Suomalaisten enemmistö haluaa vaihtaa julkisia palveluita metsien monimuotoisuuteen

Näyttäisi siltä, ettei elintasolla ole merkitystä suurelle osalle suomalaisista. Tämä ilmeni Helsingin sanomien uutisesta, jossa kerrottiin Metsätiedepaneelin kyselystä. 

Sen mukaan 38 prosenttia kansalaisista oli samaa mieltä siitä, että "metsien hakkuumääriä tulee rajoittaa, vaikka se heikentäisi nykyisenkaltaisen metsätalouden toimintaedellytyksiä". Erimielisiä oli 34 prosenttia ja lopuilla ei ollut mielipidettä. 

Kun kysymys asetettiin siten, ettei siinä puhuttu taloudesta, nousi metsänkäytön rajoittamista kannattavien määrä 45 prosenttiin. Ja kun kysymys muotoiltiin siten, että "metsien hakkuumääriä ei pidä rajoittaa, vaikka se vaikeuttaisi kansallisten luonnon monimuotoisuustavoitteiden saavuttamista" oli väitteen kanssa erimielisiä - eli kannatti hakkuiden rajoittamista - enemmistö eli 54 prosenttia vastanneista. 

* * *

Minun nähdäkseni kyselyn tulokset saattavat vaikuttaa teollisuuden halukkuuteen investoida suomalaiseen metsätalouteen. Se johtuu siitä, että erityisesti selluteollisuus perustuu äärimmäisen kalliisiin investointeihin, joista nettotuoton saaminen kestää pitkään. 

Tästä esimerkkinä on Metsä Fibren sellutehdas Kemiin, jonka hintalapuksi muodostui noin kaksi miljardia euroa vuodessa. Tätä voi verrata omistajan koko liiketoiminnan tulokseen, joka oli viime vuonna vain yksi promille näistä kustannuksista eli kaksi miljoonaa euroa. Liikevaihtokin oli vain hiukan suurempi kuin tehtaan hinta eli 2,3 miljardia euroa.

Selluteollisuus puolestaan edistää raaka-aineen saamista sahateollisuudelle. Tämä johtuu siitä, että sahoilla käytetään vain järein ja täysin terve runkopuu, joten suuri osa puiden rungosta hyödynnetään selluna samoin kuin vaurioituneet ja sisältä lahoamaan alkaneet rungot. Näin olleen metsänomistajien kuitupuusta saama hinta jäisi oleellisesti nykyistä alhaisemmaksi ilman pienimittaisemman kuitupuun markkinoita. 

Tämä luonnollisesti vähentäisi metsänomistajien puunmyyntihalujaan ja investointeja metsänhoitoon. Toki se voisi nostaa myös raakapuun hintaa nykyisestä, mikäli sahoilla olisi maksukykyä. Näin ei kuitenkaan ole varsinkaan lama-aikoina.

* * *

Tämän kaiken seurauksena - oletettavasti lähinnä kaupungeissa asuvien - ihmisten kasvava halu rajoittaa metsien hyödyntämistä johtaa teollisuuden investointiriskin kasvuun nykyisestä. Sen seurauksena erityisesti kansainvälisiä metsäyhtiöitä - kuten UPM:ää ja Stora Ensoa - houkuttaa jatkossa vielä nykyistäkin enemmän investointien suuntaaminen sellaisiin maanosiin, joissa metsäteollisuuden tarjoama talouskasvu otetaan vastaan kiitollisuudella. 

Samalla tämä raha jää investoimatta suomalaiseen metsätalouteen. Se puolestaan johtaa siihen, että Suomen verokarhulta jää saamatta siitä seuraava tulovirta kansainvälisessä kaupassa. Ja edelleen siihen, että julkisen sektorin olisi tavalla tai toisella kyettävä korvaamaan sen varassa suomalaisille järjestettävien palveluiden rahoitus - tai luovuttava niistä. 

Lyhyesti tiivistettynä alussa referoimani kyselyn lopputulos tarkoittaisi sitä, että suomalaisten enemmistö haluaa vaihtaa osan verovaroin maksettavista julkisista palveluista metsien monimuotoisuuteen. Toivoa sopii, että he ovat myös ymmärtäneet tämän.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Itärajan sulkemisella on vahva kansalaisten tuki, mutta metsätieto on hakusessa
Nuorten ahdistuneisuus ja USA:n metsäpalot
Ylen otsikko johti lukijoita harhaan

Ei ole helppoa olla vihreä ja älyllisesti rehellinen

Meidän suomalaisten sähkölaskut ovat nousseet lähes holtittomasti vihreän siirtymän seurauksena. Kehityksen taustalla on ollut ilmastonmuutoksen torjunnan lisäksi Saksan toteutusvaiheeseen tullut vanha päätös ydinvoimasta luopumisesta, norjalaisen vesivoiman kuivasta kesästä johtuva niukkuus sekä pohjoismaisten sähköverkkojen yhdistyminen keskieurooppalaisiin. 

Lisäksi asiaan on vaikuttanut Olkiluodon uuden ydinvoimalan viivästyminen, minkä seurauksena olemme varsin riippuvaisia tuontisähköstä. Mutta toki ongelma koskee koko Eurooppaa.

Siksi oli mielenkiintoista huomata uutinen, jonka mukaan Ranska on päättänyt ryhtyä rakentamaan jälleen uutta ydinvoimaa. Tosin sielläkin on oma olkiluoto-ongelmansa eli moninkertaisesi budjettinsa ylittänyt ja pahasti myöhässä oleva ydinvoimalatyömaa.

Jäänkin suurella mielenkiinnolla odottamaan, johtaako Ranskan päätös dominoefektiin eli ydinvoiman uuteen rakennusbuumiin muualla Euroopassa ja ehkäpä myös muualla maailmassa. Oman maanosamme ulkopuolella ainakin hiilivoimaan panostavan Kiinan voisi kuvitella siirtyvän vihreän siirtymän kannalta hyväksyttävämpään ydinvoimaan.

Tämä kaikki on sikäli mielenkiintoista, että juuri ympäristöihmiset ovat olleet vuosikymmeniä ydinvoimaa vastaan, ja kun he vihdoin ovat saaneet ajetuksi agendansa läpi kansainvälisessä yhteisössä, on sen tuloksena syntymässä uusi ydinvoimabuumi. Joka jatkunee niin kauan, kunnes jossain päin maailmaa tapahtuu jälleen uusi onnettomuus, joka säikäyttää ihmiset perinpohjaisesti.

Suomen kannalta on joka tapauksessa selvää, että nähty energian hinnannousu on jo nyt osoittanut, että täällä kylmässä pohjolassa on syytä huolehtia energiaomavaraisuudesta. Ydinvoiman ja tuulienergian lisäksi sitä paikkaamaan on Kemiin nousemassa uusi sellutehdas, joka valmistuttuaan tulee vastaamaan noin 2,5 prosentista koko Suomen sähköntuotannosta. 

Tämä viimeisin seikka on myös sellainen asia, jonka kanssa ympäristöihmiset ovat nikotelleet. Hehän haluaisivat suojella kolmanneksen koko Suomen pinta-alasta ja siten vähentää aivan oleellisesti mahdollisuuksiamme tuottaa bioenergiaa. 

Edelle kirjoittamani osoittaa, ettei ole helppo olla samaan aikaan aatteiltaan vihreä ja älyllisesti rehellinen. Ehkäpä tämä tosiasia on myös perimmäinen syy sille, ettei puolue ole valtamedian - aivan erityisesti Ylen ja Helsingin Sanomien - massiivisesta tuesta huolimatta onnistunut nousemaan maassamme suurten puolueiden joukkoon. Ja hyvä niin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Retorinen muutos ei poista älyllistä epärehellisyyttä
Satiiri Vihreiden alamäen syistä
Mahtavatkohan vihreät ymmärtää politiikkansa seurauksia?

Työläiset ymmällään suomalaisen kommunismin vahvimmissa linnakkeissa

Ennen vanhaan tunnettiin kolme punaista K:ta, eli kommunistien hallitsemaa teollisuuskaupunkia. Ne olivat Kemi, Kotka ja Karkkila. Viikonloppuna käytyjen kunnallisvaalien tulos on näiden kaupunkien osalta varsin mielenkiintoinen. 

Kemissä Vasemmistoliitto jäi 26,9 prosentin kannatuksellaan - SDP:n jälkeen - toiseksi kärsittyään 6,8 prosenttiyksikön rökäletappion. Keskusta oli kolmas ja Perussuomalaiset neljäs. 

Kotkassa Vasemmistoliiton kannatus on romahtanut jo aiemmin, eikä se saanut enää kuin 10,7 prosenttia annetuista äänistä - pudotusta edellisistä kuntavaaleista tuli tällä kertaa yli kolme prosenttiyksikköä. Sitä suositumpia olivat SDP, Kokoomus ja Perussuomalaiset, joten kovin oli kauhtunutta punaisuus myös siellä.

Kaupungeista pienin on Karkkila. Siellä kehitys on ollut mielenkiintoista, sillä suurimman valtuustoryhmän sai puolueiden ulkopuolinen Karkkilaan sitoutuneet yhteislista peräti 29 prosentin kannatuksella. Puolueista suurimpia kokojärjestyksessä olivat SDP, Kokoomus ja Vasemmistoliitto, jonka kärkipaikka vaihtui siten neljänteen sijaan.  

Kolmen punaisen K:n poliittisten valtasuhteiden muutos kertoo nähdäkseni lähinnä siitä, ettei perinteisellä vasemmistolla ole enää mitään annettavaa varsinaisille työläisille. Puolueen huomion keskiössä ovat jo pitkään olleet aivan muut seikat maahanmuuton edistämisestä seksuaalivähemmistöihin. Ja tämä todellisuus valkenee yksi toisensa jälkeen myös rasvakourille. 

Vaihtoehdoksi työläisille ei kelpaa myöskään ympäristösosialistiseen unelmaan nojaava Vihreät, joiden poliittinen profiili on - jos mahdollista - vieläkin sateenkaaren värisempi kuin vasemmistoliitolla. Yhdessä nämä puolueet ajavat alas suomalaista talouselämää, eli luovat työttömyyttä erityisesti vanhoille teollisuuspaikkakunnille. 

Niinpä kolmessa punaisessa K:ssa myös äänestysprosentit olivat masentavaa luettavaa: Kemissä 51,0, Kotkassa 47,7 ja Karkkilassa 51,8 prosenttia. Jos toimivan demokratian jonkinlaisena kriteerinä pidettäisiin sitä, että puolet äänioikeutetuista käy vaaliuurnilla, oltaisiin näissä kaupungeissa jo demokratian uskottavuuden katoamisen partaalla. 

Samalla on selvää, ettei myöskään Perussuomalaiset ole täysin onnistunut vakuuttamaan perinteistä työläistä. Kannatus kolmessa K:ssakin on toki noussut, mutta se on kuitenkin vielä varsin alhaisella tasolla Kemissä (11,9 prosenttia) ja Karkkilassa (9,0 prosenttia). Kotkassa puolue on kuitenkin saanut jalansijaa kerättyään 20,4 prosentin kannatuksen. 

Tosiasia lieneekin, että sitä mukaa kun perinteiset työläisammatit ovat katoamassa, katoaa myös puolueiden kiinnostus heidän asioitaan kohtaan. Selitys on luonnollinen, koska kohderyhmän supistuminen vähentää vuosi vuodelta sen merkitystä - eikä sellainen ole tietenkään eduksi valtapyrkimyksille. 

Nähtäväksi siten jää seuraavatko kolme K:ta Karkkilaa siinä, että valtaan nousevat puolueisiin sitoutumattomat ryhmät, vai saavatko paikalliset perussuomalaiset vakuutettua työläiset omasta erinomaisuudestaan. Joka tapauksessa näidenkin vaalien tulosten perusteella on selvää, että marxilais-leninistisen kommunismin tie on lopussa sielläkin, missä se aikanaan oli kaikista vahvinta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kemiläisten puheet ja äänestyskäyttäytyminen ristiriidassa
Äänestäjä on paradoksin äärellä
Suoraa toimintaa Karkkilassa

Pääministeri Marin otti sulan hattuunsa, mutta vihreät nikottelevat

Eilisen päivän suuri uutinen oli se kun Metsä Group ilmoitti 1,6 miljardin euron investoinnista Kemiin. Sen seurauksena nykyisen tehtaan 250 työpaikkaa säilyvät ja lisäksi suorassa arvoketjussa saa elantonsa noin 2 500 henkilöä eli 1 500 ihmistä enemmän kuin nykyisin.

Investoinnista ilmaisivat tyytyväisyytensä monet maamme johtavat poliitikot alkaen pääministeri Sanna Marinista (sd), joka linjasi etteivät metsäteollisuus ja luontoarvojen säilyttäminen ole ristiriidassa. Kyseessä on järkevin kannonotto, jota olen koskaan kuullut häneltä.

Marin väitti myös investoinnin osoittaneen hallituksen politiikan investointimyönteisyyden. Tosiasia kuitenkin on, että Metsä Group on suomalaisten metsänomistajien omistama, joten tehtaan rakentamispätöksen taustalla oli vahvasti näiden oma intressi saada puunsa myydyksi. 

Siten päämiinisterillä ja hallituksella on aihetta rehentelyyn vasta sitten, jos saamme Suomeen samankokoisia investointeja aidosti kansainvälisiltä yrityksiltä. Sen aika tulee - jos tulee - vasta sitten jos Neste tekee päätöksensä uuden biojalostamonsa sijaintipaikasta akselilla Porvoo - Rotterdam ensin mainitun eduksi.

Hallituksesta myös esimerkiksi Mika Lintilä (kepu), Annika Saarikko (kepu), Timo Harakka (sd) ja Paavo Arhinmäki (vas) kommentoivat positiivisesti investointipäätöstä. Vihreät olivat ensin hiljaa, mutta sisäministeri Maria Ohisalo tuli lopulta julkisuuteen ilmaisten varauksellisesti tyytyväisyyttä korostamalla tarvetta huolehtia hiilinieluista. Krista Mikkonen (vihr) meni vielä pidemmälle vaatien samassa yhteydessä jopa metsien lisäsuojelua valtion mailla, jotta jo nyt laajalti suojelun piirissä oleva pohjoinen metsäluonto ei vaarantuisi.

Vihreitä lähellä olevista organisaatioista Suomen luonnonsuojeluliitto on valittanut tehtaan ympäristöluvista. Greenpeace taas ilmaisi kantansa metsävastaavansa suulla seuraavasti: "kestävä ja ilouutinen? Ministeri iloitsee, kun ilmaston lämmittäminen nyt tällä päätöksellä kasvaa." Olisi mielenkiintoista kuulla, miten nämä kansalisjärjestöt elättäisivät pohjoissuomalaiset ihmiset: käpyjä keräämällä, lasketteluhissin kapuloita etelän turisteille ojentamalla vai työttömyyskorvauksilla?

Joka tapauksessa investointi on erinomainen asia Suomelle ja maan hallitukselle. Valmistuttuaan se tuottaa sellua noin 1,5 miljoonaa tonnia vuodessa ja siinä sivussa 2,5 prosenttia Suomen sähköntarpeesta. Lisäksi tehtaassa valmistetaan biotuotteita, kuten mäntyöljyä ja tärpättiä. Uusia biotuotteita ovat myös tuotekaasu, biopelletit ja rikkihappo, jota jalostetaan tehtaan hajukaasuista.

Tämän saavuttamiseksi tarvitaan 7,6 miljoonaa kuutiometriä metsien harvennuksista ja tukkipuun latvuksista koostuvaa puutavaraa, joka on noin seitsemän prosenttia maamme vuotuisesta puunkasvusta ja 35 prosenttia nykyisin hyödyntämättömättä jäävästä metsänkasvusta. Siten metsämme jäävät edelleen selvästi alihyödynnetyiksi, mikä tarjoaa yhä mahdollisuuksia vihreän kullan lisähyödyntämiselle tai vaikkapa luonnonsuojelulle.

Suomessa on siten syytä olla erittäin tyytyväinen eiliseen investointipäätökseen. Se on kestävän kehityksen mukainen ja tuottaa vero- ja vientituloja, joita tarvitaan kipeästi koronapandemian jälkeisenä aikana taloutemme saattamiseksi jälleen kestävälle pohjalle.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hallituksen tärkein tehtävä
Suvaitsematonta fanatismia
Suomalaisvastaiset EU-parlamentaarikot

Kemiläisten puheet ja äänestyskäyttäytyminen ristiriidassa

Kuten arvoisa lukijani hyvin tietää, ovat nyt käynnissä hallitusneuvottelut. Yksi noiden neuvotteluiden tärkeimmistä aiheista on tuleva ilmastopolitiikka. Siinä erityisesti Vihreät ja Vasemmistoliitto ovat vetämässä kovaa linjaa.

Esimerkiksi Vasemmistoliitossa on suhtauduttu kriittisesti Metsä Groupin Kemin investointiin. Se kaipaa kokonaisvaltaista arviointia siitä, miten biotuotetehdas vaikuttaisi Suomen ilmastotavoitteisiin ennen kuin antaisi sen rakentamiselle luvan.

Puheenjohtaja Li Anderssonin mukaan "arvio pitäisi saada ennen kuin pystytään tekemään mitään päätöksiä suuntaan tai toiseen siitä yksittäisestä hankkeesta. Päätöksentekijöillä pitää olla täysi ymmärrys siitä, mitä se tarkoittaa ilmastotavoitteiden ja ilmastopolitiikan näkökulmasta."

Vihreillä linja on ainakin puheissa ollut vieläkin tiukempi. Esimerkiksi puolueen puheenjohtaja Pekka Haavisto totesi vappuna, että "nyt on oikea hetki pysähtyä myös miettimään, miten metsäteollisuus varmistaa, että Suomi pysyy ilmastotavoitteissaan ja miten luonnon monimuotoisuus turvataan."

Metsä Groupin ja Suomen talouden kannalta on onnekasta, että mahdollinen tuleva pääministeri Antti Rinne (sd) on asettunut yksiselitteisesti tehtaan rakentamisen kannalle. Siten hallitus tulee syntymään vain, mikäli myös anderssonilainen ja haavistolainen äärimmäinen vihervasemmisto hyväksyy asian. 

Tämän kirjoituksen päätin kirjoittaa kun luin Taloussanomista, että Kemissä ollaan närkästytty biotuotetehtaan vastustajien toiminnasta. Kunniansa ovat saaneet kuulla erityisesti vihreät, mutta kuten edeltä näkyy eivät vasemmistoliittolaisten linjaukset juuri poikkea heistä. 

Asian muotoili kemiläinen Ritva seuraavasti: "kyllä niin pihisin ja kihisin kiukusta, kun kuulin vihreiden älämölön tehdashankkeesta. Täällä on nyt ihmisten toimeentulosta kysymys. Luulevatko ne, että pohjoisessa eletään pyhällä hengellä ja luonnon tuoksulla."

Jos Ritvan näkemys on tyypillinen kemiläisille, en voi kuin ihmetellä miksi muutaman viikon takaisissa eduskuntavaaleissa Kemi äänesti vahvasti äärimmäisen vihervasemmiston puolesta: Vasemmistoliitto sai peräti 26,2% kannatuksen ja oli selvästi kaupungin suosituin puolue. Vihreidenkin kannatus oli 5,1%. 

Siten Metsä Groupin Kemin investoinnin vastustajat keräsivät peräti 31,3% kannatuksen. Toisin sanoen heidän ääniosuutensa oli Kemissä noin 60% suurempi kuin koko Suomessa. 

Kysymys kuuluukin, että onko kaupungin kehityksen vastustajien määrä oikeasti näin suuri? Vai onko kyse sittenkin siitä, etteivät punaisen Kemin asukkaat ole vieläkään ymmärtäneet entisen SKDL:n raunioille syntyneen Vasemmistoliiton todellista luonnetta? Vai toimivatko he vain älyllisesti epärehellisesti vaaleissa?

Aiempia ajatuksia samasta aiihepiristä:

Kuka nousisi vastustamaan Kemin tulevaa sellutehdasta

Kiinalaista mannaa Suomen talouskasvulle

Kiinalainen pääoma tuo Kemiin tullessaan sekä hyvää että huonoa

Kuka nousisi vastustamaan Kemin tulevaa sellutehdasta

Meneillään olevan maailmantalouden positiivisen vaiheen aikana olemme Suomessa saaneet tottua siihen, kuinka hyvien aikojen odotetaan päättyvän aivan pian. Kulunut viikko oli tässä suhteessa mielenkiintoinen, sillä silloin julkaistiin todella monen yrityksen tämän vuoden ensimmäisen kvartaalin tulokset.

Niistä uutisoi esimerkiksi Helsingin Sanomat seuraavasti: "Suomalaisyritykset kertoivat sarjassa hyviä uutisia: UPM:ltä loistotulos, Valmetin tilauskanta ennätyksessä". Yle oli vähän varovaisempi, mutta otsikoi kuitenkin positiivissävyisesti "Tulospäivä: Kemira yllätti, Nesteen voittokulku uusiutuvilla jatkui, sellun hyvä menekki piti metsäfirmat iskussa".

Hyviin talousuutisiin kuului myös Metsä Groupin ilmoitus aikomuksestaan rakentaa jättimäinen sellutehdas Kemiin. Mikäli se toteutuu, saavutetaan kutakuinkin suomalaisten metsien puuntuotannollisesti kestävän käytön raja.

Hallitusta parhaillaan kokoava Antti Rinne (sd) ja monet muut poliitikot ottivat tiedon sellutehdasinvestoinnista tyydytyksellä vastaan. Tuohan se vientisektorille lisävoimaa ja ihmisille hyväpalkkaisia työpaikkoja.

Ottaen huomioon viime aikojen ilmastonmuutoskeskustelun on tehtaan kritiikki ollut ainakin toistaiseksi varsin laimeaa. Voisin kuvitella, että kaikki suomalaispuolueet Perussuomalaisia lukuun ottamatta muotoilisivat tekstin, jossa muistutettaisiin sitoutumisesta kasvihuonekaasujen rajoittamisesta siten, että globaalin ilmaston lämpeneminen jäisi 1,5 asteeseen.

Itse näen asian siten, että Metsä Groupin tehdassuunnitelma on nyt sellainen iso realiteetti, jossa kestävyyden eri osa-alueet lyövät toisiaan vahvasti korville. Viennin arvo ja työpaikat lisäävät taloudellista ja myös sosiaalista kestävyyttä. Sen sijaan puiden tarkka hyötykäyttö on haaste ekologiselle - ja pohjoiseen sijoittuessaan ehkä myös aavistuksen saamelaisten kulttuuriselle - kestävyydelle.

Mistä siis löytyy se poliitikko, joka kertoo kemiläisille ja maan pohjoisosien metsänomistajille ja metsäammattilaisille vastustavansa heidän tulevaisuutensa kannalta merkittävää investointia koska se vaarantaa ilmastonmuutoksen vastaiset tavoitteet? Tavoitteet, joiden vaikutus ilmaston lämpenemiseen on parhaimmillaankin promilleluokkaa.

Nähtäväksi jää löytyykö pelin avaaja vihreistä kansanedustajista vai kenties vasemmistoliittolaisista. Tai tulisiko se yllättäen keskustalaisten tai kokoomuslaisten piiristä? Ellei sitten joltain rohkealta demarilta, ruotsalaiselta tai peräti kristilliseltä poliitikolta? Ja miten se vaikuttaa hänen puolueensa kannatukseen eurovaaleissa ja/tai mielipidetiedusteluissa.

Aiempia ajatuksia samasta aiheesta:
Metsien kasvusta ja ilmastohistoriasta
HS linjasi metsäpoliittisen uutisointinsa
Kumpi ompi pahempi: ilmastonmuutos vai sen ehkäisy?

Kiinalaista mannaa Suomen talouskasvulle

Suomi isännöi eilen Kiinan presidenttiä. Journalismimme tasosta kertoi jotain se, että vierailun aikana korkean kiinalaisvieraan kanssa sovituista asioista tärkein tuntui olevan Ähtärin eläinpuistoon saapuva pandapariskunta.

Tosiasiassa pitkällä aikavälillä tärkeintä lienevät kuitenkin olleet matkan aikana julkistetut taloussopimukset. Niistä ensimmäinen oli Kemijärven sellutehtaan rakentamiseen liittyvä sopimus: Boreal Biorefin toimitusjohtajan Heikki Nivalan mukaan nyt on jo hyvin todennäköistä, että yhteensä 800 miljoonan euron biojalostamo rakennetaan.

Toinen esillä ollut suuri kiinalaisinvestointi liittyi niin ikään puunjalostusteollisuuteen: Kemiin suunniteltu 900 miljoonan euron biojalostustehdas astui jälleen yhtä askelta lähemmäs toteutumistaan. Mikäli sekin toteutuu, valuu huomattava osa metsiemme hyödyntämisestä syntyvästä liikevoitosta kiinalaisille omistajille, vaikka pääosa hyödystä jääkin Suomeen palkkojen ja verojen muodossa. Sellainen on talouden laki.

* * *

Tehdyt sopimukset osoittavat sen, että kiinalainen raha on löytänyt Suomen. Aiempia esimerkkejä ovat mm. peliteollisuutemme lippulaivan eli Supercellin siirtyminen pääosin ja Uudenkaupungin autotehtaan osittain kiinalaisille.

Nyt nähty kiinalaisen rahan hakeutuminen Suomeen lienee vasta alkusoittoa. Äärikapitalistisen kansantasavallan talous on vahvasti ylijäämäinen, minkä seurauksena sikäläiset toimijat etsivät kuumeisesti kannattavia sijoituskohteita. Tämä tarkoittaa jatkossa lisää yritysostoja ja investointeja sinne, missä rahalle nähdään saatavan hyvää korkoa.

Hyvää tässä on se, että Suomeen virtaa nyt pääomia, joita taloutemme ehdottomasti tarvitsee omien raharikkaidemme suunnatessa yhä useammin ulkomaille. Kääntöpuolena taloutemme siirtyy yhä suuremmassa määrin kulttuurisesti Suomesta vahvasti poikkeavalle taholle, jonka päätöksiin ei vaikuta isänmaanrakkaus sitäkään vähää kuin kotimaisille omistajille.

Kaiken tämän seurauksia on vaikea arvioida. Voisi kuitenkin veikata, että ainakin suomalaisten yritysten hallintoa siirtyy ajan myötä Suomesta muualle ja että työpaikkojen kulttuureihin kulkeutuu kiinalaista vaikutusta. Jälkimmäisen seurauksena syntynee esimerkiksi paineita kotimaisten työehtoneuvotteluiden muuttamiseksi.

Mikäli kiinalaisen rahan invaasio Suomeen jatkuu pitkään, on mahdollista, että sillä on vaikutuksia myös suomalaiseen politiikkaan. Näin sekä ulkopolitiikan, että talouspolitiikan saralla. Onhan vain luonnollista, ettei itäinen suurvalta halua sijoitustuotoilleen tarpeettomia esteitä, eikä taloudellisen vasallinsa toimivan sen kansainvälisiä intressejä vastaan.

Nyt on kuitenkin turha murehtia edelle kirjoittamiani synkänsävyisiä pelkoja. Kuten aluksi totesin, kiinalainen raha on tervetullutta vauhdittamaan maamme taloutta, ja siitä on syytä iloita. Samalla se kertoo meille taloutemme perusrakenteiden olevan siinä kunnossa, että jopa itäaasialaiset luottavat tulevaisuuteemme.

Kiinalaisomistus on osa maailmantalouden globalisoitumiskehitystä. Samaan tapaan on suomalainen raha etsiytynyt vaikkapa Etelä-Amerikkaan hakemaan maksimaalista tuottoa. Näin maailmanlaajuinen talous verkottuu yhä enemmän, minkä seurauksena kansakuntien kiihottaminen toisiaan vastaan käy yhä vaikeammaksi. Siitä hyötyvät viime kädessä aivan kaikki.

Lisäksi on hyvä ymmärtää, että kiinalaiset ovat varsin pragmaattisia omistajia. Jos heidän sijoituksensa tuottavat hyvin, heillä ei ole taipumusta ryhtyä korjaamaan toimivaa konetta. Ongelmiin joudumme kiinalaisten kanssa aikaisintaan vasta sitten, jos taloutemme päätyy uuteen muuta maailmaa syvempään taantumaan.

Tämä olisi hyvä muistaa niin poliittisilla kuin taloudellisillakin foorumeilla. Oman talouden pitäminen rasvattuna tarjoaa meille sekä taloudellista hyvinvointia, että suojaa itäaasialaisen omistuksen aiheuttamia poliittisia paineita vastaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mitä vasemmiston vaalivoitosta seuraisi?
Innovaatioita 2020-luvun tarpeisiin?
Kiinan tie

Kiinalainen pääoma tuo Kemiin tullessaan sekä hyvää että huonoa

Tänään meille luvattiin, että kiinalainen pääoma alkaisi lopultakin virrata suuremmassa määrin myös Suomeen. Vielä ei kannata kuitenkaan nuolaista, sillä ensin kiinalaiset tekevät kannattavuuslaskelmansa ja vasta sitten päätöksen Kemin biodieseltehtaasta.

Epävarmuudesta huolimatta kukaan ei estä minua spekuloimasta. Suotakoon siis muutama ajatuksenpoikanen uutiseen liittyen.

Hyvää asiassa on se, että maamme kaipaa sijoituksia tekevää pääomaa. Nyt sellaista olisi tarjolla, joten mikäli kiinalainen päätös realisoituu tuo markkinakommunismin mallimaa kemiläisille oikeaa työtä, palkkaa ja hyvinvointia sekä niiden kautta myös palvelusektorille kysyntää. Ja kaikki tämä verottajalle lisätuloja.

Hyvää on myös se, että mikäli kiinalaiset etenevät investointiasteelle ja lopputulos on heitä tyydyttävä, saattaa nyt harkinnassa olevaa päätöstä seurata kiinalaisia lisäinvestointeja. Mikäli markkinakommunistista pääomaa virtaa riittävästi maahamme, voi Suomen pitkäaikainen työttömyys olla pian pelkkä paha muisto. Ehkäpä maahanmuuttajatkin työllistyvät siinä tilanteessa kun kaikesta työvoimasta tulee huutava pula.

Huonoa asiassa on sen sijaan se, että nyt suunniteltu kiinalaisinvestointi perustuu suomalaiseen vihreään kultaan, jolle on löytynyt pitkän tauon jälkeen myös kotimaisia suuren mittaluokan käyttäjiä Äänekoskella, Kuopiossa, Kemijärvellä ja Kainuussa. Tai ainakin sellaisista on annettu lupauksia. Niinpä kilpailu metsien käytöstä nostaa kantohintoja, mikä hyvänä asiana lisää metsänomistajien tuloja mutta vastineeksi nostaa tuotantokustannuksia ja siten heikentää Suomessa tehtävien investointien kannattavuutta.

Ja huonoa on tietenkin sekin, että Kemin tehtaasta saatava liikevoitto valuu Euraasian toiseen päähän markkinakommunismin pesään. Tosin siltä osin on todettava, että liikevoitto on vain pieni osa siitä hyvästä, jonka investointi tuottaa suomalaiselle yhteiskunnalle.

Pitkällä tähtäimellä huonoa on myös se, jos ulkomaisen pääoman merkitys Suomessa kasvaa hallitsevaksi. Vaikeiden aikojen koittaessa sellaisella on taipumus lähteä pois ja jättää jälkeensä savuavat rauniot.

Mistä seuraa vielä yksi hyvä asia. Ehkäpä kiinalainen omistus lopultakin saa suomalaiset työmarkkinajärjestöt lopettamaan omaan nenänpäähänsä katselun ja etsimään oikeasti ratkaisuja, joiden seurauksena niin kotimaisen pääoman kuin myös työvoiman on hyvä olla Suomessa.

Näillä aatoksilla jään odottelemaan kiinalaisten lopullista päätöstä ja kaikkien edelle kirjoittamieni hyötyjen ja haittojen realisoitumista. Toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato kun Uskossa kuoli.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen biotalous on täynnä mahdollisuuksia
Metsänomistajat tukevat Suomen raskasta metsäteollisuutta
Metsästä jalostuu rahaa
Kiinan tie