Viekö hurmahenkisyys Israelin Syyriaan?

Ukrainan, Gazan ja Libanonin sodat mahdollistivat islamisteille uuden nousun Syyriassa. Sen seurauksena he ovat vallanneet maan toiseksi suurimman kaupungin eli Aleppon.

Hyökkäyksen tehnyt Hayat Tahrir al-Šam eli HTS on Syyrian sisällissodassa toimiva salafistinen terroristijärjestö, jonka juuret ovat lähellä al-Qaidaa. Sen riveissä taistelee alle 20 000 miestä, joten kyseessä ei lähtökohtaisesti pitäisi olla kummoinenkaan vastus maassa olevien venäläisjoukkojen tukemalle ja kertaluokkaa suuremmalle Syyrian armeijalle. Näin siinäkin tapauksessa, että HTS:n tukena olisi muita kapinallisjärjestöjä.

Nähtäväksi siis jää, kääntyykö sotaonni tulevina päivinä ja viikkoina. Toistaiseksi merkittävin tapahtuma Syyrian hallinnon ja maan diktaattori Bashar Al-Assadin puolella on kuitenkin ollut vain venäläisarmeijan johdon vaihtaminen. 

Omalta osaltani olen jo aiemmin todennut, että tämä sota on varsin yhdentekevä. Valittavana on eurooppalaiselta näkökannalta katsottuna nimittäin pelkästään huonoja vaihtoehtoja: tulevaisuuden Syyriaa hallitsee jatkossa joko ihmisoikeuksista piittaamaton diktaattori tai ihmisoikeuksista piittaamaton islamistihallinto. 

Sen sijaan Israelille sodan lopputuloksella saattaisi olla paljonkin merkitystä. Al-Assadin hallinnollahan on ollut sen verran järkeä, että se on pitänyt Syyrian ja Israelin välisen rajan rauhallisena jo puoli vuosisataa. Sen sijaan islamistihallinto saattaisi hyvinkin hurmahenkisyydessään kuvitella tuhoavansa koko juutalaisvaltion. 

Tästä syystä en pitäisi kovin suurena ihmeenä, mikäli Israel - Gazan ja Libanonin tilanteista huolimatta - puuttuisi tarvittaessa Syyrian taisteluihin nykyhallinnon puolella. Ja varmistaisi näin oman koillisrajansa rauhallisuuden myös tulevaisuudessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hassan Nasrallah tapettiin, mutta Libanonista tuskin tulee uudelleen Lähi-idän Sveitsiä
Keskustelu syyrialaispakolaisten palauttamisesta voidaan aloittaa
Hätäkokouksia

Vornanen ampui itsensä upoksiin ja Arhinmäki kannusti kapinaan

Perussuomalaisten ensimmäisen vuoden kansanedustaja Timo Vornanen tuhosi kännipäissään oman poliittisen uransa pelehtimällä ampuma-aseella Helsingin yössä. Syitä hänen järjettömältä kuulostavaan toimintaansa on tihkunut tipoittain, mutta puheenjohtaja Riikka Purran eilinen kommentti teki selväksi, ettei kyseisellä kansanedustajalla ole hänen johtamassaan puolueessa tulevaisuutta.

Purran ratkaisu oli käytettävissä olevien tietojen perusteella ainoa oikea. Näin siitä huolimatta, ettei Vornanen ampunut - ainakaan minun käsitykseni mukaan - ketään muuta ihmistä.

On kuitenkin niin, että mikäli Purra olisi jättänyt käyttämättä suorasanaisen puheenvuoronsa, olisi hänen ja hänen puolueensa joutunut sellaisen myrskyn keskelle, ettei sen toiminta hallituksessa olisi ollut mahdollista. Ja samalla olisi suuri joukko puolueen kannattajista niin sanotusti nostanut kytkintä ja siirtynyt tulevissa vaaleissa joko nukkuvien joukkoon tai jonkin muun puolueen kannattajaksi. 

Mielenkiintoista kyllä, pian Purran lausunnon jälkeen Vornasesta paljastettiin myös ikävä episodi menneisyydestä. Se ikään kuin vahvisti ampumistapauksesta syntyneen kuvan miehestä, joka ei pysty hallitsemaan käyttäytymistään ravintolassa, jossa on tarjolla alkoholipitoisia juomia. On sanomattakin selvää, ettei sellainen henkilö voi enää 2020-luvulla olla päättämässä yhteiskunnallisista asioista. 

Perussuomalaisten ja Suomen hallituksen kannalta olisikin parasta, että Vornanen tekisi tässä tilanteessa sen, mitä enää on tehtävissä. Eli luovuttaisi kansanedustajan paikkansa varamiehelleen Harri Väänäselle (ps), jotta puolue tai sen ajamat asiat eivät kärsisi enempää hänen törttöilyistään. 

Tuon kärsimyksen määrähän tullaan mittaamaan seuraavissa puoluekannatuskyselyissä, joiden tuloksia en lähde tässä edes arvailemaan. Joka tapauksessa on selvää, että Perussuomalaisten kanssa kilpailevat puolueet ja siihen penseästi suhtautuva lehdistö tulevat ottamaan kaiken irti Vornasen tapauksesta. Eikä se ole hyväksi suomalaiselle turvallisuus-, maahanmuutto-, talous- tai arvopolitiikalle, joita kaikkia ollaan juuri nyt reivaamassa menneitä vuosia paremmalle tolalle.

* * *

Jos kansanedustaja Vornanen onkin tuhonnut uransa, niin Paavo se senkun porskuttaa. Siis Helsingin apulaispormestari Arhinmäki (vas), joka on korkean virkansa lisäksi tullut tunnetuksi julkisten tilojen sotkijana, autojen potkijana ja muuten vain vasemmistolaisena rähisijänä. 

Hän on nimittäin julkaissut kapinaan ja vastarintaan kannustavan videon, joka on kuvattu Hakaniemen torilla pääosan esittäjän vaikuttaessa hiukan maistaneelta. Nähtävästi tämä ei kuitenkaan johda sen kummempiin toimiin sen enempää Vasemmistoliitossa, suomalaisessa lehdistössä kuin Helsingin kaupungin henkilöstöhallinnossakaan. Eikä hänen uransa ole tästä(kään) syystä vaakalaudalla. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
ISIS-rahaa ja persupoliisin ammuntaa
Epäily Kaius Niemen törkeästä rattijuopumuksesta
Teuvo Hakkainen ja ihmisarvot

Jarkko Elorannan alleviivaus

Ammattiyhdistysliike lähti pelaamaan äärimmäisen kovilla panoksilla suomalaista demokratiaa ja elinkeinoelämää vastaan julistaessaan kahden viikon mittaiset lakot vientiteollisuutta vastaan. Pelin tarkoituksena on painostaa elinkeinoelämän nostattaminen hallituksen suunnittelemia työelämämuutoksia vastaan. 

Lakkokenraali Jarkko Elorannan hyökkäys ei kuitenkaan ole johtanut hänen toivomaansa tulokseen, vaan elinkeinoelämä on pysynyt maan hallituksen tukena. Esimerkiksi Suomen yrittäjien Mikael Pentikäinen julkaisi sosiaalisessa mediassa viestin, jossa hän totesi, että "on täysin vastuutonta, että SAK toteuttaa poliittisia lakkoja tilanteessa, jossa Suomi on taantumassa ja velkaantuu hallitsematonta vauhtia sekä Euroopassa on käynnissä ankara sota. Lakoilla syvennetään Suomen talouden ongelmia entisestään."

Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Jyri Häkämies puolestaan muistutti, että "viimeistään nämä rajut poliittiset lakot osoittavat, että lainsäädäntömme pitää muuttaa kilpailijamaiden tasolle. Hallituksen ei tule antaa periksi ay-liikkeen massiivisen lakonuhan edessä."

Häntä säesti saman järjestön työlämäasioista vastaava johtaja Ilkka Oksala linjaamalla, että "SAK:n jäsenliittojen juuri ilmoittamat täysin vastuuttomat lakot osoittavat tarpeen toteuttaa hallituksen esittämän työrauhauudistuksen. Taloudellinen tilanne on huono ja tulee lakkojen seurauksena huonontumaan."

Myös pääministeri Petteri Orpo (kok) muistutti, että "ei asiat lakoilla ratkea. Suomen julkisen talouden tilanne on jo entuudestaan vaikea. Hallitusta vastaan suunnatut pitkät ja massiiviset poliittiset lakot aiheuttavat suurta vahinkoa Suomen taloudelle ja tulevat kalliiksi veronmaksajille."

Lisäksi hän ohjeisti korporaatiojohtajia demokratian pelisäännöistä, joiden mukaan "SDP teki juuri välikysymyksen työmarkkinatoimista ja hallitus sai eduskunnan luottamuksen. Työmarkkinauudistuksille on eduskunnan enemmistön tuki". 

Pääministeri linjasi myös, että "liitot osoittavat lakoillaan tarpeen rajoittaa poliittisia lakkoja". 

* * *

Nähtäväksi siis jää, onnistuuko ammattiyhdistysliike horjuttamaan suomalaista demokratiaa vai onko se lopulta taivuttava. Toistaiseksi liittojen toimet ovat olleet yhteiskunnallisesta ja taloudellisesta haitallisuudestaan huolimatta laillisia, mutta tilanne muuttuu heti kun hallituksen esitykset on hyväksytty eduskunnassa. 

Mikäli ay-liike vielä sen jälkeenkin jatkaisi toimiaan, ei kyse olisi enää laillisesta edunvalvonnasta vaan suorasta kapinasta suomalaista demokratiaa vastaan. Ja sen myötä lakkokenraalin rooli vaihtuisi kapinakenraaliksi, jonka toimintaa tarkasteltaisiin rikoksena. 

Tästä syystä suosittelen Jarkko Elorannalle juuri nyt sen pohtimista, että olisiko suomalaisen talouselämän tuhoamisen sijaan parempi keskittyä tekemään hallitukselle esityksiä siitä, millä tavalla Suomen julkisen sektorin velkaantuminen saataisiin taitettua muilla kuin hallitusohjelmassa mainituilla keinoilla - jos sellaisia on löydettävissä. Sekä hyväksymään poliittisten lakkojen rajoittamisen yhteen vuorokauteen, jotta nyt käynnissä olevan arvottoman näytelmän toistuminen voitaisiin välttää tulevaisuudessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kysymys, johon en löytänyt vastausta
Ay-liike alleviivaa työelämäuudistusten tarpeellisuutta
Jarkko Eloranta eroaisi, jos ymmärtäisi olevansa pelkästään haitaksi

Presidentinvaalit ja punainen hallinto

Näin huomisen vaalipäivän aattona ajattelin kirjoittaa poliittisen vasemmiston yleisestä kyvykkyydestä käyttäen esimerkkinä vuoden 1918 punaista Vihtiä. Lähteenä kirjoitukselleni käytän Seppo Myllyniemen teosta "Vihdin historia 1800-1918", joka on mahdollisten faktantarkastajien saatavissa monistakin antikvariaateista.

Vihti on Uudellamaalla sijaitseva keskikokoinen kunta, jossa ennen punakapinaa eli noin 10 000 ihmistä, joista yli kolme neljäsosaa kannatti Suomen sosialidemokraattista puoluetta - siis sitä kapinan aloittanutta kokonaisuutta, jonka perillisiä ovat tämän päivän SDP ja Vasemmistoliitto sekä myös Vihreät siltä osin kuin puoluetta oli 1970-luvulla perustamassa vanhoja kommunisteja. 

Tosiasiassa myös Vihreät on siirtynyt alkuvuosiensa jälleen yhä enemmän vasemmalle muuttuen tyypilliseksi sosialistipuolueeksi, jonka tavoitteena on vahvistaa keskusvaltaa tavallisen ihmisen taloudellisen ja aatteellisen vapauden kustannuksella. Ja siksi on selvää, että huomisessa vaalissa on ehdolla kolme ehdokasta, joita voidaan pitää Vihdin punakaartien poliittisina perillisinä.

* * *

Vihdin punakaarti otti pitäjän hallinnon käsiinsä vuoden 1918 tammikuun 28. päivänä puuttumalla verovalituksia käsittelevän tutkijalautakunnan kokoukseen ja määräten sen laskemaan uudet veropäätökset kansanvaltuuskunnan Työmies-lehdessä julkaiseman punaisen kunnallisverolain perusteella. Kun näin oli tehty, ei lopputulos kuitenkaan tyydyttänyt työläisiä, koska käytetty laskentaperuste olisi johtanut heidän verojensa nousuun. 

Seuraavaksi annettiin työläisille asian korjaamiseksi peräti kolmanneksen verovähennys tuloista ja laskettiin uudet verot. Näin saatu lopputulos ei sitten kelvannutkaan torppareille eikä mäkitupalaisille, joiden verot olisivat nousseet suhteessa porvarillisen Suomen verolakeihin. 

Sen jälkeen yritettiin vielä kerran löytää kaikille sopivaa mallia, mutta sellaista ei osattu rakentaa. Niinpä punaisen Vihdin uusi johto katsoi lopulta parhaaksi tyytyä vanhaan eli valkoisen Suomen verotusmalliin, joka myös toteutettiin.

* * *

Vihdin punakaartin koko vaihteli kapinan aikana neljän- ja kuudensadan miehen välillä. Siten se oli ympäristöönsä nähden verrattain vahva.

Tämä tarjosi vihtiläisille mahdollisuuden tehdä ryöstöretkiä myös naapurikuntiin. Eivätkä he jättäneet sitä käyttämättä, vaan punakaartilaiset kävivät oman kuntansa lisäksi verottamassa Nummen, Pusulan, Lohjan syrjäkylien sekä Siuntion Nummenkylän asukkaita. Eikä heitä kiinnostanut, olisiko sikäläisillä vallankumouksellisilla ollut käyttöä takavarikoiduille elintarvikkeille tai ei. 

Vihtiläisten sotilaallinen voima oli hyvin tiedossa naapurikunnissa, joten vastaavia ryöstöretkiä ei tehty niistä sen puolelle. Näin toteutui sosialisteille tyypillinen vahvemman oikeus myös punaisessa Suomessa. 

* * *

Varsinaisesta terrorismista voidaan tietenkin puhua vasta punaisten pitäjän oikeistolaisiksi tiedettyjen ihmisten koteihin tekemien veritöiden yhteydessä. Jo tammikuun lopulla ammuttiin Olkkalan kartanossa pehtoori ja Kourlan kartanossa maisteri. Lisäksi tapettiin toistakymmentä kohti pohjoista matkannutta nuorukaista, koska heidän arveltiin olevan liittymässä valkoisten joukkoihin. 

Myös vankeja otettiin ja pahoinpideltiin. Ja kun paikalle saatiin vielä Hyvinkäältä "punakaartin lentävä osasto" päästiin jo ampumaan vankeja - heidän mukanaan Nummelan poliisi. Kaiken kaikkiaan Vihdissä surmattiin lyhyessä ajassa kahdeksantoista siviilihenkilöä. 

Verityöt eivät kuitenkaan jääneet tähän, vaan helmikuussa murhattiin yksi talollinen ja yksi teknikko. Sen jälkeen murhailuun tuli pieni tauko, mutta vielä huhtikuussa - eli tappion jo häämöttäessä - ehdittiin ottaa henki kirkkoherran pojalta, rautatiekirjurilta, elintarvikelautakunnan puheenjohtajalta ja yhdeltä talolliselta. 

Mielenkiintoista kyllä, vihtiläiset ulottivat ryöstöretkien lisäksi oman kuntansa ulkopuolelle myös murharetkiä. Eli kävivät päästämässä hengiltä muutamia oman pitäjänsä asukkaita, jotka elivät muualla. 

* * *

Edellä on käynyt ilmi, että vihtiläisten punakaarti oli paitsi terroristijärjestö, niin myös selkeä voimatekijä omalla alueellaan. Voisi siis kuvitella, että se olisi ollut kova vastus myös jääkäreiden johtamille valkokaartilaisille. 

Kaarti eli Vihdin neljän komppanian vahvuinen pataljoona lähetettiin tässä tarkoituksessa Tampereen kautta Kuhmalahdelle, jossa se taisteli parin viikon ajan ja joutui lopulta melkein saarroksiin. Sen seurauksena kaarti vetäytyi Hämeenlinnaan mistä se määrättiin palaamaan rintamalle. 

Näin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan joukko keksi luovan ratkaisun ja kaappasi junan, jolla se porhalsi takaisin kotikonnuilleen. Tämä ei tietenkään käynyt punaisten esikunnalle, vaan se komensi vihtiläiset lähettämään kaartinsa takaisin. 

Käskyä pyrittiin heti toteuttamaan, mutta silloin kävi ilmi, ettei entisistä punasotureista juuri kukaan tahtonut enää sotia. Niinpä vihtiläisille kapinajohtajille ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin kerätä uusi kaarti. Ja kun tuli valmista, lähettää se Vesilahden rintamalle, missä taisteltiin jälleen muutama viikko. 

Taisteleminen kuitenkin loppui kun vihtiläiset saivat tietää, että saksalaiset olivat hyökkäämästä Hangosta kohti kotikuntaa. Tällöin kaartilaiset lähtivät kielloista huolimatta jälleen kotimatkalle. 

Siellä he joutuivat puolustautumaan Nummmelaan rakennetuissa hyvissä asemissa saksalaisia vastaan ja onnistuivat saavuttamaan voiton. Tai ainakin saksalaiset lyhyen taistelun jälkeen päättivät kiertää koko Vihdin ja valloittivat sen sijaan Helsingin ja etenivät sitä kautta kohti Hyvinkäätä tarkoituksenaan päästä sieltä edelleen haastamaan punaisten pääjoukkoja.  

Tällöin vihtiläiset määrättiin jälleen rintamalle kotikunnan ulkopuolelle eli Riihimäelle. Joukko saatiinkin lähtemään, mutta se päätti - edettyään vain Ikkalan kylään naapurikunnassa Pusulassa - sittenkin palata kotiinsa ja laskea aseensa. 

Tämä ei pelastanut vihtiläisiä sotaa seuranneesta valkoisesta terrorista, vaan toistasataa paikkakunnan punaista tapettiin laittomissa kenttäoikeuksissa. Se tarkoitti, että Vihti kuului kymmenen suurimman teloituspaikkakunnan joukkoon koko maassa. 

Lisäksi vihtiläisiä kuoli laillisilla vankileireillä lähes puolen sataa, joukossa myös yksi nainen. Siten pitäjän kapinalliset maksoivat lopulta äärimmäisen kovan hinnan vallankumousyrityksestään.

* * *

Edelle kirjoittamani pieni pala paikallishistoriaa on mielestäni erittäin mielenkiintoinen ja opettavainen kertomus. Punaisen aatteen palo sai ihmiset ottamaan vallan käsiinsä, mutta uusi sosialistinen valta osoittautui heti kyvyttömäksi suunnittelemaan rationaalista hallintoa sekä korruptoitui saman tien muuttuen tasa-arvoisen ihmisyyden airuesta häikäilemättömäksi rosvojoukoksi, joka ryösti omilta aatetovereiltaan ja tappoi syyttömiä. Eikä lopulta halunnut edes puolustaa "saavutuksiaan".

Tämä kaikki sopii erinomaisesti yhteen sen kaiken kanssa, mitä me olemme nähneet ympäri maailmaa valtioissa, joissa punainen valta on saavuttanut hallitsevan aseman. Esimerkkejä on helppo luetella Neuvostoliitosta Nicaraguaan ja Kamputseasta Venezuelaan. 

Siksi tämä kertomus oli syytä julkaista juuri tänään, kun me suomalaiset valmistaudumme valitsemaan valtiollemme uutta arvojohtajaa ja ulkopolitiikan ylintä päättäjää seuraaviksi kuudeksi vuodeksi. Ehdollahan on - kuten alussa totesin - kolme vihtiläisten punakaartien henkistä seuraajaa sekä muita ehdokkaita. 

Omalta osaltani teen valinnan edellä mainittujen muiden ehdokkaiden joukosta. Ja vieläpä siten, että pyrin minimoimaan sen mahdollisuuden, ettei yksikään vihtiläisten punakaartilaisten henkisistä seuraajista pääsisi edes toiselle kierrokselle. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Toiko Suomen itsenäisyys mukanaan punavankileirit ja nationalistiset ääriliikkeet?
Verinen sisällissota
Martti Häikiö ja punainen vallankumous

Talvisodan henki

Petteri Orpon (kok) hallitus ilmoitti eilen sulkevansa neljä itärajan eteläisintä rajanylityspaikkaa vastineena Venäjän masinoimaan kehitysmaalaisten virtaan. Lisäksi se kertoi panevansa kiinni lisää raja-asemia, mikäli itänaapuri jatkaa vehkeilyään. 

Tieto rajojen sulkemisesta on levitetty myös arabiankielisiin maihin ja myös sosiaalisessa mediassa on oltu aktiivisia. Tämä toivottavasti vähentää muslimien intoa lähteä venäläisten tarjouksiin löytää korkeampaa elintasoa Suomesta ja sen sosiaaliturvasta. 

Asian tärkeys näytetään ymmärrettävän lähes kautta Suomen poliittisen kentän. Tähän viittaa se, että Uutissuomalaisen mukaan eduskunnan kyselytunnilla asiaan suhtautuivat positiivisesti niin vasemmistoliiton Jussi Saramo kuin rajavartiolaitoksen rahoituksesta tässä tilanteessa kiinnostuneet demarit. Vain Merja Kyllönen (vas) näytti olevan jossain määrin kriittinen kysellessään Venäjän hyväksikäyttämien kehitysmaalaisten ihmisoikeuksien toteutumisen perään. 

Näyttää siis siltä, ettei Venäjä pysty hybriditoimillaan horjuttamaan Suomen turvallisuuspoliittista yhtenäisyyttä edes nyt, kun hallituksen ja opposition välillä on esiintynyt laajoja erimielisyyksiä maan talouspoliittisesta linjasta. Jollain tavalla tämä asia tuo mieleen vuoden 1939 Josif Stalinin, joka oli täysin varma siitä, että vain kaksi vuosikymmentä aiemmin verisessä kapinassaan kukistettu suomalainen työväki liittyisi puna-armeijaan sen hyökätessä maahamme. 

Näin ei tunnetusti käynyt talvisodassa, eikä siis myöskään nyt. Toivoa sopii, että sanoma talvisodan hengestä on mennyt perille myös Moskovaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sairaalassa komentokeskus ja hybridisotaa itärajalla
Venäjä järjesti perussuomalaisille näytön paikan
Ilta-Sanomia lukiessani juolahti mieleen, että...

Outoja Juhannus-uutisia

Juhannuksen aikana saimme seurata kolmea outoa uutista. Niistä suurinta huomiota sai Venäjällä nähty kapina, joka päättyi yhtä yllättäen kuin se aloikin. 

Vaikka erilaiset asiantuntijat ovat spekuloineet kaikenlaista kapinan syistä ja seurauksista, näyttää toistaiseksi siltä, ettei meillä ole juurikaan faktoja heidän väitteidensä pohjaksi. Toivoa kuitenkin sopii, että tapaus tavalla tai toisella johtaisi Venäjän vetäytymiseen Ukrainasta. 

* * *

Toinen outo uutinen kuultiin kotimaasta. Helsingin kaupungin apulaispormestari Paavo Arhinmäki oli nimittäin sotkenut ns. graffiteilla julkista tilaa. Toisin kuin Venäjän tapauksessa, tässä ei ole mitään epäselvää.

Teollaan Arhinmäki osoitti jälleen kerran olevansa ns. iso lapsi, jollaisella on huonosti kasvatetun pikkupojan itsekontrolli ja epärealistisen suuri ego. Ja sellaisena henkilönä hän on ymmärtämättömien äänestäjien tukemana noussut asemaan, johon henkisen pikkupojan ominaisuudet tuskin riittävät. Toivon mukaan tämä ymmärretään myös Helsingissä. 

* * *

Kolmas outo uutinen kuului Tukholmasta, jossa huvipuiston laite rikkoontui aiheuttaen ihmishengen menetyksen sekä useita loukkaantumisia. Tapauksesta ei vielä tiedetä kovin paljoa, mutta asiasta kuullun silminnäkijän mukaan paikalla olleet kuulivat tapahtuman yhteydessä kolme tai neljä kovaa pamausta. 

Nähtäväksi jää, mistä pamaukset aiheutuivat ja miten ne liittyivät onnettomuuden kokonaisuuteen. Sen verran harvinaisia tällaiset tapaukset kuitenkin ovat, että asia on - kuten nuo kaksi edellä mainitsemaanikin - varsin outo. 

Näin siitä huolimatta, etteivät ihmishenkien menetykset ole nyky-Ruotsissa kovin harvinaisia tapauksia, kuten vaikkapa Visbyssä tapahtunut puukotus osoitti. Taitaakin olla niin, että läntinen naapuri on jättämässä yhä kauemmas sen ajan, jolloin se oli maailman turvallisin ja paras paikka asua.   

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Aiheuttaako venäläiskapinallisten hyökkäys ongelman Ukrainalle?
Luoja varjelkoon Suomea Ruotsin kohtalolta
Paavo Arhinmäki kiisti potkaisseensa autoa

Aiheuttaako venäläiskapinallisten hyökkäys ongelman Ukrainalle?

Päivän uutinen kertoi Ukrainasta tulleen venäläisjoukon hyökänneen rajan yli Venäjälle. Hyökkäyksen syyksi on mainittu Venäjän joukkojen lisääntyneet hyökkäykset Ukrainaan. Hyökkääjät ovat Visegrad 24-kanavan mukaan puolestaan uhonneet, että "heidän tavoitteenaan on Moskovan punainen tori". 

Tämä käänne ei ole millään lailla järkevä Ukrainan eikä etenkään länsimaiden kannalta, koska Vladimir Putin voi käyttää sitä legitimoimaan venäläisten sotilaalliset operaatiot Ukrainassa ja muualla. Lisäksi on muistettava Kremlin tiedottaja Dmitri Peskovin yhdysvaltalaiskanava CNN:n haastattelussa tekemä linjaus: "jos maatamme kohtaa eksistentiaalinen uhka, niin (ydinaseiden käyttö) voi tulla kyseeseen".

On tietenkin selvää, ettei Ukrainasta tullut venäläisjoukko pääse ikinä punaiselle torille asti, eikä siksi aiheuta Putinille - saati itse Venäjälle - "eksistentiaalista uhkaa", mutta tosiasioilla ei ole ennenkään ollut merkitystä Putinin toimissa. Ja siksi nyt tapahtunut rajanylitys voi johtaa vähintäänkin Ukrainaan kohdistuvaan ydinaseuhkailuun. 

Toinen ikävä seuraus ukrainalaisille saattaa olla se, että länsimaissa yleinen mielipide kääntyy Ukrainan avustamista vastaan. Mikäli näin käy, vähenee Ukrainan saama aseapu, mikä vaarantaa maan puolustustaistelun venäläistä aggressiota vastaan. 

Siksi presidentti Zelenskiyn neuvonantajan kommentti, jonka mukaan Ukrainalla ei ole mitään tekemistä hyökänneen joukon kanssa, on järkevä. Nähtäväksi jää, uskotaanko sitä Putinin hallinnossa tai edes länsimaissa.

Toivon tietenkin, että Zelenskiyn neuvonantajan irtisanoutuminen venäläisjoukon hyökkäyksestä pitää paikkansa ja uskotaan kaikkialla Ukrainan rajojen ulkopuolella. Ja ettei kumpikaan edellä mainitsemistani ikävistä mahdollisuuksista siten toteudu, vaan venäläiset jättävät käyttämättä heille tarjotun propagandahyödyn ja länsimaat hyväksyvät venäläiskapinallisten hyökkäyksen jonkinlaisena kansannousuna Putinin hallintoa vastaan. 

Valitettavasti asia ei kuitenkaan ole kiinni minun hurskaasta toiveestani. Eikä edes siitä, että rajanylityksessä olisi sittenkin kyse Mainilan laukauksten toisinnosta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Venäjän erikoisoperaation erikoisin vaihe on alkamassa
Kiina osoittaa Putinin Venäjälle paikan
Venäläisten stressi kasvaa kunnes Ukraina iskee

Sota Ukrainassa on käännekohdassa - mitä tekee Putin?

Viime päivät ovat olleet katastrofi Vladimir Putinille. Ukraina on itäisellä rintamalla tuhonnut hänen armeijansa puolustuslinjan ja valloittanut sen huollon kannalta tärkeän rautatieliikenteen solmukohdan sekä edennyt myös etelässä Hersonin suunnalla. Viimeinen siitä huolimatta, että Ukraina on kertonut eteläisen suunnan toimien olleen vain hämäys, kuten jo aiemmin totesin. 

Tässä vaiheessa on mahdollista, että Venäjän armeijan miehistön moraali romahtaa täydellisesti. Olemmehan saaneet tästä viitteitä myös viime päivien aikana. Jos näin käy, on Putinin peli Ukrainassa pelattu lopullisesti. 

Olisikin mielenkiintoista tietää, mitä tsaarintekele Vladimirin päässä liikkuu juuri tällä hetkellä. Tajuaako hän häviävänsä sodan? Entä haluaako hän taistella katkeraan loppuun asti, vai luovuttaa Ukrainalle sen mitä sille kuuluu - eli vetää venäläisjoukot ennen vuoden 2014 tapahtumia vallinneille rajoille. 

Entä kesääkö hänen valtansa? Laillisia keinojahan Putinin vallasta syöksemiselle ei ole, koska hän on pitkällä valtakaudellaan poistanut sellaiset.

Mutta kansan parissa saattaa todellisuuden valjettua ilmaantua tyytymättömyyttä, joka vaikeuttaa Putinin asemaa. Sellainen voisi johtaa avoimeen kapinaan etenkin siinä tapauksessa, että hän yrittäisi pelastaa Ukrainan-sotansa yleisen liikekannallepanon avulla. 

Sitä paitsi venäläiset oligarkit tuskin katsoisivat hyvällä pitkään jatkuvia sotatoimia, jotka vaikeuttaisivat heidän elämäänsä ja varainhankintaansa. On siis hyvinkin mahdollista, että spontaani kapinaliike saisi taloudellista ja henkistä tukea myös heiltä.

Vielä pahemmaksi Putinin tilanne muuttuisi, mikäli nöyryytetyn armeijan johto löytäisi jostain rohkeutta ja kyvykkyyttä nousta häntä vastaan. Silloin tsaarintekeleen tilanne kävisi todella vaikeaksi ja suuri Venäjänmaa saattaisi suistua jopa veriseen sisällissotaan, jonka aikana maan itsenäisyydestä haaveilevat osat saattaisivat pyrkiä irrottautumaan Moskovan vallasta. 

En sano, että Putinin vastainen kapina olisi todennäköinen, mutta hänen pitää kuitenkin huomioida sellaisen mahdollisuus. Ja joka tapauksessa on selvää, ettei Putin halua toistaa tsaari Nikolai II:n kohtaloa, vaikka sekin vaihtoehto on olemassa - ja jopa varsin todennäköinen. Eikä etenkään joutua tuomittavaksi Haagin sotarikostuomioistuimeen.

Nämä asiat eivät voi olla vaikuttamatta Putinin ratkaisuihin. Tässä vaiheessa hänen kannaltaan keskeistä on tietenkin vallan pitäminen tiukasti omissa käsissä. Mutta saattaisiko Vladimir pohdiskella myös maastapakoa?

Mutta kuka hänet ottaisi vastaan? Pohjois-Korean Kim Jong-Un? Syyrian Bashar al-Assad? Eivät kuulosta kovin hääveiltä vaihtoehdoilta, mutta niihin on turvauduttava, ellei ole muutakaan mahdollisuutta?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ukraina veti Venäjää höplästä
Ukrainan hyökkää - vai hyökkääkö?
Is President Putin on his way to repeat the destiny of Czar Nicholas II?

Toiko Suomen itsenäisyys mukanaan punavankileirit ja nationalistiset ääriliikkeet?

Helsingin sanomat julkaisi arvostelun Tampereen työväenteatterin uudesta musikaalista, jonka tapahtuvat sijoittuvat vuoteen 1900. En olisi yleensä ottaen lukenut moista juttua lainkaan, mutta lehden kirjoitukselleen antama otsikko herätti kiinnostukseni. 

Se nimittäin julisti, että "Suomen itsenäisyys toi mukanaan punavankileirit ja nationalistiset ääriliikkeet, muistuttaa TTT:n juhlamusikaali". Itse kirjoituksessa todetaan, että nämä aiheet liittyvät musikaalin kehystarinaan, joka "muodostaa kovin yksinkertaistetun kuvan Pariisissa koetun suuren kansallisen hetken seurauksista typistäessään sen punavankileireihin ja nationalistisiin ääriliikkeisiin".

En tiedä, miksi HS:n juttu oli otsikoitu siten kuin se oli otsikoitu. Sikäli ratkaisu oli kuitenkin onnistunut, että kaltaiseni historiaa kohtuullisen hyvin tunteva henkilö tarttui kirjoitukseen - mitä ei olisi käynyt ilman otsikon räikeästi virheellistä väitettä. 

Tosiasiahan on, että Suomen itsenäisyyden ensimmäisiä todellisia seurauksia oli poliittisen vasemmiston kapina laillista hallitusvaltaa vastaan. Ja vasta sen jälkeen - ja nimenomaisesti kapinan seurauksena - syntyivät punavankileirit. Sekä nationalistiset ääriliikkeet, joiden suosion takana oli kapinaan positiivisesti suhtautuneiden kommunistien soluttautuminen ammattiyhdistysliikkeeseen ja sen kautta tapahtuva vallankäyttö. 

Siten HS:n jutun - ja ehkäpä TTT:n musikaalinkin - olisi kannattanut pysyä totuudessa ja painottaa sitä, että väkivaltaisella kapinalla on aina ikäviä seurauksia. Ja jättää vihjailematta, että niiden syynä olisi ollut Suomen itsenäistyminen - varsinkin kun itse kapinankin todellisena syynä oli Venäjän keisarin kukistumisen myötä syntynyt valtatyhjiö, johon vasemmiston tänäkin päivänä hellimät yhteiskunnalliset epäkohdat eivät juurikaan liittyneet, vaan toimivat ainoastaan vasemmistopropagandistien keinona saada ihmiset liikkeelle.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Äärioikeiston kapina
Verinen sisällissota
Teatterikoululaisten vahva usko totalitarismiin

Äärioikeiston kapina

Tämä on kolmastoista osa blogimerkintäsarjaa, jossa käyn läpi Suomen historian merkittävimmät vaiheet. Sen kahdennessatoista kirjoituksessa kuvasin, kuinka Suomi itsenäistymisensä ja sisällissodan jälkeen sai demokratian, jota luonnehti poikkeuksellisen vahva toimeenpanovalta.

Monien muiden Euroopan maiden tavoin myös Suomessa esiintyi 1920- ja 1930-luvuilla äärioikeiston pyrkimyksiä ottaa valta käsiinsä. Tämä liikehdintä syntyi vastareaktiona maan alle painettujen Neuvostoliiton tukemien kommunistien aktiivisuuden kanavoiduttua ammattiyhdistyksiin ja siitä seuranneisiin jatkuviin lakkoihin. 

Niitä yritettiin ensin tukahduttaa rikkurityövoimalla, jota kerättiin varsinkin Etelä-Pohjanmaalta. Kun se ei tehonnut ajautui oikeisto yhä radikaalimmaksi Lapuan liikkeeksi ja ryhtyi väkivaltaiseksi kommunisteja ja heihin myötämielisesti suhtautuviksi arveltuja kohtaan. 

Suomalainen oikeistoradikalismi oli vahvinta Etelä-Pohjanmaalla, koska maakunta oli vanhastaan tervanpolton ja muun esikapitalismin kautta omaksunut muuta maata paremmin aktiivisen asenteen taloudelliseen toimintaan, mutta epävakautta yleensä luova maaton väestö oli lähtenyt - saman aktiivisuuden innoittamana - vuolemaan kultaa Amerikkaan. Siten Etelä-Pohjanmaan väestö oli vaurasta ja taloudellisesti poikkeuksellisen tasa-arvoista. 

Tämän seurauksena maakuntaan jääneet ihmiset omaksuivat muuta maata oleellisesti konservatiivisemman asenteen maailman tapahtumia kohtaan. Ja se sai 1920-luvulla jopa äärioikeistolaisia piirteitä: erityisesti Italian Benito Mussolinia ihailtiin. 

Avoimesti fasismia ihailleita ihmisiä oli kuitenkin Etelä-Pohjanmaalla vain vähän. Lisäksi väestön enemmistö säilyi laillisuuden kannalla, millä oli ratkaiseva merkitys myöhemmissä, vuoden 1932, tapahtumissa.  

Äärioikeiston kannatus nousi ensin kaikkialla Suomessa, mutta kääntyi nopeaan laskuun sen jälkeen, kun Lapuan liikkeen edustajat erehtyivät muiluttamaan entisen presidentin, Kaarlo Juho Ståhlbergin, ja tämän vaimon 15.10.1930. Samalla äärioikeistolaisten ydin radikalisoitui entisestään ja lähti helmi-maaliskuussa 1932 kapinaan laillista esivaltaa vastaan Mäntsälässä.  

Kapinan torppasi presidentti Svinhufvudin koko kansalle suunnattu laillista menoa korostava puhe, eivätkä maaseudulta väen värväämistä yrittäneet lapualaiset saaneet rekrytoitua apuvoimia Mäntsälään. Lopputuloksena koko liike kiellettiin ja sen raunioille syntyi Isänmaallinen kansaliike, joka ei koskaan kasvanut merkittäväksi poliittiseksi voimaksi. 

Näin Suomi palasi lakia kunnioittavaksi ja rauhalliseksi demokratiaksi, jonka takuumiehinä olivat erityisesti äärivasemmistoon pesäeron tehneet sosialidemokraatit ja Maalaisliitto, jonka talonpoikainen kannattajakunta oli jo aiemmin kieltäytynyt lähtemästä äärioikeiston kelkkaan. Näin Suomen itsenäisyyden alussa perätysten paineita luoneiden äärivasemmiston ja äärioikeiston otteet hellittivät ja maata päästiin kehittämään rauhanomaisen politiikan keinoin kohti parempaa tulevaisuutta. 

Sarjan kaikki kirjoitukset:
Osa I: Suomen liittyminen osaksi läntistä kulttuuria
Osa II: Suomen tie unionin takamaasta osaksi modernia valtiota
Osa III: Kansan aseman oikeudellinen ja taloudellinen heikentyminen
Osa IV: Suomen historian kurjin aika
Osa V: Voiton tavoittelu pelasti maan
Osa VI: Hyödyn aika
Osa VII: Valistusajan diktaattori edisti kapitalistista taloutta
Osa VIII: Suomen liittäminen Venäjään johti rikollisuuden nousuun
Osa IX: Valistunut itsevaltias käynnisti talouskasvun
Osa X: Suomalaisuuden synty
Osa XI: Suomalainen demokratia ja naisten tasa-arvo
Osa XII: Verinen sisällissota
Osa XIII: Äärioikeiston kapina
Osa XIV: Suomen ensimmäisen tasavallan loppu
Osa XV:Paasikiven-Kekkosen linja
Osa XVI: Nousun ja tuhon kautta uudenlaiseen tulevaisuuteen

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maailmantilanne vaatii pystyviä johtajia
Poliittisen väkivallan oikeus ja seuraus
Lenin-puistoon on koottava Leninin ajatuksia kaiken kansan nähtäväksi

Ruotsin pääministeri tunnusti tosiasiat, mutta osaako hän tehdä johtopäätökset?

Ruotsin pääministeri on todennut paasikiviläisittäin tosiasioiden myöntämisen olevan viisauden alku. Tämän hän teki kertomalla, että "maahanmuuttajia on tullut Ruotsiin liikaa ja heidän kotouttamisensa on epäonnistunut... Segregaatio on päästetty niin pitkälle, että meillä Ruotsissa on nyt rinnakkaisyhteiskuntia – että elämme samassa maassa, mutta silti täysin erilaisissa todellisuuksissa."

Samalla hän totesi pääsiäisen tapahtumista sen, mitä suomalaismedioilla on ollut vaikea tunnustaa. Eli "se mitä näimme ei ollut poliittista protestointia. Ruotsalaispoliiseja vastaan hyökättiin kivin ja polttopulloin. Kyse ei ollut poliittisista teoista, kyse oli rikollisista teoista. Hyökkäyksestä sitä demokratiaa vastaan, johon monet ovat itse asiassa paenneet."

Nähtäväksi jää, mitä Ruotsi tekee sen väestöosuuden kanssa, joka koostuu ulkomailla syntyneistä henkilöistä - ja jonka osuus on tuplaantunut 20 vuodessa ja muodostaa nykyisin viidenneksen väestöstä. Onko pääministerin ulostulon seurauksena lisää diskuteerausta, vai ryhdytäänkö johonkin oikeisiinkin toimiin ruotsalaisen yhteiskunnan palauttamiseksi - sikäli kuin se on enää mahdollista.

Toistaiseksi pääministeri ei kuitenkaan ole esittänyt mitään kovin radikaalia, vaan on ehdottanut nuorisorikollisuuteen keskittyvien viranomaisten määrän kasvattamista ja poliisin valvontamahdollisuuksien ja viranomaisten välisen tiedonvaihdon lisäämistä. Lisäksi hän pohti, että voitaisiinko ongelmanuoren perhe pakottaa tukitoimien kohteeksi, vaikka huoltaja vastustaisi tätä. 

Anteeksi nyt, hyvät Sveamamman tytöt ja pojat, mutta täältä Pohjanlahden toiselta puolelta tämä kuulostaa - ei kärpäsen ampumiselta tykillä, vaan - sotilaallisen hyökkäyksen torjumiselta kärpäslätkällä.

Nähtäväksi jää myös se, millä tavalla Suomen poliittinen johto ottaa opikseen Ruotsin surullisesta todellisuudesta. Toistaiseksihan Sanna Marinin (sd) hallitus on kieltäytynyt jopa hybridisotatoimien estämistoimista ja niiden sijaan ehdottanut kansalaisten omaisuuden sosialisointia edistämään mahdollista venäläisten agitoimaa kehitysmaalaisten kansainvaellusta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hallitus käyttää hybridisodan uhkaa yksityisen omaisuuden sosialisoinnin perusteena
Uusruotsalaisten kapina demokraattista Ruotsia vastaan
Jari Taposen teesit peittävät kasvavia ongelmia

Uusruotsalaisten kapina demokraattista Ruotsia vastaan

Ruotsin viime päivien mellakoilla ei ilmeisesti ollut juuri mitään tekemistä tanskalaispoliitikon kirjanpolttamisperformanssien kanssa. Sen sijaan ne oli länsinaapurin poliisin mukaan suunnattu tarkoituksella poliisia vastaan tappamis- ja vahingoittamistarkoituksessa.

Väkivaltaan ryhtyneet eivät poliisin mukaan olleet mitään tavallisia mielenosoittajia, vaan järjestäytyneeseen rikollisuuteen kytkeytyneitä henkilöitä. Heidän riehuntansa lopputuloksena oli eiliseen iltaan mennessä 26 loukkaantunutta poliisia ja 20 virkavallan autoa, eikä tämä etnis-kulttuurisesti leimautunut joukko rauhoittunut ennen kuin poliisi turvautui ampuma-aseisiin.

Ruotsin oikeusministeri oli sentään tehtäviensä tasalla ja ilmoitti Ruotsissa elettävän demokratiassa, jossa vallitsee sananvapaus. Ellei sitä hyväksy vaan ryhtyy väkivaltaan, on oltava valmiina kohtaamaan järjestystä ylläpitävä poliisi. Mutta tämänhän mellakoitsijat toki varmasti tiesivätkin, mutta eivät vain välittäneet.

Ministeri totesi myös, että "kameravalvonnan lisääminen, rangaistusten kiristäminen ja poliisivoimien laajentaminen olisi pitänyt tehdä 20–25 vuotta sitten. Niin ei kuitenkaan tehty, joten meidän täytyy toteuttaa nämä nyt." 

Toivottavasti tämä viesti menee perille myös suomalaisessa yhteiskunnassa, jonka edusmies poliisilaitoksella tuli juuri eilen väittäneeksi, että "emme ole Ruotsin tiellä - ainakaan vielä". Totesin itse hänen puheistaan, että suomalaisen yhteiskunnan "on huolehdittava, etteivät päätöksenteossa pääse vallalle Taposen ulostulon kaltaiset toiveikkaat asenteet, eikä niitä toistelemalla peitetä kasvamassa olevia ongelmia". 

Enkä silloin vielä edes tiennyt, ettei Ruotsin tapahtumissa ollut kyse spontaanista mielenosoittamisesta vaan kapinasta laillista valtaa vastaan. Sillä mistä muustakaan voisi olla kysymys silloin, kun tarkoituksena on osoittaa - ruotsalaisministerin sanoin - "vakavaa väkivaltaa, joka kohdistuu henkeen ja omaisuuteen, erityisesti poliisiin".

Nähtäväksi jää, mitä naapurimaassa tapahtuu nyt nähdyn jälkeen. Varmaankin maahan saadaan jälleen joksikin ajaksi rauha, mutta nopeasti lisääntyvän muslimiväestön määrän kasvaessa nousevat paineet sekulaaria ja demokraattista yhteiskuntaa kohtaan päivä päivältä suuremmiksi. 

Toistaiseksi kantaväestö on kuitenkin niskan päällä ja voi halutessaan tehdä kaikki tarvittavat toimenpiteet ruotsalaisen yhteiskunnan vakauden palauttamiseksi. Se edellyttäisi kuitenkin täyskäännöstä maan nykyiseen sisäpolitiikkaan, jossa diskuteeraus, hyvät aikomukset ja hyvesignalointi ohittavat etnis-kulttuurisen kapinan lopullisen sammuttamisen edellyttämät poikkeuksellisen koviksi luokiteltavat toimenpiteet, joihin on sisällytettävä myös väestön kulttuurisen identiteetin säilyttäminen ruotsalaisena myös tulevaisuudessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Jari Taposen teesit peittävät kasvavia ongelmia
Riots in Sweden: what next?
Ovatko muslimit koiria?

Vihreä siirtymä Kazakstanista Saksaan

Kazakstan on yksi niistä valtioista, jotka syntyivät sosialistisen Neuvostoliiton kaaduttua omaan mahdottomuuteensa. Se on pinta-alaltaan Keski-Aasian suurin valtio, jossa asuu noin 19 miljoonaa asukasta. 

Väestö kasvaa 1,3 prosentin vuosivauhdilla ja suurin osa maan asukkaista on kazakkeja. Venäläisiä on viidennes, mutta heidän osuutensa on ollut vähenemään päin. 

Kazakstan on muslimivaltio, koska ihmisistä yli kaksi kolmannesta on Muhammedin seuraajia. Lopuista suurin osa on ortodoksikristittyjä. 

Kazakstanin talous perustuu pitkälle luonnonvaroihin, koska Neuvostoliiton aikainen teollisuus on rapautunut, mutta energiantuotantoon liittyvä kivihiilen, öljyn ja uraanin sekä erilaisten kaivannaisten tuotanto on voimissaan. Maatalouden osalta Kazakstan on karjataloutta lukuun ottamatta omavarainen. Kaiken kaikkiaan maan taloudellinen kehitys on ollut viime vuodet alakuloista, ja esimerkiksi bruttokansantuote henkeä kohti on pudonnut huippuvuoden 2013 lähes 14 000 eurosta reiluun 9 000 euroon.

Kazakstan on muiden Neuvostoliitosta irtautuneiden keskiaasialaisten valtioiden tapaan näennäisdemokratia, jota johtaa käytännössä pitkäaikainen presidentti Nursultan Nazarbajev, joka on kuitenkin siirtänyt valtionpäämiehen tehtävän Kassym-Jomart Tokajeville. Nazarbajevilla on kuitenkin perustuslaissa määritelty asema "kansakunnan johtajana".

Nazarbajevin ja Tokajevin puolueella on maan parlamentissa ehdoton asema. Siten maan talouden hedelmät menevät pitkälti kansakunnan johtajan ja tämän lähipiirin taskuihin. 

Valtaklikki rajoittaa myös ajatuksen- ja uskonnonvapautta, eikä ihmisillä ole länsimaistyyppistä kokoontumisvapauttakaan. Valtio harrastaa myös uskonnollisen kirjallisuuden ennakkosensuuria ja sitä on epäilty toimittajien vainoamisesta.

Tätä taustaa vastaan ei ole ihme, että vihreään siirtymään liittyvä polttoaineiden hinnankorotus on saanut kazakstanilaiset kapinoimaan. Kansannousuun liittyy siten sekä välitön elinkustannusten nousu että yleinen tyytymättömyys elinolojen heikentymisestä. 

Yhdeksi syyksi on julkisuudessa mainittu myös yksinvaltaisen johdon epäilemättä häikäilemätön korruptio: maa on sen suhteen kuitenkin "vain" valtiolistan keskivaiheilla Brasilian ja Etiopian välissä ja esimerkiksi Venäjä on kaukana sen alapuolella.

Nyt käsillä olevan tapahtumasarjan lopputulosta emme vielä tiedä. Mikäli Venäjä ja sen liittolaiset ottavat tilanteen vakavasti ja Kazakstanin armeija pysyy maan johdolle uskollisena, on selvää, että kapina kukistetaan. Mikäli jompikumpi näitä ei toteudu, muuttuu tilanne vaikeammin ennakoitavaksi. 

Ulkopoliittisen instituutin tutkijan mukaan ei "Kazakstanissa ole yhtenäisiä venäläisalueita eikä siten pohjaa interventiolle" ja "kansallistunne on vahvistunut viime vuosina, ja Kazakstanissa on kansallismielisiä aktivistiryhmiä, mutta vaatimukset venäjän virallisen aseman poistamisesta ovat aivan marginaalisia".

Siten on hyvin mahdollista, että kapinan taustalla on taloudellisen kurjistumisen, vihreän siirtymän ja korruption lisäksi myös kansallistunnetta. Jos näin on, saattaa tilanne muodostua vallanpitäjille ajan myötä pysyväksi ja kasvavaksi ongelmaksi - etenkin jos kapinan kukistaminen tapahtuu Venäjän avulla ja sen seurauksena venäjänkielen asema vahvistuu uudelleen.

* * *

Nähtäväksi myös jää, johtaako vihreään siirtymään liittyvä energian nouseva hinta myös muualla maailmassa mellakointiin. Esimakuahan siitä saatiin vuonna 2018 kun ranskalaiset keltaliivit lähtivät liikkeelle polttoaineiden korotusten seurauksena. 

Jääkäämme siis seuraamaan, mitä tapahtuu esimerkiksi Saksassa sen jälkeen kun ydinvoiman alasajon ja kivihiilen päästömaksujen kustannus - ja mahdollinen Venäjän kaasuruuvin kiristys - iskevät täydellä voimalla maan kansalaisten elinkustannuksiin. Ja mitä se tarkoittaa saksalaiselle politiikalle? Tai globaalin vihreän siirtymän aikatauluille? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Valtiokorruptiota
Diktaattorin ja hänen kansansa dilemma
Eurooppa on suuren kysymyksen edessä

Boris Johnsonilla nolo tilanne ja kapina - entä Sanna Marinilla?

MTV3 uutisoi Iso-Britannian pääministeri Boris Johnsonin vaikeuksista saattaa koronapassi tietyissä yhteyksissä pakolliseksi. Siihen tarvittiin lopulta oppositiopuolueen tukea, koska liian moni pääministerin oman puolueen jäsen oli vastaan.

Tämä oli MTV3:n mukaan "nolo tilanne" ja konservatiivipuolueessa nähtiin sen mukaan suorastaan Johnsonin vastainen "kapina". Kovia sanoja, vain mitä, arvoisa lukijani.

Juttua lukiessani nousi mieleeni hakematta se, kun Suomen pääministeri Sanna Marinilla (sd) oli jokin aika sitten vaikeuksia saada koko hallitusta taakseen silloin, kun sen olisi pitänyt päättää metsiämme koskevan päätösoikeuden säilymisestä suomalaisilla. Toki eduskunnasta löytyi lopulta kielteinen kanta EU:n komission ehdotukseen, mutta vain oppositiopuolueiden tuella.

Kysymykseksi siis jäi, että oliko Suomessa nähty näytelmä pääministeri Marinille "nolo tilanne" tai suorastaan poliittisen vasemmiston "kapina" häntä vastaan? Tai jos ei ollut - kuten voisi päätellä siitä, ettei sitä sellaiseksi uutisoitu MTV3:lla tai muuallakaan - niin miksi Johnsonin kohtaama näytelmä sitten oli?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Merkillisiä uutisia Britanniasta
Huolestunut ministeri ja älyllinen epärehellisyys
Rokote- ja koronaskeptikon valta