Suosittua juuri nyt!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Krista Mikkonen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Krista Mikkonen. Näytä kaikki tekstit

tiistai 29. marraskuuta 2022

Poliisi perusti jengirikosryhmän - ei heijasta ministeri Mikkosen näkemystä

Kuten arvoisa lukijani ehkä muistaa, sisäministeri Krista Mikkonen (vihr) kertoili meille suomalaisille taannoin, että maahanmuuttajanuorten aiheuttamat ongelmat johtuvat kantasuomalaisista. Hiukan epäselväksi tosin jäi, tarkoittiko hän maahanmuuttajien olevan kuin isoja lapsia tai elukoita, joilla ei ole mitään vastuuta omista tekemisistään.

Joka tapauksessa nyt on käynyt niin, että sisäministeriön ohjauksessa toimiva poliisimme on ryhtynyt toimenpiteisiin paljolti maahanmuuttajataustaisista nuorista koostuvien katujengien kitkemiseksi pois. Ja perustanut niitä varten erillisen ryhmän.

Asiasta kertonut Iltalehden uutinen ei kuitenkaan kertonut minkälaisiin toimenpiteisiin poliisi aikoo ryhtyä ministerin syypääksi osoittamaa kantaväestöä vastaan. Sen sijaan se mainitsi poliisin tarkoituksena olevan kehittää katujengirikollisuuteen liittyvää havainnointia, tiedonkulkua, tilannekuvaa ja tutkintajärjestelyä poliisilaitoksen sisällä sekä ratkaista vakavat rikokset tehokkaasti ja estää näin väkivallan kierteen jatkuminen.

Samasta asiasta kertoneen toisen uutisen mukaan rikoksilla haetaan jengiläisille tietynlaista julkisuutta, eikä poliisi halua tarjota sitä yhtään enempään kuin on tarve. Ottaen huomioon sisäministerin aiemmat puheet kantaväen syyllisyydestä, vaikuttaa jossain määrin yllättävältä, ettei poliisi kummankaan uutisen mukaan kuitenkaan kohdista toimia kantaväestöä kohtaan.

Eihän kai nyt kuitenkaan voida ajatella, että sisäministerimme puheet olisivat irrallaan poliisin kohtaamasta reaalimaailmasta. Velvoittaahan jo Suomen perustuslakikin, että "ministerien on oltava rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja Suomen kansalaisia". 

Vaikka sitä ei ole lakiin kirjattukaan, tämän vaatimuksen tulisi koskea erityisesti valtion sisäisestä turvallisuudesta vastaavaa ministeriä. 

maanantai 31. lokakuuta 2022

Onko Krista Mikkonen tyhmä vai valtionhallintoon soluttautunut terroristi?

Eilisessä Iltalehdessä oli järkyttävä artikkeli. Siinä Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen päällikkö kertoi katujengien olevan kasvava ilmiö.

Näiden jengien jäsenillä on yhdistäviä piirteitä ja ihanteita, joiden avulla poliisi voi tunnistaa niiden tekemää rikollisuutta. Se voi näyttää ulkoa päin katsottuna päättömältä, mutta tarkemmin analysoituna siinä on motiivina yleensä kosto. Lisäksi jengeissä käytetään hyväksi sosiaalista mediaa keskinäisen vihanpidon ja vastakkainasettelun ylläpitämiseen - ja ollaan hyvin herkkiä loukkaantumaan. 

Tätä maahanmuuttajavetoista rikollisuutta rahoitetaan huumekaupalla ja reviiritaisteluissa on käytössä aseita. Eikä pahanteko kohdistu pelkästään kilpaileviin jengeihin, vaan uhreiksi joutuu yhä useammin myös sivullisia. 

Edelle kirjoittamassani ei liene tätä blogia lukeville juurikaan uutta tietoa. Sen sijaan tämän kirjoituksen otsikossa mainittu asiasta vastaavan sisäministeri Krista Mikkosen (vihr) asenne on suorastaan järkyttävä. 

Hän nimittäin päätti jälleen kerran syyllistä tavallisia suomalaisia maahamme rantautuneesta jengirikollisuudesta sanomalla, että "maahanmuuttajanuorten suuri osuus jengiytymiskehityksessä osoittaa, että maahanmuuttajien kotouttamista on tuettava nykyistä enemmän". 

Anteeksi nyt, mutta ministerin näkemyksen luettuani teki mieli käyttää sanontaa, jossa yhdistetään eräs suolalla yleensä maustettu meijerituote nuorison liikakäytössä kuluneeseen naisen alapäähän viittaavaan sanaan. Jätin sen kuitenkin tekemättä ja kysyin vain itsekseni, että kuinka meillä voi olla ministerinä äärimmäisen tyhmä ihminen? Vai onko hän sittenkin suomalaista yhteiskuntaa kieroutuneen ideologiansa lukuun tuhoava älykäs terroristi?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
HS huomasi Södertäljen ampumisongelmassa mahdollisuuden
He aiheuttavat tavallisille suomalaislapsille ja -nuorille suunnatonta kärsimystä
Krista Mikkonen: maahanmuuttajengit johtuvat kantaväestön rasismista

lauantai 8. lokakuuta 2022

HS huomasi Södertäljen ampumisongelmassa mahdollisuuden

Kirjoitin eilen kehitysmaalaisten massamaahanmuuton aiheuttamista ongelmista. Tai tarkalleen ottaen kirjoitin oikeastaan siitä, kuinka suurin osa poliittisesta kentästämme kieltäytyy edelleen tunnistamasta itse aiheuttamaansa ongelmaa. 

Tänä aamuna sain sitten luettavakseni Helsingin sanomain kirjoituksen PT-median jo aiemmin tarkasti viestittämästä Södertäljen ampumisongelmasta. Tämän seurauksena keskiverto, tiedonvälityksessään valtamediasta riippuvainen suomalainen, pääsi jälleen kurkistamaan ruotsalaisen yhteiskunnan kipeään todellisuuteen. 

Tässä suhteessa arvoisan lukijani on syytä huomata, ettei HS kuitenkaan ottanut kantaa ongelman perimmäisiin syihin eikä sen ruotsalaisten ratkaisukeinojen tehokkuuteen. Sen sijaan se kertoi vain, että naapurimaamme tulevan pääministerin eli Maltillisen Kokoomuksen puheenjohtaja arveli jengirikollisuuden kitkemiseksi tarvittavan koko yhteiskunnan yhteistyötä. Poliisin, sosiaalipalveluiden, kiinteistönomistajien – kaikkien. 

Toisin sanoen Ruotsin tulevan hallituksen agenda on pitkälti samoilla linjoilla kuin eilen ylös kirjaamani ministeri Krista Mikkosen (vihr) ja koko Suomen nykyhallituksen näkemys, jonka mukaan "on tärkeää, että pystymme varmistamaan poliisin riittävät resurssit ja sitä tämä hallitus on tehnyt... Suomessa pitkään tehtyä niin sanottua Ankkuri-toimintaa on kiitelty, ja me teimme siitä myös selvityksen, ja se on ollut konkreettinen tapa, millä me olemme voineet estää nuorten joutumista rikoksen polulle ja siellä olevia nuoria on saatu takaisin yhteiskuntaan".

Aina ja kaikessa suurella taidolla poliittisesti vaikuttamaan pyrkivän HS:n toimituksen kannalta tapaus siis tarjosi mahdollisuuden vakuuttaa lukijakuntaansa siitä, että maamme hallitus tietää, mitä se on tekemässä. Onhan päivän uutisen mukaan myös Ruotsin johtavassa porvaripuolueessa päädytty samanlaiseen ratkaisuun, vaikka ongelmat ovat siellä paljon Suomea pahempia. 

Nähtäväksi siis jää, kuinka HS - ja maamme muu arvoliberaali valtamedia - onnistuu ajamaan suomalaisen äänestäjäkunnan ajamansa arvoliberaalin maahanmuuttopolitiikan taakse. Eli mahdollistaako vaalitulos tällä linjalla takuuvarmasti jatkavan sinipunaisen hallitusyhteistyön ja sitä kautta suomalaisen yhteiskunnan etenemisen yhä syvemmälle Ruotsin viitoittamaan suohon? 

Vai oivaltavatko suomalaiset äänioikeutetut sittenkin, että nykytyylisen maahanmuuttopolitiikan osalta näytöt on jo annettu eikä tulos ole ollut häävi. Ei sen enempää Ruotsissa kuin Suomessakaan. 

perjantai 7. lokakuuta 2022

He aiheuttavat tavallisille suomalaislapsille ja -nuorille suunnatonta kärsimystä

Iltalehden mukaan Heidi Hautala (vihr) sanoi, että "meidän ei pitäisi enää epäröidä sanoa, että meidän etumme on se, että Venäjällä valta vaihtuu". Tämä oli selvästi ja suoraan todettu tosiasia, sillä Putinin valta ei ole eduksi juuri kenellekään - tuskin enää edes hänen lähipiirilleen. 

Samalla tavalla kaipaisin selvää ja suoraa puhetta Suomen maahanmuuttopolitiikasta. Meidän ei pitäisi enää epäröidä sanoa 1990-luvulta asti harjoitetun haitallisen maahanmuuttopolitiikan muuttamisen olevat meidän etumme mukaista.

Tämä tuli mieleen eilisen eduskunnan kyselytunnin yhteydessä. Siellähän Hautalan puoluetoveri Krista Mikkonen (vihr) lasketteli edelleen liirumlaarumia höpötellen vanhaa mantraa, jonka mukaan "on tärkeää, että pystymme varmistamaan poliisin riittävät resurssit ja sitä tämä hallitus on tehnyt... Suomessa pitkään tehtyä niin sanottua Ankkuri-toimintaa on kiitelty, ja me teimme siitä myös selvityksen, ja se on ollut konkreettinen tapa, millä me olemme voineet estää nuorten joutumista rikoksen polulle ja siellä olevia nuoria on saatu takaisin yhteiskuntaan".

Mikkonen sai täyslaidallisen oppositiolta. Myös vuoden 2015 katastrofaalisia tapahtumia johtaneelta - mutta nyt takkinsa ainakin puheissaan kääntäneeltä - Kokoomukselta. Sen kansanedustaja Heikki Vestmanin mukaan jengiytyminen liittyy olennaisesti epäonnistuneeseen maahanmuuttopolitiikkaan.

Hän totesi myös seikan, jonka pitäisi olla kaikille poliitikoillemme itsestäänselvyys: "maahanmuuton pelisääntöjen pitää olla selvät. Suomessa on noudatettava Suomen sääntöjä, Suomen lakia, pitää oppia kieli ja on tehtävä töitä itsensä ja perheensä elättämiseksi. Kokoomus haluaa tiukentaa pysyvän oleskelun ehtoja. Nuhteettomuuden lisäksi on vaadittava sitä, että on riittävä kielitaito sekä opiskelu- ja työhistoria".

On hyvä, että Kokoomuksestakin kuuluu tällaisia äänenpainoja, mutta äänestäjän ei pidä erehtyä sinisilmäiseksi puolueen linjasta - suusta tulee järkeviä, mutta käytännön näytöt puutuvat. Näin siksi, että puolueen johto on aiemmin tukenut määrätietoisesti - tai kuten edellä totesin, jopa johtanut - nykyisiin ongelmiin johtanutta arvoliberaalia maahanmuuttolinjaa. 

Siksi on syytä nostaa tässä esiin myös nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa kokoomuslaisia selväjärkisemmin ajatelleen Juha Mäenpään (ps) kommentti. Hänen mukaansa "väkivallan käyttö on poliisin mukaan arkipäiväistynyt, ja väkivaltaan turvaudutaan yhä useammin jengeissä... jengiväkivallan arvioidaan kovenevan, kansainvälistyvän ja kasvavan. Rikoksista epäillyissä nuorissa korostuvat ne, joilla on maahanmuuttajataustaa tai joiden vanhemmat ovat muuttaneet Suomeen muualta." 

Tässä asiassa toivoisin erityisesti sitä, että ministeri Mikkonen ja hänen hengenheimolaisensa jäisivät hetkeksi miettimään harjoittamansa maahanmuuttopolitiikkaan liittyviä tosiasioita ja niiden seurauksia. Ja miettimään sitä, että haluavatko he todellakin edistää suomalaisnuorten joutumista väkivaltaisen rikollisuuden uhriksi.  

Eli tunnustavatko Mikkonen ja muut maamme nykyisen maahanmuuttopolitiikan arkkitehdit ja ylläpitäjät, että heidän toimiensa seurauksena on maahamme syntynyt - poliisin kuvauksen mukaan - tavallisiin nuoriin kohdistuvaa alistusväkivaltaa, joka "näkyy muun muassa uhkailuna ja esimerkiksi pakottamalla uhri nuolemaan kenkiä. Tyypillisesti tilanne päättyy pahoinpitelyyn". 

Entä tiedostavatko he, että tähän väkivaltaan syyllistyneet henkilöt eivät näe tekojensa vakavuutta, vaan - edelleen poliisin mukaan - kiinni jääneistä "iso osa naureskelee nähdessään pahoinpitelyvideoita, joissa itse ovat aiheuttaneet vammoja. Suhtautuminen on kylmäävää." 

Tai ottavatko nykyisen maahanmuuttopolitiikan päättäjät vastuun siitä, että edistäessään politiikallaan nuorisoomme kohdistuvaa väkivaltaa, he aiheuttavat tavallisille suomalaislapsille ja -nuorille suunnatonta kärsimystä? Tai ymmärtävätkö he, että maahanmuuttajien järjettömän väkivallan kohteeksi joutuneiden ihmisten lapsuus ja nuoruus - ja ehkä jopa aikuisuus - menevät heidän arvoliberaalien päätöstensä seurauksena totaalisen pilalle.

Eilisen perusteella ainakaan Krista Mikkonen ei tiedosta, ei ymmärrä, eikä ota vastuuta. Eikä sitä taida tehdä kukaan muukaan Suomen nykyisessä hallituksessa istuva.  

perjantai 5. elokuuta 2022

Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu alleviivasi Suomen vetovoimatekijöiden poistamisen tärkeyttä

Kirjoitin eilen alkuillasta Sanna Marinin (sd) hallituksen suunnitelmista laajentaa laittomasti maassa oleskelevien henkilöiden terveydenhuoltoa. Tänä aamuna sain sitten luettavakseni Helsingin sanomien jutun, jonka mukaan Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu olisi kyseenalaistanut Suomen tuoreet muutokset rajavartiolakiin

Siinä mahdollistetaan kansainvälisen suojelun eli turvapaikan hakemisen keskittäminen yhteen tai useampaan rajanylitys­paikkaan. Ministeri Krista Mikkosen (vihr) mukaan esimerkiksi vuoden 2015 pakolaiskriisi ei kuitenkaan olisi ollut sellainen tilanne, jossa uutta lakia olisi sovellettu, vaikka tulijoita olikin poikkeuksellisen paljon.

Lisäksi HS:n jutussa haastateltu professori Tuomas Ojanen totesi ihmisoikeusvaltuutetun kritiikistä, että "vastaavanlaisia ja jopa tiukempia selvityspyyntöjä rajavartiolaista voi olla luvassa myös EU:n suunnalta". Siten näyttää siltä, että EU:ssa on vahva pohjavire, jonka mukaan sen jäsenvaltiot eivät saa puolustaa itseään - tai Euroopan Unionia - kehitysmaalaisia hyödyntävän hybridiuhan tai spontaanin kansainvaelluksen edessä. 

Tästä kaikesta ei voi tehdä kuin yhden johtopäätöksen. Ja se on keskittyminen Suomeen kehitysmaalaisia houkuttelevien vetovoimatekijöiden poistamiseen. 

Tämä tarkoittaa esimerkiksi turvapaikkojen muuttamista määräaikaisiksi, aiheettomaksi todetun turvapaikkahakemuksen valitusprosessin rajaamista, turvapaikkaa hakeneiden sosiaalietuuksien karsimista ja niiden sitomista Suomen kansalaisuuteen sekä laittomasti maassa olevien tehokasta poistamista maastamme. Siksi kansan olisi syytä valita kevään vaaleissa eduskuntaan sellaisia poliitikkoja, jotka ymmärtävät kyseessä olevan Suomen tulevaisuuden kannalta tärkeästä ennakoivasta riskinhallinnasta, joka on saatettava kuntoon ennen kuin sitä koetellaan uudella kansainvaelluksella tai hybridihyökkäyksellä. 

tiistai 5. heinäkuuta 2022

Krista Mikkonen: maahanmuuttajengit johtuvat kantaväestön rasismista

Joskus on aika vaikeaa ymmärtää vihervasemmiston ajatuskulkua. Tuoreen esimerkin tästä tarjosi sisäministeri Krista Mikkonen (vihr), joka on tullut siihen johtopäätäkseen, ettei maahanmuutolla ole mitään tekemistä maahanmuuttajataustaisen katujengirikollisuuden kanssa. 

Hän oli nimittäin kertonut eduskunnassa näkemyksensä, jonka mukaan "on täysin selvää, että jengiytymiseen liittyviä ongelmia ei voida pysäyttää tai ratkoa maahanmuuttoa vähentämällä. Maahanmuuton ongelmiin ei vastata kiristämällä maahanmuuttoa koskevia sääntöjä; Suomi tarvitsee maahanmuuttoa. Sen sijaan on katsottava ketjut, joissa rasismi-syrjäytyminen-jengiytyminen-rikollisuus johtavat ikäviin kehityskulkuihin."

Eli hänen mukaansa maahanmuuttajajengien syntyminen Suomessa on kantaväestön vika. Tarkoittaako hän tällä sitä, että maahanmuuttajat ovat kuin isoja lapsia tai elukoita, joilla ei ole mitään vastuuta omista takemisistään?

Paitsi että kaikki maahanmuuttajaryhmät eivät muodosta katujengejä. Sen sijaan niitä muodostavat samat maahanmuuttajaryhmät, joiden nuorison pariin syntyy samanlaisia jengejä myös muissa Europan maissa. Ja joiden kotimaissa elämä on väkivaltaisempaa kuin muiden maahanmuuttajaryhmien kotimaissa. 

Mikähän mahtaa ministeri Mikkosen mukaan olla syynä näille korrelaatiolle ellei se ole kyseisten maahanmuuttajaryhmien genetiikka ja/tai kulttuuri? Suomalaisten rasismiko? 

JK kello 7:55: Yrjöperskeles ehti näköjään tarttua samaan aiheeseen - ja vieläpä perusteellisemin kuin minä tässä merkinnässäni. Siksi tahdon välittää ministeri Krista Mikkoselle saman viestin kuin Ykä oman kirjoituksensa lopussa eli todeta maan hallituksen sekä erityisesti sisäministeri Krista Mikkosen olevan merkittävä osasyyllinen suomalaisiin kohdistuvaan jengiväkivaltaan. Eikä asia korjaannu ennen kuin hallitus ja erityisesti sen sisäministeri muuttavat harhaiset käsityksensä tuon väkivallan syistä ja sen korjaamiseen tarvittavista keinoista.

torstai 16. kesäkuuta 2022

Eduskunnan hallintovaliokunta vihreine jäsenineen käveli Krista Mikkosen yli

Eilinen päivä oli kerrassaan mielenkiintoinen. Näin siksi, että Riikka Purran (ps) johtama eduskunnan hallintovaliokunta päätti yksimielisesti vaatia itärajan sulkemismahdollisuuden lisäämistä rajavartiolakiin. Tämä tarkoittaa, ettei rajalla voisi jättää turvapaikkahakemuksia, mikäli Venäjä pyrkisi käyttämään kehitysmaalaisia ihmisiä hybridisodankäynnin keinona Suomea vastaan. 

Asian olisi tietenkin normaalilla maalaisjärjellä ajatellen voinut kuvitella olevan itsestään selvä, vaan ei ollut. Ei ainakaan Sanna Marinin (sd) hallitukselle - eikä varsinkaan sisäministeri Krista Mikkoselle (vihr), joka harasi vastaan viimeiseen asti. Ja tuli lopulta ylikävellyksi. 

Erityisesti on huomattava, että hallintovaliokuntaan kuuluu kaksi vihreää kansanedustajaa - Tiina Elo ja Hanna Holopainen - jotka olivat siis nyt tehdyn päätöksen kannalla. Ehkäpä heidän kohdallaan järki voitti ministeri Mikkosen pelon ja aatteen palon?

Olettaen hallituksen ja eduskunnan noudattavan rajavartiolain uudistamisessa hallintovaliokunnan päätöstä, on Suomi jatkossa kohtuullisen hyvässä turvassa Venäjän turvapaikanhakijoihin perustuvalta hybridisodankäynniltä. Vielä paremman turvan saaminen suuren itänaapurin aggressiota vastaa edellyttäisi kuitenkin Turkin luopumista Suomen NATO-jäsenyyden vastustamisesta. 

Nähtäväksi siis jää, eteneekö asia sen jälkeen, kun Turkille on toimitettu sen vaatima kirjallinen vastaus huoliinsa. Käytännössä poliitikoillamme ei kuitenkaan liene kovin paljon tehtävissä, koska Turkin toimien kohteena on ilmeisesti pikemminkin Yhdysvallat kuin Suomi tai Ruotsi. Ja sen mukaisesti kirjallisen selvityksemme sisällöllä ei välttämättä ole juurikaan tekemistä Erdoganin sulttaanikunnan ratkaisujen kanssa. 

tiistai 14. kesäkuuta 2022

Iiris Suomela on enemmän kuin huolestuttava henkilö

Iiris Suomela on Vihreiden nouseva poliitikko, joka valittiin nuoresta iästään huolimatta johtamaan puoluettaan varsinaisen puheenjohtajan jäätyä hoitamaan lastaan. Hänet tunnetaan miespoliitikkojen ulkonäön arvostelusta sekä eduskunnan puhemiehen nimittelemisestä puheenjohtajaksi. Lisäksi hän oli toinen alullepanija kansalaisaloitteessa, jonka mukaan ilman toisen suostumusta tapahtuva sukupuoliyhteys olisi aina raiskaus.

Toisin sanoen Suomela näyttäisi olevan yksi merkittävimmistä suomalaisen tulevaisuuden rakentajista. Siis henkilö, jonka voi odottaa nousevan asemaan, jossa hän valtioneuvoston jäsenenä johtaa omaa ministeriötään ja sitä kauttaa tekee aloitteita lainsäädännön muuttamisesta sekä käyttää toimeenpanovaltaa lakipykälien viemiseksi käytäntöön.

Kuten tämän blogin seuraajat hyvin tietävät, on poliisi viimeisten kuukausien aikana varoitellut suomalaisia maahanmuuttajataustaisten katujengien noususta (esimerkki jos toinenkin). Niiden edesottamuksia on viime aikoina puitu myös oikeudessa, eikä tapausten taustoja ole jätetty edes valtamediassa mainitsematta. Jopa ministeri Krista Mikkonen (vihr) on havainnut asian todellisen tilan. 

Lisäksi useimmille suomalaisille lienee vähitellen valjennut, että katujengitilanne on vielä Suomeakin avokätisempää maahanmuuttopolitiikkaa harjoittaneessa Ruotsissa merkittävästi pahempi. Siellähän on nähty jopa avoin kapina järjestäytynyttä yhteiskuntaa vastaan.

Tätä taustaa vastaan oli varsin huolestuttavaa, kun Suomela ilmaisi eilen Twitterissä käsityksensä suomalaista yhteiskuntaa uhkaavista tekijöistä. Hänen mukaansa "Tampereen valtuustossa todettiin juuri, että katutilaa hallussaan pitävät katujengit ajavat herkästi muut asukkaat pois. Näinpä. Tällä saralla Tampereen isoin ongelma on äärioikeisto. Silloin kun Soldiers of Odin partioi kaduilla, moni vältteli keskusta-aluetta."

Viesti ei sinänsä kaivanne blogistin kommentteja, mutta totean kuitenkin, etten tiedä miksi Suomela kyseisen viserryksensä julkaisi. Onko hän kuplautumisensa kautta täydellisen tietämätön suomalaisen yhteiskunnan kehityksestä? Elääkö hän jonkinlaisten harhojen vallassa? Vai valehteliko hän vain tahallaan? 

Joka tapauksessa minusta on enemmän kuin huolestuttavaa, että viestin oli kirjoittanut eduskuntamme viidenneksi suurimman puolueen tulevaisuudentoivo. 

torstai 9. kesäkuuta 2022

Maahanmuuttajajengien väkivalta ei loppunut Milan Jaffin tuomioon

Ei ole kovin kauan siitä, kun sisäministeriön ohjastama poliisi Jari Taponen vakuutti, ettei Suomessa ole katujengejä. Nyt sellaisia on kuitenkin oikein oikeusistuimen päätöksellä todettu olevan. 

Asian on lopulta tunnustanut myös sisäministeri Krista Mikkonen (vihr). Niinpä ilmeisesti ainoa suomalainen, joka ei edelleenkään näe tosiasioita on sama poliisimies, joka ei niiden olemassaoloa ole huomannut aiemminkaan.

Rappigangsteri Milan Jaff kavereineen sai kohtuulliset tuomiot jengitoimintansa osana tekemistään rikoksista. Niinpä he pysyvät joitakin vuosia poissa terrorisoimasta yhteiskuntaa, vaikka on todennäköistä, ettei heidän rikospolkunsa katkea edes kaltereiden takana. 

Jaffin porukan tuomiot eivät tuoreen uutisen mukaan näyttäisi kuitenkaan lopettaneen katujengiläisten väkivaltaista käyttäytymistä. Sen mukaan poliisi nimittäin epäilee katujengeihin kuuluneiden 23- ja 18-vuotiaiden miesten toimineen jälleen äärimmäisen väkivaltaisesti Helsingin Vuosaaressa. Kesäkuun 4. päivänä tapahtuneessa pikaruokalassa tapahtuneessa konfliktissa on ollut käytössä tuliaseita.

Suomen - tai siis ainakin pääkaupunkiseudun - tilanne on siten nopeasti saamassa piirteitä, jotka muistuttavat Ruotsin maahanmuuttajavaltaisia alueita ja jotka ovat siellä johtaneet avoimeen kapinaan yhteiskuntaa vastaan. Ja siksi hallituksen on syytä huolehtia siitä, että tämä kehitys pannaan poikki Suomessa. 

Sanna Marinin (sd) kabinetille ja sen sisäministerille pitäisikin olla viimeistään nyt selvää, että katujengitoimintaan aktiivisesti osallistuneet maahanmuuttajanuoret pitää palauttaa Suomesta takaisin kotimaihinsa. Jos he kuitenkin ovat syntyneet maassamme ja ovat sen kansalaisia, on syytä huolehtia jollain muulla tavalla, että heidän rikollinen jengitoimintansa saadaan päätökseen. 

Keinon keksiminen näiden jengiläisten rikospolun katkaisemiseen kuuluu ennen kaikkea niille poliittisille puolueille, jotka ovat vastuussa Suomen viime vuosikymmenen aikana harjoittamasta maahanmuutosta. Selvää pitäisi olla myös sen, että ennen kuin maahanmuuttajataustaiset nuorisojengit on saatu katoamaan maastamme, ei Suomella ole varaa löperöön maahanmuuttopolitiikkaan - ei edes tehtyjen kansainvälisten sopimusten varjolla, Venäjän hybridisodan seurauksena tai EU:n painostuksesta.

torstai 28. huhtikuuta 2022

Hallitus käyttää hybridisodan uhkaa yksityisen omaisuuden sosialisoinnin perusteena

Perussuomalaiset nostivat hallituksen esityksen valmiuslaista tikun nokkaan. Heidän mukaansa oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin tänään eduskuntaan tuoman lain perusteella Suomi ei voi pysäyttää rajoilleen sellaista Venäjän hybridioperaatiota, jossa Suomen rajoille ohjattaisiin joukoittain turvapaikanhakijoita. Sen sijaan laissa on esitetty yksityisen omaisuuden sosialisointia, jotta tällaisen operaation työkalut - siis kehitysmaista rajalle järjestetyt ihmiset - voitaisiin majoittaa maahamme. 

Puolueen puheenjohtaja Riikka Purra kysyi, että "miten hallitus on voinut päätyä siihen, että ensin hoidetaan kuntoon mahdollisuus ottaa haltuun autoja ja kiinteistöjä hybridioperaatiossa tulevien siirtolaisten auttamiseksi eikä sitä, että Suomi voisi ylipäätänsä torjua tätä täysin todennäköistä turvallisuusuhkaa."

Kansanedustaja Mari Rantanen (ps) puolestaan tulkitsi, että "suomalaisten oikeus turvallisuuteen ja omaan omaisuuteensa ovat hallitukselle toissijaisia turvapaikanhakijoiden oikeuksiin ja kansainvälisiin sopimuksiin verrattuna. Kysymys näyttää olevan poliittisesta tahdosta, ideologia menee yli jopa kansallisen turvallisuuden."

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (ruots) vastasi kritiikkiin vakuuttelemalla, että "kansalaiset voivat olla luottavaisia siihen, että hallitus ja Suomen maan johto hoitavat tämänkin tilanteen. Voi kyllä nukkua yönsä turvallisesti".

Ja jatkoi viittaamalla Suomen epäitsenäisen asemaan suhteessa Brysselin hallintoon: "Suomen hallitus on demokraattisen tasavallan hallitus, ja meidän pitää noudattaa myös kansainvälisiä sopimuksia. Sen takia tässä asiassa meidän pitää kuulla myös komission mielipidettä yhteen asiaan. Se on juridisesti vähän monimutkainen, mutta kyllä me tähän varmasti ratkaisu löydetään."

Hän ei kuitenkaan täsmentänyt, mikä oli tämä monimutkainen asia. Eikä myöskään kertonut, miksi valmiusesitys ollaan tuomassa päätettäväksi jo tänään, vaikkei maamme turvallisuuden kannalta mitä ilmeisintä ongelmaa ole siinä ratkaistu. 

Perussuomalaisten lisäksi myös Kokoomuksen Mia Laiho ihmetteli samaa asiaa. Hän tyytyi kuitenkin vain toivomaan, että mahdollisuus turvapaikanhakijoiden pysäyttämiseksi rajalle voitaisiin vielä sisällyttää hallituksen esitykseen. 

Sen sijaan sisäministeri Krista Mikkonen (vihr) on aiemmin sanonut, että (laillinen) rajojen sulkemismahdollisuus olisi olemassa jo nyt. Tämän on kuitenkin rajavartiolaitoksen päällikkö kiistänyt, eli sisäministerimme on joko tietämätön hallinnonalansa lainsäädännöstä tai valehtelee tietoisesti ajaakseen itselleen tärkeitä asioita. 


perjantai 11. helmikuuta 2022

Krista Mikkonen valmistelutti selvityksen laittomuuden palkitsemisesta

Suomen sinisilmäinen sisäministeri Krista Mikkonen (vihr) on teettänyt meidän veronmaksajien kustannuksella selvityksen, jonka perusteella laittomasti maassamme vuosikausia oleskelleet ihmiset - lähinnä irakilaiset - pitäisi palkita pysyvällä oleskeluluvalla. Jopa erkkomedian iltapäivälehden kommentaattori totesi, että hänen oikeustajuaan "vastaan sotii ajatus, että lainrikkoja saa palkinnoksi haluamansa... Suomi on sivistysvaltio, jossa on tapana kunnioittaa sääntöjä ja lakeja."

Sisäministeriön ehdotus sai negatiivisen vastaanoton myös Sosialidemokraateilta ja Keskustalta, vaikka ne ovatkin nykyhallituksessa tottuneet siunaamaan vihreiden hulluimmatkin hörhöilyt. Tai no: kyllähän ne jo ehtivät siunaamaan verovarojen käyttämisen kyseisen selvityksen tekemiseen. 

Mutta voimmeko me nyt siis kuitenkin luottaa siihen, että pääasia eli oleskelulupa-asia on poissa päiväjärjestyksestä ja kaikki tolkun suomalaiset voivat hengähtää helpotuksesta?

Näin sopii tietenkin toivoa, mutta tässä vaiheessa on syytä kuitenkin nostaa esille tuoreen ulkoasianvaliokunnan puheenjohtajan eli Jussi Halla-ahon (ps) kommentti sosiaalisessa mediassa. Hänen mukaansa: "kun kepu uhoaa, että joku vihreiden mamuhanke ei etene, on varsin varmaa, että se etenee. Kepu ja demarit ovat siunanneet tällä kaudella KAIKEN, mitä vihreä sylttytehdas on tuottanut."

Nähtäväksi siis jää kuinka Mikkosen junailema maahanmuuttopoliittinen uudistus lain rikkomisen palkitsemisesta etenee. Toivoa ainakin sopii, että Halla-ahon kommentti pikemminkin nostaisi rimaa sen toteuttamiselle kuin osoittautuisi profeetalliseksi ennusteeksi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tuleeko maailmasta parempi paikka?
Turha selvitys laittomista maassaolijoista
Jatkaako Vihreät taistolaisella linjalla vai säilyykö siinä vivahdus liberaalia ympäristöpuoluetta?

perjantai 4. helmikuuta 2022

Tuleeko maailmasta parempi paikka?

Eilisen uutisen mukaan maailma muuttui hiukkasen paremmaksi paikaksi. Tarkoitan tietenkin sitä, että ISIS-johtaja Abu Ibrahim al-Qurashi räjäytti itsensä ja perheensä. Sitä en sitten osaa sanoa, pääsikö hän tällä teollaan nauttimaan paratiisiin 72 neitsyen palveluksista. Tai mitä hänen vaimonsa - kuinka monta heitä nyt sitten onkaan - siitä tuumaavat. 

Vaikutuksiltaan vielä hankalammin tulkittava on sisäministeri Krista Mikkosen (vihr) ilmoitus siitä, että virkamiestyöryhmä selvittää parhaillaan, millä tavalla Suomi varautuu mahdolliseen hybridivaikuttamiseen rajoillaan ja onko tähän liittyvissä säädöksissä korjattavaa ja laeissa uudistettavaa.

On tietenkin selvää, että turvapaikkahakemusten käsittelyssä on sekä tehostamisen että kriteereiden tiukentamisen varaa. Mutta kun asiaa hoitava ministeri on poliittiselta kannaltaan vihreä, pelkään virkamiesraportin joutuvan joko mappiin öö tai vaihtoehtoisesti tulevan tulkituksi todellisesta sisällöstään riippumatta siten, että kehitysmaalaisten maahantulo helpottuu entisestään. 

Toivon tietenkin olevani tässä asiassa väärässä, mutta eduskunnan eilinen keskustelu turvapaikkapolitiikasta ei oikein viittaa sellaiseen. Siellähän puhuttiin jopa laittomasti maassa oleskeleville tulossa olevasta oikeudesta välttää maasta poistuminen hankkiutumalla opiskelijaksi. 

Jussi Halla-ahon (ps) mukaan esitys houkuttelee suomalaisten elätettäväksi "käytännössä maksuttomalla eli verovaroin kustannetulla opetuksella, avokätisellä oleskelulupapolitiikalla ja sosiaaliturvalla, joka kattaa kenet tahansa, jopa laittomasti maassa olevat". Tämän ministeri Tuula Haatainen (sd) kuitenkin kiisti ja vakuutti, että kaikille opiskellijoile asetetaan toimeentulovaatimus.

Nähtäväksi siis jää, millä tavalla asiassa edetään. Joka tapauksessa on selvää, että välittömästi COVID-19-pandemian päätyttyä EU:n alueelle pyrkivien turvapaikanhakijoiden määrä lisääntyy. Ja siksi juuri nyt olisi aika tiukentaa turvapaikkapolitiikkaa ja vähentää Suomeen saapumisen vetovoimatekijöitä.

Lisäksi heidän aiheuttamansa kustannukset saattavat nousta entisestään, kuten Wille Rydman (kok) huomasi todetessaan, että henkilö, joka on saanut yhden tai ehkä useammankin kielteisen turvapaikkapäätöksen, alkaa kuormittaa järjestelmää toisen prosessin kautta. Hän sanoi, että tällöin vääränlaisia henkilöitä on sekä turvapaikkaprosessissa että esimerkiksi koulutukseen liittyvässä prosessissa

perjantai 17. joulukuuta 2021

Turha selvitys laittomista maassaolijoista

Eduskunnassa käytiin eilen keskustelua laittomasti maassa olevien oleskelun laillistamisesta. Sen aloitti Jenna Simula (ps), joka osoitti kysymyksensä hallitukselle sanomalla, että "te kaavailette heille oleskelulupia sisäministeriössä. Ihmisille, jotka ovat saaneet jo useita kielteisiä turvapaikkapäätöksiä, ihmisille, joilla ei ole mitään perustetta olla maassamme. Tällä tavoin te romutatte koko turvapaikkajärjestelmän, ja viimeisetkin rajoitteet hallita Suomeen suuntautuvaa maahanmuuttoa."

Kysymykseen olisi pitänyt vastata sisäministeri Krista Mikkosen (vihr), mutta hänen myöhästyttyään vastaamaan kiiruhti Annika Saatikko (kepu), joka kielsi hallituksen tehneen tällaista esitystä ja kertoi ettei sisäministeri ollut sellaista edes esittänyt hallitukselle. Asian vahvisti paikalle kesken kaiken pölähtänyt Mikkonen, joka sanoi, että "en tiedä, mistä on lähtenyt leviämään käsitys, että sisäministeriössä ollaan valmistelemassa jotain, emme me ole". 

Mutta jatkoi sitten, että "kun selvitys on tehty, me tiedämme, mitä selvityksessä on ja sitten sitä asiaa käsitellään". Kysymys tietenkin kuuluu, että miksi hallitus sitten tekee selvityksiä veronmaksajien rahoilla, ellei sen tarkoituksena ole valmistella?

Asiaan palasi vielä Annika Saarikko, joka kertoi, että "tämä, johon te nyt kysymyksenne kohdistatte, ei ole hallitusohjelman mukainen ja sellaisesta ja sen edistämisestä ei ole hallituksessa keskusteltu enkä myöskään sitä henkilökohtaisesti tue". Toivottavasti Saarikkoon voi tässä asiassa luottaa - tosin Keskustan maine puolueena ei ole kovin rohkaiseva, kuten kaikkien tuntema sanonta "Kepu pettää aina" tuntuisi vihjaavan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Olisiko nyt oikea aika kaataa hallitus?
Laittomien terveydenhuolto on älyllisesti epärehellistä
Työoikeus laittomasti maassa oleville


lauantai 4. joulukuuta 2021

Spinnova ja UPM vihreässä Suomessa

Aalto-yliopiston hallituksen jäsen Ilkka Kivimäki totesi mielipidekirjoituksessaan, että "suuri osa menestyvistä yrityksistä saa alkunsa maailman parhaasta tutkimuksesta ja ovat maailman parhaiden osaajien rakentamia". Tämä pitää tietenkin paikkansa ja on yksi tärkeimmistä - ellei tärkein - syy sille, että kaikissa länsimaissa tutkimusta tuetaan julkisin varoin.

Kirjoittaja mainitsee listan tämän väitteen todeksi osoittavia suomalaisyrityksiä Nokiasta ja Vaisalasta aina Ponsseen ja UPM:ään. Näistä viimeisen osalta ajankohtaista juuri nyt on se, että vanhan metsäyhtiön kannattavin osa on Biorefining-yksikkö, jossa rahaa tahkotaan mm. uudenlaisilla biopolttoaineilla lähes 40 prosentin liikevoitolla. 

Tämä osoittaa, että maamme bulkkituotannosta syytetty metsäteollisuus elää ja hengittää edelleen vahvasti. Ja pystyy myös uudistumaan muuttuvassa maailmassa.

Sen sijaan on epävarmaa pysyykö se suomalaisen yhteiskunnan tukipilarina. Uhkatekijöitä sille riittää alkaen Suomen syrjäisestä sijainnista, ammattiliittojen palkankorotustoiveisiin ja luonnonsuojelijoiden vaatimuksiin. 

Jälkimmäisistä viimeinen tuli luontopaneelilta, joka haluaisi suojella kymmenen prosenttia Suomen metsistä - ja vieläpä siis juuri niistä, jotka ovat hakkuuikäisiä eli sitä raaka-ainetta, jota teollisuus tarvitsisi juuri tällä hetkellä. Hinnankin - 6,8 miljardia euroa - luontopaneeli ilmoitti, mutta unohti tai jätti tarkoituksella siitä pois teollisuudelle koituvat kulut ja liikevoiton menetykset.

Suurten metsäyritysten rinnalle on kasvanut myös pienyrityksiä. Yksi niistä on puusta tekstiilejä valmistava Spinnova, joka tosin tuo raaka-aineensa Brasiliasta. Tehtaansa se on kuitenkin on rakentamassa Suomeen, koska "Spinnova on suomalainen ja tuotekehitys sijaitsee Jyväskylässä".

Yhtiön viestintäpäällikön mukaan jatkossa ei kuitenkaan ole poissuljettu mahdollisuutta siirtyä Suomesta Etelä-Amerikkaan, jolloin raaka-ainetta ei enää tarvitsisi tuoda Atlantin yli. Ja juuri tässä kohtaa astuu kuvaa politiikka. 

Näin siksi, että juuri poliitikot päättävät siitä, kuinka hyvä teollisuuden on sijaita Suomessa. Onko maassamme sitä tukevaa julkista perustutkimusta ja tarvittavan työvoiman osaamisen varmistavaa koulutusta, minkälainen kustannustaso - kuten raaka-aineet, palkat, sivukulut, verot - vallitsee juoksevien kulujen suhteen ja onko yhteiskunta - esimerkiksi asenteet, infrastruktuuri - yrittämistä ylipäänsä suosiva? 

Kuten olen jo aiemmin todennut, on esimerkiksi edellä mainittu UPM aidosti kansainvälinen yritys, jolla ei ole estoja siirtää tuotantoaan Suomesta muualle, mikäli sen toiminta Suomessa käy vaikeaksi ja/tai huonosti kannattavaksi. Sama koskee Spinnovaa, vaikka juuri nyt kasvuyhtiö on riippuvainen sen synnyttäneestä yliopistosta. Pidemmällä aikavälillä myös tämän yrityksen tarvitsema tiedon tuotanto on kuitenkin siirrettävissä muualle. 

Nähtäväksi siis jää, pystyykö Sanna Marinin hallitus todellisuudesta vieraantuneine Krista Mikkosen tapaisine vihreine ministerineen ylläpitämään suomalaista metsäalan yritystoimintaa. Ja jos ei, löytyykö maamme korkeaa elintasoa turvaamaan tulevaisuudessa metsien sijaan muihin raaka-aineisiin perustuvia taloudellisia ratkaisuja, jotka olisivat elinkelpoisia vihreiden aatteiden muokkaamassa ympäristössä?   

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomi päätti äänestää omien etujensa puolesta - mutta turhaan
Verohelvetti hidastaa kehitystä
Hyviä metsäuutisia

torstai 25. marraskuuta 2021

Olisiko nyt oikea aika kaataa hallitus?

Maahanmuuttovirasto on Ylen mukaan kysellyt paikkoja suurille maahantulijamäärille. Sen taustalla on Ylen mukaan hallituksen esitys vastaanottolain muuttamisesta, minkä seurauksena vastaanotto siirtyisi kokonaan viraston kontolle. Kyse ei siten olisi siitä, että maahan odotettaisiin suuria määriä kehitysmaalaisia.  

Toivottavasti asia on näin ja kyse on tosiaan pelkästään tehtävien siirrosta eri viranomaisten välillä. Hiukan kyllä huolestuttaa, että uutinen sai päivänvalon samana päivänä, kun tuore sisäministeri Krista Mikkonen kertoi Suomen pitävän rajat avoimina, vaikka tulijat muodostaisivat venäläisen hybridisodan kärkijoukon.

Näin tapahtui siitä huolimatta, että toissaillan A-studiossa emeritusprofessori Martti Koskenniemikin antoi ohjeita siitä, kuinka me voisimme toimia välttääksemme tämän. Opastus on huomionarvoinen erityisesti siksi, että Koskenniemi oli virassa vielä ollessaan hyvinkin suvaitseva tulijajoukkojen oikeuksien suhteen.

Samaan aikaan Maahanmuuttoviraston ylijohtajana ja sisäministeriön maahanmuutto-osaston osastopäällikkönä toiminut Jorma Vuorio ihmetteli sisäministeriön kaavailuja oleskelulupien antamisesta kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille. Hänen mielestään "täällä olevat laillistettaisiin mutta palautusten ja palautussopimusten eteen ei ole tehty mitään vaikka hallitusohjelma sitä edellyttää".  

Käytännössä nyt laillistettaviksi aiottujen kohdalla kyse ei kuitenkaan olisi hybridisotajoukoista, vaan vuosien 2015-16 elintasopakolaisista, joka ovat onnistuneet notkumaan maassamme jo yli puolen vuosikymmenen ajan. Vuorion mukaan vihreiden hallussa oleva sisäministeriö "kannustaa kyllä kaikkia kielteisen saavia sinnittelemään vastaanottokeskuksissa".

Kun näitä uutisia lueskelee, ei voi muuta kuin ihmetellä onko Suomella varaa pitää sisäministeriötä Vihreiden hallinnassa. Vai olisiko sittenkin järkevämpää kaataa hallitus ja panna pystyyn uusi, jossa marginaalisen kannatuksen varassa valtaan päässeet poliitikot eivät voisi ohjata maatamme kohti sellaista tulevaisuutta, josta on jo yli vuosikymmenen ajan nähty varoittava esimerkki Itämeren toisella puolella. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maria Ohisalon ratkaisut jengirikollisuuteen: perus- ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen sekä nuorisorikoskoordinaattorin rekrytoiminen
Valko-Venäjä käyttää irakilaisia EU:ta vastaan
Ruotsi ja Tanska ajavat lisää elintasopakolaisia Suomeen

tiistai 12. lokakuuta 2021

Vihreät päätti pysyä vasemmalla laidalla

Maria Ohisalo (vihr) on saamassa lapsen ja siirtyy siten äitiyslomalle. Sen takia Vihreät päätti valita väliaikaiseksi puheenjohtajakseen Iiris Suomelan ja maan hallitukseen sisäministeriksi Krista Mikkosen sekä tämän tilalle ympäristöministeriksi Emma Karin. 

Näin puolue teki selväksi myös tulevan poliittisen linjansa, joka seuraa uskollisesti äärivasemmistolaisia oppeja. Samalla puolue pyllisti syvään puolueen alkuperäistä liberaalia perinnettä edustaneelle siivelle, joka tuli huonosti menneiden kunnallisvaalien jälkeen arvostelleeksi tätä linjaa.  

Tämä tarkoittaa sitä, että puolue kilpailee jatkossakin lähinnä Vasemmistoliiton kanssa niistä vajaasta viidenneksestä äänestäjiä, jotka tuntevat vetoa marxismin ortodoksista tulkintaa kohtaan. Sen sijaan markkinataloutta, klassista liberalismia ja yksilönvapauksia kannattavien vihreiden äänestäjien virta lähinnä Kokoomukseen jatkunee edelleen. 

Valtakunnanpolitiikassa Vihreiden voi odottaa asettavan lisävaatimuksia maamme taloutta vaurioittavan ärhäkän ympäristönsuojelun, yhteiskunnallista riskiä kasvattavan monikulttuuristumisen ja ihmisten känselöintiä suosivan feministisen politiikan suuntaan. Mikäli puolue etenee tällä suunnalla tarpeeksi pitkälle ja saa puolueensa vasemmalle laidalle sijoittuvan pääministeri Sanna Marinin (sd) kannalleen, saattaa hallitus lopulta hajota siitä huolimatta, että vasemmiston aisankannattajana toimiva Keskusta tunnetaan äärimmäisen joustavasta selkärangastaan. 

Vakavinta tässä on se, että Euroopassa ollaan juuri nyt tekemässä Suomelle erityisen merkittäviä päätöksiä, joiden seurauksena metsämme ovat vaarassa luisua Euroopan hiilivarastoksi, energian hinta on kohoamassa taivaisiin, teollisuutemme toimintaedellytykset ovat heikkenemässä ja sisärajojen avaaminen on alustamassa uutta kansainvaellusta kehitysmaista kohti pohjoista.

Tilanne ei siten ole pelkästään vakava, vaan suorastaan vaarallinen. Mutta ei mennä asioiden edelle, vaan katsotaan, kuinka pitkälle nykyvihreiden lihakset kantavat - ja löytyykö hallituksesta sen verran selkärankaa, että sen äärivasemman laidan pyrkimykset jäävät pelkäksi loiskiehunnaksi

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tarkoittaako vihreä verouudistus sitä, etteivät ohisalolaiset olisi sosialisteja?
Jatkaako Vihreät taistolaisella linjalla vai säilyykö siinä vivahdus liberaalia ympäristöpuoluetta?
Kiihkofeministinen vasemmistopuolue

lauantai 11. syyskuuta 2021

Jatkaako Vihreät taistolaisella linjalla vai säilyykö siinä vivahdus liberaalia ympäristöpuoluetta?

Suomessa ympäristöpuolueen imagoa kantava puolue eli Vihreät valitsee tänä viikonloppuna itselleen johtohenkilöt. Samalla se linjaa tulevaisuutensa joko osana äärivasemmistoa tai vaihtoehtoisesti moniäänisempänä ympäristöliikkeenä.  

Taustana tälle viikonlopulle on Vihreiden joidenkin vanhempien - lähinnä miespuolisten - jäsenten puolueen nykylinjaa kohtaan nostama kritiikki kunnallisvaalien odotettua heikommasta menestyksestä. Liikkeen viime aikojen nopeasta marxilaistumisesta kertoivat esimerkiksi Pekka Saurin kritiikistään saamat kommentit, joissa häntä syytettiin - sinänsä erinomaisesti nykyvihreiden äärivasemmistolaisuutta kuvaavasti - oikeistolaisuudesta.

Sauri ihmetteli asiaa todeten, että "on se nyt melkoista, jos tuosta muuttuu oikeistolaiseksi. Jokaisen vastuullisen puolueen pitäisi huolehtia sekä menoista että tuloista." Niinpä hän haluasi suunnata puolueen linjaa kohti Suomesta puuttuvaa liberaalia demokraatiaa, joka pyrkisi yhdistämään pohjoismaisen hyvinvointimallin, elinkeinoelämän, yrittäjyyden ja ympäristönsuojelun. 

Vastassa ovat kuitenkin puoluetta hallitsevat ajatusmaailmaltaan 1970-luvun sosialistiseen totalitarismiin pyrkineitä taistolaisia lähellä olevat naiset puheenjohtaja Maria Ohisalon ja ministeri Krista Mikkosen johdolla. Eivätkä yksin he, vaan vieläkin vasemmistoradikaalimpaa politiikkaa ajavat nuoret kuten kovassa nousussa ollut Iiris Suomela. Oman lusikkansa soppaan tuovat lisäksi varsinaisen puolueen ulkopuoliset painostustahot kuten ympäristöjärjestöt.

Edessä on siten jännittävä viikonloppu, sillä sen päätökset heijastuvat pitkälle tulevaisuuteen - ja jo sitä ennen nykyisen hallituksen politiikkaan. Ja sitä kautta linjautuu osaltaan myös se, kuinka raskaan velkataakan hallitus jättää tuleville sukupolville.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vihreiden ärhäköityminen on hyvä asia
Vihreän suunnitelmatalouden kukkasia
Kiihkofeministinen vasemmistopuolue

tiistai 6. heinäkuuta 2021

Vihreän suunnitelmatalouden kukkasia

Ilmastonmuutoksen torjumiseksi on tehty ja ollaan tekemässä monenlaisia toimenpiteitä. Samalla on pyritty huolehtimaan siitä, etteivät nämä toimenpiteet johda luonnon monimuotoisuuden heikkenemiseen. 

Tällaisen vihreän suunnitelmatalouden toteuttamisessa on hyvistä tarkoitusperistä huolimatta jouduttu kerta toisensa jälkeen ongelmiin. Siitä ikävän esimerkin on tarjonnut esimerkiksi pyrkimys siirtyä fossiilisista polttoaineista biopolttoaineisiin, mistä kirjoitti tämän aamun Helsingin sanomat.

Kun öljykasveille syntyi ennen näkemätöntä kysyntää, johti se markkinatalouden lainalaisuuksien mukaisesti öljykasvien viljelypinta-alan kasvamiseen niiden tuotantomaissa. Käytännössä siis trooppisten metsien hävittämiseen peltojen tieltä.

Näin EU:n politiikka on HS:n mukaan saattanut johtaa peräti neljän miljoonan hehtaarin eli Hollannin pinta-alan suuruiseen metsä­katoon. Ja tämä on luonnollisesti herättänyt huolta ja sen mukaisia kommentteja. 

Transport and Environment nimisen järjestön raportinenergiajohtajan Laura Buffetin mukaan pyrkimykset korvata dieselöljyn kaltaiset saastuttavat polttoaineet ristiriitaisesti ovat lisänneet maapalloa lämmittäviä hiilidioksidipäästöjä. Asiaa on vielä pahentanut se, että palmuöljyyn liittyvien ongelmien tultua ilmi ryhdyttiin sen sijaan kasvattamaan soijaa, jonka käyttö biodieselin tuotannossa on kasvanut rajusti. 

Ongelmalliseksi koko bioöljybisneksen tekee järjestön mukaan se, että vaikka soijan kokonaispäästöt ovat hiukan alhaisemmat kuin palmuöljyn, ovat ne silti kaksinkertaiset dieselpäästöihin verrattuna, kun huomioidaan metsien välitön ja epäsuora menetys. Amazonian ja muiden tärkeiden öljykasvin tuotantoalueiden metsäkato taas lisää ilmastouhkia, kun hiiltä imevät puut kaadetaan - samalla menetetään biologista monimuotoisuutta.

Lienee niin, että seuraavaksi vihreän suunnitelmatalouden arkkitehdit kehittelevät uusia uljaita toimia. Mutta kuten sosialismin historiasta tiedämme, seuraa siitä vain uusia ongelmia niin kauan, kuin markkinatalouden näkymätöntä kättä ei osata tai tahdota huomioida.

Tästä tosiasiasta muistutti päivän kolumnissaan keskuskauppakamarin Juha Romakkaniemi, joka muistutti pohjoismaisen hyvinvoinnin perustuvan Antti Chydeniuksen perintöön eli vahvaan yksityiseen omistus­oikeuteen, suhteellisen vapaisiin markkinoihin ja kilpailuun sekä avoimeen asenteeseen kansainvälistä kauppaa kohtaan. Siis markkinoiden näkymättömän käden toiminnan mahdollistamiseen ja sitä kautta varallisuuden luomiseen hyvinvointivaltion rahoittamiseksi.  

Vihreästä todellisuudesta puolestaan raportoi toimittaja Sonja Parkkinen, joka kertoi Saksan Vihreiden tuoreen puheenjohtajan edesottamuksista. Hän on mm. valehdellut ansioistaan, unohtanut raportoida sivutuloistaan ja tullut kiroilleeksi mikrofoniin. Lisäksi hän on kirjoittanut kirjan, josta on paljastunut runsaasti kopioituja kohtia. 

Nähtäväksi siis jää, kuinka EU:n vihreä siirtymä onnistuu ja mihin se johtaa. Yhtenä isona kysymyksenä siihen liittyen on suomalaisen metsänomistuksen tulevaisuus ja oikeutemme päättää uusiutuvien luonnonvarojemme käytöstä. Siirretäänkö nekin - ministeri Krista Mikkosen toiveen mukaan - EU:n yhteiseen käyttöön, vai heräävätkö suomalaiset lopulta puolustamaan oman olemassaolonsa edellytyksiä

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vasemmalla laidalla
Helsinkiin halutaan ideologista mainontaa
Vihreä realismi

sunnuntai 20. kesäkuuta 2021

Kiihkofeministinen vasemmistopuolue

Sisäministeri Maria Ohisalon (vihr) tuki Helsingin liikennettä vaikeuttavan Elokapina-ryhmälle sai eilen osakseen raskasta arvostelua hänen johtamansa ministeriön entiseltä maahanmuutto-osaston johtajalta Jorma Vuoriolta. Tämän mukaan "ministeri voi julkisesti irtisanoutua kansalaistottelemattomuudesta ja poliisi kyllä miettii jatkoa sen pohjalta. Jos ministeri kuitenkin julkisesti tukee tätä anarkistista toimintaa niin poliisi tietysti suunnittelee jatkon tämän pohjalta".

Samalla Vuorio totesi elokapinalaisten motiiviksi - ei enempää eikä vähempää kuin - mahdollisimman suuren häiriön aiheuttamisen. Tässä hän viittasi entisen sisäministeri Paula Riskon (kok) näkemykseen. 

Myös linkolalaiseksi tunnustautunut ympäristöministeri Krista Mikkonen (vihr) on ilmaissut tukensa Elokapinalle. Hän on tavannut heidän edustajiaan ja luvannut viedä heidän vaatimuksensa hallitukselle - missä ei sinänsä ole mitään väärää - mutta ottanut samalla vahvasti kantaa niiden puolesta vaatien hallitusta nopeuttamaan ilmastotoimia, vaikka Suomi on jo nyt tehnyt päätöksen muita EU-maita nopeammasta etenemisestä hiilineutraaliuden saavuttamiseksi.

Edellä mainitsemani seikat tukevat vahvasti sitä, mitä konkarikansanedustaja Ben Zyskowicz (kok) sanoi Vihreistä puolueena. Hänen mukaansa "tämän päivän vihreät on kiihkofeministinen puolue, joka on sijoittanut itsensä erittäin vasemmalle". 

Zyskowicz veti myös saman johtopäätöksen, jonka itsekin olen aiemmin tehnyt. Eli etteivät vihreitä äänestäneet talouspoliittisesti oikealla olevat henkilöt "jotka tunsivat ennen viehtymistä vihreisiin" enää tunne puolueeseen kiinnostusta. Ja että juuri tämä oli yhtenä syynä siihen, että puolue kärsi kunnallisvaaleissa rökeletappion.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pääministeri Marin otti sulan hattuunsa, mutta vihreät nikottelevat 
Yle johti kuulijoitaan harhaan
Onko Elokapina menossa kohti poliittista väkivaltaa?

 

perjantai 12. helmikuuta 2021

Pääministeri Marin otti sulan hattuunsa, mutta vihreät nikottelevat

Eilisen päivän suuri uutinen oli se kun Metsä Group ilmoitti 1,6 miljardin euron investoinnista Kemiin. Sen seurauksena nykyisen tehtaan 250 työpaikkaa säilyvät ja lisäksi suorassa arvoketjussa saa elantonsa noin 2 500 henkilöä eli 1 500 ihmistä enemmän kuin nykyisin.

Investoinnista ilmaisivat tyytyväisyytensä monet maamme johtavat poliitikot alkaen pääministeri Sanna Marinista (sd), joka linjasi etteivät metsäteollisuus ja luontoarvojen säilyttäminen ole ristiriidassa. Kyseessä on järkevin kannonotto, jota olen koskaan kuullut häneltä.

Marin väitti myös investoinnin osoittaneen hallituksen politiikan investointimyönteisyyden. Tosiasia kuitenkin on, että Metsä Group on suomalaisten metsänomistajien omistama, joten tehtaan rakentamispätöksen taustalla oli vahvasti näiden oma intressi saada puunsa myydyksi. 

Siten päämiinisterillä ja hallituksella on aihetta rehentelyyn vasta sitten, jos saamme Suomeen samankokoisia investointeja aidosti kansainvälisiltä yrityksiltä. Sen aika tulee - jos tulee - vasta sitten jos Neste tekee päätöksensä uuden biojalostamonsa sijaintipaikasta akselilla Porvoo - Rotterdam ensin mainitun eduksi.

Hallituksesta myös esimerkiksi Mika Lintilä (kepu), Annika Saarikko (kepu), Timo Harakka (sd) ja Paavo Arhinmäki (vas) kommentoivat positiivisesti investointipäätöstä. Vihreät olivat ensin hiljaa, mutta sisäministeri Maria Ohisalo tuli lopulta julkisuuteen ilmaisten varauksellisesti tyytyväisyyttä korostamalla tarvetta huolehtia hiilinieluista. Krista Mikkonen (vihr) meni vielä pidemmälle vaatien samassa yhteydessä jopa metsien lisäsuojelua valtion mailla, jotta jo nyt laajalti suojelun piirissä oleva pohjoinen metsäluonto ei vaarantuisi.

Vihreitä lähellä olevista organisaatioista Suomen luonnonsuojeluliitto on valittanut tehtaan ympäristöluvista. Greenpeace taas ilmaisi kantansa metsävastaavansa suulla seuraavasti: "kestävä ja ilouutinen? Ministeri iloitsee, kun ilmaston lämmittäminen nyt tällä päätöksellä kasvaa." Olisi mielenkiintoista kuulla, miten nämä kansalisjärjestöt elättäisivät pohjoissuomalaiset ihmiset: käpyjä keräämällä, lasketteluhissin kapuloita etelän turisteille ojentamalla vai työttömyyskorvauksilla?

Joka tapauksessa investointi on erinomainen asia Suomelle ja maan hallitukselle. Valmistuttuaan se tuottaa sellua noin 1,5 miljoonaa tonnia vuodessa ja siinä sivussa 2,5 prosenttia Suomen sähköntarpeesta. Lisäksi tehtaassa valmistetaan biotuotteita, kuten mäntyöljyä ja tärpättiä. Uusia biotuotteita ovat myös tuotekaasu, biopelletit ja rikkihappo, jota jalostetaan tehtaan hajukaasuista.

Tämän saavuttamiseksi tarvitaan 7,6 miljoonaa kuutiometriä metsien harvennuksista ja tukkipuun latvuksista koostuvaa puutavaraa, joka on noin seitsemän prosenttia maamme vuotuisesta puunkasvusta ja 35 prosenttia nykyisin hyödyntämättömättä jäävästä metsänkasvusta. Siten metsämme jäävät edelleen selvästi alihyödynnetyiksi, mikä tarjoaa yhä mahdollisuuksia vihreän kullan lisähyödyntämiselle tai vaikkapa luonnonsuojelulle.

Suomessa on siten syytä olla erittäin tyytyväinen eiliseen investointipäätökseen. Se on kestävän kehityksen mukainen ja tuottaa vero- ja vientituloja, joita tarvitaan kipeästi koronapandemian jälkeisenä aikana taloutemme saattamiseksi jälleen kestävälle pohjalle.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hallituksen tärkein tehtävä
Suvaitsematonta fanatismia
Suomalaisvastaiset EU-parlamentaarikot

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!