Sano reilusti vaan, mitkä ihmisryhmät ovat rasistisia, tyhmiä tai rikollisia
Jussi Halla-aho Juho Kustin linjoilla
Kulttuurivieras tosiasioiden äärellä
Niin kauan kuin yhteiskunnassa on todellinen sananvapaus, se ei voi olla läpeensä mätä. Sen sijaan jokaisesta läpeensä mädästä yhteiskunnasta puuttuu todellinen sananvapaus
Ajattelin ensin olla kommentoimatta Helsingin sanomien tuoretta gallupia ja valitsin siksi tämän aamun kirjoituksen aiheeksi ilmastonmuutospelon ajaman vihreän talouden tilan Suomessa. Näin loma-aikana ja kaiken lamauttavassa helteessä on kuitenkin hyvää aikaa kirjoittaa myös toinen blogimerkintä, joten tartun tässä vielä lyhyesti HS:n gallupiin.
Sen mukaan Perussuomalaisten kannatus on kääntynyt rajuun laskuun. Taustalla saattaisi lehden käyttämän asiantuntijan mukaan olla Jussi Halla-ahon (ps) ilmoitus luopua puheenjohtajan pestistään. Lisäksi tämä epäili, että Perussuomalaisten kannatuksen laskussa näkyisi populistipuolueelle tyypillinen muita puolueita suurempi stokastinen vaihtelu.
Tämä analyysi lienee ainakin osatotuus, mutta yhtä merkittävä tai jopa merkittävämpi seikka saattaa olla Kokoomuksen suunnalta kuulunut aiempaa tiukempi puhe maahanmuutosta. Se on saattanut kääntää sellaisten ihmisten päitä, joita joidenkin perussuomalaisten edesottamukset ovat kiusanneet tai jotka suhtautuvat EU:hun positiivisesti, mutta pitävät maahanmuuttoa sitä tärkeämpänä kysymyksenä.
Joka tapauksessa HS:n tutkimuksen tulos lienee varsin luotettava, koska myös Ylen viimeisin gallup muutaman viikon takaa kertoi samanlaista tarinaa. Siten näyttäisi siltä, että Kokoomus on ottamassa selkeää johtoasemaa oppositiossa ja hakemassa ennakkosuosikin paikkaa tuleviin eduskuntavaaleihin.
Tämä asema saattaa hyvinkin pitää, mutta mikäli EU-politiikasta syntyy seuraavan parin vuoden aikana Suomelle uusia vastuita tai velvollisuuksia, tai jos kehitysmaalaisten kansainvaellus paisuu oleellisesti nykyisestä tai uussuomalaisiin liittyvä rikollisuus saavuttaa entistä hurjempia mittasuhteita, riippuu jatko Kokoomuksen johdon poliittisista linjauksista.
Eli mikäli puolue näyttäytyy kovin federalistisena tai suorastaan epäisänmaallisena, tai kannattaa löperöä suhtautumista elintasopakolaisuuteen, saattavat monet puoluetta nyt nähdyn gallupin mukaan kannattaneet ihmiset sittenkin vaihtaa uudelleen suosionsa kohdetta. Toisaalta siirtyminen ainakin piirun verran rydmanis-kalevaisten linjausten suuntaan maahanmuutto-asioissa saattaisi hyvinkin syödä lisää Perussuomalaisten kannatusta. Vaalikarjahan on epäilemättä unohtanut jo kauan sitten, ettei sen enempää Rydmanin kuin Kalevankaan kannanotoilla ole ollut vaikutusta Kokoomuksen käytännön toimiin maahanmuuttokysymyksissä.
Lisäksi paljon riippuu siitä, kuka siirtyy Perussuomalaisissa halla-ahoksi halla-ahon tilalle. Ja ennen kaikkea, kuinka uusi puheenjohtaja onnistuu puolueen linjan kirkastamisessa äänestäjille. Sekä tietenkin siitä, minkälaiseksi tuo linja muuttuu.
Itse gallupista vielä sen verran, että panin surukseni merkille sen, kuinka kaikkien kolmen vihervasemmistopuolueen kannatus nousi piirun verran. Toki nämä muutokset mahtuvat kyselyn virhemarginaaleihin, mutta minusta on hämmästyttävää, että hallituksen täysin vastuuton talouspolitiikka voi saada rationaalisina pidettyjen suomalaisten parissa edelleen - kahden vuoden vastuuttoman hallitustaipaleen jälkeen - peräti 37,6 prosentin kannatuksen.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kohti järkevämpää maahanmuuttopolitiikkaa
Matkalla mitättömyyteen
Atte Kaleva johtaa vaalikarjaa harhaan kertomalla totuuden islamista
Kokoomuksessa on syntynyt mielenkiintoinen tilanne itsensä alusta asti sorsituksi tunteneen Kirsi Pihan hyökättyä puolueen arvokonservatiivista siipeä vastaan. Hän teki sen vertaamalla näitä enoon, "joka tulee sukujuhliin aina kännissä. Se on kiusallista, mutta annetaan sille pullo ja annetaan sen kato olla tuolla nurkassa, kun tuo meidän eno nyt on vähän tuommoinen."
Hän kertoi ehdokkaaksi asettumisensa johtaneen arvosteluun internetissä. Sen seurauksena hän myös kertoi, että "viikon aikana mä mykistin 468 Twitter-tiliä”.
Pihan ulostuloon reagoivat tämän aamun Helsingin sanomissa monet muut kokoomuslaiset. Varapuheenjohtaja Elina Valtonen kertoi, ettei puolue tarvitse ”ajatuspoliiseja” vaan vahvaa omaa linjaa.
Pääkaupungin kokoomuslaiseksi pormestariksi nouseva Juhana Vartiainen puolestaan puhui moniarvoisuuden puolesta sanomalla, että ”Kokoomuksen vahvuus on siinä, että puolustetaan hyvää taloudenpitoa, oikeusvaltiota ja Euroopan unionia, mutta puolueeseen täytyy mahtua niin hippi kuin pappi. Olen itse arvoliberaali, joka sisältää sen, että ihmiset saavat olla perinteisten arvojen kannattajia, jos haluavat".
Vartiainen totesi myös sen suomalaisen politiikan itsestäänselvyyden, että "jos haluaa vaikuttaa hyvien asioiden puolesta, niin on paljon tärkeämpää koettaa päästä valtaan ja vaikuttamaan kuin käyttää kovin paljon aikaa sen miettimiseen, onko oma puolue riittävän samanmielinen."
Itse Kirsi Pihan hyökkäyksen pääkohde eli Wille Rydman (kok) otti puoluetoverinsa kritiikin vastaan pienellä piikillä todeten, että "puolueissa useinkin on tilanteita, että yhdestä ja samasta paikasta kilpailee useampi henkilö. Sitten äänestetään ja jatketaan matkaa. Politiikassa tämä kai yleisesti ottaen tunnistetaan demokratiaksi."
Pihastä hän totesi, ettei "tunne ketään toista henkilöä, joka yhtä voimakkaasti ja rumasti itse edelleenkin lietsoisi puolueen sisäistä vastakkainasettelua" ja mainitsi tämän tyylin olevan "päinvastoin kuin hän itse haastattelussa antaa ymmärtää, voimakkaasti sisäistä vastakkainasettelua korostava". Nähdyn perusteella analyysi osuu täsmälleen kohteeseensa.
Toinen Pihan kritiikin kohteeksi arveltu henkilö eli eduskuntaan nouseva Atte Kaleva (kok) kommentoi Pihan ulostuloa maltillisesti todeten, että häntä "hiukan kyllä huvittaa" se, kuinka "omaa suvaitsevaisuuttaan kuuluttavat eivät omassa puolueessaan hyväksy erilaisuutta". Tätä on toki ihmetellyt viime aikoina moni muukin.
Omaa linjaansa Kaleva luonnehti maahanmuuttopolitiikassa perussuomalaiseksi, mutta EU- ja Nato-kysymysten erottavan hänet näistä. Siitä huolimatta hän toivoi Kokoomuksen tiivistävän yhteistyötä Perussuomalaisten kanssa, koska nyt vahvasti vallan kahvassa olevan vihervasemmiston vastavoimaksi pitäisi muodostaa oikeistokoalitio.
Muslimien maahanmuuton seurauksena Suomeen ilmaantuneesta salfismista ja jihadismista Kaleva totesi, että "olisihan se kauhean herttaista, jos ongelmat ratkeaisivat ummistamalla silmät". Pihalaiseen ja vihervasemmistolaiseen suvaitsevaisuuteen hän teki kuitenkin eroa kommentoimalla eduskuntaan niin ikään nousevaa Suldaan Said Ahmedia (vas) todeten tämän tuoneen vasemmistolaisia teemojaan johdonmukaisesti esiin: ”hän ei häpeä olla sitä mieltä mitä on. Kyllä se on kunnioitettavaa.”
Politiikan jonkinlaisena kommentaattorina en voi olla päättämättä tätä merkintää toivomalla, että Suomessa poliittiseksi valtavirraksi nousisi kalevainen suvaitsevaisuus yhdistettynä pragmaattisen politiikan harjoittamiseen, jonka seurauksena markkinatalouteen perustuva ja kansan vaaleista toiseen tukema politiikka nousisi myös maata hallitsevan valtioneuvoston linjaksi nykyisen vihervasemmistolaisen agendan sijaan.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kirsi Piha ja Ano Turtiainen ne yhteen soppii, huomenna viedään pussauskoppiin!
ISIS-naiset, Kärnän lupaus syödä hatullinen paskaa ja muita mielipiteitä
Atte Kaleva johtaa vaalikarjaa harhaan kertomalla totuuden islamista
Suomeen on haettu veronmaksajien varoilla ISIS-kytköksisiä naisia ja lapsia. Päätöksen on ottanut vastuulleen asiasta vastaava virkamies.
Oppositiopuolueen puheenjohtaja Petteri Orpo (kok) totesi hallituksella olevan vastuu siitä, että rikoksia tehneet ja terroristiseen toimintaan osallistuneet ihmiset joutuvat vastaamaan teoistaan, eikä suomalaisten turvallisuus vaarannu.
Saman puolueen Atte Kaleva muistutti puolestaan kansanedustaja Mikko Kärnää (kepu) siitä kun tämä oli vuosi sitten luvannut oppositiojohtaja Jussi Halla-aholle (ps), syödä hatullisen paskaa ja jättävänsä hallituksen, mikäli Al Holista tulee veronmaksajien junailemana kukaan. En ole ainakaan huomannut Kärnän vastanneen viestiin tai ilmoittaneen ateriastaan.
Tere Sammallahti (kok) huomasi, että "Suomi antaa väärät kannustimet terroristeille: muista ottaa lapset ihmiskilviksi siltä varalta, ettet onnistukaan tuhoamaan demokratiaa ja länsimaista elämäntapaa." Olisi mukava kuulla maamme hallitukselta selitys siitä, miksi se teki näin. Oliko taustalla ministereidemme ymmärtämättömyys ellei suoranainen tyhmyys vai ainoastaan terroristien tarkoituksellinen opastaminen?
Pauli Vahtera (ps) oivalsi sen, kuinka nyt maahan tuodut rikolliset saivat paremman palvelun kuin tasavallan presidentti. Siis tilauslento kahdelle naiselle ja heidän lapsilleen, minkä jälkeen ikuinen elatus veronmaksajien piikkiin.
Toisin kuin oppositio, näyttäisivät maamme hallituspuolueet piileskelevän päätöksen tehneen virkamiehen selän takana. Emma Kari (vihr) sentään saattoi eetteriin näkemyksensä siitä, että opposition vaatimukset johtaisivat lasten jättämiseen vankileirille. Ja jatkoi vielä, että rikolliset pitää saada oikeuteen, mutta lapset turvaan - tosin kertomatta, miten ja minkä hintaisilla todisteilla voitaisiin oikeudessa edes teoriassa tehdä tosiasioita vastaava tuomio.
Omalta osaltani en hyväksy millään verukkeella verovarojen käyttöä nyt nähtyyn tarkoitukseen. Lisäksi on selvää, ettei virkamiehen vastuunotto poista Sanna Marinin (sd) hallituksen vastuuta tapahtuneesta Suomen kansan edessä. Ei myöskään siltä osin, mikäli tästä veromaksajien piikkiin tapahtuneesta hakureissusta seuraa terrorismi- tai muita rikoksia.
Samaan hengenvetoon totean, että kun veronmaksajan auttava käsi on nyt avattu, oletan muidenkin ulkomailla hankaluuksiin joutuneiden rehellisten tai vähemmän rehellisten suomalaisten pääsevän samanlaisen palvelun pariin. Näin jo pelkästään siksi, että muuten saattaisi syntyä vihapuhetta siitä, kuinka maassamme jaetaan yhteiskunnan palveluksia sukupuolen, etnisen taustan tai uskonnon perusteella - sellainenhan olisi perustuslaissa yksiselitteisesti kielletty.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Veronmaksajien tuki terroristeille on saatava loppumaan
Halla-aholle tehtiin ongelma faktoja valikoimalla
Mitä tehdä terroristivaimoille ja heidän lapsilleen