"Etiopian ylänkömaat ovat olleet laajalti metsättömiä jo 1600-luvun alusta lähtien. Lähivuosisadalla metsien osuus maapinta-alasta on ollut alle 15 prosenttia. 1900-luvun lopussa osuus oli pudonnut yhteen prosenttiin.
Keisarivallan aikana maanomistus oli joko feodaalista tai 'torpparioikeuden' tapaista hallintaoikeutta eli usufruct-järjestelmää. Alueella asuvat pienviljelijät olivat eräällä tapaa 'maaorjia'". Järjestelmät "eivät kannustaneet alueella asuvia hoitamaan luonnonmetsiä eikä etenkään istuttamaan uusia puita."
Vuonna 1974 vallan ottanut "Derg (= 'neuvosto') omaksui kommunistisen maa- ja metsätalouden opin. Kaikki maa sosialisoitiin. Pienviljelijöille ei annettu minkäänlaisia takeita, että hän voi pitää sen maalohkon millä hän asuu. Metsien hävitys jatkui. Metsänviljelyyn, puuntaimien istuttamiseen ei ollut kannustinta."
Vuonna 1991 vallan ottanut "Etiopian demokraattinen kansanrintama (EPRDF) osoittautui aatteiltaan lähes yhtä sosialistiseksi kuin Derg". Pääministeri julisti "vielä vuoden 2004 vuosikertomuksessaan, että 'Etiopian maa-alueiden yksityistäminen tapahtuu ainoastaan kansanrintaman kuolleen ruumiin yli'.
Vuonna 2006 pääministeri kuitenkin "kutsui perulaisen taloustieteilijä Hernando de Soton vieraakseen. Kukin pienviljelijä saa asumansa maalohkon pysyvään hallintaan. Maakirja takaa kartan ja naapuriluettelon kera, että kyseinen tila säilyy samalla perheellä sukupolvesta toiseen.
Vaikka Etiopian maaomistus jäi kansainväliseen tasoon verrattuna rajalliseksi, se oli riittävä kannustamaan pienviljelijää istuttamaan puita. Vuodesta 2004 taimituotanto alkoi kasvaa lähes räjähdyksenomaisesti, pienviljelijät ottivat johtavan osan metsänviljelyssä, Etiopia alkoi nousta kansainvälisessä metsänistutuksen tilastoinnissa.
Vuoden 2019 Etiopian päiväkohtainen maailmanennätys, 350 miljoonaa istutettua tainta, on osa tätä kehitystä. Pääosan puun taimista istuttivat paikalliset pienviljelijät, omalla maalleen mihin heillä oli maauudistuksen maakirja."
* * *
Suomessa käydään tällä hetkellä kovaa vääntöä siitä, kuka saa päättää metsiemme käytöstä. Yhtäältä ympäristöjärjestöjen sertifiointijärjestelmässä on astuttu yksityisen maanomistajan päätäntävallan yli asettamalla hänen alueelleen käyttörajoituksia silloinkin, kun hän ei kyseistä sertifikaattia noudata.
Toisaalta on tehty ehdotus, jossa julkisen metsänomistuksen menetelmäkirjoa on haluttu rajata menetelmään, jonka puuntuottokyky on heikompi ja riskit suurempia kuin tavanomaisen metsänhoidon, tai josta tutkimustieto on rajallista. Tällä en vastusta kyseisen metsänhoitomenetelmän käyttömahdollisuutta sinänsä, vaan muiden vaihtoehtojen rajaamista pois vain puoli vuosikymmentä sen jälkeen, kun metsänomistamiseen kohdistuneesta valtion holhouksesta oli päästy eroon. Näin etenkin, jos sama vaatimus halutaan asettaa yksityiselle metsänomistukselle, kuten halutaan.
Kysymys tässä liittyy siihen, että luotammeko me Suomessa yksityiseen metsänomistukseen, joka ainakin Etiopian tapauksessa on osoittanut ylivoimaisuutensa sosialististyyppiseen komentotalouteen nähden? Vai uskommeko tässä asiassa enemmän keskusjohtoisuuteen ja yksityisomaisuuden käyttörajoituksiin?
Asia ei ole yhdentekevä, koska Suomessa metsäteollisuus vastaa yli viidennestä maamme viennistä, arvoltaan viime vuonna noin 13,2 miljardia euroa. Tuota vientiä - ja sen tuomaa rahavirtaa talouteemme - ei ole jatkossa, mikäli metsämme eivät tuota sille raaka-ainetta.
Siksi julkinen keskustelumme metsien käytöstä ja käyttötavoista on lähes kauttaaltaan epä-älyllistä. Jos metsiemme käyttöä halutaan rajata, olisi samalla kerrottava miten se vaikuttaa metsäteollisuuteen - eikä pelkästään metsänomistajan kantorahatuloihin - ja jos tuo vaikutus on negatiivinen, mistä sen tuomasta hyvinvoinnin osasta olemme rajauksen takia halukkaita luopumaan.
Samalla tavoin olisi suhtauduttava metsien hiilivarastojen kasvattamiseen metsiämme museoimalla. Tai metsäluonnon suojelemiseen samalla menetelmällä. Mistä taloudellisen menestyksen hyvinvoinnillemme tuomasta hyvästä olisimme näiden vastineeksi valmiita luopumaan? Eikä pelkästään toimenpiteen ehdottajan, vaan koko yhteiskunnan tasolla.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Moraaliposerausta vai tietämättömyyttä?
Miksi Yle syyllisti suomalaisia, vaikka olisi pitänyt kehua?
Se mikä on Afrikassa hyvä, halutaan lopettaa Suomesta
Tekstit
Suomessa metsät on sosialisoitu suuryhtiöiden raaka-ainevarastoiksi.
VastaaPoistaMetsänhoitoyhdistyksistä tehtiin vuosituhannen vaihteessa suuryhtiöiden raaka-aineen hankkijoita ja metsänomistajien etujen valvonta torpattiin.
Samaa suuryhtiöiden etuja ajavaa sosialisointia edustaa vasemmiston suunnalta silloin tällöin tulevat ehdotukset metsäomaisuuden kiinteistöverosta. Kyseinen veromallihan suorastaaan pakottaisi metsänomistajat puukauppoihin metsäyhtiöiden kanssa.
Suomessa harjoitettava tehometsätalous on silkkaa rosvoretkeilyä, luonnon raiskaamista ja raatelua, sekä eläinten pesimäaikaisine hakkuineen eläinrääkkäystä.
Jos noin on, niin mistä syystä metsämaata halutaan ostaa niin innokkaasti, että sen hinta on ollut jo vuosia kovassa nousussa? Luulisihan tuollaisen tilanteen pikemminkin aiheuttavan ylitarjontaa metsämaasta.
PoistaItse olin iloinen taannoisesta metsälain muutoksesta jossa sosialismia oman metsäni käsittelyssä vähennettiin. Nyt voin harjoittaa metsätaloutta omistamissani metsissä niin kuin haluan ja vältellä avohakkuita ilman jatkuvaa selitysrumbaa. Mutta en todellakaan kannata sosialismin paluuta metsönomistukseen taas rajoittamalla avohakkuita. Jos kerran haluaa kasvattaa kuitupuuta tappiolla teollisuudelle noin tottakai jokainen saa niin tehdä. Pitää aina huomioida se että jokainen metsäpalsta on omanlaisensa kokonaisuus eikä kaikkiin jatkuvaa kasvatusta voi tai kannata soveltaa. Itse olen valinnut poimintahakkuut koska ne mielestäni ovat minulle sopivin tapa. Mutta jos hintaero tukin ja kuidun välillä pienenee oleellisesti niin saatan kyllä paikoin vaihtaa takaisin avohakkuisiin. Aika näyttää.
VastaaPoistaNäin minäkin näen asian.
PoistaMissähän kohtaa se "kuitupuun kasvatus" muuttuu tappiolliseksi? Itse tunnen tilan, jossa ensimmäinen avohakkuu tehtiin 57 vuotta sitten. Ollaan näinä vuosina toki myyty paljon kuitupuutakin. Oleellista on, että myös tukkipuun kasvu ja myynti on lisääntyneet. Metsähkasvatusinvestoinnit ovat asettuneet n 10 %:n tasolle kokonaismyynnistä. Siis paljon pienemmät kuin keskimääräiset kuitupuiden myyntitulomme. Tukkipuistahan saamme luonnollisestikin huippuhinnat. Niiksi ovat valikoituneet pitkässä prosessissa perkausten ja harvennusten jälkeen huippuyksilöt.
VastaaPoistaOlemme myös kasvattamassa sopivilla maapohjilla sekametsiä, mikä ei suinkaan ole mahdollista kuusettuvissa jatkuvan kasvatuksen metsissä.