Korpit muistavat apajansa

Haaskansyöjät – kuten korpit – ovat eläimiä, jotka hyödyntävät syystä tai toisesta valmiiksi saatavilla olevaa ruokaa. Siis esimerkiksi petojen saaliiksi joutuneiden eläinten jäännöksiä sen jälkeen kun itse saalistaja on poistunut paikalta. 

Tästä seuraa, että haaskaeläimet ovat enemmän tai vähemmän riippuvaisia epätasaisesti jakautuneista ja ennalta-arvaamattomasti vastaan tulevista raadoista. Korpit ovat kuitenkin tunnetusti älykkäitä eläimiä, joten tutkijat ovat yleisesti ajatelleet, että ne löytävät ruokansa seurailemalla petoeläimiä suoraan niiden saaliille. 

Matthias-Claudio Loretton ja hänen kumppaneidensa Yellowstonen kansallispuistossa tekemässä tutkimuksessa huomattiin kuitenkin, ettei asia ole näin. Tutkijat seurasivat 69 korpin, 20 suden ja 11 puuman liikkeitä Yellowstone’n kansallispuistossa ja huomasivat, etteivät linnut juuri koskaan seurailleet petoja pitkiä matkoja. 

Sen sijaan korpit muistivat, miltä paikoilta ne olivat aiemmin löytäneet susien saaliiden jäänteitä ja palailivat parhaille apajille jopa 155 kilometrin etäisyydeltä. Toisin sanoen tutkijoiden havainnot  osoittivat korppien spatiaalisen muistin ja suunnistuskyvyn olevan niiden ravinnonhankinnassa huomattavasti aiemmin oletettua tärkeämpiä. 

Samoin se osoitti, ettei näille suurille ja tunnetusti älykkäille varislinnuille tuota vaikeuksia ymmärtää ruokaa löytyvän todennäköisimmin – ja helpoimmin – sieltä, mistä sitä on löytynyt usein aiemminkin. Näin tutkimus vahvisti käsitystämme korppien korkeista henkisistä kyvyistä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Luonnonsuojelu ja eliöiden sopeutuminen
Saalistajista ja niiden vaikutuksesta
Susi jo syntyessään - vai onko sittenkään?

Kannabistuotteista tarvitaan lisää tieteellistä tietoa

Monet alkoholia käyttävät ihmiset ovat siinä käsityksessä, että pieni tissuttelu on haitatonta – ja monet jopa arvelevat sen olevan hyödyllistä. Näitä näkökohtia ovat tukeneet myös jotkut pienehköihin aineistoihin perustuvat tutkimukset. Esimerkiksi tässä tutkimuksessa dementiariski näytti vähäisiä alkoholimääriä nauttineilla olevan pienempi kuin täysraittiilla. 

Nyt kuitenkin Anya Topiwala ja hänen kollegansa ovat analysoineet peräti yli puolen miljoonan 56–72-vuotiaan henkilön seurantatutkimusten tuloksia. Ja he havaitsivat, että kaikki alkoholinkäytön muodot vähäisestä runsaaseen liittyivät lisääntyneeseen dementiariskiin.

Tutkijat päätyivät tähän tulokseen analysoituaan kahden biopankin, Million Veteran Program -ohjelman ja UK Biobankin pitkittäisiä havainnointiaineistoja ja geneettisiä tietoja laajan dementiafenotyyppien kirjon osalta. Heidän tekemänsä geneettiset analyysit osoittivat, että kaikenlainen alkoholinkäyttö lisäsi dementiariskiä kaikissa etnisissä ryhmissä. 

Toisin sanoen tutkimus osoitti kiistatta, että kaikenlaisen alkoholinkäytön välttäminen vähentää ihmisten riskiä sairastua dementiaan. Näin siitä huolimatta, että alkoholilla on merkittävä rooli monenlaisissa sosiaalisissa tilanteissa. 

* * *

Tosiasia kuitenkin on, että alkoholin käyttö on nykyisin – osin myös Suomessa – korvautumassa muiden päihteiden käytöllä – tai sekakäytöllä. Näistä esimerkiksi kannabistuotteista kuulee silloin tällöin, että ne olisivat alkoholia vähemmän haitallisia. Varsinainen tutkimusnäyttö on kuitenkin alkoholiin verrattuna melko vähäistä.

Siksi oli mielenkiintoista huomata, että niiden käyttöön liittyvistä tutkimuksista on äskettäin julkaistu yhteenvetoartikkeli. Sen mukaan säännöllinen ja runsas tetrahydrokannabinolin (THC) käyttö näyttäisi aiheuttavan riippuvuutta. 

Lisäksi suurten THC-annosten akuutti käyttö voi aiheuttaa lyhytkestoisia psyykkisiä, ruoansulatuskanavan ja sydän- ja verisuoniston ongelmia sekä päihtyneenä ajettaessa liikenneonnettomuuksia. Kannabiksen pitkäaikainen käyttö on yhdistetty lisäksi useisiin muihin haitallisiin seurauksiin

Sellaisia ovat erityisen huolestuttavia nuorilla ja nuorilla aikuisilla, joilla kannabiksen käytön on havaittu tutkimuksissa johtavan heikentyneeseen oppimiseen, alentuneeseen kognitiiviseen suorituskykyyn ja siten myös heikompaan koulumenestykseen ja riippuvuuteen. Pahimmillaan on havaittu jopa psykooseja, skitsofreniaa, mieliala- ja ahdistuneisuushäiriöitä ja itsetuhoista käyttäytymisstä.

Eikä tässä kaikki, sillä kannabis on tutkimuksissa yhdistetty myös hengityselimistön sekä sydän- ja verisuoniston ongelmiin. Odottavilla äideillä on puolestaan havaittu synnytyksen ennenaikaisuutta ja sikiön kasvun hidastumista silloin, kun kannabista on käytetty toistuvasti. 

Kaiken tämän osalta käydään kuitenkin edelleen tieteellistä keskustelua, jonka selkeyttämiseksi tarvittaisiin alussa referoimani alkoholitutkimuksen tapaisten laajojen seuranta-aineistojen analysointia, jotta näyttö voitaisiin todeta kiistattomaksi. Toisin sanoen perusteelliselle tutkimukselle on edelleen tarvetta, jotta päihdepolitiikkaa voitaisiin jatkossa tehdä mahdollisimman luotettavan tiedon pohjalta – myös Suomessa. 

Päivän aiempi merkintä:
Demokratia toimii Britanniassa, vaikka etujaan menetettävät järjestöt kitisevät

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Voisiko jengirikollisuuden lopettaa vapauttamalla huumeet?
Sanna Marinin tanssi
Viina on viisasten suoja

Bidenin dementia ja Trumpin puheet saattavat parantaa Euroopan turvallisuutta

Maailma on ikävässä tilanteessa, koska Yhdysvaltain tuleva presidentti näyttäisi olevan joko Donald Trump tai Joe Biden. Heistä jälkimmäisen dementointuminen on käynyt yhä ilmeisemmäksi ja noussut asian suorasukaisesti todenneen niin sanotun Hurin raportin myötä läntisen suurvallan politiikan kuumaksi perunaksi.

Toki Bidenin tukijat ovat käyneet vastahyökkäykseen ja vakuutelleet presidentin muistin toimivan moitteettomasti sekä pyrkineet osoittamaan raportin poliittisesti motivoituneeksi. Selvää kuitenkin on, että sen tuoma epäilys tulee jäämään ihmisten mieleen ja Bidenin kohdalla pienikin julkinen kömmähtely tulee jatkossa vaikuttamaan oleellisesti hänen äänestäjiensä vähemmän fanaattiseen osaan.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Donald Trump olisi palaamassa valkoiseen taloon. Ensinnäkin hänen on saatava tukea USA:n korkeimmalta oikeudelta ja toiseksi hänen olisi jollain tavalla saatava äänestäjäkuntansa uskomaan koko vaalikamppailun aikana, etteivät kilpailijan epäilemättä rajuksi käyvät syytökset kapinan nostattamisesta edellisten vaalien yhteydessä pidä paikkaansa. 

Meidän eurooppalaisten kannalta ongelma on siinä, että on vaikea sanoa kumpi on kannaltamme parempi vaihtoehto - lähtökohtaisesti arvaamaton Trump vai jo fyysiseltäkin olemukseltaan ikämieheltä vaikuttava ja dementoitumassa olevan tuntuinen Biden. Eikä asiaa ainakaan paranna se, että Trump nosti jo etukäteen esille haluttomuutensa tukea Eurooppaa yksiselitteisesti, mikäli Venäjä valloittaa Ukrainan ja siirtää sen jälkeen huomionsa johonkin rajamaahan. 

Jälkimmäisen suhteen panin tyytyväisenä merkille, että tuleva presidenttimme Alexander Stubb ymmärsi Donald Trumpin olevan "lähtökohtaisesti oikeassa" siinä, että Euroopan on itse otettava enemmän vastuuta omasta turvallisuudestaan. Suomen kohdalta puolustuskyky on toki kunnossa, mutta Venäjän brutaali aggressiivisuus ei viime kädessä pysy aisoissa kuin joko Yhdysvaltain merkittävällä tuella tai Länsi-Euroopan suurten maiden - Saksan, Ranskan ja Iso-Britannian - nykyistä paljon suuremmalla panostuksella sotilaalliseen kyvykkyyteensä.

Siinä mielessä USA:n kahden ikämiehen kilpailu maan johtajuudesta saattaa lopulta herättää maanosamme päättäjät ja sitä kautta lisätä Euroopan turvallisuutta. Ja aivan parhaassa tapauksessa Biden joutuu jättämään ehdokkuutensa ja korvataan nuoremmalla ja toivottavasti kyvykkäällä vaihtoehdolla, joka kykenee itse vaalissa voittamaan myös Trumpin ja vallassa ollessaan jopa vähentämään läntisen suurvallan äärimmäisen syväksi kasvanutta sisäistä jakautuneisuutta. 

Näin lopputuloksena voisi olla sotilaallisesti vahva Eurooppa, jonka tukena olisi turvallisuuspoliittisesti vastuullinen Yhdysvallat. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ryhdistäytyykö EU vai taistellaanko vain viimeiseen ukrainalaiseen?
Mustat naiset ratkaisevat
Menettääkö USA johtoasemansa Kiinalle?

Tosiasioiden muistelu satuttaa

Ilta-Sanomat: "Kansanedustajan outo kysymys sai eduskunnan pyörittelemään päätään – ´Pohjanoteeraus´". Helsingin sanomat: "Oppositio haastoi oppositiota kyselytunnilla: ´Rimanalitus´, moitti Orpo".

Edelle kopioimani Erkkomedian otsikot osoittavat, että kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps) on osunut ja kohde uponnut. Tarkoitan tällä sekä kokoomuslaisia että sanomatalolaisia. Otsikoilla nimittäin viitataan vain tosiasioita esille tuoneeseen kysymykseen, joka kuului seuraavasti. 

"Kaikki kuuntelijat ja katselijat varmasti tietävät millainen on ollut perussuomalaisten maahanmuuttopoliittinen linja, mutta nyt vaalien alla kokoomus esittää jälleen kovaa poikaa. Mutta muistakaa, Aleksander Stubb, heidän entinen puheenjohtajansa mainitsi, että Ruotsi on yksi turvallisimmista maista koko maailmassa."

"Silloin sisäministerinä toiminut kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo sanoi, että turvapaikanhakijoiden motiivien arvostelu on rasismia. Silloin puhuttiin arvopohjasta, emmekä mekään mahtuneet heidän kanssaan samaan hallitukseen. Arvoisa hallitus näettekö tekin tämän kokoomuksen vaalibluffin läpi?"

Täytyy tosin huomauttaa, että Junnilan kysymys meni ilmeisesti myös pääministerin ihon alle, koska tämä arveli, että "ehkä tämänkaltaiset kysymykset tai debatit kuuluvat johonkin muuhun foorumiin kuin hallituksen kyselytunnille". Hyvä kuitenkin, että hänen mukaansa "huoli jengiytymisestä, rikollisuuden kasvusta, meidän lasten ja nuorten pahoinvoinnista...on kuitenkin tässä salissa yhteinen".

Nähtäväksi siis jää, millaisin keinoin Suomen seuraava hallitus lähtee tätä huolenaihetta purkamaan. Ainakin sopii toivoa, että lähes täydellä varmuudella siihen osallistuva Kokoomus muistaa Junnilan esille tuomat johtohenkilöidensä kaksi pahimman luokan kömmähdystä ja ottaa maahanmuuton ongelmat lopultakin tosissaan. 

Ainakin tunnettu kansanviisaus antaisi ymmärtää, että näin olisi käymässä. Onhan Suomessa tapana sanoa, että "kolmas kerta toden sanoo". Vaikka toisaalta samaisella kansalla on kyllä päinvastainenkin viisaus: "ei kahta ilman kolmatta".

* * *

Myös nykyisen hallituksen ministeri Mika Lintilä (kepu) on joutunut selittelemään kovasti WhatsApp-tililtään lähetettyä viestiä. Hänen mukaansa sen on saattanut sosiaaliseen mediaan joku muu kuin tilin omistaja. 

Poliisi tutkii asiaa, mutta tässä näppäimistön äärellä minun on kuitenkin todettava, että viestiin sisältynyt meemi itsessään oli hauska ja osuva. Hehkeänä hymyilevä pääministeri Sanna Marin (sd) heiluttamassa plakaattia, jossa lukee "iloa valoa ja Olavia" vieressään Matias Mäkynen (sd) käsissään kirjoitus "vieraissa käynti kulukorvauksiin".

Arvoisa lukijani tietänee itsekin mihin tosiasioihin meemin muokatut tekstin viittaavat, joten ei tästä asiasta tällä kertaa sen enempää. Noin yleisesti voinemme kuitenkin panna merkille, että vanhojen törttöilyjen muistelu näyttäisi sattuvan niin Kokoomuksessa kuin Sosialidemokraateissakin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Politiikan ensimmäinen uhri
Uutta tietoa faktantarkastajille
Petteri Orpo: kannattaisi katsoa peiliin

Suuria kuvia ja olemattomia kasvoja

Ihmisen tärkein aisti on näköaisti. Siksi oli mielenkiintoista havaita aiheeseen liittyen parikin tieteellistä julkaisua. 

Niistä ensimmäisessä oli selvitetty kuvien koon ja niiden muistamisen välistä suhdetta. Tutkimuksen tehneiden tutkijoiden hypoteesin mukaan ihmisen päivittäin havaitsemista ohikiitävistä kuvista juuri suurikokoiset jäävät ihmisten mieleen paremmin kuin pienet. 

Tutkijat testasivat tätä hypoteesia 182 osallistujalla, joita pyydettiin katsomaan erikokoisia kuvia kertomatta, että he joutuvat sen jälkeen muistitestiin. Kuvien katselun jälkeen he muistivat suuret kuvat 1,5 kertaa paremmin kuin pienet, mutta esitysjärjestys tai kuvan sisältö eivät vaikuttaneet muistamiseen. Ei myöskään kuvan esikäsittely, skaalaus tekstissä tai sen tietosisältö. Poikkeuksena olivat kuitenkin kuvissa olevat kasvot ja ulkoilmakohtaukset, jotka muistettiin parhaiten ja huonoiten. 

Toisessa vastaani tulleessa tutkimusraportissa oli käsitelty ihmisten eri esineissä havaitsemia illuusiokasvoja. Siis optisia harhoja, joissa katsoja kuvittelee näkevänsä kasvot esimerkiksi kuun pinnalla tai jossain elottomassa esineessä, vaikka niissä ei todellisuudessa sellaisia olekaan.

Tutkijat teetättivät sarjan kokeita valokuvilla luonnollisista ja ihmisen tekemistä esineistä, joissa oli kasvoiksi tulkittavia yksityiskohtia. Niihin osallistui kaikkiaan 3 815 aikuista ihmistä, joiden arvion mukaan vain 19 % kuvitteellisista kasvoista arvioitiin ilmeeltään neutraaleiksi, kun taas 34 % koettiin ilmaisevan onnellisuutta ja 1 % tulkittiin inhoa ​​osoittavaksi. 

Suurinta osaa illuusiokasvoista pidettiin ennemmin nuorina kuin vanhoina. Lisäksi ihmisten mielestä kasvot kuvasivat näkemiään kasvoja neljä kertaa useammin miehiksi kuin naisiksi. Vaikka 80 prosenttia kokeeseen osallistujista noudatti tätä kaavaa, kuitenkin kolme prosenttia kertoi näkevänsä useammin naisten kuin miesten kasvoja. 

Minun nähdäkseni nämä tutkimukset osoittivat mielenkiintoisella tavalla sen, ettemme me ihmiset näe maailmaa sellaisena kuin se on, vaan katselemme sitä jonkinlaisten sääntöjen ja ennakkoluulojen kautta. Ehkäpä tämä osaltaan selittää sitä, miksi eri ihmiset ajattelevat maailmasta niin kovin toisistaan poikkeavasti. 

Onhan niin, että siinä missä yksi näkee vaikkapa hyvin hoidetun talousmetsän taloudellista hyvinvointia tuottavana luonnonvarana, katsoo toinen sitä kauhistuttavana puupeltona. Ja sen seurauksena he käyvät kiivasta sanasotaa siitä, miten suomalaisia metsiä tulisi hoitaa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tasa-arvo on ihmisyhteisöjen perusluonteen vastaista
Taikatemppu ja sähköshokki
Altruismi ja pelko leimaamisesta luovat hyvän yhteiskunnan

Boris Johnson muistetaan Suomessa pitkään

Iso-Britannian pääministeri Boris Johnson joutui eroamaan puolueensa johdosta erinäisten vähemmän kunniakkaiden vaiheiden jälkeen. Ne ovat nyt pinnalla, mutta historian saatossa häntä tuskin kuitenkaan muistetaan niistä, vaikka samalla miehen alta lähtee myös pääministerin palli. 

Tulevaisuudessa Johnson tullaan nimittäin yhdistämään erityisesti Brexitiin, jonka hän hoiti vastuullisena pääministerinä. Yksi siihen johtaneista rakennuspalikoista oli EU:n maahanmuuttopolitiikka, joka johti itäeurooppalaisten ryntäykseen saarivaltion työmarkkinoille sekä kehitysmaalaisten elintasopakolaisten virtaan sikäläisten veronmaksajien elätettäväksi. 

Brexitin jälkeen Britannialla on ollut vaikeuksia järjestää yhteiskuntansa uudelleen - osin koronapandemian takia - mutta aika korjannee sen asian. Sen sijaan jää nähtäväksi, miten Britannian ja EU:n välinen suhde kehittyy jatkossa - vaikka siinä prosessissa Johnsonilla on tuskin suurempaa roolia. 

Väistyvän pääministerin muita suuria saavutuksia ovat olleet koronavirusrokotteen Euroopan nopeimman käyttöönoton ja Euroopan nopeimmin puretun koronasulun junailu. Meillä Suomessa Johsonin ansioluetteloon on luettava myös, ja aivan erityisesti, hänen vahva tukensa meidän NATO-hakemuksellemme - ja Ukrainassa hänen varaukseton panoksensa heidän taistelulleen itäistä hyökkääjää vastaan. Niistä hänet muistetaan sekä Suomessa että Ukrainassa erittäin hyvällä ja pitkään.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Boris Johnsonilla nolo tilanne ja kapina - entä Sanna Marinilla?
Ensin oli alpakka, seuraako tulevaisuudessa huonekärpänen?
Muslimin vaikuttava veitsi-isku

Leninin patsas poistetaan, mutta historiasta ei opi unohtamalla sen nolot tapahtumat

Turku päätti poistaa Leninin rintakuvan kaupungin keskustasta, koska se on herättänyt kaupunkilaisissa ja mediassa toistuvasti keskustelua Venäjän Ukrainaan kohdistamien sotatoimien vuoksi. Kyseessä on Leningradin (nykyinen Pietari) kaupungin suomettumisen pimeimpänä kautena antama propagandalahja, johon liittyy muistolaatta Leninin asumisesta muistomerkin viereisessä talossa. 

Minä en sinänsä kaipaa kommunistijohtajien muistomerkkejä Suomeen, mutta totean kuitenkin, etteivät Suomen - eivätkä edes Turun - historian nolot tapahtumat katoa sillä, että niistä kertovat muistomerkit poistetaan. Tai että koko asia unohdetaan aktiivisesti. 

Siksi olisi ollut parempi, että rintakuva olisi saanut jäädä paikalleen ja sen yhteyteen olisi pystytetty opasteita, joissa olisi kerrottu kaikelle kansalle Leninin hirmuteoista ja hänen saavutustensa seurauksena syntyneistä vielä sitäkin järkytävämmistä tapahtumista - unohtamatta Leninin ja Stalinin saavutuksia ihannoivan Vladimir Putinin sotaretkeä Ukrainaan. 

Tosiasia nimittäin on, että historia toistaa itseään, mikäli sen opetukset unohdetaan. Ja siksi olisi paljon parempi, jos nolojen muistomerkkien poistamisen sijaan niitä hyödynnettäisiin menneiden aikojen virheiden mielessä pitämiseksi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Poliittinen korrektius tuhoaa kansakunnan tietoisuuden
Lenin-puistoon on koottava Leninin ajatuksia kaiken kansan nähtäväksi
Anna Pöysä haluaa kirjoittaa historian uudelleen kuin naapurissa ennen

Nobelistin ja salaliittogurun elämä: Luc Montagnierin tarina

Nobelisti Luc Montagnieriin näkee joskus viitattavan erilaisten salaliittoteorioiden yhteydessä. Siksi päätin tänä aamuna kääntää eilisen Nature-lehden hänestä julkaiseman muistokirjoituksen kommentoimatta asiaa sen enempää.

Luc Montagnier nousi merkittävään tieteelliseen asemaan saaden Nobel-palkinnon AIDS:ia aiheuttavan HIV:n löytämisestä yhdessä kollegoidensa kanssa. Hänen työnsä mahdollisti tämän viruksen diagnostisten testien ja sen aiheuttaman sairauden hoitojen kehittämisen ja sitä kautta lukemattomien ihmishenkien pelastamisen. 

Elämänsä myöhemmät vuodet Montagier käytti kovalla työllä saavuttamansa maineen murskaamiseen kannattamalla erilaisia vaihtoehtoisia teorioita ja vastustamalla rokotuksia. Hänen perusteettomia väitteitänsä COVID-19:stä – että rokotteet edistäisivät vaarallisten varianttien syntymistä tai että virus olisi ihmisen kehittämä – tuettiin valheellista tietoa levittävillä kampanjoilla. Montagnier kuoli 89-vuotiaana 8. helmikuuta. 

Montagnier syntyi 18. elokuuta 1932 Chabrisissa, Ranskassa. Hänen toisen maailmansodan aikaan osunutta lapsuuttaan varjostivat nälkä ja epävarmuus, mutta hänen kiinnostuksensa tieteeseen puhkesi myös varhain. Sen seurauksena hän aloitti toiminnan, joka on synnyttänyt lukemattomia tutkijoita eli räjähtävien yhdisteiden kanssa puuhastelun kotilaboratoriossa. 

Myöhemmin hän kiinnitti ajastettuja kuvia ottavan kameran mikroskooppiin ja tutki viherhiukkasten vastetta valoon. Virologiasta hän innostui kuultuaan vuonna 1957 tehdystä löydöstä, jonka mukaan tupakan mosaiikkiviruksen RNA voi välittää tartuntoja.

Montagnierin virologinen asiantuntemus kehittyi, kun hän työskenteli useissa laboratoriossa ennen siirtymistään Pariisin Pasteur-instituuttiin vuonna 1972. Pasteur-instituutissa Montagnier erikoistui retroviruksiin eli RNA-viruksiin, jotka voivat lisätä DNA-kopion geneettisestä materiaalistaan ​​isäntänsä genomiin. 

Tämä sekä immuunisolujen viljelyssä tapahtuneet edistysaskeleet ja interferoneiksi kutsuttujen antiviraalisia proteiineja blokkaavien yhdisteiden käyttö herättämään lepotilassa olevat retrovirukset olivat hyödyllisiä vuonna 1983. Silloin eräs kollega nimittäin lähetti hänelle imusolmukekudoksen, joka oli otettu ranskalaiselta muotisuunnittelijalta, jonka arveltiin olevan AIDS:in alkuvaiheessa.

Kun ihmisillä diagnosoitiin siihen aikaan AIDS, nämä elivät usein jo monien infektioiden, syöpien ja muiden sairauksien kanssa, mikä vaikeutti taudin lähteen etsimistä. Tämän epävarmuuden keskellä taudin syistä spekuloitiin villisti.

Monet kannattivat teorioita, joiden mukaan se aiheutuisi sienistä tai kemiallisista altistumisista. Toiset taas näkivät, että immuunisoluluokkaan CD4+ kuuluvat T-solut olisivat ehtyneet AIDS:ia sairastavilta ihmisiltä, ja he ihmettelivät oliko kehon immuunijärjestelmä ryhtynyt tuhoamaan niitä. Montagnieria muistutettiin tunnetusta retroviruksesta, joka saattoi tartuttaa CD4+ T-soluja sekä tarttui veren ja seksuaalisen toiminnan kautta.

Montagnierin virologian yksikössä Pasteur-instituutissa Françoise Barré-Sinoussi eristi uuden retroviruksen imusolmukenäytteestä. Ryhmä kutsui sitä lymfadenopatiaan liittyväksi virukseksi (LAV). Montagnier esitteli tämän havainnon syyskuussa 1983 pienen tieteellisen kokouksen myöhäisillan sessiossa Cold Spring Harbor Laboratoryssa New Yorkissa, mutta hänen yleisönsä oli skeptinen. Montagnier totesi myöhemmin Nobel-elämänkerrassaan, että "tämä tilanne ei ole harvinaista tieteessä, koska uudet löydöt herättävät usein kiistaa".

Pian Montagnierin esityksen jälkeen Yhdysvaltain kansallisessa syöpäinstituutissa Bethesdassa, Marylandissa, työskentelevän virologi Robert Gallon johtama työryhmä auttoi vahvistamaan AIDS:in ja Montagnierin tiimin löytämän viruksen välistä yhteyttä (viruksen viralliseksi nimeksi tuli HIV vuonna 1986). Gallo oli aiemmin löytänyt muita retroviruksia, jotka infektoivat ihmisen soluja, nimeltään ihmisen T-lymfotrooppinen virus (HTLV-I ja HTLV-II). Vuonna 1984 hänen tiiminsä eristi retroviruksen näytteistä, jotka oli otettu AIDS-potilailta, ja hän ryhtyi kutsumaan sitä HTLV-III:ksi. Se osoittautui identtiseksi LAV:n kanssa, josta Montagnier oli toimittanut näytteet Gallon laboratorioon.

Montagnierin ja Gallon tutkimusryhmät kävivät tämän jälkeen eeppisen patenttisodan siitä, kenelle kuuluvat immateriaalioikeudet virukseen perustuvasta diagnostisesta testistä. Lopulta vuonna 1987 kiistan ratkaisivat Yhdysvaltain presidentti Ronald Reagan ja Ranskan pääministeri Jacques Chirac, jotka suostuivat jakamaan AIDS-testin immateriaalituotot maidensa kesken ja perustamaan kansainvälisen AIDS-tutkimus- ja koulutusrahaston.

Edellä kuvattujen tapahtumien perusteella monet olivat yllättyneitä, kun Gallo ei vuonna 2008 saanut osuutta Nobel-palkinnosta. Sen sijaan Montagnier jakoi fysiologian tai lääketieteen palkinnon Barré-Sinoussin kanssa. Samalla myös virologi Harald zur Hausen sai saman kunnian AIDS:iin liittymättömästä löydöstään, jonka mukaan ihmisen papilloomavirukset ovat yhteydessä kohdunkaulan syöpään.

HIV:n löytämisen jälkeen Montagnierin työ sai kuitenkin oudon käänteen. Hän nimittäin julkaisi sarjan kiistanalaisia ​​artikkeleita väittäen, että joidenkin patogeenien erittäin laimennettu DNA lähettää sähkömagneettisia aaltoja. 

Montagnier vetosi myös jo aiemmin hylättyyn käsitykseen vedellä olevasta muistista väittäen, että DNA muuttaa vettä tavalla, joka säilyttää jotkin molekyylien ominaisuudet, vaikka ne olisivat voimakkaasti laimennettuja (ranskalainen immunologi Jacques Benveniste oli väittänyt vedellä olevan tällaisen muistin vuoden 1988 Nature-julkaisussa, jonka todettiin myöhemmin perustuvan kokeisiin, joita ei pystytty toistamaan). 78-vuotiaana Montagnier lähti Ranskasta Kiinaan tutkimaan näitä asioita ja johtamaan tutkimuslaitosta Shanghain Jiao Tong -yliopistossa.

Ajan myötä Montagnier näytti olevan tyytyväinen tähän ristiriitaan ja lähti myös taistelemaan näkemyksensä puolesta. Hän omaksui homeopatian ja pseudotieteellisiä ajatuksia autismista saavuttaen aseman, josta Ranskan tiedeakatemian entinen presidentti Bernard Meunier totesi, että "hän ajautui tilaan, jossa yksikään tutkija ei kyennyt antamaan kommentteja tai selityksiä hänen myöhäisestä kehityksestään". Toiset olivat suoraviivaisempia ja esimerkiksi Science-lehden kolumnisti ja kemisti Derek Lowe kirjoitti vuonna 2012, että "Luc Montagnier on menettänyt otteensa".

COVID-19-pandemian aikana saavutettu Nobel-palkinto antoi uskottavuutta Montagnierin haitallisille näkemyksille, joiden mukaan COVID-19-rokote voisi olla haitallinen. Sen seurauksena hän antoi elämänsä viimeisissä vaiheissa kasvot sosiaalisessa mediassa rokotusvastaisille meemeille. Tuli vaikeaksi uskoa, että ne olivat kerran olleet muistopostimerkeissä johtuen hänen panoksestaan kansanterveyden hyväksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Onko karismaattinen guru uskottavampi kuin tieteentekijä?
Hölynpölyä
Tieteellinen huijaus

Timo Harakka valaisi demokratian alennustilan syitä

Viime viikonvaihteessa pidettyjen aluevaalien voittajapuolueiden poliitikkojen alhainen rehellisyysaste ilmeni varsin nopeasti vaalien jälkeen. Tarkoitan ministeri Timo Harakan (sd) ilmoitusta siitä, biopolttoaineiden jakeluvelvoitteen nostaminen nykyisestä 18 prosentista 30 prosenttiin vuoteen 2029 mennessä tulee olemaan keskeinen keino Suomen tieliikennepäästöjen puolittamisessa vuoteen 2030 mennessä.

Korotus tietenkin vaikuttaa etenkin haja-asutusalueilla asuvien ihmisten liikkumiskustannuksiin ja sitä kautta heidän elintasoonsa. Lisäksi suomalaisen tavaraliikenteen kustannukset ovat jo nyt nousseet jopa 500 miljoonaa euroa kallistuneen dieselin ja polttoaineen tiukentuneen jakeluvelvoitteen vuoksi. Nämä kustannukset valuvat lopulta kaikkiin tuotteisiin ja palveluihin, joten kyse ei ole mistään pienestä asiasta inflaation ja koko Suomen talouden kannalta.

On tietenkin totta, etteivät hyvinvointialueiden valtuustot päätä bensiinin hinnoista. Mutta se ei tarkoita etteikö kyseessä olisi noilla alueilla elävien ihmisten kannalta erittääin merkittävästä asiasta. Jopa niin oleellisesta, että maaseudun kansan, kuljetusyritysten omistajien ja työntekijöiden sekä niiden palvelusten käyttäjien olisi kannattanut antaa hallitukselle viesti omalta osaltaan. 

Mutta ehkäpä juuri tuon viestin välttääkseen hallituspuolueet kieltäytyivät vaalien alla järjestetyissä väittelyissä keskustelemasta polttoaineiden hinnoista asiaa esille nostaneiden perussuomalaisten kanssa. Vaalien jälkeen tähän ei kuitenkaan enää ole estettä, koska kansan muisti on lyhyt - eikä Harakankaan ilmoitusta muista juuri kukaan enää vuoden 2023 eduskuntavaaleissa. 

En olisi muuten tästä kirjoittanut, mutta Harakan esilletulo juuri vaalien jälkeen kertoi suorastaan poikkeuksellisen räikeästi karua kieltä niistä syistä, joiden vuoksi aluevaalien äänestysaktiivisuus jäi luokattoman heikoksi. Mutta eipä kai suomalaisen demokratian alennustila häiritse niitä, jotka siitä hyötyvät.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vihreä siirtymä Kazakstanista Saksaan
Valtiokorruptiota
Vihreän politiikan uhri(t)

Nauttikaa joulusta!

Tänään on jouluaatto eli varsinaiseen jouluun johtava päivä. Siis siihen juhlaan, jonka juurena ovat erilaiset entisten aikojen perinteet - esimerkiksi roomalaisten saturnalia, germaanien yule tai juutalaisten hanukka. Meillä joulun viettoon on vaikuttanut kekri, jota on vietetty sadonkorjuun päättymisen kunniaksi eli pikemminkin loppusyksystä kuin talvipäivän seisauksen liepeillä.

Kristityille joulu on ennen kaikkea Jeesuksen syntymäjuhla, lapsille odotettu lahjojen runsaudensarvi ja monille vähemmän uskonnollisille aikuisille pyhä rauhoittumisen ja perhe-elämän aika. Itselleni se on lähinnä tuota viimeistä, mutta myös monien sellaisten muistojen aikaa, joista yhden jaoin teidän luettavaksenne tasan vuosi sitten.  

Tänä jouluna muistoja syntyy lapsenlapsilleni - ehkäpä he puolen vuosisadan kuluttua vuorostaan palauttelevat niitä mieleensä. Minä puolestani katselen tänä jouluna heidän touhujaan ja toivon jokaiselle hyvää mieltä ja tervettä elämää, johon kuuluvat niin suuret ilot kuin voitettavaksi tehdyt surutkin. 

Samaa toivon kaikille teille, arvoisat lukijani. Ja siksi toivotan hyvää ja rauhallista joulua teistä jokaiselle. Muistakaa nauttia kohtuudella joulun herkkuja, eläkää omia parhaita tapojanne, olkaa toisillenne rakastavia ja läheisiä sekä iloitkaa leikkivistä lapsista. 

Ja valosta, jonka juuri satanut lumi tarjoaa meille ikään kuin joulun ihmeeksi - niin puhtaana kuin vain juuri satanut lumi voi olla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Joulumuisto 
Joulusatu
Lukutaito riveiltä ja rivien väleistä

Kansallisen itsekäsityksen manipuloinnista

Kansallinen itsekäsitys rakentuu sen varaan, mitä me tiedämme itsestämme. Merkittävä osa siitä on siten kansallista muistia, eli sitä miten kuhunkin yhteiskuntaan kuuluvat ihmiset arvelevat jonkin asian tapahtuneen. 

Tästä meillä Suomessa toimivat hyvänä esimerkkinä esimerkiksi Suomen armeijan sankariteot talvisodassa - lienemme kansakuntana varsin yksimielisiä esimerkiksi siitä, että venäläiset aloittivat sodan tai että suomalaiset olivat tuossa sodassa merkittävästi neuvostoliittolaisia etevämpiä, mutta joutuivat silti alakynteen resursseiltaan ja lukumäärältään ylivoimaista vihollista vastaan.

Venäläisillä on todennäköisesti tuosta sodasta kovin erilainen muistikuva. Tai sitten he eivät muista luoteiskulmansa pientä episodia lainkaan. 

Kansakunnan muisti ulottuu paljon kauemmas kuin kenenkään yksittäisen ihmisen muisti. Luulen, että me suomalaiset "muistamme" varsin hyvin myös sen, että Suomi kuului satojen vuosien ajan Ruotsiin. Tosin suuri osa maamme väestöstä taitaa (ainakin minun nuoruudessani) virheellisesti kirjoitettujen koulujen historiankirjojen perusteella arvella, että tuo maa tunnettiin virallisesti nimellä Ruotsi-Suomi, vaikka näin ei tietenkään ollut. 

Tästä pääsemmekin siihen, mikä ylläpitää kansakunnan muistia. Se on tietenkin se perimätieto, joka siirtyy sukupolvelta toiselle. Kehittyneissä maissa tätä perimätietoa siirretään nykyisin nuorille ennen kaikkea koulun, kulttuurin ja erilaisten medioiden toimesta.

Tähän asiaan tarttui tutkijatyhmä, joka selvitti eri kansakuntiin kuuluvien ihmisten näkemystä toisesta maailmansodasta. Heidän tutkimuksensa osoitti, että tutkimuksen kohteena olleissa sotaa käyneissä maissa asuvien ihmisten mielestä juuri heidän oman kansakuntansa merkitys oli todellista merkitystä suurempi. 

Tutkimuksessa mukana olleiden kahdeksan liittoutuneisiin kuuluneen maan asukkaiden yhteenlaskettu arvio oman maansa osuudesta sodan lopputulokseen oli yhteensä 309 prosenttia - kun se todellisuudessa olisi voinut olla maksimissaan 100 prosenttia (ja todellisuudessa sen alle, koska kaikkien liittoutuneisiin kuuluneiden maiden kansalaiset eivät olleet tutkimuksessa mukana). 

Kun kysymys muotoiltiin siten, että piti arvioida kaikkien sotaa käyneiden maiden merkitystä, laski arvio oman maan merkityksestä huomattavasti. Siitä huolimatta se oli edelleen 191 prosenttia eli lähes kaksinkertainen todellisuudessa mahdolliseen verrattuna. 

Akselivaltojen kansalaisilla puolestaan oli sellainen käsitys, että heidän maansa merkitys sodassa häviämiselle olisi ollut suurempi kuin on todellisuudessa mahdollista. Kolmen mukana olevan maan asukkaiden omalle maalleen antama merkitys oli 140 prosenttia.

Tutkimuksessa paljastui myös erittäin mielenkiintoinen ero venäläisten ja muiden maiden kansalaisten näkemyksissä Neuvostoliiton merkityksestä sodassa. Venäläiset pitivät maansa merkitystä ensimmäisessä kysymyksessä 75 prosenttisena ja toisessakin vielä 64 prosenttisena. Sen sijaan muiden maiden kansalaisten mielestä sen merkitys oli vain 20 prosenttia. 

Kaikkien maiden kansalaisten vastauksissa pidettiin amerikkalaisten merkitystä sodan voittamisessa suurimpana 27 prosentilla ja brittienkin merkitystä 19 prosenttisena. Näiden maiden omien kansalaisten mielestä heidän kotimaidensa merkitys oli 54 ja 37 (USA) sekä 51 ja 29 (Britannia) prosenttia. 

Tosiasiassa toisen maailmansodan eurooppalaiset ratkaisutaistelut käytiin Venäjällä ja nimenomaisesti Stalingradissa ja Kurskissa länsivaltojen merkityksen jäädessä sodan ratkaisutaisteluita ennen lähinnä Saksan kaupunkien ja teollisuuslaitosten pommittamiseen sekä saksalaisten joukkojen sitomiseen Pohjois-Afrikassa. Tämä merkitysero näiden maiden välillä näkyy esimerkiksi sodassa kuolleiden määrissä, jotka venäläisten, amerikkalaisten ja brittien osalta olivat 9,75 miljoonaa, 0,42 miljoonaa ja 0,38 miljoonaa. 

Tutkimus kertookin ennen kaikkea siitä, kuinka anglosaksinen viihdeteollisuus on saanut oman narratiivinsa toisen maailmansodan tapahtumista ajetuksi lähes maailmanlaajuisesti ihmisten mieliin. USA:n ja Britannian todellista oleellisesti suurempi merkitys näkyi jopa nykysaksalaisten vastauksissa. 

Tutkijat kartoittivat myös toiseen maailmansotaan liittyvää faktatietoa tutkimiensa maiden asukkaiden parissa. Noissa kysymyksissä parhaiten pärjäsivät venäläiset ja heikoimmin japanilaiset ja kiinalaiset, jotka eivät juurikaan tunteneet Euroopassa käydyn sodan tapahtumia. 

Länsimaiden suhteen merkittävää oli erityisesti se, etteivät vastaajat venäläisiä lukuun ottamatta juurikaan maininneet merkittävimpien taisteluiden joukossa Stalingradin eivätkä varsinkaan sodan käytännössä ratkaissutta Kurskin taistelua. Tämä lienee seurausta siitä, ettei angloamerikkalainen viihdeteollisuus ole ymmärrettävistä syistä sijoittanut tapahtumiaan näihin taisteluihin, vaan on kuvannut mieluummin Euroopan länsirintaman tai Tyynen meren taisteluiden tapahtumia.

Venäjällä taas suuri isänmaallinen sota on kansallinen ylpeyden aihe, jonka tapahtumia opetetaan yksityiskohtaisesti koulussa ja jota käytetään kansallisen yhtenäisyyden ylläpitämiseen. Tarvittaessa myös epärehellisen propagandan keinoin kuten me suomalaiset hyvin tiedämme. 

Kaiken kaikkiaan tutkimus siis osoitti, että kansakunnan muisti on helposti ohjailtavissa esimerkiksi viihdeteollisuuden tai maan sisäisen koulutuksen/propagandan keinoin. Se on hyvä muistaa myös meillä Suomessa, johon näyttäisi sopivan kerrallaan vain yksi narratiivi - tällä hetkellä väriltään kirkkaan punavihreä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Martti Häikiö ja punainen vallankumous
Suomi vuonna 2035 - HS:n näkemys
Vanha elokuva HS:n propagandatyökaluna

 

Mitä meidän tulee oppia keskustan uudesta noususta?

Ylen uusin mielipidetiedustelu osoittaa keskustan nousseen Suomen kannatetuimmaksi puolueeksi. Tämä voidaan lukea erityisesti puheenjohtaja Juha Sipilän ansioksi, joka on ohjannut puolueen vahvalle asialinjalle käytännössä kaikissa viime aikoina esille nousseissa asioissa.

Sen sijaan kovana pelimiehenä tunnettu perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on epäonnistunut kanavoimaan kansalaisten viimeaikaisen tyytymättömyyden oman puolueensa lisäkannatukseksi. Uskoisin tämän johtuvan Soinin harrastamasta halpahintaisten irtopisteiden keruusta, räkyttämisestä, joka ei ole saanut tuekseen samanlaista asialinjaa kuin kilpaileva oppositiopuolue.

Mitä tästä opimme?

Ainakin sen, että pelkällä epäkohtien arvostelulla saavutettavalla suosiolla on rajansa - jopa sellaisessa tilanteessa, jossa hallitus on tehnyt käytännöllisesti katsottuna kaikki mahdolliset virheet. Ja niitähän riittää niin EU-tason kuin kotimaan politiikassakin. Ehkäpä Soinin joukkojen kannattaisi harkita linjansa muuttamista...

Ehkä vielä tärkeämpää on se, että viime kädessä asialinjalla ja vakavasti otettavien vaihtoehtojen esittämisellä voi kääntää uuteen kukoistukseen jopa syöksykierteessä olevan puolueen kannatuksen. Tämä on Sipilän keskusta osoittanut meille suorastaan rautalangasta vääntäen.

Ehkä tärkein opetus on kuitenkin se, minkä me vanhemmat äänestäjät olemme vuosien mittaan huomanneet ja minkä poliitikot tietävät meitäkin paremmin. Nimittäin sen, että äänestäjän muisti on lyhyt: kansa ei näytä muistavan keskustan takinkäännöstä esimerkiksi EU-politiikassa, jossa edellinen puheenjohtaja Matti Vanhanen yhteistuumin Jyrki Kataisen kanssa oli ennen vaaleja ajamassa rahallista tukea Kreikalle. Ja vaalien jälkeen keskusta ryhtyi vastustamaan sitä. Puolue oli myös korviaan myöden sotkeutunut lainvastaiseen taloudellisten tukijoidensa salaamiseen, vaikka oli itse ollut päättämässä asiasta.

Vanha sanonta "kepu pettää aina" on syntynyt juuri keskustan oivallisesta kyvystä sanoa yhtä ja tehdä toista. Puoluetta äänestäessään vaalikarja ei siis voi tietää mitä hänen antamastaan äänestä seuraa, mikäli puolue sen avulla pääsee valtaan. Ehkä yllättävintä koko asiassa on se, että jopa kaksi puolueen entistä puheenjohtajaa on ilmaissut asian ihan suoraan.

Edelle kirjoittamani jälkeen jään itsekseni ihmettelemään, onko nykyisen keskustan gallupkannatuksen taustalla ihmisten luja usko siitä, että Sipilän johdolla puolue lopulta muuttaa tämän ikiaikaisen linjansa? Vai eivätkö he vain muista?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksi Katainen valehteli Himas-kohussa?
Demarinuorten jäsenrekisterissä ilmaa
Kesksutan linja: äänestämällä ei voi vaikuttaa.