Kuten olen ennenkin todennut, on EU:n nykyinen komissio vahvasti Greenpeacen talutusnuorassa. Tähän on syynä se, että varapuheenjohtaja Frans Timmermansia ohjaa ympäristöjärjestön entinen kampanjapäällikkö Diederik Samsom.
Tämän tilanteen absurdiudesta ollaan saamassa jäälleen näyttöä, kun komissio on kieltämässä silakan kalastamisen Itämerellä. Syyksi on mainittu sen kannan pienentyminen.
Tosiasia kuitenkin on, että kansainvälinen merentutkimusneuvosto olisi sallinut silakankalastuksen jatkuvan Itämerellä. Näin siksi, että vaikka vuonna 2020 alkanut silakoiden - erityisesti kookkaampien yksilöiden - nälkiintyminen on johtanut kannan pienentymiseen, on silakkakantojen havaittu jo viime syksynä alkaneen toipua. Sen merkkinä kalat olivat keväällä jo hyvässä kunnossa ja kutukin onnistui mainiosti.
Greenpeace Komissio kuitenkin näyttää haluavan lopettaa suomalaisen ammattikalastuksen nyt tehdyllä päätöksellä. Siksi Suomen ja Itämeren rantavaltioiden hallitusten on syytä olla hereillä lokakuun lopulla, kun ministerineuvosto kokoontuu tekemään lopullisen päätöksen lokakuun lopulla.
Hereillä on oltava myös ensi vuonna, kun Ursula von der Leydenin komissiolle nimitetään seuraajaa. Olisihan Suomen ja koko EU:n kannalta suorastaan kohtalokasta, mikäli myös sen seuraaja olisi jonkin Greenpeacen tapaisen fanaattisen kansalaisjärjestön ohjailtavissa.
* * *
Fanatismista puheen ollen katselin eilen Ylen uutisia ja koin hyvin vahvan Déjà-vu-ilmiön. Verorahoitteisen median pääuutisessa nimittäin näytettiin elävää kuvaa Helsingissä järjestetystä yli 10 000 ihmisen rasisminvastaista mielenosoituksesta.
Näkymä ja iskulauseet nimittäin toivat erittäin voimakkaasti mieleeni 1970-luvulla voimissaan olleiden äärivasemmiston vappumarssit puolen vuosisadan takaa. Ja niistä paljastui, että rasismi näytti olevan marssijoille pelkkä keppihevonen maamme hallituksen vastustamiseksi.
Vai mitä muuta voisi ajatella iskulauseesta "tiedonanto - pelkkää sumutusta! Hallitus - me nähdään läpi susta!" Tai Senaatintorilla pidellyn plakaatin tekstistä "Hallitus alas"?
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hallitus irtisanoutui rasismista, mutta pitäisikö Herlinien suvun julistautua epädemokraattisiksi totalitaristeiksi?
Edes rikoskomisario ei uskalla puhua tosiasioista sellaisina kuin ne ovat
Rasistinen tiedekunta