kansainvälisiä sopimuksia, jotka antavat valtioille mahdollisuuden käsitellä tämänkaltaisia tekoja myös talousvyöhykkeillä ja kansainvälisillä vesillä". Sellaisia ei ole kuitenkaan ilmaantunut kuluneiden parin kuukauden aikana. 

Siksi minusta on selvää, että Fitburgin – ilmeisen selvästi Venäjän määräämä kaapelisabotaasi – oli loogisesti ottaen Helsingin käräjäoikeuden päätöksen ja kansainvälisen lainsäädännön puutteellisuuden seuraus. Onhan selvää, että jos kaapeleiden rikkomisesta ei seuraa mitään, voi Putinin hallinto jatkaa aivan huoletta niiden sabotoimista. 

Siksi on helppo ennustaa, että Suomenlahden ja Itämeren pohjassa kulkevia kaapeleita rikotaan – niin sanotusti vahingossa – myös jatkossa. Ja sitä jatkunee siihen asti, kunnes kansainväliseen lainsäädäntöön säädetään tarvittavat pykälät odotettavissa olevasta Venäjän ja sen bulvaanien vastustuksesta huolimatta.  

* * *

Jos Fitburgin tapauksessa haluaa nähdä jotain positiivista, niin sellaista oli epäilemättä suomalaisten viranomaisten toiminnan tehokkuus. Kaapelinrikkoja selvitettiin nopeasti ja se saatiin myös pysäytetyksi. 

Edellä mainitsemani lainsäädännöllisen ongelman takia laivan omistajan ja/tai miehistön ainoaksi sanktioksi jouduttaneen etsimään vikoja laivan kunnosta, mikä viivästyttäisi sen liikkeelle lähtemistä. Näin laivan miehistö joutuisi nyhjäämään edes vähän aikaa Kirkkonummen rannikolla. 

Olisikin mielenkiintoista tietää, että onko laivan varustamo ja/tai sen miehistö tehnyt Vladimir Putinin hallinnon kanssa sopimuksen noiden päivien korvaamisesta ruplina vai jonakin vahvempana valuuttana. Ruplan kurssihan on viime aikoina ollut samanlaisessa laskussa kuin se kuuluisa lehmän häntä, joten venäläisvaluutalla korvattavien päivien arvo laskee ajan myötä. 

Joka tapauksessa laivan mahdolliset puutteellisuudet on selvitettävä ennen sen päästämistä pois Suomen aluevesiltä. Sekä tietenkin vaatia pienimpienkin laivasta löytyvien vikojen huolellista korjausta ennen sille – ja sen miehistölle – annettavaa lähtölupaa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Johtaako Suomen näyttävä operaatio Itämeren tilanteen eskaloitumiseen?

Finland Detains Russia-Linked Ship Suspected of Cable Damage

Kansainvälinen oikeus on ongelma

Vasemmisto sallisi Iranille ydinaseet, mutta ei henkilömiinoja Suomelle

USA:n hyökkäys Iranin ydinohjelmaa vastaan sai aikaan melkoisen pulinan suomalaisessa vasemmistossa. Esimerkiksi vanha Moskovan juoksupoika Erkki Tuomioja (sd) kritisoi iskuja laittomiksi ja piti surullisena sitä, että Suomen ulkoministeri Elina Valtosella (kok) ilmaisi ymmärrystä "Israelin kansainvälistä oikeutta rikkovalle voimakäytölle Irania vastaan".

Vasemmisoliiton puheenjohtaja Minja Koskela puolestaan pelotteli, että "jos Suomi ei ole kykenevä vaatimaan meitä pienenä maana suojaavien kansainvälisen oikeuden, sääntöpohjaisen järjestelmän ja monenkeskisyyden vaalimista muilta, mukaanlukien Israelilta ja Yhdysvalloilta, meidän on turha odottaa muiden tekevän sitä puolestamme".

Hänen puoluetoverinsa Veronika Honkasalo puolestaan arveli, että "nyt olemme tilanteessa, jossa hän uhkaa kansainvälisen oikeuden vastaisilla iskuilla koko maailmanrauhaa ja lisää eskalaation riskiä, josta kärsimme kaikki."

Näitä lueskellessani jäin ihmettelemään sitä, että vaikka kaikki kolme vastustivat vielä hetki sitten Suomen eroamista Ottawan henkilömiinat kieltävästä sopimuksesta, he ovat nyt valmiit sallimaan Iranille ydinaseen. Onko tämä siis ymmärrettävä niin, että suomalaisen äärivasemmiston näkemyksen mukaan Suomi - rauhanomaisena länsimaana -  ei saisi hankkia oman turvallisuutensa takaamiseen jalkaväkimiinoja, mutta monenlaisia terrorijärjestöjä tukevalle Iranille olisi sallittava jopa oma ydinase?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
YK:n pääsihteeri toivoi USA:n iskun jälkeen rauhaa, mutta minkälaista?
Suomi tarvitsee mahdollisimman tehokkaat henkilömiinat
Naisen logiikka, Putin ja hollantilainen maahanmuuttopolitiikka

Kansainvälinen oikeus on ongelma

Suomalaiset toimivat viime talvena erinomaisesti itärajalla tapahtuneen Venäjän hybridihyökkäyksen torjumiseksi. Samoin näyttää käyvän kuluvalla viikolla, kun Itämerellä on katkaistu jo neljäs Suomen ja Viron välinen datakaapeli.

Pääministeri Petteri Orpo (kok) totesi Venäjän varjolaivastoon kuuluvan - mutta Cook-saarten lipun alla purjehtivan - laivan katkaistua Suomen ja Viron välisen merikaapelin, että tahallista tuhoa tekevien laivojen pysäyttämiseksi tarvitaan lisää toimia. Keinona voidaan käyttää pääministerin mukaan sitä, että EU lisää aluksia Venäjää vastaan suunnattuihin pakotepaketteihin. 

Samaa mieltä oli EU:n ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Kaja Kallas. Nähtäväksi siis jää, kuinka se onnistuu. 

Orpo myös huomautti tapauksen olevan seurausta siitä, että Putin ja Venäjä jatkavat hyökkäyssotaansa Ukrainassa. Varjolaivastollahan rahdataan öljyä maailmalle ja rahoitetaan siten Putinin sotaa kiertämällä länsimaiden asettamia pakotteita. Siksi sen toiminta pitää saada tavalla tai toisella loppumaan jo siitäkin syystä, että Ukrainaan saataisiin oikeudenmukainen rauha. 

* * *

Tässä vaiheessa on selvää, että Suomen viranomiset ovat toimineet viimeisen kaapelin katkeamisen jälkeen erinomaisesti. Epäilty laiva otettiin haltuun näyttävällä operaatiolla, minkä jälkeen sillä aloitettiin tutkinta. 

Poliisi toimi mallikkaasti myös infotilaisuudessa, jossa ei lotkautettu korvaakaan Venäjän mahdollisten vaatimusten suuntaan. Sen sijaan toimittajien kysymyksiin vastattiin muutamalla sanalla, ettei venäläisiin olla eikä tulla olemaan yhteydessä. 

Näin piti tietenkin menetellä, koska Cook-saarten lipun alla purjehtivan laivan asia ei kuulu millään tavalla venäläisille. Nähtäväksi kuitenkin jää, onko kyseisen saarivaltion viranomaisilla mahdollisesti asiaan liittyviä kysymyksiä. 

* * *

Omalta kohdaltani näen, että kaapelin katkaisija on selvitettävä, rikokseen syyllistyneitä on rangaistava ja heiltä on perittävä maksu aiheutetusta vahingosta ennen kuin laiva palautetaan omistajalleen. 

Tässä suhteessa on kuitenkin valtava ongelma. Sen nosti esille Euroopan hybridiuhkien torjuntakeskuksen verkostojohtaja Jukka Savolainen todetessaan, että sabotaasin taustalla oleva taho jää kuitenkin väistämättä auki. Näin siksi, että tapauksia yritetään selvittää länsimaisen oikeuskäytännön keinoin.

Toisin sanoen länsimainen ja etenkin kansainvälinen oikeusjärjestelmä on este oikeuden toteutumiselle. Näinhän ei tietenkään saisi olla, vaan päinvastoin, oikeusjärjestelmän pitäisi tukea oikeuden toteutumista. 

Eikä missään tapauksessa saisi käydä siten, että - kuten pääministerikin totesi - syyllinen kyllä oikeasti tiedetään, mutta kansainvälisen oikeuden korkeat tuomarit joutuvat leikkimään, ettei muka tiedettäisi, koska oikeudellista näyttöä on äärimmäisen vaikea saada.

* * *

Tässä suhteessa tapaus muistuttaa niin sanottua humanitaarista maahanmuuttoa. Siinähän ei ole juurikaan kyse hädänalaisten ihmisten suojelusta, vaan tulijoiden pyrkimyksistä korkeampaan elintasoon - ja vieläpä vastikkeettomaan sellaiseen. Jostain syystä nämä opportunistit näyttävät kuitenkin olevan kaikkialla länsimaissaa oikeuslaitosten erityisessä suojeluksessa.

Samoin niin sanotut kansainväliset humanitaariset järjestöt saavat - oikeusoppineiden korvankaan lotkahtamatta - avustaa Välimerellä ihmissalakuljettajien bisnestä kuljettamalla kehitysmaalaisia Afrikan rannikolta Europan puolelle. Ja samalla aiheuttaa välillisesti tuhansien ihmisten kuolemia ilman, että heitä rangaistaisiin tästä toiminnastaan kansainvälisessä - tai missään muussakaan - oikeudessa.

Siksi on kysyttävä, että olisiko jo lopultakin tunnustettava, ettei kansainvälinen oikeus toimi. Ja ryhtyä sellaisiin toimiin, joiden seurauksena se saataisiin toimimaan?  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ottawan sopimus ja ihmisoikeudet
Maailmanpolitiikan pilkkeitä
Disinformaation levittäminen on osa Venäjän sodankäyntiä