Suosittua juuri nyt!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Belgia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Belgia. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 21. joulukuuta 2025

Wille Rydmanilta räväkkä kannanotto

Helsingin sanomat kertoi tänään siitä kuinka Belgia on vaikeuksissa mafiamaisten huumejengien kanssa, sillä ne käyvät avoimia tulitaisteluita kaduilla ja tuomarit saavat tappouhkauksia. Jutun mukaan näiden porukoiden johtajat koostuvat marseillelaisista, albanialaista ja myös belgialaista, mutta satamissa puuhastelevat – näiden laskuun – paperittomat alaikäiset vastaanottamassa huumekuljetuksia.

Toisin sanoen – vaikka HS ei siitä suoraan mainitsekaan  – kyse on juuri siitä, minkä jokainen tämän blogin lukija on jo arvannutkin. Samoin kuin kansanedustaja Wille Rydman (ps), joka otti sosiaalisessa mediassa harvinaisen räväkästi kantaa tähän asiaan. 

* * *

Rydmanin mukaan: "eurooppalaiset päättäjät levittävät valloittajakansoille punaista mattoa, haluavat valloittajien tavat ja uskonnon oppiaineiksi kouluihin ja syyttävät vihapuheesta niitä, jotka rohkenevat vielä panna vastaan.
Kristallikruunujen valossa eliitti kohottelee maljojaan ja horisee onttoa yhdenvertaisuusliturgiaa nyrpistellen nenää 'rasismille'. Kaduilla juhlasalien ulkopuolella valloittajakansojen edustajat hakkaavat, ryöstävät ja raiskaavat etnisesti eurooppalaiset nuoret ja hukuttavat romahtavan yhteiskunnan huumeisiin. Historia tuskin tuntee typerämpiä hallitsijoita kuin ne aikamme päättäjät, jotka aktiivisesti omilla päätöksillään tilasivat Eurooppaan etnisen ja kulttuurisen itsemurhan."


Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä: Terrorismi ja -väkivalta leimaa kaikki arabitaustaiset ihmiset

lauantai 15. marraskuuta 2025

Terrorismi ja -väkivalta leimaa kaikki arabitaustaiset ihmiset

Terroristeistaan tunnetussa Belgian Molembeekissa opettajana työskentelevän Adil Dakirin mukaan arabitaustaiset ihmiset joutuvat kaikki leimatuksi, kun jotain ikävää tapahtuu. Brysselissä toimiva terrorismin tutkija Mohamed Fahmin mukaan Belgian poliitikot ja viranomaiset eivät ole kyenneet estämään äärijärjestöjen toimintaan, vaan "lähellä Isisiä toimivat salafistiset saarnaajat radikalisoivat nuoria. Nyt myös huumekauppiaat värväävät nuoria", minkä seuraukset näkyvät huumediilereiden välisinä ammuskeluina.

Nuorisotyöntekijä Bachir M’rabetin mukaan terroristit hyödyntävät nettipelaamista houkuttellessaan nuoria joukkoonsa. Pelin myötä rakennetaan suhteita, joissa muslimilapsille syötetään vähitellen radikaaleja ajatuksia ja työn viimeistelevät islam-keskuksissa toimivat islamistiset saarnaajat sekä moskeijoissa nuoria etsiskelevät terroristit.

* * *

Jos ja kun Fahmi ja M’rabet ovat oikeassa – mitä en epäile – on selvää, etteivät muslimiyhteisön ulkopuoliset toimijat pysty ratkaisemaan molembeekiläistä terrorismi-ongelmaa. Niiden sijaan yhteisön tulisi tehdä se itse. 

Tätä tosiasiaa ei muuta se, että asiasta kertoneen uutisen mukaan Molembeekin elintaso on belgialaisittain matala ja nuorisotyöttömyys korkealla tasolla, noin 20 prosenttia. Niistä jälkimmäinen on tosin "vain" samaa luokkaa tai vähän alhaisempi kuin kaikkien suomalaisnuorten työttömyysaste, joten se ei yksistään selitä alueen asemaa terrorismin ja väkivallan keskuksen.

Niinpä molembeekilaisen terrorismin perimmäisiä syitä on etsittävä jostain muualta, kuten alueella elävien ihmisten omasta toiminnasta sekä heidän arvoistaan ja nuorille antamastaan kasvatuksesta. Toivon mukaan näiden asioiden muuttamiseen motivoi tämän kirjoituksen alussa mainitsemani opettaja Dakirin toteama fakta, jonka mukaan muslimiterrorismi ja -väkivalta leimaa kaikki arabitaustaiset ihmiset. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ahtisaari kuoli ja terroristi murhasi ruotsalaisia
Islamin teoria ja käytäntö
Brysselissä räjähti, mutta Petteri Orpo kaipaa Suomeen lisää pakolaisia

lauantai 11. lokakuuta 2025

Yle, tosiasioiden peittäminen ja seuraukset

Yleisradio kertoi, että laitaoikeisto on kirinyt isoimmaksi puolueeksi Saksassa, Ranskassa ja Britanniassa. Jutun mukaan radikaalioikeisto on nyt suurin poliittinen voima Euroopassa.

Artikkelissa mainitaan pääsyyksi tähän kehitykseen – sinänsä aivan oikein – maahanmuutto, mutta sen jälkeen seuraa pitkä selittely siitä, kuinka Eurooppa käyttää amerikkalaisia digialustoja. Ja sen seurauksena maanosamme on saanut tartunnan amerikkalaisesta polarisoituneesta keskustelusta. 

Eikä siinä kaikki, sillä "joidenkin asiantuntijoiden mukaan Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump ja Piilakson digijätit tekevät tarkoituksellista hyökkäystä, jonka päämääränä on saada aikaan poliittinen muutos Euroopassa". Eikö tämä ole ilmiselvä salaliittoteoria? 

Lisäksi yksi artikkelissa mainituista asiantuntijoista kertoo, että eurooppalaisiin valtioihin kohdistuu hybridiuhkia, esimerkiksi sabotaasia, josta pitää ymmärtää kirkkaasti, että Euroopan poliittinen maantiede ei muuttuisi ilman Venäjän avustusta ja puuttumista. 

* * *

En missään tapauksessa kiistä sosiaalisen median, amerikkalaisen polarisaation enkä varsinkaan Venäjän merkitystä eurooppalaisten yhteiskuntien ongelmana – päinvastoin. Ne eivät kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että Ylen jutussa yhdellä virkkeellä kuitattu epäonnistunut maahanmuuttopolitiikka on ylivoimaisesti tärkein syy eurooppalaisten kansallismielisten puolueiden – joita Yle nimittää laitaoikeistoksi – kannatuksen nousulle. 

Tämän Ylen toimituskunta – ja sen haastattelemat asiantuntijat – olisivat voineet ymmärtää jo pelkästään siitä, että näiden puolueiden suhtautuminen Venäjään ei suinkaan ole yksimielistä. Osassa eurooppalaisia valtioita – kuten Suomessa – nämä puolueet ovat hyvinkin kriittisiä itäistä naapuriamme kohtaan ja toisissa – kuten vaikka Saksassa – niillä on suuria vaikeuksia ymmärtää Venäjän todellista imperialistista luonnetta ja sen aiheuttamaa uhkaa koko Euroopalle.

* * *

Mitä taas tulee sosiaaliseen mediaan, niin on epäilemättä totta, että sosiaalisen median alustoilla keskustelut polarisoituvat helposti. Näinhän näyttää käyvän jopa tämän blogin kirjoituksiin liittyvillä kommenttipalstoilla.

Mielipiteiden yhteentörmäysten on kuitenkin sinänsä vaikea nähdä olevan lähtökohtaisesti ongelmana – pikemminkin sellaiset ovat osoitus terveestä yhteiskunnasta. Ongelmaksi ne ovat muodostuneet vain siksi, että monissa Euroopan maissa on vuosikymmenien aikana ajauduttu tilanteeseen, jossa perinteiset valtamediat ovat syöttäneet kansalaisille yksipuolista arvoliberaalia ja poliittista vasemmistoa myötäilevää jargonia. 

Tämän seurauksena eri maiden kansalaiset eivät ole saaneet purettua maahanmuuttoon liittyviä – kaikkialla näkyviin ongelmiin liittyviä – huoliaan, vaan niitä on pikemminkin kielletty, tai ainakin selitelty parhain päin. Ja siksi monet ovat huomanneet löytävänsä ajatuksillensa tukea ainoastaan kansalliskonservatiivisista puolueista. 

* * *

Tämän huolen syistä löytyi hyvä esimerkki niin ikään tämän aamun uutisvirrasta. Belgiassa oli nimittäin – Uutissuomalaisen mukaan – suunniteltu droonihyökkäystä Belgian pääministeriä vastaan. Syyttäjät kuvailivat tekoa "jihadistien inspiroimaksi terrori-iskuksi".

Lopuksi annan neuvon Ylen ja muiden Euroopan maiden valtamedioiden toimituskunnille. Jos teitä ihan vakavissaan huolettaa eurooppalaisten yhteiskuntien polarisoituminen, siirtykää nykyisestä ummehtuneesta kirjoittelusta monipuoliseen ja faktaperusteiseen journalismiin, jonka tarkoituksena on tuoda esille – tasapuolisesti ja ilman omaa agendaa – kaikkien poliittisten toimijoiden näkemyksiä ja tavoitteita. 

lauantai 26. heinäkuuta 2025

Ennuste seuraavasta eurooppalaisesta sisällissodasta

Sosiaalisessa mediassa sattui silmiini tekoäly Grokin vastaus kysymykseen siitä, mikä Euroopan maa joutuu ensimmäiseksi sisällis- tai tai uskonsotaan. Vastaus oli siksi mielenkiintoinen, että päätin jakaa sen teille - arvoisat lukijani - Google-käännettynä suomeksi. 

"Maahanmuuttojännitteiden, äärioikeiston mobilisaation, taloudellisten erojen ja historiallisen levottomuuden nykytrendien perusteella Ranska näyttää olevan suurimmassa vaarassa. Toistuvat mellakat (esim. vuonna 2023), syrjivä politiikka ja vahva muslimivastainen mieliala voivat kärjistyä laajemmaksi konfliktiksi. Ruotsi seuraa tiiviisti perässä maahanmuuttajayhteisöihin liittyvän jengiväkivallan vuoksi."

* * *

Kysyin myös ChatGTP:n mielipidettä samasta asiasta tällä kysymyksellä: "osaatko sanoa mikä Euroopan maa on seuraavaksi vaarassa joutua sisällis- tai tai uskonsotaan. Kerro myös lyhyet perustelut."

Vastaukseksi sain seuraavaa. 

"Ranska. Toistuvat levottomuudet suurkaupungeissa (erityisesti esikaupunkialueilla). Kulttuuriset ja uskonnolliset ristiriidat, erityisesti muslimivähemmistön ja valtion maallistuneen linjan välillä. Kärjistyneitä väkivallan aaltoja, kuten mellakoita (esim. 2023 Nahelin kuoleman jälkeen). Tilanne: Ei sisällissodan partaalla, mutta polarisaatio kasvaa.

Belgia. Etnis-kielellinen jakautuminen flaamien ja vallonien välillä. Brysselissä on vahva maahanmuuttajaväestö ja ajoittaisia jännitteitä. Tilanne: Poliittisesti jakautunut, mutta vakaa — ei lähellä väkivaltaista konfliktia, mutta yhteiskunnallisesti haavoittuva.

Ruotsi. Jengiväkivalta on noussut ennätyslukemiin. Maahanmuuttajalähiöiden integraatio-ongelmat. Koraanin polttotapaukset ja ääriryhmien aktivointi. Tilanne: Ei sisällissotaa, mutta sisäistä turvallisuutta uhkaavat tekijät ovat kasvussa.

Kosovo / Serbia. Pitkät etniset jännitteet serbien ja albaanien välillä. Aseellisia yhteenottoja on edelleen ajoittain. Tilanne: Todellinen riski pienimuotoisiin aseellisiin konflikteihin.

Bosnia ja Hertsegovina. Etniset jakolinjat (serbit, kroaatit, bosniakit). Srpska-entiteetin eroaikeet. Tilanne: Hauras rauha, poliittinen kriisi jatkuvaa, mutta ei vielä aseellista konfliktia.

* * *

Näyttää siis siltä, että molempien tekoälyjen mukaan humanitaarisen maahanmuuton lieveilmiöistä kärsivät Ranska ja Ruotsi ovat listalla. Tosin ChatGTP asettaa Belgian - ainakin listausjärjestyksen perusteella - näiden kahden väliin. Lisäksi se listaa myös Balkanin ruutitynnyrin kaksi etnisesti jännittynyttä valtiota, joissa kehitysmaalaisten maahanmuutto ei näyttele oleellista osaa.

Molemmat listaukset ovat mielestäni hyvin perusteltuja, vaikka toki jotkut muutkin maat voisivat tulla kyseeseen. Mieleeni tulee ainakin raiskausrinkien Iso-Britannia ja itsenäisyysliikkeiden luvattu maa Espanja. 

Tai miten mahtaa olla esimerkiksi Moldovan tilanne venäläisten pyrkiessä suhmuroimaan sikäläistä politiikkaa ja polarisoimaan eri väestöryhmien välejä.  

Nähtäväksi kuitenkin jää, syntyykö Eurooppaan ihan oikeasti sisällissotia. Ja jos syntyykin, mitkä ovat niiden syttymisen syyt.  


lauantai 28. joulukuuta 2024

Myyräntyötä Ylestä vai myyräntyötä Ylessä?

Ylen julkaisi jutun, jossa soinilaisten perussuomalaisten kansanedustaja Kimmo Kivelä (sin) väitti puolueen halla-aholaisen vähemmistön vaatineen häntä tekemään ennen vuonna 2017 tapahtunutta puolueen hajoamista myyräntyötä Yleisradiota vastaan ja sitä kautta nakertamaan ihmisten luottamusta medioihin.  Tämän mukaan "se oli ihan tällainen ohjelmallinen julistus, että perussuomalaisten pitää tehdä ulostuloillaan selväksi, mitä he ajattelevat Ylestä".

Juttu on sikäli kummallinen, ettei toimittaja kommentoi siinä sanaakaan Ylen linjasta tuona aikana. Siksi päätin virkistää muistiani ja katsoa, mitä olen itse kirjoittanut aiheesta ennen vuotta 2017.

* * *

Kesäkuussa 2013 kirjoitin Arto Luukkaisen (ps) ehdotuksesta, jonka mukaan Yle voisi tehdä ajankohtaisohjelman, jossa maahanmuuttajille esitettäisiin heidän tyttölapsiin suhtautumiseensa liittyviä kysymyksiä. Siis sellaisia kuin "hyväksytkö sen, että tyttäresi seurustelee kristityn suomalaispojan kanssa ilman että poika kääntyy muslimiksi?"

Luukkaisen ehdotuksen pohjalta ehdotin samassa kirjoituksessa Ylelle ajankohtaisohjelmaa, johon kutsuttaisiin monipuolinen keskusteluryhmä pohtimaan samaa aihetta niin ikään kysymyslistan pohjalta. Kummankaan kaltaista ohjelmaa ei ole tietääkseni esitetty Ylellä vielä tänäkään päivänä, vaikka arvelin silloin, että "näistä aineksista saataisiin aivan erinomaista journalismia, josta saattaisi seurata ennennäkemätömän hienoa maahanmuuton arvokeskustelua".  

Helmikuussa 2015 kirjoitin siitä, kuinka Yle haastatteli Syyriaan lähtenyttä jihadistia salaten tämän oikean nimen. Näin siitä huolimatta, "etteivät länsimaiden toimet taisteluihin osallistumisen estämiseksi ole vaikuttaneet nimeksikään; ja uutisen tehdessään valtionmedia tulee mainostaneeksi jihadismia kaikille kuulolla oleville". 

Lokakuussa 2015 ihmettelin, kuinka Ylen silloisessa useiden kymmenien ihmisten maahanmuuttajaillassa "on kutsuttu salillinen maahanmuuttoon kritiikittä suhtautuvia ihmisiä. Sekä maahanmuuttajatoteemeja ja muodon vuoksi tai vain altavastaajiksi kaksi aiheeseen kriittisesti suhtautuvaa."

Huhtikuussa 2016 pohdin, että miksi Ylen toimitus käänsi Guardianista jutun suomeksi muuten varsin uskollisesti, mutta jätti kertomatta sen, että Belgiaan tuleville maahanmuuttajille allekirjoitettavaksi annettu julistus "kertoo tulijoilta vaadittavaan homojen oikeuksien sekä naisten ja miesten välisen tasa-arvon tunnustamista". Ihmetelin, että "eihän kyse vain ole siitä, että yleläiset epäilevät suomalaisilla olevan varsin hyvän käsityksen tietyistä kulttuureista tulevien henkilöiden suhtautumisesta homojen oikeuksiin ja sukupuolten väliseen tasa-arvoon".

Maaliskuussa 2017 hämmästelin Ylen uutista Ruotsin rajusti lisääntyneistä jengirikoksista tarjoten monenlaisia lukuja. Kummallista oli kuitenkin se, ettei Ylen "uutinen mainitse sanallakaan rikollisjengien etnisistä kytkennöistä eli maahanmuuttajataustoista. Ei, vaikka sen linkittämä Expressen-lehden uutinen kertoi yhden tapetun jengijohtajan nimenkin (Merhawi Aregai) ja julkaisi hänestä jopa Afrikkaan viittaavan valokuvan."

* * *

Näiden viime vuosikymmenellä tehtyjen muistiinpanojeni perusteella näyttää siltä, ettei Yleisradio tosiaankaan pystynyt tuolloin - ainakaan maahanmuuttokysymyksissä - neutraaliin uutisointiin. Sen sijaan sen toimitus syötti kaikelle kansalle omaa vihervasemmistolaista propagandaansa, joka on sittemmin osoittautunut suomalaisten harhaanjohtamiseksi ellei suorastaan etnisesti suomalaista vastaan suunnatuksi myyräntyöksi - yleläistä kielikuvaa käyttääkseni. 

Siten ei ole ihme, että jo tuolloin harjoitetun maahanmuuttopolitiikan ongelmallisuuden erinomaisesti ymmärtäneet halla-aholaiset suhtautuivat yhtiön tosiasioita peittelevään journalismiin hyvinkin kriittisesti. Ja vaativat Yleä korvaamaan valheellisen uutisointinsa tosiasioihin perustuvalla journalismilla siinä kuitenkaan onnistumatta, kuten vaikkapa tämä syyskuinen tapaus osoitti. 

sunnuntai 9. kesäkuuta 2024

Marxilainen laitaoikeisto ja kiusaajat

Belgia on tunnettu monenlaisista asioista, kuten kaksikielisestä väestöstä ja hyvistä oluista. Yksi uudempi tunnettuuden lähde Tanskan ja Hollannin välissä sijaitsevalle pienelle valtiolle on väkivaltainen (esimerkki ja toinen) uusbelgialainen väestönosa. 

Siksi oli mielenkiintoista lukea lehtiartikkeli, jonka otsikossa luki, että "Belgiassa äänestetään parlamenttivaaleissa – laitaoikeistolaisten separatistien odotetaan menestyvän ja tekevän hallituksen muodostamisesta tuskaista". 

Jutun mukaan vaaleissa odotetaan menestystä kahdelle puolueelle. Niistä yksi on Flanderin alueen itsenäisyyttä ajava ja Belgian maahanmuuttopolitiikkaa vastustava kansalliskonservatiivinen Vlaams Belang -puolue, joka on saamassa merkittävän vaalivoiton ja nousemassa suurimmaksi flanderilaispuolueeksi. 

Toiseksi menestyjäksi povataan koko maassa toimivaa marxilaista PTB-PVDA -puoluetta. Siis äärikommunisteja.

Artikkelin mukaan nämä kaksi puoluetta saisivat lähes kolmanneksen parlamenttipaikoista, mutta muut puolueet eivät suostuisi ottamaan niitä kanssaan hallitukseen. Ja siten sen muodostaminen vaikeutuisi. 

* * *

Jutun luettuani jäin ihmettelemään kahta asiaa. Niistä ensimmäinen oli se, että millä ihmeen logiikalla marxilainen eli kommunistinen eli äärivasemmistolainen puolue on osa laitaoikeistoa? Minä kun olin kuvitellut, että tämä politiikan toimittajien uustermi tarkoittaisi kansalliskonservatiivisia puolueita, joiden ohjelmassa on tavoitteina myös markkinataloutta vahvistavia näkökohtia. Käsittääkseni marxilaiseksi mainituilla kommunistipuolueilla ei sellaisia ole.

Toinen seikka, jota jäin ihmettelemään - vieläkin enemmän - oli se, että mikäli jotkut puolueet kieltäytyvät yhteistyöstä toisten kanssa, niin syy on jälkimmäisen. Eli analogisesti: jos kiusaava kakarajoukko jättää yhden lapsen leikkiensä ulkopuolelle, on syytä tässä eikä suinkaan heissä, jotka ovat tehneet päätöksen ulkopuolelle jättämisestä. 

Siksi on kysyttävä, että olisiko tässä käsittelemäni artikkelin kirjoittajan, ja ehkäpä kaikkien muidenkin journalistien, tarkastettava todellisuuskäsityksensä. Nyt nimittäin jäi sellainen kuva, että artikkelissa hallituksen muodostamiseen syyttömät ja syylliset julistettiin tekijän oman - ilmiselvästi harhaisen - maailmankuvan perusteella. 

* * *

Noin muuten olen sitä mieltä, että myös Suomessa kannattaa käydä äänestämässä tämän päivän eurovaaleissa - ellei ole sitä jo tehnyt - sillä äänestämättä jättäminen on tuen antamista sellaisille poliittisille tahoille, jotka vastustavat oman näkemyksen mukaista politiikkaa. 

maanantai 6. toukokuuta 2024

Ennuste: Sharia-laki voimaan Iso-Britanniaan, Belgiaan ja Ranskaan vuoteen 2044 mennessä

Tämä aamu tuntui kylmältä sen jälkeen, kun vapun tienoilla sai tottua kesäisiin lämpötiloihin. Mutta kylmää on meno muuallakin. 

Tulin tähän johtopäätökseen selailtuani sosiaalisen median Visegrád 24 -tilin viestejä. Siellä oli muun muassa video, jossa Britanniassa majaansa pitävä islamilainen "oppinut" Anjem Chaudary kertoi, että demokratia korvataan todennäköisesti islamilaisella sharia-lailla Iso-Britanniassa, Belgiassa ja Ranskassa 15-20 vuoden kuluessa. Siis vuoteen 2044 mennessä.

Toisessa Visegrádin välittämässä videossa kanadalainen muslimimies uhosi, että muslimit ovat vuoteen 2060 mennessä maailman suurin uskonnollinen ryhmä. Ja kysyi, että aikooko haastattelija vastustaa shariaa silloinkin? 

Mies perusteli näkemystään sillä, että muslimeilla on perheitä ja he tekevät lapsia toisin kuin eurooppalaistaustaiset kanadalaiset. Niinpä myös Kanadassa muslimit voivat tulla jonain päivänä enemmistöksi. 

Edelle kirjaamiani näkemyksiä on vaikea kieltää - ainakaan kokonaan - niin kauan kuin viimeksi mainitut ihmisryhmien lisääntymiseen liittyvät seikat vastaavat tosiasioita. Ja vielä vähemmän kun huomioimme, että siitä huolimatta Euroopan valtiot sallivat - ja suorastaan tukevat - islamilaisista valtioista tulevaa maahanmuuttoa ylläpitämällä myös turvapaikanhakijoita koskevan sosiaaliturvan kaltaisia houkutustekijöitä. 

Ei siis ihme, että saksalaisista peräti 60 prosenttia ei halua maahansa lisää pakolaisia. Ja että heistä 78 prosenttia on sitä mieltä, ettei maalla ole enää varaa maksaa maahantulosta syntyviä kustannuksia. Lisäksi lähes yhtä moni pelkää konflikteja maahantulijoiden ja etnisesti saksalaisten välillä.

Suomalaisten enemmistö kuitenkin elää edelleen ruususen unta ja selvä enemmistö kannattaa niin sanottua humanitaarista maahanmuuttoa. Tosin niukka enemmistö haluaisi rajoittaa turvapaikanhakijoille tarjottavia sosiaalisia etuuksia ja useimpien toiveissa olisi myös päästä valitsemaan tänne tulevien ihmisten lähtömaa. 

Minusta tuntuu, ettei edelle kirjoittamaani ole tarvetta kommentoida sen enempää. Mutta lisään kuitenkin sosiaalisesta mediasta löytämäni Argentiinan presidentin kommentin Espanjan pääministerin toiminnasta: "Sánchez vaarantaa naiset sallimalla laittoman maahanmuuton". 

Niin, ne ihanaiset naiset. Ja miksei miehetkin. 

He petaavat itselleen mielenkiintoista vanhuutta. Näin siksi, että peräti viisitoista prosenttia suomalaisista 20-45-vuotiaista miehistä ja naisista ilmoitti vuoden 2022 perhebarometrissä ihannelapsiluvukseen pyöreän nollan. Tämä varmasti miellyttää ensimmäisen yllä lainaamani videon kaltaisia "oppineita" ja toteuttaa toisessa videossa esiintyneen kanadalaismuslimin näkemyksiä myös Suomen osalta. 

maanantai 23. lokakuuta 2023

Seitsemän prosenttia muslimeita

Kuulin vuonna 1977 ensimmäisen kerran väitteen, jonka mukaan Etelä-Ranska on jo menetetty muslimeille. Muistan vuosiluvun, koska kyse oli omassa elämässäni aivan erityisestä tapauksesta.

Tämä tuli mieleeni kun huomasin X:ssä viestin, jonka mukaan kymmenet tuhannet ihmiset osallistuivat Pariisissa Israelia vastaan kohdistettuun mielenosoitukseen. Ja sai minut etsimään internetin syövereistä tilaston eri valtioiden muslimipopulaatioiden koosta. 

Sen mukaan vakavasta terroristiongelmasta kärsivässä Ranskassa elää tällä hetkellä 5,7 miljoonaa muslimia. Se tarkoittaa, että heidän osuutensa koko väestöstä on noin 8,3 prosenttia. Siis paljon, mutta ei kuitenkaan likimainkaan enemmistö. 

Saman tilaston mukaan islamilaisesta maahanmuutosta pahimmin kärsivässä eurooppalaismaassa eli Ruotsissa Allahia palvovia on 810 tuhatta, mikä tekee 7,7 prosenttia koko väestöstä. Niin ikään ongelmissa olevassa Belgiassa heitä on 7,5 ja Hollannissakin 6,8 prosenttia. 

Näyttäisi siis siltä, että kun muslimien määrä nousee yli seitsemän prosentin alkaa heistä olla oleellista haittaa eurooppalaisen valtion yhteiskuntarauhalle. Tässä mielessä on lohdullista, että Suomessa on - saman tilaston mukaan - "vain" 150 000 muslimia eli noin 2,7 prosenttia koko väestöstä. 

Toisaalta mekään emme ole viime aikojen tapahtumien perusteella säästyneet ongelmilta, vaikka varsinaisia terroritekoja ei olekaan ollut kuin yksi. Siksi edelle kirjoittamani tilastot on syytä ottaa todesta ja kiristää maahanmuuttopolitiikkaamme kovalla kädellä. 

Tämä on ainakin hallitusohjelman ja asiasta vastaavan ministerin puheiden perusteella myös maan poliittisen johdon tarkoitus. Sen suhteen on hyvä, ettei muslimimaiden kansalaisten kansainväliseen suojeluun perustuvien hakemusten määrä ole tänä vuonna noussut vuoden takaisesta, joten eduskunnalla on mahdollisuus korjata maamme lakeja ennen kuin Välimeren yli parhaillaan kiihtymässä olevan uuden kansainvaelluksen aallot iskevät tänne pohjan perukoille. 

Aikaa ei kuitenkaan ole hukattavissa, vaan sisäministeri Mari Rantasen (ps) on syytä toimia rivakasti, sillä ainakin osa oppositiosta tullee kuitenkin tekemään kaikkensa hidastaakseen päätöksentekoa saadakseen maahamme mahdollisimman suuren osan Välimeren taksiliikennettä hyödyntävistä elintasopakolaisista. Eikä sellainen olisi Suomen eikä suomalaisten etu.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ahtisaari kuoli ja terroristi murhasi ruotsalaisia
Matias Mäkynen: armeija panemaan maahanmuuttajajengit kuriin?
Maahanmuuttoon liittyviä tilastoja, tapauksia ja johtopäätöksiä

tiistai 17. lokakuuta 2023

Ahtisaari kuoli ja terroristi murhasi ruotsalaisia

Entinen presidentti Martti Ahtisaari (sd) kuoli eilen. Vaikka hän ei noussutkaan suurten suomalaisten presidenttien joukkoon, oli hän kuitenkin viime vuosikymmenten merkittävin rauhantekijä koko maailmassa - ja sai siitä tunnustuksen Nobelin palkinnon muodossa. 

Ahtisaari muistetaan etenkin teoistaan Namibiassa, Balkanilla ja Indonesiassa, mutta Lähi-idän kusiaispesään hänkään ei koskenut. Tämä johtunee siitä, että Ahtisaari ymmärsi kokeneena rauhantekijänä, ettei rauha synny ilman molempien osapuolten tahtoa. Lähi-idässä sitä ei ole ollut, kuten viime päivät ovat osoittaneet. 

* * *

Varhain tänä aamuna kaksi ruotsalaista jalkapallofania sai surmansa Belgiassa. Heidän murhaajansa huusi tekoa tehdessään Allahin suuruutta ja väitti kuuluvansa terroristijärjestö ISIS:iin. 

Tapaus saanee tämän päivän aikana lisää selvyyttä, enkä olisi yllättynyt siitä, mikäli hänen innoittajakseen osoittautuisi terroristijärjestö Hamasin hyökkäys israelilaisia vastaan. Ehkäpä tätä epäilevät myös belgialaiset viranomaiset, jotka puhuvat tapauksen yhteydessä terrori-iskusta. 

Täältä Suomesta katsottuna kyse on vain hinnasta, jonka me eurooppalaiset joudumme maksamaan idioottimaisesta maahanmuuttopolitiikastamme. Jos ja kun me hyväksymme kaikenlaisten tyyppien saapumisen kotiseuduillemme enemmän tai vähemmän sekasortoisista yhteiskunnista, saapuu sieltä tietenkin myös ihmisiä, jotka suhtautuvat vihamielisesti meihin. Ja näin kävi tällä kertaa Belgiassa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vasemmisto ja anarkistit tekivät 85 prosenttia vuoden 2022 terrori-iskuista
Parhaat presidentit - ja pari huonointa
Länsimaiden pitäisi tunnustaa tosiasiat Syyriassa

keskiviikko 14. syyskuuta 2022

Jussi Halla-aho selitti Sanna Marinin puhetta

Suomella on suuria vaikeuksia päättää venäläisille myönnettävien viisumien jakamisen lopettamisesta. Siitä huolimatta pääministerimme Sanna Marin (sd) lausui Brysselissä, että "ei ole oikein, että samalla, kun Venäjä tappaa siviilejä, venäläiset turistit matkustavat vapaasti Euroopassa. Viisumien myöntämistä on rajoitettava voimakkaasti."

Tätä ristiriitaa valaisi Jussi Halla-aho (ps) pitkässä viestiketjussaan Twitterissä. Hänen mukaansa suomalaisilla on tapana nussia tämänkaltaisissa asioissa pilkkuja (ilmaisu Halla-ahon), eli saivarrella oikeusperusteiden kanssa. Jos jokin asia on tulkittavissa oikeusperiaatteiden vastaiseksi, näin myös tehdään. Tämän taustalla on 1900-luvun vaihteen venäläistämiskausien aikana syntynyt perinne, jossa kenraalikuvernöörin vaatimuksia vastustettiin menestyksekkäästi samankaltaisen pilkunnussinnan avulla. 

Niinpä Halla-aho antoi ohjeen EU:n päättäjille. Hänen mukaansa Unionin on tehtävä yhteinen päätös viisumien myöntämisen lopettamisesta, jolloin Suomi kyllä seuraa kiltisti perässä. 

Nähdäkseni Halla-aho on oikeassa ja selittää oikein hyvin sen, miksi Suomi toisaalta jatkaa viisumien myöntämistä Venäjälle, mutta samaan aikaan sen pääministeri vaatii suurissa poliittisissa pöydissä tiukempaa viisumipolitiikkaa. Nähtäväksi siis jää, ymmärtääkö Unioni tämän, vai jättääkö se oman ymmärtämättömyytensä takia rajastaan noin 1 300 kilometriä avoimeksi venäläisille turisteille.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2022

Tieteellinen tieto ei tue Kristiina Silvanin ihonvärilausuntoa

Tutkijan tehtävänä on yrittää ymmärtää todellisuutta täsmälleen sellaisena kuin se on. Tämä tarkoittaa tieteellisten teorioiden ja hypoteesien muodostamista niistä tiedoista, joita kulloinkin on käytettävissä sekä koejärjestelyiden suunnittelemista niiden koettelemiseksi. 

Erityisen tärkeää on pyrkimys osoittaa vallitsevia teorioita vääräksi. Tällöin keskeiseksi seikaksi nousee sen varmistaminen, että koejärjestely vastaa varmasti juuri haluttuun kysymykseen, eikä vääristy jonkin suunnittelussa huomaamatta jääneen ilmiön takia. Ja tämän välttämiseksi on palattava tämän kirjoituksen ensimmäiseen kappaleeseen, eli suunnitteluvaiheessa on otettava huomioon mahdollisimman tarkoin kaikki jo aiemmin tiedossa olevat asiat, jotka voisivat vaikuttaa kokeen tulokseen. 

Edellä kuvattu on yleensä mahdollista useimmilla tieteenaloilla. Poikkeuksiakin on kuten esimerkiksi historia, jonka kulkua ei voi toistaa. 

Olen itse omalla tieteellisellä urallani muotoillut tutkimuskohteisiini liittyen monenlaisia hypoteeseja ja testannut niitä. Usein hypoteesini ovat saaneet vahvistusta, mutta toisinaan olen myös joutunut tunnustamaan ne vääräksi. Jälkimmäisessä tapauksessa olen joutunut tunnustamaan vajaan tietämykseni tutkittuun asiaan ja muotoilemaan tutkitun ilmiön selityksen uudelleen.

* * *

Edelle kirjoittamaani taustaa vastaan hämmästyin lukiessani uutista siitä, kuinka Puola on ottanut maaperälleen peräti 2,5 miljoonaa ukrainalaista, mutta kieltäytyy edelleen päästämästä rajan yli Lähi-Idästä saapuvia turvapaikanhakijoita. Samassa jutussa nimittäin lainattiin Ulkopoliittisen instituutin tutkija Kristiina Silvania, jonka mukaan tähän eroon "ei ole muuta selitystä kuin että nämä ovat valkoisia ja kristittyjä".

Koska kyseessä on tutkija, ihmisten pitäisi periaatteessa voida luottaa siihen, että näin selkeän kannan taustalla on kiistatonta tutkimustietoa. Siis esimerkiksi tutkimuksia siitä, millä tavalla puolalaiset suhtautuvat erivärisiin tai eriuskoisiin ihmisiin. Ja mistä syistä he suhtautuvat siten kuin suhtautuvat.

* * *

Siksi selvittelin hiukan tähän liittyvää tieteellistä kirjallisuutta ja tein aihepiiriin liittyen seuraavia havaintoja. Täydellinen kirjallisuuskatsaus tämä ei kuitenkaan ole. 

Yksi. Korkeamman koulutuksen ja ammattitaidon omaavat ihmiset suosivat maahanmuuttoa todennäköisemmin kuin matalan koulutuksen saaneet riippumatta maahanmuuttajien ammattitaidon tasosta. Asenne on samanlainen sekä työssä olevien että työtä tekemättömien parissa, joten suhtautumisella tulijoihin ei ole juuri lainkaan tekemistä sen kanssa, että ihmiset pelkäisivät tulijoiden vievän työpaikat heidän edestään. Sen sijaan selitys ihmisten asenteisiin tulijoita kohtaan tuntuisi löytyvän heidän omista arvoistaan ja uskomuksistaan.

Kaksi. Ihmisten maahanmuuttoasenteita muokkaavat huolet tulijoiden kulttuurivaikutuksista – ja vähemmässä määrin sen taloudellisista vaikutuksista – koko kansakuntaan.

Kolme. Rodulliset tai kulttuuriset ennakkoluulot ovat tärkeä osa maahanmuuttoa koskevia asenteita. Tämä rajoittuu kuitenkin maahanmuuttoon maista, joissa on etnisesti erilainen väestö.

Neljä. Kantaväestöön kuuluvat ihmiset suhtautuvat maahanmuuttoon negatiivisesti erityisesti sellaisilla alueilla, joilla asuvista ihmisistä suuri osa on syntynyt EU:n ulkopuolella ja joilla maahanmuuttajaväestön työttömyysaste on korkea. Asiaan vaikuttaa myös kantaväestön työttömyysaste: jos se on korkea, ovat myös asenteet EU:n ulkopuolelta tulevaan maahanmuuttoon vähemmän negatiivisia.

Viisi. Kontaktit maahanmuuttajiin vähentävät heihin kohdistuvia negatiivisia mielipiteitä, erityisesti ammattitaitoisten ihmisten kohdalla. Maahanmuuttajavirrat saavat kuitenkin keskitasoisesti ja matalasti koulutetut ihmiset arvioimaan negatiivisesti maahanmuuton taloudellisia seurauksia. Kaiken kaikkiaan ihmisten koulutustaso selittää suurimman osan maahanmuuttajien taloudellisen merkityksen kognitiivisesta arvioinnista, ainakin korkean tulotason maissa.

Kuusi. Belgiassa sekä yksityiset vuokranantajat että kiinteistönvälittäjät syrjivät marokkolaisen nimen omaavia ihmisiä. Alueiden kantaväestön omat asenteet tai heidän kokemansa uhka ei kuitenkaan vaikuttanut syrjintään sen enempää alueilla, joilla väestön asenteet olivat kielteisempiä tai koettu uhka oli suurempi. Asuntoja vuokraavat kutsuivat kuitenkin vähemmän sekä belgialaisnimisiä että marokkolaisnimisiä ehdokkaita paikkakunnille, joilla asenteet ovat negatiivisia tai koettu uhka maahanmuuttajien taholta on suurempi. 

Seitsemän. Ihmiset osaavat yhdistää ihonvärin sävyn eri maahanmuuttajaryhmiin ja heidän välisensä erot tässä kyvyssä liittyvät heidän ennakkoluuloihinsa ja mielipiteisiinsä maahanmuutosta. 

* * *

Tieteellistä kirjallisuutta - tutkimusraportteja ja yhteenvetoartikkeleita - olisi ollut todella paljon enemmänkin, mutta riittäköön tämä satunnaisotos tähän. Totean kuitenkin, etten löytänyt tukea ulkopoliittisen instituutin tutkijan näkemykselle ihonvärin merkityksestä puolalaisten erilaiselle käyttäytymiselle eri maahanmuuttajia kohtaan. 

Lähimmäksi Silvanin näkemystä osui tuo seitsemäs tutkimusraportti, jossa todettiin ihmisten olevan tietoisia eri maahanmuuttajien ihonväreistä sitä paremmin, mitä negatiivisempia heidän asenteensa tulijoihin olivat. Mutta siinäkään ihonväri ei siis ollut asenteita selittävä tekijä, vaan seurausta ihmisten muista syistä johtuvista asenteista.

Ja noissa kuudessa ensimmäisessä artikkelissa oli sitten valotettu mitä nuo muut syyt voisivat olla. Ja siltä osin ulkopoliittisen insituutin tutkijan väite kristinuskosta saa jonkinlaista tukea. Mutta siinäkään kyse ei liene itse uskonnosta vaan yhteys lienee pikemminkin tulkittava mittatikuksi vastaanottavan väestön ja maahanmuuttajien välisen kulttuurisen eron suuruudesta.

* * *

Koska olen itse tutkija, olen aina tarkka siitä, mitä sanon omaan tieteenalaani kuuluvista asioista julkisuudessa - oli kanavana sitten perinteinen tai sosiaalinen media tai esiintyminen erilaisissa tilaisuuksissa. Se tarkoittaa pyrkimystä siihen, että puhun vain tietoa, jolle on olemassa vahva tutkimuksellinen peruste. 

Jos sitten kuitenkin vaikka MTV3:n toimittaja pyytää vastauksia asioista, jotka ovat heikommin tunnettuja, annan toki hänelle parhaaseen ymmärrykseeni perustuvan vastauksen. Mutta tuon samalla esille näkemykseeni liittyvän epävarmuuden. Ja näinhän tein myös tässä kirjoituksessa kirjaamalla sanat "täydellinen kirjallisuuskatsaus tämä ei kuitenkaan ole". 

Siksi en voi tutkijana sietää sellaisia perusteettomia lausuntoja, jollaisen Ulkopoliittisen instituutin tutkija Kristiina Silvan oli antanut MTV3:lle. Näin erityisesti siksi, että tieteen kaapuun verhottuina niitä ei voi pitää eettisesti hyväksyttävinä. Ja lisäksi ne hämärtävät tieteellisen ja arkitiedon välistä eroa ja sellaisina heikentävät tutkitun tiedon merkitystä ja arvostusta yhteiskunnassamme.

sunnuntai 30. tammikuuta 2022

Älyllistä epärehellisyyttä

Wikipediassa älyllistä epärehellisyyttä kuvataan seuraavin luonnehdinnoin. Se on sellaisen näkökulman kannattamista, jonka itse tietää vääräksi tai harhaanjohtavaksi, sellaisen asian puolesta puhumista, jota puhuja ei tiedä todeksi, ja jonka todenperäisyyttä ei ole vaivautunut tarpeellisessa määrin selvittämään tai tietoista oleelliseksi tunnettujen asiaankuuluvien seikkojen kertomatta jättämistä.

Tänä aamuna saimme luettavaksemme suomalaisesta mediasta useitakin esimerkkejä tästä ilmiöstä. Ehkäpä merkittävin niistä liittyi Saksan enstiseen sosiaalidemokraattiseen voimamieheen Gerhard Schdöreriin, joka ilmoitti, ettei "usko usko, että Venäjän johtoa voisi kiinnostaa tunkeutua Ukrainaan sotilaallisesti". Tämä siis tilanteessa, jossa Venäjä jo nyt miehittää tosiasialliseti Ukrainaa ja on koonnut sen rajoille suuren sotavoiman.

Suomalaisesta näkulmasta mielenkiintoista - joskaan ei älyllisesti epärehellistä - jutussa oli myös se, että Schröder viittasi kommentissaan ukrainalaisten Saksaan kohdistamaan arvosteluun, koska Saksa ei suostu viemään Ukrainaan aseita. Tämä tosiasia rinnastuu yksiselitteisesti toisen sosialistin - kansallisen sellaisen - toimintaan talvisodassa, jolloin Hitlerin hallinto esti italialaisten aseiden viennin Suomeen. Olisi mielenkiintoista tietää, toistiko Schröder natsien toimintamallin tietäen vai tietämättään.

Huvittavin niistä on puolestaan Turkin sultt... persidentin Recep Tayyip Erdoğanin päätös erottaa maan tilastokeskuksen johtaja, koska tämän johtama laitos ei ole tuottanut hänelle mieluisia tilastoja. Erdogan ei liene kuullut Juho Kusti Paasikivestä tai totuudesta viisauden alkuna. Hinnan Erdoganin älyllisen epärehellisyydestä joutuu luonnollisesti maksamaan Turkin kansa. 

Kolmas älyllisen epärehellisyyden esimerkki liittyi juttuun Belgiassa pahoinpidellyksi joutuneesta Panu Laturista (vihr), jonka mukaan häneen kohdistunut väkivallanteko oli satunnaisen ohikulkijan satunnainen teko. Tosiasiassa Laturi joutui itse aiemmalla poliittisella urallaan kannattamansa ääriliberaalin maahanmuuttopolitiikan uhriksi, koska pahoinpitelijä "sattui" hänen kohdalleen vain siksi, että tämä politiikka oli houkutellut sudanilaismiehen Belgiaan. 

Älyllistä epärehellisyyttä jutussa oli luonnollisesti myös se, ettei siinä kerrottu satunnaisen pahoipitelijän afrikkalaisesta tai edes maahanmuuttajataustasta halaistua sanaa. Mutta siihenhän me olemmekin jo tottuneet tässä armaassa Suomessamme.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maahanmuuttajien väkivaltarikollisuutta olisi helppo hallita
Ei ole helppoa olla vihreä ja älyllisesti rehellinen
Paskoja kulttuureita ja älyllistä epärehellisyyttä?

sunnuntai 5. joulukuuta 2021

Missä omikron syntyi ja miten tehokkaasti se on tappanut ihmisiä Etelä-Afrikassa?

Tuoreimmassa Science-lehdessä oli pieni juttu, jossa pohdittiin Etelä-Afrikassa ensimmäiseksi havaitun omikronvariantin syntymiseen johtanutta kehityskulkua. Jutun mukaan omikron on niin erilainen muihin tunnettuihin SARS-Cov-2-kantoihin, että sen on täytynyt syntyä jo vuoden 2020 puolivälissä. Ongelmaksi jääkin, että missä se on voinut piileskellä näin kauan.

Mahdollisuuksia on kolme. Ensimmäisen mukaan virus olisi syntynyt jollain syrjäisellä eteläisen Afrikan alueella, mistä se olisi levinnyt vasta äskettäin Etelä-Afrikkaan, missä muita mustan maanosan valtioita tehokkaampi testausjärjestelmä olisi sen paljastanut.

Toisen mahdollisuuden mukaan virus olisi voinut kehittyä henkilössä, jonka elimistössä koronavirus olisi elänyt kroonisena infektiona esimerkiksi AIDS-lääkinnän aiheuttaman alentuneen immuniteetin takia. Siellä virus olisi lisääntynyt pidemmän aikaa sellaisessa ympäristössä, jossa luonnonvalinta olisi valikoinut sille uusia mutaatioita ilman, että tarve tartuttaa uusia ihmisiä olisi rajoittanut niiden elinkykyä. 

Tai sitten virus olisi kehittynyt jossain muussa eläimessä, josta se olisi siirtynyt takaisin ihmiseen. Tähän mahdollisuuteen liittyen Helsingin sanomat julkaisi tänään jutun, jonka mukaan belgialaisen eläintarhan virtahevot ovat saaneet koronatartunnan. 

Sen mukaan niiden nenät vuotavat. Täytyy siis toivoa, että virtahepojen hoitajilla on riittävästi suurikokoisia nenäliinoja. Ja että tutkijat saavat selvitetyksi, missä ja miten omikron kehittyi. 

* * *

Kirjoitin vajaa viikko sitten Etelä-Afrikan viime viikkojen koronatilanteesta todeten, ettei maan kuolleisuustilastoissa ole näkynyt nousua sen jälkeen, kun siellä alkoi levitä omikronvariantti. On siis tullut aika katsoa uudelleen, miltä tilanne näyttää nyt. 

Ensimmäiseksi jatkoin aiempaa kuvaajaani tautitapausten kehittymisestä viimeisen viikon aikana. Nyt se näytti näin hurjaa tapausmäärän kasvua.



Seuraavaksi jatkoin kuolleisuustilannetta samalla tavalla, jolloin muodostui seuraava kuvaaja.


Kuvassa näkyy lähinnä satunnaisvaihtelua, mutta ei kuolemantapausten nousua viime päivinä. Niinpä kuolemantapausten ja tartuntojen välinen suhde on omikronin ilmaantumisen jälkeen ollut nopeassa laskussa, kuten kolmas viikon takaisen kuvaajan jatkettu kaavio osoittaa.


Viimekertaisessa eli myös tämän blogimerkinnän yllä tehdyssä tarkastelussa on kuitenkin yksi ongelma. Se ei nimittäin huomioi sitä, että koronaviruksen saaneet kuolevat tyypillisesti vasta 20 päivää oireiden havaitsemisen jälkeen

Siksi päätin piirtää myös kuvaajan, jossa verrataan kuolleisuutta 20 päivän takaisiin tartuntalukuihin. Se tarkoittaa ajankohtaa 14.11., jolloin koronavirustartunnoissa ei vielä ollut nähtävissä nousua: seitsemän päivän liukuva keskiarvo oli 285, kun se oli viikkoa aiemmin ollut 265 ja kahta viikkoa aiemmin 357.  


Kuvaajan mukaan COVID-19:ään kuolleiden henkilöiden tartuntoihin suhteutetussa määrässä ei - edellä kirjoitetun valossa odotetusti - näy oleellista muutosta. Niinpä joudumme odottamaan vielä jonkin aikaa saadaksemme tiedon SARS-CoV-2:n omikronmuodon muita koronamuotoja paremmasta tai huonommasta kyvystä tappaa ihmisiä. 

Tarkemmin sanoen, kysymykseen saataneen ensimmäisiä vihjeitä ensi viikonvaihteeseen mennessä, jolloin 11.12. koronaan kuolevien eteläafrikkalaisten määriä verrataan 21.11. vallinneeseen tilanteeseen, jolloin koronatartuntojen määrä oli jo kääntynyt selvään nousuun (564 tapausta). Selkeä signaali saataneen kuitenkin vasta vähän ennen joulua, jolloin verrokkipäivien tartuntamäärät ovat nousseet jo tuhansiin ja koostuvat käytännössä pelkästään omikronvarianteista.  






sunnuntai 3. toukokuuta 2020

Hätkähdyttävät koronatilastot

Koronaviruspandemian COVID-19 aiheuttaneen SARS-CoV-2:n tappavuudesta on liikkunut kaikenlaisia tietoja. Eiliseen kirjoitukseeni tulleen kommentin yllyttämänä päätin laskeskella noita kuolevuuksia eilisen päivän tilanteen mukaan ja yllätyin.

Alla olevassa taulukossa ovat tekemäni laskelmien tulokset niiden valtioiden (ja muiden yksiköiden) osalta, joista oli yli 500 koronavirushavaintoa. Olen järjestänyt valtiot tautiin kuolleiden osuuden mukaisesti.

Yksikkö
Havainnot
Kuolleet
%
Belgia
49517
7765
15,68
Britannia
182260
28131
15,43
Ranska
168396
24760
14,70
Italia
209328
28710
13,72
Hollanti
40236
4987
12,39
Ruotsi
22082
2669
12,09
Unkari
2942
335
11,39
Algeria
4295
459
10,69
Espanja
245567
25100
10,22
Meksiko
20739
1972
9,51
Honduras
899
75
8,34
Indonesia
10843
831
7,66
Kanaalisaaret
543
41
7,55
San Marino
580
41
7,07
Brasilia
96559
6750
6,99
Sudan
592
41
6,93
Filippiinit
8928
603
6,75
Burkina Faso
652
44
6,75
Egypti
6193
415
6,70
Slovenia
1439
94
6,53
Iran
96448
6156
6,38
Kanada
56714
3566
6,29
Irlanti
21176
1286
6,07
Romania
12732
771
6,06
Sveitsi
29817
1762
5,91
Andorra
747
44
5,89
USA
1160774
67444
5,81
Kiina
82875
4633
5,59
Kreikka
2620
143
5,46
Pohjois-Makedonia
1506
82
5,44
Bolivia
1229
66
5,37
Argentiina
4681
237
5,06
Tanksa
9407
475
5,05
Equador
27464
1371
4,99
Puola
13375
664
4,96
Kongon demokraattinen tasavalta
674
33
4,90
Mali
544
26
4,78
Niger
736
35
4,76
Somalia
671
31
4,62
Bulgaria
1594
72
4,52
Kolumbia
7285
324
4,45
Dominikaaninen tasavalta
7578
326
4,30
Irak
2219
95
4,28
Suomi
5176
220
4,25
Tunisia
1009
42
4,16
Saksa
164967
6812
4,13
Kuuba
1611
66
4,10
Portugali
25190
1023
4,06
Albania
789
31
3,93
Bosnia ja Herzegovina
1839
72
3,92
Itävalta
15558
596
3,83
Kroatia
2088
77
3,69
Marokko
4729
173
3,66
Nigeria
2388
85
3,56
Libanon
733
25
3,41
Intia
39699
1323
3,33
Liettua
1406
46
3,27
Japani
14571
474
3,25
Tshekki
7755
245
3,16
Viro
1699
53
3,12
Kamerun
2077
64
3,08
Moldova
4052
124
3,06
Afganistan
2469
72
2,92
Panama
6720
192
2,86
Peru
42534
1200
2,82
Norja
7809
211
2,70
Turkki
124375
3336
2,68
Uruguay
652
17
2,61
Guatemala
644
16
2,48
Ukraina
11411
279
2,45
Luxemburg
3812
92
2,41
Etelä-Korea
10780
250
2,32
Pakistan
19022
437
2,30
Serbia
9362
189
2,02
Bangladesh
8790
175
1,99
Etelä-Afrikka
6336
123
1,94
Latvia
871
16
1,84
Diamond Princess
712
13
1,83
Thaimaa
2966
54
1,82
Kypros
864
15
1,74
Slovakia
1407
24
1,71
Malesia
6176
103
1,67
Armenia
2273
33
1,45
Israel
16185
229
1,41
Georgia
582
8
1,37
Australia
6783
93
1,37
Uusi-Seelanti
1485
20
1,35
Chile
18435
247
1,34
Azerbaidzan
1894
25
1,32
Norsunluurannikko
1362
15
1,10
Kirgistan
769
8
1,04
Sri Lanka
702
7
1,00
Venäjä
124054
1222
0,99
Arabiemiraatit
13599
119
0,88
Ghana
2169
18
0,83
Costa Rica
733
6
0,82
Senegal
1115
9
0,81
Mayotte
539
4
0,74
Kuwait
4619
33
0,71
Saudi-Arabia
25459
176
0,69
Kazakstan
3857
25
0,65
Valkovenäjä
15828
97
0,61
Islanti
1798
10
0,56
Oman
2483
12
0,48
Guinea
1586
7
0,44
Uzbekistan
2118
9
0,42
Hong Kong
1040
4
0,38
Bahrain
3284
8
0,24
Maledivit
519
1
0,19
Djibouti
1112
2
0,18
Singapore
17548
17
0,10
Qatar
14872
12
0,08

Taulukossa pistää silmiin ensimmäisenä se, että eri maiden tilastojen mukaan ihmisten kuolevuudessa on yli 150-kertainen ero (Belgia tai Britannia vs. Singapore tai Qatar). Syntyy siis kysymys siitä, että mistä tämä voisi johtua.

Kun katsomme listan alkupään - eri suuren kuolleisuuden - maita, löytyy sieltä paljon korkean elintason EU-maita, joiden pitämien tilastojen voisi kuvitella olevan hyvin luotettavia. Sen sijaan matalan kuolleisuuden maissa on pääosin "epäilyttävämpiä" valtioita, mutta myös Islanti, jonka tilastoja ei liene syytä kyseenalaistaa.

Korkean elintason maissa lienee myös pääsääntöisesti korkeatasoisempi terveydenhoito kuin useimmissa listan loppupään maissa. Siten tuntuu lähtökohtaisesti oudolta, että juuri niissä kuolevuus on ollut erityisen suurta.

Tiedämme kuitenkin, että eri maiden väestöt eroavat toisistaan geneettisesti. Samoin on tunnettua, että koronavirus on evolvoitunut nopeasti muodostaen kolme linjaa, joiden esiintymisessä on maantieteellisiä eroja.  Sitä ei kuitenkaan tiedetä, vaikuttavatko linjojen väliset erot niiden virulenssiin.

Nähtäväksi siis jää, mikä on tilastovaihtelun todellinen syy. Eli kuinka suuren osan havaitsemastani valtavasta vaihtelusta aiheuttavat ihmisten genetiikka, virusten muuntelu tai lääketieteen taso? 

Toinen silmiinpistävä havaintoni oli se, että monissa Länsi-Euroopan maissa virustartunnan todistettavasti saaneista yli kymmenen prosenttia on kuollut infektioon. Mikäli lukema on todellinen, olisi se järisyttävä: jopa moninkertainen verrattuna espanjantautina tunnettuun kaikkien aikojen influenssaan.

Itse asiassa tarkalleen ottaen tilaston 62 ensimmäistä kuolleisuuslukua ylittää espanjantaudin kolmen prosentin kuolleisuuden. Se on yli puolet kaikista, sillä kolmen prosentin alle jää vain 50 viimeistä. Toki aika suuri osa kuolleisuusluvuista (14) on juuri 2,5 ja 3,5 prosentin välillä, ja pyöristyy siten yhden numeron tarkkuudella kolmeen.

Kuten alkuun kirjoitiin, minusta oli yllättävää nähdä edelle tekemääni taulukkoon kirjaamani tulokset. Näin siksi, ettei tällaisista lukemista ole juurikaan uutisoitu mediassa. Sen sijaan on puhuttu selvästi alle prosentin lukemista (esimerkki ja THL:n arvio).

Suomessa koronaan on kuollut 4,3 prosenttia tartuntadiagnoosin saaneista. Tämä lukema on meillä yläestimaatti, koska kuolleet on oletettavasti diagnostisoitu kattavammin kuin tartunnan saaneet. Iso kysymys tässä tilanteessa kuuluu, että voiko koronatartunnan saaneita olla kymmenkertaisesti verrattuna diagnostisoituihin.

Vastausta emme tiedä, mutta ehkä jotain voi päätellä siitä, että Uudellamaalla tehdyn väestötutkimuksen mukaan koronatartunnan olisi saanut yksi viidestäsadasta eli 0,2 prosenttia. Kaikkiaan samassa maakunnassa on koronaan diagnostisoitu 3 596 henkilöä, joka on noin 1,7 miljoonan ihmisen väestöstä samat 0,2 prosenttia kuin väestötutkimuksessa havaittiin.

Tämän voisi tulkita tarkoittavan sitä, että Uudellamaalla diagnoosit ovat tavoittaneet lähes kaikki viruksen kantajat ja ettei ainakaan yhdeksän kymmenestä olisi jäänyt havaitsematta. Siten SARS-CoV-2 näyttäisi todellakin olevan suunnilleen yhtä tappava kuin aikanaan mahdollisesti jopa 100 miljoona uhria vaatinut espanjantauti.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Koska rajoitustoimet kannattaa purkaa?
Allahilla on heikko osumatarkkuus
Koronaviruksen tulevaisuus

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!