Viimeisen sadan vuoden aikana Euroopassa ja muuallakin maailmalla on vaikuttanut kaksi sellaista aatetta, joiden nimissä on tapettu erityisen paljon ihmisiä. Tarkoitan kansallissosialismia ja kommunismia.
Kansallissosialismin uskottavuus kaatui Hitlerin kolmannen valtakunnan sortuessa, mutta kommunismin nimiin vannotaan monin paikoin edelleen. Eikä niiden ikeessä elävien ihmisten elämä ole helppoa, kuten Venezuelan ja Pohjois-Korean esimerkit osoittavat.
Suomessa kommunismi näyttäisi edelleen olevan sosiaalisesti hyväksyttävä aate, koska se on edustettuna jopa eduskunnassa. Näin siitä huolimatta, että aatteen historia on synkkä, eikä sen varaan ole koskaan onnistuttu rakentamaan edes toimivaa yhteiskuntaa.
Siksi oli mielenkiintoista lukea tuore tutkimusartikkeli, jonka mukaan kommunismista voi olla myös hyötyä. Kuuba on nimittäin saari, jonka maantieteelliset ja biologiset piirteet ovat sellaiset, että sen pitäisi olla täynnä vieraslajeja.
Näin ei kuitenkaan ole, vaan tutkimuksen mukaan saarella on satoja vieraslajeja vähemmän kuin ympäröivien pienempien saarten perusteella voisi ennakoida. Eron taustalla on kommunistisen Kuuban sulkeutuneisuus, minkä seurauksena vieraslajit eivät ole pääseet leviämään sinne yhtä tehokkaasti kuin vapaammin eläville naapurisaarille.
Näin ollen kuubalainen kommunismi on ollut paikallisen lajiston kannalta hyväksi. Toki aatteen ympäristöjalanjälki on monin muin paikoin ollut karmaisevaa - kuten Neuvostoliiton kaaduttua huomattiin.
Tämä ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, ettei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Siitä huolimatta sijoitan Marxin, Engelsin tai Leninin nimiin vannovat ihmiset samaan koriin kansallissosialistien kanssa. Enkä syyttä, sillä suosivathan Kolmannen valtakunnan johtajat kasvissyöntiä, luomutuotantoa ja eläintensuojelua, joiden puolesta kiihkoileminen kuuluu myös suomalaisen nykyvasemmiston asialistoille.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
64-vuotias professori sai tuomion graffitien piirtelemisestä
Se siitä sitten, mutta entäs kommunismi?
Oravatarina
Tekstit
Eurooppalaisella uudella ajalla lähinnä visuaalisen mieltämisen pohjalle syntyneet erityistieteet jakautuivat sittemmin sisäisesti koulukuntiin ja pirstoutuivat lopulta "ismeiksi", jotka sitten viime vaiheessa jo pelkän jo pelkän ikioman käsitteistönsä vaikutuksesta nauttivat auktorisoidun totuudellisuuden leimaa.
VastaaPoistaViime vaiheessa tiedolliset ja aatteelliset ismit sulivat yhteen, ja nyt me sitten jo selitämme yhteiskuntien ominaisuuksia "ismien" pohjalta. Usko siihen, että tiettyä ismiä tunnustamalla ihmiset ja yhteiskunta muuttuivat hyväksi -- kun taas jokin toinen ismi on ollut tuhoisa ja muuttanut kaiken pahaksi -- on käsittämättömän vahvaa.
Me kuvittelemme esimerkiksi että totalitarismi on jonkin ismin ominaisuus, vaikka tosiasia on, että totalitarismi on yhteiskunnallinen taantumamekanismi, joka on ollut olemassa sosiaalisen lajimme alkuhistoriasta saakka ja toteutunut aina yhteisöjen kriisiytyessä ihan siitä riippumatta minkä vuosituhannen tai -sadan opillisten käsitysten vallassa on eletty. Siinä on kyse perustavanlaatuisista yhteisövoimista ja yhteisöominaisuuksista, joilla ei todellakaan ole mitään tekemistä minkään ajan minkään yhteiskuntateorian kanssa.
Sillä on tekemistä esimerkiksi sellaisten seikkojen kuin yhteisöjen sisäisen sosiaalisen sitovuuden ja ajattelun tunnustuksellisuuden kanssa. Totalitarismeille ominainen väkivalta, militarisoituminen, mekaaninen normimoraali ja ajattelun tunnustuksellinen yhdenmukaisuus jota sensuurilla on koko ajan vahdittava ja vahvistettava, voivat toteutua minkä tahansa aatteellisen kulissin raameissa.
Nythän omat eurooppalaiset yhteiskuntamme ovat taantumassa totalitarismiin nimenomaan "ihmisarvo- ja -oikeusideologioiden" nimissä. Mutta tätä emme tietenkään ymmärrä, koska ajattelumme todellakin uskoo johonkin "pahaan" ismiin.
Emme ymmättä yhteisötekijöistä enää juuri mitään. Individualismimme on kasvanut sokeuden asteelle, ja koemme että vain se mitä yksilö päässään totuutena kokee on lopullista totuutta. Ei ole.
Yksilökokemuksen tasolta ei meille mitään pelastusta löydy. Juuri yksilökokemusta vahvistamalla herätetään ne joukkovoimat, jotka toteuttavat lopulta totalitarismin. Totalitarismissa kaikki nimenomaan kokevat olevansa yksilöinä oikeassa.
On traagista että esimerkiksi Koskelan tapausta, jossa siis sosiaalinen sitovuus eskaloitui roolileikeissä kuolemantuottamukseen asti, yritetään aivan epätoivoisesti selittää yksilötasolla. Sekin on vain esimerkki siitä miten lajityypillisesti ja olemuksellisesti ihminen on yhteisövoimien määräämä olento.
Arvistan toki myös kiinan kommunismikokeilua mikä antoi lännelle 49 vuoden etumatkan. Nyt tosin myytiin köysi johon ne meidät hirttävät.
VastaaPoistaOnhan kommunismista ollut se hyöty, ettei sinne ole tunkua. Vielä 100 vuotta sitten kapitalismista siirryttiin Neuvostoliittoon, koska kommunismista ei vielä ollut käytännön kokemusta. Kommunismin sisällä on ollut väestövaihtoa, mistä johtuen Suomeen saatiin somaleja.
VastaaPoistaEurooppa tulee tuhoutumaan väestösiirtojen seurauksena, mutta Kuubassa ja Pohjois-Koreassa tuho ei ainakaan johdu maahanmuuttajista.
Natsiaate on kielletty, oikeutetusti, mutta samoin pitäisi olla myös kommunismin ja islamin.
VastaaPoistaSe että Kuubassa ei ole vieraslajeja johtuu siitä, että ne vieraslajitkin, kasvit ja eläimet teisivät ettei kommunismissa voi elää. Viisaampia kuin monet ihmiset!
VastaaPoistaVaikka Kuuba on hyvin tiheään asuttu, jopa liikakansoitettu maa, sielläkin kuulemma on yksi hyvin luonnontilaisena säilynyt, tai pikemminkin uudelleen villiintynyt alue, joka on useidenkin uhanalaisten lajien yksi viimeisistä turvapaikoista. Nimittäin se evakuoitu ja miinoitettu parin kilometrin levyinen suojavyöhyke, joka erottaa Guantanamon tukikohdan muusta Kuubasta. Tosin mitään kovin suuria eläimiä siellä ei ole, nehän saisivat miinat räjähtämään ja kuolisivat siihen, mutta pikkueläimiä tai kasveja ne eivät haittaa.
VastaaPoistaToisellakin puolella maapalloa on samantapaisesta syystä yksi luonnontilainen tai uudestaan villiintynyt alue keskellä tiheään asuttua maata. Nimittäin se parin kilometrin levyinen demilitarisoitu ja molemmilta puolilta tiukasti aidattu vyöhyke, joka erottaa toisistaan Pohjois- ja Etelä-Korean.
Niin että luonnonsuojelun kannalta on kylmästä sodastakin ollut hyötyä, ja varsinkin juuri niissä kahdessa maailman kolkassa, joissa sen voi sanoa jatkuvan vieläkin.