Ja toden totta. SDP:n poliittisessa ohjelmassa ei ole mainittu kertaakaan sanaa sosialismi. Eikä tätä sanaa löydy myöskään Vasemmistoliiton puolueohjelmasta. Eikä Vihreiden poliittisesta ohjelmasta. Lienee siis niin, ettei Suomen eduskunnassa tosiaankaan ole sosialistiseksi tunnustautuvia puolueita, vaikka ainakin yksi kommunisti - Anna Kontula (vas) - löytyykin.
* * *
Wikipedian mukaan sosialismi on "vasemmistolainen poliittinen aatesuunta, jossa pyritään työläisten aseman parantamiseen ja kansantalouden julkiseen ohjaukseen". Lisäksi - edelleen Wikipedian mukaan - Euroopan parlamentissa "SDP:n edustajat istuvat sosialistien ja demokraattien ryhmässä (S&D)... Kansainvälisesti puolue kuuluu muun muassa Progressiiviseen allianssiin ja Sosialistisen internationaalin. Puolue on juuriltaan työväenliike ja on edustanut aikaisemmin varsinkin teollisuustyöläisiksi luettuja palkansaajia. Puolueella on ollut kytkös ammattiyhdistysliikkeeseen, jonka vastapuolena työmarkkinoilla ovat varsinkin suuria teollisuusyrityksiä edustavat työnantajajärjestöt."
Toisaalta kolmannessa wikipedia-artikkelissa kerrotaan, että "1900-luvun jälkipuoliskolta alkaen sosiaalidemokratian valtavirta on irtautunut varsinaisesta sosialismista ja muuttunut aiempaa maltillisemmaksi. Sosiaalidemokratia tarkoittaa nykyaikana yhä enemmän hyvinvointivaltioon pyrkivää sekataloutta tai sosiaalisin perustein ohjattua markkinataloutta."
Lienee siis niin, että vaikka SDP usein puhuukin työntekijöiden aseman parantamisesta, on tiiviissä yhteistyössä ay-liikkeen kanssa, kannattaa tuoreessa vaihtoehtobudjetissaan verotuksen kiristämistä ja sen progression kiristämistä ja ihmisten asioiden hoitamista julkisen sektorin kautta - siis askeleita kohti sosialistista yhteiskuntajärjestystä - sekä kuuluu europarlamentissa ryhmään, jonka nimessä on sana "sosialistien", sitä ei voi pitää sosialistisena siinä mielessä, että ilmaisisi suoraan halua sosialisoida Suomen talouden.
Sen sijaan Vasemmistoliitossa vaikuttava Anna Kontula on kertonut olevansa kommunisti. Wikipedian mukaan "kommunismi tarkoittaa yhteiskuntajärjestelmää, jossa vallitsee tuotantovälineiden ja hyödykkeiden yhteisomistus, sekä poliittista ideologiaa, joka pyrkii tällaisen yhteiskunnan luomiseen... Sosialismi määritellään samansisältöisesti mutta sillä erolla, että yhteisomistukseen pyritään ottamaan vain tuotannontekijät, ei hyödykkeitä."
Siten Tuppuraisen kommentin alkuosa - ettei eduskunnassa olisi lainkaan sosialisteja - on sikäli harhaanjohtava, että kommunistiksi tunnustautunut Anna Kontula kannattaa Wikipedian määritelmän mukaan kaikkia sosialistien yhteiskunnallisia tavoitteita. Ja niiden lisäksi vielä enemmänkin.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sosialistinen ja kapitalistinen kateus
Synnyttääkö maahanmuutto Suomeen kansallisen sosialistipuolueen?
Se siitä sitten, mutta entäs kommunismi?
Sosialistinen ja kapitalistinen kateus
Synnyttääkö maahanmuutto Suomeen kansallisen sosialistipuolueen?
Se siitä sitten, mutta entäs kommunismi?