keskiviikko 21. huhtikuuta 2021

Helsingin rautatieaseman henkirikoksen pitäisi herättää hallitus

Ihmettelin muutama päivä sitten sitä, että ovatko suomalaiset mediat heränneet ulkomaalaistaustaisten miesten suomalaisnaisiin kohdistaman väkivallan yleisyyteen, ja tahtoneet siten varoittaa epäsuorasti kaikkia kauniimpaan sukupuoleen kuuluvia. En edelleenkään tiedä vastausta, mutta eilen mediamme (esim. Iltalehti, MTV3, Yle ja Helsingin Sanomat) kertoivat laajalti myös ulkomaalaistaustaisten nuorten Helsingin rautatieasemalla tekemästä henkirikoksesta, jossa 24-vuotias mies puukotettiin kuoliaaksi. 

Lehtitietojen mukaan kyse oli kahden pääosin ulkomaalaistaustaisista koostuvan joukon sanaharkasta lähteneestä tilanteesta, joka päätyi joukkotappeluun, jossa käytettiin myös astaloita. Muille yhteenottoon osallistuneille kuin puukotetulle ei aiheutunut merkittäviä vammoja. 

Tilannetta valaisi Iltalehden jutussa rikostarkastaja Jari Koski, jonka mukaan "puhutaan henkilöistä, joille koulu ei maistu. Heillä voi olla sosiaalitoimen asiakkuus... Varsin usein nuorten tekemien juttujen selvittämisessä käytetään tulkkeja. Erityisesti ryöstörikoksissa ulkomaalaistaustaisten epäiltyjen osuus on huomattava. Tätä asiaa on turha kiistää. Siitä, että olemme siirtymässä jonkinlaisen jengiytymisen polulle on näkyvillä merkkejä nimenomaan ulkomaalaistaustaisten nuorten keskuudessa."

Hänen mukaansa on oltava huolissaan, "jos tästä nuorten vakavasta väkivaltarikollisuudesta tulee trendi ja se yleistyy entisestään... jos meille kasvaa sukupolvi, jossa pikkupojasta asti on normaalia tuikkia toisia puukolla ja ampua, niin silloin ollaan pulassa." 

Se, mihin valtamediamme eivät näytä edelleenkään taipuvan liittyy maahanmuuttopolitiikkamme seurausten samankaltaisuuteen Ruotsissa aiemmin tapahtuneen kehityksen kanssa. Siellähän ulkomaalaistaustaisten nuorten jengiytyminen on johtanut alueellisen segregaation syvenemiseen aina sille tasolle, ettei valtiovallalla ole enää otetta kaikkiin ruotsalaisiin lähiöihin. 

Samalla nämä jengit käyvät keskenään valtataistelua, jossa käytetään jopa raskaita tuliaseita, pommeja ja käsikranaatteja. Jopa virkavalta joutuu lähes säännöllisesti hyökkäysten kohteeksi, eivätkä edes sivulliset ole turvassa.

Siksi juuri nyt olisi - viimeistään - aika ottaa maahanmuuttopolitiikkamme ongelmat vakavasti myös maamme hallituksessa. Ensimmäisenä askeleena olisi huolehdittava siitä, ettei ongelmakulttuureista maahamme tulevien henkilöiden määrä nouse jälleen kasvuun COVID-19 pandemian jälkeen. 

Toiseksi olisi huolehdittava siitä, etteivät maassa ilman oleskelulupaa olevat henkilöt olisi tekemisissä muun väestön kanssa, vaan heidän palauttamisestaan kotimaihinsa olisi huolehdittava. Tai ellei se ole mahdollista, heidät pidettäisiin jollain muulla tavalla erossa muista ihmisistä. 

Kolmanneksi olisi muutettava humanitaarisen maahanmuuton käytäntöjä siten, että päätös olisi aina määräaikainen ja palauttaminen automaattista, mikäli turvapaikan tarve on kadonnut. 

Neljänneksi olisi huolehdittava, että maamme vetovoimatekijöitä kehitysmaalaisten parissa vähennettäisiin esimerkiksi työntekovelvoitteella ylläpitoa vastaan. Toisin sanoen heiltä olisi evättävä kantaväestön vastikkeeton sosiaaliturva.

Viidenneksi kotoutumista olisi edistettävä suomalaisen kielen (suomi tai ruotsi) ja kulttuurin opiskelupakolla, jossa maassaolon edellytyksenä olisi testein mitattu edistyminen. Ei ole kohtuutonta vaatia kielen alkeiden oppimista muutamassa kuukaudessa ja sen käytännön tarpeisiin riittävän sujuvaa käyttöä vuoden opiskelun jälkeen. Tai suomalaisten käytöstapojen omaksumista ennen oleskeluluvan myöntämistä.

Kuudenneksi tulisi lainkuuliaisuutta edistää säätämällä maasta poistaminen automaattiseksi seuraukseksi kaikista rikoksista, joista annettava maksimirangaistus olisi laissa säädetty yli vuoden mittaiseksi vankeudeksi. Tämän pitäisi koskea myös sellaisia Suomessa syntyneitä rikoksentekijöitä, joiden molemmat vanhemmat ovat syntyneet ulkomailla.

On selvää, että mikäli Sanna Marinin (sd) tai sitä seuraavat hallitukset eivät ryhdy edellä kuvaamani kaltaisiin lainsäädännöllisiin toimiin - tai eduskunta ei sellaisia hyväksy - on Suomen tulevaisuus nähtävissä Pohjanlahden länsipuolella. Tätä tuskin kukaan suomalainen haluaa, joten toimettomaksi jääminen on katsottava hyökkäykseksi suomalaisten tulevaisuutta vastaan. 

Tätä asiaa ei muuta miksikään se, että suurin osa suomalaisista näyttää vaaleista toiseen äänestävän ruotsalaistyyppisen kehityksen puolesta. Syyksi sille epäilen vaalikarjan harhaanjohtamista tosiasioita salailemalla sekä sen seurauksena muiden asioiden pitämistä maahanmuuttoa tärkeämpinä perusteina äänestyskopissa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ohisalo ja ruotsalaistyyppisen jengirikollisuuden torjunta
Ei uutta pohjoismaiden kehitysmaalaistumisrintamalta
Valikoiva uutisointi vääristää

18 kommenttia:

  1. Nykyiseltä hallitukselta ei kannata odottaa mitään muutoksia. Viherkommunistit haluavat vallankumouksensa keinoja kaihtamatta.
    Hallitus, joka puuhastelee koronarajoitusten kanssa vuoden tod näk puuhastelee niiden purkamisen kanssa toisen, koska ei kertakaikkiaan kykene tekemään minkäänlaisia esityksiä eduskunnalle, jotka olisivat Suomen kansalle ja taloudelle hyväksi.
    Puoliväliriihi on haihattelua. Vanhanen eilen höpinöillään sen todisti.

    VastaaPoista
  2. Helsingin poliisin tutkinnanjohtaja totesi eilen hyvin iltauutisissa, että enää ei voida puhua yksittäistapauksista. Eli sen verran paljon tätä jo tapahtuu...

    VastaaPoista
  3. Yhteinen nimittäjä tälle kehitykselle on humanitaarinen maahanmuutto, joka on pelkästään haitallista. Sen vuoksi se olisi lopetettava välittömästi. Idealistinen monikulttuurihaihattelu on heitettävä romukoppaan, ja otettava mallia Tanskasta, jossa on otettu oikea linja maahanmuuttoon.

    VastaaPoista
  4. Suomessa on 7200 poliisia ja Ruotsissa on jo tehty päätös lisätä poliisien määrää 40.000:een. Vaan kun siellä ei enää löydy halukkaita! Pian meilläkin vaaditaan 5.000 uutta poliisia ja sehän maksaa tuhat miljoonaa.

    Pian nuo nuorisojengit rupeavat terrorisoimaan omia lähiöitään ja vääräuskoiset joutuvat muuttamaan pois. Huivipakkoa valvotaan, joten siinä tavallaan toteutuu se Ohisalon unelma.

    Pian ruvetaan myös poliisia kivittämään ja jahtaamaan heitä kodeissaan. Onneksi niillä on luotiliivit ja panssari- Mersut, ettei heitä tapeta kuten siviilejä asemalla,Kaivohuoneella,etc.

    Huumekauppiaat pistävät alaikäiset myymään ja tappotöihin, koska näitä ei tuomita. Kuten Ruotsissa, APUVA, kauhee yllätys!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Turvapaikanhaku on perusoikeus" viherkommunisti Ohisalon mukaan ja taikasana "asylum" on vielä takeena monelle Välimeren ylittäneelle parempaa elintasoa hakemaan tulleelle elinikäisen loisimisoikeuden heidän mittapuunsa mukaan ylenpalttisella suomalaisella sosiaaliturvalla, joka tosiasiallisesti rahoitetaan kantasuomalaisten veronmaksajien piikkiin otetulla ulkomaanvelalla.

      Jokaisella on oikeus tavoitelle parempaa elintasoa, mutta kenelläkään suomalaisella ei ole velvollisuutta osallistua sen tarjoamiseen jollekin muulle - varsinkaan kenellekään maahamme tunkeutuneelle.

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
    2. "Suomessa on 7200 poliisia ja Ruotsissa on jo tehty päätös lisätä poliisien määrää 40.000:een. Vaan kun siellä ei enää löydy halukkaita!"

      Ruotsalaiset ideologisessa todellisuussokeudessaan alentanevat poliisiksi pääsyn kriteerejä, jolloin ruotsalaisvihamielisistä ryhmistä suorastaan hakeudutaan poliisiksi.

      Halukkaita riittää. Saa palkkaa ja tuliaseet. Saa ajella ympäri Rinkebytä ja kaaverata paikallisten kanssa. Voi kostaa vihollisille poliisin roolia käyttäen. Ja omaa ryhmää voidaan varoittaa poliisin operaatioista.

      acc

      Poista
  5. Turvapaikanhakijat ovat muuttaneet ennen turvallisen maamme turvattomaksi. Nyt on jo kyse jengien reviiritaisteluista. Se voi sijoittua mihin tahansa. Siinä on kyse kulttuurisesta väkivallasta, joka oman luonteensa mukaisesti ilmenee myös kulttuurien sisällä. Mutta ei jää sinne.

    Ne jotka itse sitä yhtään ymmärtämättä ovat ihanteellisuudellaan vaikuttaneet yhteiskunnan muuttumiseen turvattomaksi, etsivät itselleen "turvallisia tiloja" säästyäkseen kritiikiltä. Myös itsekritiikiltä. He kokevat että heidän on saatava vaalia omia monikulttuuri-ihanteitaan, narsistista toiseudenpalvontaansa, omaa elitististä erinomaisuuttaan.

    Poliitikot ja journalistit ovat kaikkein viimeisimpiä ammattikuntia muuttamaan omaa ajatteluaan. Poliittinen korrektius ei salli puhuttavan kulttuurisesta sopeutumattomuudesta ja rikollisuudesta. Sille ei ole edes kehitetty käsitteitä, jotka mahdollistaisivat ilmiöiden kuvailun. Uutiset ovat yhä kuin amputoituja lauseita, joista jokin olennainen jää aina puuttumaan.

    Esimerkiksi käsitettä "sosiaalinen sitovuus" ei koskaan ole mainittu yhdessäkään kulttuurista väkivaltaa kuvailevassa jengiuutisessa. Kuitenkin se on avainkäsite, jos ilmiöiden sosiologiasta halutaan mitään ymmärtää.

    Leiki kanssamme tai tule potkituksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko, ihan pakko on spämmätä tänne vähän tolkkua (en tuntenut kirjoittajaa entuudestaan): https://spektaakkeliyhteiskunta.com/2018/04/20/ikava-totuus-monikulttuurisuudesta/

      Haluaisin mieluusti purkaa itsekin ajatuksiani näistä perusteellisesti, mutta on töitä.

      Oikkosen uuden bloggauksen aihe kiehtoo. Kuvakieltohan on oikeasti enemmänkin palvontakielto, eli pääidea eri maustein on pitää tavallaan maailmassa auki sellainen "tyhjä myrskynsilmä".

      Nykyinen nimetön kauppauskonto ei sen sijaan metafyysikaltaan pidä tämmöistä "persoonallisen tyhjän" paikkaa yllä vaan palvoo suoraan tyhjää eetteriä, jonka päälle "rakenteet", "oikeudet", "lait", "transaktiot" jne muodostuvat, ja joissa yksilö pyrkii todistamaan "elinvoimansa" itselleen ja muille.

      Tyypillinen aitouskonnollisen liberalistin reaktio on sellainen, että "tuo syyllistää mua". Eli siis on jo tiedossa, että jos ihmisoikeudet toteutuvat ja talous kasvaa, niin silloin ihmisen tehtävä on enää vain hymyillä, ja jos tulee paha mieli, niin sen aiheuttaja pitää poistaa tilasta.
      Mihinkäänhän en voi olla syyllinen, jos virallinen laki ei niin sano. Omatunto kytketään pois sienipainikkeella. Huomatkaa uuskonservatiivien kyvyttömyys (kyvyttömyytenne) muuttaa nimenomaan tätä metafyysisestä perusasetelmaa mihinkään. Ideologia on tavallaan kulloinenkin uskonto 2D.

      Tai toinen esimerkki uskonnollisen liberalismin metafysiikasta on uskonnon matrilineraasisessa traumaprofiilissa / neuroottisessa haarassa suosittu ajatus, että "vihapuhe" syntyy kontekstittomasti "vihaisen" ihmisen omasta esanssista. Siitä voi irtisanoutua, koska se on "saastetta". Henkilö, joka ei ole koko ajan kiva, on "saastunut", antanut periksi Tyhjää Eetteriä, "oikeuksien kotia" likaavalle pimeydelle.

      Ideologia on nimenomaan uskontomuutosten (kulttuurin kaarteiden) siltapalikka. Esim. uuskonservatiivit ovat pohjimmiltaan oikeasti täysin arvovapaita materialisteja, joilla ei ole muuta sanomaa kuin että roskasakin pitää lisääntyä niin vähän että meillä täällä olisi helppoa tästä ikuisuuteen. Samalla kuitenkin tavarantuotannon pitäisi olla edelleen halpaa ja "työnantajan" sun muun "vahvemman" ehdoton saneluoikeus tilanteessa kuin tilanteessa on täysin itsestäänselvästi jaettu uskonnollisen liberalismin kanssa.

      Ideologialla ei ole tilanteen- ja konstekstintajua, vaan säröt ympäröivän uskonnon 2D-pysäysytyskuvaversiossa johtuvat siitä, että joidenkin ihmisten/ryhmien esanssi on viallinen.

      Uskonto mahdollistaa subjektille illuusion vallan kentässä mukanaolosta, ideologia on toteemista alavirtaan valoon nähden ja mahdollistaa kannattajalle illuusion vastahankaan olosta. Toteemi on kuitenkin sama, nykyään siis Pyhä Tyhjä.

      Poista
    2. Uskonnon visio, "bisneslupaus" on se, että maailma on niin hyvä kuin se voi olla, kunhan kaikki ymmärtävät tulla valon puolelle toteemia ja ottavat yksikäsitteisen, joka suunnalta samanlaisena näkyvän paikkansa omassa valtahierarkiassamme. (Lapsentasoinen kela tietyllä lailla.)

      Ideologia on hieman, mutta ei kovin paljon eri. Leiriydytään tosiuskoviin nähden "tois pual jokke" ja luvataan että kun noita tuolla ja noiden palvelijoita sekä keskuuteemme lähettämiä "soluttautujia" vain olisi riittävän *vähän*, niin kaikki olisi ainakin siedettävässä kunnossa. Ideologia pyrkii dynamisoimaan liikkeen toteemia kohti julistamalla sen toisella puolella olevat pahoiksi ja pyhyyden edustajien vakanssit periaatteessa kilpailtaviksi. Tämä valikoi vallan mekanismiksi lähtökohtaisesti puoskaroinnin ja psykopatian (jakobiinit, Stalin, kapitalistiset kasvuyhtiöt jne).

      Eriä näissä on valon lankeamiskulma (toteemin varjo) ja liikkeen "vastahankaisuus" ideologian tapauksessa, joka siis lisää tuon teatraalisuuden komponentin. "Pimeän" puolella on sallittua ja jopa haluttavaa tekeytyä.

      Ideologia ja väkivalta, jopa yksilön sisäinen väkivalta, kuuluvat yhteen täysin suvereenisti, suvereenimmin kuin uskonnon (yliminävetoisesti tapahtuvan vallan kenttään liukenemisen) tapauksessa. Eli täyden läpinäkyvyyden sijaan ideologiassa vaaditaan jo alun alkaen "uskottavuutta". Siksi uuskonservatiivienkin johtoon määrittyy kait niin helposti pellejä (Trump, Jokeri jne).

      Poista
    3. S.O., melkein toivoisin, että blogiasi saisi kommentoida.

      Esim. viimeisimmän lisäysosan oivallus, että kirjoittamisessa on jotain lähtökohtaisesti profaania, on taas erittäin inspiroiva.

      Tosiaan, harvoinhan uskonnollisissa menoissa tehdään edes puhevirheitä, koska ei siinä oikeastaan koskaan ajatellakaan puhuessa. Olisi tosi outoa, jos joku saarnaisi että "öö ööö tota öö".

      Mutta kehitys? Tekniikka kehittyy - ja todellakin on kehittynyt jo kivikaudelta lähtien - mittaamattomasti nopeammin kuin ihminen. Se on yksi hämmennyksen perusaihe tässä.

      Kehitys on sitä, että ihminen muuttaa jokisuistoja erämaaksi ja pakenee paikalta. Egyptistä Reininmaalle sama juttu. Pian on sivilisaation painopiste Grönlannissa, Kanadassa tai Siperiassa.

      Ei näyttäisi olevan yhtä kehityksen linjaa, ellei tekniikan kehitystä lasketa. Myös kirjoittamisen kehitys näyttää enemmänkin ergonomistumiselta kuin mystiseltä elämäntunteen ilmaisulta. Kirjoitus syntyy, missä sille on käyttöä, ja sitten se alkaa tiivistyä.

      Hartauteeen regressoituminen on ajatonta, koska maankäyttö - koko "sivilisaation" lähtökohta - on täydellisessä ristiriidassa ihmisen lajiolemuksen, ml. esim. naisen seksuaalisuuden kanssa.

      Eikä kyse edes taida olla mistään pelkästä sorrosta, vaan naiset internalisoivat lisääntymisstrategian ja eroksen välisen skisman, ja ovat aina siisteyden ja seremonian kannalla.

      Ei mennyt lopultakaan kuin 20-30 vuotta "suuresta vapautumisesta" ja hartauteen regressoituminen uuden uskontolajin varassa tuntuu olevan täydessä käynnissä (metoo jne.)

      Tämä on antropologisesti jännä: https://en.wikipedia.org/wiki/Angel_Makers_of_Nagyr%C3%A9v

      Poista
  6. Sotimisen osapuolista tunnepohjaiseen politiikkaan strategiansa perustavat vähemmistöt ovat pahasti niskan päällä. Heidän tunneälyyn perustuva järkeilynsä on ylivoimaisen kiehtovaa verrattuna järkiperusteiseen selittelyyn, joka perustuu numeerisiin faktoihin ja omissa kammioissaan omituisia mietiskelevien proffien logiikkaharhautuksiin.

    Armeijastakaan ei taida olla enää pelastajaksi, katolisen kirkon menojen tyyppiset sulkeiset sielläkin halal.

    VastaaPoista
  7. Näinkin on, että ihmisten pelot suuntautuvat aina menneisyyteen. Pelätään hirmuisimmin sitä pahaa, joka on jo tapahtunut.

    Esim. kristillinen häpeäsadismi tuotti paljon juuri insenstitraumaa, niin uskonnollisessa liberalismissa vainotaan sitten tuota menneen maailman kuriositeettia kaiken pahan alkuna, vaikka nykyään, narsistisvireisen sadismin kentässä, häpeä kohdistuu jo täysin eri lailla ja varsinaiset traumakuormat ovat tyypillisesti erilaisia (emme ehkä oikeastaan vielä tiedä, minkälaisia, mutta luultavasti tunnevammaisuus muuttuu koko ajan pakollisemmaksi ja eroottinen rakkaus nolommaksi) jne.

    Samoin kun globaali finanssikapitalismi on jo 30-50 vuoden ajan raadellut pidäkkeettä länsimaailman kultturikoheesioita hajalle ja muuttunut umpikahjoksi tunnustukselliseksi uskoksi, johon osallistumattomat yksilöt porukka jättää ihan hyvillä mielin heitteille, niin nyt sitten aletaan kohkata maahanmuutosta, joka on saman prosessin ja valtailmiön patsas-pysäytyskuva - siis juuri se, mitä kristinuskossa ei saanut piirtää.

    VastaaPoista
  8. Monitahoinen kysymys. Minun naapurini ovat esimerkillisiä (tulevia) Suomen kansalaisia: ahkerasti töitä tekeviä ja hyvinkäyttäytyviä, he asuvat omassa omistamassaan asunnossa joka on todella täydellisen hyvin pidetty. Mutta heidän kielitaitonsa on heikko. Missä minä autan, koska parempia naapureita saa hakea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti säännön vahvistavia poikkeuksia!

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
    2. Marko Juntunen - Matka islamilaisessa Suomessa

      Tuossa sopivaa luettavaa nimimerkille Yksi Turkkulaanen.
      Kertomuksia Varissuolta, Turkkusesta.
      Voihan sitä muutkin lukea.

      Poista
    3. "...naapurini ovat esimerkillisiä (tulevia) Suomen kansalaisia: ahkerasti töitä tekeviä ja hyvinkäyttäytyviä, he asuvat omassa omistamassaan asunnossa joka on todella täydellisen hyvin pidetty."

      Ihmiset eivät ole ainoastaan yksilöitä. He ovat myös ryhmänsä jäseniä.

      Kun näitä hyviä yksilöitä jälkeläisineen kertyy kriittinen massa yhteen paikkaan, heidän kulttuurinsa alkaa ohjaamaan heitä. Kulttuurit eivät välttämättä ole yhteensopivia. Tuloksena silloin on konflikti.

      acc

      Poista
  9. Täytyy muistaa, että suojavyöhykkeilläkin väkivalta on uhkana. Siksi kaikki tarvittavat toimet ovat välttämättömiä oikeistolaisen väkivallan ehkäisemiseksi. Miehetkin ovat vain ihmisiä.
    Asiasta enemmän: https://yle.fi/uutiset/3-11894513

    VastaaPoista
  10. Sen verran sakeaa tajunnanvirtahuttua joillakin, että herää kysymys, että mitähän kirjoittajat oikein nappaa.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!