Orpon, Keskisarjan ja koko hallituksen on syytä rauhoittua

Suomalaisten usko siihen, että Petteri Orpon (kok) hallitus onnistuisi taittamaan maamme velkaantumisen on varsin kehno - edes hallituspuolueiden kannattajien enemmistö ei pidä sitä todennäköisenä. Tästä huolimatta valtioneuvosto kokoontuu tänään ja huomenna päättämään noin miljardin euron leikkauksesta valtion ensi vuoden menoihin, jotta ylikasvaneen Suomen julkisen sektorin taloudelle aiheuttamaa taakkaa saataisiin pienennetyksi edes vähän. 

Ihmisten epäluottamuksesta huolimatta on syytä toivoa, että hallitus saa nämä leikkauksensa sovituksi suomalaista yhteiskuntaa hyödyttävällä tavalla. Ja että sen seurauksena maamme yksityinen sektori uskaltaisi jälleen investoida - sillä ilman sitä Suomen jo kohta kaksi vuosikymmentä jatkunut talouden pysähtyneisyys ei käänny kasvuksi. 

* * *

Pääministerin mukaan budjettiriihessä käsitellään lisäksi Perussuomalaisten johdon viimeaikaisia puheita, erityisesti varapuheenjohtaja Teemu Keskisarjan näkemyksiä maahanmuuttajista. Aihe on hallitusta repivä, sillä sekä Kokoomuksen arvoliberaali siipi että etenkin RKP haluavat nöyryyttää hallituskumppaniaan - ellei muuten, niin vaikka olkinukkea hakkaamalla. 

Siksi olisi hyvä, että kaikissa hallituspuolueissa rauhoituttaisiin ja hoidettaisiin - mahdollisimman siististi - asia pois päiväjärjestyksestä. Ja muistettaisiin mikä olisi hallituksen kaatumisen vaihtoehto. 

On nimittäin matemaattinen tosiasia, että nyt vallassa oleva nelikko on ainoa poliittinen kokoonpano, jonka voi odottaa edes teoriassa pystyvän keventämään julkista sektoriamme ja sitä kautta kääntämään Suomen velkaantuneen talouden terveelle pohjalle. Onhan koko poliittisen vihervasemmistomme – SDP:n, Vihreiden ja Vasemmistoliiton – perimmäisenä tarkoituksen valtiollisen keskusjohtoisuuden kasvattaminen sekä tulonjaon tasaaminen; ja Keskustan eduskuntaryhmän koko taas on liian pieni Perussuomalaisten korvaamiseksi enemmistöhallituksessa. 

Toisin sanoen Orpon hallituksen kaatuminen johtaisi turmiollisen jakopolitiikan palaamiseen ja sitä kautta ennemmin tai myöhemmin Suomen joutumiseen ulkopuoliseen ohjaukseen. Eikä se olisi hyväksi sen enempää rikkaille, keskiluokkaisille kuin köyhillekään suomalaisille – ei ainakaan ennen, kuin talous olisi saatu käännetyksi.

Tämä voidaan päätellä siitä, mitä tapahtui kreikkalaisille heidän jouduttuaan vuoden 2010 jälkeen IMF:n, EU:n ja EKP:n ohjaukseen. Maassa nimittäin supistettiin reippaalla kädellä julkisia menoja, leikattiin palkkoja ja eläkkeitä sekä nostettiin veroja. Työttömyys nousi yli 25 prosenttiin - nuorilla jopa yli 50 prosenttiin - ja monilla perheillä tulot romahtivat siten, että köyhyys ja jopa kodittomuus lisääntyivät.

* * *

Tässä tilanteessa oma neuvoni pääministerille onkin se, että hän yhdessä muiden hallituspuolueiden puheenjohtajien kanssa toteaa, että koko maahanmuuttokohussa on ollut kyse vain varapuheenjohtaja Keskisarjan helposti tunteisiin käyvästä ja siitä syystä väärinymmärryksiin johtavasta retoriikasta. Siten hallituksella ei ole asiallisia erimielisyyksiä hallitusohjelmaan kirjatusta Suomessa harjoitettavasta maahanmuuttopolitiikasta, mihin kaikki puolueet ovat sitoutuneet.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomessa on noin 150 000 muslimia ja 19 000 afrikkalaista, entä sitten?
Petteri Orpo moraaliposeerasi
Ei niin hyvää, ettei jotain pahaa

Palestiinan tunnustamiskysymys on myrkkyä Kokoomukselle

Yle tuoreen puoluekannatusmittauksen tuloksissa näkyy kolme oleellista muutosta. Tärkein niistä on Kokoomuksen kannatuksen selvä putoaminen peräti 1,7 prosenttiyksiköllä. 

Muutos näyttäisi johtuneen Palestiinan tunnustamiseen liittyneestä yhteiskunnallisesta keskustelusta. Tässä asiassa puolue ei ole ottanut selkeää kantaa, vaan sen edustajilla on ollut asiasta vaihtelevia mielipiteitä. 

Tämä lienee heijastusta siitä, että Kokoomuksen potentiaaliset kannattajat ovat jakautuneet kahteen leiriin, joihin molempiin kuuluu omaan kantaansa fanaattisesti suhtautuvia. Siten tasapainoilu Palestiinan tunnustamiskysymyksessä on ymmärrettävää, mutta saattaa vieraannuttaa kannattajia molempien näkemysten ääripäistä. 

Toisaalta kannan ottaminen suuntaan tai toiseen saattaisi johtaa tappiolle jäänyttä ratkaisua kannattavien kokoomuslaisten protestoimiseen eli tuen vetämiseen puolueelta. Näin ollen puoluejohtaja-pääministeri Petteri Orpon vaikeaksi tehtäväksi jää sen arvioiminen, että onko nykyinen päättämättömyyspolitiikka kaikesta huolimatta kannattavin vaihtoehto puoluekannatuksen valossa.

* * *

Tämänkertaisen gallupin toinen oleellinen muutos on Keskustan kannatuksen nousun jatkuminen pienen notkahduksen jälkeen. Tämä lienee seurausta yksinkertaisesti siitä, että puolue on oppositiossa, mikä tunnetusti kasvattaa puolueiden kannatusta. 

Tähän viittaa erityisesti se, että puolueen kannatus on noussut pikemminkin kaupungeissa kuin maaseudulla. Eli ehkäpä monet Kokoomuksesta livenneet Palestiinan tunnustamisen kannattajat ovat ilmoittaneet siirtyvänsä Keskustan kannattajiksi.

Kolmas mainittava muutos liittyy Vihreiden kannatukseen, joka palautui heinäkuun gallupissa nähdyn pudotuksen jälkeen hyvin lähelle kesäkuun lukuja. Tämä viittaa siihen, että heinäkuun mittaukseen oli päässyt livahtamaan tilastovirhe, eikä puolueen kannatus ole todellisuudessa muuttunut koko kesän aikana sinne eikä tänne. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Heittääkö Sofia Virta haasteen Minja Koskelalle?
Laiha yhteisymmärrys hallitusohjelmassa on parempi kuin suunsoitto oppositiossa
Kompostintarkastuksista uuteen punamultahallitukseen

Mikseivät suomalaiset saa eutanasiaa kotimaassaan?

Ikääntymisen aiheuttaman hitaasti etenevän raihnaistumisen - eli suorituskyvyn alenemisen ja erilaisten pienten ja vähän suurempienkin vaivojen - myötä on elämän rajallisuus käynyt yhä useammin omassa mielessäni. Erityisesti olen pohtinut sitä mahdollisuutta, että kuolema ei saavukaan äkkiä ja pyytämättä vaan hitaasti ja kiduttaen?

Tämän asia on itselleni hyvinkin konkreettinen, sillä olen elämäni aikana kuullut muistiansa menettämässä olevan itselleni rakkaan vanhuksen sanovan ja rukoilevan useamman kerran, että "ottaisi Jumala jo tykönsä". Ja seurannut toisen aiemmin äärimmäisen toimeliaan - mutta vakavan sairauden murtaman - sukulaiseni viimeisiä surun täyttämiä elinvuosia. Sekä hänen epäonnistuneita yrityksiään elämän päättämiseksi ennen kuin sairaskohtaus lopulta teki sen hänen puolestaan.

Olen myös nähnyt Alzheimerin sairauden tekevän ihanasta ja valoisasta ihmisestä lähes tuntemattoman ja äksyn, kunnes hän vaipui apatiaan ja kituutti siinä tilassa useita vuosia. Ilman että kukaan olisi antanut hänelle vapautusta siitä kärsimyksestä.

Siksi olen kysynyt itseltäni, että mitä haluaisin itse, jos tietäisin, ettei elämällä ole minulle enää mitään annettavaa. Ja vastannut siihen yhdellä sanalla: armokuolemaa.

Tämä tuli mieleeni lukiessani pikku-uutista, jonka mukaan Slovenia on laillistanut eutanasian selväjärkisille, parantumattomasti sairaille sekä kovista kivuista kärsiville ihmisille, joiden tilanteen korjaamiseksi on jo kokeiltu kaikki mahdolliset parannuskeinot. Ja päädyin sitä lukiessani ihmettelemään jälleen kerran, miksei tätä mahdollisuutta suoda meille suomalaisille. 

Näin siitä huolimatta, että esimerkiksi vuonna 2015 tehdyn kyselyn mukaan peräti 75 prosenttia suomalaisista hyväksyisi eutanasian. Eli asian pitäisi olla demokraattisessa - eli kansanvaltaisessa - yhteiskunnassa läpihuutojuttu. Mutta miksi se ei ole, vaan vielä tänä armon vuotta 2025 on eutanasiaa varten edelleen matkustettava ulkomaille?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Helsingin Sanomat Vihreiden ja Vasemmistoliiton asialla 
Kuinka haluaisit kuolla?
Armokuolema ja kansanvalta

Lähes neljännes oikeistolaisesti ajattelevista on älyllisesti epärehellisiä

Elinkeinoelämän valtuuskunnan kyselyn mukaan suomalaisista 49 prosenttia pitää itseään oikeistolaisena, 19 prosenttia keskustalaisena ja 31 prosenttia vasemmistolaisena. Näiden lukujen pitäisi näkyä myös puoluekannatuksissa, joten päätin verrata niitä viimeisimmän Yleisradion gallupiin. 

Suomalaiset puolueet istuvat eduskunnassa vasemmalta oikealle seuraavassa järjestyksessä: Vasemmistoliitto, SDP, Vihreät, Keskusta, RKP, Liike Nyt, Kristillisdemokraatit, Kokoomus ja Perussuomalaiset. Tämän järjestyksen on tarkoitus vastata myös puolueiden sijoittumista vasemmisto-oikeisto-akselilla. 

Jos aloitetaan vasemmalta, niin perinteisten vasemmistopuolueiden eli Vasemmmistoliiton ja SDP:n yhteenlaskettu kannatus Ylen gallupin mukaan on 34,9 prosenttia. Se tarkoittaa, että näitä puolueita kannattaa vasemmistolaisesti ajattelevien lisäksi myös oikeistolaiseksi itseään väittäviä - heidän osuutensa koko kannattajakunnasta on 3,9 prosenttiyksikköä eli suunnilleen saman verran kuin Kritillisdemokraattien tai RKP:n koko kannatus. 

Todellisuudessa vasemmistolaista politiikkaa - eli suurta julkista sektoria, korkeita veroja ja niin edelleen - ajaa perinteisten työväenpuolueiden lisäksi myös Vihreät, joka sijoittuu poliittisella kartalla pikemminkin laita- kuin maltilliseen vasemmistoon. Siten vasemmistolaisten puolueiden kokonaiskannatus nousee peräti 42,5 prosenttiin eli 11,5 prosenttia vasemmiston kannatuksesta tulee itsensä oikeistolaisiksi ilmaisevilta. 

Toisin sanoen enemmän kuin joka kymmenes suomalainen tukee sellaisia yhteisten asioiden poliittisia advokaatteja, joiden toiminta on vastoin heidän omia näkemyksiään. Tai toisin ilmaistuna, noin 23 prosenttia oikeistolaisesti identifioituvista suomalaisista kannattaa vasemmistolaista politiikkaa ajavaa puoluetta - eli he ovat älyllisesti epärehellisiä. 

En osaa sanoa syytä tähän omituiseen poliittiseen käytökseen, mutta minusta tässä olisi hyvä aihe esimerkiksi yhteiskuntapoliittiseen opinnäytetyöhön. 

* * *

Yksi mahdollisuus voisi olla tunnetusti vasemmalle kallellaan oleva toimittajakuntamme, jonka arvomaailma saattaa heijastua heidän työnsä tuloksiin ja siten ohjata kansalaisia harhaan. Eli kuvittelemaan vasemmistopuolueiden ajavan näiden ihmisten näkemysten mukaisia asioita, vaikka näin ei olisikaan.

Saattaa myös olla, että suomalaisten vasemmistopuolueiden retoriikka on sellaista, että äänestäjien ajatukset ohjautuvat pois näiden perimmäisistä tavoitteista. Mutta kuten edelle kirjoitin, tämä asia pitäisi selvittää tutkimuksen keinoin. 

Lopuksi totean että edellä tekemäni vertailun pitäisi herätellä myös poliittisessa keskustassa ja erityisesti oikeistossa sijaitsevia puolueita terävöittämään omaa viestintäänsä, jotta kansalaiset saisivat oikean kuvan puoluepoliittisen kenttämme ajamista asioista. Onhan selvää, että erityisesti oikeistopuolueemme ovat epäonnistuneet rajusti oman viestinsä esille tuomisessa, koska niiden kannatus (37,8 %) jää yli yhdentoista prosenttiyksikön päähän siitä, mitä sen tulisi olla EVA:n kyselyn mukaan. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Heittääkö Sofia Virta haasteen Minja Koskelalle? 
Äärimmäisen mielenkiintoinen nyanssi
Vasemmiston poliittinen propaganda on tehonnut

Heittääkö Sofia Virta haasteen Minja Koskelalle?

Yleisradion tuoreen gallupin mukaan Suomen suosituimpana puolueena jatkaa SDP, jota kannattaa edelleen noin neljännes maan asukkaista. Toisena jatkaa päähallituspuolue Kokoomus, jolle antaisi äänensä yli viidennes suomalaisista. 

Näillä näkymin nämä kaksi puoluetta tulevat kilpailemaan seuraavissa eduskuntavaaleissa pääministerin paikasta, sillä kolmantena majailevan Keskustan nousu jäi lyhyeksi ja puoluetta kannattaa jälleen vain alle 14 prosenttia suomalaista. Siten sille olisi ensi vaalikaudella tarjolla periaatteessa enintään hallituksen apupuolueen paikka, mutta toisaalta puheenjohtaja Antti Kaikkoselle (kepu) saattaa tarjoutua mahdollisuus valita kahdesta suuresta ja siten kiristää tulevaan hallitusohjelmaan merkittävä määrä omia tavoitteita. 

Gallupin kaksi oleellisinta tulosta olivat kuitenkin Perussuomalaisen kannatuksen putoamisen loppuminen - kuten itse ennakoin jo kaksi viikkoa sitten - sekä Vasemmistoliiton kannatuksen kasvu Vihreiden kustannuksella. Näin ollen Petteri Orpon (kok) hallituksen selvässä kasvussa olleet sisäiset jännitteet jäänevät lopulta suhteellisen pieniksi ja toisaalta suomalaisen laitavasemmiston punaväri on kirkastumassa vihreän kustannuksella. 

Tämä saattaa ärhäköittää Sofia Virtaa (vihr) entistä räväkämpään suunsoittoon ja mahdollisesti suuntaamaan taisteluhaasteita hallituksen sijasta Minja Koskelan (vas) suuntaan. Nähtäväksi siis jää, syntyykö tästä jopa pysyvä railo laitavasemmiston keskelle.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kompostintarkastuksista uuteen punamultahallitukseen
Hakaristiryijy

Ylen toimitus salasi jälleen SDP:n lapsipornokytköksen

Laiha yhteisymmärrys hallitusohjelmassa on parempi kuin suunsoitto oppositiossa

Perussuomalaiset ovat maksaneet kovan hinnan osallistumisestaan hallitukseen taloudellisesti vaikeana aikana. Puolue on nimittäin menettänyt Helsingin sanomien gallupin mukaan yli puolet siitä kannatuksesta, joka sillä oli viime eduskuntavaaleissa. Ja sen seurauksena purralaisten kannatus on pudonnut Vasemmistoliiton tasolle. 

Kysely tehtiin toukokuun 19. ja kesäkuun 16. päivän välillä, joten puolueen puoluekokouksen (14.-15. kesäkuuta) vaikutus ei näy tuloksessa juuri lainkaan. Asialla on sikäli merkitystä, että puolueen puheenjohtajiston muutosten - erityisesti kansanedustaja Teemu Keskisarjan valinnan - on yleisesti tulkittu olleen jonkinlainen protesti puolueen hallituspolitiikkaa vastaan (esimerkki ja toinen).

* * *

Valtiovarainministeri Purra on siis tilanteessa, jossa hän on edelleen vastuussa Suomen talouden pelastamisesta hurjalta velkaantumiselta ja lähes koomaksi muuttuneelta stagnaatiolta, mutta suuri osa puolueen potentiaalisesta kannattajakunnasta on hylännyt hänet. Ja jopa oman puolueen johtoon on noussut tahoja, joiden toivotaan muuttavan sen toimintaa hallituksessa. 

Eikä pelkästään toivota, vaan puolueen kolmanneksi varapuheenjohtajaksi noussut Simo Grönroos on jo ehtinyt vaatimaan hallitusohjelman muuttamista lisäämällä sinne maahanmuutton kiristystoimia. Tämä olisi tietenkin kaikkien suomalaisten kannalta sinänsä järkevää, mutta tuskin realistista - ja pahimmassa tapauksessa koko hallitus saattaisi tulla korvatuksi sinipunaisella kabinetilla, jossa valtiovarainminsterinä häärisi Antti Lindtman (sd) jakelemassa rahaa kaikille niille, jotka sitä ymmärtäisivät pyytää. 

* * *

On selvää, että puheenjohtaja Riikka Purra ymmärtää sinipunan vaaran, eikä ole siksi lähtenyt esittämään - ainakaan julkisesti - vaatimuksia hallituskumppaneilleen. Sen sijaan hän on huolehtinut omalta osaltaan hallitusohjelman toteuttamisesta kokonaisuutena, johon jo sisältyy huomattavia haitallista maahanmuuttoa vähentäviä toimenpiteitä. Niistä yksikään ei etenisi sinipunahallituksessa, vaan vaarana olisi jopa jo tehtyjen päätösten peruminen Lindtmanin ja Anders Adlercreutzin (ruots) johdolla ja vaatimuksesta.

Nähtäväksi kuitenkin jää, millä tavalla puoluekokouksen protesti näkyy hallituspolitiikassa. Toistaiseksi ei ole näkynyt suuria muutoksia, vaan viimeisimmän uutisen mukaan pääministeri Petteri Orpo (kok) ja Riikka Purra nostivat juuri esille Suomen holtittoman velkaantumisen pysäyttämisen ylivaalikautisen velkajarrun avulla. 

Tavoite on kaikella tavalla järkevä, koska nykyisellä velkaantumistahdilla pää tulee ennemmin tai myöhemmin vetävän käteen. Mutta samalla se on katkeraa myrkkyä monen Perussuomalaisten potentiaalisen kannattajan poliittiselle maailmankuvalle. Ja saattaa siksi johtaa yhä syveneviin erimielisyyksiin puolueen sisällä - ja jopa sen hajoamiseen samalla lailla kuin tapahtui Jussi Halla-ahon (ps) noustua Perussuomalaisten puheenjohtajaksi. 

* * *

Omalta osaltani toivon, ettei näin kävisi, vaan puolueen potentiaalinen äänestäjäkunta ymmärtäisi hallituksen olevan ainoa valtioelin, jossa pystyy oikeasti vaikuttamaan yhteiskunnan kehitykseen. Ja ettei suomalaisessa monipuoluedemokratiassa hallitukseen pääse osallistumaan - ja sen ohjelmaa määrittämään - diktatorisesti sanelemalla, vaan ajamalla itselle tärkeitä asioita ja niiden läpi saamiseksi myöntyä hallituskumppaneiden tärkeinä pitämiin asioihin. 

Näin on tehty myös Orpon hallituksen hallitusohjelmaa koottaessa, ja vain siksi siihen sisältyy myös poikkeuksellisen monia maahanmuuttoon liittyviä hyviä uudistuksia. Mutta samasta syystä myös sellaista, jota Riikka Purra tai kukaan muukaan perussuomalaisesti ajatteleva ei olisi sinne halunnut. 

Toisin sanoen Perussuomalaisten kannattajien olisi hyväksyttävä se tosiasia, että laiha yhteisymmärrys hallitusohjelmasta on paljon parempi kuin suunsoitto oppositiossa. Tämän näyttäisi ymmärtävän myös puolueen tämänhetkinen kannattajakunta, joten puolueen kannatus tuskin laskee enää nyt mitatusta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Perussuomalaisten ja RKP:n välinen suhde

Äärimmäisen mielenkiintoinen nyanssi

Kompostintarkastuksista uuteen punamultahallitukseen

Iranin hallitus kaatuu - entä sitten?

Israelin ja Iranin konflikti on loppusuoralla, eikä voittajasta ole epäselvyyttä. Käytännössä kysymys on enää vain siitä, kaatuuko samalla Iranin islamistinen hallitus vai onko pelko iskostettu niin syvälle iranilaisiin, etteivät he uskalla nousta sitä vastaan edes silloin kun mullahit on sotilaallisesti lyöty.

Toinen avoin seikka on se, että saadaanko Iranin ydinaseohjelma lopetetuksi. Se voisi tietenkin tapahtua helposti vallan vaihtuessa, jos uusi hallinto olisi sille myötämielinen, kuten saattaisi olettaa. 

Vaihtoehtoisesti ydinaseohjelma voitaisiin lopettaa myös siten, että USA liittyisi mukaan sotaan ja käyttäisi omia ainutlaatuisia aseitaan ydinasebunkkereiden tuhoamiseksi. Iranilla tuskin olisi mitään mahdollisuuksia estää sitä, mutta tällaisilla iskuilla olisi luultavasti epäsuotuisia seurauksia esimerkiksi Kiinan ja Yhdysvaltain välisiin suhteisiin. 

* * *

Sosiaalisen median perusteella Iranin johtoon on juuri nyt pyrkimässä Reza Pahlavi eli maata ennen islamistista vallankumousta johtaneen shaahin Mohammad Reza Pahlavin poika. Hänellä näyttäisi olevan kannatusta myös maasta paenneiden iranilaisten parissa (esimerkki). 

Toinen vaihtoehto voisi olla - ainakin näin demokraattisesta pohjoismaasta käsin katsottuna - siirtyminen monipuoluejärjestelmään, jolloin Iranista tulisi - vapauttajansa Israelin jälkeen - alueensa toinen vapaa demokratia. Saattaa kuitenkin olla, että nostalginen kaipuu menneeseen voittaa todellisen edistysaskeleen persialaisten mielissä. 

Joka tapauksessa on selvää, etteivät ainakaan Iranin nuoret naiset jää kaipaamaan mullahien valtaa, sillä he - tai ainakin osa heistä - ovat jo nyt ryhtyneet riisumaan päältään niitä rajoitteita, joita islamistinen hallitus on heille asettanut. Ainakin sosiaalisen median mukaan näyttäisi siltä (esimerkki, toinen).

* * *

Jos ja kun Iranin sota pian päättyy onnellisesti, jäävät myös sen vaikutukset maailmatalouteen pieniksi. Tämä on tärkeää etenkin Suomen kannalta, sillä maamme kaipaisi lopultakin talouskasvua. 

Valtiovarainministeriö ei tosin luvannut paljon, mutta tuore tieto vientiyritystemme uskosta oman vientinsä kasvuun kuluvana vuonna on noussut selvästi. Kasvuunsa uskoo nyt 63,5 prosenttia yrityksistä, kun vuosi sitten kasvua odotti vain 47 prosenttia yrityksistä. 

Samaan suuntaan viittaa myös se, että asuntokauppa on lähtenyt kasvuun, mikä kertoo kuluttajien luottamuksesta omaan tulevaisuuteensa. Eikä asiaa ainakaan heikennä se, että Turun telakka onnistui toukokuussa saamaan rakennettavakseen jälleen uuden loistoristeilijän. 

Puhumattakaan siitä, että viime maaliskuussa Suomessa toimivat lääketeollisuuden yritykset sitoutuivat yli kaksinkertaistamaan investointinsa tällä vuosikymmenellä, mikäli hallitus sitoutuu turvaamaan niiden toimintaedellytykset - kuten se myös teki.

Nähtäväksi kuitenkin jää, ovatko nämä positiiviset merkit enne valoisammasta tulevaisuudesta, vai ainoastaan maailman myllerrykseen kaatuva pieni valopilkku. Joka tapauksessa on kuitenkin selvää, että kävi niin tai näin, on Iranin sodan nopea loppuminen ja islamistivallan kaatuminen hyväksi niin Suomen taloudelle, iranilaisten tulevaisuudelle kuin koko maailmalle.

Päivän aiempi blogimerkintä:

Helsingin kaupungin työntekijät varkaissa

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Iran Exposes the Finnish Green-Left as Intellectually Dishonest or Lacking Values

Isku ja uho

Ylen kateusjournalismia

Äärimmäisen mielenkiintoinen nyanssi

Tuoreen mielipidekyselyn mukaan kaksi kolmesta suomalaisesta on tyytymättömiä Petteri Orpon (kok) hallituksen toimintaan. Vastaajista 68 prosentin mukaan se on onnistunut melko tai erittäin huonosti. Tämä ei liene yllätys, sillä opposition ja sitä myötäilevän lehdistön viestintä on ollut äärimmäisen negatiivista.

Yksityiskohdissa piilee kuitenkin tällä kertaa yksi äärimmäisen mielenkiintoinen nyanssi. Nimittäin se, että kaikista tyytyväisimpiä hallituksen toimintaan ovat Perussuomalaisten kannattajat, joista peräti 85 prosenttia pitää Orpon kabinetin toimintaa joko erittäin tai melko hyvänä. Tai toisinpäin, vain 13 prosenttia heistä piti hallituksen onnistuneen erittäin tai melko huonona.

Näyttäisi siis siltä, että hallituksen politiikka on viimeinkin saamassa ymmärrystä myös Perussuomalaisten äänestäjiltä. Tämä tarkoittanee sitä, että puolueen puheenjohtaja Riikka Purran toteamus puolueen aiemman viestinnän epäonnistumisesta oli oikeaan osunut ja uudempi - puolueen saavutuksia korostava - tiedotuslinja onnistunutta.

Samalla voitaneen päätellä, ettei puolueen kannatuksen väheneminen jatku enää tästä eteenpäin. Päinvastoin, lienee jopa mahdollista, että Purran puolueen suosio kääntyy jälleen nousuun. Kannattaa siis seurata tulevia puoluekannatuskyselyitä.

* * *

Noin muuten on todettava, että suomalaiset pitävät hallituksen tekemiä toimia varsin epäonnistuneina. Perussuomalaisten lisäksi vain Kokoomuslaisista yli puolet on tyytyväisiä, kun taas oppositiopuolueista Vasemmistoliitosta tai SDP:stä ei löydy sille ymmärtäjiä käytännössä lainkaan. 

Sukupuolittain tarkasteltuna naiset kokevat hallituksen toimet huonommiksi kuin miehet. Tämä ei liene kenellekään yllätys suomalaisnaisten näkemysten siirryttyä viime vuosina yhä kauemmas vasemmalle. 

Tulonjaollisesti taas hallitus saa eniten ymmärrystä suurituloisilta suomalaisilta, mutta jopa siellä suurin osa vastaajista piti hallituksen toimia pikemminkin epäonnistuneina kuin onnistuneina. Tämä ei tietenkään lupaa hyvää hallitukselle etenkään siinä vaiheessa, kun seuraavat vaalit alkavat lähestyä.

Siihen on kuitenkin vielä aikaa, ja mikäli kansainvälinen tilanne - tai ainakin kauppa - palaa normaaliksi, saattaa Suomen orastava talouskasvu ryöpsähtää liikkeelle sellaisella voimalla, jota ei tämän päivän talousennusteista löydy. Jos näin käy - kuten toivottavaa olisi - saattaisivat hallituksenkin tähänastiset toimetkin saada merkittävästi suuremman hyväksynnän kuin juuri nyt.  

Päivän aiempi blogimerkintä:
Pelihimo ja takapiru

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vasemmiston poliittinen propaganda on tehonnut
Kyselytutkimukset johtavat helposti metsään
Poliittista viihdettä - mutta mielenkiintoista sellaista

Vasemmiston poliittinen propaganda on tehonnut

Uutissuomalainen julkaisi varhain tänä aamuna tulokset mielipidekyselystä, jossa tiedusteltiin ihmisten kantaa ay-liikkeen ja työnantajaliittojen jäsenmaksujen vähennysoikeuden poistamisesta. Sen mukaan 58 prosenttia suomalaisista piti päätöstä vääränä ja vain 25 prosenttia oikeana. 

Kyselyn tulosta selittänee se, että suomalaisten työntekijöiden järjestäytymisaste on varsin korkea, joten suurimmalle osalle vastanneista verovähennyksen poistamisessa olisi kyse oman verotuksen -  tai oman verotusedun - kiristämisestä. Eikä sellaista varmaankaan toivo kovinkaan moni, vaikka äänestäisikin vaaleista toiseen yleisesti korkeaa verotuksen tasoa ajavaa vasemmistoa. 

Eivätkä korkeampaa veroastetta toivo sen enempää myöskään yrittäjät, jotka niin ikään maksattavat oman edunvalvontansa mieluummin koko kansalla kuin omalla yrityksellään. Tosin nyt tehdyssä kyselyssä yrittäjien enemmistö näyttäisi - tästä huolimatta - pitävän tämän verovähennysoikeutensa poistamista järkevänä.

Siksi näyttääkin siltä, että että juuri poliittisen vasemmiston propaganda ay-liikkeen jäsenmaksun rinnastamisesta tulonhankkimiskuluihin on uponnut erityisen hyvin läpi yhteiskunnan. Näin siitä huolimatta, että kyse on nimenomaisesti edunvalvonnasta eikä mihinkään työsuorituksen vaikuttavasta asiasta. 

Eihän ay-liikkeen jäsenmaksua voi mitenkään verrata esimerkiksi verovähennyksiin niin ikään oikeuttaviin työvälineiden hankkimisen tai ammatillisen lisäkoulutuksen kustannuksiin, omien tilojen käyttämiseen työntekoon eikä edes matkakuluihin. Eikä työnantajien edunvalvonnalla saavuteta yrityksille ensimmäistäkään tilausta tai tehosteta niiden tuotantoprosesseja edes prosentin murto-osan promillen vertaa. 

Siksi olen jo aiemminkin ihmetellyt, että miksi ihmeessä kaikkien suomalaisten veronmaksajien pitäisi maksaa osa joidenkin työntekijöiden tai yritysten edunvalvonnan rahoituksesta. Eikö juuri sellaisen toiminnan - oikeastaan enemmän kuin lähes minkään muun asian - tulisi tapahtua kokonaisuudessaan omaa etuaan ajavien omalla kustannuksella? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Entä sitten, kun tekoäly ja automatisointi vievät työpaikat?
Kyselytutkimukset johtavat helposti metsään
Pieniä asioita ja moraalitonta ahneutta

Kysymys teille, arvoisat lukijani

Kirjoitin tänä aamuna tavalliseen tapaani suomenkielisen blogitekstin, mutta päivän kuluessa juolahti mieleeni vielä kysyä - ennen päivän englanninkieliseen tekstiin paneutumista - teidän mielipidettänne, arvoisat lukijani.

Asia koskee sitä, että - toisin kuin tänä aamuna - olen silloin tällöin yhdistänyt samaan kirjoitukseen useampia eri aiheita, jotka eivät ole aina edes liittyneet mitenkään toisiinsa (viimeisin esimerkki). Siitä on seurannut ainakin kaksi hankalaa asiaa, joista vakavampi koskee sitä, että blogimerkinnät tahtovat muodostua aika pitkiksi. Toinen seikka on oma ongelmani, eli miten kahdesta tai useammasta eri aiheesta koostuvalle sillisalaatille keksisi sopivan otsikon. 

Siksi kysymykseni kuuluu, että näettekö järkevämmäksi, että jatkan nykyisellä linjalla upottaen tarvittaessa kaksi tai useampia aiheita yhteen tekstiin? Vai katsotteko paremmaksi, että pilkkoisin tekstit tarvittaessa kahdeksi tai useammaksi kokonaan erilliseksi tekstiksi? 

Mikäli teillä on tästä asiasta mielipide, pyydän kommentoimaan alle olevaan keskusteluosioon yhdellä sanalla: "yhteen" tai "erilleen" ja vain yhden kerran. Näkemystenne ilmaisemiseen on aika tämä ilta ja ensi yö, sillä lasken tulokset aamulla herättyäni ja toimin sen jälkeen tässä "demokraattisessa prosessissa" enemmän kannatusta saaneella periaatteella. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pari poikkeuksellisen tärkeätä asiaa
"Täysin riippumattoman tahon" analyysi
Professorin ja Teemu Selänteen välinen suhde

Kompostintarkastuksista uuteen punamultahallitukseen

Sosiaalisessa mediassa suurta närkästystä ja intohimoja herättänyt ilmoitus kompostoinnin valvontapäällikön tehtävästä 9 450 euron kuukausipalkalla on valeuutinen. Hyvä näin, mutta todettakoon tässä kuitenkin, että on vaikea keksiä julkiselle rahalle turhempaa käyttöä kuin kompostitarkastukset. 

Tuoreen tiedon mukaan niitä kuitenkin aiotaan tehdä. Ensi alkuun tarkastajat tonkivat touko–heinäkuun aikana noin 500 kompostoria pääkaupunkiseudulla ja Kirkkonummella. Laskun siitä kuittaavat pääkaupunkiseudun ja Kirkkonummen veronmaksajat, mutta epäilemättä myös muut kunnat seuraavat ennemmin tai myöhemmin tätä esimerkkiä.

Korjattakoon tähän liittyen myös toinen mahdollinen väärinkäsitys. Nimittäin se, että - toisin kuin moni varmasti ajattelee - kompostintarkastus ei ole EU:n suomalaisille asettama vaatimus. Sen sijaan se on suomalaispoliitikkojen kotikutoinen keksintö, joka tuli voimaan Sanna Marinin (sd) johtaman hallituskauden keskivaiheilla. 

* * *

Yleisradion julkaiseman gallupin perusteella näyttää siltä, että Perussuomalaiset olisivat palaamassa korkeintaan keskikokoiseksi - ellei sitten suorastaan pieneksi - puolueeksi. Tämä johtopäätös voitaneen tehdä sillä perusteella, että puolueen kannatus putosi kuukauden aikana peräti neljällä prosenttiyksiköllä eli sen vielä kuukauden takaisista kannattajista olisi vaihtanut puoluetta yli neljännes. 

Näin on tapahtunut siitä huolimatta, että Riikka Purran johtama PS:n ministerijoukko on lunastanut varsin hyvin lupauksensa maahanmuuttopolitiikan muuttamisesta. Siksi on esitettävä kysymys, että eivätkö ihmiset ole sittenkään äänestäneet puoluetta Suomessa harjoitetun maahanmuuttopolitiikan luomien ongelmien takia vaan jostakin muusta syystä. 

Vai onko tässä käynyt siten, että - eilisen kirjoitukseni mukaisesti - puolue on joutunut maksamaan liian kovan hinnan muiden hallituspuolueiden hallitusohjelmaan kirjoituttamien asioiden takia? Ja nämä asiat ovat sittenkin puolueen äänestäjille tärkeämpiä kuin suomalaisen Suomen tulevaisuus.

Neljännes on myös sana, joka kuvaa SDP:n kokonaiskannatusta, sillä sitä äänestäisi 25,3 prosenttia suomalaisista, mikäli vaalit pidettäisiin nyt. Toisin sanoen näyttää siltä, että puheenjohtaja Antti Lindtmanin johdolla harjoitettu vastuuvapaa retoriikka puree hyvin suureen osaan suomalaisista - eivätkä edes Kimmo Kiljusen vehkeilyt Venäjän hyväksi tai puolueen edellisen pääministerin aikana junaillut kompostintarkastukset - näytä olevan puolueen kannatukselle minkäänlainen rasite. Eikä edes sen toiminta pakolaiskiintiöiden nostamisen puolesta.

Myös Minja Koskelan Vasemmistoliitolla on syytä tyytyväisyyteen gallup-lukujen ollessa lievästä nousussa, mutta Sofia Virran Vihreillä sujuu heikommin, sillä puolueen kannatus on pudonnnut jälleen noin kymmenyksen eli 0,9 prosenttiyksikköä. Lienevätkö syyt sitten puheenjohtajan puolison metsässä vai jossain muualla? 

Tyytyväisyyteen lienee syytä myös - ja erityisesti - Keskustalla, jonka kannatus nousi 1,4 prosenttiyksiköllä eli kymmenystä vaille kymmenellä prosentilla. Näin siitä tuli maan kolmanneksi suosituin puolue, jonka avulla - mikäli suosio säilyy tai kasvaa - Suomeen saadaan seuraavien vaalien jälkeen taas punamultahallitus jakamaan veronmaksajilta kerättävää rahaa ja keksimään uusia "kompostintarkastuksia". 

Muiden puolueiden kannatuksessa ei tapahtunut oleellisia muutoksia. Se tarkoittanee sitä, että sekä Kokoomuksen, RKP:n ja Kristillisdemokraattien kannattajat ovat tyytyväisiä harjoitettuun hallituspolitiikkaan. 

Erityisesti Kokoomus on hyötynyt siitä, että valtiovarainministeriksi asettui Riikka Purra (ps), joka on tehtävänsä mukaisesti joutunut viemään eteenpäin - ja puolustamaan - erityisesti pääministeripuolueelle tärkeitä uudistuksia, joita suuri osa Perussuomalaisia aiemmin kannattaneista näyttäisi puolueen gallup-kannatuksen kehityksen perusteella vastustavan. 

* * *

Lopuksi on todettava, että seuraaviin eduskuntavaaleihin on vielä kaksi vuotta aikaa ja siksi on mahdollista, että hallituspuolueiden tekemät toimenpiteet Suomen talouden nostamiseksi ehtivät vielä vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin. Ja sitä kautta pudottavat SDP:n ja Keskustan juuri nyt korkeaa kannatusta. 

Ainakin tämä olisi toivottavaa jo senkin takia, ettei hallitus ole onnistunut kääntämään Suomen taloutta selvään nousuun. Mutta - ja se on iso mutta - juuri nyt näyttäisi, että käänne olisi kuitenkin tapahtumassa. 

Jos ja kun näin tapahtuu, näkyvät sen seuraukset ennemmin tai myöhemmin myös tavallisten ihmisten arjessa. Mutta etenkin Perussuomalaisten - sekä käänteisesti SDP:n ja Keskustan - kannalta tärkeä kysymys tietenkin kuuluu, että tapahtuuko se tarpeeksi nopeasti vaikuttaakseen vuoden 2027 vaaleihin ja pelastaakseen Suomen punamultahallitukselta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hakaristiryijy
Ylen toimitus salasi jälleen SDP:n lapsipornokytköksen
Suomalaisten suosikki esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista

Riikka Purra jakaa ihmisiä ikäluokkien mukaan

Uutissuomalainen teki kyselytutkimuksen puoluejohtajien onnistumisesta. Kärkisijat menivät siinä odotetusti oppositiojohtajille järjestyksessä Antti Lindtman (sd), Minja Koskela (vas) ja Antti Kaikkonen (kepu). 

Kirjoitin odotetusti siksi, että oppositiossa ollaan vailla vastuuta, joten kansaa on paljon helpompi miellyttää kuin vastuullisessa hallituksessa. Tässä yhteydessä sana "vastuullinen" on oleellinen, sillä olihan edellisen pääministerin, Sanna Marinin (sd), suosio kansan parissa aivan huikea - mutta hänen hallituksensapa ei toiminutkaan vastuullisesti. 

Tässä suhteessa raskain taakka on näkyvimmillä hallituksen jäsenillä eli pää- ja valtiovarainministerillä. Heistä Petteri Orpo (kok) pärjäsi Riikka Purraa (ps) selvästi paremmin ja onnistui sentään voittamaan pahasti epäonnistuneen Sofia Virran (vihr).

Näistä kahdesta Purran tilanne oli varsin valaiseva, sillä häntä piti onnistuneimpana puheenjohtajana lähinnä keski-ikäinen ja vanhempi väestö. Sen sijaan alle 40-vuotiaiden - ja erityisesti kolmekymppistä nuorempien - parissa vain aniharva katsoi hänen katsoi onnistuneen puheenjohtajana.

Tämä on sikäli mielenkiintoista, että valtiontalouden tasapainoon saattamisesta - mihin Purra pyrkii hallituksessa ja siten myös puolueensa puheenjohtajana - hyötyisivät ennen kaikkea nuorimmat suomalaiset, joilla on edessään vielä pitkä työura. Ilmeisesti tämä logiikka ei kuitenkaan avaudu nuorille tai nuorehkoille suomalaisille. Sen sijaan yli nelikymppiset suomalaiset näyttäisivät arvostavan hänen työtään.

Toinen mielenkiintoinen piirre Uutissuomalaisen kyselyssä oli se, että kaikkien puheenjohtajien kohdalla heitä parhaiten onnistuneena pitäneet olivat oman puolueen väkeä. Toisin sanoen suomalaiset eivät osaa tai halua erottaa toisistaan puoluejohtajien onnistumista oman puolueen vetäjinä näiden poliittisista linjauksista. 

Tämä tukee edelle kuvaamaani analyysiä poliittisen vastuun vaikutuksesta Riikka Purran alhaiseen suosioon. Häntä lienee arvioitu enemmän yleispolitiikan kuin puolueen johtamisen kannalta eli ihmisten vastauksiin ovat vaikuttaneet muutkin seikat, kuin varsinainen kysymyksen sisältö/tarkoitus. Mutta tämänhän te - arvoisat lukijani - jo tiesittekin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kyselytutkimukset johtavat helposti metsään
Paljastava näytelmä
Riikka Purraa harmittaa juuri nyt kuin pientä eläintä

Kyselytutkimukset johtavat helposti metsään

Yleensä lienee tapana ajatella, että kansalaisten näkemykset asiaan kuin asiaan saadaan selville tekemällä mielipidekysely. Ja samalla unohdetaan kysymyksenasettelun vaikutus vastauksiin.

Tästä nähdään suorastaan hätkähdyttävä esimerkki kun verrataan Elinkeinoelämän valtuuskunnan (EVA) ja Helsingin sanomien tekemien kyselyiden tuloksia. Ensimmäisen mukaan  59 ja 20 prosenttia suomalaisista suhtautuu korkeimpien rajaveroasteiden alentamiseen myönteisesti. Kyllä - arvoisat lukijani - luitte oikein. 

Salaisuus on kysymyksen muotoilussa. EVA kysyi mitä mieltä ihmiset olisivat siitä, jos "alennetaan verotusta siten, ettei lisätuloista tarvitse maksaa puolta enempää veroa". HS puolestaan tiedusteli vastaajien näkemystä hiukan pidemmin: "hallitus päätti kehysriihessä keventää palkasta perittävää veroa. Onko veronkevennyksen painottaminen suurituloisille mielestäsi oikein?"

Kummassakin tapauksessa kyse oli siis samasta asiasta, eli suhtautumisesta suurituloisten verotuksen kohtuullistamiseen. Ja kansalta saatu vastaus kuin yö ja päivä. 

Tässä suhteessa on huomattava, että HS:n johdantoteksti kysymykseensä on hiukan tulkinnanvarainen - ainakin valtiovarainministeri Riikka Purran (ps) mukaan - sillä pieni- ja keskituloisten verotuksen keventäminen maksaa valtiolle 1 250 miljoonaa euroa kun ylimpien marginaalien alentamisesta selvitään 350 miljoonalla eurolla - eli panostus tehdään nimenomaisesti pieni- ja keskituloisiin. Toisaalta HS:n johdantolausetta puoltaa se, että suurituloisten suomalaisten henkilöiden saama helpotus on euromääräisesti selvästi suurempi kuin vähemmän ansaitsevien.

Kaiken kaikkiaan nämä esimerkit osoittavat, että kyselytutkimusten sanavalinnat ovat äärimmäisen merkittäviä. Eikä niiden vastauksia kannata tulkita ilman, että kiinnittää erityistä huomiota kysymyksenasetteluun. 

* * *

Vielä edellä käsittemiäni tutkimuksia vaikeammin tulkittavia ovat erilaisten medioiden nettisivuillaan toteuttamat kyselyt. Siis sellaiset, jota Yle on parhaillaan tekemässä Pohjois-Pohjanmaalaisen seurakunnan metsähakkuita käsittelevässä jutussaan. 

Siinä kysytään lukijoilta, että "mitä tekisit, jos saisit metsäpalstan vanhaa metsää?". Vaihtoehdot ovat ihan asiallisia, mutta ainakin itse kysymykseen vastattuani suosituin vaihtoehto oli - ainakin itselleni yllättäen - "en hakkaisi sitä, vaikka en saisi korvauksia". 

Sitä kannatti 37,5 prosenttia vastanneista. Lisäksi yli 20 prosenttia vastanneista kertoi suojelevansa metsän, jos "saisin siitä riittävästi rahaa" - täsmentämättä mitä "riittävästi" tarkoittaa.

Merkittävää oli, että vain vajaa 22 prosenttia oli valmis tekemään avohakkuun ja lisäksi 15 prosenttia pyrkisi saamaan tuloja ilman avohakkuita. Eli taloudellista hyötyä tavoittelisi vain 37 prosenttia suomalaisista. 

Kyslyn perusteella näyttää siis siltä, että selvästi suurin osa suomalaisista kannattaisi oman metsänsä suojelemista, jos omistaisi sellaista. Samalla he luopuisivat myös jälkeläistensä mahdollisuudesta saada tuloa omistuksistaan - ja suuri osa jopa ilman korvauksia edes itselleen. 

Tosiasia kuitenkin on, etteivät vastaajat ole perineet sitä metsäänsä. Ja siksi kysymys on hyvin hypoteettinen - eikä vastaa sitä todellisuutta, mikä syntyisi kun metsä peritään oikeasti ja vastaan tulee syystä tai toisesta rahantarvetta. 

Toinen ongelma liittyy siihen, että mikäli joku haluaa vaikuttaa kyselyn tuloksiin, hän voi ilmoittaa siitä omille hengenheimolaisilleen esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Ja näin hän saisi itsensä edustaman vaihtoehdon näyttämään todellisuutta suositummalta. Siksi on - edellä kuvaamieni tulosten valosta - kysyttävä, että ovatko esimerkiksi luontoaktivistit toimineet näin.

* * *

Aiheesta on toki tehty myös asiallisia mielipidekyselyitä. Vuonna 2020 tehdyn kyselyn mukaan yli 20 prosenttia metsänomistajista kannatti yksityismetsien luontoarvojen turvaamisen lisäämistä. 

Omalla kohdallaan he kuitenkin kannattivat ennemminkin määräaikaista kuin pysyvää suojelua. Toisin sanoen he halusivat säilyttää mahdollisuuden hakata suojellun metsänsä myöhemmin tai ainakin jättää perillisilleen sen mahdollisuuden.

Suomalaisen metsäteollisuuden kannalta metsänomistajien valmius metsiensä puiden myymiseen on luonnollisesti äärimmäisen tärkeää. Meillähän metsäyhtiöt eivät kasvata itse kuin pienen osan käyttämästään puusta, vaan luottavat omistajien haluun myydä metsiään. 

Tämä konsepti on toiminut erinomaisesti ja samalla levittänyt metsäteollisuuden tuottamaa varallisuutta laajalti yhteiskuntaan - ja erityisesti syrjäseuduille. Jos tästä rahavirrasta luovuttaisiin - Ylen kyselyn tuloksia vastaavasti - yli puolessa hakkuukypsistä suomalaisista metsistä, se tarkoittaisi sekä syrjäseutujen elinmahdollisuuksien vaikeutumista, että vientiteollisuuden jonkinasteista alasajoa. 

Samalla luonnontilaan siirtyvät suomalaismetsät - etenkin kuusikot - altistuisivat ikääntyessään hyönteistuhoille, kuten monin paikoin Etelä-Suomessa on jo tapahtunut (esimerkki, toinen, kolmas, neljäs). Toisin sanoen suojelualueet eivät välttämättä säily ikuisesti samanlaisina kuin miltä ne näyttävät suojeltaessa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Seksuaalirikollisten aateli löytyy pohjoismaista!
Poliittista viihdettä - mutta mielenkiintoista sellaista
Suomalaisten metsien tehokasta hyödyntämistä on syytä jatkaa

Seksuaalirikollisten aateli löytyy pohjoismaista!

MTV3 julkaisi Euroopan tasa-arvoinstituutin (EIGE) tekemään kyselyyn perustuvan jutun, jonka mukaan "Eurooppa ja Suomi keikkuvat naisiin kohdistuvan väkivallan tilastoissa surullisen korkealla... Suomessa asuvista 18–74-vuotiaista naisista 53 prosenttia on kokenut fyysistä väkivaltaa tai sen uhkaa, seksuaalista väkivaltaa ja/tai psykologista väkivaltaa parisuhteessaan elämänsä aikana...  EU-maista vain Unkarissa vastaavat kokemukset ovat yleisempiä kuin Suomessa".

Myös lääkärilehti on kirjoittanut samasta aiheesta. Sen mukaan yliopistonlehtori Heli Siltala Oulun yliopistosta on kertonut, että "esiintyvyysluvut ovat kasvaneet, kun henkisestä väkivallasta on alettu kysyä väestöpohjaisissa tutkimuksissa... Suurella osalla ei ole fyysisiä vammoja, vaan epämääräisempää oireilua kuten vatsakipuja, pääsärkyä tai unettomuutta". 

* * *

Kaivoinpa siis kyseisen raportin esille ja löysin sieltä taulukon, johon oli koottu eri maista saadut tulokset. Sen mukaan naisiin kohdistuva seksuaalinen väkivalta on yleisintä Ruotsissa (41,0 %), Suomessa (37,3%) ja Tanskassa (33 %). 

Toisin sanoen juuri pohjoismaiset miehet ovat EIGE:n raportin mukaan varsinaisia seksuaalisen väkivallan hirviöitä. Sen sijaan fyysisen väkivallan tai sen uhan suhteen he eivät erotu muiden EU-maiden uroista. 

Tämä on sikäli mielenkiintoista, että  samaisen instituutin tekemän tasa-arvokyselyn mukaan naiset ovat Unionin tasa-arvoisimpia Ruotsissa ja Tanskassa ja Suomikin on kahdeksantena. Tarkoittaako tämä siis sitä, että naisten tasa-arvo johtaa seksuaaliseen väkivaltaan ja sen uhkaan? 

Vai voisiko sittenkin olla niin, että Euroopan tasa-arvoisimmat naiset kokevat seksuaaliseksi väkivallaksi sellaiset teot, jotka epätasa-arvoisemmissa maissa ohitetaan olan kohautuksella? 

* * *

Tähän asiaan kysely ei anna vastausta, mutta sen mukaan naisten kohtaama seksuaalinen väkivalta on vähäisintä Bulgariassa (3,4 %), Puolassa (5,0 %) ja Portugalissa (6,4 %). Siis maissa, jotka sijoittuvat tasa-arvokyselyn mukaan sijoille 18, 19 ja 16 eli Euroopan alempaan keskikastiin. 

Sen sijaan EU:n epätasa-arvoisimmissa maissa Romaniassa (13,9 %), Unkarissa (17,9 %) ja Kreikassa (18,1 %) naiset eivät ole kertoneet erityisen alhaisista - jos ei korkeistakaan - seksuaalisen väkivallan määrästä. 

Lopuksi todettakoon, että suomalaiset ovat EU-maiden kansalaisista tyytyväisimpiä elämäänsä. Ruotsalaiset ja tanskalaiset ovat puolestaan sijoilla 11 ja 9 (linkin kuvassa näyttää olevan virhe eli Saksa on siinä kahteen kertaan, karttakuvan perusteella sija 9 näyttäisi kuitenkin kuuluvan Tanskalle). 

Toisaalta naisten kokeman seksuaalisen väkivallan suhteen paras kansa - eli bulgarialaiset - on koko listan viimeisenä ja portugalilaisetkin sijalla 23. Sen sijaan puolalaiset ovat varsin tyytyväisiä elämäänsä eli sijalla kahdeksan. 

Näyttäisi siis siltä, että olipa selitys Euroopan tasa-arvoisimpien pohjoismaisten naisten kyselyssä antamalle kuvalle miestensä hirvittävästä väkivaltataipumuksesta mikä tahansa, se ei ainakaan näyttäisi heijastuvan heidän yleiseen tyytyväisyyteensä omaan elämäänsä. Ja hyvä näin, sillä olisihan se järkyttävää, mikäli pohjoismaiset miehet onnistuisivat tuhoamaan heidän onnellisuutensa seksuaalisella väkivallalla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nuoret naiset äänestävät seksuaalirikosten lisääntymistä ajavia puolueita
Laitavasemmiston intohimo on johtanut suomalaisten turvallisuuden heikkenemiseen
Ikuinen stigma ja Tshekin tiedeakatemia

Ylen toimitus salasi jälleen SDP:n lapsipornokytköksen

Kirjoitin helmikuun lopulla demaripoliitikosta, jonka nimen Yleisradio salasi tämän jäätyä kiinni hallussaan olleesta lapsipornosta. Eilen verorahoitteinen mediamme sitten palasi asiaan, mutta vaikeni edelleen kyseisen poliitikon puoluetaustasta.

Näin siitä huolimatta, että SDP:n pitkäaikaisella vaikuttajalla, Riku "Pirisellä oli puhelimessaan 264 pornografista tiedostoa. Niistä 49 oli lapsipornoa esittäviä kuvia ja 215 lapsipornoa esittäviä videoita. Tiedostot sisälsivät muun muassa vauvoihin ja pieniin lapsiin kohdistuvaa törkeää seksuaalista hyväksikäyttöä eri muodoissaan."

Arvoisalle lukijalleni lienee yhtä selvää kuin minulle itsellenikin, että kyse on Ylen poliittisesta vaikuttamisesta. Kunta- ja aluevaalit ovat jo lähellä, joten vasemmistolainen toimituskunta ei halua gallupien mukaan tulossa olevan SDP:n vaalivoiton sulavan ainakaan omaan uutisointiinsa. 

Siksi olisi vähintäänkin kohtuullista, että demareiden johto kiittäisi vaalien jälkeen reilulla tavalla Ylen toimitusta siltä saamastaan tuesta. 

* * *

Gallupeista sen verran, että minua ihmetyttää Keskustan kannatuksen nousu viime aikoina. Tänään julkaistun mittauksen mukaan puolue olisi säilyttämässä neljän vuoden takaisen kannatuksensa sekä kunta- että aluevaaleissa huolimatta siitä, että se toimi viime hallituskaudella Suomen taloutta ja sisäistä turvallisuutta kovalla kädellä tuhonneen poliittisen vihervasemmiston apupuolueena. 

Keskustan kannatus näyttää olevan erityisen korkea juuri aluevaaleihin liittyen. Niissä lähes joka viidennen suomalaisen aikeena on äänestää sitä - sen sijaan kuntavaaleissa Antti Kaikkosen joukkojen kannatus olisi jäämässä noin viiteentoista prosenttiin. 

Mielenkiintoista on myös SDP:n korkea kannatus: se on saamassa melkoisen vaalivoiton ja nousemassa maan suurimmaksi alue- ja kuntapuolueeksi. Lisäksi Vasemmistoliitto näyttäisi olevan ottamassa aiempaa suuremman osan laitavasemmiston äänisaaliista niistä kilpailevien Vihreiden kustannuksella. 

Sen sijaan molempien päähallituspuolueiden kannatus olisi putoamassa selvästi neljän vuoden takaisesta. Se todistaa jälleen kerran sen, ettei kansa palkitse vastuullisesta talouspolitiikasta vaan elää mieluummin velaksi vaikka julkisen sektorin konkurssiin asti. 

Toki tämä on tiedetty aina. Onhan meillä siihen liittyvä sanontakin eli "kiittämättömyys on maailman palkka". 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ylen toimitus salasi pedofiilidemarin, mutta paljasti perheriitelijäpersun puolueen
Myyräntyötä Ylestä vai myyräntyötä Ylessä?
Suomalainen lehdistö on unohtanut, että vaihtoehto olisi hirveä

Imperialistiset suurvallat ja turvallisuus

Iso-Britannia oli aikoinaan maailman johtava suurvalta, jonka imperiumi ulottui maapallon kaikille kolkille. Sittemmin se on kuitenkin supistunut kutakuinkin Brittein saarten suurimman osan kokoiseksi. 

Samalla brittien kansallistunne ja sitoutuminen omaan valtioon on rapissut. Tästä kertoi tuore kysely, jonka mukaan puolet 18–27-vuotiaista pitää kotimaataan rasistisena. Ja vain joka kymmenes olisi valmis vaarantamaan henkensä puolustaakseen Britanniaa sodassa - eikä 41 prosenttia haluaisi puolustaa sitä ainakaan aseellisesti missään olosuhteissa.

Näin siitä huolimatta, että 74,4 prosenttia maan asukkaista identifioi itsensä englantilaiseksi, walesilaiseksi, skotlantilaiseksi tai pohjois-irlantilaiseksi. Britit eivät kuitenkaan pidä tilastoa syntyneiden etnisestä taustasta. 

Jotain saarivaltion nuorisosta kertoo kuitenkin se, että vuonna 2019 syntyneiden lasten äideistä 28,7 prosenttia oli syntynyt muualla kuin Britanniassa. Ja näiden päälle tulevat niiden etnisesti ei-brittien äidit, jotka ovat syntyneet saarivaltiossa. Mielenkiintoinen on myös tieto siitä, että valkoisten brittien mediaani-ikä oli vuonna 2021 noin 45 vuotta, kun se suurista etnisistä ryhmistä esimerkiksi pakistanilaisilla oli vain 28 ja mustilla afrikkalaisillakin 30 vuotta. 

Toisin sanoen 18-27-vuotiaista paljon suurempi - vaikkakin edellä löytämieni tietojen perusteella määrittelemätön - osuus kuin 74,4 prosenttia on etnisesti jotain muuta kuin valkoihoisia brittejä. Lienee myös selvää, että tässä väestönosassa maanpuolustustahto on varsin heikko. Mutta se ei kuitenkaan yksin selitä, miksi niin harva kokee kotimaansa puolustamisen arvoiseksi.

Siksi on etsittävä myös muita asiaan vaikuttaneita tekijöitä. Sellaisia ovat epäilemättä ainakin vasemmistolainen ja pasifistinen maailmankatsomus, joita viime vuosina kaikkialla maailmalla alaa vallanneet woke- ja DEI-ideologiat ovat vahvistaneet. Lopputuloksena meillä on siten entinen suurvalta, jonka sotilaallinen kyvykkyys on vähintäänkin kyseenalainen.

Vertailukohdaksi voidaan ottaa Suomi. Täällä maanpuolustustahto on poikkeuksellisen korkea, sillä peräti 79 prosenttia kansastamme on sitä mieltä, että suomalaisten olisi puolustauduttava aseellisesti kaikissa tilanteissa. Myös siinä tapauksessa, että lopputulos näyttäisi epävarmalta. 

Toivottavasti tämä tilanne säilyy maassamme myös tulevaisuudessa, sillä elämä imperialistisen suurvallan - enkä tarkoita Iso-Britanniaa - naapurina voi olla turvallista vain silloin, kun sen aggressiivisuutta hillitsee tietoisuus koko kansan yhtenäisyydestä ja kyvykkyydestä. Ja mahdollisella hyökkääjällä - tai ainakin sen ylimmällä poliittisella ja sotilaallisella johdolla - on historiallinen tietoisuus yhdestä, toisesta ja vielä kolmannestakin epäonnistuneesta sekä kalliiksi tulleesta yrityksestä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Britannia kuohuu!
Ukrainalaisten on syytä säilyttää taisteltutahtonsa
Mahtimiehet pitivät pintansa kansainvaelluksen puristuksessa

Poliittista viihdettä - mutta mielenkiintoista sellaista

MTV3 julkaisi eilen kyselyn, jossa oli tiedusteltu SDP:n piiripäättäjiltä mieluisinta hallituskumppania. Vastauksissa ylivoimaiseksi ykköseksi nousi suomalainen laitavasemmisto eli Minja Koskelan Vasemmistoliitto. Seuraavaksi sijoittui Sanna Marinin (sd) vasemmistohallituksen aisankannattajapuolue eli Keskusta. 

Näin ollen demareiden johtoporrasta kiinnostaisi juuri nyt punamultahallitus, jossa määräysvalta olisi sosialistista talouspolitiikkaa ja arvoliberaalia sosiaalipolitiikkaa tavoittelevilla puolueilla. Lisäksi siinä olisi mausteena aluepoliittisia painotuksia, etenkin jos RKP tulisi - kuten on syytä uskoa - mukaan vartioimaan suomenruotsalaisten etuja. 

Jokainen voi tietenkin pohtia mielessään minkälaista tulevaisuutta tällainen hallitus rakentaisi 2020-luvun lopulle ja 2030-luvun alulle. Ei ainakaan samanlaista kuin valtion menoja sen tulojen mahdollistamiin rajoihin ajava ja katastrofaalisia maahanmuuton lajeja suitsimaan pyrkivä Petteri Orpon (kok) kabinetti. 

* * *

MTV3:n kyselyn toinen yllätys oli se, ettei demareiden piiripäälliköistä juuri kukaan katsonut Vihreitä hallituskumppanuuteen sopivaksi puolueeksi. Se oli nimittäin demaripäälliköille jopa Kokoomusta vastenmielisempi hallituskandidaatti. 

Syitä tähän voi tietenkin vain arvailla, mutta tämä tulos toi kuitenkin mieleeni Timo Soinin taannoiset sanat: "nyt tuli iso jytky" - tosin Vihreiden kannalta käänteinen sellainen. Eikä se lupaa hyvää etenkään kannatuksensa jo muutenkin suurelta osin menettäneelle ja yhä feminiinisemmäksi muuttuvalle poliittiselle vihreistölle, joka näyttäisi näin ajautuvan yhä kauemmaksi poliittisista vallan kammareista. 

Tosiasia kuitenkin on, että tulevan hallituspohjan ratkaisee vain kaksi asiaa. Niistä ensimmäinen on vuoden 2027 eduskuntavaalien tulos ja toinen puolueiden puheenjohtajien kyky sopia yhteisestä hallitusohjelmasta. 

Siinä mielessä nyt nähty mielipidekysely on sittenkin vain mukavaa poliittista viihdettä. Vaikka tällä kertaa onkin myönnettävä, että harvinaisen mielenkiintoista sellaista.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaisten suosikki esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista

Viime päivien järkevin kommentti, Petteri Orpo ja Paavo Arhinmäki
Sosialisteja - onko niitä?

Työpaikka, jossa väkivalta, kiusaaminen, seksuaalinen ahdistelu ja syrjintä ovat jokapäiväistä arkea?

Etelä-Suomen sanomat kertoi, että "Suomessa lähes joka kolmas väitöskirjatutkija tai vastikään väitellyt kertoo kohdanneensa kiusaamista tai väkivaltaa akateemisessa työympäristössä vähintään joskus". 

Eikä siinä kaikki, sillä saman jutun mukaan "yhtä moni väitöskirjatutkija tai vastikään väitellyt kertoi kohdanneensa syrjintää. Seksuaalisesta häirinnästä kertoi hieman yli kymmenesosa vastaajista. Lisäksi useampi kuin joka viides koki joutuneensa esihenkilön, ohjaajan tai muun vanhemman henkilön syrjinnän, kiusaamisen tai väkivallan kohteeksi."

Tämä kaikki kuulostaa enemmän kuin huolestuttavalta, ellei suorastaan järkyttävältä. Eikä vastaa lainkaan omaa käsitystäni ja kokemustani tiedemaailmasta.

Siksi päätin katsoa asiaa tiedon sylttytehtaalta eli Tieteentekijöiden liiton kotisivuilta. Sieltä löytyikin nettisivu, jolla kerrottiin tästä kyselystä hiukan pidemmin. 

Ja löytyihän sieltä myös se mitä etsinkin. Nimittäin selvitys siitä minkälaiseen kyselyyn uutinen perustui. 

Sen mukaan "tiedot kerättiin helmi–maaliskuussa 2024 sähköisellä lomakekyselyllä". Tästä voidaan päätellä - kuten arvelinkin - että lehtijutussa ilmaistut väkivallan, syrjinnän, seksuaalisen häirinnän ja kiusaamisen määrät ovat todellisuutta suurempia. 

Tähän on kaksi syytä. Ensinnäkin epäasialliseen kohteluun liittyvään sähköinen kyselylomake täytetään ja palautetaan epäilemättä todennäköisemmin silloin, kun ihminen on joutunut sellaisen kohteeksi. Ja päinvastoin, mikäli kohtelu on ollut asiallista, jäävät tuollaiset kyselyt vastaamatta. 

Toiseksi kyselyyn vastaajat ilmaisivat omia tulkintojaan ja tuntojaan saamastaan kohtelusta. Uskon toki, että väkivallan osalta ilmoitukset ovat hyvinkin luotettavia, mutta varsinkin syrjinnän ja todennäköisesti myös seksuaalisen häirinnän osalta joukossa on paljon ihmisten kanssakäymiseen liittyviä väärinkäsityksiä. 

Tällä en tarkoita sitä, etteikö tiedeyhteisössä esiintyisi mainittuja ongelmia tai etteivät sellaisen tapaukset olisi vakavia. Enkä myöskään sitä, ettei sellaisiin pitäisi puuttua silloin kun niitä havaitaan. 

Sen sijaan tartuin tähän asiaan siksi, että uutinen perustui nimenomaisesti tieteentekijöiden etujärjestön tiedotteeseen. Siis viestiin, jonka on laatinut juuri se ihmisryhmä, jonka pitäisi ymmärtää kyselytutkimusten sudenkuopat paremmin kuin muiden ihmisten. Ja osata tuoda ne selkeästi esiin uutisoinnissaan.

Näin ei kuitenkaan ollut, vaan tutkijoiden edunvalvojat syöksyivät sudenkuopan pohjalla olleeseen seipääseen suorastaan päätä pahkaa. Ja tulivat samalla tahranneeksi koko tutkijakunnan maineen muuta yhteiskuntaa luotettavampana tiedontuottajana. 

Ja samalla leimanneeksi heikoin perustein koko tiedeyhteisön hirvittäväksi työpaikaksi, jossa väkivalta, kiusaaminen, seksuaalinen ahdistelu ja syrjintä ovat jokapäiväistä arkea. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ikuinen stigma ja Tshekin tiedeakatemia
Positiivinen syrjintä tiedeakatemioissa
Wokeltajat harhateillä

Huolestuttavaa maahanmuuttokeskustelua

Suomalainen valtionmedia Yle julkaisi tiedon, jonka mukaan 89 prosenttia osaajista pitää suomalaista maahanmuuttokeskustelua huolestuttavana, koska se tekee maassa työskentelevien osaajien olon epämukavaksi. Näkemys perustuu englanninkieliseen kyselyyn, johon vastanneet toimivat Suomessa asiantuntijatehtävissä, vakituisessa työsuhteessa ja ovat asunut täällä useamman vuoden.

Tekniikan akateemisten yhteiskuntasuhdejohtaja Juhani Nokelan mukaan Suomi on ajamassa ulos maasta juuri ne henkilöt, jotka ovat tekemässä täällä tulevaa talouskasvua. Ja siksi päättäjien on turha puhua kauniita juhlapuheissa, jos suomalainen todellisuus näyttäytyy ulkomaalaisille näin luotaantyöntävänä.

Yli kaksi viidestä ulkomaisesta tekniikan asiantuntijasta oli kokenut myös syrjintää rekrytointitilanteissa. Näitä kokemuksia oli erityisesti Afrikasta ja Aasiasta tulleilla asiantuntijoilla, jotka eivät osanneet puhua suomea. 

Toisaalta noin puolet kansainvälisistä tekniikan asiantuntijoista suosittelisi Suomea asuin- ja työskentelypaikaksi ulkomaalaiselle. Näiden henkilöiden kotimaat jäivät kuitenkin arvoitukseksi. 

* * *

Ylen jutun luettuani jäin miettimään miten Suomessa käytävää maahanmuuttokeskustelua tulisi muuttaa, jotta se houkuttelisi nykyistä paremmin sellaisia ihmisiä, joiden nettovaikutus on positiivinen. Eikä vastausta ollut vaikea löytää.

Olen nimittäin aivan varma siitä, että ongelman perimmäinen syy on suomalaismedioiden - luultavasti tarkoituksellinen - tapa uutisoida maahanmuuttoasioista erittelemättä tarkemmin mistä kulloinkin on kyse. Eli sotketaan otsikoissa ja uutisissa keskenään työperäinen, humanitaarinen ja laiton maahanmuutto.

Ja siksi muun muassa Ylen toimituksen - mikäli se on asiasta aidosti huolissaan - tulisi tarkentaa mistä maahanmuuton sektorista he kulloinkin puhuvat. En nimittäin usko, että kovinkaan monella suomalaisella on pahaa sanottavaa ulkomaisista henkilöistä, jotka ovat tulleet Suomeen menestyviksi yrittäjiksi tai tekemään töitä aloille, joilla meillä on työvoimapulaa. 

Enkä usko suomalaisilla olevan pahaa sanottavaa myöskään humanitaarisista maahanmuuttajista, jotka ovat tulleet maahamme turvaan todetun tarpeen perusteella, eläneet aiheuttamatta haittaa ympäristölleen ja pyrkineet töihin elättääkseen itsensä. Tästä hyväksi esimerkiksi sopivat ukrainalaiset.

Sen sijaan on selvää, että monen turvallisen maan kautta maahamme saapuneet spontaanit turvapaikanhakijat aiheuttavat suomalaisissa vastareaktioita etenkin silloin, kun he eivät halua sopeutua maamme tapoihin tai tehdä töitä, mutta aiheuttavat häiriöitä tai jopa turvallisuusriskejä sekä loisivat sosiaaliturvan varassa. Eikä heitä käsittelevällä kriittisellä yhteiskunnallisella keskustelulla ole mitään yhtymäkohtaa niihin ihmisiin - kuten tekniikan akateemisiin - joiden elämäntavalla ei ole mitään tekemistä maassamme käytävään jaYlen mainitsemaan "huolestuttavan maahanmuuttokeskustelun" kanssa.

* * *

Lopuksi sallittakoon kommentti ihan eri asiaan. Vantaan sanomat nimittäin uutisoi, että "poliisi pyytää silminnäkijähavaintoja ja vihjeitä epäillyn tekijän tavoittamiseksi. Tiedotteessa kerrotaan, että epäilty tekijä oli tummaihoinen, hoikkavartaloinen ja noin 165 cm pitkä mies. Miehellä oli huivi kasvojensa edessä ja hän kantoi mukanaan mahdollisesti Guccin muotilaukkua."

Kiitos poliisille ja VS:lle erinomaisista tuntomerkeistä. Toivottavasti rikollinen saadaan niiden perusteella kiinni ja vastuuseen teostaan. 

Ja katso: Vantaalla ei tämän seurauksena ole tänään yhtään enempää rasismia kuin ennenkään. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yle esitti samanmielisten maahanmuuttokeskustelun
Suomeen kaivataan lisää maahanmuuttajia - mutta media uutisoi harhaanjohtavasti
Yle ei halua käydä yhteiskunnallista keskustelua maahanmuutosta