Tiesitkö, että vuosi 1952 oli maailmankausien käännekohta?

Arvoisa lukijani varmasti tietää, että dinosaurukset hävisivät maapallolta liitukauden lopulla, minkä jälkeen alkoi kenotsooinen ja edelleen kvartäärikausi, jonka viimeinen epookki on holoseeni, joka on virallisesti käynnissä meidän aikanamme. 

Monet tutkijat kuitenkin haluaisivat nimetä uuden maailmankauden ajalle, jota dominoi ihmiskunta. Sen nimeksi on ehdotettu antroposeenia. Tämän aikakauden alun ajoittamisessa on kuitenkin ollut erimielisyyksiä, vaikka yleisesti ottaen sen ajatellaan kuvaavan aikaa, jolloin ihmisen toiminnan kumulatiivinen paine alkoi vaikuttaa merkittävästi maapallon järjestelmiin. 

Ongelmia on aiheuttanut nimenomaisesti se, että ihmisen vaikutuksen paikallinen ja ajallinen vaihtelu ovat varsin suuria. Siksi oli hauska lukea japanilaisen Michinobu Kuwaen ja kumppaneiden USA:n tiedeakatemian julkaisusarjassa ilmestynyt artikkeli, johon he olivat koonneet tietoja ihmisen vaikutuksista 137 paikasta ympäri maailmaa viimeisten 7 700 vuoden ajalta. 

Tutkijat tunnistivat kolme ajankohtaa, jolloin ihmisen vaikutus lisääntyi voimakkaasti. Ensimmäinen ajankohta sijoittuu vuosien 1855–1890 aikaan, jolloin tapahtui merkittäviä teolliseen vallankumoukseen liittyviä muutoksia, kuten maaperän lyijypitoisuuksien ja järvien ravintotasapainojen muutoksia.

Vuosien 1909–1944 aikana taas havaittiin muun muassa siirtymiä siitepölyn koostumuksissa, mustan hiilen pitoisuuksien kasvua ja laajalle levinneitä vakaiden isotooppien muutoksia. Kolmas tutkijoiden tunnistama muutos oli vuosien 1948–1953 aikana tapahtunut muutos, joka kasvatti merkittävästi orgaanisten saasteiden ja mikromuovien määriä sekä toi esille plutoniumin ja ydinräjäytyksistä peräisin olevan modernin hiili-14:n. 

Tutkijoiden mukaan juuri vuosien 1948–1953 ajanjakso edustaa merkittävintä ihmisen maailmanlaajuista vaikutuksen kasvua, joka johti luonnon järjestelmien ja tärkeiden geokemiallisten indikaattoreiden nopeaan muuttumiseen. Niinpä heidän mukaansa antroposeenin alkamisajankohta tulisi sijoittaa vuoteen 1952.

Itse kannatan juuri tätä vuotta, koska silloin tapahtui paljon muitakin merkittäviä asioita kuin tutkimuksessa mainitut. Tarkoitan tietenkin sitä, että juuri sinä vuonna järjestettiin Helsingin olympialaiset sekä valittiin Armi Kuusela Miss Universumiksi. 

Lisäksi antroposeenin alkua vuonna 1952 tukee vahvasti se, että juuri silloin maksettiin viimeinen erä Suomen sotakorvauksista Neuvostoliitolle ja maahamme alettiin varsinaisesti tuoda myytäväksi Coca-Colaa. Valitettavasti Suomen ensimmäinen suihkuhävittäjä otettiin käyttöön vasta seuraavana vuonna, mutta kuitenkin jo tammikuun 22. päivänä, joten laskettakoon sekin merkiksi uuden maailmanhistoriallisen kauden alkamisesta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Elämme juuri nyt kylmintä aikaa lähes 500 miljoonaan vuoteen
Historiallista tuontitavaraa
Kumulatiivisen kulttuurin alku

Uhkakuvilla pelottelua ennen ja nyt

Kirjoitin eilen luonnonsuojeluvaatimuksille saadusta hintalapusta. Tänään sainkin sitten luettavakseni Helsingin sanomien ympäristökirjoituksen, jonka otsikossa oli suoranainen uhkaus - tai ainakin pelotteluviesti - "jos luonto­katoa ei pysäytetä, niin silloin todellakin talous sakkaa”.

Kirjoituksesta ilmeni, että luontopaneelia johtava professori Janne Kotiaho vaati, että hallituksen tärkein tehtävä olisi osoittaa prosentti bruttokansantuotteesta (BKT) luontoa parantaviin toimenpiteisiin niin pitkään kunnes kaikki tavoitteet on saavutettu. Yksi prosentti BKT:sta tarkoittaa 2,7 miljardia euroa, eli reilua neljää prosenttia valtion budjetista.

HS:n jutusta tuli mieleeni tämän blogin ensimmäinen kirjoitus vuodelta 2010. Se oli otsikoitu "Katastrofismi ja ilmastonmuutos" ja kävin siinä läpi kaksi ajanjaksoa, jolloin julkisuutta hallitsivat katastrofien odotukset. Yksi niistä - ja omaan ajatteluuni vahvasti vaikuttanut tapaus - oli vuoden 1990 molemmin puolin vellonut pelottelu suomalaismetsien tuhoutumisesta saasteisiin. 

Siksi keksin aamun HS-uutisen luettuani tarkastella Metsätieteen aikakauskirjan ensimmäisiä numeroita sillä silmällä, että näkyisikö siellä jotain kyseiseen luonnon tuhoutumiskeskusteluun liittyvää. Ja löytyihän sieltä oikein erityisen mielenkiintoinen juttupari. 

Ensin professori Erkki Lähde kumppaneineen kirjoitti siitä, kuinka ympäristöön joutuneet saasteet - ensisijaisesti otsoni, hapan sade ja rikkidioksidi - olisivat tuhoamassa kuusimetsämme. Sen jälkeen professori Kari Mielikäinen osoitti Lähteen näkemyksen perustelut tarkoitushakuisiksi ja tuolloin havaittujen kuusen terveydentilan muutosten johtuneen Suomeen osuneiden sateiden määrän vaihtelusta. 

Kuten nyt tiedämme, oli Mielikäinen oikeassa, eivätkä suomalaiskuuset kuolleet neljännesvuosisata sitten. Mutta edelle linkittämäni jutut teidän - arvoisat lukijani - kannattaa lukea siksi, että ne kuvaavat aivan erinomaisesti sitä logiikkaa, jolla minun parhaassa miehuusiässäni käytiin hyvin samankaltaista uhkakuviin perustuvaa keskustelua kuin tänä päivänä on käynnissä suomalaisesta luontokadosta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Luonnon monimuotoisuuden suojelulle saatiin hintalappu
Suomalaisten on vähennettävä kulutustaan noin 70 prosenttia
Katastrofismi ja ilmastonmuutos

Hyödyllistä kommunismia

Viimeisen sadan vuoden aikana Euroopassa ja muuallakin maailmalla on vaikuttanut kaksi sellaista aatetta, joiden nimissä on tapettu erityisen paljon ihmisiä. Tarkoitan kansallissosialismia ja kommunismia. 

Kansallissosialismin uskottavuus kaatui Hitlerin kolmannen valtakunnan sortuessa, mutta kommunismin nimiin vannotaan monin paikoin edelleen. Eikä niiden ikeessä elävien ihmisten elämä ole helppoa, kuten Venezuelan ja Pohjois-Korean esimerkit osoittavat. 

Suomessa kommunismi näyttäisi edelleen olevan sosiaalisesti hyväksyttävä aate, koska se on edustettuna jopa eduskunnassa. Näin siitä huolimatta, että aatteen historia on synkkä, eikä sen varaan ole koskaan onnistuttu rakentamaan edes toimivaa yhteiskuntaa.

Siksi oli mielenkiintoista lukea tuore tutkimusartikkeli, jonka mukaan kommunismista voi olla myös hyötyä. Kuuba on nimittäin saari, jonka maantieteelliset ja biologiset piirteet ovat sellaiset, että sen pitäisi olla täynnä vieraslajeja. 

Näin ei kuitenkaan ole, vaan tutkimuksen mukaan saarella on satoja vieraslajeja vähemmän kuin ympäröivien pienempien saarten perusteella voisi ennakoida. Eron taustalla on kommunistisen Kuuban sulkeutuneisuus, minkä seurauksena vieraslajit eivät ole pääseet leviämään sinne yhtä tehokkaasti kuin vapaammin eläville naapurisaarille. 

Näin ollen kuubalainen kommunismi on ollut paikallisen lajiston kannalta hyväksi. Toki aatteen ympäristöjalanjälki on monin muin paikoin ollut karmaisevaa - kuten Neuvostoliiton kaaduttua huomattiin. 

Tämä ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, ettei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Siitä huolimatta sijoitan Marxin, Engelsin tai Leninin nimiin vannovat ihmiset samaan koriin kansallissosialistien kanssa. Enkä syyttä, sillä suosivathan Kolmannen valtakunnan johtajat kasvissyöntiä, luomutuotantoa ja eläintensuojelua, joiden puolesta kiihkoileminen kuuluu myös suomalaisen nykyvasemmiston asialistoille.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
64-vuotias professori sai tuomion graffitien piirtelemisestä
Se siitä sitten, mutta entäs kommunismi?
Oravatarina

Ympäristöpaniikin lietsomisellakin on seurauksensa

MTV3 uutisoi tiedon, jonka mukaan Suomessa kuolee pienhiukkasten takia vuosittain 1 800 ihmistä. Niiden tärkeimmäksi lähteeksi mainitaan omakotitalojen lämmittäminen puulla.

Uutinen ei kertonut sitä, mihin laskelmat perustuvat. Verrokiksi annettiin kuitenkin Intian New Delhi, jossa sanottiin kuolevan vuosittain 1,2 miljoonaa ihmistä ilmansaasteiden takia. Hurja luku ottaen huomioon New Delhin Wikipediassa mainitun noin 300 0000 ihmisen väkiluvun. 

En kuitenkaan usko, että New Delhin väestö uusiutuisi neljä kertaa vuodessa, vaan toimittaja lienee tarkoittanut Intian toiseksi suurinta kaupunkia eli koko Delhiä. Sen väkiluku on Wikipedian mukaan 16 tai 19 miljoonaa ihmistä.

Siten MTV3:n uutisen mukaan Delhissä kuolee ilmansaasteisiin joka vuosi noin kuusi prosenttia väestöstä. Tämäkin luku on niin korkea, että se epäilyttää.

Niinpä tarkistin intialaisten eliniänodotteen - se on 67 vuotta. Sen mukaan laskettuna intialaisista kuolisi vuosittain kaiken kaikkiaan noin 1,5 prosenttia. Todellisuudessa tuo osuus on kuitenkin selvästi pienempi, koska maan väestö on nopeassa kasvussa eli vanhat eli kuolevat ikäluokat ovat pienempiä kuin nuoret.

Niin tai näin. Joka tapauksessa on selvää, että uutisen mukaan Delhissä kuolee vuosittain pelkästään ilmansaasteisiin peräti (yli) neljä kertaa suurempi osuus ihmisistää kuin kaikkiin syihin koko Intiassa. Tämä ei voi pitää paikkaansa, joten tältä osin MTV3:n uutinen ei pidä paikkaansa edes siteeksi.

Palatakseni Suomeen, niin olisi mukava tietää millä tavoin tuo 1 800 Suomessa pienhiukkasten takia kuolevaa ihmistä on arvioitu. Nyt MTV3:n linkittämä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tiedote ei asiaa avaa, vaan kertoo ainoastaan että kyseessä on arvio.

Lopuksi totean, etten kirjoittanut tätä ajatustani kyseenalaistaakseni THL:n arvion. Kirjoitin sen siksi, että MTV3:n olisi kannattanut tutkia hetki uutiseen liittämäänsä esimerkkiä Intiasta, jotta se ei olisi tullut sisällyttäneeksi vakavaan ja terveytemme kannalta tärkeään uutiseensa ilmiselvästi liioittelevaa vertailukohtaa, joka on omiaan vähentämään lukijan luottamusta itse pääasiaan.

Näin se tuli - epäilemättä tahtomattaan - edesauttaneeksi kansalaisten epäluottamusta terveydenhuollon ammattilaisiin, mikä on meilläkin näkynyt pahimmillaan esimerkiksi rokotteista kieltäytymisinä ja sitä kautta tuhkarokkotapauksina. Edes ihmisten ympäristöpaniikin lietsominen ei ole tähän pätevä syy.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nuorten pahoinvointiin on puututtava
Todellisuuden hämärtymisellä saattaa olla ikäviä seurauksia
Kollektiivinen syyllistämiskirjoitus punavihreässä mediassa

Ruokaperhosesta nousi hypoteesi

Kuten tunnettua, on maailma hukkumasssa muovijätteeseen. Aamun lehti puolestaan kertoi, että evoluutiobiologi Federica Bertocchi on havainnut vahakoisa-nimisen perhosen toukkien pystyvän hajottamaan muovia. Jotkut ihmiset puolestaan syövät näitä toukkia.

Jutussa arveltiin, että itse asiassa Bertocchin havaitsema muovia hajottava eliö ei ilmeisesti ole perhonen, vaan siihen assosioitunut bakteeri. Tutkimus on vasta aivan alkuvaiheessa, sillä sen enempää tuota bakteeria kuin muovia hajottavaa entsyymiäkään ei ole tunnistettu.

Aamun lehdessä arveltiin, että tehdyn havainnon seurauksena voitaisiin maailman muovijätettä ryhtyä tuhoamaan valmistamalla vielä tuntematonta entsyymiä massatuotannossa. Suomeksi se tarkoittaisi todennäköisesti geneettisesti muokattujen mikrobien valjastamista entsyymin tuottamiseen, sen eristämistä ja mahdollista lisägeenimuokkausta, jotta se toimisi muuallakin kuin perhosen toukan yhteydessä. Tämä tie lienee varsin pitkä, eikä lopputuloksen tehokkuudesta ole varmuutta.

Tässä vaiheessa on syytä vaihtaa näkökulmaa. Vaikka entsyymin muokkaaminen ja tuottaminen saattaakin tarjota joskus tulevaisuudessa yhden mahdollisuuden muovin hävittämiseen, on havainnon suurin merkitys kuitenkin toisaalla eli perustutkimuksellisen tiedon tuottamisessa: sehän osoittaa, ettei muovin hajottaminen ole biologiselle evoluutiolle mahdoton haaste.

Siten lienee aivan selvä, että siellä missä on suuria muovijätemääriä, kehittyy evoluution kautta ennemmin tai myöhemmin myös vapaana eläviä bakteerikantoja, jotka hyödyntävät tarjolla olevaa resurssia. Luultavasti on jo kehittynytkin.

Tämä ei tarkoita, että muovia voisi heitellä tästä eteenpäin huoletta luontoon. Mutta se tarkoittaa sitä, ettei muovijätteestä ole pysyväksi haitaksi luonnolle, vaan se poistuu sieltä aikanaan. Sitä ennen pilkkoontunut muovi kuitenkin aiheuttaa suurta haittaa monille eläimille.

Niin tai näin. On joka tapauksessa selvää, että nyt tehty havainto osoittaa luonnon biologisen tai oikeastaan biokemiallisen monimuotoisuuden laajuuden.

Tieteellisesti mielenkiintoista on seurata myös muovia hajottavien bakteerien kehittymistä - nyt havaitun perhostoukan tuntemattoman entsyymin ajatellaan hajottavaan muovia jonkin mehiläisvahaa hajottavan entsyyminsä jonkinlaisena virhetoimintona tai epätarkkuutena.

Jatkossa samankaltaisia muovia hajottavia virhetoimintoja löytynee lisää sieltä, missä muovia esiintyy paljon. Niiden tehokkuus kasvaa mutaatioiden ja luonnonvalinnan seurauksena kun tehokkaimmin muovia hajottavat bakteerit lisääntyvät muoviympäristössä muita bakteereja tehokkaammin. Näin ihmisen muovijäte vaikuttaa maailman mikrobiston koostumukseen.

Sitä kutsutaan evoluutioksi. Ja tässä kirjoituksessa kuvaamaani ennustetta muovia tehokkaasti hajottavien mikrobien kehittymisestä hypoteesiksi. Kyseisen hypoteesin testaamista taas voidaan pitää tieteenä - tai ainakin yhtenä sen keskeisenä mekanismina.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
EU:ssa kuolee 25000 ihmistä vuodessa välinpitämättömyyden seurauksena
Yksisarvisia
Evoluutioteorialla on ennustusvoimaa

Selityksenä rikki?

Koska edellinen kirjoitukseni ilmastonmuutoksesta herätti mielenkiintoa niin täällä kuin muuallakin, ja samaan aikaan ilmaantui saataville uusi aihetta sivuava tieteellinen artikkeli, päätin kirjoittaa näin heränneet ajatukseni uudeksi blogitekstiksi.

Luin siis Kaufmannin ja kumppaneiden (mukana turkulainen Heikki Kauppi) arvostetussa amerikkalaisen tiedeakatemian julkaisussa (tuttavallisesti PNAS) esille tuodun mallinnustyön. Lyhyesti referoituna työssä mallinnetaan rikkipäästöjen vaikutusta ilmastoon, jolloin pystytään rekonstruoimaan varsin hyvin vuosien 1998-2008 globaalin lämpötilan kehitys. Reaalimaailmallisena selityksenä esitetään, että kaukoidän teollisen nousun aiheuttama rikkipäästöjen kasvu ehkäisee sitä maapallon lämpiämistä, jonka kasvihuonekaasut muuten saisivat aikaan.

Nähdäkseni Kaufmanin ja kumppaneiden julkaisussa on kyse juuri siitä, mistä puhuin aiemmassa tekstissäni: koska vanhat mallit eivät selitä tapahtuneita muutoksia, niissä on jotain vikaa eli puutteita ja niitä on siis korjattava/täydennettävä. Ja tämä puuttuva täydennys on Kaufmannin ja kumppaneiden hypoteesin mukaan lisääntyneet rikkipäästöt.

Kaufmanin käyttämässä simulaatiossa malli on rakennettu vuoteen 1998 asti ulottuvan datan perusteella ja se ennustaa kohtuullisen hyvin lämpötilan kehityksen vuosina 1998-2008. Artikkelin kuvan S6 mukaan malli yliarvioi jonkin verran 2000-luvun alkupuolen lämpötilan, minkä seurauksena se sitten tuottaa myös sellaisen lämpötilan laskun, jota ei todellisuudessa ole esiintynyt. Mutta suuressa kuvassa tarkasteltuna malli siis tuottaa varsin hyvän rekonstruktion tapahtuneesta.

Näin tietenkin tulee ollakin, sillä mikäli tuo rekonstruktio ei olisi hyvä, ei mallia myöskään olisi julkaistu PNASissa, enkä minä kirjoittaisi tätä kirjoitusta. Näin siksi, ettei huonossa mallissa olisi mitään kerrottavaa.  Näin ollen Kaufmanin ja kumppaneiden malli on tässä vaiheessa otettava hypooteesina, joka joutuu todelliseen testiin tulevina vuosina (testauksen kannalta olisi ollut rohkeaa, mikäli artikkelissa olisi ollut jonkinlainen ennuste esimerkiksi vuosille 2008-2015 perustuen sen parametrien, kuten rikkipäästöjen, määrien kehittymisen arviointiin).

Koska kyse on tieteellisestä hypoteesista, joutuu se nyt julkaistuna alttiiksi falsifioinnille, kuten aidosti tieteellisen hypoteesin tuleekin. Sama kohtalo on myös sillä hyvin erilaisista lähtökohdista nousseella Helaman ja kumppaneiden hypoteesilla, josta kirjoitin aiemmin ja jonka mukaan auringon aktiivisuus vaikuttaa ilmaston kehitykseen 60-80 vuoden viiveellä.

Aika sitten yksin näyttää kestävätkö esitetyt hypoteesit falsifioinnin; ainakin nämä kaksi hypoteesia antavat erilaisen ennusteen tulevien vuosikymmenten kehitykselle. Kaufmannin ja kumppaneiden mukaan ilmaston lämpeneminen jatkuu heti kun rikkipäästöt vähenevät, kun taas Helaman ynnä muiden mukaan lämpötilat kääntyvät laskuun tämän vuosisadan alkupuolella. Tosin Helaman ja kumppaneiden hypoteesi ei sulje pois ihmisen päästöjen vaikutusta, vaan toimii ikään kuin niiden taustalla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ilmastotutkijoiden ennuste puolitiessä
Ilmastonmuutosennusteista, auringonpilkuista ja lämpökausista
Katastrofismi ja ilmastonmuutos