Suosittua juuri nyt!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste ampuminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ampuminen. Näytä kaikki tekstit

tiistai 14. huhtikuuta 2026

Epäillyn kunniamurhan tulkkauskulut

MTV3 kertoi, että erään espoolaismiehen kaksi vuotta Suomessa oleskelleen sukulaisen oikeudenkäynti keskeytettiin, koska oikeuden puheenjohtajan mukaan "tulkkaus on liian epätarkkaa, joten emme voi jatkaa. Kyse on kuitenkin hyvin vakavista syytteistä". 

Uutisen mukaan oikeudessa käsitelty henkirikos tapahtui Espoon Suurpellossa elokuussa 2025, jolloin syytetty ampui ex-vaimoaan selkään kerrostalon rappukäytävään. Tapauksella on todistajia, koska tappajan ja tapetun yhteiset lapset näkivät veriteon, eikä murhaajaksi epäiltykään ole kieltänyt ottaneensa tapetun naisen henkeä. 

Tapauksen syyksi epäillään henkirikoksen tehneen suvun kunniaa – tai pikemminkin avioerosta sille muka koituvaa häpeää. Tämän ovat sekä syytetty, että hänen avustamisestaan epäilty henkilö kuitenkin kieltäneet. 

Tapauksessa ei sinänsä liene mitään epäselvää: sekä tappaja että murha-ase ovat tiedossa ja uhri on kuollut. Siksi sijaan oikeudessa pohditaan syyllisen sijasta sitä, että oliko kyseessä murha vai tappo.

Näin siitä huolimatta, että veriteon tekijäksi alkujaan ajateltu murhaajan sukulaismies kiisti toimittaneensa aseen ja sen sijaan väitti löytäneensä sen syytetyn omistaman pizzerian kellarista tavallisesta pahvilaatikosta. Ja juonessa mukana olleen – espoolaismiehelle läheistä sukua olleen – turkkilaismiehen tiedetään lähetelleen henkensä menettäneelle naiselle kivikautiseen kunniakäsitykseen ja alhaiseen älykkyyteen viittaavia viestejä.

* * *

Blogikirjoituksen aiheeksi tämä tapaus nousi siksi, että maassamme kaksi vuotta asunut mies on tarvinnut oikeudessa tulkkia, eikä kykene itse kommunikoimaan suomen tai ruotsin kielellä. Eikä ymmärtämään oikeuden tietotarpeita edes tulkin välityksellä. 

Tämä kyvyttömyys maksaa puhdasta rahaa, jonka maksajaa ei ole kummassakaan edelle linkittämässäni uutisessa kerrottu. Kysyin siksi tätä asiaa tekoälyltä, joka valisti minua siitä, että "jos oikeudenkäynnissä tarvitaan tulkkia (esim. syytetty, todistaja tai muu henkilö ei osaa suomea/ruotsia), tuomioistuin hankkii tulkin", jonka kulut "maksetaan valtion varoista, eivätkä ne kuulu suoraan osapuolten maksettaviksi".

* * *

Tämä ei ole pieni asia, sillä tulkkeja käytetään oikeudenkäynneissä paljon. Esimerkiksi Helsingin poliisi on kertonut, että ulkomaalaisten epäiltyjen osuus pääkaupunkimme kaikissa seksuaalirikoksissa oli pari vuotta sitten noin 33 prosenttia ja raiskausten osalta noin 40 prosenttia. 

En toki ole vaatimassa oikeudenkäyntien käymistä kielellä, jota syytetyt eivät ymmärrä. Sen sijaan kaipaisin järkeä suomalaiseen maahanmuuttopolitiikkaan. Ja ennen kaikkea kielen oppimiseen liittyviä ehdottomia vaatimuksia niille maahanmuuttajille, jotka jäävät maahamme pidemmäksi aikaa. 

Olen varma, että kielitaidon testaamisen kustannukset säästyisivät yhteiskunnalle toisaalta erilaisten tulkkauskulujen vähenemisen että – ennen kaikkea – maahanmuuttajien nykyistä paremman yhteiskuntaan integroitumisen ja siitä seuraavan korkeamman työllisyysasteen kautta. Enkä näe yhtään kestävää perustetta sille, etteikö parantunut kielitaito olisi myös maahanmuuttajien itsensä kannalta hyvä asia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Voiko naisen sukuelimen tuhoaminen olla vähäisempi teko kuin tavallinen raiskaus?
"Tamperelaismiehistä" julkaistiin valokuva
Pari sanaa naismurhista ja turvapaikkatilastoista

sunnuntai 15. maaliskuuta 2026

Onko Kuuban kommunistihallinto kaatumassa?

Suomessa on uutisoitu varsin vähän läntisen pallonpuoliskon pitkäikäisimmän ja vahvimman kommunistipesäkkeen tapahtumista. Siksi oli mielenkiintoista, että eilen tai tänään julkaistiin monissa suomalaismedioissa STT:n tiedote, jonka mukaan "joukko mielenosoittajia turmeli lauantain vastaisena yönä maata hallitsevan kommunistisen puolueen aluetoimiston". 

Tapahtumasta saattoi löytää myös videomateriaalia, joka osoitti todeksi STT:n maininnan, jonka mukaan "joukko murtautui puolueen toimistoon, kantoi sieltä huonekaluja ulos kadulle ja sytytti ne tuleen." Poliisi oli myös ampunut tapahtumapaikalla. 

* * *

Edellä kuvaamieni tapahtumien jälkeen Kuuban nykyinen diktaattori Miguel Díaz-Canel on ilmoittanut halukkuutensa keskustella Yhdysvaltojen kanssa maansa tulevaisuudesta. Vastapelurikseen hän saanee ulkoministeri Marco Rubion, jolla kuubalaisena emigranttina lienee kovin vähän sympatioita maan kommunistihallinnon vaikeuksille. 

Nähtäväksi siis jää, ollaanko lopultakin tultu tilanteeseen, jossa Kuuba vapautuu kommunismin ikeestä ja kansa saa takaisin vapautensa ja mahdollisuuden surkean elintasonsa nostamiseen. Tämä on tietenkin hieno asia, mutta kuten esimerkiksi eurooppalaisten sosialistivaltioiden luhistuminen 1990-luvulla osoitti, edessä voi olla joko onnistuminen tai epäonnistuminen, kuten alla oleva Puolan ja Moldovan talouskehitystä esittävä kuva osoittaa. 




Nähtäväksi siis jää, millaiseksi Kuuban tulevaisuus muodostuu. Ja miten se vaikuttaa tavallisten kuubalaisten elämään ja tulevaisuuteen. 

* * *

Toki olisi toivottavaa juuri nyt, kun poliittisen vihervasemmiston kannatus on ollut nousussa, että kuubalaisen sosialismin vaikeudet ja sen mahdollinen kaatuminen lisäisivät myös täällä Pohjantähden alla ymmärrystä sosialismin vahingollisuudesta. Vai löytyykö äänestysikäisten suomalaisten joukosta edelleen yli 44 prosenttia sellaisia ihmisiä, jotka luulevat Marxin ajatusten soveltamisesta seuraavan jotain hyvää? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Punamultahallitusta pukkaa

perjantai 6. helmikuuta 2026

Ruotsissa ei ammuttu ketään hengiltä

Ruotsista kuultiin eilen poikkeuksellinen uutinen. Sen mukaan maassa ei ammuttu tammikuussa yhtään ihmistä. Ei ainakaan kuoliaaksi. 

Toki "ruotsalaiset" ammuskelivat edelleen, mutta huonolla sihdillä. Kriminologi Sven Granathin mukaan syynä oli se, että törkeisiin väkivaltarikoksiin näyttäisi olevan yhä vaikeampaa rekrytoida tekijöitä, koska poliisi on toiminut tehokkaasti.

Mennyt tammikuu ei tarkoita, ettei länsinaapurissa ammuttaisi jatkossakin ihmisiä. Siihen on nimittäin äärimmäisen hyvä syy: ruotsalaisen rikollisuuden vuotuisen liikevaihdon on nimittäin arvioitu olevan 352 miljardia kruunua, josta noin puolet eli pyöreästi 17 miljardia euroa on voittoa. 

Lukua voi verrata vaikkapa Suomen budjetin Sosiaali- ja terveysministeriön rahoitukseen, joka on vajaat 15 miljardia euroa. Tai maamme puolustusministeriön menoihin, joihin on allokoitu vähän yli kuusi miljardia euroa.

Pelkästään edelle kirjoitetun perusteella näemme, että ruotsalaiset ovat syvällä itse aiheuttamassaan suossa, joka on tunnetusti pedattu vuosikymmenien liberaalilla maahanmuuttopolitiikalla. Eikä tarvitse olla mikään einstein ymmärtääkseen, ettei Suomen kannata omalla maahanmuuttopolitiikallaan pyrkiä samaan, vaan pikemminkin huolehtia maamme väestön ja kulttuurin säilymisestä suomalaisena myös tulevaisuudessa.

sunnuntai 14. joulukuuta 2025

Australian terrori-iskun opetukset

Australiassa nähtiin tänään hanukkaa juhliviin juutalaisiin kohdistunut terrori-isku. Tällä hetkellä näyttää siltä, että 12 henkilöä on menettänyt henkensä ja 29 loukkaantunut tässä järjettömässä teossa. 

Yksi hyökkääjistä on "sydneyläismies" Naveed Akram, mikä viittaa islamistiseen motiiviin. Toki se on pääteltävissä myös hyökkäyksen kohteen valinnasta.

Tapahtumasta tekee erikoisen se, että siviiliasuinen australialainen otti aseen pois yhdeltä terroristilta. Sen jälkeen toinen heitti tätä vielä – ilmeisesti – kivellä. Hyvin tehty molemmilta, vaikka tuollaista siviilirohkeutta ei voi suositella kenellekään, sillä siinä voi käydä huonosti. 

* * *

Yleisellä tasolla tämäkin tapaus osoitti länsimaissa elävän muslimiväestön aiheuttaman riskin kantaväestölle. Ja samalla se tuli vahvistaneeksi kaikkiin muslimeihin usein liitettyä kielteistä leimaa. Tästä syystä olisi järkevää ja koko länsimaissa elävän islamilaisen yhteisön kannalta viisasta huolehtia siitä, ettei tällaisia iskuja tapahtuisi enää tämän jälkeen. 

Siksi Australian tapauksen opetus on Suomen kannalta selvä: maamme muslimiväestöä ei kannata kasvattaa yhtään suuremmaksi kuin se on nyt. Tätä asiaa ei muuta miksikään se, että australialaiset muslimiyhteisöt ovat tuominneet iskun, sillä nyt nähty teko ei valitettavasti ollut yksittäistapaus eikä sen tekijäjoukko satunnainen.

JK kello 22:50. Minusta oli ala-arvoista, ettei Ylen kello puoli yhdeksän TV-uutiset kertonut terroristien islamilaisesta taustasta mitään. Sen sijaan tapauksen sankarista, joka vei terroristilta aseen, mainittiin hänen arabialainen nimensä – tämä olisi tietenkin sinänsä oikein, mikäli katsojille olisi tehty selväksi myös terroristien tausta siltä osin kuin se oli tunnettu. Nyt vaaraksi jäi se, että huolimattomalle katsojalle jäi väärä kokonaiskäsitykseen tapauksen viitekehyksestä.

Päivän aiempi merkintä:
Tutulta kuulostavia vaaliteemoja

keskiviikko 3. joulukuuta 2025

Väkivalta- ja seksuaalirikollisuuden seuraukset

Donald Trumpista ja hänen kaikista tekemisistään ei tarvitse – eikä ole syytäkään – pitää. Yhdestä asiasta hänelle täytyy kuitenkin antaa tunnustus. 

Hänen hallintonsa on nimittäin keskeyttänyt Kuuban, Haitin, Venezuelan, Sierra Leonen, Togon, Päiväntasaajan Guinean, Kongon tasavallan, Burundin, Tšadin, Sudanin, Libyan, Eritrean, Somalian, Jemenin, Iranin, Afganistanin, Turkmenistanin, Myanmarin ja Laosin kansalaisten maahanmuuttohakemusten käsittelyn. Syynä tähän on se, että maahan päässyt afgaani syyllistyi jokin aika sitten terroritekoon ampumalla kansalliskaartilaisia.

* * *

Myös Suomessa on vuosien mittaan opittu, että kehitysmaataustaiset ihmiset tehtailevat muita enemmän väkivalta- ja seksuaalirikoksia. Siksi on hyvä, että Petteri Orpon (kok) hallitus on kiristänyt maahanmuuttopolitiikkaa. 

Sen seurauksena rikollisuuden suhteen riskialtteimpien maiden asukkaiden maahanmuuttohakemusten määrä kansainvälisen suojelun perusteella on ollut viime ja tänä vuonna selvästi pienempi kuin kertaakaan suuren kansainvaellusvuoden 2015 jälkeen.

* * *

Toivoa sopii, että tämä kehitys jatkuu myös tulevina vuosina, eikä maamme seuraava hallitus ryhdy purkamaan saavutettua edistystä. Sellaisen sijaan tulevilta vallanpitäjiltä voi toivoa viisastenkiveä siihen, miten tänne jo saapuneet kehitysmaalaiset saataisiin omaksumaan suomalainen kulttuuri ja elämäntapa, ja siten ottamaan vastuuta omasta elämästään täällä Pohjantähden alla. 

Yksi tapa asian edistämiseksi on kehittää rikoslakia sellaiseen suuntaan, että se vähentää rikollisuuteen taipuvaisten tulijoiden kiinnostusta Suomea kohtaan sekä samalla kannustaa tänne jo tulleita elämään maassa maan tavalla. Näiden asioiden suhteen kannattaa seurata myös muiden maiden hyväksi osoittautuneita käytäntöjä - mukaan lukien Donald Trumpin hallinnon maahanmuuttopoliittiset ratkaisut – ja hyödyntää niiden kokemuksia myös suomalaisen lainsäädännön kehittämisessä.

torstai 27. marraskuuta 2025

29-vuotias afgaani ammuskeli

Tämän aamun uutisvirta tiesi kertoa, että vuonna 2021 maahan muuttanut 29-vuotias afgaani on ampunut kahta amerikkalaisen kansalliskaartin jäsentä. Tapahtumapaikkana on USA:n pääkaupunki Washington – ja vieläpä aivan valkoisen talon lähistöllä. 

Presidentti Donald Trump on kutsunut tapausta terroriteoksi ja sen tekijää eläimeksi. Lisäksi hän on uhonnut, että afgaani maksaa teostaan hyvin kovan hinnan. 

Nähtäväksi kuitenkin jää, mihin rikostutkinta aikanaan päätyy ampumistapauksen suhteen. Yleisesti ottaen on kuitenkin jo nyt selvää, että tapaus on liitettävissä osaksi sitä problematiikkaa, joka liittyy islaminuskoisten kehitysmaalaisten kansainvaellukseen läntisiin demokratioihin. 

Yhtä lailla on varmaa, ettei tämä tapaus keskeytä niin sanottua humanitaarista maahanmuuttopolitiikkaa, vaan se jatkuu entiseen tapaan. Ja sen seurauksena länsimainen kulttuuripiiri muuttaa vähitellen luonnettaan entistä polarisoituneemmaksi yhteiskunnaksi, jossa väestön etniskulttuurinen luonne poikkeaa oleellisesti siitä, mitä se oli ennen vuosituhannen vaihdetta.

Tosin tässä yhteydessä on huomattava, että kyse on viime kädessä poliittisten päätösten seurauksista. Ja siten edellä kuvaamani kehitys ei ole mikään luonnonlaki, vaan pikemminkin länsimaisten ihmisten oma valinta. Ja sellaisena se – ja sen lopputulos – on myös muutettavissa, mikäli niin tahdotaan.  

lauantai 15. marraskuuta 2025

Terrorismi ja -väkivalta leimaa kaikki arabitaustaiset ihmiset

Terroristeistaan tunnetussa Belgian Molembeekissa opettajana työskentelevän Adil Dakirin mukaan arabitaustaiset ihmiset joutuvat kaikki leimatuksi, kun jotain ikävää tapahtuu. Brysselissä toimiva terrorismin tutkija Mohamed Fahmin mukaan Belgian poliitikot ja viranomaiset eivät ole kyenneet estämään äärijärjestöjen toimintaan, vaan "lähellä Isisiä toimivat salafistiset saarnaajat radikalisoivat nuoria. Nyt myös huumekauppiaat värväävät nuoria", minkä seuraukset näkyvät huumediilereiden välisinä ammuskeluina.

Nuorisotyöntekijä Bachir M’rabetin mukaan terroristit hyödyntävät nettipelaamista houkuttellessaan nuoria joukkoonsa. Pelin myötä rakennetaan suhteita, joissa muslimilapsille syötetään vähitellen radikaaleja ajatuksia ja työn viimeistelevät islam-keskuksissa toimivat islamistiset saarnaajat sekä moskeijoissa nuoria etsiskelevät terroristit.

* * *

Jos ja kun Fahmi ja M’rabet ovat oikeassa – mitä en epäile – on selvää, etteivät muslimiyhteisön ulkopuoliset toimijat pysty ratkaisemaan molembeekiläistä terrorismi-ongelmaa. Niiden sijaan yhteisön tulisi tehdä se itse. 

Tätä tosiasiaa ei muuta se, että asiasta kertoneen uutisen mukaan Molembeekin elintaso on belgialaisittain matala ja nuorisotyöttömyys korkealla tasolla, noin 20 prosenttia. Niistä jälkimmäinen on tosin "vain" samaa luokkaa tai vähän alhaisempi kuin kaikkien suomalaisnuorten työttömyysaste, joten se ei yksistään selitä alueen asemaa terrorismin ja väkivallan keskuksen.

Niinpä molembeekilaisen terrorismin perimmäisiä syitä on etsittävä jostain muualta, kuten alueella elävien ihmisten omasta toiminnasta sekä heidän arvoistaan ja nuorille antamastaan kasvatuksesta. Toivon mukaan näiden asioiden muuttamiseen motivoi tämän kirjoituksen alussa mainitsemani opettaja Dakirin toteama fakta, jonka mukaan muslimiterrorismi ja -väkivalta leimaa kaikki arabitaustaiset ihmiset. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ahtisaari kuoli ja terroristi murhasi ruotsalaisia
Islamin teoria ja käytäntö
Brysselissä räjähti, mutta Petteri Orpo kaipaa Suomeen lisää pakolaisia

perjantai 17. lokakuuta 2025

Salaperäisen ammunnan ja puukotuksen uutisointi rampauttaa demokratiaa

Kirjoittelin muutama päivä sitten arvoituksellisista väkivallan tekijöistä. Sen jälkeen esille on tullut myös arvoituksellisia ampujia. 

Helsingin Pikku Huopalahdessa sijaitsevassa asunnossa käytiin nimittäin tulitaistelu, jonka voittivat vuonna 1966- ja 1999 syntyneet mies ja nainen. Tappion eli hengenmenetyksen kärsi vuonna 1974 syntynyt mies. 

Mitään muuta taistelusta ei sitten tiedetäkään. Paitsi että taistelun osapuolet tunsivat toisensa, mutta eivät olleet sukulaisuussuhteessa. Nähtäväksi siis jää, kerrotaanko meille suomalaisille koskaan, mistä tässä tapauksessa oli kyse.

* * *

Toinen uutinen koski junassa tapahtunutta puukotusta. Se tapahtui Kuopiosta Helsinkiin matkalla olevan junan – joka tunnettiin aikanaan lentävänä kalakukkona – ravintolavaunussa ennen Keravaa. 

Tästäkään tapauksesta ei ole annettu julkisuuteen sen kummempia tietoja. Ilmeisesti uhri ei kuitenkaan ole kuollut, sillä sellainen yksityiskohta olisi varmaankin uutisoitu.

* * *

Oli uutisoinnin laita niin tai näin, on selvää, että jotain on Suomessa muuttunut. Joko vakavien väkivaltarikosten määrä on kasvussa tai vaihtoehtoisesti niistä uutisoidaan aiempaa herkemmin. 

Siksi on suorastaan surullista, että uutiset julkaistaan kertomatta epäillyistä oleellisia metatietoja – etenkin heidän suhdettaan yhteiskunnassamme 1990-luvulta alkaneeseen väestönmuutokseen. Tämä olisi tärkeää jo siitäkin syystä, että Suomi on demokratia, jossa kansa valitsee viime kädessä itse päättäjänsä. 

Oleellista ei ole väkivallantekijöiden nimi, vaan heidän etninen taustansa. Ja siksi on kysyttävä maamme journalisteilta ja viranomaisilta, että miksi ihmeessä tätä tietoa pantataan, sillä juuri sen varassahan meistä itse kukin voi tehdä äänestyskopissa päätöksen siitä, miten suhtautua Suomessa harjoitettuun maahanmuuttopolitiikkaan. 

On nimittäin kylmä fakta, että demokratia voi toimia ainoastaan silloin, kun ihmisillä on mahdollisuus saada oikea käsitys siitä, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Eikä äänestäjillä ole uutispimentoon jätettynä aitoa mahdollisuutta reagoida siihen, miten esimerkiksi maahanmuutto vaikuttaa maamme sisäiseen turvallisuuteen.

lauantai 20. syyskuuta 2025

Venäläinen koettelee, mutta miten sille pitäisi vastata?

Vladimir Putinin Venäjä koetteli jälleen Viron ilmatilan puolustuksen toimintaa lähettämällä pimeinä eli ilman transponderia lentäviä hävittäjälentokoneita kohti Tallinnaa. Koneet kuitenkin lähtivät kotimatkalle sen jälkeen, kun ensin suomalaiset ja sen jälkeen italialaiset hävittäjäkoneet näyttäytyivät niille. 

Kohtaamisen yksityiskohtia ei kuitenkaan ole julkaistu, joten emme tiedä riittikö NATO-maiden lentokoneiden ilmaantuminen venäläisten perääntymiseen, vai pitikö niiden tavalla tai toisella osoittaa olevansa tosissaan. Siis esimerkiksi käyttäen jonkinlaista merkkikieltä – tai jopa ampuma-aseita – tehdäkseen asian selväksi.

Tapaus oli joka tapauksessa neljäs tämä vuoden aikana, joten kyse ei voi olla suunnistusvirheestä, vaan tarkoituksellisesta toiminnasta. Ja sellaisena vaarallisesta pelistä, jossa luotetaan siihen, ettei ilmatilan loukkaajia ryhdytä ampumaan alas. 

* * *

Tilanne on luonnollisesti äärimmäisen hankala Viron ja koko NATO:n puolustukselle. Aiemmat ilmatilan loukkaukset ovat olleen noin minuutin mittaisia, mutta nyt aikaa oli venytetty nelinkertaiseksi. Ja kuten edelle kirjoitin, suuntana oli Tallinna. 

Kysymys luonnollisesti kuuluu, että onko NATO:n piirissä sovittu jonkinlainen raja, jonka jälkeen venäläishävittäjiä ryhdytään aktiivisesti torjumaan. Eli ne ammutaan alas samaan tapaan kuin Puolan ilmatilassa taannoin lentäneille drooneille tehtiin.

Tällaisen toimen kynnys on luonnollisesti äärimmäisen korkea, koska lentokoneiden alas ampuminen johtaisi varmuudella äärimmäiseen sotilaspoliittiseen jännitykseen. Samalla on kuitenkin myös selvää, ettei pimeinä ja ilman lupaa lentäviä venäläisiä hävittäjälentokoneita voi päästää Tallinnan yläpuolelle, vaan ne on pysäytettävä ajoissa ja tarvittaessa millä tahansa keinolla. 

* * *

Nähtäväksi siis jää, että jatkuvatko ja pitenevätkö venäläisten harjoittamat Viron ilmatilaloukkaukset tulevina päivinä ja viikkoina. Ja suuntautuvatko ne mahdollisesti myös Suomen ilmatilaan, jonka puolustusvalmiuden testaaminen saattaa olla yhtä lailla venäläisten mielenkiinnon kohteena. 

Tähän saattaisi viitata Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin väite, jonka mukaan Suomen hallituksen "neutraaliuden julkisivu on kuoriutunut", ja että kostopolitiikka olisi "kirjaimellisesti noussut" maassamme. Samaa tavoitetta näyttäisi palvelevan myös se, että itänaapurista on esitetty – ilmeisesti suomalaisten yhtenäisyyden horjuttamiseksi esitettyjä – puheenvuoroja, joiden mukaan Suomen väestö olisi tyytymätön maamme hallitukseen, ja että  Itä-Suomessa venäläisten turistien puuttuminen olisi johtanut "väestön vähenemiseen" sekä talouden heikkenemiseen Kaakkois-Suomessa.

Amerikkalaisen ajatushautomon Institute for the Study of Warin (ISW) mukaan nämä puheenvuorot muistuttavat niitä kommentteja, joita Putinin hallinto käytti oikeuttaakseen täysimittaisen hyökkäyksensä Ukrainaan. Siksi Suomen – ja NATO:n – viestinnän Venäjän suuntaan on syytä olla päättäväistä ja yksiselitteistä sekä osoittaa, ettei Venäjällä ole mitään voitettavaa luoteisten rajojensa ulkopuolella.

keskiviikko 17. syyskuuta 2025

Petteri Orpo tarvitsee valaistusta, mutta poliisi vaikenee

Pääministeri Petteri Orpo (kok) on huomannut eilisen uutisen, josta minäkin kirjoitin. Valitettavasti hän ei kuitenkaan osannut tehdä siitä loogista johtopäätöstä, vaan kertoi, että hallituksen on tarkasteltava huolellisesti mediassa esiin nousseita tietoja toimeentulotukien saajista.

On siis toivottava, että hallituksen muut jäsenet – ministerit – ja korkeat virkamiehet osaavat valaista asiaa pääministerille. Siksi ajattelin, että kerrataan ihan ensimmäiseksi eilinen johtopäätökseni myös tänä aamuna. 

Eli arvoisa pääministeri: kehitysmaalaisten maahanmuutto on pysyvästi haitallista – ellei suorastaan katastrofaalista – eikä tähän lopputulokseen päätymistä voi juurikaan ehkäistä, ei etenkään Suomen kaltaisessa supistuvan väestökehityksen valtiossa. Tämä johtuu kahdesta asiasta. 

Niistä ensimmäinen on se, että eri väestöryhmien välillä näyttäisi olevan merkittäviä eroja sen suhteen, miten hyvin he integroituvat. Ja toinen on se, että tietyiltä alueilta tulevat ihmiset eivät integroidu länsimaiseen yhteiskuntaan sen olemassa olevien instituutioiden avulla. 

* * *

Tätä taustaa vastaan on mielenkiintoista, että maamme viime vuosien kehitys on pakottanut poliisin turvautumaan aseeseen aiempaa useammin. Eikä tämä muutos ole marginaalinen, vaan virkavalta joutui viime vuonna uhkaamaan ihmistä aseella lähes 240 kertaa – siis monta kertaa useammin kuin kymmenen vuotta sitten. 

Vielä hurjempi kasvu oli aseen esille ottamisessa, minkä poliisi joutui tekemään noin 2 340 kertaa. Siis peräti 33-kertaa useammin kuin vuonna 2014. Poliisin aseen- ja voimankäytön perusteissa ei kuitenkaan ole ollut muutoksia tänä aikana, joten selitys löytyy muualta.

Tätä "muuta" seikkaa voidaan lähestyä sitä kautta, että poliisin aseenkäytön suuri kasvu alkoi vuonna 2019. Siis muutaman vuoden sen jälkeen, kun maahamme saapui Juha Sipilän (kepu) tunnetun kutsun myötä ennennäkemätön määrä turvapaikanhakijoita. 

Asiasta kertonut uutinen – tai haastateltu poliisi – ei kuitenkaan puhunut turvapaikanhakijoista tai sellaisen saaneista. Ja siksi ajattelin, että ehkäpä pari poimintaa tämän blogin silloisista otsikoista – ikään kuin ajan kuvana – valaisee asiaa. 

Tässä siis lyhyt lista. Eli olkaapa hyvät – kunnioitettu pääministeri sekä arvoisat lukijani – ja tehkää itse johtopäätöksenne. 

maanantai 21. heinäkuuta 2025

Kuka on syyllinen ihmisten ampumiseen?

Esimerkiksi Helsingin sanomat uutisoi jälleen tänä aamuna, että Israelin armeijan sotilaat ovat ampuneet avustuksia hakevia palestiinalaisia Gazan alueella. Otsikossa lainattiin Hamasin käyttämää sanamuotoa "Israel iski avustuksia hakeneisiin ihmisiin taas".

Ihan ensin on tietenkin todettava, ettei siviileiden ampuminen ole hyväksyttävää sotilaallista toimintaa muulloin kuin itsepuolustustilanteissa. Tämä lienee tiedossa sekä Israelin armeijassa, Hamasissa että asiasta uutisoivissa medioissa. 

Toiseksi totean omalta osaltani, etten ole päässyt ampumisista kertovien uutisten perusteella varmuuteen siitä, mistä syystä ihmisiä kohti tulitetaan ruoka-apupisteillä. Näin siksi, että eri osapuolten antamat kuvaukset tapahtumista poikkeavat toisistaan kuin yö ja päivä.

* * *

Alussa mainitsemani uutisen mukaan Gazan väestönsuojeluvirasto eli Hamas näyttäisi väittävän, että Israelin asevoimat nyt vain tulitti avustuksia hakemaan tulleita ihmisiä. Siis ikään kuin omaksi ilokseen tappamisen ilosta ja ilman mitään syytä. Rehellisesti sanottuna tällainen toiminta kuulostaisi perin omituiselta ja ehdottomasti tuomittavalta toiminnalta - mutta myös äärimmäisen epätodennäköiseltä. 

YK:n Maailman ruokaohjelmasta taas on kerrottu, että sen ruokaa kuljettanut rekkasaattue kohtasi sunnuntaina suuria määriä nälkäisiä siviilejä, joita kohti ammuttiin lähellä Gazan kaupunkia. Ruokaohjelma ei - ainakaan HS:n jutun mukaan - mainitse mitään ampumisen mahdollisista syistä. Tässä yhteydessä on huomattavaa että YK:n avustusjärjestö UNRWA on jäänyt aiemmin kiinni yhteyksistään Hamasiin, joten maailmanjärjestön puolueettomuus ja luotettavuus ovat kyseenalaisia. 

Israelista puolestaan viestitettiin maan armeijan ampuneen varoituslaukauksia, koska sitä oli uhattu avustuspisteellä. Lisäksi se kiisti kuolleiden väitetyn määrän. 

* * *

Vanhan sanonnan mukaan totuus on sodan ensimmäinen uhri. Näin lienee myös Gazan sodan tapauksessa. Ja siksi epäilen, ettei kumpikaan osapuoli ole syytön hätäavun jakelupisteiden lähistöllä tapahtuneisiin hengenmenetyksiin. 

Ampumiset ovat käsitykseni mukaan tapahtunut todennäköisimmin siten, että palestiinalaisterroristit ovat yllyttäneet avunhakijoita hengenvaaralliseen toimintaan ja Israelin sotilaiden ampuneen heitä - mahdollisesti turhan herkällä liipasinsormella - suojellakseen itseään ja ylläpitääkseen järjestystä. Oletan tämän näkemyksen vastaavan todellisuutta ainakin niin pitkään, kunnes joku osoittaa sen todisteiden kera vääräksi.



 

tiistai 8. heinäkuuta 2025

Poliisi kaipasi videoita espoolaismiehistä, ampui Helsingissä ja käskytti Kangasniemellä

Poliisi kyseli eilen videoita Espoon Kivenlahdessa maanantaina aamuyöllä sattuneesta ryöstöstä, jonka tekijät olivat naamioituneet hiihtomaskeihin - eli ilmeisesti kommandopipoihin. Porukka koostui sekä aikuisista että nuorista tummiin puhkeutuneista miehistä. 

Ryöstössä oli käytössä joukkovoiman lisäksi myös käsiaseita ja jonkinlaisia kaasunruiskutusvälineitä. Muilta osin tekijöistä ei annettu kansalaisille tuntomerkkejä. 

Toivoa tietenkin sopii, että poliisi saa koko espoolaisporukan kiinni. Ja että oikeus tuomitsee nämä - oletettavasti espoolaismiehet - asianmukaisesti oikeudessa. 

Samalla olisi hyvä, jos maailman viidenneksi vapain media uutisoisi tapauksen mahdolliset kytkennät muuhun rikollisuuteen sekä suomalaiseen väestö- ja kriminaalipolitiikkaan.

* * *

Pääkaupunkiseudun poliisilla on muutenkin pitänyt kiirettä, sillä se joutui ampumaan 34-vuotiasta miestä, joka oli ammuskellut Tapulikaupungissa ja Tapanilassa sekä ottanut aseella uhaten käyttöönsä useita ajoneuvoja.  Ilmeisesti jalkaan osuneen laukauksen jälkeen mies pidätettiin. 

Tapaus on sikäli harvinainen, että suomalainen poliisi joutuu verrattain harvoin käyttämään asetta. Toivoa sopii, että näin olisi myös jatkossa, vaikka ruotsalaisjengien toiminnan on epäilty viime aikoina levinneen myös tänne puolen Pohjanlahtea. 

* * *

Poliisilla oli toki muuallakin Suomessa kiireitä, sillä eilen saatiin Kangasniemellä kiinni murhasta epäilty nuori mies. Tätä oli etsitty jo jonkin aikaa ja siksi nuorukaisesta oli julkaistu myös kuva. Sen perusteella kyse on etnisesti suomalaisesta henkilöstä.

Murhasta epäilty otettiin kiinni käskyttämällä, eikä tapaukseen liittynyt sen suurempaa dramatiikkaa. Oikeus päättää aikanaan miehen syyttömyydestä tai syyllisyydestä ja antaa tarvittaessa asianmukaisen rangaistuksen. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ottaako oikeus vastuun viattoman ihmisen kuolemasta?
Tuplaraiskaaja Nahom Hagos on lähetettävä sukunsa kotitanhuville
Myyrmäki poliisin erityisvalvontaan

keskiviikko 30. huhtikuuta 2025

Mafiamaista ammuntaa ja ymmärtämättömyyttä Ruotsissa ja Suomessa

Ruotsin ja pohjoismaiden vanhin yliopistokaupunki - muun muassa Carl von Linnén ja Anders Celsiuksen Uppsala - sai eilen maistaa uusruotsalaista kulttuuria, kun sähkölaudalla paennut hoikka, täysin mustiin pukeutunut ja naamioitunut miesampuja tappoi kolme ihmistä keskellä kaupunkia. Ainakin yksi ammutuista oli ollut tutkittavana mafiapomo Ismail Abdon sukulaiseen kohdistuneesta hyökkäyksestä. 

Tapaus osoittaa jälleen kerran ruotsalaisen yhteiskunnan muutoksesta pumpulinpehmeästä kansankodista kohti väkivaltaista kehitysmaalaista yhteiskuntaa. Ainakaan vielä länsinaapuriamme ei kuitenkaan voi verrata vaikkapa Kongon demokraattiseen tasavaltaan, jossa on käynnissä krooninen ja jatkuvasti uhreja vaativa etnisesti rajautuneiden rikollisjärjestöjen välinen sisällissota, jossa armoa ei pyydetä tai ainakaan anneta. 

Onneksi Suomessa ei olla samassa tilanteessa, vaikka eiliseen uutiskokelmaan kuuluikin espoolainen ampumistapaus, jossa kaksi katujengiä - espoolainen ja keravalainen - ottivat yhteen Espoon Puustellinmäessä. Asiasta kertoneen MTV3:n mukaan Helsingin poliisin katujengirikosten tutkintaryhmä on saamassa valmiiksi esitutkinnan tapauksesta, jossa keravalaiset käyttivät tuliaseita. 

* * *

Hallituksen äskettäisistä veronalennuspäätöksistä käyty keskustelu on jostain syystä jumittunut siihen, tulevatko hyvätuloiset vajaata työviikkoa tekevät julkisen sektorin lääkärit jatkossa tekemään enemmän töitä, jos palkasta jää käteen suurempi osa. Tämä on absurdia, sillä vastaus on varsin yksiselitteinen: eivät tule, kuten  Lääkäriliiton tutkimuspäällikkö Jukka Vänskä ja taloustieteilijä Mauri Kotamäki eilen totesivat. 

Siitä pitää huolen lääkäreiden koulutuspolitiikka, jonka tarkoituksena on jo vuosikymmeniä ollut tuottaa mahdollisimman vähän lääkäreitä, jotta näiden palkkataso saataisiin epäluonnollisen korkeaksi. Tässä yliopistojen lääkärimafia on myös onnistunut. 

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että veronalennukset olisivat olleet turhia. Niiden suurin vaikutus nimittäin syntyy vasta pidemmällä aikavälillä, kun ahkeruudesta, yritteliäisyydestä ja koulutuksesta syntyvästä tulonlisästä jää käteen enemmän kuin nykyisin. 

Lisäksi yhteisöveron alennuksen seurauksena kasvava yrittäjätulon kasvu motivoi yritystoimintaan sellaisia ihmisiä, joilla olisi siihen intoa ja osaamista, mutta jotka eivät ota ensimmäistä askelta siksi, että palkkatyön ja käteen jäävän yrittäjätulon ero on heistä liian pieni, jotta epäonnistumisen riskiä kannattaisi ottaa. 

Eniten hämmästelen tässä asiassa sitä, että pääministeri Petteri Orpo (kok) on itse puhunut tässä yhteydessä lääkäreistä. Eikö hän tosiaan ymmärrä tätä asiaa, jonka korjaamiseksi helppo ja tehokas keino olisi lääkärinkoulutuksen lisääminen ja sitä kautta julkisella sektorilla toimivien lääkäreiden palkkatason laskeminen aikakin isoissa kaupungeissa? 

Lisäbonuksena saataisiin myös täytettyä nykyistä paremmin maaseudun lääkärinvirat tarjoamalla palkkaporkkanaa eli säilyttämällä nykyinen tulotaso suurten asutuskeskusten ulkopuolella. 

* * *

Lopuksi nostan esille Helsingin sanomien jutun automaattisesti tarkentuvista silmälaseista. Sellaiset on jutun mukaan kehitetty Suomessa Ixi-nimisessä huipputeknolgisessa startup-yrityksessä, josta odotetaan Ouran kaltaista miljardiyhtiötä. 

Toivoa sopii, että Ixi ja sen omistajat saavat kerättyä riittävän pääoman nopeaa kasvua ja maailmanmarkkinoiden valtaamista varten - ja sitä kautta tuottamaan rahavirtaa myös suomalaiselle verokarhulle, jotta sekin pääsisi tasapainoon. Alku on ainakin ollut lupaava, sillä rahaa ovat tarjonneet virolainen Plural-rahasto, Suomen valtion pääomasijoitusyhtiö Tesi, ranskalainen jättirahasto Eurazeo sekä yhdysvaltalainen teknologiajätti Amazon.

perjantai 25. huhtikuuta 2025

Hallitusohjelman toteuttaminen on äärimmäisen tärkeää

Ruotsalainen yhteiskunta on nopeassa muutoksessa. Tuorein esimerkki siitä on rikollisjengien puuttuminen vaikutuspiirissään olevien nuorten kouluvalintoihin siten, että ne tukevat heidän valtaansa eri alueilla ja kouluissa sekä edistävät huumekauppaa.

Myös nuoret itse joutuvat valikoimaan koulujaan sen mukaan, keitä muita niissä opiskelee. Yksi heistä kertoi, että "jos minulla on jollain alueella paljon vihollisia, jossa tiedän lyöneeni ihmisiä, en todellakaan halua mennä siihen kouluun. Koska he kostavat minulle". Ja jatkoi aitoon kehitysmaatyyliin, että menee itse veitsen ja ampuma-aseen kanssa pelätessään, että muut jengirikolliset etsivät häntä kouluaikana.

Ruotsin syyttäjäviranomaisen tilastojen mukaan murhista epäiltyjen 15–17-vuotiaiden määrä on kasvanut yli tuhannella prosentilla viimeisten kymmenen vuoden aikana. Toisin sanoen maan ultraliberaalin maahanmuuttopolitiikan seurauksena murhista epäiltyjen nuorten määrä on kymmenkertaistunut.

Kuten muistamme, ei tämä ole suinkaan ainoa seuraus ruotsalaisen yhteiskunnan turvallisuuden romahtamisesta. Ruotsihan on noussut maailman ehdottomaan kärkeen raiskausten määrässä, eikä ampumisten tai  erilaisten räjähdystenkään määrä taida jäädä jälkeen kuin sotatilassa olevista maista. 

* * *

Kuten arvoisa lukijani hyvin ymmärtää, on Ruotsi tänä päivänä erityisesti sisäiseen turvallisuuteen liittyvän politiikan varoittava esimerkki. Ja siksi on erinomaista, että Suomen hallitusohjelmassa on suuri määrä asioita, joiden avulla voidaan vähentää suuren rikollisuusriskin omaavia maahanmuuttajia houkuttelevien tekijöiden määrää Suomessa. Se on, vastikkeettoman rahan jakamisen vähentämistä ja oman vastuun kasvattamista maahan tuleville kehitysmaalaisille. 

Nämä asiat ovat hallitusohjelmassa vain ja ainoastaan Perussuomalaisten vaatimuksesta. Ja siksi on suomalaisen turvallisuuden kannalta äärimmäisen tärkeää, että Petteri Orpon hallitus jatkaa niin kauan kunnes sen koko ohjelma on toteutettu. 

Näin etenkin nyt, kun vaarana olisi vastuutonta maahanmuuttopolitiikkaa ajavien punavihreiden puolueiden nouseminen hajonneen hallituksen tilalle koottavaan valtioneuvostoon sekä tähän asti tehdyn työn vesittäminen. Eli paluu Ruotsin tielle. 

perjantai 11. huhtikuuta 2025

22-vuotias tummahiuksinen mies saanee rikosvyyhdistään paljousalennuksen

Tummatukkaista 22-vuotiasta miestä syytetään Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa useista törkeistä huumausainerikoksista. Miehen johtaman rikollisverkoston epäillään nimittäin organisoineen Suomeen vuosina 2023–2024 yli 300 kiloa amfetamiinia, viisi kiloa MDMA:ta, yli 30 000 ekstaasitablettia, viisi kiloa kokaiinia, viisi kiloa hasista ja 300 000 Ksalol-tablettia sisältävän huumemäärän.

Miehen arvellaan toimineen kansainvälisen rikollisverkoston Suomen pään organisaattorina tai johtohahmona. Poliisin mukaan hänellä ei kuitenkaan ole merkittävää rikostaustaa eli oikeudessa vakavista rikoksista annettuja tuomioita.

Sen sijaan 22-vuotiaalla on kaupparekisterin mukaan autoalan yritys, jonka toimitusjohtaja hän on. Tosin toissavuonna hänellä ei ollut lainkaan verotettavia tuloja.

Tummatukkaisen lisäksi rikoksiin epäillään osallistuneen yli 40 rikollisverkoston jäsentä, joiden joukossa on poliisin mukaan eri maiden kansalaisia. Heidän jäljilleen päästiin vuonna 2023 kun poliisi teki katujengiin kytkeytyvän ekstaasitakavarikon. Sen jälkeen poliisilaitokset ovat paljastaneet yhteensä kahdeksan erillistä huumeiden salakuljetusta Ruotsista Suomeen.

Eikä tässä kaikki, sillä miehen on epäilty käskeneen viime vuoden toukokuussa ja uudelleen syyskuussa toista henkilöä polttamaan Länsi-Uudellamaalla sijaitsevan moottoripyöräkerhon tilat huumevelkojen takia. Lisäksi hän on Helsingin käräjäoikeudessa syytteessä murhan yrityksestä Helsingin Lassilassa. Syyttäjän mukaan ampumisen motiivina oli noin 90 000 euron huumevelka.

Nähtäväksi jää, millainen tulevaisuus tummatukkaisella miehellä on oikeudenkäyntien jälkeen. Omalta osaltani toivon kuitenkin, että oikeus ymmärtäisi määrätä hänet vankeuteen mahdollisimman pitkäksi aikaa - mikäli syytteet osoittautuvat oikeiksi - sillä hänen kaltaisellaan henkilöllä on tuskin mitään positiivista annettavaa suomalaiselle yhteiskunnalla tulevaisuudessakaan.  

* * *

Todellisuus Suomessa lienee kuitenkin toisenlainen. Epäilen näin siksi, että Suomessa oikeuksilla on käytäntö, jonka mukaan useampia rikoksia tehtailleet henkilöt saavat tuomion pelkästään vakavimman rikoksen mukaan. Tai mikäli tuomiot annetaan erillisissä oikeudenkäynneissä, katsotaan aiemmat tuomiot rangaistusta alentaviksi, koska muussa tapauksessa rangaistuksiin vaikuttaisi se, että onko rikokset käsitelty yhdessä vai erikseen.  

Tämän käytännön vaihtoehto olisi tietenkin se, että yhdellä kertaa käsiteltävistä tavalla tai toisella toisiinsa liittyvistä useista rikoksista annettaisiin kaikista erikseen tuomiot ja sen jälkeen ne laskettaisiin sellaisenaan yhteen. Näin ei kuitenkaan ole jostain syystä haluttu tehdä, vaan edellä kuvatun kaltaiset 22-vuotiaat tummahiuksiset miehet päästetään vähemmän vakavista rikoksistaan kuin koira veräjästä.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Romaniuutisia
Lapsenraiskaaja muistutti italialaisen oikeusistuimen päätöksen haitallisuudesta
Sarjarikollisen paljousalennus

perjantai 4. huhtikuuta 2025

Romaniuutisia

Wikipedian mukaan "romanit ovat pohjoisen Intian alueelta noin vuosien 400–1100 välillä lähtenyt kansa, joka on levittäytynyt eri puolille maapalloa. Kaakkois-Eurooppaan romanit tulivat 1300-luvulla. 1400-luvulla heitä alkoi siirtyä Länsi-Eurooppaan ja myöhemmin myös Suomeen. Romanien tarkkaa kokonaismäärää on vaikea arvioida, sillä he eivät aina näy väestönlaskennoissa, mutta Euroopan unionin alueella heitä elää arvioiden mukaan yli 10 miljoonaa ja Amerikassakin noin kaksi miljoonaa."

Tuoreen rikosuutisen mukaan käräjäoikeus on tuominnut vartiointiliikkeen toimitusjohtajan torstaina Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Syynä oli se, että hän oli julkaissut julkisella Tiktok-tilillään helmikuussa 2023 videon.

Tässä sosiaalisen median päivityksessä mies oli vartijan asuun pukeutuneena varastavinaan tuotteita. Lisäksi videoon oli liitetty teksti, jossa luki, että "Mää näytän ihan kanttihousulta (nauruemoji)". Mies oli kirjoittanut videon yhteyteen myös kommentin "!!!VITSI!!! Muistutan ihan kanttihousua, ni heti alkoi tehdä mieli varastaa jotain (kolme nauruemojia)".

* * *

Toisen tuoreen rikosuutisen mukaan syyttäjä vaatii Terno Alkki Rikhard Hedmanille ehdotonta vankeusrangaistusta törkeästä petoksesta. Syyttäjän mukaan mies huijasi iäkkäältä naiselta yli 20 000 euroa. 

Tämä oli tapahtunut juuri ennen henkirikosta, josta Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi samaisen Ternon elinkautiseen vankeuteen avopuolisonsa kuoliaaksi ampumisesta. Tämä oli ammuttaessa raskaana ja hänellä oli mukanaan nelivuotias lapsi, joka ei kuitenkaan haavoittunut ampumisessa.

Eräs vanhempi uutinen puolestaan kertoi, että Terno sai suljetussa vankilassa neljättä kertaa tekosiaan sovitellessaan vaimoltaan viestin aina iltaisin. Jutun mukaan se lämmitti hänen sydäntään.

* * *

Vielä tätäkin aiemman Ylen uutisen mukaan Helsingin yliopiston alainen Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti, Krimo, on julkaissut tilaston, jonka mukaan romanit syyllistyvät henkirikoksiin kuusitoista kertaa useammin kuin muut suomalaiset. Romanijärjestöt olivat loukkaantuneita tilaston esilletuomisesta sekä pitivät sen julkaisemista epäreiluna ja jopa rasismina. 

Minä puolestani totean, että romanien olisi helppo välttää edelle kokoamani kaltaisia uutisia. Itse asiassa se olisi täsmälleen yhtä helppoa kuin kaikilla muillakin väestöryhmillä. Jätän kuitenkin romanien itsensä arvattavaksi, mikä tuo keino mahtaisi olla. 

* * *

Noin muuten olen sitä mieltä, että tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku, eikä ole peilin vika jos naama on vino. Nämä faktat pätevät myös romanien kohdalla. 

Sitä paitsi niin kauan kuin yhteiskunnassa on todellinen sananvapaus, se ei voi olla läpeensä mätä. Sen sijaan jokaisesta läpeensä mädästä yhteiskunnasta puuttuu todellinen sananvapaus. 

Noin muuten olen sitä mieltä, että olisi yleisen yhteiskunnallisen kehityksen kannalta positiivista, mikäli oikeusistuimet välttäisivät jakamasta rikostuomioita tilastollisen tosiasioiden esille tuomisesta. Näin siinäkin tapauksessa, että siihen käytetty keino osoittaisi hienotunteisuuden puuttumista ja huonoa tyylitajua. Tai sisältäisi huonon vitsin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mari Rantasella on kolme kuukautta aikaa
Kulttuuripositiivinen ehdotus
Baltzarin vapauttava tuomio ei puhdista demareita

tiistai 14. tammikuuta 2025

Ruotsalaiset haluavat ampua ihmisiä

Uuden hätkähdyttävän tiedon perusteella Ruotsin kehitysmaalaistuminen on edistynyt nyt siihen vaiheeseen, että tavalliset kansalaiset haluavat kotiinsa aseita - ampuakseen sinne tunkeutuvia rikollisia. Näin ajattelee peräti 21 prosenttia ruotsalaisista.

Näin on siitä huolimatta, että ampuma-aseväkivallan määrä väheni Ruotsissa toista vuotta putkeen vuonna 2024. Tämä johtui ilmeisesti siitä, että poliisi on viime vuosina onnistunut viemään melkoisen joukon rikollisia telkien taakse. 

Länsinaapurin ennätysvuonna 2022 tapahtui nimittäin 391 ammuskelua, joissa kuoli yhteensä 62 ihmistä. Seuraavana vuonna surmansa sai 54 henkilöä yhteensä 368 tapauksessa ja viime vuonna ammuttiin "vain" 270 ihmistä, joista 44 kuoli ja 57 loukkaantui.

Nämä rikollisuusluvut ovat johtaneet siihen, että länsinaapurin maahanmuuttopolitiikan aiheuttamasta uhasta parhaiten perillä olevien Ruotsidemokraattien kannattajat ovat eniten huolissaan tilanteesta. Heistä peräti 25 prosenttia kertoo tuntevansa itsensä nyt paljon aiempaa turvattommiksi, kun muiden puolueiden äänestäjien joukossa näin kokee vain 6-7 prosenttia.

On kuitenkin todennäköistä, ettei ihmisten ampumiseksi hankittavien aseiden lisääntyminen lisäisi Ruotsissa todellista turvallisuutta, vaikka se voisikin toimia pelotteena joillekin rikollisille. Tämä johtuu pitkälti siitä, että kehitysmaalaisten johtamat jengit käyttävät tappamispuuhiinsa paljon alaikäisiä nuoria, joiden ymmärrys riskeistä ei ole samalla tasolla kuin aikuisilla, eivätkä he siksi kavahda aseita samalla tavalla kuin varttuneet ihmiset. 

Lisäksi kotona olevat ihmisen tappamiseen tarkoitetut aseet - jotka poikkeavat käyttötarkoitukseltaan ja niihin liittyviltä mielikuviltaan oleellisesti Suomessa yleisistä metsästysaseista - voivat johtaa jopa perheiden sisäisissä riitatilanteissa helposti ampumisiin, joihin syyllistyvät tavalliset ihmiset. Näin etenkin, jos on nautittu paljon alkoholia tai ollaan huumeiden vaikutuksen alaisina. 

Tämän - tai pitäisikö sanoa tämänkin - uutisen valossa ruotsalaisen yhteiskunnan tulevaisuus näyttää varsin ikävältä. Ja siitä syystä meillä Suomessa on syytä pitää huoli siitä, ettemme me hankkiudu samanlaiseen tilanteeseen kuin Svea-mamman pojat ja tytöt, sillä täällä Pohjantähden alla henkirikosten määrä on ollut laskussa jo vuosia ja niissäkin ampumiset ovat harvinaisia poikkeuksia. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ruotsalaiset rikolliskasvattamot ja Lassilan ampuminen
Nuorison tekemät väkivaltarikokset ja ryöstöt räjähtivät kasvuun - mutta miksi?
Ylen toimittaja kertoi Suomen olevan kaukana Ruotsin tilanteesta

torstai 26. joulukuuta 2024

Kehitysmaalaisten ammuskelua ja veneilyä

Jouluaattona luetaan perinteinen joulurauhan julistus, jossa sanotaan muun muassa, että "se, joka tämän rauhan rikkoo ja joulujuhlaa jollakin laittomalla taikka sopimattomalla käytöksellä häiritsee, on raskauttavien asianhaarain vallitessa syypää siihen rangaistukseen, jonka laki ja asetukset kustakin rikoksesta ja rikkomuksesta erikseen säätävät".

Tämä teksti on kuitenkin vain puhetta, eikä jouluna tapahtuvista rikoksista tule niiden tekijöille sen kummempia rangaistuksia kuin muulloinkaan. 

Tämä tuli mieleeni, kun luin uutista siitä, kuinka Espoon Puustellinmäessä oli myöhään jouluaattona ammuskeltu tarkoituksena ihmisten tappaminen. Poliisi pyytää ihmisiä kertomaan siihen liittyviä havaintojaan sekä lähettämään mahdollisia kuvia ja videoita tapauksen selvittämiseksi.

Tähän ammuskeluun saattaa liittyä jengirikollisia, mutta tutkinta on edelleen kesken. Poliisi ei ole tarkentanut sen tapahtumapaikkaa, koska sen mukaan tilanne on ollut "osittain liikkuva", mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan. Joka tapauksessa virkavalta näyttäisi pitävän mahdollisena rikoksen liittymistä muutama viikko sitten Espoon Suvelassa tapahtuneeseen ampumiseen, jossa murhattiin 20-vuotias mies.

Edelle kirjoittamieni tietojen perusteella näyttää joka tapauksessa vahvasti siltä, että kyse on maahanmuuttajiin kytkeytyvästä rikoksesta. Eli Suomessa vuodesta 1990 alkaen harjoitetun löperön maahanmuuttopolitiikan seurauksista. 

* * *

Sellaisesta on kyse myös Iso-Britanniassa, jonne pyrkii edelleen joukoittain kehitysmaalaisia. Tuoreen tiedon mukaan ranskalaisviranomaiset ovat ottaneet joulupäivänä mereltä kiinni yli sata Englantiin pyrkinyttä tummahipiäistä kehitysmaalaista. 

Brittien kannalta on ikävää, että uutinen jatkuu tiedolla, jonka mukaan kuluvana vuonna "kymmenettuhannet ovat myös onnistuneet kanaalin ylityksessä". Näin siitä huolimatta, että maan hallitus on vannonut pyrkivänsä estämään ihmisiä salakuljettavien rikollisjärjestöjen toiminnan.

Suomessa kehitysmaalaisten tulijamäärät ovat onneksi pienempiä. Tilastojen mukaan suurin tänä vuonna turvapaikkaa hakeneiden kehitysmaalaisten ryhmä on ollut somalit, joiden hakemuksia on jätetty arvioitavaksi 362. 

Seuraavina tulevat irakilaiset (272) afgaanit (245), syyrialaiset (191) ja nigerialaiset (185). Näistä ainakaan somaleilla tai syyrialaisilla ei liene enää minkäänlaista perustetta turvapaikalle ja nigerialaisistakin sellainen saattaa olla vain kristityillä.

torstai 3. lokakuuta 2024

Käsikranaatti räjähti Puistolassa - poliisi hukassa

Käsikranaatti räjähti yöllä kerrostalon pihalla Helsingin Puistolassa, Tapulikaupungissa. Kukaan ei loukkaantunut tapauksen seurauksena, eikä poliisilla ole aavistustakaan kranaatin heittäjästä. Eikä käsitystä siitä, liittyikö se aiemmin Espoon Suvelassa ja Vantaan Hakunilassa tapahtuneisiin ampumisiin.

Nämä tapahtumat kuulostavat uskomattomalta ja sitä ne ovatkin. Tosiasiassa kuvaamani tapahtumat sattuivat nimittäin Tukholman kaupunginosissa, eivätkä Suomen pääkaupunkiseudulla. Toivottavasti arvoisan lukijani verenpaine ei kuitenkaan ehtinyt nousta vaarallisen korkeaksi. 

* * *

Päätin sijoittaa Ruotsin tapahtumat Suomeen siksi, että se tekee niistä ikään kuin omakohtaisempia ja herättää siksi voimakkaampia tunteita. Ja sitä kautta auttaa meitä ymmärtämään paremmin naapurimaamme nykyistä tilannetta. Sekä selittää sitä, miksi ruotsalaispoliisit ovat jo ajat sitten varoittaneet suomalaisia toistamasta omia maahanmuuttopoliittisia virheitään.

Naapurin tilanteesta esimerkkinä toimii myös eilinen uutinen siitä, kuinka "ruotsalaiset" ovat ammuskelleet Ruotsin ja heitelleet käsikranaatteja Tanskan Israelin suurlähetystön läheisyydessä. Tanskan poliisi on toki jo suorittanut kiinniottoja, mutta Tukholmassa ei ollut eiliseen iltapäivään mennessä tietenkään pidätetty ketään.

Toisin sanoen ruotsalainen yhteiskunta on päätynyt tilanteeseen, jossa väkivalta on jatkuvasti läsnä ja saattaa leimahtaa missä tahansa - jopa naapurimaissa. Eikä tilanteeseen ole ainakaan Itämeren tältä puolelta nähtävissä muutosta ilman radikaaleja toimenpiteitä. 

Nähtäväksi siis jää, tapahtuuko Ruotsissa jossain vaiheessa maahanmuuttopoliittinen täyskäännös. Tai tullaanko Suomessa ottamaan käyttöön radikaaleja toimenpiteitä ennen kuin olemme samassa tilanteessa kuin naapurimme. Vai voisivatko suomalaiset poliitikot viheltää pelin poikki jo nyt, kun oma yhteiskuntarauhamme on vielä pääosin kohtuullisessa jamassa?

sunnuntai 21. heinäkuuta 2024

Peli kovenee

Euroopan Unioniin suuntautuva massamaahanmuutto on saanut uuden piirteen Kreikan ja Turkin välisellä rajalla. Yle nimittäin kertoi, että kreikkalaiseen rajavartijaan osui Turkin puolelta ammuttu luoti. Ampujaksi arveltiin kehitysmaalaisilla ihmisillä rahaa tekevää salakuljettajaa. 

On aivan selvää, ettei rajavartijoiden ampumista voi hyväksyä millään tasolla. Ei sen enempää salakuljettajan kuin salakuljetettavan tekemänä. Eikä se ole minkään ihmisoikeussopimuksen mukaista.

Nähtäväksi siis jää, millä tavalla EU reagoi tapaukseen. Katsotaanko sekin sormien välitse - kuten maahanmuuttajien Unionin alueilla tekemät muut rikokset - vai ryhdytäänkö kehitysmaalaisten kansainvaellukseen lopultakin suhtautumaan vakavana uhkana koko eurooppalaiselle kulttuurille. 

Venäläiset ovat puolestaan huomanneet, ettei sotiminen Ukrainassa ole riskitöntä kotirintamalle. Ilta-Sanomien välittämän Meduzan uutisen mukaan sodasta palanneet ovat nimittäin syyllistyneet monenmoisiin rikoksiin. Näin erityisesti ne, jotka ovat jo aiemmin harjoittaneet rikollisuutta ja liittyneet armeijaan vapaaehtoisina päästäkseen vankilasta.

Kremlissä uskotaan jutun mukaan jopa niin, että Ukrainasta palaavat sotilaat ovat maan suurin poliittinen ja sosiaalinen riskitekijä Vladimir Putinin valtakauden aikana. Olisi tietenkin hienoa, mikäli tämä johtaisi lopulta mainitun diktaattorin kaatumiseen ja Venäjän vetäytymiseen Ukrainasta. 

Itse kuitenkin epäilen, ettei venäläisistä ole nousemaan Putinin hallintoa vastaan. Hehän ovat tottuneet satojen vuosien aikana siihen, ettei maan johtajia kiinnosta kansan hyvinvointi, vaan pelkästään oman maineen ja omaisuuden kartuttaminen. 

Kaikesta huolimatta edellä mainitsemani uutiset kertovat, että peli kovenee sekä kehitysmaista Eurooppaan kohdistuvan maahanmuuton että Venäjän niin sanotun erikoisoperaation suhteen. Nähtäväksi siis jää, mikä vaikutus sillä on maanosamme tulevaisuuteen. 

Tällä asialla on myös Suomen kannalta suuri merkitys, koska se on Ukrainan lailla Venäjän naapuri, ja Vladimir Putin on harjoittanut sitä vastaan kehitysmaalaisia aseina käyttäviä hybridioperaatioita. Parhaassa tapauksessa venäläiset säikähtävät sotimisensa seurauksia kotirintamallaan ja lopettavat koko hybridioperaationsa Suomen rajoilla. 

Toisaalta sekään ei liene mahdotonta, että järjenkäytön sijaan venäläiset soveltaisivat Kreikan ja Turkin rajalla nähtyä rikollista toimintaa vaarantaen suomalaisten rajavartioiden turvallisuuden. Myös tähän on syytä varautua rajavartijoiden koulutuksessa.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!