Suosittua juuri nyt!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste oppilaat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste oppilaat. Näytä kaikki tekstit

torstai 26. helmikuuta 2026

Suomen ensimmäinen muslimirehtori on Suaad Onniselkä

Helsingin sanomat uutisoi, että Espoolaisen Mainingin peruskoulun rehtoriksi valittiin muslimiksi kääntynyt kantasuomalainen Suaad Onniselkä. Tapaus herätti sosiaalisessa mediassa huomiota, sillä esimerkiksi Torbjörn Hederoxe af Djupsjöbacka kirjoitti, että "Suaad on viisitoista vuotta indoktrinoinut lapsia syvään muhamettilaisuuteen kirjoittaen mm. oppikirjoja asiasta. Mainingissa S2-oppilaita on noin 50%, joten onnea lopuille kantasuomalaislapsille." 

Kyseinen koulu on puolestaan itse ilmoittanut olevansa "moderni musiikki- ja tanssipainotteinen yhtenäinen peruskoulu... tavoitteena on kasvattaa oppilaat työskentelemään yhdessä ja hankkimaan ja soveltamaan itsenäisesti tietoja ja taitoja. Meille tärkeitä arvoja ovat vastuuntunto, suvaitsevaisuus ja terve itsetunto."

* * *

Luin HS:n artikkelin ja kiinnitin huomiota uuden rehtorin linjauksiin opetuksesta. Hänen mukaansa maahanmuuttajilta ei Suomessa vaadita yleensä samanlaista akateemista suoriutumista tai käyttäytymistä kuin kantasuomalaisilta.

Lisäksi hän kertoi, että eri kieli- ja kulttuuritaustaisten oppilaiden kohdalla saatetaan esimerkiksi ajatella, että huono käytös nyt vain kuuluu heidän kulttuuriinsa. Kantasuomalaisen lapsen kohdalla numeroiden laskemisesta sitä vastoin huolestutaan ja asiaan pyritään puuttumaan.

* * *

Mikäli rehtorin huomiot ovat oikeita, on meidän kouluissamme todellinen asenneongelma. Ja siksi on syytä odottaa ja katsoa, mitä Mainingin koulussa tapahtuu tulevina vuosina. 

Koulu itsessään sijaitsee alueella, jossa ulkomaalaisten osuus oli muutama vuosi sitten 36,6 prosenttia alle 16-vuotiaista, joten maahanmuuttajataustaiset koululaiset muodostavat epäilemättä korkean osan opetettavista lapsista vaikka sosiaalisen median väite 50 prosentista olisikin liioittelua. Tosin suurista pakolaismaista ja Lähi-idästä tulleita on "vain" reilut 10 prosenttia itäeurooppalaisten muodostaessa suunnilleen samansuuruisen osuuden.

* * *

Tosiasia kuitenkin on, ettei Suomen kouluissa ole todellakaan onnistuttu maahanmuuttajien suhteen. Siksi maamme ensimmäisen muslimirehtorin suhteenkin on noudatettava sitä tervettä periaatetta, ettei pidä hutkia tutkimatta. 

Tästä syystä on maltettava odottaa ennen johtopäätösten tekemistä, minkälaisia tuloksia uusi rehtori saa aikaiseksi. Mutta samalla opetuksesta vastaavien viranomaisten on oltava hereillä ja osattava viheltää peli poikki, mikäli siihen on syytä – sekä vastaavasti annettava tunnustusta silloin, jos sellaiseen ilmaantuu aihetta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Peruskoulu 2045 – sanahelinää vai perustaitoja?

maanantai 19. tammikuuta 2026

Valehtelemisella on synkät seuraukset

Ilta-Sanomat kertoi kahden 15-vuotiaan tytön saaneen sakkoja väitettyään opettajan tönineen ja käpälöineen heitä rinnoista. Lisäksi he olivat väittäneet opettajan ahdistelleen ennenkin ala- ja yläkoululaisia sekä katselleen koulun tablettitietokoneella pornoa sekä toistaneet poliisille kavereiltaan kuulemia huhuja ahdistelusta ja pornon katselusta varmistumatta niiden paikkansapitävyydestä.

Oikeus ei kuitenkaan löytänyt todisteita tyttöjen väitteistä, mutta sai käyttöönsä videotallenteen, joka osoitti, ettei tönimistä ja käpälöintiä ollut tapahtunut. Sitä ennen opettaja oli jo ehtinyt kärsiä voimakkaasta ahdistuksesta, unettomuudesta ja kohonneesta verenpaineesta. Lisäksi hänen ammatillinen identiteettinsä oli horjunut, minkä takia hän oli hakeutunut ammattiauttajan vastaanotolle.

Oikeuden päätös ei ole vielä lainvoimainen, vaan tytöt ovat valittaneet siitä ylempään oikeusistuimeen. Siitä huolimatta tapauksella on jo nyt valtava yleinen merkitys, sillä se osoittaa sen, kuinka helposti ihmisen elämän voi tuhota. 

Enkä tarkoita tässä pelkästään opettajan elämää, sillä yhtä lailla opettajasta valheellisia väitteitä esittäneiden tyttöjen oma elämä lienee tällä hetkellä varsin vaikeaa. Onhan selvää, että tapaus on tunnettu heidän kotiseudullaan, eikä se voi olla vaikuttamatta siihen, kuinka ihmiset suhtautuvat sen kaikkiin osapuoliin. Ikävimmillään tämä voi johtaa tyttöjen syrjäytymiseen ja sen kaikenlaisiin seurannaisvaikutuksiin.

Lisäksi on luultavaa, että myös opettajaan suhtaudutaan jatkossa – vapauttavasta päätöksestä huolimatta – eri tavalla kuin aiemmin, sillä onhan hyvin tunnettua, että kerran esitetty epäily alkaa helposti elää ihmisten mielissä omaa elämäänsä, jossa edes oikeudessa todettu syyttömyys ei vapauta kokonaan ihmisten epäilyistä. Pahimmassa tapauksessa opettajan tilanne käy siinä määrin ahdistavaksi, että edessä on luopuminen ammatista tai ainakin asuinpaikan vaihtaminen. 

IS:n juttu ei kerro sitä, miksi tytöt olivat lähteneet valehtelemaan opettajastaan. Selvää kuitenkin on, että olipa heidän motiivinsa mikä tahansa, olisi heidän kannattanut kannattanut jättää höpöpuheet sikseen ja keskittyä huolehtimaan omista asioistaan ja koulussa opetettujen asioiden omaksumiseen. 

sunnuntai 26. lokakuuta 2025

Helsinkiläisille lapsille ja nuorille vain kolme liharuokaa kahdessa viikossa?

Helsinki on päättänyt, ettei sen kouluissa ja päiväkodeissa tarjota jatkossa enää kinkkuleikkeitä. Lisäksi ruokajuomien tarjontaa lisätään kauramaidolla.

Pääkaupunkimme päättäjien ideologinen linja näkyy myös siinä, että oppilaitoksissa ja varhaiskasvatuksessa on nykyisin tarjolla puolet vähemmän punaista lihaa sisältäviä ruokia kuin vuonna 2019. Se ei kuitenkaan riitä kiilusilmäisimmille pääkaupungin poliitikoille, joiden – Mai Kivelän (vas) johdolla – tekemän suunnitelman mukaan tullaan päiväkodeissa ja kouluissa tarjoamaan liharuokaa muutaman vuoden kuluttua vain kolme kertaa kahden viikon aikana. 

Tätä – neuvostoliittolaisen tunkkaisen tuulahduksen mukaan nimettyä – viisivuotissuunnitelmaa eivät kuitenkaan kannata kaikki kaupungin poliitikot, sillä rkp:n ja perussuomalaisten edustajat sekä osa demareista ja kokoomuslaisista haluaisi tarjota lapsille ja nuorisolle enemmän liharuokia. Ja asiasta kertoneen Helsingin sanomien mukaan enemmistö poliitikoista halusi myös muuttaa virkakunnan esitystä lisäämällä kaurajuoman tarjolle myös koululaisille. 

Pääkaupungin ruokalinjasta kertoo omaa karua kieltään myös se, että nykyisin kaurajuomaa juo vain noin 3–4 prosenttia perheistä. Mutta jostain syystä pääkaupungin punavihertävät poliitikot – mukaan lukien osa kokoomuslaisista – haluavat muokata lasten ja nuorten ruokailun juuri heidän vaatimustensa mukaiseksi. 

Nähtäväksi siis jää, miten pääkaupunkimme nuoriso syö jatkossa. Yksi asia on kuitenkin jo nyt selvää, sillä liharuokien tarjonnan raju vähentäminen tulee lisäämään koulujen lähistöillä sijaitsevien kauppojen lihapiirakoiden ja muiden lihaisten pikaruokien myyntiä melkoisesti. Tämä johtuu siitä, etteivät kasvispöperöt maistu nuorille, ja vaikka maistuisivatkin, ne eivät riitä etenkään nopeassa kasvussa oleville murrosikäisille pojille.

perjantai 29. marraskuuta 2024

Pukinmäen koulusta ja väestön vaihtumisesta

Helsingin sanomat kertoi pari päivää sitten helsinkiläisestä yläkoulusta, jota noin kymmenpäinen poikajoukko terrorisoi. Tilanne siellä - Pukinmäen koulunkäyntialueella - on mennyt niin pahaksi, että jopa opettajat pelkäävät. 

Tämä johtuu siitä, että koulussa esiintyy päivittäin väkivaltaa, varastelua ja huorittelua. Myös koulun irtaimistoa rikotaan ja kivet lentävät myös opettajia kohti. Yhden opettajan autoon on kohdistettu ilkivaltaa. 

HS:n mukaan koulussa on yhteensä noin tuhat oppilasta, joista 700 ongelmalliseksi muuttuneessa toimipisteessä. Rehtorin mukaan "olemme jatkuvasti tuoneet esiin huolemme oppilaiden käytöksestä, mutta emme saa tukea ongelmien hoitamiseen". 

Niinpä hän on ohjeistanut opettajia ottamaan tarvittaessa yhteyden suoraan poliisiin, joka on käynyt koululla useampia kertoja. Tilanne ei kuitenkaan ole korjaantunut edes virkavallan toimin, joten on hyvinkin mahdollista, että osa opettajista päättää lähitulevaisuudessa vaihtaa työpaikkaansa. 

* * *

Poikajoukon koostumuksesta HS on totutusti vaiennut. Itse pidän kuitenkin todennäköisenä, että kyse on viime kädessä Suomessa viimeisten vuosikymmenten aikana harjoitetun maahanmuuttopolitiikan hedelmistä. 

Tämä arveluni johtuu siitä, että tässä kirjoituksessa käyttämäni tilastotiedon perusteella kyseisen koulun oppilasalueella - Pukinmäki, Tapaninkylä ja Malmi -vain 71 prosenttia alle 16-vuotiaista on etnisesti suomalaisia ja lopuista noin kolmanneksen tausta on niin sanotuissa isoissa pakolaismaissa (Irak, Somalia, Afganistan ja Syyria). 

Koulunkäyntialueen tilanne on sikälikin väestötieteellisesti mielenkiintoinen, että koko alueen väestöstä vain 4,9 prosentin tausta on isoissa pakolaismaissa ja etnisesti suomalaisia on vielä 82,3 prosenttia. Isoissa pakolaismaissa juurensa omaavan nuorison noin kaksinkertainen osuus väestön etnisessä koostumuksessa - verrattuna koko väestöön - tarkoittaa kuitenkin sitä, että kehitysmaataustaisten ihmisten määrä tulee kasvamaan seuraavien vuosien kuluessa varsin nopeasti Pukinmäen koulunkäyntialueella. 

* * *

Edelle kirjoittamani johdatti minut tarkastelemaan myös koko Helsingin tilannetta. Sen kaikista asukkaista 82,3 prosenttia on edelleen suomalaistaustaisia ja vain 3,2 prosenttia on peräisin isoista pakolaismaista. Alle 16-vuotiaiden osalta tilanne on kuitenkin varsin erilainen, sillä heistä 7,0 prosenttia on peräisin isoista pakolaismaista ja suomalaistaustaisia on enää vain 76,4 prosenttia. 

Etnisesti pakolaismaalaisten suuri osuus nuorista verrattuna vanhempiin ikäluokkiin selittyy etnisten ryhmien välisillä syntyvyyseroilla. Suomalaisperheissä ei lapsia hankita juuri lainkaan - tai jos hankitaan, niin vain yksi tai kaksi, kun taas maahanmuuttajien parissa pirttiviljely on selvästi tuottavampaa. 

Tämä tulee luonnollisesti johtamaan ajan myötä pääkaupunkimme kehitysmaalaistumiseen, kuten ilmiön edelläkävijäkaupunginosista nähdään jo tänä päivänä. Esimerkiksi Itäkeskuksen koulunkäyntialueella etnisesti suomalaisten alle 16-vuotiaiden osuus on enää 52,3 prosenttia, kun heitä on koko väestöstä vielä 71,7 prosenttia. Vastaavat luvut suurista pakolaismaista tulleille ovat 17,4 ja ja 7,0 prosenttia.

Vantaan Hakunilassa väestö on vaihtumassa vielä Itäkeskustakin nopeammin. Siellä etnisesti suomalaisten osuus on laskenut alle 16-vuotiaista jo 37,5 prosenttiin kun heitä on koko alueen väestöstä vielä niukka enemmistö eli 56,8 prosenttia. 

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!