Päähallituspuolueiden kannattajat luottavat hallitusyhteistyöhön

Uutissuomalainen oli teettänyt mielipidekyselyn suomalaisille siitä mitä he äänestäisivät viimeiseksi. Kyselyn päätulokset olivat seuraavat: 

Perussuomalaiset 42 %

Vasemmistoliitto 19 %

Vihreät 12 %

Kokoomus 7 %

Kristillisdemokraatit 6 %

Ruotsalainen kansanpuolue 3 %

Sosiaalidemokraatit 3 %

Liike Nyt 2 %

Keskusta 0 %

Ei halua sanoa 6 %

Taulukosta nähdään odotetusti, että Perussuomalaiset on ylivoimainen ykkönen, jota seuraavat selvällä välimatkalla Vasemmistoliitto ja Vihreät. Tässä asiassa sukupuolella on kuitenkin suuri merkitys. 

* * *

Kauniimman sukupuolen edustajien parissa peräti 51 % kyselyyn vastanneista ei ikimaailmassa äänestäisi Perussuomalaisia, mutta Vihreitä ei vierasta kuin seitsemän prosenttia. Viimeksi mainittu on jopa yhden prosenttiyksikön vähemmän kuin Kokoomusta inhoavien määrä. Vasemmistoliittoakin vierastavien määrä on "vain" 13 %, joten laitavasemmistolainen fanatismi kohtaa varsin vähän vastustusta naisten parissa. 

Myös miesten joukossa Perussuomalaiset saavutti ykkössijan 33 %:lla, mutta vihreät seurasi melko lähellä 25 %:lla. Vasemmistoliittoa äänestäisi viimeiseksi 17 %. 

Toisin sanoen miehet näyttäisivät sijoittavan politiikan vasemmalle laidalle pikemminkin Vihreät kuin Vasemmistoliiton. Ja mikäli laitavasemmistopuolueiden yhteenlaskettu inho miesten parissa lasketaan yhteen, niitä vierastaa peräti 42 % kyselyyn vastanneista - eli heidän parissaan vihervasemmisto on kokonaisuutena selvästi vastenmielisempi joukko kuin naisten inhokki eli Perussuomalaiset. 

* * *

Lopuksi haluan vielä nostaa esille yhden mielenkiintoisen nyanssin: Perussuomalaisten inho oli nimittäin ylivoimaisesti pienintä Kokoomuksen kannattajien joukossa: heistä vain 4 % piti sitä vihoviimeisenä vaihtoehtona. Ero seuraavaan puolueeseen oli merkittävä, sillä tässä suhteessa toiseksi tulivat raportissa yhteen niputettujen pikkupuolueiden sekä Keskustan kannattajat 31 ja 33 prosentilla. 

Tämä nyanssi osoittaa kiistatta - kun vielä huomioidaan se, että Perusssuomalaisten kannattajista Kokoomusta ei vierastanut käytännössä kukaan – että nykyisten päähallituspuolueiden harjoittama politiikka nauttii varsin korkeaa luottamusta niiden kannattajien joukossa. Tämä on syytä panna merkille myös Orpon kabinetissa silloin, kun oppositiopuolueet – niitä tukevan lehdistön avulla – pyrkii aiheuttamaan hallituskriisejä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Talouskasvun vaikutukset
Antti Lindtmanin lista: veronkorotuksia ja Palestiinan tunnustaminen
Raiskaus, tilastot ja naisten suosikit

Orpon hallituksen ministerit ovat onnistuneet hallitustyössään – vain Multala ja Marttinen ovat poikkeuksia

Helsingin sanomat julkaisi eilen tulokset mielenkiintoisesta kyselystä, jossa tiedusteltiin ihmisiltä ministereiden onnistumisesta hallitustyössään. Itse HS:n artikkelissa niitä kommentoi erittäin asiantuntevasti professori Markku Jokisipilä, joten juttu kannattaa ehdottomasti lukea. 

Yksi näkökulma jäi kuitenkin pohtimatta niin Jokisipilältä kuin Erkkomedian toimittajaltakin. Nimittäin se, miten suuri osa kansasta katsoo ministereiden onnistuneen suhteessa heidän taustapuolueidensa kannatukseen. 

Siksi katsoin viimeisen Yleisradion mielipidetutkimuksen luvut hallituspuolueille. Niiden mukaan Kokoomuksen kannatus oli 17,4 prosenttia, Perussuomalaisten 14,5 prosenttia ja Ruotsalaisen kansanpuolueen 3,8 prosenttia. 

* * *

Jos nyt jaetaan kunkin ministerin toimia hyvin tai melko hyvin onnistuneena pitäneiden henkilöiden määrä heidän taustapuolueidensa tämänhetkisellä kannatuksella, nähdään yli suhdeluvun 1,0 saaneiden ministereiden onnistuneen yli puoluerajojen. Alle 1,0 suhdeluvun sanoneet eivät puolestaan ole onnistuneet edes kaikkien lähtökohtaisesti "heidän puolellaan" olevien mielestä. 

Näin saamme seuraavan listan HS:n jutussa mainituista ministereistä:

Adlercreutz (ruots) 5,26

Häkkänen (kok) 2,82

Valtonen (kok) 2,47

Purra (ps) 1,59

Rantanen (ps) 1,52

Meri (ps) 1,31

Ranne (ps) 1,24

Orpo (kok) 1,21

Rydman (ps) 1,04

Multala (kok) 0,92

Marttinen (kok) 0,63

* * *

Lista osoittaa, että suhteessa oman taustapuolueensa kannatukseen on opetus- ja kulttuuriministeri Anders Adlercreutz omaa luokkaansa. Myös Antti Häkkäsen ja Elina Valtosen työhön ovat tyytyväisiä sekä heidän oman puolueensa kannattajat että suuri osa muiden puolueiden äänestäjistä. 

Myös Riikka Purran ja Mari Rantasen hallitustyötä onnistuneena tai melko onnistuneena pitävien suomalaisten määrä ylittää varsin selkeästi heidän oman puolueensa suosion. Samoin Leena Meren, Lulu Ranteen ja Petteri Orpon – joskin pienemmällä erolla. 

* * *

Näin meille jäi "pahnan pohjimmaisiksi" kolme ministeriä, joista kaksi ei ole edes oman puolueensa kannattajien mielestä onnistuneet tehtävässään hyvin. He ovat Kokoomuksen Sari Multala ja Matias Marttinen. 

Kolmanneksi viimeiseksi jäänyt Wille Rydman on ehkä koko joukon mielenkiintoisin tapaus, koska häntä on riepoteltu useaan otteeseen medioissa tällä hallituskaudella. Tässä kyselyssä hän oli myös eniten negatiivisia arvioita työstään saanut ministeri, mikä nostettiin vahvasti esille HS:n jutussa kirjaamalla hänen nimensä jopa otsikkoon. 

Tosiasia kuitenkin on, että myös Wille Rydmanin hallitustyö on ollut hyvin tai melko hyvin onnistunutta sekä hänen oman taustapuolueensa kannattajien että suuren joukon muita puolueita äänestävien mielestä. Toisin sanoen hänen tekemänsä ministerityö on saanut hyväksynnän yli puoluerajojen siitäkin huolimatta, että mitä ilmeisimmin selvästi suurin osa suomalaista suhtautuu häneen henkilönä äärimmäisen negatiivisesti. 

* * *

Minusta tämä on suorastaan hämmästyttävää, enkä siksi pidä onnistuneena HS:n toimituksen luonnehdintaa Rydmanin (ja Purran) työn hyväksyneiden määrästä. Sen mukaan "Rydmanilla että Purralla on omat kannattajakuntansa, joiden mielestä he ovat onnistuneet työssään hyvin". 

Tämä näkemys lienee sinänsä totta, mutta se ei selitä sitä, että heidän työtään arvosti – Purran osalta jopa selvästi – suurempi osa vastanneista kuin Perussuomalaisilla on tällä hetkellä kannattajia. Ja siksi heidän työskentelynsä on vakuuttanut myös muita ihmisiä kuin heidän "omat kannattajakuntansa" siitäkin huolimatta, että he herättävät – pääministerin tavoin – monissa ihmisissä negatiivisia tunteita.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Riikka Purra on nykyistä järkevämmän EU-politiikan kannalla
Suomalaisen korruption vahvan ytimen puolustustaistelu
Wille Rydmanin ehdottamat STEA-avustusten kriteerit ovat tarkoituksen- ja oikeudenmukaisia

Himoverotus huolettaa suomalaisia

Elinkeinoelämän valtuuskunta julkaisi mielipidekyselyn, jonka tulokset olivat poikkeuksellisen mielenkiintoiset. Sen mukaan peräti puolet suomalaisista olisi valmiita alentamaan veroja, jotta osaajat ja omistajat eivät muuttaisi pois Suomesta. Vain runsas neljännes oli eri mieltä.

Saman kyselyn vastaajista 60 prosenttia oli myös sitä mieltä, että omistajuutta pitäisi arvostaa enemmän, koska ilman omistajia ei olisi yritysten tarjoamia työpaikkoja. Päinvastaista mieltä oli vain kymmenen prosenttia näkemyksensä ilmaisseista. Toisaalta kaksi kolmesta vastaajasta oli huolissaan omistamisen keskittymisestä harvojen käsiin. 

* * *

Kyselyn mukaan näyttäisi siltä, että Suomessa ymmärretään laajasti sekä taloudellisen toimeliaisuuden merkitys että himoverotuksen luomat riskit yhteiskunnan kestävälle kehitykselle. Tämä on tietenkin maamme tulevaisuuden kannalta erinomainen asia, mutta herättää samalla ajatuksia voittoa ensi vuoden vaaleissa odottavan vihervasemmiston tilanteesta. 

Siksi veikkaan, että talous, verotus ja yrittäjyys nousevat tavanomaista suurempaan rooliin vuoden kuluttua käytävissä vaalikampanjoissa. Ja tietenkin myös medioiden välittämissä vaalikeskusteluissa. 

Jos ja kun näin käy, on mielenkiintoista seurata miten nyt mielipidekyselyissä etenevän opposition kannatus kehittyy juuri ennen vaaleja kiihtyvän kampanjoinnin aikana. Eli pystyvätkö demarit säilyttämään tukenaan neljänneksen äänestäjäkunnasta ja nouseeko maamme kahden laitavihervasemmistolaisen puolueen kannatus yli kymmenen prosentin? 

* * *

Tässä mielessä oli hauska lukea aamun Helsingin Sanomista, että demareiden puheenjohtaja Antti Lindtman ehdotti Suomelle opin ottamista Espanjan vasemmistolaisesta talouspolitiikasta, jota on tuettu miljardeilla euroilla EU-maiden – osin suomalaisilta veronmaksajilta verotettua – rahaa. Lieneekö tämä se kortti, jolla Lindtman arvelee nousevansa kalifiksi kalif... ei kun pääministeriksi pääministerin paikalle? 

Vai käykö jälleen kerran niin, että suomalaisten mieli muuttuu vaalikeskusteluiden aikana ja eduskunnan suurimman puolueen paikasta käydään jälleen kerran tasaväkinen kamppailu? Vieläpä sellainen, jossa joko viime aikoina kannatustaan nostanut Keskusta tai Perussuomalaiset nousevat uhkaamaan SDP:n ja Kokoomuksen asemaa pääministeripuolueena. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Voisiko ensi vuonna syntyä ei-sosialistinen hallitus?
SDP vaaransi Suomen turvallisuuden
Vihreät talouskasvua vastaan

Mitä siitä, että Putinin hallinnon suurin uhka on Venäjän kansa?

Puolustusvoimien pääesikunnan tiedustelupäällikkö, kenraalimajuri Pekka Turunen, totesi sotilaallisen suorasanaisesti, että  "nykyisen Kremlin johdon näkökulmasta suurin uhka valtiolle on oma kansa. Tämän vuoksi johto rakentaa kertomusta ulkoisesta uhasta ja väittää esimerkiksi, että NATO:n laajentuminen uhkaa Venäjää. Tämän varjolla Venäjä perustelee tarvetta puskurialueille eli etupiirille."

Tämä näkemys on syytä huomioida sekä poliittisten päättäjien että meidän – heille valtakirjan vaaleissa antavien – tavallisten kansalaisten piirissä. Sehän tarkoittaa suoraan, että Putinin "kolmen päivän erityisoperaation" toistuminen missä tahansa Venäjän rajavaltiossa ei ole uhka, vaan tapahtuu vääjäämättä, mikäli Moskovassa syntyy käsitys, että sellaisella olisi menestymisen mahdollisuus.

* * *

Tämä tarkoittaa, että meillä Suomessa on syytä pitää kiinni kahdesta asiasta: puolustusvoimien riittävästä kyvykkyydestä sekä toimivista liittosuhteista. Ensin mainittu on omissa käsissämme – ja kohtuullisessa kunnossa – mutta jälkimmäisen – siis NATO:n – osalta avaimet ovat pääosin rajojemme ulkopuolella. 

Siksi on syytä toivoa, että USA:n hyökkäys Iraniin tai Espanjan haluttomuus ylläpitää riittävää puolustuskykyä Donald Trumpin  presidentin vaatimalla BKT-osuudella eivät hajota NATO:a. Eivät ainakaan ennen, kuin Euroopan suuret valtiot – Saksa, Ranska ja Iso-Britannia – ovat saaneet kasvatettua oman sotilaallisen suorituskykynsä tasolle, jonka kyvystä torjua Venäjän hyökkäys ei ole varteenotettavaa epäilystä.

Lisäksi Suomen oman puolustuskyvyn kannalta on huolestuttavaa, että maassamme on viime aikoina nähty vastuutonta pikkupolitikointia liittyen NATO-jäsenyyden velvoitteisiin. Ja että juuri samat poliittiset liikkeet näyttäisivät saavan seuraavissa eduskuntavaaleissa kannatusta niin paljon, että ne saattavat päästä neuvottelemaan hallitusohjelmasta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Uhkauksia ja huumoria
Kestääkö Venäjä oman hyökkäyksensä?
Donald Trumpin ulkopoliittiset haasteet

Onko Ylen hallintoneuvosto tehtäviensä tasalla?

Suomen Yleisradio on päättänyt palauttaa henkilöstölleen niin sanotut tulospalkkiot. Niistä luovuttiin taannoin muun muassa siksi, että johtajien hulppeat palkkiot herättivät ihmetystä ja valtionradiomme budjetin kasvua hillittiin. 

Ylen johdon palkkojen tasosta ja bonusten vaikutuksesta antaa kuvan se, että viime lokakuussa toimitusjohtajana aloittaneen Marit af Björkesteinin kuukausipalkka on 26 000 euroa, jonka päälle hänen on mahdollista saada vuosibonuksena noin 47 000 euroa.

Tavallisella toimittajalla on toki pienemmät tulot, ja lienee odotettavissa myös, että bonus osuu heidän kohdalleen harvemmin kuin johtajille. Nähtäväksi jää, toteutuvatko nämä odotukset. 

Omalta osaltani ihmettelen asiaa sikäli, että Yle toimii budjettirahoitteisena, eikä bonusten perusteena voi siten käyttää yritysmaailmassa vakiintuneita taloudellisia mittareita, jotka palkitsevat yritysten nettotulokseen positiivisesti vaikuttaneita onnistumisia. Näin ollen mielivallan riski on – lievästi sanottuna – sekä todellinen että suuri.

Tästä ongelmasta kertonee se, ettei myöskään Ylen henkilöstö ole ilahtunut palkkioiden palauttamisesta, ei ainakaan työntekijöiden ammattijärjestön (YOT) kyselyn mukaan, sillä suurin osa pitää kannustinjärjestelmää epäoikeudenmukaisena. Ja palkitsemisen perusteita jopa mielivaltaisina. 

Näin ollen vaikuttaa siltä, ettei Ylen kannustimilla tule olemaan yhtiön toimintaan positiivista vaikutusta, vaan pikemminkin päinvastoin. Ja siksi on kysyttävä, että onko yhtiön – omistajan eli veronmaksajien etua vaalimaan valittu – hallintoneuvosto tehtäviensä tasalla? Vai pitäisikö sinne löytää nykyistä pätevämpää väkeä?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksei Ylen toimittajalta voi vaatia kauhalla?
Havaintoja sukupuolten välisistä eroista ja Ylen katsojiin vaikuttamisesta
Ylen porsastelu näyttäisi ajaneen seinään

Huoli tulevaisuudesta kasvaa Venäjällä

Venäjän presidentti Vladimir Putin piti jokavuotisen mediaspektaakkelinsa, johon sisältyneestä propagandistisesta höpötyksestä suomalaismediat kertoivat vaihtelevasti (Yle, HS). Tänä aamuna törmäsin sitten sosiaalisessa mediassa näkemyksistään kertovan ukrainalaisen Anton Gerashchenkon viestiin, jonka sisältö saattoi olla tärkeämpi kuin minkään suomalaisten lehtitalon välittämä tieto. 

Hänen mukaansa ohjelmaa varten lähetetyistä kysymyksistä peräti kahdeksan prosenttia koski Venäjän talouskriisiä, mikä teki siitä kolmanneksi suosituimman aiheen – aiemmin se ei ole ollut edes kymmenen listalla. Ihmiset halusivat tietää, milloin talouden "huono jakso" päättyy, milloin hintojen nousu pysähtyy ja miksi hallitus korottaa arvonlisäveroa.

Venäläisistä 16 prosenttia halusi myös tietää, että milloin heidän elintasonsa paranee, ja 21 prosenttia oli kiinnostunut siitä, milloin sota päättyy. Nämä lienevät varsin ikäviä kysymyksiä Putinille.

* * *

Gerashchenko kertoi samassa viestissään myös, että tuoreen kyselytutkimuksen mukaan 39 prosenttia venäläisistä arvelee alueidensa taloudellisen tilanteen heikkenevän, kun vastaava luku oli vuosi sitten 33 prosenttia, vuonna 2023 34 prosenttia ja vuonna 2022 29 prosenttia. Myös niiden venäläisten osuus, jotka uskovat elämän Venäjällä huononevan ensi vuonna, on saavuttanut korkeimman tasonsa sitten vuoden 2022 (17 %) .  

Toisin sanoen Ukrainan sodan seuraukset alkavat näkyä venäläisten arjessa yhä enemmän, vaikka toistaiseksi näkyvissä ei olekaan ollut – ainakaan vakavia – mielenosoituksia sotaa vastaan. Nähtäväksi kuitenkin jää, missä vaiheessa tavallisten venäläisten huoli omasta tilanteestaan johtaa näkyvään vastarintaan Putinin sotapolitiikkaa vastaan. 

Vai johtaako koskaan?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Rauha Ukrainassa olisi riski Putinille
Ukrainan rintamilta ei mitään uutta, mutta taustalla tapahtuu
Venäjän hyökkäyskiilan tuhoutuminen edistäisi rauhaa Ukrainassa

Ilmeisen harhaanjohtava johtopäätös

Ilta-Sanomat julkaisi mielipidekyselyn eri hallituspohjien suosiosta kansalaisten parissa. Otsikon mukaan siinä tuli täystyrmäys todennäköisimmälle hallituspohjalle, joka olisi jutun mukaan Kokoomuksen ja SDP:n varaan rakennettu sinipunahallitus. 

Sen sijaan kyselyn ykköseksi kiri punavihreä, kakkoseksi kolmen suuren ja kolmanneksi perusporvarihallitus, jossa olisi mukana myös Keskusta. Nykyisen hallituspohjan suosio oli alhainen.

* * *

Tosiasia kuitenkin on, ettei punavihreä hallitus saa kannatusta käytännössä mistään muualta kuin punavihreän kolmikon – Vasemmistoliiton, Vihreiden ja SDP:n – kannattajilta. Siten siitä tuskin tulee seuraavan hallituksen pohja, koska koko vasemmiston kannatus on Suomessa jäänyt yleensä noin neljänkymmenen prosentin tasolle, eikä siltä pohjalta synny enemmistöhallituksia. 

Näin ollen IS:n jutussa asiantuntijan väite, jonka mukaan "suomalaisilla on selvä suosikki, siitä ei pääse mihinkään, se on punavihreä hallitus" on ilmeisen harhaanjohtava. Siihen en sitten ota kantaa, onko se sitä tarkoituksella vai ainoastaan asiantuntijan ymmärtämättömyyden takia.

* * *

Joka tapauksessa on syytä katsoa ennen kaikkea maamme suosituimman oikeistopuolueen eli Kokoomuksen kannattajien näkemyksiä. Heidän parissaan kaksi vaihtoehtoa menee ohi muiden: perusporvari- ja kolmen suuren hallituspohja. Ensin mainittu on myös Perussuomalaisten suosikki, ja saa kohtuullisesti kannatusta myös Keskustan ja Kristillisdemokraattien kannattajien parissa.

Näin ollen pidän kyselyn perusteella suomalaisten suosikkivaihtoehtona viiden puolueen perusporvarihallitusta, jonka neljä puoluetta saisi juuri nyt karvan verran yli 50 prosentin kannatuksen. Kun siihen lisätään hallitukseen kaikissa tapauksissa himoitseva RKP, on tällä pohjalle selvä enemmistö myös tulevassa eduskunnassa.

* * *

Kansalaisten suosikkivaihtoehto on kuitenkin merkityksetön asia silloin kun puhutaan hallitusten muodostamisesta. Sitä tärkeämpiä ovat johtavia puolueita luotsaavien puheenjohtajien näkemykset. 

Tässä suhteessa perusporvarihallitusta puoltaa se, että sellaiseen osallistuvien puolueiden lienee helpompi sopia ohjelmasta kuin kolmen suuren hallituspohjassa. Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen, sillä suomalaisessa politiikassa hallituksen muodostamista pääsee yrittämään eniten kannatusta saanut puolue. Ja se tulee mitä todennäköisimmin olemaan oppositiossa kannatustaan kasvattanut SDP.

* * *

Näin ollen hallitusneuvottelut käydään luultavasti nykyisen oppositiopuolueen johdolla, eikä se sulje pois sen enempää kolmen suuren puolueen kuin SDP-Kokoomus-akselin varaan rakennettua sinipunaista kabinettia – tai edes punamultapohjaa. Suomen kannalta tämä tilanne ei ole optimaalinen, sillä SDP:n johdolla hallitusohjelmaan kirjattaisiin epäilemättä paljon kohtia, jotka vesittäisivät nykyisen hallituksen päätöksiä. 

Siksi voisi toivoa, että Kokoomus ja Keskusta ymmärtäisivät tulevissa hallitusneuvotteluissa olla tiukkana ja sitä kautta joko estää SDP-vetoisen hallituksen muodostuminen tai ainakin estämään poliittisen soutaminen ja huopaaminen. Pidän tätä kuitenkin äärimmäisen epätodennäkäisenä erityisesti Keskustan osalta.

* * *

Vaaleihin on vielä puolitoista vuotta ja sinä aikana ehtii tapahtua paljon. Erityisen merkittäviä kysymyksiä tässä suhteessa on kaksi: lähteekö Suomen talous nousuun ja mitä tapahtuu eurooppalaiselle turvallisuustilanteelle. 

Kummassakin tapauksessa negatiiviset uutiset nostavat kolmen suurimman puolueen muodostaman tai jopa – IS:n kyselyssä vain vähän suosiota saaneen – sinipunahallituksen todennäköisyyttä. Toisaalta etenkin talouteen liittyvät positiiviset saattavat nostaa nykyisten päähallituspuolueiden kannatusta merkittävästi – jopa SDP:n ohi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hallitus sai kansalta valtakirjan kasvojen peittämisen kieltämiselle
Hallituksen kannatus lähti nousuun
SDP:llä on huikea kannatus vieraskielisten parissa

Hallitus sai kansalta valtakirjan kasvojen peittämisen kieltämiselle

Uutissuomalainen on teettänyt mielipidekyselyn, jonka mukaan 54 prosenttia suomalaisista kannattaa ja 26 prosenttia vastustaa kasvojen peittämisen kieltämistä yleisillä paikoilla ja julkisissa palveluissa. Näin ajattelevat erityisesti Perussuomalaisten (92 %), Kokoomuksen (70 %), Keskustan (62 %) ja SDP:n kannattajat (54 %). Siten vain laitavasemmiston (Vihreiden ja Vasemmistoliiton) kannattajien enemmistö vastustaa. 

Itse asiassa kasvojen peittämisen kannatus eri puolueissa on vielä edelle kirjoittamaanikin suurempaa, sillä esimerkiksi Kokoomuksen kannattajista 14 % ei ilmaissut näkemystään. Siten vain 15 % puolueen kannattajista vastusti ajatusta. Ja toisaalta kantansa ilmaisseista Vihreidenkin kannattajista noin kolmannes kannatti kasvojen peittämiskieltoa. 

Kasvojen peittämisen kieltämiselle on olemassa – ainakin – kahdenlaisia perusteluja. Ensinnäkin, se vaikeuttaa rikostutkintaa. 

Toiseksi, kasvojen peittäminen ei ole aina vapaaehtoista, sillä tietyissä kulttuureissa naisia pakotetaan siihen vastoin heidän omaa tahtoaan. Siten kiellolla voidaan edistää tyttöjen ja naisten tasa-arvoa ja oikeuksia. 

Siksi kysyn tässä ja nyt, että voisiko Petteri Orpon (kok) hallitus yhdessä demareiden kanssa huolehtia tässä asiassa kansan tahdon toteutumisesta mahdollisimman pikaisesti? Lain valmistelunkin pitäisi olla varsin suoraviivaista, koska siihen voi ottaa mallia sellaisista maista – vaikka Norjasta, Hollannista tai Ranskasta – joissa tällainen kielto on jo nyt voimassa. 

Päivän aiempi merkintä:
Helsingin Hernesaaresta halutaan väestönsekoittamo

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Muslimihuiveista tarvitaan tutkimustietoa
Kepposia ja pukeutumisohjeita
Vihreiden punainen raja ylittyi - vai ylittyikö?

Terrorismi vetoaa suomalaisiin

Helsingin sanomien mukaan terrorismi vetoaa suomalaisiin. Erityisesti enintään 30-vuotiaisiin, yli 70-vuotiaisiin ja pääkaupunkiseudulla asuviin naisiin. Koulutustaustan perusteella tähän joukkoon kuuluvat muita useammin opiskelijat ja akateemisesti koulutetut.

Taustalla on tietenkin yksi kaikkien aikojen menestyksekkäimmistä terrori-iskuista, jossa Gazan kaistaleelta tulleet palestiinalaisterroristit surmasivat 1 139 ihmistä, joista 764 oli siviilejä ja 373 israelilaisiin turvallisuusjoukkoihin kuuluvia henkilöitä. Lisäksi Hamas otti noin 250 panttivankia ja valtava joukko naisia tuli brutaalisti raiskatuksi. 

Iskun jälkeen Israel lähetti armeijansa kitkemään Gazasta terroristeja, jotka piiloutuivat siviileiden joukkoon, mikä johti sotatoimien leviämiseen läpi koko alueen, siviileiden kärsimyksiin ja koko alueen infrastruktuurin tuhoutumiseen. Tämä kaikki esitettiin näyttävästi suomalaismedioissa, jolloin tuhon varsinainen syy jäi unholaan ja ihmisten mielissä päällimmäiseksi nousi medioissa esillä pidetty inhimillinen hätä. 

Ja lopputuloksena oli – kuten näemme aamun Helsingin sanomista – se, että peräti 48 prosenttia suomalaisista haluaisi tunnustaa Palestiinan valtion palkkioksi terrorismista. Siis valtion, jota ei ole edes olemassa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Syntyykö rauha vai palataanko lähtötilanteeseen?
Finland’s Foreign Minister Explained Why the States That Have Recognized Palestine Are Well-Meaning Fools
Haluavatko palestiinalaisterroristit rauhan?

Ymmärtämisen vaikeudesta

Uutissuomalainen on julkaissut hauskoja yksityiskohtia sisältävän kyselytiedon liikennemerkkien ymmärtämisen vaikeudesta. Sen mukaan noin 36 prosenttia suomalaisista pitää maksullisesta pysäköinnistä kertovia kylttejä selkeinä, kun taas noin kolmasosa 32 prosenttia ajattelee, että kyltit ovat epäselviä.

Maalaiskunnissa asuvista noin 43 prosenttia autoilijoista pitää maksullisuudesta, aikarajoituksista ja maksutavoista kertovia kylttejä epäselvinä, kun taas pääkaupunkiseudulla elävistä vain 26 prosentilla on vaikeuksia ymmärtää, mitä kyltit tarkoittavat. Kylttien tulkintaerojen arveltiin artikkelissa johtuvan siitä, että kaupunkilaiset ovat tottuneempia näkemään pysäköintiin liittyviä liikennemerkkejä. 

Toinen tuloksiin vaikuttanut seikka oli koulutustaso, sillä yliopistokoulutuksen suorittaneista peräti 40 prosenttia piti kylttejä epäselvinä kun taas peruskoulutaustaisista tällä kannalla oli vain 29 prosenttia. Ilmeisesti koulutus tyhmentää tai vaihtoehtoisesti koulutetut arvioivat kylttejä koulutettuja kriittisemmin.

Näiden lisäksi kyselyn perusteella voitiin todeta, että yli 65-vuotiaista suomalaista peräti 36 prosentille kyltit näyttävät epäselviltä,  kun taas 18–24-vuotiaista vain viidesosalla on tulkintaongelmia. Opiskelijat olivat kuitenkin kaikista ymmärtämättömimpiä, sillä heistä ainoastaan 57 prosenttia piti kylttejä selkeinä.

Koko jutun hauskimmaksi kukkaseksi nostaisin kuitenkin siihen valitun kuvan. Siinä on pysäköintipaikasta kertova liikennemerkki, jonka alla olevan kyltin on tehnyt ilmiselvästi suomea osaamaton henkilö. Vai miten pitäisi tulkita se, että yhdyssanan "asiakaspysäköinti" sijaan kyltissä esiintyy sanapari "Asiakas pysäköinti". 

Siksi on syytä pysähtyä pohtimaan, että miten tämä lisäkyltti pitäisi tulkita? Oman kielikorvani mukaan kyltissä ilmoitetaan eksplisiittisesti, että asiakkaan tulisi pysäköidä itsensä puoleksi tunniksi kyltin kohdalle. Vai miten te – arvoisat lukijani – tulkitsisitte tämän tekstin: "Asiakas pysäköinti 30 min".

Vai onko sanaparin tarkoitus sittenkin sama kuin kielellisesti oikealla  – edellä mainitsemallani – yhdyssanalla? Silloinhan se tarkottaisi sitä, että auton voi pysäköidä liikennemerkin ilmaisemalle alueelle puoleksi tunniksi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maanantai-aamun puiset jalat
Ylellistä valitusta ja helsinkiläistä ymmärtämättömyyttä
Lapsia ei kannata opettaa uimaan, koska se on vaarallista

SDP:llä on huikea kannatus vieraskielisten parissa

Taloustutkimus on selvittänyt Suomessa asuvien yli 18-vuotiaiden vieraskielisten poliittiset näkemykset. Sen mukaan SDP on heidän parissaan ylivoimaisesti suosituin puolue, sillä sitä kannattaa peräti 49,2 prosenttia kyselyyn vastanneista. 

Toiseksi suosituin puolue tutkittujen joukossa on Kokoomus 12,3 prosentin kannatuksella ja kolmas Vasemmistoliitto 11,6 prosentin kannatuksella. Niitä seuraavat järjestyksessä RKP (7,8 %), Vihreät (6,6 %), Keskusta (5,0 %), Perussuomalaiset (3,3 %), Kristilliset (2,3 %), liike NYT (1,0 %) ja muut (0,9 %).

Näistä luvuista laskemalla huomaamme, että vihervasemmiston kannatus vieraskielisten parissa on huikeat 67,4 prosenttia. Eli mikäli Suomessa asuisi vain vieraskielisiä, eivät vihervasemmiston lainsäädäntötyötä – perustuslain muutoksia lukuun ottamatta – estäisi edes määräenemmistösäädökset. 

Nykyisten hallituspuolueiden kannatus on puolestaan vain 25,7 prosenttia, joten sillä on varsin kehno suosio tutkimuksen kohdejoukon parissa. Eikä Petteri Orposta (kok) tai Riikka Purrasta (ps) olisi siitä syystä tullut koskaan edes ministereitä, mikäli maahanmuuttajamme olisivat saaneet päättää asiasta.

Niinpä Suomen uutiset kirjoitti yhden tähän asiaan liittyvän artikkelinsa otsikkoon, että "ei ihme, että SDP kosiskelee vaalikansaa arabiaksi, somaliksi, persiaksi ja jopa kasakan käyttämällä kielellä – syy on juuri se, minkä ajattelitkin sen olevan". Niinpä, maahanmuuttajien kosiskeleminen rahaa jakamalla kannattaa.

* * *

Aasiasta kotoisin olevista 63,8, EU:n ulkopuolisesta Euroopasta 62,8, Afrikasta 62, Lähi-idästä, Pohjois-Afrikasta ja Afganistanista 59,2 ja Venäjältä kotoisin olevista 50,1 prosenttia äänestäisi puoluetta. Eli jos nämä väestöryhmät saisivat päättää, voisivat sosiaalidemokraatit hallita Suomea jopa yksinään. 

Toki SDP:n kannatus on korkea myös muiden vieraskielisten parissa. Vironkielisten parissa sen kannatus on 34,8 prosenttia ja länsimaisia kieliä puhuvien joukossa 28 prosenttia. Tämä kertoo siitä, että Suomi houkuttelee myös niistä pikemminkin tavallista työväkeä kuin paljon kaivattuja korkean tason erityisosaajia. Enkä sano tätä siksi, etteikö työväkeä tarvittaisi, vaan koska poliittisessa keskustelussa ovat usein korostuneet juuri korkeasti koulutetut (esimerkki).

Onni onnettomuudessa on se, että vieraskieliset ovat varsin laiskoja käyttämään äänioikeuttaan, eikä vihervasemmisto siitä syystä saa maahanmuuttajaväestöstämme täyttä hyötyä. Siitä huolimatta on kuitenkin selvää, että maassamme harjoitettu avoin maahanmuuttopolitiikka on osaltaan vaikuttanut SDP:n nousuun Suomen ylivoimaisesti suosituimmaksi puolueeksi – ja auttaa sitä jatkossa myös säilyttämään tämän aseman. 

* * *

Lopuksi totean, etten ole huomannut suomalaisten valtamedioiden – Ylen, Helsingin sanomien tai MTV3:n – tehneen juttua edellä käsittelemästäni mielipidekyselystä. Syitä voimme vain arvailla, sillä ei kai asiasta vaikenemisen taustalla voi sentään olla halu pimittää maahanmuuttajiin liittyvää tietoa suomalaisilta? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kehitysmaalaisten maahanmuutto on pysyvästi haitallista
Ohjeita maahanmuuttajille, jotka haluavat työllistyä
Faktatietoa pääministeri Petteri Orpon ja kansanedustaja Teemu Keskisarjan välisen debatin arvioimiseksi

Pelin politiikkaa oppositiossa ja lehdistössä

Kirjoitin pari päivää sitten Suomen viennin käynnissä olevasta positiivisesta käänteestä. Tänään otan aiheekseni maamme viennin lähitulevaisuuden, koska Elinkeinoelämän keskusliitto on julkaissut tuoreimman vientibarometrinsa tulokset. 

Sen mukaan 40 prosenttia kyselyyn vastanneista yrityksistä arvioi vientinsä kasvavan seuraavan kuuden kuukauden aikana ja vain 15 prosenttia ennakoi sen supistuvan. Loput arvelevat vientinsä jatkuvan entiseen malliin. 

Positiivista oli myös se, että ylivoimainen enemmistö eli 87 prosenttia suomalaisyrityksistä aikoo maksattaa Trumpin asettamat tullimaksut joko kokonaan tai osittain amerikkalaisilla asiakkaillaan. Omia katteitaan aikoo laskea vain kolme yritystä sadasta. 

Tullit eivät myöskään näyttäisi johtavan laajamittaiseen suomalaisyritysten tuotannon siirtymiseen Yhdysvaltoihin, sillä vain yhdeksän prosenttia vastanneita harkitsee sellaista. Toki tässä on huomattava, ettei barometrista annettu tiedote kertonut oliko kyse suurista vai pienistä toimijoista. 

* * *

Uutinen suomalaisyritysten positiivisista vientinäkymistä sopii erinomaisesti Petteri Orpon (kok) hallitukselle ja siinä mukana oleville puolueille. Sen sijaan se on epäilemättä katkeraa kalkkia vihervasemmisto-oppositiolle, joka on koko hallituskauden harjoittanut repivää pelin politiikkaa, jonka keskiössä ovat olleet hallituksen valtiontalouden tasapainoon saattamiseksi tekemien toimien arvostelu ilman omia vaihtoehtoesityksiä, ilkkuminen työttömyyden kasvusta sekä turhanaikaisten rasismikohujen nostattaminen. 

Tässä asiassa oppositio on saanut tukea maamme merkittävimmiltä mediayhtiöiltä, jotka ovat innokkaasti – ja ilman journalistista kritiikkiä – julkaisseet sen edustajien edesottamuksia sekä mustamaalanneet erityisesti perussuomalaisia poliitikkoja. Toivoa siis sopii, että tähän tulisi talouden kääntyessä muutos, ja mediamme ymmärtäisivät uutisoida näyttävästi taloudessamme tapahtuvia positiivisia asioita ja luoda sitä kautta suomalaisiin yrittäjiin ja työntekijöihin uskoa parempaan tulevaisuuteen. 

Onhan vanha totuus, että myös vienti- ja muu talous on inhimillistä toimintaa, johon yleinen yhteiskunnallinen ilmapiiri vaikuttaa merkittävästi. Eikä lehdistön asenne ole siksi yhdentekevä, vaikka sen suora vaikutus maamme talouteen onkin vähäinen ellei suorastaan olematon. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kääntyykö Suomen talous?
Yleisradion toimituskunta on paksunahkaista
Ylen kateusjournalismia

Orpon, Keskisarjan ja koko hallituksen on syytä rauhoittua

Suomalaisten usko siihen, että Petteri Orpon (kok) hallitus onnistuisi taittamaan maamme velkaantumisen on varsin kehno - edes hallituspuolueiden kannattajien enemmistö ei pidä sitä todennäköisenä. Tästä huolimatta valtioneuvosto kokoontuu tänään ja huomenna päättämään noin miljardin euron leikkauksesta valtion ensi vuoden menoihin, jotta ylikasvaneen Suomen julkisen sektorin taloudelle aiheuttamaa taakkaa saataisiin pienennetyksi edes vähän. 

Ihmisten epäluottamuksesta huolimatta on syytä toivoa, että hallitus saa nämä leikkauksensa sovituksi suomalaista yhteiskuntaa hyödyttävällä tavalla. Ja että sen seurauksena maamme yksityinen sektori uskaltaisi jälleen investoida - sillä ilman sitä Suomen jo kohta kaksi vuosikymmentä jatkunut talouden pysähtyneisyys ei käänny kasvuksi. 

* * *

Pääministerin mukaan budjettiriihessä käsitellään lisäksi Perussuomalaisten johdon viimeaikaisia puheita, erityisesti varapuheenjohtaja Teemu Keskisarjan näkemyksiä maahanmuuttajista. Aihe on hallitusta repivä, sillä sekä Kokoomuksen arvoliberaali siipi että etenkin RKP haluavat nöyryyttää hallituskumppaniaan - ellei muuten, niin vaikka olkinukkea hakkaamalla. 

Siksi olisi hyvä, että kaikissa hallituspuolueissa rauhoituttaisiin ja hoidettaisiin - mahdollisimman siististi - asia pois päiväjärjestyksestä. Ja muistettaisiin mikä olisi hallituksen kaatumisen vaihtoehto. 

On nimittäin matemaattinen tosiasia, että nyt vallassa oleva nelikko on ainoa poliittinen kokoonpano, jonka voi odottaa edes teoriassa pystyvän keventämään julkista sektoriamme ja sitä kautta kääntämään Suomen velkaantuneen talouden terveelle pohjalle. Onhan koko poliittisen vihervasemmistomme – SDP:n, Vihreiden ja Vasemmistoliiton – perimmäisenä tarkoituksen valtiollisen keskusjohtoisuuden kasvattaminen sekä tulonjaon tasaaminen; ja Keskustan eduskuntaryhmän koko taas on liian pieni Perussuomalaisten korvaamiseksi enemmistöhallituksessa. 

Toisin sanoen Orpon hallituksen kaatuminen johtaisi turmiollisen jakopolitiikan palaamiseen ja sitä kautta ennemmin tai myöhemmin Suomen joutumiseen ulkopuoliseen ohjaukseen. Eikä se olisi hyväksi sen enempää rikkaille, keskiluokkaisille kuin köyhillekään suomalaisille – ei ainakaan ennen, kuin talous olisi saatu käännetyksi.

Tämä voidaan päätellä siitä, mitä tapahtui kreikkalaisille heidän jouduttuaan vuoden 2010 jälkeen IMF:n, EU:n ja EKP:n ohjaukseen. Maassa nimittäin supistettiin reippaalla kädellä julkisia menoja, leikattiin palkkoja ja eläkkeitä sekä nostettiin veroja. Työttömyys nousi yli 25 prosenttiin - nuorilla jopa yli 50 prosenttiin - ja monilla perheillä tulot romahtivat siten, että köyhyys ja jopa kodittomuus lisääntyivät.

* * *

Tässä tilanteessa oma neuvoni pääministerille onkin se, että hän yhdessä muiden hallituspuolueiden puheenjohtajien kanssa toteaa, että koko maahanmuuttokohussa on ollut kyse vain varapuheenjohtaja Keskisarjan helposti tunteisiin käyvästä ja siitä syystä väärinymmärryksiin johtavasta retoriikasta. Siten hallituksella ei ole asiallisia erimielisyyksiä hallitusohjelmaan kirjatusta Suomessa harjoitettavasta maahanmuuttopolitiikasta, mihin kaikki puolueet ovat sitoutuneet.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomessa on noin 150 000 muslimia ja 19 000 afrikkalaista, entä sitten?
Petteri Orpo moraaliposeerasi
Ei niin hyvää, ettei jotain pahaa

Palestiinan tunnustamiskysymys on myrkkyä Kokoomukselle

Yle tuoreen puoluekannatusmittauksen tuloksissa näkyy kolme oleellista muutosta. Tärkein niistä on Kokoomuksen kannatuksen selvä putoaminen peräti 1,7 prosenttiyksiköllä. 

Muutos näyttäisi johtuneen Palestiinan tunnustamiseen liittyneestä yhteiskunnallisesta keskustelusta. Tässä asiassa puolue ei ole ottanut selkeää kantaa, vaan sen edustajilla on ollut asiasta vaihtelevia mielipiteitä. 

Tämä lienee heijastusta siitä, että Kokoomuksen potentiaaliset kannattajat ovat jakautuneet kahteen leiriin, joihin molempiin kuuluu omaan kantaansa fanaattisesti suhtautuvia. Siten tasapainoilu Palestiinan tunnustamiskysymyksessä on ymmärrettävää, mutta saattaa vieraannuttaa kannattajia molempien näkemysten ääripäistä. 

Toisaalta kannan ottaminen suuntaan tai toiseen saattaisi johtaa tappiolle jäänyttä ratkaisua kannattavien kokoomuslaisten protestoimiseen eli tuen vetämiseen puolueelta. Näin ollen puoluejohtaja-pääministeri Petteri Orpon vaikeaksi tehtäväksi jää sen arvioiminen, että onko nykyinen päättämättömyyspolitiikka kaikesta huolimatta kannattavin vaihtoehto puoluekannatuksen valossa.

* * *

Tämänkertaisen gallupin toinen oleellinen muutos on Keskustan kannatuksen nousun jatkuminen pienen notkahduksen jälkeen. Tämä lienee seurausta yksinkertaisesti siitä, että puolue on oppositiossa, mikä tunnetusti kasvattaa puolueiden kannatusta. 

Tähän viittaa erityisesti se, että puolueen kannatus on noussut pikemminkin kaupungeissa kuin maaseudulla. Eli ehkäpä monet Kokoomuksesta livenneet Palestiinan tunnustamisen kannattajat ovat ilmoittaneet siirtyvänsä Keskustan kannattajiksi.

Kolmas mainittava muutos liittyy Vihreiden kannatukseen, joka palautui heinäkuun gallupissa nähdyn pudotuksen jälkeen hyvin lähelle kesäkuun lukuja. Tämä viittaa siihen, että heinäkuun mittaukseen oli päässyt livahtamaan tilastovirhe, eikä puolueen kannatus ole todellisuudessa muuttunut koko kesän aikana sinne eikä tänne. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Heittääkö Sofia Virta haasteen Minja Koskelalle?
Laiha yhteisymmärrys hallitusohjelmassa on parempi kuin suunsoitto oppositiossa
Kompostintarkastuksista uuteen punamultahallitukseen

Mikseivät suomalaiset saa eutanasiaa kotimaassaan?

Ikääntymisen aiheuttaman hitaasti etenevän raihnaistumisen - eli suorituskyvyn alenemisen ja erilaisten pienten ja vähän suurempienkin vaivojen - myötä on elämän rajallisuus käynyt yhä useammin omassa mielessäni. Erityisesti olen pohtinut sitä mahdollisuutta, että kuolema ei saavukaan äkkiä ja pyytämättä vaan hitaasti ja kiduttaen?

Tämän asia on itselleni hyvinkin konkreettinen, sillä olen elämäni aikana kuullut muistiansa menettämässä olevan itselleni rakkaan vanhuksen sanovan ja rukoilevan useamman kerran, että "ottaisi Jumala jo tykönsä". Ja seurannut toisen aiemmin äärimmäisen toimeliaan - mutta vakavan sairauden murtaman - sukulaiseni viimeisiä surun täyttämiä elinvuosia. Sekä hänen epäonnistuneita yrityksiään elämän päättämiseksi ennen kuin sairaskohtaus lopulta teki sen hänen puolestaan.

Olen myös nähnyt Alzheimerin sairauden tekevän ihanasta ja valoisasta ihmisestä lähes tuntemattoman ja äksyn, kunnes hän vaipui apatiaan ja kituutti siinä tilassa useita vuosia. Ilman että kukaan olisi antanut hänelle vapautusta siitä kärsimyksestä.

Siksi olen kysynyt itseltäni, että mitä haluaisin itse, jos tietäisin, ettei elämällä ole minulle enää mitään annettavaa. Ja vastannut siihen yhdellä sanalla: armokuolemaa.

Tämä tuli mieleeni lukiessani pikku-uutista, jonka mukaan Slovenia on laillistanut eutanasian selväjärkisille, parantumattomasti sairaille sekä kovista kivuista kärsiville ihmisille, joiden tilanteen korjaamiseksi on jo kokeiltu kaikki mahdolliset parannuskeinot. Ja päädyin sitä lukiessani ihmettelemään jälleen kerran, miksei tätä mahdollisuutta suoda meille suomalaisille. 

Näin siitä huolimatta, että esimerkiksi vuonna 2015 tehdyn kyselyn mukaan peräti 75 prosenttia suomalaisista hyväksyisi eutanasian. Eli asian pitäisi olla demokraattisessa - eli kansanvaltaisessa - yhteiskunnassa läpihuutojuttu. Mutta miksi se ei ole, vaan vielä tänä armon vuotta 2025 on eutanasiaa varten edelleen matkustettava ulkomaille?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Helsingin Sanomat Vihreiden ja Vasemmistoliiton asialla 
Kuinka haluaisit kuolla?
Armokuolema ja kansanvalta

Lähes neljännes oikeistolaisesti ajattelevista on älyllisesti epärehellisiä

Elinkeinoelämän valtuuskunnan kyselyn mukaan suomalaisista 49 prosenttia pitää itseään oikeistolaisena, 19 prosenttia keskustalaisena ja 31 prosenttia vasemmistolaisena. Näiden lukujen pitäisi näkyä myös puoluekannatuksissa, joten päätin verrata niitä viimeisimmän Yleisradion gallupiin. 

Suomalaiset puolueet istuvat eduskunnassa vasemmalta oikealle seuraavassa järjestyksessä: Vasemmistoliitto, SDP, Vihreät, Keskusta, RKP, Liike Nyt, Kristillisdemokraatit, Kokoomus ja Perussuomalaiset. Tämän järjestyksen on tarkoitus vastata myös puolueiden sijoittumista vasemmisto-oikeisto-akselilla. 

Jos aloitetaan vasemmalta, niin perinteisten vasemmistopuolueiden eli Vasemmmistoliiton ja SDP:n yhteenlaskettu kannatus Ylen gallupin mukaan on 34,9 prosenttia. Se tarkoittaa, että näitä puolueita kannattaa vasemmistolaisesti ajattelevien lisäksi myös oikeistolaiseksi itseään väittäviä - heidän osuutensa koko kannattajakunnasta on 3,9 prosenttiyksikköä eli suunnilleen saman verran kuin Kritillisdemokraattien tai RKP:n koko kannatus. 

Todellisuudessa vasemmistolaista politiikkaa - eli suurta julkista sektoria, korkeita veroja ja niin edelleen - ajaa perinteisten työväenpuolueiden lisäksi myös Vihreät, joka sijoittuu poliittisella kartalla pikemminkin laita- kuin maltilliseen vasemmistoon. Siten vasemmistolaisten puolueiden kokonaiskannatus nousee peräti 42,5 prosenttiin eli 11,5 prosenttia vasemmiston kannatuksesta tulee itsensä oikeistolaisiksi ilmaisevilta. 

Toisin sanoen enemmän kuin joka kymmenes suomalainen tukee sellaisia yhteisten asioiden poliittisia advokaatteja, joiden toiminta on vastoin heidän omia näkemyksiään. Tai toisin ilmaistuna, noin 23 prosenttia oikeistolaisesti identifioituvista suomalaisista kannattaa vasemmistolaista politiikkaa ajavaa puoluetta - eli he ovat älyllisesti epärehellisiä. 

En osaa sanoa syytä tähän omituiseen poliittiseen käytökseen, mutta minusta tässä olisi hyvä aihe esimerkiksi yhteiskuntapoliittiseen opinnäytetyöhön. 

* * *

Yksi mahdollisuus voisi olla tunnetusti vasemmalle kallellaan oleva toimittajakuntamme, jonka arvomaailma saattaa heijastua heidän työnsä tuloksiin ja siten ohjata kansalaisia harhaan. Eli kuvittelemaan vasemmistopuolueiden ajavan näiden ihmisten näkemysten mukaisia asioita, vaikka näin ei olisikaan.

Saattaa myös olla, että suomalaisten vasemmistopuolueiden retoriikka on sellaista, että äänestäjien ajatukset ohjautuvat pois näiden perimmäisistä tavoitteista. Mutta kuten edelle kirjoitin, tämä asia pitäisi selvittää tutkimuksen keinoin. 

Lopuksi totean että edellä tekemäni vertailun pitäisi herätellä myös poliittisessa keskustassa ja erityisesti oikeistossa sijaitsevia puolueita terävöittämään omaa viestintäänsä, jotta kansalaiset saisivat oikean kuvan puoluepoliittisen kenttämme ajamista asioista. Onhan selvää, että erityisesti oikeistopuolueemme ovat epäonnistuneet rajusti oman viestinsä esille tuomisessa, koska niiden kannatus (37,8 %) jää yli yhdentoista prosenttiyksikön päähän siitä, mitä sen tulisi olla EVA:n kyselyn mukaan. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Heittääkö Sofia Virta haasteen Minja Koskelalle? 
Äärimmäisen mielenkiintoinen nyanssi
Vasemmiston poliittinen propaganda on tehonnut

Heittääkö Sofia Virta haasteen Minja Koskelalle?

Yleisradion tuoreen gallupin mukaan Suomen suosituimpana puolueena jatkaa SDP, jota kannattaa edelleen noin neljännes maan asukkaista. Toisena jatkaa päähallituspuolue Kokoomus, jolle antaisi äänensä yli viidennes suomalaisista. 

Näillä näkymin nämä kaksi puoluetta tulevat kilpailemaan seuraavissa eduskuntavaaleissa pääministerin paikasta, sillä kolmantena majailevan Keskustan nousu jäi lyhyeksi ja puoluetta kannattaa jälleen vain alle 14 prosenttia suomalaista. Siten sille olisi ensi vaalikaudella tarjolla periaatteessa enintään hallituksen apupuolueen paikka, mutta toisaalta puheenjohtaja Antti Kaikkoselle (kepu) saattaa tarjoutua mahdollisuus valita kahdesta suuresta ja siten kiristää tulevaan hallitusohjelmaan merkittävä määrä omia tavoitteita. 

Gallupin kaksi oleellisinta tulosta olivat kuitenkin Perussuomalaisen kannatuksen putoamisen loppuminen - kuten itse ennakoin jo kaksi viikkoa sitten - sekä Vasemmistoliiton kannatuksen kasvu Vihreiden kustannuksella. Näin ollen Petteri Orpon (kok) hallituksen selvässä kasvussa olleet sisäiset jännitteet jäänevät lopulta suhteellisen pieniksi ja toisaalta suomalaisen laitavasemmiston punaväri on kirkastumassa vihreän kustannuksella. 

Tämä saattaa ärhäköittää Sofia Virtaa (vihr) entistä räväkämpään suunsoittoon ja mahdollisesti suuntaamaan taisteluhaasteita hallituksen sijasta Minja Koskelan (vas) suuntaan. Nähtäväksi siis jää, syntyykö tästä jopa pysyvä railo laitavasemmiston keskelle.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kompostintarkastuksista uuteen punamultahallitukseen
Hakaristiryijy

Ylen toimitus salasi jälleen SDP:n lapsipornokytköksen

Laiha yhteisymmärrys hallitusohjelmassa on parempi kuin suunsoitto oppositiossa

Perussuomalaiset ovat maksaneet kovan hinnan osallistumisestaan hallitukseen taloudellisesti vaikeana aikana. Puolue on nimittäin menettänyt Helsingin sanomien gallupin mukaan yli puolet siitä kannatuksesta, joka sillä oli viime eduskuntavaaleissa. Ja sen seurauksena purralaisten kannatus on pudonnut Vasemmistoliiton tasolle. 

Kysely tehtiin toukokuun 19. ja kesäkuun 16. päivän välillä, joten puolueen puoluekokouksen (14.-15. kesäkuuta) vaikutus ei näy tuloksessa juuri lainkaan. Asialla on sikäli merkitystä, että puolueen puheenjohtajiston muutosten - erityisesti kansanedustaja Teemu Keskisarjan valinnan - on yleisesti tulkittu olleen jonkinlainen protesti puolueen hallituspolitiikkaa vastaan (esimerkki ja toinen).

* * *

Valtiovarainministeri Purra on siis tilanteessa, jossa hän on edelleen vastuussa Suomen talouden pelastamisesta hurjalta velkaantumiselta ja lähes koomaksi muuttuneelta stagnaatiolta, mutta suuri osa puolueen potentiaalisesta kannattajakunnasta on hylännyt hänet. Ja jopa oman puolueen johtoon on noussut tahoja, joiden toivotaan muuttavan sen toimintaa hallituksessa. 

Eikä pelkästään toivota, vaan puolueen kolmanneksi varapuheenjohtajaksi noussut Simo Grönroos on jo ehtinyt vaatimaan hallitusohjelman muuttamista lisäämällä sinne maahanmuutton kiristystoimia. Tämä olisi tietenkin kaikkien suomalaisten kannalta sinänsä järkevää, mutta tuskin realistista - ja pahimmassa tapauksessa koko hallitus saattaisi tulla korvatuksi sinipunaisella kabinetilla, jossa valtiovarainminsterinä häärisi Antti Lindtman (sd) jakelemassa rahaa kaikille niille, jotka sitä ymmärtäisivät pyytää. 

* * *

On selvää, että puheenjohtaja Riikka Purra ymmärtää sinipunan vaaran, eikä ole siksi lähtenyt esittämään - ainakaan julkisesti - vaatimuksia hallituskumppaneilleen. Sen sijaan hän on huolehtinut omalta osaltaan hallitusohjelman toteuttamisesta kokonaisuutena, johon jo sisältyy huomattavia haitallista maahanmuuttoa vähentäviä toimenpiteitä. Niistä yksikään ei etenisi sinipunahallituksessa, vaan vaarana olisi jopa jo tehtyjen päätösten peruminen Lindtmanin ja Anders Adlercreutzin (ruots) johdolla ja vaatimuksesta.

Nähtäväksi kuitenkin jää, millä tavalla puoluekokouksen protesti näkyy hallituspolitiikassa. Toistaiseksi ei ole näkynyt suuria muutoksia, vaan viimeisimmän uutisen mukaan pääministeri Petteri Orpo (kok) ja Riikka Purra nostivat juuri esille Suomen holtittoman velkaantumisen pysäyttämisen ylivaalikautisen velkajarrun avulla. 

Tavoite on kaikella tavalla järkevä, koska nykyisellä velkaantumistahdilla pää tulee ennemmin tai myöhemmin vetävän käteen. Mutta samalla se on katkeraa myrkkyä monen Perussuomalaisten potentiaalisen kannattajan poliittiselle maailmankuvalle. Ja saattaa siksi johtaa yhä syveneviin erimielisyyksiin puolueen sisällä - ja jopa sen hajoamiseen samalla lailla kuin tapahtui Jussi Halla-ahon (ps) noustua Perussuomalaisten puheenjohtajaksi. 

* * *

Omalta osaltani toivon, ettei näin kävisi, vaan puolueen potentiaalinen äänestäjäkunta ymmärtäisi hallituksen olevan ainoa valtioelin, jossa pystyy oikeasti vaikuttamaan yhteiskunnan kehitykseen. Ja ettei suomalaisessa monipuoluedemokratiassa hallitukseen pääse osallistumaan - ja sen ohjelmaa määrittämään - diktatorisesti sanelemalla, vaan ajamalla itselle tärkeitä asioita ja niiden läpi saamiseksi myöntyä hallituskumppaneiden tärkeinä pitämiin asioihin. 

Näin on tehty myös Orpon hallituksen hallitusohjelmaa koottaessa, ja vain siksi siihen sisältyy myös poikkeuksellisen monia maahanmuuttoon liittyviä hyviä uudistuksia. Mutta samasta syystä myös sellaista, jota Riikka Purra tai kukaan muukaan perussuomalaisesti ajatteleva ei olisi sinne halunnut. 

Toisin sanoen Perussuomalaisten kannattajien olisi hyväksyttävä se tosiasia, että laiha yhteisymmärrys hallitusohjelmasta on paljon parempi kuin suunsoitto oppositiossa. Tämän näyttäisi ymmärtävän myös puolueen tämänhetkinen kannattajakunta, joten puolueen kannatus tuskin laskee enää nyt mitatusta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Perussuomalaisten ja RKP:n välinen suhde

Äärimmäisen mielenkiintoinen nyanssi

Kompostintarkastuksista uuteen punamultahallitukseen

Iranin hallitus kaatuu - entä sitten?

Israelin ja Iranin konflikti on loppusuoralla, eikä voittajasta ole epäselvyyttä. Käytännössä kysymys on enää vain siitä, kaatuuko samalla Iranin islamistinen hallitus vai onko pelko iskostettu niin syvälle iranilaisiin, etteivät he uskalla nousta sitä vastaan edes silloin kun mullahit on sotilaallisesti lyöty.

Toinen avoin seikka on se, että saadaanko Iranin ydinaseohjelma lopetetuksi. Se voisi tietenkin tapahtua helposti vallan vaihtuessa, jos uusi hallinto olisi sille myötämielinen, kuten saattaisi olettaa. 

Vaihtoehtoisesti ydinaseohjelma voitaisiin lopettaa myös siten, että USA liittyisi mukaan sotaan ja käyttäisi omia ainutlaatuisia aseitaan ydinasebunkkereiden tuhoamiseksi. Iranilla tuskin olisi mitään mahdollisuuksia estää sitä, mutta tällaisilla iskuilla olisi luultavasti epäsuotuisia seurauksia esimerkiksi Kiinan ja Yhdysvaltain välisiin suhteisiin. 

* * *

Sosiaalisen median perusteella Iranin johtoon on juuri nyt pyrkimässä Reza Pahlavi eli maata ennen islamistista vallankumousta johtaneen shaahin Mohammad Reza Pahlavin poika. Hänellä näyttäisi olevan kannatusta myös maasta paenneiden iranilaisten parissa (esimerkki). 

Toinen vaihtoehto voisi olla - ainakin näin demokraattisesta pohjoismaasta käsin katsottuna - siirtyminen monipuoluejärjestelmään, jolloin Iranista tulisi - vapauttajansa Israelin jälkeen - alueensa toinen vapaa demokratia. Saattaa kuitenkin olla, että nostalginen kaipuu menneeseen voittaa todellisen edistysaskeleen persialaisten mielissä. 

Joka tapauksessa on selvää, etteivät ainakaan Iranin nuoret naiset jää kaipaamaan mullahien valtaa, sillä he - tai ainakin osa heistä - ovat jo nyt ryhtyneet riisumaan päältään niitä rajoitteita, joita islamistinen hallitus on heille asettanut. Ainakin sosiaalisen median mukaan näyttäisi siltä (esimerkki, toinen).

* * *

Jos ja kun Iranin sota pian päättyy onnellisesti, jäävät myös sen vaikutukset maailmatalouteen pieniksi. Tämä on tärkeää etenkin Suomen kannalta, sillä maamme kaipaisi lopultakin talouskasvua. 

Valtiovarainministeriö ei tosin luvannut paljon, mutta tuore tieto vientiyritystemme uskosta oman vientinsä kasvuun kuluvana vuonna on noussut selvästi. Kasvuunsa uskoo nyt 63,5 prosenttia yrityksistä, kun vuosi sitten kasvua odotti vain 47 prosenttia yrityksistä. 

Samaan suuntaan viittaa myös se, että asuntokauppa on lähtenyt kasvuun, mikä kertoo kuluttajien luottamuksesta omaan tulevaisuuteensa. Eikä asiaa ainakaan heikennä se, että Turun telakka onnistui toukokuussa saamaan rakennettavakseen jälleen uuden loistoristeilijän. 

Puhumattakaan siitä, että viime maaliskuussa Suomessa toimivat lääketeollisuuden yritykset sitoutuivat yli kaksinkertaistamaan investointinsa tällä vuosikymmenellä, mikäli hallitus sitoutuu turvaamaan niiden toimintaedellytykset - kuten se myös teki.

Nähtäväksi kuitenkin jää, ovatko nämä positiiviset merkit enne valoisammasta tulevaisuudesta, vai ainoastaan maailman myllerrykseen kaatuva pieni valopilkku. Joka tapauksessa on kuitenkin selvää, että kävi niin tai näin, on Iranin sodan nopea loppuminen ja islamistivallan kaatuminen hyväksi niin Suomen taloudelle, iranilaisten tulevaisuudelle kuin koko maailmalle.

Päivän aiempi blogimerkintä:

Helsingin kaupungin työntekijät varkaissa

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Iran Exposes the Finnish Green-Left as Intellectually Dishonest or Lacking Values

Isku ja uho

Ylen kateusjournalismia

Äärimmäisen mielenkiintoinen nyanssi

Tuoreen mielipidekyselyn mukaan kaksi kolmesta suomalaisesta on tyytymättömiä Petteri Orpon (kok) hallituksen toimintaan. Vastaajista 68 prosentin mukaan se on onnistunut melko tai erittäin huonosti. Tämä ei liene yllätys, sillä opposition ja sitä myötäilevän lehdistön viestintä on ollut äärimmäisen negatiivista.

Yksityiskohdissa piilee kuitenkin tällä kertaa yksi äärimmäisen mielenkiintoinen nyanssi. Nimittäin se, että kaikista tyytyväisimpiä hallituksen toimintaan ovat Perussuomalaisten kannattajat, joista peräti 85 prosenttia pitää Orpon kabinetin toimintaa joko erittäin tai melko hyvänä. Tai toisinpäin, vain 13 prosenttia heistä piti hallituksen onnistuneen erittäin tai melko huonona.

Näyttäisi siis siltä, että hallituksen politiikka on viimeinkin saamassa ymmärrystä myös Perussuomalaisten äänestäjiltä. Tämä tarkoittanee sitä, että puolueen puheenjohtaja Riikka Purran toteamus puolueen aiemman viestinnän epäonnistumisesta oli oikeaan osunut ja uudempi - puolueen saavutuksia korostava - tiedotuslinja onnistunutta.

Samalla voitaneen päätellä, ettei puolueen kannatuksen väheneminen jatku enää tästä eteenpäin. Päinvastoin, lienee jopa mahdollista, että Purran puolueen suosio kääntyy jälleen nousuun. Kannattaa siis seurata tulevia puoluekannatuskyselyitä.

* * *

Noin muuten on todettava, että suomalaiset pitävät hallituksen tekemiä toimia varsin epäonnistuneina. Perussuomalaisten lisäksi vain Kokoomuslaisista yli puolet on tyytyväisiä, kun taas oppositiopuolueista Vasemmistoliitosta tai SDP:stä ei löydy sille ymmärtäjiä käytännössä lainkaan. 

Sukupuolittain tarkasteltuna naiset kokevat hallituksen toimet huonommiksi kuin miehet. Tämä ei liene kenellekään yllätys suomalaisnaisten näkemysten siirryttyä viime vuosina yhä kauemmas vasemmalle. 

Tulonjaollisesti taas hallitus saa eniten ymmärrystä suurituloisilta suomalaisilta, mutta jopa siellä suurin osa vastaajista piti hallituksen toimia pikemminkin epäonnistuneina kuin onnistuneina. Tämä ei tietenkään lupaa hyvää hallitukselle etenkään siinä vaiheessa, kun seuraavat vaalit alkavat lähestyä.

Siihen on kuitenkin vielä aikaa, ja mikäli kansainvälinen tilanne - tai ainakin kauppa - palaa normaaliksi, saattaa Suomen orastava talouskasvu ryöpsähtää liikkeelle sellaisella voimalla, jota ei tämän päivän talousennusteista löydy. Jos näin käy - kuten toivottavaa olisi - saattaisivat hallituksenkin tähänastiset toimetkin saada merkittävästi suuremman hyväksynnän kuin juuri nyt.  

Päivän aiempi blogimerkintä:
Pelihimo ja takapiru

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vasemmiston poliittinen propaganda on tehonnut
Kyselytutkimukset johtavat helposti metsään
Poliittista viihdettä - mutta mielenkiintoista sellaista