perjantai 21. lokakuuta 2022

Poru maa- ja metsätalousministeriön ja ympäristöministeriön yhdistämisestä

Ruotsin uuden hallituksen muodostamisen yhteydessä luovuttiin kokonaan ympäristöministeriöstä, jonka toiminnot siirrettiin ilmasto- ja elinkeinoministeriöön. Muutoksen ilmeisenä tavoitteena on löytää tasapaino ympäristö- ja talouspolitiikan välille. 

Naapurimaan ratkaisu kirvoitti myös Suomessa poikkeuksellisen mielenkiintoisen poliittisen keskustelun. Sen aloitti kansanedustaja Juha Pylväs (kepu) ehdottamalla, että ympäristöministeriö sekä maa- ja metsätalousministeriö pitäisi sulauttaa luonnonvara-alan ministeriöksi. 

Hänen mukaansa nykyinen ympäristöministeriö ei toimi yhteiskunnan kokonaisedun kannalta järkevästi, vaan "sinne on pesiytynyt ideologisuus, joka katsoo asioita vain yhdeltä kantilta. Jos nämä toimijat saisivat yksin päättää, koko Suomi olisi yhtä reservaattia ja ulkoilmamuseota."

Itse asiassa ympäristöasioiden siirtäminen yhteen maa- ja metsätalousasioiden kanssa ei ole Suomessa mitenkään uusi ajatus. Sitä ehdotti jo vuonna 2015 Juha Sipilä, jonka tavoitteina olivat tuolloin ennen kaikkea valtionhallinnon tehostaminen ja ministereiden määrän karsiminen. Siis hallinnon keventäminen.

Maamme vihreille Pylvään ehdotus oli odotetusti kuin punainen viitta haavoitetulle härälle espanjalaisella härkätaisteluareenalla. Niinpä puheenjohtaja Maria Ohisalo (vihr) vaati ympäristöministeriön aseman vahvistamista suhteessa muihin hallinnonaloihin ja valtion toiminnan asettamista "ilmaston ja ympäristön asettamiin rajoihin".

Tosiasia lieneekin se, että Suomessa tullaan jatkamaan luonnonvara-asioissa kahden - tai oikeastaan kolmen - ministeriön mallilla kuluvan vaalikauden loppuun asti. Ja sen seurauksena ympäristöasioiden ja elinkeinoelämän järkevä yhteensovittaminen on maassamme edelleen lähes mahdotonta, kuten on nähty esimerkiksi EU:n metsäpoliittisten manöövereiden torjunnan horjuvuudessa. 

Yksi tämän ongelman perussyistä on se, että ympäristö- sekä maa- ja metsätalousasioista vastaaviksi ministereiksi hakeutuvat nimenomaisesti henkilöt ja puolueet, jotka kokevat itsensä aivan erityisesti näiden asioiden advokaateiksi. Siis jopa yli ministerin velvollisuuden katsoa ensisijaisesti kansakunnan etua. 

Tähän kuvioon suomalaiset voisivat halutessaan vaikuttaa kevään eduskuntavaaleissa, jotka viimeisten mielipidetiedusteluiden perusteella saattaisivat avata aivan uudenlaisen tilanteen luonnonvara-alan ministereiden valinnalle. Jos ja kun vaalien suuria häviäjiä tulevat olemaan ympäristöasioiden erikoispuolue - Vihreät - ja maaseudun vallankäyttäjä - Keskusta - saattavat molemmat jäädä ilman ministereitä. 

Mikäli näin käy - mikä olisi erittäin positiivinen asia - saatettaisiin myös Suomessa tehdä edellä kuvatun kaltainen ruotsalaistyyppinen ratkaisu. Sen seurauksena maamme tuleva hallitus saisi aidon mahdollisuuden viedä maatamme kohti aidosti kestävää luonnonvarapolitiikkaa, jossa huomioitaisiin tasapuolisesti sekä ekologinen, taloudellinen että sosiaalinen kestävyys. Sekä huolehdittaisiin aiempaa paremmin suomalaisten edusta osana Euroopan Unionia.

15 kommenttia:

  1. Kansalaisten säästöt ollaan tuhoamassa. Kaikki kallistuu. Rahat menevät joidenkin taskuihin. Kuka kuppaa meitä?

    Yksi elintasoa romuttanut taho ovat viherhörhöt, jotka ovat saaneet aivan liian suuren aseman hallintokoneistossa kokoonsa nähden. Hyvä ensimmäinen askel näiden palauttamiseksi maan pinnalle on ympäristöministeriön lakkauttaminen.

    VastaaPoista
  2. Ehdottomasti näin. Sitäpaitsi pitää varmistaa, ettei toiste merkittävää valtaa luovuteta ideologiansa sokaisemille hörhöille - jotka ovat vielä rasittavan täynnä omaa paremmin tietämistään. Luonnonvara-asioita hoitavalle ministerille on asetettava vaatimukseksi luonnontieteellis-tekninen tai tuotanto-taloudellinen korkeakoulututkinto, ja valinnassa on painotettava riittävää käytännön kokemusta alalta. Näiden hallintotieteiden maistereiden saavutuksista on jo riittävästi tietoa.

    VastaaPoista
  3. Turhia ministereitä ovat myös perhe- ja peruspalveluministeri sekä työministeri. Vievät vain rahaa.

    Tällä hetkellä sisäministeri ei ole ainoastaan turha vaan vahingollinen. Siihen pitää vaikuttaa vaaleilla.

    Kalliiksi paisunutta hallintokoneistoa pitäisi jonkun ei-poliittisen tahon syynätä ja perata sieltä kaikki poliittiset apulaiset, kansanedustajien tuttavat ynnä muut siipeilijät pois. Säästämistä pitäisi näiltäkin hyväkkäiltä vaatia, eikä vain hallintolampailta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistaakseni joitakin vuosia sitten oli toimikunta, joka perkasi valtion ja kuntien päällekkäisiä tehtäviä luonnon- ja ympäristönsuojelun alalta. Sitten oli myös toimikunta, joka perkasi yritystukia. Kummassakaan tapauksessa ei löytynyt mitään karsittavaa. No, eipä tietenkään. Kukapa omaa tai oman viiteryhmänsä oksaa sahaisi!

      Poista
  4. Tässä tulee nyt käymään samalla lailla kuin ilmeisesti oli käynyt tuon Suomen akatemian rahoituspäätöksen kanssa. Toimikunnan kokoonpanosta löytyi asiallisten tieteentekijöitten lisäksi "impact leader", jolle ilmeisesti kukaan ei ole uskaltanut väittää vastaan. Pienimmän riesan tie on valittu. Rahaahan se vain on.

    VastaaPoista
  5. Kaikki Suomen ministeriöt voidaan pikkuhiljaa yhdistää yhdeksi neekereiden palvomis ja persereiän nuolemisministeriöksi joka sitten tekee juuri sitä mitä nimi kertookin sen tekevän koska kansainväliset sopimukset sekä ihmisoikeudet.
    Rahaa säästyisi merkittävä määrä byrokratiasta ja sillä voitaisiin sitten tuoda lisää neekereitä ja arabeja ihmisoikeuksien pariin rasismista kärsimään sekä vasemmistoa äänestämään.
    Tavallinen kansalainen ei huomaisi asioidensa hoidossa mitään eroa nykyiseen paitsi ehkä pienen rehellisyyden pilkahduksen hallinnon toiminnassa Suomalaisvastaisten toimiensa nimeämisen suhteen.

    VastaaPoista
  6. Yle tänään

    Stora Enso päätti jätti-investoinnista Ouluun: noin miljardi euroa paperikoneen muuttamiseksi kartonkituotantoon

    Tuotannon arvioidaan käynnistyvän vuoden 2025 alkupuolella ja tuovan mukanaan noin 300 uutta työpaikkaa.

    https://yle.fi/uutiset/3-12664141
    -----------------

    Hallituksen yksi tärkeimmistä tehtävistä on huolehtia, että maan talous on kunnossa.
    Ilman kunnossa olevaa taloutta ei ole työllisyyttä eikä rahaa hoitaa mitään yhteiskunnan asioita. Ei edes ideologisesti tärkeitä asioita.
    Edes keskustan Saarikko ei pystyisi palkaamaan valtiosihteeriksi avukseen viestinnän asiantuntijaa – palkka 10 341 €/kk.

    Tämä ym. investointi on Suomelle hieno asia. Seuraavan eduskunnan ja hallituksen tulee huolehtia, että Suomeen kannattaa myös investoida.
    Toivottavasti äänestämme eduskuntaan kansanedustajat ja sitä myötä hallituksen, joka ymmärtää huolehtia myös tästä asiasta.

    Suomi kaipaa lisäksi rakenteellisia uudistuksia mihin tämä hallitus ei ole pystynyt.
    Ministeriöiden yhdistäminen olisi hyvä aloitus ja esimerkki, että edes yritetään toimia järkevästi ja kenties saataisiin järkeä ja tehokkuutta asioiden hoitoon sekä niiden myötä taloudellista säästöä. Vaaditaanhan sitä kansalaisiltakin säästämistä - kuten sähkönsäästäminen.

    VastaaPoista
  7. Kauan se kestikin, että joku jonkinlaista poliittista vaikutusvaltaakin omaava uskaltautuu sanomaan ääneen, että keisarilla ei ole vaatteita, tässä tapauksessa sen, että Ympäristöministeriö on pelkkä ideologian läpitunkema puuhapaja ja vihreiden suojatyöpaikka. Tähänkin tarvittiin rohkaisuksi ensin Ruotsista malli. Kuitenkin asia on ollut ko. ministeriöiden kanssa tekemisiin joutuneiden tiedossa ja iät ja ajat. Itsekin tulin aikoinaan vetäneeksi muutaman projektin niin Maa- ja metsätalousministeriön kuin Ympäristöministeriönkin kanssa. Kokemus oli se, että mömmölässä (MMM) on ammatti-ihmisiä, jotka osaavat ja tekevät, YM:ssä oli lähinnä asioita sotkevia puuhastelijoita ja tunteidensa vietäviä touhuilijoita, joilla kovat faktat olivat lähinnä harmituksen aiheita, kun ne eivät läheskään aina sopineet yhteen heidän ennakkokäsityksiensä ja valmiiksi naulattujen mielipiteidensä kanssa. Tekijöiksi heistä ei ollut vaan lähinnä he halusivat, että muut tekevät ja saavat sellaisia tuloksia, jotka he ovat ennalta päättäneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se tuo MMM:kään mikään paratiisi ole. Voisin kertoa monta tarinaa sieltä eräältä keikalta. Ja kukaan ei halua tietää miten ne tekee sen maataloustukien jaon... ei kukaan.

      Poista
    2. Minä kyllä haluaisin, jos vain joku tietäisi kertoa. Entisestä Mavista jotain tietoa onkin, MMM:n työrukkasena.

      Poista
  8. Suomessa on nykyään 19 ministeriä. Sveitsin hallituksessa eli liittoneuvostossa on 7 jäsentä. Voitaisiin ottaa mallia sieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sveitsissä on myös 26 kantonipresidenttiä ja yksi liittopresidentti, kun meillä on vaan yksi tasavallan presidentti.

      Poista
    2. Kysymys on vain nimityksestä, ne on sama asia kuin meidän maakuntajohtajat.

      Poista
  9. Vaikka kyseessä ei olekkaan ministeriö, mutta kuitenkin sen alainen, niin yksi mikä myöskin voitaisiin lakkauttaa, on tasa - arvo joku naurettava elin. Siellähän tasa -arvo on sitä, että siihen kuuluu oliko nyt 14 naista ja yksi mies. Pelkkää pelleilyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän olisi jo aika saada erilaisiin instansseihin mieskiintiö! Alan naisena ja kasvavien pojanpoikieni isoäitinä olla todella huolissani siitä, kuinka törkeästi varsinkin feministit kohtelevat miehiä. Kohta joutuvat pyytämään anteeksi sukupuoltaan.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!