Ovatko länsimaat viimeaikaisten tapausten valossa oikeusvaltioita vai persläpiä?

Oikeusvaltion tunnistaa siitä, että kaikkia ihmisiä pidetään syyttöminä rikoksiin, ellei syyllisyyttä ole todistettu oikeudessa. Siksi edes terroristi ei ole rikollinen, vaan rikoksesta epäilty, siihen asti kunnes syyllisyys on osoitettu lakituvassa.

Tämä asia on meille suomalaisille – tai ainakin itselleni – niin syvällisesti juurrutettu, että suorastaan hätkähdin nähdessäni Yleisradion uutisotsikon, jonka mukaan "Harvey Weinsteinin raiskausoikeudenkäynti jäi taas tuloksettomaksi".

* * *

Kyseessä oli tapaus, jossa syytetty on jo valmiiksi istumassa tuomiotaan muista seksuaalirikoksista, mutta tässä tapauksessa valamiehistö ei päässyt yksimielisyyteen siitä, oliko hän syyllinen myös tällä kertaa käsittelyssä olleessa asiassa. Ylen jutun mukaan tästä seurasi – kuten totesin – oikeudenkäynnin julistaminen tuloksettomaksi. 

Oikeusvaltioperiaatteen – syytön, ellei ole todettu syylliseksi – mukaan tämän ratkaisun olisi pitänyt johtaa syytetyn syyttömäksi toteamiseen. Yhdysvalloissa näin ei kuitenkaan ollut, vaan – myös sikäläisten lähteiden mukaan – tuloksena oli ratkaisematon. Ja vieläpä toista kertaa. 

Siksi on syytä kysyä, että onko USA oikeusvaltio vai jotain muuta.

* * *

Weinsteinin oikeudenkäynti toi mieleeni Anneli Auerin (ja Jens Ihlen) tapauksen, jota on vatvottu erilaisissa rikostutkinnoissa ja oikeusistuimissa vuodesta 2009 alkaen. Hänet on välillä todettu syylliseksi ja sitten taas syyttömäksi. 

Kaiken tämän soutamisen ja huopaamisen aikana Auer on istunut vankilassa ja saanut siitä yli puoli miljoonaa euroa koppikorvauksia. Mutta syyttäjä ei ole hellittänyt, ei edes sen jälkeen, kun käräjäoikeus päätti viime keväänä, että Auer on syytön, vaan on ilmoittanut tyytymättömyytensä tuomioon. 

* * *

Näiden tapausten valossa on syytä kysyä, että onko – paitsi Yhdysvaltoja – niin myös Suomea syytä epäillä siitä, ettei se ole oikeusvaltio. Ja pohtia, että onko yleinen käsitys länsimaista kansalaistensa oikeuksia kunnioittavina demokratioina oikea. 

Tai kenties vielä vakavammin: onko ihmisten oikeuksia koskeva ero länsimaiden ja kiinalaisen kommunismin, afrikkalaisen diktatuurin tai islamilaisen teokratian välillä pikemminkin suhteellinen (kvantitaviivinen) kuin laadullinen (kvalitatiivinen). Eli ovatko myös länsimaat kansalaistensa oikeuksen kannalta samankaltaisia persläpiä kuin muunkin maailman maat, mutta vain vähemmän.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Turvallisuus suomalaisessa oikeusvaltiossa
Oikeus- ja sisäministeri bilehuumeiden kimpussa
Irakilaiskaksikon koppikorvausesta

Onko Kuuban kommunistihallinto kaatumassa?

Suomessa on uutisoitu varsin vähän läntisen pallonpuoliskon pitkäikäisimmän ja vahvimman kommunistipesäkkeen tapahtumista. Siksi oli mielenkiintoista, että eilen tai tänään julkaistiin monissa suomalaismedioissa STT:n tiedote, jonka mukaan "joukko mielenosoittajia turmeli lauantain vastaisena yönä maata hallitsevan kommunistisen puolueen aluetoimiston". 

Tapahtumasta saattoi löytää myös videomateriaalia, joka osoitti todeksi STT:n maininnan, jonka mukaan "joukko murtautui puolueen toimistoon, kantoi sieltä huonekaluja ulos kadulle ja sytytti ne tuleen." Poliisi oli myös ampunut tapahtumapaikalla. 

* * *

Edellä kuvaamieni tapahtumien jälkeen Kuuban nykyinen diktaattori Miguel Díaz-Canel on ilmoittanut halukkuutensa keskustella Yhdysvaltojen kanssa maansa tulevaisuudesta. Vastapelurikseen hän saanee ulkoministeri Marco Rubion, jolla kuubalaisena emigranttina lienee kovin vähän sympatioita maan kommunistihallinnon vaikeuksille. 

Nähtäväksi siis jää, ollaanko lopultakin tultu tilanteeseen, jossa Kuuba vapautuu kommunismin ikeestä ja kansa saa takaisin vapautensa ja mahdollisuuden surkean elintasonsa nostamiseen. Tämä on tietenkin hieno asia, mutta kuten esimerkiksi eurooppalaisten sosialistivaltioiden luhistuminen 1990-luvulla osoitti, edessä voi olla joko onnistuminen tai epäonnistuminen, kuten alla oleva Puolan ja Moldovan talouskehitystä esittävä kuva osoittaa. 

Nähtäväksi siis jää, millaiseksi Kuuban tulevaisuus muodostuu. Ja miten se vaikuttaa tavallisten kuubalaisten elämään ja tulevaisuuteen. 

* * *

Toki olisi toivottavaa juuri nyt, kun poliittisen vihervasemmiston kannatus on ollut nousussa, että kuubalaisen sosialismin vaikeudet ja sen mahdollinen kaatuminen lisäisivät myös täällä Pohjantähden alla ymmärrystä sosialismin vahingollisuudesta. Vai löytyykö äänestysikäisten suomalaisten joukosta edelleen yli 44 prosenttia sellaisia ihmisiä, jotka luulevat Marxin ajatusten soveltamisesta seuraavan jotain hyvää? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Punamultahallitusta pukkaa

Sitä saa, mitä tilaa
Ydinsodan pelko ja sen seuraukset

Tutulta kuulostavia vaaliteemoja

Tänä aamuna luin valtiosta, jossa on viime vuosina ollut vasemmistovalta. Sen seurauksena siellä on noussut huoli turvallisuudesta, maahanmuutosta ja rikollisuuden kasvusta. 

Kyseiseen valtioon on viime vuosina ilmaantunut naapurimaista tulleita rikollisjengejä.  Tämän seurauksena oppositiossa ollut oikeisto on vaatinut toimia maahanmuuton kitkemiseksi ja laittomasti maassa olevien siirtolaisten karkottamista. 

* * *

Maassa käydään presidentinvaaleja, jonka toisella kierroksella ovat vastakkain laitaoikeiston ja laitavasemmiston ehdokkaat. Ennakkosuosikkina on oikeiston ehdokas.

Oikeiston ehdokas on kampanjoinut tiukemman turvallisuuspolitiikan puolesta sekä luvannut karkottaa paperittomia maahanmuuttajia. Lisäksi  hän aikoo lisätä poliisin resursseja ja on uhannut lähettää armeijan rikollisuuden riivaamille alueille sekä rakentaa muurin naapurimaansa rajalle.

Laitavasemmiston ehdokas on puolestaan kampanjoinut pikemminkin maltillisen vasemmiston kuin oman kommunistisen aatteensa teemoilla. Se tarkoittaa lupauksia minimipalkan nostamisesta ja ihmisten jokapäiväisen toimeentulon varmistamisesta - siis veronkorotuksista. Lisäksi hän on sanonut torjuvansa laitonta maahanmuuttoa ja yrittävänsä parantaa turvallisuutta, mikäli tulee valituksi.

* * *

Niin, arvoisat lukijani. Kuulostaako kovin tutulta?  

Kyseessä ei kuitenkaan ole Suomi vaan Etelä-Amerikassa sijaitseva Chile, jossa näyttää olevan samankaltaisia ongelmia kuin Suomessa. On kuitenkin selvää, etteivät ne ole identtisiä. 

Esimerkiksi Chilen maahanmuuttajien lähtöseudut eivät ole Lähi-idässä tai Afrikassa vaan etenkin Venezuelassa, mutta myös Perussa, Haitissa, Boliviassa ja Argentiinassa. Eikä sikäläinen immigraatio suinkaan ole napeilla pelaamista, sillä vuonna 2024 Chilessä eli noin 1.6 miljoonaa muiden maiden kansalaista, mikä tarkoittaa 8.8 prosenttia koko väestöstä. Sen seurauksena maa on muuttunut – Wikipedian mukaan – "etnisesti monimuotoisemmaksi".

* * *

Nähtäväksi jää, nouseeko Chilessa tämän kaiken seurauksena valtaan laitaoikeistolainen presidentti. Tämä olisi melkoinen uutinen ottaen huomioon 1970-luvulta 1990-luvulle jatkuneen Augosto Pinochetin verisen valtakauden. 

Suomalaisen wikipedian mukaan laitaoikeiston ehdokas, Jose Antonio Kast, "kannattaa vapaita markkinoita, konservatiivisia perhearvoja ja kovempia otteita maan sisäiseen turvallisuuteen sekä vastustaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia". Toisaalta tänä aamuna lukemani artikkelin mukaan hän "on laitaoikeistojohtaja, mutta hän on chileläinen laitaoikeistojohtaja. Hän tuntee instituutiot erittäin hyvin ja on varautuneempi."

Lisäksi lienee syytä huomata se, että Chilen viimeisen reilun vuosikymmenen talouskasvun kehitys muistuttaa ikävällä tavalla Suomea, joskaan ei ole aivan yhtä ankea. Ja siinä mielessä voi hyvinkin olla niin, että maapallon eteläisen – ja köyhemmän – vuonomaan kansalaiset ovat huomanneet Argentiinan nousun Javier Milein aikana, ja päättäneet siksi nostaa presidentikseen saman aatesuunnan edustajan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Järki voitti oudossa näytelmässä
Ovatko hallituksen ilmastopuheet vain poliittista agitatsioonia
Mapuchet ja maahanmuutto

Sosialisteja - onko niitä?

Eduskunnassa kuultiin eilen mielenkiintoinen puheenvuoro. Tarkoitan SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Tytti Tuppuraisen kommenttia siihen, kun Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) kommentoi sosialistien talouspolitiikkaa. Hän nimittäin väitti, että "tässä salissa ei ole sosialisteja, täällä on sosiaalidemokraatteja". 

Ja toden totta. SDP:n poliittisessa ohjelmassa ei ole mainittu kertaakaan sanaa sosialismi. Eikä tätä sanaa löydy myöskään Vasemmistoliiton puolueohjelmasta. Eikä Vihreiden poliittisesta ohjelmasta. Lienee siis niin, ettei Suomen eduskunnassa tosiaankaan ole sosialistiseksi tunnustautuvia puolueita, vaikka ainakin yksi kommunisti - Anna Kontula (vas) - löytyykin.

* * *

Wikipedian mukaan sosialismi on "vasemmistolainen poliittinen aatesuunta, jossa pyritään työläisten aseman parantamiseen ja kansantalouden julkiseen ohjaukseen". Lisäksi - edelleen Wikipedian mukaan - Euroopan parlamentissa "SDP:n edustajat istuvat sosialistien ja demokraattien ryhmässä (S&D)... Kansainvälisesti puolue kuuluu muun muassa Progressiiviseen allianssiin ja Sosialistisen internationaalin. Puolue on juuriltaan työväenliike ja on edustanut aikaisemmin varsinkin teollisuustyöläisiksi luettuja palkansaajia. Puolueella on ollut kytkös ammattiyhdistysliikkeeseen, jonka vastapuolena työmarkkinoilla ovat varsinkin suuria teollisuusyrityksiä edustavat työnantajajärjestöt."

Toisaalta kolmannessa wikipedia-artikkelissa kerrotaan, että "1900-luvun jälkipuoliskolta alkaen sosiaalidemokratian valtavirta on irtautunut varsinaisesta sosialismista ja muuttunut aiempaa maltillisemmaksi. Sosiaalidemokratia tarkoittaa nykyaikana yhä enemmän hyvinvointivaltioon pyrkivää sekataloutta tai sosiaalisin perustein ohjattua markkinataloutta."

Lienee siis niin, että vaikka SDP usein puhuukin työntekijöiden aseman parantamisesta, on tiiviissä yhteistyössä ay-liikkeen kanssa, kannattaa tuoreessa vaihtoehtobudjetissaan verotuksen kiristämistä ja sen progression kiristämistä ja ihmisten asioiden hoitamista julkisen sektorin kautta - siis askeleita kohti sosialistista yhteiskuntajärjestystä - sekä kuuluu europarlamentissa ryhmään, jonka nimessä on sana "sosialistien", sitä ei voi pitää sosialistisena siinä mielessä, että ilmaisisi suoraan halua sosialisoida Suomen talouden. 

Sen sijaan Vasemmistoliitossa vaikuttava Anna Kontula on kertonut olevansa kommunisti. Wikipedian mukaan "kommunismi tarkoittaa yhteiskuntajärjestelmää, jossa vallitsee tuotantovälineiden ja hyödykkeiden yhteisomistus, sekä poliittista ideologiaa, joka pyrkii tällaisen yhteiskunnan luomiseen... Sosialismi määritellään samansisältöisesti mutta sillä erolla, että yhteisomistukseen pyritään ottamaan vain tuotannontekijät, ei hyödykkeitä."

Siten Tuppuraisen kommentin alkuosa - ettei eduskunnassa olisi lainkaan sosialisteja - on sikäli harhaanjohtava, että kommunistiksi tunnustautunut Anna Kontula kannattaa Wikipedian määritelmän mukaan kaikkia sosialistien yhteiskunnallisia tavoitteita. Ja niiden lisäksi vielä enemmänkin. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sosialistinen ja kapitalistinen kateus
Synnyttääkö maahanmuutto Suomeen kansallisen sosialistipuolueen?
Se siitä sitten, mutta entäs kommunismi?

Tärkeämpiä asioita

Suomessa mediahuomio on ollut Oulun natsihörhöjen tekemissä puukotuksissa ja Helsingin sanomien Rydman-väitteiden seurauksissa. Siksi on syytä nosta hiukan katsetta ja huomata maailmalla tapahtuneen myös tärkeämpiä asioita. 

Aloitetaan sosialismiin vannovasta Venezuelasta. Siellä diktaattori Nicolás Maduro on allekirjoittanut kahdeksan muun ehdokkaan kanssa asiakirjan, jossa presidenttiehdokkaat lupaavat kunnioittaa ensi kuun vaalien tulosta. Hänen tärkein haastajansa Edmundo González Urrutia ei ole sitä kuitenkaan allekirjoittanut. 

Syy on selvä, sillä Urrutialle ei kerrottu allekirjoitustilaisuudesta. Näin siksi, että sinne oli kutsuttu vain Maduro ja hänen kätyrinsä. Näin toimii sosialistinen hallinto, jollaista EU-vaalien tuloksen perusteella kovin monet kaipaavat myös Suomeen. 

* * *

EU:sta puheenollen. Ennen vaaleja kohkattiin kovasti siitä, kuinka Unkarin Venäjän myötäilemisestään tunnetun Victor Orbanin Fidesz-puolueen mahdollinen liittyminen Perussuomalaisten ECR-ryhmään olisi ongelma suomalaispuolueelle. Nyt sitten kävi niin, että Orbania ei hyväksyttykään ECR:n osaksi.

Asiasta ei ole nostettu suurempaa haloota suomalaisessa lehdistössä. Kuten ei siitäkään, että vaalien suurvoittajan eli Vasemmistoliiton sosialistiseen EU-ryhmään on ainakin aiemmin kuulunut Venäjämielistä joukkoa sekä suoranaisia kommunisteja ja putinisteja. 

Johtuukohan vaikeneminen suomalaisen lehdistön korkeasta tasosta vai sen missiosta luotettavan ja ajankohtaisen tiedon välittäjänä? Vai ovatkohan tunnetusti perussuomalaisvastaiset ja vasemmalle kallellaan olevat toimittajat pelanneet omaa peliään?

Niin tai näin, jään joka tapauksessa jännityksellä odottamaan, että jatkaako äänikuningatar Li Andersson tovereineen kommunistien ja putinistien kanssa myös nyt valitussa EU-parlamentissa. Ja jos jatkaa, niin uutisoivatko suomalaismediat asiasta kritisoiden Vasemmistoliittoa paheksuvasti.

* * *

Otanpa vielä kolmannenkin pienen uutisen. Sen mukaan viime lokakuussa kotoaan kaapattu 75-vuotias rauhanaktivistinainen on menettänyt uskonsa Hamasiin. 

Hän kertoi vapauduttuaan, että "en usko rauhaan, anteeksi vain, en vain usko. Käsitykseni on, ettei Hamas halua sitä, arabian ja heprean opettajana toiminut nainen toteaa".

Tällaiseen tilanteeseen meillä suomalaisilla on oma sanontakin: "kyllä Siperia opettaa". Rauhanaktivistin Siperia tosin ei ollut kylmä eikä laaja, mutta näköjään oppi meni perille.

Näiden uutisten myötä toivotan arvoisille lukijoilleni Hyvää Juhannusta! Ja samalla muistutan kaikkia miehiä sekä peniksellisiä transnaisia tärkeimmästä eli vetoketjun kiinni pitämisestä veneessä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Äärivasemmistolle kaikkien aikojen vaalivoitto
Tyhmistä johtajista kärsii koko Palestiinan kansa
Miksi suuri osa suomalaisista äänestää vihervasemmistoa?

Marxilainen laitaoikeisto ja kiusaajat

Belgia on tunnettu monenlaisista asioista, kuten kaksikielisestä väestöstä ja hyvistä oluista. Yksi uudempi tunnettuuden lähde Tanskan ja Hollannin välissä sijaitsevalle pienelle valtiolle on väkivaltainen (esimerkki ja toinen) uusbelgialainen väestönosa. 

Siksi oli mielenkiintoista lukea lehtiartikkeli, jonka otsikossa luki, että "Belgiassa äänestetään parlamenttivaaleissa – laitaoikeistolaisten separatistien odotetaan menestyvän ja tekevän hallituksen muodostamisesta tuskaista". 

Jutun mukaan vaaleissa odotetaan menestystä kahdelle puolueelle. Niistä yksi on Flanderin alueen itsenäisyyttä ajava ja Belgian maahanmuuttopolitiikkaa vastustava kansalliskonservatiivinen Vlaams Belang -puolue, joka on saamassa merkittävän vaalivoiton ja nousemassa suurimmaksi flanderilaispuolueeksi. 

Toiseksi menestyjäksi povataan koko maassa toimivaa marxilaista PTB-PVDA -puoluetta. Siis äärikommunisteja.

Artikkelin mukaan nämä kaksi puoluetta saisivat lähes kolmanneksen parlamenttipaikoista, mutta muut puolueet eivät suostuisi ottamaan niitä kanssaan hallitukseen. Ja siten sen muodostaminen vaikeutuisi. 

* * *

Jutun luettuani jäin ihmettelemään kahta asiaa. Niistä ensimmäinen oli se, että millä ihmeen logiikalla marxilainen eli kommunistinen eli äärivasemmistolainen puolue on osa laitaoikeistoa? Minä kun olin kuvitellut, että tämä politiikan toimittajien uustermi tarkoittaisi kansalliskonservatiivisia puolueita, joiden ohjelmassa on tavoitteina myös markkinataloutta vahvistavia näkökohtia. Käsittääkseni marxilaiseksi mainituilla kommunistipuolueilla ei sellaisia ole.

Toinen seikka, jota jäin ihmettelemään - vieläkin enemmän - oli se, että mikäli jotkut puolueet kieltäytyvät yhteistyöstä toisten kanssa, niin syy on jälkimmäisen. Eli analogisesti: jos kiusaava kakarajoukko jättää yhden lapsen leikkiensä ulkopuolelle, on syytä tässä eikä suinkaan heissä, jotka ovat tehneet päätöksen ulkopuolelle jättämisestä. 

Siksi on kysyttävä, että olisiko tässä käsittelemäni artikkelin kirjoittajan, ja ehkäpä kaikkien muidenkin journalistien, tarkastettava todellisuuskäsityksensä. Nyt nimittäin jäi sellainen kuva, että artikkelissa hallituksen muodostamiseen syyttömät ja syylliset julistettiin tekijän oman - ilmiselvästi harhaisen - maailmankuvan perusteella. 

* * *

Noin muuten olen sitä mieltä, että myös Suomessa kannattaa käydä äänestämässä tämän päivän eurovaaleissa - ellei ole sitä jo tehnyt - sillä äänestämättä jättäminen on tuen antamista sellaisille poliittisille tahoille, jotka vastustavat oman näkemyksen mukaista politiikkaa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ennuste: Sharia-laki voimaan Iso-Britanniaan, Belgiaan ja Ranskaan vuoteen 2044 mennessä
Seitsemän prosenttia muslimeita
Ahtisaari kuoli ja terroristi murhasi ruotsalaisia

Ay-liike, Hamas ja Che Guevera senaatintorilla

Suomessa ay-liike on lähtenyt taistoon johtajiensa vallan puolesta määräämällä jäseniänsä lakkoilemaan ja sitä kautta vaurioittamaan suomalaista talouselämää. Samaan aikaan suomalaiset yritykset ovat alkaneet julkaista viime vuoden tilinpäätöksiään. 

Lakkojen lisäksi ay-liikkeellä oli voimannäytös senaatintorilla. Siellä buuattiin, vihellettiin ja huudettiin ministeri Arto Satoselle (kok) ja kansanedustaja Miko Bergbomille (ps) sekä heiluteltiin lippuja, joissa oli Hamasin värejä ja ihmisoikeusrikoksia tehtailleen kommunisti Che Gueveran kuva. Lapuanliikettäkin vastustettiin, vaikka se on ollut lakkautettuna lähes sadan vuoden ajan.

Toisin sanoen meno oli kaikkea muuta kuin sivistynyttä, mutta sikäli valaisevaa, ettei kenellekään jäänyt epäselväksi minkälaisten aatteiden puolesta mieltään osoittava joukko oli koottu torille - sosialismin, kommunismin, terrorismin ja epädemokraattisen yhteiskuntajärjestyksen. Epäselväksi jäi ainoastaan se, että mahtoivatko kaikki osallistujat ymmärtää, missä joukossa seisoivat.

* * *

Eilisen päivän uutisiin kuului myös kahden suuren metsäteollisuusyrityksen viime vuoden tuloksen julkaiseminen. UPM:n tulos oli pudonnut puoleen vuoden takaisesta ja Stora-Enso suorastaan sukelsi tuloksen jäädessä satoja miljoonia euroja negatiiviseksi. Niinpä jälkimmäinen oli päättänyt ryhtyä välittömästi korjaustoimiin ja ilmoitti irtisanovansa tehostustoimena mahdollisesti jopa tuhat ihmistä.

Tähän kun lisätään vielä jo aiemmin julkaistu Nokian 84 prosentilla romahtanut liikevoitto, on teollisuutemme tulevaisuudennäkymä varsin sumea. Eikä sitä auta ainakaan se, että työntekijät lakkoilevat työrauhan aikana äärivasemmiston ja terroristien puolesta menneisyyden haamuja ja demokratiaa vastaan.

Tämän kaiken lisäksi julkinen talous on velkavetoista ja tuottaa päivä päivältä enemmän maksettavaa tuleville vuosille, mikä vähentää entistä enemmän maamme taloudellista liikkumavaraa. Ja korkojen jonain päivänä noustessa aiheuttaa katastrofaalisen kustannuspiikin, jonka vaikutukset ovat varmuudella ikävämpiä jokaiselle suomalaiselle kuin nyt hallituksen tavoitteena olevat muutokset.

Siksi olisi molemmin puolin järkevää ottaa järki käteen ja rauhoittua hiukan. Ja työntekijäpuolella tehdä ehdotuksia - ministeri Satosen pyytämistä - vaihtoehtoisista keinoista, joilla Suomen talous saataisiin tasapainoon. Tai vaieta, ellei sellaisia ole.

Hallituksessa taas olisi ymmärrettävä mahdolliset ehdotukset vakavasti ja korvata niillä omia suunnitelmia, mikäli ne mahdollistavat samanlaisen lopputuloksen. Lopulta vain lopputulos on tärkeä - eikä se, mitä kautta sinne päästään.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
USA:ssa ennätys, Suomessa alakulo
Ay-liike alleviivaa työelämäuudistusten tarpeellisuutta
Jarkko Eloranta eroaisi, jos ymmärtäisi olevansa pelkästään haitaksi

Presidentinvaalit ja punainen hallinto

Näin huomisen vaalipäivän aattona ajattelin kirjoittaa poliittisen vasemmiston yleisestä kyvykkyydestä käyttäen esimerkkinä vuoden 1918 punaista Vihtiä. Lähteenä kirjoitukselleni käytän Seppo Myllyniemen teosta "Vihdin historia 1800-1918", joka on mahdollisten faktantarkastajien saatavissa monistakin antikvariaateista.

Vihti on Uudellamaalla sijaitseva keskikokoinen kunta, jossa ennen punakapinaa eli noin 10 000 ihmistä, joista yli kolme neljäsosaa kannatti Suomen sosialidemokraattista puoluetta - siis sitä kapinan aloittanutta kokonaisuutta, jonka perillisiä ovat tämän päivän SDP ja Vasemmistoliitto sekä myös Vihreät siltä osin kuin puoluetta oli 1970-luvulla perustamassa vanhoja kommunisteja. 

Tosiasiassa myös Vihreät on siirtynyt alkuvuosiensa jälleen yhä enemmän vasemmalle muuttuen tyypilliseksi sosialistipuolueeksi, jonka tavoitteena on vahvistaa keskusvaltaa tavallisen ihmisen taloudellisen ja aatteellisen vapauden kustannuksella. Ja siksi on selvää, että huomisessa vaalissa on ehdolla kolme ehdokasta, joita voidaan pitää Vihdin punakaartien poliittisina perillisinä.

* * *

Vihdin punakaarti otti pitäjän hallinnon käsiinsä vuoden 1918 tammikuun 28. päivänä puuttumalla verovalituksia käsittelevän tutkijalautakunnan kokoukseen ja määräten sen laskemaan uudet veropäätökset kansanvaltuuskunnan Työmies-lehdessä julkaiseman punaisen kunnallisverolain perusteella. Kun näin oli tehty, ei lopputulos kuitenkaan tyydyttänyt työläisiä, koska käytetty laskentaperuste olisi johtanut heidän verojensa nousuun. 

Seuraavaksi annettiin työläisille asian korjaamiseksi peräti kolmanneksen verovähennys tuloista ja laskettiin uudet verot. Näin saatu lopputulos ei sitten kelvannutkaan torppareille eikä mäkitupalaisille, joiden verot olisivat nousseet suhteessa porvarillisen Suomen verolakeihin. 

Sen jälkeen yritettiin vielä kerran löytää kaikille sopivaa mallia, mutta sellaista ei osattu rakentaa. Niinpä punaisen Vihdin uusi johto katsoi lopulta parhaaksi tyytyä vanhaan eli valkoisen Suomen verotusmalliin, joka myös toteutettiin.

* * *

Vihdin punakaartin koko vaihteli kapinan aikana neljän- ja kuudensadan miehen välillä. Siten se oli ympäristöönsä nähden verrattain vahva.

Tämä tarjosi vihtiläisille mahdollisuuden tehdä ryöstöretkiä myös naapurikuntiin. Eivätkä he jättäneet sitä käyttämättä, vaan punakaartilaiset kävivät oman kuntansa lisäksi verottamassa Nummen, Pusulan, Lohjan syrjäkylien sekä Siuntion Nummenkylän asukkaita. Eikä heitä kiinnostanut, olisiko sikäläisillä vallankumouksellisilla ollut käyttöä takavarikoiduille elintarvikkeille tai ei. 

Vihtiläisten sotilaallinen voima oli hyvin tiedossa naapurikunnissa, joten vastaavia ryöstöretkiä ei tehty niistä sen puolelle. Näin toteutui sosialisteille tyypillinen vahvemman oikeus myös punaisessa Suomessa. 

* * *

Varsinaisesta terrorismista voidaan tietenkin puhua vasta punaisten pitäjän oikeistolaisiksi tiedettyjen ihmisten koteihin tekemien veritöiden yhteydessä. Jo tammikuun lopulla ammuttiin Olkkalan kartanossa pehtoori ja Kourlan kartanossa maisteri. Lisäksi tapettiin toistakymmentä kohti pohjoista matkannutta nuorukaista, koska heidän arveltiin olevan liittymässä valkoisten joukkoihin. 

Myös vankeja otettiin ja pahoinpideltiin. Ja kun paikalle saatiin vielä Hyvinkäältä "punakaartin lentävä osasto" päästiin jo ampumaan vankeja - heidän mukanaan Nummelan poliisi. Kaiken kaikkiaan Vihdissä surmattiin lyhyessä ajassa kahdeksantoista siviilihenkilöä. 

Verityöt eivät kuitenkaan jääneet tähän, vaan helmikuussa murhattiin yksi talollinen ja yksi teknikko. Sen jälkeen murhailuun tuli pieni tauko, mutta vielä huhtikuussa - eli tappion jo häämöttäessä - ehdittiin ottaa henki kirkkoherran pojalta, rautatiekirjurilta, elintarvikelautakunnan puheenjohtajalta ja yhdeltä talolliselta. 

Mielenkiintoista kyllä, vihtiläiset ulottivat ryöstöretkien lisäksi oman kuntansa ulkopuolelle myös murharetkiä. Eli kävivät päästämässä hengiltä muutamia oman pitäjänsä asukkaita, jotka elivät muualla. 

* * *

Edellä on käynyt ilmi, että vihtiläisten punakaarti oli paitsi terroristijärjestö, niin myös selkeä voimatekijä omalla alueellaan. Voisi siis kuvitella, että se olisi ollut kova vastus myös jääkäreiden johtamille valkokaartilaisille. 

Kaarti eli Vihdin neljän komppanian vahvuinen pataljoona lähetettiin tässä tarkoituksessa Tampereen kautta Kuhmalahdelle, jossa se taisteli parin viikon ajan ja joutui lopulta melkein saarroksiin. Sen seurauksena kaarti vetäytyi Hämeenlinnaan mistä se määrättiin palaamaan rintamalle. 

Näin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan joukko keksi luovan ratkaisun ja kaappasi junan, jolla se porhalsi takaisin kotikonnuilleen. Tämä ei tietenkään käynyt punaisten esikunnalle, vaan se komensi vihtiläiset lähettämään kaartinsa takaisin. 

Käskyä pyrittiin heti toteuttamaan, mutta silloin kävi ilmi, ettei entisistä punasotureista juuri kukaan tahtonut enää sotia. Niinpä vihtiläisille kapinajohtajille ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin kerätä uusi kaarti. Ja kun tuli valmista, lähettää se Vesilahden rintamalle, missä taisteltiin jälleen muutama viikko. 

Taisteleminen kuitenkin loppui kun vihtiläiset saivat tietää, että saksalaiset olivat hyökkäämästä Hangosta kohti kotikuntaa. Tällöin kaartilaiset lähtivät kielloista huolimatta jälleen kotimatkalle. 

Siellä he joutuivat puolustautumaan Nummmelaan rakennetuissa hyvissä asemissa saksalaisia vastaan ja onnistuivat saavuttamaan voiton. Tai ainakin saksalaiset lyhyen taistelun jälkeen päättivät kiertää koko Vihdin ja valloittivat sen sijaan Helsingin ja etenivät sitä kautta kohti Hyvinkäätä tarkoituksenaan päästä sieltä edelleen haastamaan punaisten pääjoukkoja.  

Tällöin vihtiläiset määrättiin jälleen rintamalle kotikunnan ulkopuolelle eli Riihimäelle. Joukko saatiinkin lähtemään, mutta se päätti - edettyään vain Ikkalan kylään naapurikunnassa Pusulassa - sittenkin palata kotiinsa ja laskea aseensa. 

Tämä ei pelastanut vihtiläisiä sotaa seuranneesta valkoisesta terrorista, vaan toistasataa paikkakunnan punaista tapettiin laittomissa kenttäoikeuksissa. Se tarkoitti, että Vihti kuului kymmenen suurimman teloituspaikkakunnan joukkoon koko maassa. 

Lisäksi vihtiläisiä kuoli laillisilla vankileireillä lähes puolen sataa, joukossa myös yksi nainen. Siten pitäjän kapinalliset maksoivat lopulta äärimmäisen kovan hinnan vallankumousyrityksestään.

* * *

Edelle kirjoittamani pieni pala paikallishistoriaa on mielestäni erittäin mielenkiintoinen ja opettavainen kertomus. Punaisen aatteen palo sai ihmiset ottamaan vallan käsiinsä, mutta uusi sosialistinen valta osoittautui heti kyvyttömäksi suunnittelemaan rationaalista hallintoa sekä korruptoitui saman tien muuttuen tasa-arvoisen ihmisyyden airuesta häikäilemättömäksi rosvojoukoksi, joka ryösti omilta aatetovereiltaan ja tappoi syyttömiä. Eikä lopulta halunnut edes puolustaa "saavutuksiaan".

Tämä kaikki sopii erinomaisesti yhteen sen kaiken kanssa, mitä me olemme nähneet ympäri maailmaa valtioissa, joissa punainen valta on saavuttanut hallitsevan aseman. Esimerkkejä on helppo luetella Neuvostoliitosta Nicaraguaan ja Kamputseasta Venezuelaan. 

Siksi tämä kertomus oli syytä julkaista juuri tänään, kun me suomalaiset valmistaudumme valitsemaan valtiollemme uutta arvojohtajaa ja ulkopolitiikan ylintä päättäjää seuraaviksi kuudeksi vuodeksi. Ehdollahan on - kuten alussa totesin - kolme vihtiläisten punakaartien henkistä seuraajaa sekä muita ehdokkaita. 

Omalta osaltani teen valinnan edellä mainittujen muiden ehdokkaiden joukosta. Ja vieläpä siten, että pyrin minimoimaan sen mahdollisuuden, ettei yksikään vihtiläisten punakaartilaisten henkisistä seuraajista pääsisi edes toiselle kierrokselle. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Toiko Suomen itsenäisyys mukanaan punavankileirit ja nationalistiset ääriliikkeet?
Verinen sisällissota
Martti Häikiö ja punainen vallankumous

Pitäisikö yhteiskuntaa uhkaavien tunnusten käyttö agitointitarkoituksiin kieltää?

Kansanedustaja Atte Kaleva (kok) kysyi sosiaalisessa mediassa, että "pitäisikö Suomessa kriminalisoida yhteiskuntarauhaa uhkaavien, rasististen, väkivaltaisten ja totalitaaristen ideologioiden tunnusten käyttö agitoimistarkoituksessa? Siis kieltää esim. hakaristi, sirppi ja vasara, Hamasin lippu jne mm. mielenosoituksissa?"

Itse näen tässä asiassa kolme hyvin erityyppistä ratkaisua. Ensimmäinen olisi kaikenlaisten tunnusten hyväksyminen katukuvaan. Tämä olisi perusteltua sanan- ja ilmaisuvapauden kannalta: jokainen näyttäköön värinsä ja sivulliset arvioikoon mitä se tarkoittaa. Toteuttamisen kannalta en näe ongelmia. 

Toinen mahdollisuus olisi hyväksyä osa tällaisista tunnuksista, mutta kieltää loput. Eli hyväksyä esimerkiksi sirpin ja vasaran käyttäminen, mutta kieltää hakaristit. Tätä voidaan parhaimmillaankin perustella vain enemmistön diktatuurilla - eli vähemmistön oikeuksien polkemisen oikeuttamisella. 

Toisin sanoen ratkaisu olisi sanan- ja ilmaisuvapauden kannalta vino ja ihmisten tasa-arvoa loukkaava. Tai Orwellia lainaten "kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, mutta toiset eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset". 

Kolmas mahdollisuus on kaikkien yhteiskuntarauhaa uhkaavien tunnusten kieltäminen. Se olisi erityisesti sanan- ja ilmaisuvapautta loukkaava ratkaisu, mutta lisäksi tämä vaihtoehto olisi ongelmallinen siinä, mihin raja vedettäisiin. 

Jos Kalevan mainitsemat hakaristi, sirppi ja vasara sekä Hamasin lippu kiellettäisiin, niin miksei sitten kiellettäisi ISIS:in tai rikollisjärjestöjen tunnuksia? Entä pitäisikö kieltää islamin tai kristinuskon tunnukset, koska sekä Koraanissa että Raamatussa asetetaan oma väki muiden ihmisten edelle? Ja molempien nimissä on vuosisatojen kuluessa murhattu ainakin satoja miljoonia ihmisiä. 

Edelle kirjoittamani rivit eivät tietenkään muodosta mitään pajatson tyhjentävää syvällistä analyysiä, mutta jo ne osoittavat yhteiskunnassa yleistyneiden sanavapauden rajoittamisvaatimusten ongelmallisuuden. Ja siksi oli surullista, että kansanedustaja Kalevan kysymykseen (tätä kirjoitettaessa) vastanneista henkilöistä noin 70 prosenttia kannatti "yhteiskuntarauhaa uhkaavien, rasististen, väkivaltaisten ja totalitaaristen ideologioiden tunnusten" käytön kieltämistä agitoimistarkoituksessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sano reilusti vaan, mitkä ihmisryhmät ovat rasistisia, tyhmiä tai rikollisia
Jussi Halla-aho Juho Kustin linjoilla
Kulttuurivieras tosiasioiden äärellä

Ammattikalastajien tappolinjalta 1970-luvun vappumarssille

Kuten olen ennenkin todennut, on EU:n nykyinen komissio vahvasti Greenpeacen talutusnuorassa. Tähän on syynä se, että varapuheenjohtaja Frans Timmermansia ohjaa ympäristöjärjestön entinen kampanjapäällikkö Diederik Samsom.

Tämän tilanteen absurdiudesta ollaan saamassa jäälleen näyttöä, kun komissio on kieltämässä silakan kalastamisen Itämerellä. Syyksi on mainittu sen kannan pienentyminen.

Tosiasia kuitenkin on, että kansainvälinen merentutkimusneuvosto olisi sallinut silakankalastuksen jatkuvan Itämerellä. Näin siksi, että vaikka vuonna 2020 alkanut silakoiden - erityisesti kookkaampien yksilöiden - nälkiintyminen on johtanut kannan pienentymiseen, on silakkakantojen havaittu jo viime syksynä alkaneen toipua. Sen merkkinä kalat olivat keväällä jo hyvässä kunnossa ja kutukin onnistui mainiosti.

Greenpeace Komissio kuitenkin näyttää haluavan lopettaa suomalaisen ammattikalastuksen nyt tehdyllä päätöksellä. Siksi Suomen ja Itämeren rantavaltioiden hallitusten on syytä olla hereillä lokakuun lopulla, kun ministerineuvosto kokoontuu tekemään lopullisen päätöksen lokakuun lopulla. 

Hereillä on oltava myös ensi vuonna, kun Ursula von der Leydenin komissiolle nimitetään seuraajaa. Olisihan Suomen ja koko EU:n kannalta suorastaan kohtalokasta, mikäli myös sen seuraaja olisi jonkin Greenpeacen tapaisen fanaattisen kansalaisjärjestön ohjailtavissa. 

* * *

Fanatismista puheen ollen katselin eilen Ylen uutisia ja koin hyvin vahvan Déjà-vu-ilmiön. Verorahoitteisen median pääuutisessa nimittäin näytettiin elävää kuvaa Helsingissä järjestetystä yli 10 000 ihmisen rasisminvastaista mielenosoituksesta. 

Näkymä ja iskulauseet nimittäin toivat erittäin voimakkaasti mieleeni 1970-luvulla voimissaan olleiden äärivasemmiston vappumarssit puolen vuosisadan takaa. Ja niistä paljastui, että rasismi näytti olevan marssijoille pelkkä keppihevonen maamme hallituksen vastustamiseksi. 

Vai mitä muuta voisi ajatella iskulauseesta "tiedonanto - pelkkää sumutusta! Hallitus - me nähdään läpi susta!" Tai Senaatintorilla pidellyn plakaatin tekstistä "Hallitus alas"? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hallitus irtisanoutui rasismista, mutta pitäisikö Herlinien suvun julistautua epädemokraattisiksi totalitaristeiksi?
Edes rikoskomisario ei uskalla puhua tosiasioista sellaisina kuin ne ovat
Rasistinen tiedekunta

Äärioikeiston kapina

Tämä on kolmastoista osa blogimerkintäsarjaa, jossa käyn läpi Suomen historian merkittävimmät vaiheet. Sen kahdennessatoista kirjoituksessa kuvasin, kuinka Suomi itsenäistymisensä ja sisällissodan jälkeen sai demokratian, jota luonnehti poikkeuksellisen vahva toimeenpanovalta.

Monien muiden Euroopan maiden tavoin myös Suomessa esiintyi 1920- ja 1930-luvuilla äärioikeiston pyrkimyksiä ottaa valta käsiinsä. Tämä liikehdintä syntyi vastareaktiona maan alle painettujen Neuvostoliiton tukemien kommunistien aktiivisuuden kanavoiduttua ammattiyhdistyksiin ja siitä seuranneisiin jatkuviin lakkoihin. 

Niitä yritettiin ensin tukahduttaa rikkurityövoimalla, jota kerättiin varsinkin Etelä-Pohjanmaalta. Kun se ei tehonnut ajautui oikeisto yhä radikaalimmaksi Lapuan liikkeeksi ja ryhtyi väkivaltaiseksi kommunisteja ja heihin myötämielisesti suhtautuviksi arveltuja kohtaan. 

Suomalainen oikeistoradikalismi oli vahvinta Etelä-Pohjanmaalla, koska maakunta oli vanhastaan tervanpolton ja muun esikapitalismin kautta omaksunut muuta maata paremmin aktiivisen asenteen taloudelliseen toimintaan, mutta epävakautta yleensä luova maaton väestö oli lähtenyt - saman aktiivisuuden innoittamana - vuolemaan kultaa Amerikkaan. Siten Etelä-Pohjanmaan väestö oli vaurasta ja taloudellisesti poikkeuksellisen tasa-arvoista. 

Tämän seurauksena maakuntaan jääneet ihmiset omaksuivat muuta maata oleellisesti konservatiivisemman asenteen maailman tapahtumia kohtaan. Ja se sai 1920-luvulla jopa äärioikeistolaisia piirteitä: erityisesti Italian Benito Mussolinia ihailtiin. 

Avoimesti fasismia ihailleita ihmisiä oli kuitenkin Etelä-Pohjanmaalla vain vähän. Lisäksi väestön enemmistö säilyi laillisuuden kannalla, millä oli ratkaiseva merkitys myöhemmissä, vuoden 1932, tapahtumissa.  

Äärioikeiston kannatus nousi ensin kaikkialla Suomessa, mutta kääntyi nopeaan laskuun sen jälkeen, kun Lapuan liikkeen edustajat erehtyivät muiluttamaan entisen presidentin, Kaarlo Juho Ståhlbergin, ja tämän vaimon 15.10.1930. Samalla äärioikeistolaisten ydin radikalisoitui entisestään ja lähti helmi-maaliskuussa 1932 kapinaan laillista esivaltaa vastaan Mäntsälässä.  

Kapinan torppasi presidentti Svinhufvudin koko kansalle suunnattu laillista menoa korostava puhe, eivätkä maaseudulta väen värväämistä yrittäneet lapualaiset saaneet rekrytoitua apuvoimia Mäntsälään. Lopputuloksena koko liike kiellettiin ja sen raunioille syntyi Isänmaallinen kansaliike, joka ei koskaan kasvanut merkittäväksi poliittiseksi voimaksi. 

Näin Suomi palasi lakia kunnioittavaksi ja rauhalliseksi demokratiaksi, jonka takuumiehinä olivat erityisesti äärivasemmistoon pesäeron tehneet sosialidemokraatit ja Maalaisliitto, jonka talonpoikainen kannattajakunta oli jo aiemmin kieltäytynyt lähtemästä äärioikeiston kelkkaan. Näin Suomen itsenäisyyden alussa perätysten paineita luoneiden äärivasemmiston ja äärioikeiston otteet hellittivät ja maata päästiin kehittämään rauhanomaisen politiikan keinoin kohti parempaa tulevaisuutta. 

Sarjan kaikki kirjoitukset:
Osa I: Suomen liittyminen osaksi läntistä kulttuuria
Osa II: Suomen tie unionin takamaasta osaksi modernia valtiota
Osa III: Kansan aseman oikeudellinen ja taloudellinen heikentyminen
Osa IV: Suomen historian kurjin aika
Osa V: Voiton tavoittelu pelasti maan
Osa VI: Hyödyn aika
Osa VII: Valistusajan diktaattori edisti kapitalistista taloutta
Osa VIII: Suomen liittäminen Venäjään johti rikollisuuden nousuun
Osa IX: Valistunut itsevaltias käynnisti talouskasvun
Osa X: Suomalaisuuden synty
Osa XI: Suomalainen demokratia ja naisten tasa-arvo
Osa XII: Verinen sisällissota
Osa XIII: Äärioikeiston kapina
Osa XIV: Suomen ensimmäisen tasavallan loppu
Osa XV:Paasikiven-Kekkosen linja
Osa XVI: Nousun ja tuhon kautta uudenlaiseen tulevaisuuteen

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maailmantilanne vaatii pystyviä johtajia
Poliittisen väkivallan oikeus ja seuraus
Lenin-puistoon on koottava Leninin ajatuksia kaiken kansan nähtäväksi

Leninin patsas poistetaan, mutta historiasta ei opi unohtamalla sen nolot tapahtumat

Turku päätti poistaa Leninin rintakuvan kaupungin keskustasta, koska se on herättänyt kaupunkilaisissa ja mediassa toistuvasti keskustelua Venäjän Ukrainaan kohdistamien sotatoimien vuoksi. Kyseessä on Leningradin (nykyinen Pietari) kaupungin suomettumisen pimeimpänä kautena antama propagandalahja, johon liittyy muistolaatta Leninin asumisesta muistomerkin viereisessä talossa. 

Minä en sinänsä kaipaa kommunistijohtajien muistomerkkejä Suomeen, mutta totean kuitenkin, etteivät Suomen - eivätkä edes Turun - historian nolot tapahtumat katoa sillä, että niistä kertovat muistomerkit poistetaan. Tai että koko asia unohdetaan aktiivisesti. 

Siksi olisi ollut parempi, että rintakuva olisi saanut jäädä paikalleen ja sen yhteyteen olisi pystytetty opasteita, joissa olisi kerrottu kaikelle kansalle Leninin hirmuteoista ja hänen saavutustensa seurauksena syntyneistä vielä sitäkin järkytävämmistä tapahtumista - unohtamatta Leninin ja Stalinin saavutuksia ihannoivan Vladimir Putinin sotaretkeä Ukrainaan. 

Tosiasia nimittäin on, että historia toistaa itseään, mikäli sen opetukset unohdetaan. Ja siksi olisi paljon parempi, jos nolojen muistomerkkien poistamisen sijaan niitä hyödynnettäisiin menneiden aikojen virheiden mielessä pitämiseksi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Poliittinen korrektius tuhoaa kansakunnan tietoisuuden
Lenin-puistoon on koottava Leninin ajatuksia kaiken kansan nähtäväksi
Anna Pöysä haluaa kirjoittaa historian uudelleen kuin naapurissa ennen

Pitäisikö itsenäistä Suomea kehittää Taisto Sinisalon ja Oula Silvennoisen vai J.K. Paasikiven viitaoittamalla tiellä?

Leppoisan itsenäisyyspäivän kunniaksi päätin tänään kirjoittaa blogiini toisenkin ajatuksen. Näin siksi, että koin vahvan tarpeen jakaa aamuisen poliittista väkivaltaa koskeneen tekstini jatkoksi kysymyksen siitä, missä hengessä Suomea tulisi kehittää sen itsenäisyyden toisella vuosisadalla.  

  

Tuon tarpeen synnytti juttu, jonka Helsingin sanomat kirjoitti suomalaisesta stalinistipoliitikosta Taisto Sinisalosta, joka onnistui 1970-luvulla muutattamaan suomalaisten koulukirjojen sisällön poliittisesti korrektiksi, mutta tosiasioiden vastaiseksi. Siis suomeksi sanottuna suoranaiseksi paskaksi, jossa esitettiin kommunistisesti oikeaoppisia valheita Neuvostoliiton alistamista kansoista. 

Kirjoitus yhdistyi mielessäni hakematta nykypolitiikan mukaiseen wokellukseen, jossa asioista ei saa puhua siten kuin ne ovat, vaan aina tulisi noudattaa poliittisesti oikeaoppisia sääntöjä. Tämä liikehän on ulottanut lonkeronsa jopa EU:n komissioon, joka on julkaissut ehdotuksen siitä, kuinka eurooppalaisten pitäisi puhua ja toimia - ikään kuin ne sanat, joita käytetään erilaisten asioiden ilmaisuun, olisivat vaarallisempia kuin todelliset teot. 

Todellisuuden kieltämisestä puhui myös kirjailija, oikeusoppinut ja ex-vihreä Jarkko Tontti, jonka mukaan "Suomessa aidot sananvapauden puolustajat ovat käyneet todella vähiin... Äänekäs vähemmistö on ruvennut vastustamaan ilmaisuvapautta, se on surullisimpia kehityksiä mitä on."

Hän puhui myös eri mieltä olevien lynkkauksesta ja kiinnitti huomiota lehdistömme poliittiseen vinoutumiseen ihmettelemällä "miksi aina pitää haastatella niitä tiettyjä tutkijoita, joilla on jyrkkiä punavihreitä mielipiteitä?"

Lisäksi hän kertoi, että "juristina poistan vesipistoolistani varmistimen aina, kun kuulen sanan vihapuhe... Vai haluavatko ihmiset muka elää maailmassa, jossa kahden viinilasin jälkeinen huolimaton kommentti somessa voi johtaa siihen, että on oikeudessa?" 

Ja totesi Suomen Penin nykyisestä varapuheenjohtajasta Oula Silvennoisesta, että "hän on ehkä tyypillisimpiä ja surullisimpia esimerkkejä vihapuhehysteerikoista ja käyttää järjestöä puoluepoliittisesti motivoituneeseen agit propiin".

Edelle kokoamieni seikkojen valossa jokaisen isänmaamme kansalaisen - karskeista miehistä lempeisiin naisiin ja leikkiviin lapsiin - tulisikin mielestäni kysyä itseltään juuri nyt, maamme itsenäisyyspäivänä, haluaako hän kehittää Suomea ja Euroopan Unionia Taisto Sinisalon aikanaan viitoittamaan suuntaan, vai sittenkin perustaa suomalaisten tulevaisuuden presidentti Paasikiven tapaan tosiasioiden tunnustamiselle - ja niiden hyvin selkeästi ääneen sanomiselle.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Henkilökohtaisesti sinulle, Renaz Ebrahimi
Fanatismismi, Pirkko Saisio, HS ja sikaporsas
Lenin-puistoon on koottava Leninin ajatuksia kaiken kansan nähtäväksi

Työläiset ymmällään suomalaisen kommunismin vahvimmissa linnakkeissa

Ennen vanhaan tunnettiin kolme punaista K:ta, eli kommunistien hallitsemaa teollisuuskaupunkia. Ne olivat Kemi, Kotka ja Karkkila. Viikonloppuna käytyjen kunnallisvaalien tulos on näiden kaupunkien osalta varsin mielenkiintoinen. 

Kemissä Vasemmistoliitto jäi 26,9 prosentin kannatuksellaan - SDP:n jälkeen - toiseksi kärsittyään 6,8 prosenttiyksikön rökäletappion. Keskusta oli kolmas ja Perussuomalaiset neljäs. 

Kotkassa Vasemmistoliiton kannatus on romahtanut jo aiemmin, eikä se saanut enää kuin 10,7 prosenttia annetuista äänistä - pudotusta edellisistä kuntavaaleista tuli tällä kertaa yli kolme prosenttiyksikköä. Sitä suositumpia olivat SDP, Kokoomus ja Perussuomalaiset, joten kovin oli kauhtunutta punaisuus myös siellä.

Kaupungeista pienin on Karkkila. Siellä kehitys on ollut mielenkiintoista, sillä suurimman valtuustoryhmän sai puolueiden ulkopuolinen Karkkilaan sitoutuneet yhteislista peräti 29 prosentin kannatuksella. Puolueista suurimpia kokojärjestyksessä olivat SDP, Kokoomus ja Vasemmistoliitto, jonka kärkipaikka vaihtui siten neljänteen sijaan.  

Kolmen punaisen K:n poliittisten valtasuhteiden muutos kertoo nähdäkseni lähinnä siitä, ettei perinteisellä vasemmistolla ole enää mitään annettavaa varsinaisille työläisille. Puolueen huomion keskiössä ovat jo pitkään olleet aivan muut seikat maahanmuuton edistämisestä seksuaalivähemmistöihin. Ja tämä todellisuus valkenee yksi toisensa jälkeen myös rasvakourille. 

Vaihtoehdoksi työläisille ei kelpaa myöskään ympäristösosialistiseen unelmaan nojaava Vihreät, joiden poliittinen profiili on - jos mahdollista - vieläkin sateenkaaren värisempi kuin vasemmistoliitolla. Yhdessä nämä puolueet ajavat alas suomalaista talouselämää, eli luovat työttömyyttä erityisesti vanhoille teollisuuspaikkakunnille. 

Niinpä kolmessa punaisessa K:ssa myös äänestysprosentit olivat masentavaa luettavaa: Kemissä 51,0, Kotkassa 47,7 ja Karkkilassa 51,8 prosenttia. Jos toimivan demokratian jonkinlaisena kriteerinä pidettäisiin sitä, että puolet äänioikeutetuista käy vaaliuurnilla, oltaisiin näissä kaupungeissa jo demokratian uskottavuuden katoamisen partaalla. 

Samalla on selvää, ettei myöskään Perussuomalaiset ole täysin onnistunut vakuuttamaan perinteistä työläistä. Kannatus kolmessa K:ssakin on toki noussut, mutta se on kuitenkin vielä varsin alhaisella tasolla Kemissä (11,9 prosenttia) ja Karkkilassa (9,0 prosenttia). Kotkassa puolue on kuitenkin saanut jalansijaa kerättyään 20,4 prosentin kannatuksen. 

Tosiasia lieneekin, että sitä mukaa kun perinteiset työläisammatit ovat katoamassa, katoaa myös puolueiden kiinnostus heidän asioitaan kohtaan. Selitys on luonnollinen, koska kohderyhmän supistuminen vähentää vuosi vuodelta sen merkitystä - eikä sellainen ole tietenkään eduksi valtapyrkimyksille. 

Nähtäväksi siten jää seuraavatko kolme K:ta Karkkilaa siinä, että valtaan nousevat puolueisiin sitoutumattomat ryhmät, vai saavatko paikalliset perussuomalaiset vakuutettua työläiset omasta erinomaisuudestaan. Joka tapauksessa näidenkin vaalien tulosten perusteella on selvää, että marxilais-leninistisen kommunismin tie on lopussa sielläkin, missä se aikanaan oli kaikista vahvinta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kemiläisten puheet ja äänestyskäyttäytyminen ristiriidassa
Äänestäjä on paradoksin äärellä
Suoraa toimintaa Karkkilassa

Hyödyllistä kommunismia

Viimeisen sadan vuoden aikana Euroopassa ja muuallakin maailmalla on vaikuttanut kaksi sellaista aatetta, joiden nimissä on tapettu erityisen paljon ihmisiä. Tarkoitan kansallissosialismia ja kommunismia. 

Kansallissosialismin uskottavuus kaatui Hitlerin kolmannen valtakunnan sortuessa, mutta kommunismin nimiin vannotaan monin paikoin edelleen. Eikä niiden ikeessä elävien ihmisten elämä ole helppoa, kuten Venezuelan ja Pohjois-Korean esimerkit osoittavat. 

Suomessa kommunismi näyttäisi edelleen olevan sosiaalisesti hyväksyttävä aate, koska se on edustettuna jopa eduskunnassa. Näin siitä huolimatta, että aatteen historia on synkkä, eikä sen varaan ole koskaan onnistuttu rakentamaan edes toimivaa yhteiskuntaa.

Siksi oli mielenkiintoista lukea tuore tutkimusartikkeli, jonka mukaan kommunismista voi olla myös hyötyä. Kuuba on nimittäin saari, jonka maantieteelliset ja biologiset piirteet ovat sellaiset, että sen pitäisi olla täynnä vieraslajeja. 

Näin ei kuitenkaan ole, vaan tutkimuksen mukaan saarella on satoja vieraslajeja vähemmän kuin ympäröivien pienempien saarten perusteella voisi ennakoida. Eron taustalla on kommunistisen Kuuban sulkeutuneisuus, minkä seurauksena vieraslajit eivät ole pääseet leviämään sinne yhtä tehokkaasti kuin vapaammin eläville naapurisaarille. 

Näin ollen kuubalainen kommunismi on ollut paikallisen lajiston kannalta hyväksi. Toki aatteen ympäristöjalanjälki on monin muin paikoin ollut karmaisevaa - kuten Neuvostoliiton kaaduttua huomattiin. 

Tämä ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, ettei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Siitä huolimatta sijoitan Marxin, Engelsin tai Leninin nimiin vannovat ihmiset samaan koriin kansallissosialistien kanssa. Enkä syyttä, sillä suosivathan Kolmannen valtakunnan johtajat kasvissyöntiä, luomutuotantoa ja eläintensuojelua, joiden puolesta kiihkoileminen kuuluu myös suomalaisen nykyvasemmiston asialistoille.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
64-vuotias professori sai tuomion graffitien piirtelemisestä
Se siitä sitten, mutta entäs kommunismi?
Oravatarina

64-vuotias professori sai tuomion graffitien piirtelemisestä

Palkittu ja tunnustettu suomalainen sosiologi Vesa Puuronen, joka tunnetaan myös entisenä kommunistina ja nykyisenä Vasemmistoliiton rovaniemeläisenä kaupunginvaltuutettuna on saanut langettavan tuomion graffitien piirtelystä voimalaitokseen. Kyllä - arvoisa lukijani - luit oikein, tuomio tuli graffitien piirtelystä. 

En nyt oikein osaa muotoilla, mitä ajattelen vuonna 1957 syntyneestä miehestä, joka piirtelee graffiteja. Lienee siis parasta, etten lähde sitä kuvailemaan sen tarkemmin. 

Sen kuitenkin sanon, että se huomio, jonka Puuronen on saanut, ei näyttäisi tekevän hänestä vakavasti otettavaa yhteiskunnallista toimijaa tai edes keskustelijaa. Ei, vaikka tulinkin kerran kirjoittaneeksi, että hän olisi puhunut viisaita - vaikka totuuden nimissä taisinkin tehdä hänen sanomisistaan erilaisen johtopäätöksen kuin oli tarkoitettu.   

Sen sijaan nyt kuullun perusteella ei enää kannata ihmetellä, että aiemmissa tempauksissaan Puuronen on onnistunut jopa rinnastamaan Mannerheimin alastomiin naisiin. Arvostelukyvytön mikä arvostelukyvytön.

Vakavasti ottaen on kuitenkin hyvä, että Puuronen pääsi oikeuden päätöksellä korvaamaan aiheuttamansa vahingot. Piirustuksista aiheutuneita kustannuksia hän joutuu pulittamaan 11 076 euroa ja lisäksi vastapuolen oikeudenkäyntikuluja 3 700 euroa. Lisäksi hänelle tuli sakot ja todennäköisesti myös omia oikeudenkäyntikuluja. 

Jos eilen siis moitinkin maamme oikeuslaitosta, näyttäisi se kuitenkin ainakin joissain asioissa toimivan asiallisesti. Toki Puurosesta kertonee jotain se, että hän on antanut julkisuuteen lausunnon, jonka mukaan hänen tuomionsa "on esimerkki siitä, kuinka lainsäädäntö on ensisijaisesti rakennettu suojaamaan yksityisomistusta". 

Tässä on oikeassa, sillä perustuslaissamme lukee sanatarkasti, että "jokaisen omaisuus on turvattu" - ja hyvä niin. Purnaus viittaa kuitenkin siihen, että Puuronen kaipaisi sellaiseen yhteiskuntaan, jossa kenenkään omaisuus ei ole turvassa - eikä totta puhuen henkikään, kuten miehen aatteen varjolla tapetut 93 miljoonaa ihmistä todistavat. Tähän viittaa myös hänen poliittinen taustansa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kommunistiprofessori rinnasti Mannerheimin ja alastomat naiset
Vasemmistoliiton synkät juuret elävät ja voivat hyvin
Vesa Puuronen puhuu viisaita

Sosialismi metsissämme

Huomasin eilen professori Veli Pohjosen blogikirjoituksen, jossa hän kertoi etiopialaisesta maailmanennätyksestä ja maan metsähistoriasta. Seuraavassa tekstistä muutama lainaus niille, jotka haluavat sosialisoida maamme metsäomaisuuden - tai minkä tahansa muun yksityisen varallisuuden.

"Etiopian ylänkömaat ovat olleet laajalti metsättömiä jo 1600-luvun alusta lähtien. Lähivuosisadalla metsien osuus maapinta-alasta on ollut alle 15 prosenttia. 1900-luvun lopussa osuus oli pudonnut yhteen prosenttiin.

Keisarivallan aikana maanomistus oli joko feodaalista tai 'torpparioikeuden' tapaista hallintaoikeutta eli usufruct-järjestelmää. Alueella asuvat pienviljelijät olivat eräällä tapaa 'maaorjia'". Järjestelmät "eivät kannustaneet alueella asuvia hoitamaan luonnonmetsiä eikä etenkään istuttamaan uusia puita."

Vuonna 1974 vallan ottanut "Derg (= 'neuvosto') omaksui kommunistisen maa- ja metsätalouden opin. Kaikki maa sosialisoitiin. Pienviljelijöille ei annettu minkäänlaisia takeita, että hän voi pitää sen maalohkon millä hän asuu. Metsien hävitys jatkui. Metsänviljelyyn, puuntaimien istuttamiseen ei ollut kannustinta."

Vuonna 1991 vallan ottanut "Etiopian demokraattinen kansanrintama (EPRDF) osoittautui aatteiltaan lähes yhtä sosialistiseksi kuin Derg". Pääministeri julisti "vielä vuoden 2004 vuosikertomuksessaan, että 'Etiopian maa-alueiden yksityistäminen tapahtuu ainoastaan kansanrintaman kuolleen ruumiin yli'.

Vuonna 2006 pääministeri kuitenkin "kutsui perulaisen taloustieteilijä Hernando de Soton vieraakseen. Kukin pienviljelijä saa asumansa maalohkon pysyvään hallintaan. Maakirja takaa kartan ja naapuriluettelon kera, että kyseinen tila säilyy samalla perheellä sukupolvesta toiseen.

Vaikka Etiopian maaomistus jäi kansainväliseen tasoon verrattuna rajalliseksi, se oli riittävä kannustamaan pienviljelijää istuttamaan puita. Vuodesta 2004 taimituotanto alkoi kasvaa lähes räjähdyksenomaisesti, pienviljelijät ottivat johtavan osan metsänviljelyssä, Etiopia alkoi nousta kansainvälisessä metsänistutuksen tilastoinnissa.

Vuoden 2019 Etiopian päiväkohtainen maailmanennätys, 350 miljoonaa istutettua tainta, on osa tätä kehitystä. Pääosan puun taimista istuttivat paikalliset pienviljelijät, omalla maalleen mihin heillä oli maauudistuksen maakirja."

* * *

Suomessa käydään tällä hetkellä kovaa vääntöä siitä, kuka saa päättää metsiemme käytöstä. Yhtäältä ympäristöjärjestöjen sertifiointijärjestelmässä on astuttu yksityisen maanomistajan päätäntävallan yli asettamalla hänen alueelleen käyttörajoituksia silloinkin, kun hän ei kyseistä sertifikaattia noudata. 

Toisaalta on tehty ehdotus, jossa julkisen metsänomistuksen menetelmäkirjoa on haluttu rajata menetelmään, jonka puuntuottokyky on heikompi ja riskit suurempia kuin tavanomaisen metsänhoidon, tai josta tutkimustieto on rajallista. Tällä en vastusta kyseisen metsänhoitomenetelmän käyttömahdollisuutta sinänsä, vaan muiden vaihtoehtojen rajaamista pois vain puoli vuosikymmentä sen jälkeen, kun metsänomistamiseen kohdistuneesta valtion holhouksesta oli päästy eroon. Näin etenkin, jos sama vaatimus halutaan asettaa yksityiselle metsänomistukselle, kuten halutaan.

Kysymys tässä liittyy siihen, että luotammeko me Suomessa yksityiseen metsänomistukseen, joka ainakin Etiopian tapauksessa on osoittanut ylivoimaisuutensa sosialististyyppiseen komentotalouteen nähden? Vai uskommeko tässä asiassa enemmän keskusjohtoisuuteen ja yksityisomaisuuden käyttörajoituksiin?

Asia ei ole yhdentekevä, koska Suomessa metsäteollisuus vastaa yli viidennestä maamme viennistä, arvoltaan viime vuonna noin 13,2 miljardia euroa. Tuota vientiä - ja sen tuomaa rahavirtaa talouteemme - ei ole jatkossa, mikäli metsämme eivät tuota sille raaka-ainetta.

Siksi julkinen keskustelumme metsien käytöstä ja käyttötavoista on lähes kauttaaltaan epä-älyllistä. Jos metsiemme käyttöä halutaan rajata, olisi samalla kerrottava miten se vaikuttaa metsäteollisuuteen - eikä pelkästään metsänomistajan kantorahatuloihin - ja jos tuo vaikutus on negatiivinen, mistä sen tuomasta hyvinvoinnin osasta olemme rajauksen takia halukkaita luopumaan.

Samalla tavoin olisi suhtauduttava metsien hiilivarastojen kasvattamiseen metsiämme museoimalla. Tai metsäluonnon suojelemiseen samalla menetelmällä. Mistä taloudellisen menestyksen hyvinvoinnillemme tuomasta hyvästä olisimme näiden vastineeksi valmiita luopumaan? Eikä pelkästään toimenpiteen ehdottajan, vaan koko yhteiskunnan tasolla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Moraaliposerausta vai tietämättömyyttä?
Miksi Yle syyllisti suomalaisia, vaikka olisi pitänyt kehua?
Se mikä on Afrikassa hyvä, halutaan lopettaa Suomesta

Se siitä sitten, mutta entäs kommunismi?

Perussuomalaiset nuoret ovat keränneet siipiensä suojaan - ja suorastaan johtotehtäviin - väkeä, jonka vaikutus itse järjestöön ja myös emopuolueeseen on pelkästään haitallinen. Tällainen on ollut erityisesti 2. varapuheenjohtaja Toni Jalonen, joka 1930-luvulta tuttua aatetta julistaessaan nousi jälleen otsikoihin.  Ja jonka typerä Twitter-kirjoittelu vei jo aiemmin järjestöltä isot tukirahat.

Arvoisa lukija tietänee Jalosen Virossa pitämässään puheessa julistautuneen fasistiksi. Sen seurauksena häntä ollaan nyt erottamassa koko perussuomalaisesta liikkeestä, koska kyseinen aate ei vastaa puolueen linjaa. Jo Jalosen aiempi kannanotto Twitterissä johti siihen, että puolue on hakemassa määräysvaltaa myös nuorisojärjestössään - sellaista sillä ei tällä hetkellä ole.

* * *

Lähdin kuitenkin kirjoittamaan tätä blogimerkintää hiukan toisesta asiasta. Helsingin Sanomien Nyt-liite nimittäin kertoi, että Jalosen fasistiksi julistautuminen oli herättänyt Twitterissä keskustelua, jossa kauhisteltiin fasismia, mikä synnytti kommunismin vastakauhistelua. Sen aikana jotkut keskustelija olivat pitäneet huomion siirtämisen kommunismiin fasismin vähättelynä, toiset taas ovat rientäneet muistuttamaan kommunismin kuolonuhreista.

Tässä yhteydessä vihervasemmistolainen osapuoli keksi mielestään loistavan vertauksen, jonka mukaan kommunismia voi nähdä joka paikassa ja löi läskiksi. Eli syntyi meemi, jonka käynnisti erään nimimerkin viserrys "ota lähin kirja kätöseesi ja avaa se sattumanvaraisesti. Poimi ensimmäinen näkemäsi lause ja lisää loppuun 'mutta entäs kommunismi'?"

Taustalla on kuitenkin vakava asia. Kommunismihan on jo pitkään noussut keskusteluun puhuttaessa 1900-luvun haitallisista aatteista - niin myös tässä blogissa.

Käytännössä sen esille ottaminen fasismikeskustelun yhteydestä johtuu siitä, että vaikka sekä kommunismi, natsismi että fasismi ovat kaikki äärimmäisen synkän historian omaavia, on toisen maailmansodan voittajiin lukeutuva kommunismi edelleenkin poliittisesti korrekti aate, jonka nimiin jopa suomalaiset kansanedustajat edelleen vannovat. Jopa niin korrekti, että ainakin joitain valtamediamme toimittajilta on sen uhrien valtava määrä päässyt hämärtymään.

Tässä yhteydessä olikin mielenkiintoista huomata, että nyt myrskyn silmässä oleva Toni Jalonen selitti tarkoittavansa fasismilla jotain muuta kuin 1900-luvun historia osoitti. Hän sanoi ajattelevansa "fasismia ennen maailmansotaa, italialaistyyppistä vahvaa kansallisidentiteettiä, että kansa työskentelee yhdessä omaksi hyväkseen".

Lausunto muistuttaa kovasti kansanedustaja Anna Kontulan (vas) julistusta omasta kommunismistaan. Hänen mukaansahan "ihmiset voisivat paremmin, jos nykyistä suurempi osuus toiminnoista järjestettäisiin yhteisomistuksen ja itseisarvoisen työn varaan".

Tarkoitan tällä sitä, että molemmat näyttävät luulevan, ettei heidän aatteessaan ole sinänsä mitään vikaa, vaan ongelma johtuu sen jonkinlaisesta väärästä toteutuksesta. Näin siitä huolimatta, että etenkin kommunismin osalta aatteen soveltamista on yritetty kymmenissä eri valtioissa - ja kaikissa yhtä huonolla menestyksellä. Fasismista on toki vähemmän kokemusta, mutta ei sitäkään ole sovellettu missään ilman kansalaisten oikeuksia alistavaa hirmuhallintoa.

Toni Jalosen osalta toivon, että hän hakeutuu itse pois demokratiaa kunnioittavan puolueensa liepeiltä ja jättää politiikan sitä paremmin ymmärtävien vastuulle. Tai mikäli hän haluaa jatkaa politiikassa ryhtyy toimiin perustaakseen omaa aatettaan kannattavan puolueen, jolle en toivo menestystä.

Fasismin ja kommunismin (sekä myös natsismin) osalta toivon, että virallinen Suomi tai ainakin valtamedia suhtautuisi tasavertaisesti kaikkiin historiansa aikana tuhoisiksi osoittautuneisiin totalitaristisiin aateisiin riippumatta siitä olivatko ne toisessa maailmansodassa voittajien vai tappion kärsineiden puolella. Näin erityisesti siksi, että suomalaiset muistaisivat myös tulevaisuudessa niiden verisen historian ja osaisivat siten varoa näiden aatteiden reinkarnaatioita. Tämä koskee myös Anna Kontulaa ja Toni Jalosta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Aatteet kuin kaksi marjaa
Perussuomalaisten nuoret ja hallinnon tasa-arvoinen toiminta
Miksei toimittaja tiennyt Stalinin kymmenien miljoonien uhrien määrää?

Martin Scheininin tapauksen analyysi

Suomen Uutisissa kirjoitettiin, että professori Martin Scheinin on riehaantunut persujahdissaan Juha Mäenpään tapauksesta. Sen mukaan hän olisi nimittäin unohtanut kokonaan syyttömyysolettaman, jonka mukaan ihminen on syytön, kunnes on toisin todistettu.

Kyse on siis siitä, että valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen pyysi torstaina eduskunnalta suostumusta saada asettaa kansanedustaja Mäenpää syytteeseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Pyynnön perusteena oli Mäenpään puheen loppukaneetti, jossa tämä sanoi, että "täällä hallitusohjelmassa on yksi hyvä kirjaus. Täällä lukee: 'Tehostetaan vieraslajien torjuntaa sekä lainsäädännöllä että torjuntatoimenpiteiden rahoitusta lisäämällä'. Tämä valitettavasti lukee väärässä kohdassa."

Scheininin mukaan käy niiin, että jos Perussuomalaiset estävät eduskunnan suostumuksen syytteen nostamiselle, ei saada tuomioistuimen tai syyttäjän arviota Mäenpään syyllisyydestä, jolloin elämään jäisi poliisin arvio, jonka mukaan sitä on syytä epäillä. Asiaan oli Twitterissä ottanut kantaa myös Lapin yliopiston prosessioikeuden professori Mikko Vuorenpää, jonka mukaan lakivaliokunnan puheenjohtaja Leena Meren näkemys on perusteltu ja olisi "kovin erikoista", mikäli voimaan jää syyttäjän näkemys, että syytetty on todennäköisesti syyllinen.

Asia ei jäänyt tähän, vaan Scheinin kirjoitti Suomen uutisiin vastineen, joka julkaistiin saman tien. Siinä hän syytti Suomen uutisten kuvausta tapahtumista puutteelliseksi, väitti Vuorenpään puhuneen eri asiasta ja toisti näkemyksensä, että "eduskunnan päätös estää syytteen nostaminen ei tekisi Mäenpäästä syytöntä vaan tämä jäisi pysyvästi rikoksesta epäillyksi".

Samalla hän kertoi omasta totalitaristisesta taustastaan käyneensä "jo 1980-luvun puolivälissä läpi itsetutkiskelun, jonka kautta päädyin säilyttämään kriittisyyden ja jopa radikaalisuuden, mutta asettaen yksilön vapauden muiden arvojen yläpuolelle". Tällä perusteella hän kertoi, ettei olisi oikein muistuttaa hänen kommunistisesta taustastaan puhuttaessa hänen "oikeustieteellisen asiantuntijan" urastaan.

* * *

Tapaus on varsin mielenkiintoinen ja sitä on siksi syytä kommentoida. Niinpä teen sen tässä sunnuntai-aamuni ratoksi.

Suomen perustuslain 12§:ssä mainitaan, että "jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä.  Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä."

Perustuslain 12§:ssä ei siis puhuta mitään mielipiteiden laadusta vaan oikeus on sen mukaan rajoittamaton. Siten Mäenpää on yksiselitteisesti syytön Suomen perustulain 12§:n rikkomiseen.

Kuitenkin rikoslain 10§:ssä todetaan, että "joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi."

Mäenpää puhui eduskunnassa "vieraslajeista" siten, että hän lainasi hallitusohjelman toisen kohdan sanavalintaa tavalla, jonka kaikki kuulijat ymmärsivät tarkoittaneen humanitaarisia maahanmuuttajia. Asiallisesti kommentti tarkoitti sitä, että hänen mielestään Suomen tulisi torjua humanitaarisin perustein tapahtuvan maahanmuuton, siihen liittyvän elintasopakolaisuuden torjunnan ja niiden aiheuttamien ongelmien torjuntaa sekä lainsäädännöllä että torjuntatoimenpiteiden rahoitusta lisäämällä.

Toiviainen siis väitti, että Mäenpää olisi näin sanoessaan syyllistynyt kiihotukseen kansanryhmää vastaan. Valitettavasti tämä kertoi enemmän Toiviaisen rajallisesta suomenkielen ymmärryskyvystä kuin puheena olevasta Mäenpään kommentista.

Tämä ilmenee siinä, että vaikka sanan "vieraslajit" käyttäminen suoraan johonkin ihmisryhmään voitaisiin ehkä tulkita sellaiseksi panetteluksi tai solvaamiseksi, jota rikoslaissa tarkoitetaan, oli Mäenpään kommentti eksplisiittinen lainaus hallitusohjelman toisesta kohdasta. Siten sitä ei voida pitää - sen enempää kuin kyseisen hallitusohjelman kyseisen sanan sisältävää kohtaakaan - kenenkään ihmisen tai minkään ihmisryhmän panetteluna tai solvaamisena.

Tulkintani Mäenpään käyttämän sanan "vieraslajit" luonteesta sitaattina vahvisti myös Mäenpään kommenttia seuranneessa puheenvuorossaan kansanedustaja Kimmo Kiljunen (sd). Siten tämän asian ei olisi pitänyt olla epäselvä myöskään valtakunnansyyttäjälle.

Sivumennen sanoen: tuo linkitetty puheenvuoro (tässä uudelleen) kannattaa jokaisen kuunnella, mikäli ei ole sitä vielä tehnyt. Mäenpää puhuu siinä maahanmuuttajien omasta huolesta, rauhallisin sanakääntein ja ilman huumorin häivää (kyse ei siis missään tapauksessa ole Mäenpään huonosta vitsistä, kuten olen huomannut yleisesti tulkitun).

Mutta jatketaan. Perustuslain 28§:ssä kerrotaan, että "kansanedustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset."

Kuten edeltä ilmenee, on Mäenpää puheessaan lainannut hallitusohjelman sananvalintaa ja kertonut, että siinä keinoiksi esitettyjä "torjuntaa sekä lainsäädännöllä että torjuntatoimenpiteiden rahoitusta lisäämällä" tulisi soveltaa humanitaarisiin maahanmuuttajiin. Todettakoon tässä yhteydessä vielä, ettei hallitusohjelman kyseinen kirjaus tarkenna sitä, mitä nämä keinot tarkoittaisivat käytännössä. Siten Mäenpään ei voida nähdä rikkoneen myöskään velvoitettaan noudattaa oikeutta ja totuutta.

Edelleen Suomen perustuslain 30§:ssä todetaan, että "kansanedustajaa ei saa asettaa syytteeseen eikä hänen vapauttaan riistää hänen valtiopäivillä lausumiensa mielipiteiden tai asian käsittelyssä noudattamansa menettelyn johdosta, ellei eduskunta ole siihen suostunut päätöksellä, jota vähintään viisi kuudesosaa annetuista äänistä on kannattanut".

Tässä palaamme Scheininin kommenttiin siitä, että oikeudenkäynnin evääminen eduskunnassa jättäisi epäilyn Mäenpään syyllisyydestä voimaan. Tämän seikan suhteen on oleellista kysyä, mistä syystä perustuslain säätäjä on tämän kohdan kirjoittanut.

Jos uskomme Scheininiä, ei tuo motivaatio ole voinut olla mikään muu kuin kansanedustajien sananvapauden rajaaminen ja/tai rikoksen tehneiden kansanedustajien suojaaminen oikeudellisilta seurauksilta. Lienee sanomatta selvää, ettei tällaista tulkintaa voi tehdä.

Sen sijaan on syytä olettaa, että kyseinen perustuslain kohta on kirjattu siksi, että näin suojataan kansanedustajat poliittiselta ajojahdilta, jossa keinona käytettäisiin kansanedustajien asettamista syytteeseen lainsäädäntöön liittyvän näkemyksen esittämisen takia. Nyt puheena olevassa tapauksessa - kuten edelle kirjoitin - ei Mäenpään voi nähdä kiihottaneen ketään kansanryhmiä vastaan vaan hän on lainannut hallitusohjelman yhtä kohtaa tarkoituksenaan ehdottaa siellä mainittuja keinoja eli lainsäädännön kehittämistä ja resurssien lisäämistä humanitaarisen maahanmuuton ja siihen liittyvien ongelmien hillitsemiseksi.

Ottaen huomion valtakunnansyyttäjän aiemmat toimet ja ääneen ilmaistun halunsa ottaa erityiseen tarkkailuun tuomioistuinten antamat rangaistukset niin sanotuista vihapuherikoksista, on hänen tarkoituksensa nimenomaisesti vaikuttaminen eduskunnan poliittiseen päätöksentekoon. Siis poliittinen ajojahti.

Edelleen esitutkintalain 4 luvun 2 § mukaan "rikoksesta epäiltyä on kohdeltava esitutkinnassa syyttömänä". Lisäksi Wikipedian mukaan "hyvään journalistiseen tapaan kuuluu syyttömyysolettama. Suomalaisten journalistin ohjeiden mukaan oikeudenkäynnin aikana ei pidä asiattomasti pyrkiä vaikuttamaan tuomioistuimen ratkaisuihin eikä ottaa ennakolta kantaa syyllisyyteen".

Tämä on toinen kohta, joka liittyy suoraan Scheininin kannanottoon. Esitutkintalain mukaan syyttömyysolettama tosiaankin koskee - kuten Scheinin väittää - vain esitutkintaa. Tämä on luonnollista, sillä koko lakipykälähän koskee pelkkää esitutkintaa. Sama koskee journalistin ohjeita.

En kuitenkaan löytänyt mistään kohtaa lakiamme pykälää, jonka mukaan käymättä jäävästä oikeudenkäynnistä seuraisi syyllisyys esitutkinnan perusteella epäiltyyn rikokseen - tai edes sen juridinen epäily. Ei myöskään siinä tapauksessa, että eduskunta itse ei ole löytänyt perusteita oikeudenkäyntiin ryhtymiselle.

Siksi katson, että ennen kuin Scheininin väitettä voi ottaa vakavasti, hänen olisi osoitettava laista näkemyksensä vahvistava kohta. Sitä ennen voimme epäillä hyvin perustein, että hänen tarkoituksensa on ollut puhdas poliittinen ajojahti - jonka ehkäiseminen on siis ilmeinen syy sille, että eduskunta itse arvioi oikeudenkäynnin tarpeellisuuden suurella määräenemmistöllä - tai vaihtoehtoisesti hänen ammattitaitonsa oikeustieteellisenä asiantuntijana on asetettava kyseenalaiseksi. Näistä vaihtoehdoista ensimmäinen lienee oikea ottaen huomioon Scheinin lakimiespoliittisen toiminnan aktiivisuuden myös sen jälkeen, kun hän on suorittanut Suomen uutisissa mainitun itsetutkiskelunsa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Juha Mäenpää (ps) poliittisen farssin objektina
Viisi ajatusta hallituksen perheenyhdistämissuunnitelmista
Miksi Scheinin ja Halla-aho riitelevät?