sunnuntai 15. lokakuuta 2023

Pitäisikö yhteiskuntaa uhkaavien tunnusten käyttö agitointitarkoituksiin kieltää?

Kansanedustaja Atte Kaleva (kok) kysyi sosiaalisessa mediassa, että "pitäisikö Suomessa kriminalisoida yhteiskuntarauhaa uhkaavien, rasististen, väkivaltaisten ja totalitaaristen ideologioiden tunnusten käyttö agitoimistarkoituksessa? Siis kieltää esim. hakaristi, sirppi ja vasara, Hamasin lippu jne mm. mielenosoituksissa?"

Itse näen tässä asiassa kolme hyvin erityyppistä ratkaisua. Ensimmäinen olisi kaikenlaisten tunnusten hyväksyminen katukuvaan. Tämä olisi perusteltua sanan- ja ilmaisuvapauden kannalta: jokainen näyttäköön värinsä ja sivulliset arvioikoon mitä se tarkoittaa. Toteuttamisen kannalta en näe ongelmia. 

Toinen mahdollisuus olisi hyväksyä osa tällaisista tunnuksista, mutta kieltää loput. Eli hyväksyä esimerkiksi sirpin ja vasaran käyttäminen, mutta kieltää hakaristit. Tätä voidaan parhaimmillaankin perustella vain enemmistön diktatuurilla - eli vähemmistön oikeuksien polkemisen oikeuttamisella. 

Toisin sanoen ratkaisu olisi sanan- ja ilmaisuvapauden kannalta vino ja ihmisten tasa-arvoa loukkaava. Tai Orwellia lainaten "kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, mutta toiset eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset". 

Kolmas mahdollisuus on kaikkien yhteiskuntarauhaa uhkaavien tunnusten kieltäminen. Se olisi erityisesti sanan- ja ilmaisuvapautta loukkaava ratkaisu, mutta lisäksi tämä vaihtoehto olisi ongelmallinen siinä, mihin raja vedettäisiin. 

Jos Kalevan mainitsemat hakaristi, sirppi ja vasara sekä Hamasin lippu kiellettäisiin, niin miksei sitten kiellettäisi ISIS:in tai rikollisjärjestöjen tunnuksia? Entä pitäisikö kieltää islamin tai kristinuskon tunnukset, koska sekä Koraanissa että Raamatussa asetetaan oma väki muiden ihmisten edelle? Ja molempien nimissä on vuosisatojen kuluessa murhattu ainakin satoja miljoonia ihmisiä. 

Edelle kirjoittamani rivit eivät tietenkään muodosta mitään pajatson tyhjentävää syvällistä analyysiä, mutta jo ne osoittavat yhteiskunnassa yleistyneiden sanavapauden rajoittamisvaatimusten ongelmallisuuden. Ja siksi oli surullista, että kansanedustaja Kalevan kysymykseen (tätä kirjoitettaessa) vastanneista henkilöistä noin 70 prosenttia kannatti "yhteiskuntarauhaa uhkaavien, rasististen, väkivaltaisten ja totalitaaristen ideologioiden tunnusten" käytön kieltämistä agitoimistarkoituksessa.

13 kommenttia:

  1. Kyllä. Kaikki uskonnot voisi kieltää. Mutta jokainen voi alkaa miettimään maamme historiaa taakseppäin aikaan jolloin muslimit kokeili eurooppaa valloittaa ja mitä silloin tapahtui. Vaikka usko on kovilla niin sama kyllä tulee vielä tapahtumaan sillä eurooppalla kyllä on pinna joka katkeaa vielä ja muslimeille koittaa kovat ajat.

    VastaaPoista
  2. Jos holokaustin kiistäminenkin on tarkoitus kieltää, lienee seuraava askel hakaristin kieltäminen. Ja niin ollaankin jo kaukana kaltevalla pinnalla.

    VastaaPoista
  3. Ei viherkommarit siihen suostu, että sirppi ja vasara tunnukset kiellettäisiin. On se mennyt niin vahvasti heidän selkärankaan. Kysykää vaikka Li Anderssonnilta, Tarja Haloselta, Erkki Tuomiojalta, Paavo (ei velkaa tarvitse koskaan maksaa takaisin) Arhinmäeltä, Saramolta ja eiköhän ne Vihreätkin olisivat kovasti neuvostotunnusten kieltämistä vastaan. Siellä taustalla kummittelee vieläkin, että jos sittenkin se sosialismi ja kommunismi...

    VastaaPoista
  4. Tunnukset pitää profanoida. Niin olisi kannattanut saksalaistenkin tehdä.

    VastaaPoista
  5. Historia eikä nykyisyyskään tunne ainoatakaan diktatorista/totalitaristista valtiota, jossa suhtautudaan poliittisiin/ideologisiin symboleihin sallivasti. Toisaalta diktatorisissa/totalitaristisissa valtioissa on aina vähintään yhden ideologian symbolit kielletty.

    VastaaPoista
  6. Kieltäminen osoittaa samanlaista älykkyyden tasoa ja yhteiskuntaelämän ymmärrystä kuin muslimien Eurooppaan muuton salliminen. Ensinnäkin ihmiset keksivät kiertoilmaisut tarpeen vaatiessa. Sanojen kieltämisestä on löytyy komiikkaa hipova artikkeli https://www.theatlantic.com/magazine/archive/2023/04/equity-language-guides-sierra-club-banned-words/673085/

    Suomessakin puhutaan nykyään yhtä sujuvasti keenereistä, jääkäreistä, maistereista jne. kuin Hollannissa suomalaisista.

    VastaaPoista
  7. En kannata, koska mihinkä se raja sitten vedetään? Jos esim. musujen kuunsirppi kiellettäisiin, niin samalla logiikalla sitten myös daavidintähti, tai mikseipä kirkkojen katolla olevat ristitkin (joita Suomen kaltaisessa maassa olisi sekä tavan- että ortodoksista mallia). Symbolit sinällään eivät ketään pure, joten turhaa huolehtia liikaa sen puoleen.

    -J.Edgar-

    VastaaPoista
  8. Noin se menee, mielestäni on hyvä juurikin noin, että ihmisestä näkee päälle onko se sellaista seuraa, jonka haluaa mahdollisesti kiertää kaukaa. Eiväthän itse aatteet ja ajatukset katoa mihinkään vaikka niiden symbolit joutuisikin piilottamaan.

    VastaaPoista
  9. Jos hakaristi kielletään, muttei sirppiä ja vasraa ei, niin vedän hakaristilipun salkoon ihan vain kommareiden kiusaksi. En toki omaan salkoon.

    VastaaPoista
  10. Varmin tapa tässä ajassa ja näillä kulmilla saada jollekin aatteelle tai asialle huomiota ja kannatusta on kieltää se. Kaikki mikä tietoisuudesta yritetään torjua painamalla se piiloon "alitajuntaan" vahvistaa asian kaksiarvoisuutta, ja niin kauan kuin asiat ovat ambivalenttisia ne eivät vain elä vaan voivat hyvin ja vahvistuvat.

    Se on sellainen ihmismielen paradoksi -- meitä määrää eniten se mikä nousee alitajunnasta. Ja jos siellä on sinne torjuttuja aineksia, ja jos ne ovat sellaisia joita tietoisuudessa ei saatu käsiteltyä, nehän ne vasta sitten sanelevatkin sen mitä todellisuudessa tulee tapahtumaan.

    Olen viime aikoina kantanut kirjoituksissani hiolta siitä, miten vähän kouluissamme opetetaan mitään perustavanlaatuista ihmisyyden kovista kognitiivisista tosiasioista. Eli toisin sanoe: kyllähän me julkisuudessa kyselemme juuri tällaisia kysymyksiä kuin tämä, että mitä pitäisi sensuroida -- mutta samalla olemme totaalisen sokeita sille jo olemassa olevalle sensuurille, joka itse asiassa tekee meidät täysin kyvyttömiksi käsittelemään yhtään mitään kipeämpää kysymystä.

    Siis tosiasia on esimerkiksi, että kun meille joka päivä melkein jokaisesta tiedonvälityksen tuutista työnnetään silmille kauhukuvia natsien marsseista ja keskitysleireillä tapahtuneista julmuuksista -- mitä se de facto muuta on kuin sensuuritoimi? Se on tosiasiassa sitä että voimme katsoa pahuutta ulkoapäin, tarkastelijan roolissa -- ja voimme luoda itsellemme täysin todellisuudentajuttoman illuusion siitä, että kaikki pahuus on "tuolla ulkona".

    Ja niin jää käsittelemättä kaikki se, mikä reaalitodellisuudessa mahdollisti nuo julmuudet, se mikä yhteiskunnan vajotessa totalitarismin tilaan esti rivikansalaisia nostamasta tietoisuuteensa mitään mikä tuon hallitsemattoman alitajunnan kauhunäytelmän mahdollisti.

    Oma yhteiskuntamme ei tänä päivänä ole juuri parempi kuin ikiaikainen totalitarismi itänaapurissamme -- katsokaa mikä puhumattomuuden kulttuuri siellä vallitsee ja koettakaapa esittää sitä koskien kysymys mitä siellä pitäisi vielä sensuroida ja kieltää julkisuudesta.

    Ei tarvitse enää mitään kieltää, koko yhteiskunta on pelkkää kansalaisten kykyä kieltää itseltään kaikki kipeä mistä tietoisuuden oikeasti pitäisi ottaa vastuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos jotain halutaan täysin mielivaltaisesti yrittää kieltää niin ihmisen vapauden kaipuu pistää automaattisesti hanttiin ja alkaa hakemaan takaisin sitä omaa tilaa mikä on mielivaltaisesti riistetty pois. Järjenvastaiselle mielivaltaisuudelle ei ole tilaa sivistyneessä ja vapaassa maailmassa.

      Poista
  11. Hejsan pitkästä aikaa.
    Blogistiprofessorimme tyhjentävästi esitti jokaisen kolmen tulkintamallin ongelmat, tackar. Arvattavasti ja harmiksi niin tulkintoja kuin niistä koituvia ongelmia lie loputon numerolukema.

    Samoin Trilisser klo 1443 teki hyvän katsauksen ajallisesti. Täsmentäisin sitä hieman: kaikissa totalitaristisissa/diktatorisissa valtioissa nimenomaan yhdet valikoidut symbolit päinvastoin ovat jalustalle nostetut.

    Kansanedustaja Kalevan tapauksessa uskon, että hän teki kyselyn mitatakseen juurikin kansan imbesilliyttä (lammasmaista mukana määkimistä), eikä yksin tässä kieltoasiassa. Ja ennen kuin huomautatte, epäilen valitettavasti itsekin, etten tällä uskolla tule autuaaksi.

    VastaaPoista
  12. Moniko täällä äänesti sinimustapuoluetta? Onneksi olkoon, olette terroristien puolella.

    https://sinimustaliike.fi/uutiset/juutalainen-ylivalta-on-kaikkien-yhteinen-vihollinen/

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!